Miten jaksaa arkea vauvan ja taaperon kanssa


Ensinnäkin haluaisin vielä kiittää kaikkia teitä, jotka olette kommentoineet taannoiseen introvertti-postaukseeni ja käyneet kertomassa omia ajatuksianne aiheesta. Olen saanut paljon palautetta postauksesta myös muissa somekanavissa ja kuulostaa siltä, että samat fiilikset ovat tuttuja monille muillekin äideille, mutta kuitenkin aihe on sellainen, ettei sitä oikein saisi sanoa ääneen. Tosi moni on myös kertonut potevansa huonoa omaatuntoa siitä, että väsyy ja tarvitsee paljon sitä omaa, hiljaista aikaansa. Niin ei kuitenkaan tarvitsisi olla! Kaikki me ollaan kuitenkin juuri hyviä äitejä omille lapsillemme, juuri tällaisina. 

Ja tottahan se on, että vaikka äitiys antaa paljon, niin kyllä se myös vaatii veronsa. Siksi mun mielestä on tärkeää löytää ne omat selviytymiskeinonsa tähän välillä kaaottiseenkin arkeen; ne sellaiset pienetkin jutut, mitkä itselle tuottaa iloa ja minkä avulla jaksaa. Ja musta on ihan ok sanoa, että ei tämä pikkulapsiarki aina mitään helppoa ole. Se ei tarkoita, että katuisin mitään tai että en samaan aikaan myös nauttisi tästä. Itse olen viime aikoina ollut ihan todella väsynyt ja välillä miettinyt, että olenko valittanut siitä vähän liikaakin ääneen - että olisiko kivempaa ja hyväksyttävämpää olla koko ajan vain reipas ja kertoa vain kaikista niistä ihanista hetkistä. Yleensä pyrinkin ennemmin keskittymään vain niihin positiivisiin asioihin, mutta viime aikoina tämä väsymys on ollut niin ylivoimaista, että on ollut vaikea sivuuttaa se vain olankohautuksella. Toivon vaan, ettei kukaan lue näitä juttuja niin mustavalkoisesti, että jos kerron kuinka väsyttää ja tuntuu raskaalta, niin se ei kuitenkaan ole koko kuva tässä. Tunnen silti joka päivä olevani myös maailman onnellisin. Tiedättekö mitä tarkoitan?

Muistan olleeni vähän samalla tavalla uupunut silloin kun Luka oli noin puolivuotias. Toki tilanne on nyt sillä tavalla erilainen, että lapsia on kaksi ja väsymys ehkä triplasti sitä luokkaa, kuin mitä se oli silloin. Jos kuvittelin, että yhden vauvan kanssa se oma aika välillä on kortilla, niin nyt kahden kanssa se sitä vasta onkin. Olen kuitenkin yhä myös sitä mieltä, että kahden kanssa mun elämässä on myös ainakin tuplasti enemmän rakkautta (ellei enemmänkin!) ja nämä kaksi on parasta mitä mulla on. Vaikka en ole ikinä ennen elämässäni ehkä kokenut tällaista väsymystä, niin sen kuitenkin kestää kun tietää keiden vuoksi sitä haukottelee. 

Tässä mun omat, pienet selvitymiskeinoni tähän kahden lapsen kanssa jaksamiseen:

♥ Aloitan kliseisesti: positiivinen mieli ja päivä kerrallaan - asenne. Pyrin siihen, että lähitulevaisuudessa olisi aina jotain mielekästä odotettavaa, esimerkiksi jotain kivaa yhteistä tekemistä miehen vapaapäivänä, mutta muuten musta on tärkeää elää hetkessä. Jos haikailee koko ajan vain jonkun tulevan perään, niin se arki alkaa helposti maistua pakkopullalta ja monta kivaa hetkeä just tässä voi jäädä huomaamatta. Välillä jos hiekkalaatikkoleikit puuduttaa ja huomaan vain laskevani tunteja nukkumaanmenoaikaan, niin päätän vain ihan tietoisesti keskittyä hetkeen ja nauttia siitä - ja siitä, että saan olla lasteni kanssa kotona ja olla äiti heille. Ja niinä päivinä, jos oikeasti tuntuu siltä etten millään vain jaksa, niin päätän selvitä siitä yhdestä päivästä kerrallaan, sillä aina tulee uusi päivä ja huomenna fiilis voi taas olla jo ihan erilainen. Tästä aiheeesta olen kirjoitellut aiemminkin Pitkät päivät, lyhyet vuodet - postauksessa.

♥ Ulkoilu, tätä ei varmaan voi kylliksi korostaa. Ulkoilun skippaaminen houkuttelee monesti juuri silloin kun olen kaikkein väsynein, koska pelkästään se että saa koko porukalle ulkovaatteet päälle, tuntuu välillä liian ylivoimaiselta. Ikinä en kuitenkaan kadu lähtöä enää siinä vaiheessa, kun ollaan lopulta päästy ulos asti. Ulkona aika kuluu nopeammin, raikas ilma piristää ja jopa vesisateella on kiva olla ulkona, kunhan pukeutuminen on kunnossa. 

♥  Sen lisäksi että ulkoilen lasten kanssa, niin on tosi tärkeää, että pääsen välillä ulos ihan yksinäni - tai no ainakin vaunulenkille ilman taaperoa. Silloin saa olla rauhassa, joko täydessä hiljaisuudessa tai lempimusiikkia kuunnellen, ja siihen lenkkeilyynkin vähän enemmän tempoa kuin silloin, kun Luka on mukana. Olen myös ajatellut nyt syksyllä alkaa käymään jossain jumpissa tai joogassa läheisessä liikuntakeskuksessa, koska Taika nyt pärjää jo hyvin sen tunnin tai pari ilman minua. 

♥  Olen ollut toistaiseksi aika kiinni vauvassa, koska täysimetän eikä hän juo tuttipullosta. En ole vielä hirveästi kaivannutkaan sitä, että pääsisin pois kotoa ilman vauvaa - olen kyllä välillä käynyt esimerkiksi kampaajalla rentoutumassa yksinäni. Enemmän koitan kuitenkin etsiä niitä arjen pieniä piristyshetkiä ihan vain kotioloista. Kun Kamil on kotona illan, nautin siitä että pääsen ihan rauhassa suihkuun tai saunaan yksin. Jos olen yksin illan ja saatuani lapset nukkumaan, keitän kupin teetä ja lakkaan kynnet - pidän siitä, koska siihen hommaan on tavallaan pakko pysähtyä, ettei pilaa lakkaa kuivumisvaiheessa. Näin syksyn iltojen pimetessä on kiva myös sytyttää kynttilöitä, laittaa rauhoittavaa musiikia soimaan ja olla vaan. Monet pienet asiat, jotka ennen olivat ihan tavallisia, tuntuvat nyt yhtäkkiä melkein luksukselta. Kuten vaikka se, että saa joskus juoda kahvinsa kuumana ja rauhassa!

♥  Jos kahden lapsen kanssa lähteminen pois kotoa tuntuu välillä liian vaivalloiselta, niin koitan ainakin sopia parit leikkitreffit viikossa meille kotiin. Taapero saa leikkiseuraa samalla kun saan itsekin jutella jonkun toisen aikuisen kanssa, aika täydellinen win-win tilanne siis. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka kaipaankin paljon omaa aikaa ja hiljaisuutta, niin äitiystävät on loppujen lopuksi melkein se suurin henkireikä tässä lapsiperhearjessa. Kukapa muu ymmärtäisi äitiä yhtä hyvin kuin toinen äiti! Äitikaverin kanssa ei tarvitse välittää siitä, onko koti hieman hujan hajan tai jos väsyttää niin paljon, että kumpikin vain jumittaa kymmenen minuuttia täydessä hiljaisuudessa sanomatta sanaakaan. 

♥  Niin, ja lopuksi vielä parisuhdeaika! Välillä väsyneenä tulee kinasteltua ties mistä typeristä pikkuasioista, mutta tärkeää on kuitenkin puhaltaa yhteen hiileen, sillä samassa veneessä tässä ollaan. Koska varsinaisille treffeille ei tällä hetkellä juuri päästäkään, niin koitetaan löytää sitä yhteistä aikaa sitten esimerkiksi illoista, kun molemmat lapset nukkuvat. Eikä sen aina tarvitse olla mitään ihmeellistä, voidaan vaikka katsoa Netflixistä jotain sarjaa tai jutella iltapalan ääressä, ja sekin on kivaa ja tärkeää ettei kadota yhteyttä toiseen kumppanina. 

Mitä sä lisäisit listaan? Mikä auttaa sua jaksamaan?

xoxo Nelli

2 kommenttia

  1. Hei!

    Lisäisin tuohon jo tuollaisenaan kattavaan listaan somen vertaistuen, jota tämä vaikkapa tämä sinun blogisi on! On niin huojentavaa sinä omana hiljaisena hetkenä päiväuniaikaan kun pojat 2v8kk ja 8kk sekä vanha terrieri nukkuvat ja äiti saa hetken antaa ajatusten vaellella lueskella niin tuttuja ajatuksia. Aamupäivän koiranulkoilutus ja puistoilurumbasta äänekkääseen lounashetkeen siirryttyä hermo kun alkaa kiristyä ja uupumus painaa niin hetki sohvalla vertaistuen parissa tuo voimia niin paljon jaksaa iltapäivän rupeama. Musta on hauskaa kuinka paljon meillä on samaa; suht samanikäiset lapset, samantyyppiset koirat(mulla parsonrussellinterrieri, tosin jo 16v) ja ei suomalaiset miehet eli kaksikulttuuriset ja monikieliset perheet.

    Kiitos kun jaksat koko tuon elämänvaiheen keskellä jakaa ajatuksiasi, me monet saamme niistä voimaa! Ja paljon onnea syntymäpäivänäsi, olet ihanan aurinkoinen!

    Terv. äiti Espanjasta

    VastaaPoista
  2. Voi että, kiitos ihanasta ja piristävästä kommentista ja synttärionnitteluista! <3 Totta, vertaistuki on kyllä kans tässä äitielämässä tärkeää, myös virtuaalinen! Ihanaa, jos mun blogista on ollut iloa <3

    Voimia ja aurinkoa teidänkin arkeen sinne Espanjaan!

    VastaaPoista

© Kochanie • Theme by Maira G.