Arki kahden kanssa


Olen ollut äiti kahdelle nyt melkein neljä kuukautta. Hassua, miten ääneen sanottuna se kuulostaa todella lyhyeltä ajalta, mutta oikeasti mun on vaikea enää edes muistaa millaista se oli, kun lapsia oli vain yksi. Multa kysytään aika usein, onko kahden lapsen kanssa raskasta ja jotenkin tunnutaan olettavan, että sen täytyykin olla aika kamalaa. Mun täytyy kuitenkin sanoa, että on tämä ollut paljon helpompaa, kuin mihin etukäteen olin varautunut. Ei tietenkään aina helppoa, mutta ei todellakaan mitään kamalaakaan. Raskasta, mutta ihanaa. Hermot riekaleiksi repivää, mutta palkitsevaa. Väsyttävää, mutta niin paljon takaisin antavaa. Lukan ollessa vähän reilun vuoden ikäinen, kotona oleminen alkoi jo hieman kyllästyttää, mutta nyt tämä kotiäiteily on taas aika jees.

Ennen Taikan syntymää pelkäsin ehkä eniten sitä, että jos me ei uuden vauvan myötä nukuta enää ikinä. Luka nukkui vauvana yöt tosi hyvin ja ajattelin, ettei samanlainen tuuri voi käydä toista kertaa, vaan että tätä toista varmasti joudutaan kanniskella kaiket yöt. Pelkäsin koliikkia ja refluksia ja sitä, että vauva itkee 24/7 ja miten mä silloin pystyisin hoitamaan vielä taaperonkin. Pelkäsin, että arjesta tulisi ihan kammottavaa ja saisin burn outin ihan vaan täällä, omassa kodissa. Mutta - onneksi me saatiinkin aika "helppo vauva" eikä mitkään niistä mun peloista ole käyneet toteen. Kaikkein raskain vaihe oli Taikan ollessa 6-9 viikon ikäinen, jolloin hän itki joka ikinen ilta tasan kolmen viikon ajan. Nyt jälkeen päin aika on siitäkin kullannut muistot, mutta silloin kyllä muistan usein itkeneeni itsekin ja ajatelleeni, etten mitenkään selviä tästä hengissä - tai täysjärkisenä. Silti siitäkin vaiheesta selvittiin ja sen jälkeen tuntuu, että elämä kahden pienen kanssa vain helpottuu koko ajan vauvan kasvaessa.


Mä en ole itse ollenkaan aamuihmisiä, ja siinä mielessä musta on todella kiva, että Kamilin työ on iltapainoitteista. Niinpä saadaan viettää aamut yhdessä, ilman kauheaa kiirettä ja härdelliä. Toki sitten vastapainona joudun olemaan useimmiten illat yksin lasten kanssa ja välillä niiden iltapuuhien hoitaminen kunnialla on kyllä aikamoinen taiteenlaji. Ehkä eniten tässä arjesta selviytymisessä auttaa kliseisesti rutiinit ja ennakointi. Ne päivät, kun olen lasten kanssa yksin eikä meillä ole sen kummempia suunnitelmia, menevät yleensä hyvin saman kaavan kautta. Me ulkoillaan paljon ja pyritään näkemään kavereita mahdollisimman usein. Asioita koitan ennakoida etukäteen mahdollisimman paljon; harvemmin esimerkiksi kokkaan ollessani yksin lasten kanssa, vaan teen iltaruuan valmiiksi joko ennen kuin Kamil lähtee töihin tai sitten syödään edellispäivältä jäänyttä ruokaa. Yksin ollessani en stressaa siitä, ehdinkö siivota, koska mulle on tärkeämpää olla läsnä lapsille. Rauhallisina hetkinä, jos Luka viihtyy hetken yksin omissa leikeissään ja Taika lattialla puuhaillen, teen kotitöitä sen minkä ehdin ja jaksan - mutta usein myös ihan vaan istahdan alas kahvikupin kanssa ja vieläpä ihan hyvällä omallatunnolla. Arvostan enemmän onnellisia lapsia ja omaa mielenterveyttäni kuin aina tip top kunnossa olevaa kotia. 

Mulle itselleni kaikkein haastavinta tässä kahden lapsen äitinä olemisessa on riittämättömyyden tunteiden kanssa kamppailu. Kun on niin paljon tilanteita, kun ei pysty olemaan täysillä läsnä molemmille, vaan tuntuu että on kummallekin ikään kuin puoliksi. Siksi toisen nukkuessa mulle onkin tärkeää keskittyä sitten täysillä siihen toiseen. Luka ei vielä kauheasti viihdy yksin leikkien, vaan kaipaa sitä että hänen kanssaan ollaan. Välillä häntä tuntuukin ärsyttävän tai harmittavan se, että äidillä on aina vauva sylissä, mutta nyt sekin on alkanut helpottaa kun Taika taas viihtyy jo tosi hyvin lattialla joko itsekseen touhuillen tai sitten isoveljen puuhia seuraillen. Myös kantoliina auttaa tosi paljon, sillä tietysti Taika kaipaa vielä syliäkin paljon, mutta sen avulla saa kuitenkin kädet vapaaksi muita juttuja varten. Onneksi Luka ei ole koskaan varsinaisesti osoittanut mustasukkaisuuden merkkejä Taikaa kohtaan, vaan hänen mielestään vauva tuntuu olevan enimmäkseen vain aika kiva tyyppi. Musta on niin suloista, miten Luka yrittää ottaa Taikaa mukaan leikkeihinsä ja tuo tälle omia lelujaan, esittelee kirjojaan ja hassuttelee pikkusiskon naaman edessä saaden tämän aina nauramaan. En malta odottaa sitä, kun he saavat oikeasti leikkikaverit toisistaan. 


Niin, ja ehkä sitten kuitenkin kaikkein eniten tässä auttaa oma rento asenne. Koska vaikka pääsääntöisesti meidän arki rullaa tosi kivasti, niin kyllä niitäkin hetkiä on, kun kaikki on oikeasti ihan kamalan vaikeaa ja tuntuu, etten jaksa tätä millään. Siitäkin huolimatta rakastan tätä arkeani - meidän arkea - just nyt. Kaksi ei mene siinä kuin yksi, mutta kahden kanssa elämässä on tuplasti enemmän rakkautta. Tuplasti itkuja ja sotkua, mutta myös tuplasti iloa, naurua ja onnea. Ja niinä hankalimpina hetkinä koitan vain ajatella, että it is what it is. Niin naurettavan yksinkertaiselta kuulostava oivallus, että tällainen tämä vaihe nyt vain on. Ja se menee ohi ja tulee taas toisenlaiset ajat. En stressaa tai hermostu pienistä asioista, kuten siitä, että uloslähteminen kahden kanssa on yleensä ihan omanlaisensa sirkus, vaan koitan ennemminkin vain ajatella niin, että kunhan me päästään tuosta ovesta pihalle niin sitten on taas helpompaa. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Kaikenlaisia tilanteitahan tässä on, mutta kaikista aina selviää. Nyt arki menee vähän kuin omalla painollaan ja lasten ehdoilla. Ei minuuttiaikataululla, mutta aika hallitusti kuitenkin Tällä hetkellä omaa aikaa on ihan tosi vähän, kun lapset harvoin nukkuvat samaan aikaan - paitsi illalla kymmenen jälkeen. Juuri se oman ajan vähyys on ehkä konkreettisesti isoin muutos tässä kahden lapsen äitydessä ja sitä omaa aikaa myös kaipaan kaikkein eniten. Optimistisesti kuitenkin uskon, että senkin aika tulee vielä uudelleen.

Ja sen voin sanoa, että pelko siitä riittääkö rakkautta kahdelle lapselle, on ihan turhaa. Päin vastoin sydän tuntuu pursuavan yli äyräidensä kaikesta tästä rakkauden määrästä, jonka nämä kaksi pientä ihmistä synnyttävät. Kaiken väsymyksen ja kaaoksen keskellä voin aina katsoa noita mun kahta omaa, täydellistä lastani ja vain ajatella, kuinka onnekas ja onnellinen sitä voikaan olla. Juuri noista kahdesta.

xoxo Nelli
© Kochanie • Theme by Maira G.