Ei kiirehditä


Nyt on elokuu ja Taika täyttää ensi viikolla neljä kuukautta. Tuntuu, että kesä on mennyt ihan hujauksessa ja meidän pieni vauva ei ole enää ollenkaan niin pieni. Se on samaan aikaan super ihanaa ja vähän haikeaa. Olen tietenkin innoissani kaikista uusista taidoista, joita Taika koko ajan oppii ja musta on ihanaa seurata myös hänen oman, ainutlaatuisen persoonan kehittymistä. Lisäksi tavallaan odotan sitä, että kun Taika vielä vähän kasvaa ja hän pääsee paremmin osallistumaan kaikkiin meidän perheen yhteisiin juttuihin, ja myös sitä että sisarukset alkavat leikkiä keskenään. Samalla huomaan helposti "stressaavani" siitä, että haluaisin niin kovasti painaa tämän ihanan ajan tarkasti mieleeni, koska en tiedä, tuleeko meille enää enempää vauvoja. Haluaisin, että aika kulkisi hitaammin ja saisin pitää vauvani pienenä vähän pidempään. Välillä, kun Taika tekee jotain uutta, alan miettiä milloin Luka oppi saman asian ja huomaan, että muistot esikoisen vauva-ajasta ovat todella hataria. Ilman blogia en muistaisi varmaan yhtään mitään! En tiedä, voiko sitä estää mitenkään - kai se vauva-aika jää aina loppujen lopuksi vähän utuisaksi, vaikka kuinka yrittäisi pinnistellä muistiaan ja olla täysillä läsnä. Vaikka arki kahden pienen kanssa on aika hektistä ja usein raskastakin, niin musta tuntuu silti, että osaan nauttia tästä vauva-ajasta nyt vieläkin paremmin kuin esikoisen kanssa. Ehkä se johtuu siitä, että en stressaa ja jännitä enää monia sellaisia asioita, mitä ensimmäisen vauvan kanssa. Tämän vauvan kanssa mä en ole vielä kertaakaan kyllästynyt itseään toistaviin päiviin (toki taapero pitää huolen siitä, että niissäkin riittää vauhtia), vaan koitan ihan aidosti nauttia jokaisesta tavallisestakin hetkestä. Vuoden päästä meidän elämässä on kuitenkin jo ihan uudet kuviot, ruuhkavuodet.



Tuntuu, että viime aikoina Taika on kasvanut ja kehittynyt ihan hurjaa vauhtia. Raskausaikana toivoin vähän rauhallisempaa vauvaa, mutta toistaiseksi näyttää siltä, että neiti seuraa isoveljensä jalanjälkiä. Kai se olisi pitänyt arvata, että kun Taikalla oli niin kiire tulla maailmaan, niin sama meno jatkuu sitten kaikessa muussakin ja hänellä on todella kova halu päästä liikkeelle. Selältä mahalle kääntymistä neiti on harjoitellut jo kuukauden päivät, ja muutama satunnainen onnistuminen siinä aina välillä tulikin. Varsinaiseksi taidon oppimiseksi merkitsen vauvakirjaan kuitenkin viime sunnuntain eli 30. heinäkuuta, sillä silloin Taika hoksasi ihan yhtäkkiä kunnolla tuon kääntymisen eikä sen jälkeen olekaan enää juuri selällään viihdytty. Mahallaan hän on tykännyt muutenkin olla jo pidemmän aikaa, mutta nyt on erityisen kivaa, kun siihen pääsee kierähtämään itsekin ilman apuja. Taika yrittää kovasti päästä eteenpäinkin ja aika usein onkin jotenkin mystisesti onnistunut siirtämään itsensä vähän eri paikkaan, kuin mihin hänet lattialla jättää. Lisäksi Taika yrittää jo kovasti istua; tietenkään häntä nyt ei vielä istuteta, mutta usein sylissä tai Stokken Newborn setissä ollessaan hän yrittää kauheasti pungertaa ylöspäin istuma-asentoon. Luka alkoi istua pieniä aikoja syöttötuolissa jo viisikuisena, ja mä en kestä jos tämänkin kanssa ollaan siinä pisteessä jo reilun kuukauden kuluttua! Jotenkin tämän toisen vauvan haluaisi vain pitää pikkuvauvana mahdollisimman pitkään eikä mun puolesta olisi mikään kiire kaikkien näiden uusien (vaikkakin hienojen) taitojen oppimisessa. 



Huomasitteko muuten blogin uuden ulkoasun? Mitäs tykkäätte?

xoxo Nelli
© Kochanie • Theme by Maira G.