Q&A

  • 3 kommenttia
  • maanantai 18. syyskuuta 2017

Pari viikkoa sitten saitte esittää mulle kysymyksiä täällä blogissa ja facebookissa, ja nyt olisi aika antaa niihin vastaukset! Postaustoiveista suosituimmaksi aiheeksi nousi kantoliinoihin liittyvät jutut ja koitan niitä toteuttaa parhaani mukaan tässä lähitulevaisuudessa. Kiitos kaikille kysymyksistä ja kommenteista! Ja sitten pidemmittä puheitta itse asiaan...


Mikä on sun lempilastenvaatemerkki?
Jos ihan merkkivaatteista puhutaan, niin tällä hetkellä varmaankin Mini Rodinin kuosit kolahtaa eniten. Papu, Gugguu (varsinkin asusteet) ja Vimma on kovasti tykättyjä myös. Ketjuliikkeistä tykkään Lindexistä ja Polarn O. Pyretin ulkovaatteista.

Oot joskus maininnut että opiskelit yliopistossa. Mitä ainetta ja mitä sille tapahtui?
Joo, aloitin vuonna 2012 opinnot Helsingin yliopistossa pääaineena Länsi- ja eteläslaavilaiset kielet ja kulttuurit - toisin sanoen siis puola ja tšekki. Silloin kun hain kouluun, me asuttiin vielä Puolassa ja siellä innostuin kielestä ja päätin, että haluan oikeasti oppia puhumaan sitä. Nautin kielten opiskelusta, mutta muuten en kokenutkaan sitä akateemista yliopisto-maailmaa omaksi jutukseni, eikä motivaatiota kauheasti lisännyt sekään, että meille aina toitotettiin sitä ettei näiden kielten parista tule kuitenkaan töitä löytymään. Opiskelin 2,5 vuotta, mutta Lukan raskauden myötä sain rohkeuden jättää koulun kesken ja alkaa tavoitella muita unelmia. Näin lyhyesti sanottuna...


Mikä on pahin/hankalin/epätoivoisin tilanne, mikä sinulle on tullut vauvan ja taaperon kanssa?
Varmaankin ne kolme viikkoa, jolloin Taika itki joka ikinen ilta n. 1-3 tuntia putkeen. Se oli tosi rankkaa, koska olen usein illat yksin ja se riittämättömyyden ja epätoivon tunne oli silloin kyllä musertava. Ylipäänsä tuollaiset hetket, kun molemmat tarvitsisi kipeästi äitiä mutta ei millään pysty repeämään molemmille. Mua ahdistaa se, ettei pysty olla kokonaan molemmille vaan kummallekin vähän niin kuin puoliksi. 

Mikä on se hetki, jolloin tunnet olevasi äitinä parhaimmillasi?
Heh, no varmaan pirteänä ja hyvin nukutun yön jälkeen... En oikein osaa nimetä mitään tiettyä hetkeä, mutta siis silloin kun on pystynyt pitää itsestäänkin tarpeeksi huolta ja oma mieli on hyvä. Väsyneenä kaikki tuntuu aina sata kertaa vaikeammalta.

Millaisia matkavinkkejä antaisit Puolaan matkustavalle lapsiperheelle? (Ollaan menossa Krakovaan)
Me ei olla käyty Krakovassa lasten kanssa, joten ihan lapsiperheille sopivia täsmävinkkejä sinne en osaa antaa. Se on kyllä ihana kaupunki ja veikkaisin, että ihmeteltävää riittää lapsillekin, riippuen tietysti vähän minkäikäisiä lapsia on mukana. Mutta yleisesti ottaen Puola on mun mielestä oikein lapsiystävällinen maa ja lapset otetaan siellä ihanasti huomioon, esimerkiksi ravintoloissa. 


Missä yleensä pidät sun insuliinipumppua?
Lähes aina housujen (tai mitä nyt jalassa onkaan) vyötäröllä tai taskussa, jos sellainen sattuu olemaan. Pumppu rajoittaa kyllä jonkun verran pukeutumistani, koska joidenkin vaatteiden kanssa se jää tylsästi törröttämään. Esimerkiksi kovin vartalonmyötäisiä mekkoja ei juuri tule pidettyä - tai jos pidän, niin mulla on sellainen reiden ympäri laitettava "vyö" johon pumpun laitan. Mutta yleensä mekkojenkin kanssa pumppu roikkuu mukana sukkahousujen vyötäröllä ja kesällä pidän yleensä alla pyöräilyshortseja, joihin pumpun saa kiinni. 

Minne haluaisit matkustaa maailmassa jos Puolaa ei lasketa? :)
Tällä hetkellä mua jostain syystä kiehtoisi tosi paljon New York! En oikein tiedä edes miksi, koska aiemmin en ole niin paljon edes haaveillut Jenkkeihin matkustamisesta. En ehkä lähtisi sinne just nyt pienten lasten kanssa, mutta vähän myöhemmin sitten. Mua kiinnostaa, kuinka paljon siellä on kulttuuria ja muuta nähtävää. Sitten taas muita ikuisuushaavekohteita mulla on esimerkiksi Italia, Australia ja Norja. Oon käynyt Oslossa, mutta haluaisin sellaiseen paikkaan missä voi nähdä valaita!


Miten päädyit hakemaan sun nykyiseen (siis siihen alkavaan) koulutukseen? Mikä siinä eniten kiinnostaa? Oliko sulla muitakin vaihtoehtoja mielessä, vai oliko selkeä homma? :)
Terveydenhoitoala kiinnostaa ehkä siksi, että haluan tehdä jotain käytännöllistä, ihmisläheistä ja merkityksellistä työtä. Hain alunperin kevään yhteishauissa kätilöksi ja terveydenhoitajaksi, jotka olisi olleet mun ykkösvaihtoehtoja, mutta kun en päässyt niin päätin hakea syksyn haussa vielä sairaanhoitajaksi. Sinne sitten pääsinkin ja tällä hetkellä mua kiinnostaisi erikoistua lapsiin (voisin kuvitella olevani töissä esimerkiksi vastasyntyneiden teho-osastolla), mutta tietysti sitten opintojen edetessä voi löytyä uusiakin kiinnostuksenkohteita.

Oliko päätös muutosta Suomeen teille molemmille helppo?
Oli se. Meistä kumpikaan ei kokenut, että ainakaan sillä hetkellä (6 vuotta sitten) meillä olisi ollut hirveästi tulevaisuutta Puolassa. Musta oli kyllä kiva asua ulkomailla, mutta olisi pitänyt osata puolaa paljon paremmin, jotta olisin voinut saada jotain kunnon töitä siellä. Kamilillekin oli silloin aika selkeä homma, että hän haluaa muuttaa Suomeen ja hän on viihtynyt täällä tosi hyvin. Suomessa esimerkiksi terveydenhuolto ja koulutus on sen verran paremmalla pohjalla, että täällä on nyt hyvä asua ja Puolassa sitten taas lomailla.

Mikä on yllättänyt eniten arjessa kahden lapsen kanssa?
Ehkä se, miten radikaalisti se oma aika oikeasti vähenee. Luka on pitkään nukkunut kolmen tunnin päiväunia, joten ennen Taikaa sain ruhtinaallisesti omaa aikaa Lukan nukkuessa päikkäreitä. Nyt olen saanut kyllä Taikankin yleensä nukkumaan ainakin osittain samoihin aikoihin Lukan kanssa, mutta usein olen itse silloin niin väsynyt että nukun myös tai en muuten vain saa tehtyä mitään järkevää. Ehkä tämä väsymyksen määräkin on yllättänyt. 


Onko päivärytmi muuttunut toisen lapsen myötä paljonkin?
Ei oikeastaan ollenkaan, koska päivät menee kuitenkin enimmäkseen taaperon ehdoilla ja rytmillä, ja vauva on hyvin sopeutunut siihen. Esimerkiksi Lukan päiväunet on pysynyt ihan samoina, samoin kuin yöunille menemiset. Vauva ei muutenkaan vielä kauheasti vaikuta menemisiin, koska hän voi nukkua aina vaunuissa tai kantoliinassa jos ollaan jossain menossa.

Millaista ideologiaa noudatatte ruokaostoksilla? Eli siis suositteko lähi- ja/tai luomuruokaa kasvisruokavalion lisäksi?
Joo, me tosiaan syödään kasvisruokaa (+ jonkun verran kalaa) ja pyritään muutenkin syömään terveellisesti ja mahdollisimman eettisesti ja ekologisesti. Eli valitaan kyllä aina mieluiten luomua ja lähiruokaa, mutta toki vähän pitää katsoa hintojakin koska meidän perheessä on tällä hetkellä vain yksi työssäkäyvä aikuinen. Myös mun diabetes vaikuttaa meidän ruokavalioon siten, että suositaan nimenomaan kasviksia ja vältellään turhia sokereita ja hiilihydraatteja. En siis noudata vhh-valiota, mutta kiinnitän huomiota hiilareiden laatuun. Kohtuus on avainsana herkuissakin!

Mikä on ollut palkitsevinta, entä raskainta kahden pienen lapsen kanssa? 
Palkitsevinta on ehkä nähdä, miten sisarusten välinen suhde kehittyy. Luka ja Taika on tosi tärkeitä toisilleen jo nyt ja se on maailman suloisinta. Taika on aina yhtä hymyä kun Luka vähän katsookin tätä päin ja saa tämän helposti nauramaan ääneen. Luka käy vähän väliä suukottamassa Taikaa, antaa tälle omia lelujaan tutkittavaksi ja aina ensimmäisenä herättyään kyselee pikkusiskon perään.
Raskainta juuri ne ajoittaiset riittämättömyyden tunteet joista tuossa ylempänäkin puhuin. 


Onko parisuhteelle helppo löytää aikaa nykyisessä tilanteessa, ja millaisista hetkistä saatte tuota aikaa mahdollisesti nipistettyä?
No onhan se välillä haastavaa. Silloin jos Kamil on illalla kotona niin toki ne illat lasten mentyä nukkumaan on sitten sitä meidän aikaa. Nyt kun Luka aloitti kerhon kahdesti viikossa, niin monesti se parituntinenkin silloin tuntuu meidän yhteiseltä ajalta, vaikka vauva silloin onkin meidän kanssa. Me myös tehdään paljon asioita perheenä, mikä ei tietenkään ole ihan sama asia kuin pelkkä parisuhdeaika, mutta tällä hetkellä se on vähän tällaista ja koitetaan nauttia tästä ajasta juuri nyt. Koen kuitenkin, että meidän parisuhde on sen verran vankalla pohjalla että kestetään tämä tän hetkinen yhteisen ajan vähyys ja kumpikin ymmärtää, että tämä aika kun lapset on näin pieniä, on verrattain lyhyt.

Mua kiinnostaisi kuulla teidän lasten monikielisyydestä vai puhutte lapsille sekä suomea että puolaa? 
Lisäksi justiin selviytymiskeinoja arkeen taaperon ja vauvan kanssa.
Me tosiaankin puhutaan lapsille niin, että minä puhun heille suomea ja Kamil puolaa. Keskenämme puhutaan lisäksi englantia, mutta vältellään sen puhumista suoraan lapsille. Luka ymmärtää mielestäni yhtä hyvin kumpaakin kieltä ja sanoja tulee molemmilla. Yleensä hän valitsee jomman kumman kielisen sanan käyttöönsä eikä ehkä vielä ymmärrä kielten eroja, tai siis hän käyttää niitä vähän sekaisin. Kaksikielisyydestä olen kirjoittanut viimeksi tässä postauksessa: Kaksikielinen kaksivuotias.

Selviytymiskeinoista kirjoittelin hiljattain postauksessa Miten jaksaa arkea vauvan ja taaperon kanssa.


Mikä on sun haaveammatti ja missä ammatissa et lainkaan näkisi itseäsi? Mitä teit ennen lasten saamista? Onko ollut taloudellisesti tiukkaa olla näin pitkään kotona?
Jos puhutaan sellaisista ihan realistisista haaveammateista, niin varmaankin se on kätilö. Tai toimittaja. Jos taas otetaan mukaan ihan villeimmätkin haaveet, niin oisi siistiä olla esimerkiksi meribiologi - tutkisin valaita. En varmaan näkisi itseäni oikein missään bisnesmaailmassa, virkamiestehtävissä tai töissä jossain virastossa. 

Ennen lapsia opiskelin yliopistossa ja olin koulun ohella töissä kaupassa. Lukion jälkeen oon myös valmistunut matkailuvirkailijaksi.

Mun mielestä kotona oleminen ei ole ollut mitenkään mahdottoman tiukkaa. Toki olin opiskelija useamman vuoden ennen lapsia, joten olen tottunut siihen, että rahoja pitää vähän laskea ja menoja suunnitella. Aloin myös säästää rahaa jo hyvissä ajoin sitä varten, että voin olla lasten kanssa kotona myös kotihoidontuella. Tietenkään me ei olla kovin rikkaita, kun vain yksi henkilö käy töissä, mutta en koe että meiltä hirveästi mitään puuttuisikaan. Ollaan rahankäytössä aika suunnitelmallisia ja tarkkoja. Ei kituuteta mutta mietitään kyllä mihin rahaa kuluu. 


Mitkä on tärkeimmät asiat mitkä haluat jakaa lapsillesi vanhempien kulttuureista? 
Suomalaisesta kulttuurista ehkä luonnon kunnioitus ja ylipäänsä sellainen luonnossa viihtyminen. 
Puolalaisesta kulttuurista vieraanvaraisuus, avuliaisuus ja yhteisöllisyys. 

Millaista luulet teidän elämän olevan viiden vuoden kuluttua? 
Viiden vuoden päästä olen toivon mukaan valmistunut koulusta ja saanut työpaikankin alalta. Luka on silloin jo 7! Toivoisin, että meillä olisi sitten silloin ihan oma koti, kun Luka menee kouluun. Luulen, että me asutaan yhä Suomessa ja Tampereella, vaikka eihän sitä koskaan tiedä mihin elämä kuljettaa. 

Mikä on parasta syksyssä?
rrrrrrakastan syksyä, joten tekisi mieli vastata, että kaikki. Kesäkin on ihanaa aikaa, mutta syksyssä on vain sitä jotain. Rakastan syksyn tunnelmaa, kynttilöiden polttamista, pimeneviä iltoja, villapaitoja ja kaulahuiveja, luonnon värejä, sitä kun ilma on raikas mutta ei vielä liian kylmä. 

xoxo Nelli
3 kommenttia

Taika 5kk

  • Ei kommentteja
  • torstai 14. syyskuuta 2017


Taas on yksi kuukausi vilahtanut ohi ja ensi kuussa vietetään jo Taikan puolivuotispäivää! Ihan hullua, pakko taas sanoa. Monesti aiemmin olen haikaillut pikkuvauvani perään, mutta juuri nyt oikeastaan odotan enemmänkin innolla kaikkea tulevaa ja miten jotkin asiat toivon mukaan helpottuvat, kun tyttö tästä vielä hieman kasvaa. Taikan oikea synttäripäivä oli jo maanantaina, mutta meillä oli neuvola vasta tänään, joten odottelin postauksen kanssa siihen asti. Pituutta ja painoa oli tullut aika lailla sen verran kuin olin uumoillutkin, eli ei sen kummempia yllätyksiä niiden suhteen. Vaatekokoina Taikalla on käytössä enimmäkseen 68 koon vaatteet, mutta jotkut 62 menevät vielä ja jokunen 74 on myös otettu jo käyttöön.

Mitat (suluissa 4kk- ja syntymämitat)

Paino: 7185g (6775g - 3285g)
Pituus: 64,4cm (61,5cm - 48cm)
Päänympärys: 40,2cm (39,3cm - 32,5cm)

"Kontaktia ottaa. Hymyilee ja jokeltaa. Osaa vierastaa. Ryömii. Lähes kontilleen nousee. Kasvu norm."

Neuvolakäynti meni ihan mukavasti, vaikka nyt oli taas rokotuksiakin vuorossa. Aluksi Taika sai suun kautta annettavan rota-rokotteen, joka ei neidille meinannut millään maistua, vaan hän pisti suun tiukasti viivaksi ja yritti vain sylkeä kaiken ulos nielemättä. Kyllä sitä sitten lopulta saatiin ihan riittävästi menemään alas ja pitäisi sitä myös poskien limakalvoilta jonkin verran imeytyä. Sen jälkeen saatiin vielä kaksi pistoksina annettavaa rokotetta, jotka vähän itkettivät, mutta Taika oli kyllä taas tosi reipas ja rauhoittui nopeasti. Aiemmista rokotuksista ei Taikalle ole mitään kummempaa tullut, joten toivottavasti selvitään vähällä nytkin! 


Luonteeltaan Taika on mielestäni melko rauhallinen ja utelias tarkkailija. Hän on useimmiten sellainen perustyytyväinen, viihtyy pitkiäkin aikoja lattialla Lukan touhuja seuraillen ja monesti yksinäänkin jonkun oman puuhansa parissa. Toisaalta hän on kyllä myös hyvin seurallinen ja ilmoittaa kyllä herkästi, kun kyllästyy yksin olemiseen. Taika on myös tosi iloinen ja nauravainen, hän rakastaa sitä kun hänelle vähänkin juttelee ja vastaa heti hymyilemällä ja jokeltelemalla takaisin.


Syö pelkästään äidinmaitoa täysimetyksellä. Imetys on sujunut hyvin ja paino noussut, joten ei olla pidetty kiirettä kiinteiden aloituksen kanssa. Nyt parina viime päivänä on alkanut esiintyä pieniä rintaraivareita ja Taika on alkanut syödä entistä harvemmin. Ennen ruokailuvälit ovat olleet melkein aina sellaiset 2 tuntia, nyt on saattanut mennä 3-4 tuntiakin syöntien välissä. Ehkä sitten on tullut itsekin tarjottua rintaa vähän turhan herkästi, vaikka vauvalla ei vielä ole ollut nälkä ja sekös pientä raivostuttaa. Viimeiset kolme viikkoa yöt ovat olleet aika hulinaa, joten entisten kokonaisten öiden sijaan nykyään Taika on usein herännyt ainakin kolmisen kertaa yössä syömään ja toisinaan ihan 1-2 tunnin väleinkin. 

Nukkuu perhepedissä äidin kainalossa edelleen. Taika tosiaan oli nukkunut jo pitkään kokonaisia öitä ja meidän yöt on olleet tosi hyviä, mutta nyt on heittänyt ihan häränpyllyä ja öistä on tullut levottomia. Taika menee yöunille yhä siinä 21 maissa, mutta heräilee useamman kerran yössä syömään eikä varsinkaan aamuyöllä meinaa enää nukahtaa uudestaan niin hyvin kuin ennen, vaan saattaa tunninkin hyöriä ja temppuilla ennen nukahtamista. Päivisinkään ei meinaa malttaa nukkua, joten hieman raskasta on ollut. Liinaan ja vaunuihin nukahtaa parhaiten, mutta muuten saattaa ottaa vain sellaisia viiden minuutin torkkuja. Toivottavasti tämä on nyt taas yksi niistä kuuluisista "vaiheista" ja menisi nopeasti ohi...!


Liikkuu tosi paljon. Kääntyi selältä vatsalleen 3,5kk iässä ja sen jälkeen kehitys on ollut aika nopeaa. Ryömii eteenpäin, pyörii kellonviisarina ympäri, peruuttaa ja kierii paikasta toiseen. Menee konttausasentoon ja kovasti koittaa päästä liikkeelle. Punkee istumaan eikä yhtään viihdy selällään, kova kiire tuntuu olevan kaikkialle. Luulen, että nuo nukkumisiin ja syömisiin liittyvät levottomuudet johtuukin paljon näistä uusista taidoista ja kovasta liikkumisen halusta.

Osaa jutella kaikenlaista ja vaikka minkälaisin äännähdyksin. Nauraa ääneen, kiljahtelee, jokeltelee ja nyt uusimpana lempparina on huulten päristely. Taika onkin varsin puhelias, mikä on musta tosi ihanaa ja hellyyttävää! Tarttuu tiukasti esineisiin ja vaihtaa niitä kädestä toiseen sekä mielellään maistelee kaikkea käsiin osuvaa.  
 

Tykkää omasta peilikuvastaan, isoveljestä ja siitä, kun isi nostaa häntä korkealle ilmaan! Taikalle on noussut muutamia lempileluja, kuten leijonahelistin ja hauska aktiviteettipallo, jonka perässä hän möyrii lattialla vaikka kuinka pitkiä matkoja. Aloitettiin tällä viikolla Taikan kanssa äiti-vauva - jumppa, josta Taika tuntui myös tykkäävän tosi paljon. Siellä on paljon kiinnostavaa ihmeteltävää vauvalle ja hänen mielestään oli myös hykerryttävän hauskaa esimerkiksi maata selällään äidin tehdessä yläpuolella punnerruksia naama punaisena... Kovasti tyttöä nauratti!

Inhoaa oikeastaan samoja asioita kuin ennenkin (esimerkiksi kovia ja äkkinäisiä ääniä sekä liikkumattomassa autossa olemista), mitään uusia ihmeellisiä asioita ei nyt tule mieleen. Viime aikoina Taika on alkanut hieman vierastaa ja välillä äiti ei saisi poistua mihinkään ja joissain tilanteissa kelpaa vain äidin syli.


Muuta Vaikka pari viimeisintä viikkoa onkin ollut vähän haastavampia, niin kuitenkin suurimmaksi osaksi Taika on edelleen ihana pieni ilopilleri. On ihanaa seurata vauvan persoonan kehittymistä ja kuinka hän on vain koko ajan enemmän ja enemmän ihan omanlaisensa tyyppi. Samoin ihanaa on ollut seurata sisarusten suhteen kehittymistä: he tuntuvat jo nyt olevan toisilleen tosi tärkeitä. Luka yleensä aina ensimmäisenä herättyään haluaa mennä katsomaan Taikaa, käy muutenkin vähän väliä pussaamassa tätä ja antaa Taikalle omia lelujaan tutkittavaksi. Taika taas puhkeaa välittömästi leveimpään hymyynsä, kun veli vain vähänkin edes katsoo häntä päin! Niin ihana rakas pieni kaksikko. ♥

xoxo Nelli
Ei kommentteja

Vauvan välikausi

  • 5 kommenttia
  • keskiviikko 13. syyskuuta 2017


Voihan välikausi, tuo ikuinen murheenkryyni pienten lasten äidin elämässä. Miksi se tuntuukin aina niin hankalalta, vaikka nykyään Suomen säätila tuntuu olevan pääasiassa yhtä pitkää välikautta... Meillä se menee yleensä niin, että itse puen lapsille helposti vähän liikaa ja Kamil taas liian vähän, johtuen kai siitä että minä olen itsekin sellainen vilukissa ja Kamil puolestaan kuumaverisempi. Sellaista balanssia tuntuu olevan välillä tosi vaikea löytää, ja sitten päälle vielä säiden vaihtelevuus: aamulla saattaa olla jo hyvinkin kylmä ja päivällä auringossa yli 15 astetta. Puhumattakaan sateista, tuulista ja muista sääilmiöistä...



Vielä tänä syksynä Taikan välikausivaatteet eivät tarvitse kummoisia teknisiä ominaisuuksia, koska vauva tulee pääsääntöisesti ulkoilemaan vaunuissa tai kantoliinassa. Taika on nyt 5 kuukautta, joten keinuttelemaankin varmasti jossain vaiheessa aletaan, mutta ehkäpä maassa ei nyt vielä ihan hirveästi möyritä. Päädyin sitten enimmäkseen ulkonäön puolesta Mini Rodinin keltaiseen Pico-haalariin, joka tuo mun mielestä kivaa piristystä Suomen muuten niin harmaaseen syksyyn. Haalari on toki jonkin verran vettähylkivä (vesipilari 3000mm), mikä mun mielestä riittää ihan hyvin pienelle vauvalle. Kovalla sateella ulkoillessa vauva tulee kuitenkin olemaan vaunuissa sadesuojan alla, mutta jos vaikka keinuessa alkaa tihuttaa vettä, niin se ei haittaa. Taika käyttää vaatteissa kokoa 62-68 ja tästä haalarista otin koon 68/74. Mielestäni se ei ole mitenkään liian reilu, mutta siinä on kuitenkin sopivasti kasvuvaraa, joten haalari toivottavasti menee vielä ainakin ensi kevään. Nyt syksyllä kun vauva on vielä pääasiassa vaunuissa, niin ei se haittaakaan, vaikka haalarissa on väljyyttä. Liikkuvalla lapsella musta on tärkeämpää, että ulkovaatteet ovat oikeasti hyvän kokoisia.

Asusteita sitten kertyykin helposti vaikka mitä erilaisia, koska onhan ne pienet pipot nyt vaan liian söpöjä. Samoin pieniä tumppuja ja villasukkia löytyy kyllä joka lähtöön - mikä on sinänsä ihan hyvä, koska jostain syystä ne jotenkin mystisesti aina hiljalleen katoavat jonnekin... Mitään sen kummempia töppösiä en nyt ainakaan vielä ole ostanut, nuo Lukan äitiyspakkauksesta säästetyt töppöset ajanevat ihan hyvin asiansa. 


Taikalta löytyy myös Mini Rodinin fleece-haalari, joka sopii hyvin varsinkin kuivempiin ja ei-niin-kylmiin päiviin. Tätä ollaan pidetty paljon varsinkin vaunuissa, ja ilmojen kylmetessä se menee hyvin myös pico-haalarin alle tuomaan lisälämpöä. Lisäksi meiltä löytyy Eisbärchenin lämpöpussi, mutta se on kyllä todellakin niin lämmin, ettei sille toivottavasti ihan vielä tule tarvetta! Olen nyt vasta viime aikoina perehtynyt fleecen ympäristöhaittoihin, joten varmaan nämä nyt käytössä olevat jäävät meidän viimeisiksi fleece-vaatteiksi ja täytyy sitten keksiä jotain parempia vaihtoehtoja tilalle. 

Miten teillä on varustauduttu välikauteen?

xoxo Nelli
5 kommenttia

Miten jaksaa arkea vauvan ja taaperon kanssa

  • 2 kommenttia
  • sunnuntai 10. syyskuuta 2017


Ensinnäkin haluaisin vielä kiittää kaikkia teitä, jotka olette kommentoineet taannoiseen introvertti-postaukseeni ja käyneet kertomassa omia ajatuksianne aiheesta. Olen saanut paljon palautetta postauksesta myös muissa somekanavissa ja kuulostaa siltä, että samat fiilikset ovat tuttuja monille muillekin äideille, mutta kuitenkin aihe on sellainen, ettei sitä oikein saisi sanoa ääneen. Tosi moni on myös kertonut potevansa huonoa omaatuntoa siitä, että väsyy ja tarvitsee paljon sitä omaa, hiljaista aikaansa. Niin ei kuitenkaan tarvitsisi olla! Kaikki me ollaan kuitenkin juuri hyviä äitejä omille lapsillemme, juuri tällaisina. 

Ja tottahan se on, että vaikka äitiys antaa paljon, niin kyllä se myös vaatii veronsa. Siksi mun mielestä on tärkeää löytää ne omat selviytymiskeinonsa tähän välillä kaaottiseenkin arkeen; ne sellaiset pienetkin jutut, mitkä itselle tuottaa iloa ja minkä avulla jaksaa. Ja musta on ihan ok sanoa, että ei tämä pikkulapsiarki aina mitään helppoa ole. Se ei tarkoita, että katuisin mitään tai että en samaan aikaan myös nauttisi tästä. Itse olen viime aikoina ollut ihan todella väsynyt ja välillä miettinyt, että olenko valittanut siitä vähän liikaakin ääneen - että olisiko kivempaa ja hyväksyttävämpää olla koko ajan vain reipas ja kertoa vain kaikista niistä ihanista hetkistä. Yleensä pyrinkin ennemmin keskittymään vain niihin positiivisiin asioihin, mutta viime aikoina tämä väsymys on ollut niin ylivoimaista, että on ollut vaikea sivuuttaa se vain olankohautuksella. Toivon vaan, ettei kukaan lue näitä juttuja niin mustavalkoisesti, että jos kerron kuinka väsyttää ja tuntuu raskaalta, niin se ei kuitenkaan ole koko kuva tässä. Tunnen silti joka päivä olevani myös maailman onnellisin. Tiedättekö mitä tarkoitan?

Muistan olleeni vähän samalla tavalla uupunut silloin kun Luka oli noin puolivuotias. Toki tilanne on nyt sillä tavalla erilainen, että lapsia on kaksi ja väsymys ehkä triplasti sitä luokkaa, kuin mitä se oli silloin. Jos kuvittelin, että yhden vauvan kanssa se oma aika välillä on kortilla, niin nyt kahden kanssa se sitä vasta onkin. Olen kuitenkin yhä myös sitä mieltä, että kahden kanssa mun elämässä on myös ainakin tuplasti enemmän rakkautta (ellei enemmänkin!) ja nämä kaksi on parasta mitä mulla on. Vaikka en ole ikinä ennen elämässäni ehkä kokenut tällaista väsymystä, niin sen kuitenkin kestää kun tietää keiden vuoksi sitä haukottelee. 

Tässä mun omat, pienet selvitymiskeinoni tähän kahden lapsen kanssa jaksamiseen:

♥ Aloitan kliseisesti: positiivinen mieli ja päivä kerrallaan - asenne. Pyrin siihen, että lähitulevaisuudessa olisi aina jotain mielekästä odotettavaa, esimerkiksi jotain kivaa yhteistä tekemistä miehen vapaapäivänä, mutta muuten musta on tärkeää elää hetkessä. Jos haikailee koko ajan vain jonkun tulevan perään, niin se arki alkaa helposti maistua pakkopullalta ja monta kivaa hetkeä just tässä voi jäädä huomaamatta. Välillä jos hiekkalaatikkoleikit puuduttaa ja huomaan vain laskevani tunteja nukkumaanmenoaikaan, niin päätän vain ihan tietoisesti keskittyä hetkeen ja nauttia siitä - ja siitä, että saan olla lasteni kanssa kotona ja olla äiti heille. Ja niinä päivinä, jos oikeasti tuntuu siltä etten millään vain jaksa, niin päätän selvitä siitä yhdestä päivästä kerrallaan, sillä aina tulee uusi päivä ja huomenna fiilis voi taas olla jo ihan erilainen. Tästä aiheeesta olen kirjoitellut aiemminkin Pitkät päivät, lyhyet vuodet - postauksessa.

♥ Ulkoilu, tätä ei varmaan voi kylliksi korostaa. Ulkoilun skippaaminen houkuttelee monesti juuri silloin kun olen kaikkein väsynein, koska pelkästään se että saa koko porukalle ulkovaatteet päälle, tuntuu välillä liian ylivoimaiselta. Ikinä en kuitenkaan kadu lähtöä enää siinä vaiheessa, kun ollaan lopulta päästy ulos asti. Ulkona aika kuluu nopeammin, raikas ilma piristää ja jopa vesisateella on kiva olla ulkona, kunhan pukeutuminen on kunnossa. 

♥  Sen lisäksi että ulkoilen lasten kanssa, niin on tosi tärkeää, että pääsen välillä ulos ihan yksinäni - tai no ainakin vaunulenkille ilman taaperoa. Silloin saa olla rauhassa, joko täydessä hiljaisuudessa tai lempimusiikkia kuunnellen, ja siihen lenkkeilyynkin vähän enemmän tempoa kuin silloin, kun Luka on mukana. Olen myös ajatellut nyt syksyllä alkaa käymään jossain jumpissa tai joogassa läheisessä liikuntakeskuksessa, koska Taika nyt pärjää jo hyvin sen tunnin tai pari ilman minua. 

♥  Olen ollut toistaiseksi aika kiinni vauvassa, koska täysimetän eikä hän juo tuttipullosta. En ole vielä hirveästi kaivannutkaan sitä, että pääsisin pois kotoa ilman vauvaa - olen kyllä välillä käynyt esimerkiksi kampaajalla rentoutumassa yksinäni. Enemmän koitan kuitenkin etsiä niitä arjen pieniä piristyshetkiä ihan vain kotioloista. Kun Kamil on kotona illan, nautin siitä että pääsen ihan rauhassa suihkuun tai saunaan yksin. Jos olen yksin illan ja saatuani lapset nukkumaan, keitän kupin teetä ja lakkaan kynnet - pidän siitä, koska siihen hommaan on tavallaan pakko pysähtyä, ettei pilaa lakkaa kuivumisvaiheessa. Näin syksyn iltojen pimetessä on kiva myös sytyttää kynttilöitä, laittaa rauhoittavaa musiikia soimaan ja olla vaan. Monet pienet asiat, jotka ennen olivat ihan tavallisia, tuntuvat nyt yhtäkkiä melkein luksukselta. Kuten vaikka se, että saa joskus juoda kahvinsa kuumana ja rauhassa!

♥  Jos kahden lapsen kanssa lähteminen pois kotoa tuntuu välillä liian vaivalloiselta, niin koitan ainakin sopia parit leikkitreffit viikossa meille kotiin. Taapero saa leikkiseuraa samalla kun saan itsekin jutella jonkun toisen aikuisen kanssa, aika täydellinen win-win tilanne siis. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka kaipaankin paljon omaa aikaa ja hiljaisuutta, niin äitiystävät on loppujen lopuksi melkein se suurin henkireikä tässä lapsiperhearjessa. Kukapa muu ymmärtäisi äitiä yhtä hyvin kuin toinen äiti! Äitikaverin kanssa ei tarvitse välittää siitä, onko koti hieman hujan hajan tai jos väsyttää niin paljon, että kumpikin vain jumittaa kymmenen minuuttia täydessä hiljaisuudessa sanomatta sanaakaan. 

♥  Niin, ja lopuksi vielä parisuhdeaika! Välillä väsyneenä tulee kinasteltua ties mistä typeristä pikkuasioista, mutta tärkeää on kuitenkin puhaltaa yhteen hiileen, sillä samassa veneessä tässä ollaan. Koska varsinaisille treffeille ei tällä hetkellä juuri päästäkään, niin koitetaan löytää sitä yhteistä aikaa sitten esimerkiksi illoista, kun molemmat lapset nukkuvat. Eikä sen aina tarvitse olla mitään ihmeellistä, voidaan vaikka katsoa Netflixistä jotain sarjaa tai jutella iltapalan ääressä, ja sekin on kivaa ja tärkeää ettei kadota yhteyttä toiseen kumppanina. 

Mitä sä lisäisit listaan? Mikä auttaa sua jaksamaan?

xoxo Nelli
2 kommenttia

Harjaa hampaat, huuhdo suu, hammaspeikko lannistuu

  • 2 kommenttia
  • torstai 7. syyskuuta 2017

Kaupallinen yhteistyö Donna Taponeron & Mammalandian kanssa.


Mitä hampaiden harjaukseen tulee, olen siinä kohtaa aika tiukkis. Oli kyseessä sitten omani tai lasteni hampaat, niin musta on todella tärkeää, että hampaista pidetään hyvää huolta. Vaikka hammaspesu iltapuuhien yhteydessä ei varsinaisesti kuulu suosikkirutiineihini (tiedättehän, kuinka hankalaa vauvan tai taaperon hampaiden harjaus välillä voi olla), niin siitä ei silti tingitä. Uskon, että monet lapsena opitut ja omaksutut tavat kantavat pitkälle aikuisuuteen: meilläkin on lapsena kotona aina toitotettu suuhygienian tärkeydestä eikä edelleenkään tulisi koskaan mieleenkään mennä ilman hammaspesua nukkumaan, vaikka illalla väsyttäisi kuinka. Onneksi nyt meidän 2-vuotiaan kanssa hampaiden harjaus sujuu useimmiten jo ihan iisisti ja ongelmitta, mutta aina se ei niin ole ollut, ja sen suositellut kahden minuutin harjauksen vieminen loppuun on välillä tuntunut maratonjuoksun arvoiselta suoritukselta. Ja koska se hampaiden pesu on niin tärkeää, niin mun mielestä sen voi ihan hyvillä mielin heittää vaikka vähän leikiksi ja laittaa mielikuvituksen likoon, kunhan suu vain tulee puhtaaksi. Meillä esimerkiksi on sallittua katsoa hampaiden pesun aikana tabletilta aiheeseen sopivia videoita youtubesta, jos se suinkin auttaa siihen, että taapero malttaa istua paikoillaan harjauksen ajan. Kannattaa etsiä youtubesta esimerkiksi "Loiskis ja Eija Ahvo: Harjaan hampaita" tai "Jordan Kani ja ystävät hammaspesulla". Ne ovat hauskoja pariminuuttisia lauluja, joiden tahtiin ainakin meillä hampaiden harjaus sujuu kuin vettä vain!


Lapselle hammaspesukin voi olla välineurheilua, ja hauskalla harjalla se pesukin saattaa sujua paljon mukavammin kuin jollain tylsällä yksivärisellä. Lapsen voi ottaa mukaan kauppaan ja antaa hänen itse valita mieleisensä harja ja tahna lapsille sopivista vaihtoehdoista. Me saatiin suomalaiselta luonnonkosmetiikkayritykseltä Donna Taponerolta testiin muutamia erilaisia lasten suuhygieaniaan liittyviä tuotteita. Australialaisen Jack N' Jill - merkin tuotteet ovat luonnollisia ja turvallisia: tahnat ovat fluorittomia ja runsaasti ksylitolia sisältäviä, harjat ja mukit ovat kompostoituvia ja biohajoavia. Harjat ovat valmistettu 100% maissitärkkelyksestä, mukit bambusta ja riisin akanoista. Maailmassa on niin paljon muovia, että tällainen ympäristöystävällisyys ilahduttaa mua kovasti! Me vaihdettiin juuri hiljattain Kamilin kanssa omat muovihammasharjamme ekologisempiin bambuharjohin, joten kiva että nyt on lapsillakin paremmat vaihtoehdot. Luin juuri, että maailmassa valmistetaan viisi miljardia muovihammasharjaa vuodessa! Näissä meidän saamissa hammasharjoissa - ja mukeissa on hauskat pupuhahmot, jotka naurattavat taaperoa. 


Me pestään Lukan hampaat kahdesti päivässä, aamuin ja illoin. Iltaisin ollaan pesty lapsille tarkoitetulla fluorihammastahnalla ja aamuisin pelkällä vedellä. Nyt kun saatiin testiin tuo fluoriton banaaninmakuinen hammastahna, niin ollaan otettu se käyttöön aamupesun yhteyteen. Tämän myötä tuo aamun hammaspesu sujuukin taas paremmin, sillä tahna on ilmeisesti taaperon mielestä hyvänmakuista ja hän on usein kaivannut hammastahnaa myös aamuihinkin. Fluoritahnaa ei kuitenkaan olla haluttu käyttää noin pienellä liikaa, mutta tämä ksylitolitahna ainakin on turvallinen vaihtoehto.

Tuo fluoriasia taitaa olla kyllä kovasti kiistelty aihe, enkä itsekään oikein meinaa tietää, mikä olisi sen suhteen se paras ja oikea tapa tehdä. Jos googleen eksyy, niin tuntuu että aiheesta on vain ne kaksi ääripäätä: joka toinen linkki julistaa kuinka fluori tappaa, joka toinen taas on sitä mieltä, että ilman fluoria hampaat mätänevät suuhun jo ennen kouluikää. Näin vanhempana vastuu tuntuu välillä tosi musertavalta, kun joutuu tekemään päätöksiä toisen ihmisen puolesta eikä kuitenkaan voi aina olla ihan varma, mikä on oikein. Varsinkin tästä fluorista löytyy niin paljon ristiriitaista tietoa, että vähemmästäkin menee pää pyörälle. Toistaiseksi ollaan kuitenkin tehty sellainen päätös, että sitä fluoritahnaa käytetään kerran päivässä ja pyritään siihen, että tahnaa tulisi nieltyä mahdollisimman vähän - mikä ei aina ole niin helppoa pienen lapsen kanssa, mutta pikku hiljaa sitä opetellaan. Olen kuullut aika monta kauhutarinaa siitä, miten jo parivuotiaalla lapsella on suu täynnä reikiä kun ei ole käytetty fluoritahnaa. Vaikka toisaalta ei aina voikaan sanoa varmaksi, onko syy siinä tahnassa vai muissa seikoissa (esim. ruokavalio) - niin en siltikään halua ottaa riskejä. Mikäli oman asuinalueen veden fluoripitoisuus ei ole mitenkään tavallista korkeampi, niin en usko että se pieni määrä fluoria lapsen hammastahnassa lopulta on niin vaarallinen asia, kuin joskus pelotellaan.


Näitä taaperon hammasasioita pohtiessani konsultoin pian suuhygienistiksi valmistuvaa ystävääni. Tässä vielä kootusti hänen vinkkinsä pienen lapsen hammashoitoon:

♥ Kaikkein tärkeintä on tehdä perusteellinen harjaus aamuin illoin. Parasta olisi pestä hampaat aamulla ennen aamupalaa ja iltaisin aikaisintaan puoli tuntia viimeisen aterian jälkeen. Tämä jälkimmäinen oli mulle uusi (tai unohtunut) tieto, sillä useimmiten me kiirehditään hammaspesulle melko pian iltapalan jälkeen. Nyt täytyykin sitten petrata asian kanssa! Kuulemma happohyökkäys kestää sen noin 30 minuuttia, jolloin kiille on pehmeämpää eikä sitä silloin kannata kuluttaa harjalla puhki.
♥ Alle 3-vuotiaille lapsille ystäväni suosittelee kerran päivässä sipaisua fluoritahnaa. Maitohampaat ovat alttiimpia reikiintymiselle etenkin puhkeamisvaiheessa, joten siksi hyvä suuhygienia on ensiarvoisen tärkeää heti ensimmäisestä hampaasta lähtien. Mikäli fluoritahnaa ei kuitenkaan halua käyttää, olisi syytä kiinnittää erityistä huomiota ruokavalioon, harjata hampaat todella hyvin ja käydä säännöllisesti hammastarkastuksissa.
♥ Ksylitoli-pastillin imeskely aina ruokailun jälkeen, sillä ksylitoli myös auttaa karieksen ehkäisyssä.
♥ Maksimissaan 5-6 ateriaa päivässä, sillä hampaat kestävät sen verran happohyökkäyksiä päivässä. Jatkuva napostelu on hampaille pahinta, sillä silloin suussa on jatkuva happohyökkäys päällä.
♥  Ylipäänsä hyvät ruokailutottumukset: terveellinen ja monipuolinen ruoka, varovaisuutta sokerin kanssa, vesi janojuomana, ja jos herkkuja syö niin kohtuudella ja mieluiten heti muun aterian jälkeen.



Paketista löytyi vielä jotain pientä meidän hampaattomalle vauvallekin, nimittäin Jack N' Jillin silikoninen sormiharja. Harja on kaksipuoleinen: toisella puolella on hellävarainen harjas, jolla voi pestä vauvan ensimmäisä hampaita. Toinen puoli taas on röpelöinen, ja sillä voi varovasti hieroa vauvan ikeniä. Näin vauva tottuu jo pienestä pitäen hampaiden "harjaamiseen" ja se voi myös tuoda ihanasti helpotusta vauvan kutiseviin ikeniin, kun hampaat ovat puhkeamassa. Me ollaan nyt aina silloin tällöin "harjailtu" tällä Taikan ikeniä - vielä hänelle ei ole hampaita puhjennut, mutta hyvää harjoitusta tämä on jo näin etukäteen. Vauvan mielestä homma tuntuu olevan hieman hämmentävää, mutta ihan hauskaa kuitenkin!

xoxo Nelli
2 kommenttia

Äiti, introvertti

  • 16 kommenttia
  • tiistai 5. syyskuuta 2017


Lukalla oli tänään ensimmäinen kerhopäivä. Olimme Kamilin kanssa mukana koko kolmituntisen näin ensimmäisellä kerralla ja kaikki meni tosi hyvin - vielä paremmin kuin olin osannut odottaakaan. Ryhmässä oli tänään Lukan lisäksi vain kaksi rauhallista lasta, joten ekan päivän tutustuminen paikkaan ja kerhotäteihin sujui kivasti ja leppoisasti. Luka näytti tykkäävän kerhosta tosi paljon eikä välillä tuntunut huomaavaankaan sitä, istuttiinko me Kamilin kanssa samassa huoneessa vai ei. Kotiin tultuamme mulla oli tosi iloinen mieli, mutta samalla huomasin olevani äärimmäisen uupunut. Tuskin maltoin odottaa, että Kamil lähtisi töihin ja Luka menisi päiväunille - ja kaikeksi onnekseni Taikakin vielä nukahti ruokailun päätteeksi rinnalle. Siinä minä sitten istuin kaksi tuntia sängyllä nukkuva vauva sylissäni, nauttien siitä että sain olla vain hiljaa - ja hiljaisuudessa.

Tapaus on vain yksi esimerkki lukuisista tilanteista, jotka monille muille ovat vain ihan tavallisia ja arkisia, mutta minulle henkisesti uuvuttavia ja kuormittavia. Small talk, uudet ihmiset ja tilanteet, kovat äänet ja muut ärsykkeet kuluttavat akkuni loppuun pikavauhtia ja saavat pääni täyttymään levottomalla kohinalla. Olen varmasti aina ollut luonteeltani introvertti, mutta vasta viime vuosina olen myös oppinut hyväksymään sen piirteen itsessäni. Olen monesti saanut kuulla olevani ujo, ja nimenomaan siinä negatiivisessa merkityksessä, joka sisäänpäinkääntyneille ihmisille usein annetaan. Meidän yhteiskunta kun arvostaa enemmän niitä supersosiaalisia ekstrovertteja. Itse en koe olevani niinkään ujo enkä epäsosiaalinen - nautin kyllä myös sosiaalisista tilanteista ja uusiin ihmisiin tutustumisesta, mutta ne tilanteet vain vaativat minulta henkisesti aika paljon, sillä hetkellä ja varsinkin niiden jälkeen. Mun pitää saada olla yksin, jotta jaksan olla myös toisten kanssa.

Ennen äidiksi tulemista introverttiys ei ollut niin kovin vaikeaa. Saatoin helposti ottaa omaa aikaa juuri niin paljon kuin kaipasin ja vetää omat rajani. Lähteä rientoihin silloin kuin siltä tuntui ja jäädä kotiin kun sitä tarvitsin. Nyt äitinä oma aika on kortilla ja joudut olemaan lähes koko ajan läsnä. Joku tarvitsee sinua jatkuvasti, tarvitsee niin paljon että välillä sellainen tuntuu lähes musertavalta. On oltava koko ajan läsnä ja valppaana. Kotona on välillä tosi meluista ja rauhatonta, vaikka lapsia on vain kaksi. Ja vaikka rakastan lapsiani ja äitiyttä yli kaiken, niin välillä se kaikki on vain tosi paljon. Itselleni kaikkein vaikeinta äitinä olemisessa onkin ollut se oman ajan radikaali väheneminen. Ja nimenomaan sellainen oma aika, jolloin saan olla ihan täysin yksin ja hiljaisuudessa. Kun saan omaa aikaa, jos esimerkiksi Kamil ottaa molemmat lapset mukaansa ja lähtee ulos, en yleensä ensimmäisenä mieti soittavani jollekin kaverille tai lähteväni kaupungille, vaan haluan olla ihan vain yksinäni. Mun mielestä on ihanaa olla täysin hiljaisessa kodissa tai vaihtoehtoisesti lähteä ulos ihan vain yksin, omine ajatuksineni ilman että tarvitsee vahtia ettei taapero aja potkupyörällä ojaan tai miettiä onko vauvalla liikaa tai liian vähän päällä vaunuissa. Se, että saan olla ihan vain omissa ajatuksissani on mulle todella tärkeää. Se rauhoittaa mua, kun monesti tuntuu että pään sisällä on ihan täysi kaaos, en saa mistään kiinni ja keskittyminen on hankalaa.

Vaikka olen introvertti, en ole erakko. Olen aina käynyt perhekerhoissa, kerännyt itselleni vauvaharrastuksia ja sopinut leikkitreffejä. Tuntuu, että äidiksi tulemisen myötä olen saanut tosi paljon uusia ystäviä ja tuttavia, muutamassa vuodessa enemmän kuin viime vuosina muutoin yhteensä. En halua olla koko ajan yksin, mutta haluan olla yksin paljon. Viihdyn yksin enkä ahdistu siitä, vaan päinvastoin yksin oleminen on se, mistä loppujen lopuksi saan energiaa. Ekstrovertti taas saa energiansa ihmisten kanssa olemisesta ja sosiaalisista tilanteista - ja vaikka minäkin niistä pidän, niin ne myös saavat minut väsähtämään todella paljon. Koen kotiäitinä tässä pikkulapsiarjessa tosi paljon ristiriitaisia tunteita: toisaalta pelkät kotipäivät lasten kanssa ovat pitkiä, mutta samalla en aina jaksaisi olla sosiaalinen. Joskus kun lähden lasten kanssa leikkipuistoon toivon, ettei siellä olisi juuri silloin ketään muita, jotta ei tarvitsisi jutella väkinäistä small talkia hiekkalaatikon reunalla. Minusta on ihanaa kutsua äitikavereita kylään ja saada samalla taaperolle leikkiseuraa, mutta jälkeenpäin olen aivan poikki ja odotan vain lasten nukkumaanmenoaikaa ja vihdoin sitä omaa rauhallista hetkeäni.

Ja vaikka itse olen introvertti, niin ei lapseni sitä ole. Sen mitä nyt 2-vuotiaasta vielä voi sanoa, niin Luka on todella ekstovertti; supersosiaalinen, vilkas, touhukas ja kaipaa jatkuvasti toimintaa. Minusta nuo kaikki piirteet ovat hienoja hänessä, mutta omaan äitiyteeni se kyllä tuo haastetta. Luka kaipaa seuraa ja leikkikavereita ja totta kai haluan niitä hänelle järjestää mahdollisimman paljon. Vaikka itse en aina jaksaisi lähteä sinne leikkipuistoon vaan valitsisin mieluummin rauhallisen kävelyretken metsässä, niin tiedän kuitenkin kuinka paljon Luka niitä sosiaalisia tilanteita rakastaa. Hän saa niistä energiaa. Kun meille tulee vieraita, on Luka elementissään huomion keskipisteenä. Ja silloinkin kun olemme ihan vain yksinään kotona, niin kaipaa Luka tosi paljon virikkeitä ja seuraa minusta. Hän en useinkaan viihdy yksin, hän höpöttää jatkuvasti ja on kaikilla muillakin tavoin äänekäs ja koko ajan puuhaamassa jotain. Se on mulle valehtelematta uuvuttavaa, koska en useinkaan saa päivässä yhtäkään rauhallista ja hiljaista hetkeä ennen kuin vasta yhdeksän jälkeen illalla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö rakastaisi lapsiani tai että olisin muutenkaan yhtään sen huonompi äiti, vaikka näin tunnenkin. Jatkuvat voimakkaat ärsykkeet ja koko ajan toisessa kiinni oleminen vain saavat minut uupumaan helpommin kuin jonkun toisen. Vastapainoksi tarvitsen sitä, että saan olla yksin. Niin lataan akkuni ja jaksan taas olla muiden seurassa, niin omien lasteni kuin niiden perhekerhojen mammojenkin. Onneksi mä olen tässä vaiheessa elämää jo melko sinut itseni ja omien ominaispiirteideni kanssa, enkä suostu tuntemaan huonommuutta siitä, että mun äitiys on erilaista kuin jonkun toisen. Luotan siihen, että tällaisenakin olen just paras äiti just näille mun omille, maailman parhaimmille lapsilleni.

Onko siellä muita introverttejä äitejä? 

xoxo Nelli
16 kommenttia

Kysy! Ask! Pytaj!

  • 13 kommenttia
  • maanantai 4. syyskuuta 2017


Niin, siinäpä se tuli otsikossa suomeksi, englanniksi ja puolaksi. Ajattelin siis pitkästä aikaa tehdä tällaisen Q&A-postauksen, koska viime kerrasta on jo reippaasti yli vuosi aikaa. Siispä nyt saisi heitellä tänne suuntaan kysymyksiä ihan mistä vaan, mitä haluaisitte tietää! Kysymyksiä voi laittaa vaikkapa tämän viikon loppuun eli 10.9. asti. Mua aina hieman jännittää tällaisten postausten teko, koska mitä jos tähän tulee tyyliin yksi kommentti... Joten säästäkää mut nöyryytykseltä ja kysykää n-y-t NYT! Myös postaustoiveet ja muut terveiset ja kommentit voi jättää tähän alle!

xoxo Nelli
13 kommenttia

Syksy on täällä

  • 4 kommenttia
  • sunnuntai 3. syyskuuta 2017




Joka vuosi toistuu sama kaava. Odotan kesää ja haluaisin sen jatkuvan loputtomiin, mutta sitten lopulta kun ilmassa tuoksuu syksy ja kaikki on äkkiä vähän erilaista, niin huokaisen levollisesti ja syvään. Mulle syksy on vähän niin kuin tulisi kotiin. Syksy tuntuu aina hyvältä. Siinä on aina jotain uutta ja kutkuttavaa, mutta kuitenkin rauhoittavaa ja kotoisaa. Tätä syksyä ajattelen erityisen suurella rakkaudella, koska se on viimeinen, jonka vietän lasten kanssa kotona. Ajatus on jokseenkin riipaiseva, mutta sitä suuremmalla syyllä aion syleillä sitä entistä tiukemmin. Ensi vuonna näihin aikoihin on uusi koulu ja uudenlainen arki. Vielä en halua ajatella sitä, vaan olla tässä. 



Luulen, että tämä syksy tulee olemaan aika arkista. Mulla ei ole mitään kovin suuria odotuksia sen suhteen, vaan aion vain parhaani mukaan nauttia tästä hetkestä tässä näin. Haaveillaan matkasta Puolaan, mutta mitään kiveenhakattuja suunnitelmia ei vielä olla tehty. Musta kyllä tuntuu, että kaipaisin pientä lomaa tästä kotona olemisesta, niin jaksaisi sitä taas sitten uudella energialla. Mä koitan löytää itsestäni sellaista zen-tilaa, joissa pitkät päivät ja itseään toistavat iltarutiinit ei tuntuisi uuvuttavilta, vaan maailman onnellisimmilta pieniltä hetkiltä. Mietin sitä paljon esimerkiksi eilen - mulla oli pitkä ja tavallinen päivä yksin lasten kanssa Kamilin ollessa töissä, eikä todellakaan pelkästään helppo sellainen. Mutta kun me kuljeskeltiin iltakävelyllä pitkin ja poikin meidän näitä tuttuja katuja ja polkuja, minä, vauva ja taapero, ilma sopivan kirpeänä ja pihjalanmarjat hehkuvan punaisina, keräten kiviä ja höpötellen kaikesta - niin musta tuntui, ettei mikään voisi olla tärkeämpää kuin just tämä. Eikä olekaan.




Näissä kuvissa näkyy in action meidän uudet, Jollyroomilta saadut Petite Chérien Lively - vaunut, joista kirjoittelin viime viikolla tarkemmin täällä blogissa. Olen niin tykästynyt näihin, että nyt onkin tullut vaunuteltua lähes joka ikinen päivä - ja edelleen ilman mitää huutoa ja raivoamista. Olen yhä ihan ihmeissäni, miten meidän vanhoja vaunuja niin kovasti vihannut vauva viihtyykin näissä niin hyvin, tuntuu suorastaan omituiselta tällainen yhtäkkinen mielenmuutos! On niin ihana ulkoilla, kun ilma on raikas ja luonto antaa parastaan. Sikeästi vaunuissa nukkuva vauva näyttää niin levolliselta ja tyytyväiseltä. Raskauden jäljiltä rappeutumaan päässyt kunto kohenee kuin huomaamatta - mielialasta nyt puhumattakaan. Enpä olisi ennen äidiksi tulemista arvannut, että vaunuttelukin voi olla tällaista välineurheilua, jossa sillä oikeanlaisella menopelillä todellakin voi olla näin suuri merkitys - etenkin sille vaunuissa matkustavalle pikkuihmiselle. Ja äiti kiittää, kun saa nauttia lempivuodenajastaan tyytyväinen vauva kyydissä.

xoxo Nelli
4 kommenttia
© Kochanie • Theme by Maira G.