Vauvan välikausi


Voihan välikausi, tuo ikuinen murheenkryyni pienten lasten äidin elämässä. Miksi se tuntuukin aina niin hankalalta, vaikka nykyään Suomen säätila tuntuu olevan pääasiassa yhtä pitkää välikautta... Meillä se menee yleensä niin, että itse puen lapsille helposti vähän liikaa ja Kamil taas liian vähän, johtuen kai siitä että minä olen itsekin sellainen vilukissa ja Kamil puolestaan kuumaverisempi. Sellaista balanssia tuntuu olevan välillä tosi vaikea löytää, ja sitten päälle vielä säiden vaihtelevuus: aamulla saattaa olla jo hyvinkin kylmä ja päivällä auringossa yli 15 astetta. Puhumattakaan sateista, tuulista ja muista sääilmiöistä...



Vielä tänä syksynä Taikan välikausivaatteet eivät tarvitse kummoisia teknisiä ominaisuuksia, koska vauva tulee pääsääntöisesti ulkoilemaan vaunuissa tai kantoliinassa. Taika on nyt 5 kuukautta, joten keinuttelemaankin varmasti jossain vaiheessa aletaan, mutta ehkäpä maassa ei nyt vielä ihan hirveästi möyritä. Päädyin sitten enimmäkseen ulkonäön puolesta Mini Rodinin keltaiseen Pico-haalariin, joka tuo mun mielestä kivaa piristystä Suomen muuten niin harmaaseen syksyyn. Haalari on toki jonkin verran vettähylkivä (vesipilari 3000mm), mikä mun mielestä riittää ihan hyvin pienelle vauvalle. Kovalla sateella ulkoillessa vauva tulee kuitenkin olemaan vaunuissa sadesuojan alla, mutta jos vaikka keinuessa alkaa tihuttaa vettä, niin se ei haittaa. Taika käyttää vaatteissa kokoa 62-68 ja tästä haalarista otin koon 68/74. Mielestäni se ei ole mitenkään liian reilu, mutta siinä on kuitenkin sopivasti kasvuvaraa, joten haalari toivottavasti menee vielä ainakin ensi kevään. Nyt syksyllä kun vauva on vielä pääasiassa vaunuissa, niin ei se haittaakaan, vaikka haalarissa on väljyyttä. Liikkuvalla lapsella musta on tärkeämpää, että ulkovaatteet ovat oikeasti hyvän kokoisia.

Asusteita sitten kertyykin helposti vaikka mitä erilaisia, koska onhan ne pienet pipot nyt vaan liian söpöjä. Samoin pieniä tumppuja ja villasukkia löytyy kyllä joka lähtöön - mikä on sinänsä ihan hyvä, koska jostain syystä ne jotenkin mystisesti aina hiljalleen katoavat jonnekin... Mitään sen kummempia töppösiä en nyt ainakaan vielä ole ostanut, nuo Lukan äitiyspakkauksesta säästetyt töppöset ajanevat ihan hyvin asiansa. 


Taikalta löytyy myös Mini Rodinin fleece-haalari, joka sopii hyvin varsinkin kuivempiin ja ei-niin-kylmiin päiviin. Tätä ollaan pidetty paljon varsinkin vaunuissa, ja ilmojen kylmetessä se menee hyvin myös pico-haalarin alle tuomaan lisälämpöä. Lisäksi meiltä löytyy Eisbärchenin lämpöpussi, mutta se on kyllä todellakin niin lämmin, ettei sille toivottavasti ihan vielä tule tarvetta! Olen nyt vasta viime aikoina perehtynyt fleecen ympäristöhaittoihin, joten varmaan nämä nyt käytössä olevat jäävät meidän viimeisiksi fleece-vaatteiksi ja täytyy sitten keksiä jotain parempia vaihtoehtoja tilalle. 

Miten teillä on varustauduttu välikauteen?

xoxo Nelli

5 kommenttia

  1. Meillä on vauvalla Reiman windfleecehaalari (käytetään Manducassa) ja sit Reiman pörröinen "fleecehaalari", joka on sit vaunuissa. Näillä pärjätään hyvin talveen saakka, jos sellainen edes tulee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaista windfleecehaalaria mietin itsekin :) Heh totta, tuntuu kyllä että enemmän kannattaa panostaa nykyään Suomessa vk-vaatteisiin kuin toppahaalareihin :)

      Poista
  2. Mä hommasin Gugguun aleista mustan vk-haalarin. Onhan se ihan turhan tekninen huhtivauvalle, mutta kaunis se on ja todella laadukkaan oloinen. Sille on varmasti myös useampi halukas jatkokäyttäjä, niin tuskin tuo kalliiksi loppupeleissä tuli :) Sit löytyy villahaalari ja vähän eri paksuisia pipoja. Niin ja rattaissa on myös rataspussukka, että saattaa jäädä nuo suuremmat välikerrokset vauvalle pukematta, jos sujauttaa pussiin.

    Isommille lapsille löytyy kanssa haalarit, villahaalarit ja takit. Ja ne muutamat pipot ja hanskat.

    Niin ja noihin fleecen ympäristöhaittoihin: mulla sama syy, miksi jätän mielelläni ne jatkossa ostamatta mutta opin tässä hiljattain myös, että softshellistä tulee vielä enemmän ympäristöhaittoja! Eli sinne meni sekin; Sofialle olin jo ehtinyt tuota ennen hankkia softshellin ensi kevääseen ja nyt ei kauheasti edes huvittaisi käyttää sitä. Mutta onneksi meillä ei ole kovin rymyäviä lapsia, niin tosi harvoin on ollut tarvetta vk-pukuja pestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laadukkaissa vaatteissa on onneksi yleensä hyvä jälleenmyyntiarvo niin ei kirpaise niin paljon :) Ja kyllähän ne kauniit ja kivannäköiset lastenvaatteet tuo piristystä tähän Suomen muuten usein ankeahkoon syksyyn/talveen :D

      Voi hitsi, mikähän oisi sitten paras vaihtoehto näille fleeceille ja softshelleille! Tuosta softshellin haitallisuudesta en ollutkaan vielä kuullut, täytyypä perehtyä siihenkin lisää :/

      Poista
    2. Mä ajattelin jatkossa käyttää sitten ihan ns. kuorihaalareita/vaatteita (esim. Reimaa) ja sinne tarvittaessa alle villaa :) Näitä meiltä on eniten muutenkin löytynyt.

      Poista

© Kochanie • Theme by Maira G.