Kerhoon valmistautumista

  • 2 kommenttia
  • torstai 31. elokuuta 2017


Ensi viikolla Luka aloittaa kerhotoiminnan läheisessä päiväkodissa - ja arvatkaa vaan, jännittääkö äitiä! Tää kerhon aloitus tuntuu musta melkein yhtä isolta etapilta kuin päiväkoti, vaikka kerhoa onkin vain kahdesti viikossa aamupäivisin, kolme tuntia aina kerrallaan. Silti, tämä on ensimmäinen kerta kun Luka menee johonkin tällaiseen yksin, niin tuntuuhan se oudolta! Varsinkin kun olen tottunut olemaan niin tiiviisti yhdessä Lukan kanssa, joten luulen kyllä että poikaa tulee vähän ikävä ja koti tulee tuntumaan tosi hiljaiselta ilman häntä! En kuitenkaan ole kovin huolissani Lukan pärjäämisestä, sillä hän on niin reipas ja sosiaalinen. Nyt kun Taika syntyi ja me ei olla enää käyty niin paljon perhekerhoissa yms. kuin ennen, niin huomaan että taapero kaipaa tosi paljon ikäistään leikkiseuraa. Toki yritänkin sitä mahdollisimman paljon Lukalle järjestää ja meillä viikottain kyllä on leikkitreffejä kavereiden kanssa, mutta aina se kahden kanssa lähteminen ei vain enää ole niin helppoa. Uskon, että Luka tuleekin nyt nauttimaan siitä tosi paljon, kun pääsee kerhossa leikkimään muiden lasten kanssa ja touhuamaan kaikenlaisia uusia juttuja. Samalla saan itse viettää rauhallista aikaa Taikan kanssa, sillä tuntuu että päivät usein menevät enimmäkseen taaperon ehdoilla ja vauva vähän niin kuin hengailee mukana siinä sivussa, Kerho on Tampereen kaupungin avoimen varhaiskasvatuksen järjestämä ja on kyllä tosi kiva, että löytyy tällaista maksutonta toimintaa sellaisille lapsille, jotka eivät kuitenkaan ihan päiväkotia tarvitse. 

Me ollaan vähän koitettu jo Lukalle kertoa tästä pian alkavasta kerhosta, mutta en tiedä kuinka paljon hän asiasta kuitenkaan ihan oikeasti vielä ymmärtää. Ollaan kerrottu, että kerho on paikka jossa hän pääsee leikkimään kavereiden kanssa ja tekemään kaikkea hauskaa, mutta että me vanhemmat ei olla mukana siellä. Yksi päivä kerhosta puhuttaessa hän olikin jo innoissaan lähdössä laittamaan kenkiä jalkaan ja valmiina lähtemään ulos, mutta vähän jouduttiin toppuutella, että vielä pitää malttaa ensi viikkoon! Luka vaikuttaa olevan innoissaan kerhosta, vaikka ei varmaan vielä ihan täysin hahmota, että mitä se kerho ihan oikeasti tarkoittaa. Onneksi kerho saadaan aloittaa pehmeästi ja olla lapsen mukana siellä niin kauan, kuin se meistä hyvältä tuntuu. Ainakin ensimmäisellä kerralla siis mennään sinne yhdessä ja katsotaan sitten, milloin ja miten pitkäksi aikaa Luka jää ensimmäisen kerran kerhoon yksin.


Kerhoa varten on tietenkin pitänyt tehdä myös pieniä hankintoja. Ensimmäiseksi ostettiin uusi reppu, sillä Lukan vanha SkipHopin reppu alkoi olla jo auttamattomasti liian pieni. Luka sai muutamasta vaihtoehdosta valita itselleen mieluisan repun ja hän tykästyi kovasti tuohon Deuterin hauskaan Kikki-reppuun. Se on juuri sopivan kokoinen taaperon selkään ja lisäksi siitä löytyy sellaisia tärkeitä ominaisuuksia, kuten tukeva selkämys, rintaremmi, helposti avattavat lukot sekä heijastimet sivuilla ja edessä. Luka rakastaa uutta reppuaan ja melkein aina kun ollaan jonnekin lähdössä, niin hän haluaa pakata sen itselleen mukaan, vaikkei oikeasti edes tarvisi. 

Kerhoon otetaan omat eväät mukaan ja siksi uuden eväsrasian hankkiminen tuli myös ajankohtaiseksi. Me ollaan tykätty SkipHopin tuotteista, esimerkiksi merkin pillipullot ovat olleet kovassa käytössä ja kestäneet hyvin. Käytiin siis tänään ostamassa Lukalle SkipHopin eväsrasia, joista Luka valitsi tuon hauskan apinan itselleen. Nyt pitäisi sitten vielä keksiä sellaisia hyviä eväsideoita, joita taaperon on helppo syödä itse. Esimerkiksi maapähkinävoileipä kuuluu Lukan suosikkeihin ja erilaisia hedelmiä on aina helppo pilkkoa mukaan.


Luka on aina ollut tosi terve ja vain harvoin kipeänä, ja siksi olen aina päiväkotiasioita miettiessäni vähän kauhulla pelännyt sitä, että alkaakohan meilläkin sitten se sellainen perinteinen sairastelukierre, niin kuin monilta päiväkotilaisten vanhemmilta aina kuulee. Kerhossakin varmaan ne taudit kiertää ja kaipa se sitten vähän asiaan kuuluukin, ettei kaikelta voi mitenkään aina välttyä. Fuko Pharma lähetti meille kuitenkin nyt ihan mukavaan saumaan  testattavaksi (ilman mitään kirjoitusvelvollisuutta) tällaisia uusia Fuko Tabs - purutabletteja, joita Luka onkin nyt syönyt päivittäin. Maitohappobakteerien pitäisi pitää vastustuskykyä yllä ja samasta tabletista saa kätevästi myös päivän D-vitamiiniannoksen. Monethan syövät maitohappobakteereja kuureittain esimerkiksi ulkomaanreissun tai antibioottikuurin aikana, mutta me ollaan otettu nämä nyt ihan päivittäiseen repertuaariin. Lukalle nämä tabletit maistuvat ihan erityisen hyvin, sillä ne ovat nallen muotoisia (nallet ovat nyt kova juttu) ja hän kyllä itse pitää tarkasti huolen siitä, että se hänelle muistetaan joka aamu antaa!

Kerhosta voisin kirjoitella lisää vielä sitten, kun se on kunnolla lähtenyt käyntiin ja nähdään, miten Luka siellä viihtyy. Millaisia kerhokokemuksia teillä on? 

xoxo Nelli
2 kommenttia

Koulun alku ahdistaa

  • 6 kommenttia
  • tiistai 29. elokuuta 2017


Olen yleensä aika positiivinen tyyppi ja pyrin elämään tässä hetkessä. En halua stressata liikaa tulevaa ja muutenkin ajattelen yleensä niin, että asioilla on tapana järjestyä. Että ne ikäviltä tai pelottaviltakin tuntuvat asiat usein kuitenkin kääntyvät parhain päin. Mutta nyt, nyt mua stressaa, ahdistaa ja vähän pelottaakin jo valmiiksi sellaiset asiat, joihin on vielä vuosi aikaa. Kokonainen vuosi ja meinaan nyt jo välillä menettää yöuneni sitä miettiessäni.

Hain viime syksyn hauissa kouluun ja sain opiskelupaikan sairaanhoitajakoulutuksesta. Olen nyt äitiysloman ja vanhempainvapaan vuoksi lykännyt koulun alkua sen minkä pystyn, mutta syksyllä 2018 verukkeet on käytetty ja kouluun on pakko mennä. No, kuulostaa ehkä vähän dramaattisesti ilmaistulta, koska olen oikeasti kuitenkin myös tosi innoissani koulupaikasta ja tulevista opinnoista! Tuntuu, että tuo ala on oikea, olen kiinnostunut ja motivoitunut ja lisäksi tuntuu kivalta saada elämäänsä sitten jotain toisenlaista sisältöä näiden kotiäitivuosien jälkeen. Ei siis ole kyse siitä, ettenkö haluaisi mennä kouluun, sillä todellakin haluan. Mutta jotenkin silti tuntuu vähän myös siltä, etten olisi ihan vielä kuitenkaan valmis. 

Luka tulee olemaan ensi syksynä jo 3-vuotias enkä ole hänestä huolissani. Hän aloittaa pian kerhonkin ja se tulee olemaan hyvää harjoitusta tulevaa päiväkotiuraa varten. Mutta Taika! Mun pieni Taikani, kenties viimeinen vauvani. Huomaan taas, kuten olen huomannut jo monta kertaa aiemminkin, että Taikan kanssa mun napanuora on paljon lyhyempi ja haluaisin pitää hänet pienenä mahdollisimman pitkään. Ensi elokuussa Taikalla on ikää vuosi ja neljä kuukautta, ja se tuntuu musta kamalan pieneltä. Tiedän, että tosi moni lapsi on mennyt hoitoon paljon aikaisemminkin ja pärjännyt hyvin, mutta ei ne muiden positiiviset kokemukset kuitenkaan paljon auta, kun oma olo on tämä. Eikä kyse loppupeleissä taida edes olla niinkään siitä, ettenkö uskoisi lapseni pärjäävän, vaan ennemminkin siitä olenko minä itse vielä valmis siihen. Päästämään irti. 

Vaikka kotiäitinä oleminen on usein myös todella rankkaa ja väsyttävää, niin silti olen ollut äärettömän onnellinen siitä, että olen saanut olla Lukan kanssa kotona näin pitkään. Tavallaan musta tuntuu surulliselta, etten saa tarjota samanlaista rauhallista varhaislapsuutta Taikalle enkä kokea hänen kanssaan samanlaisia asioita. Lempeitä aamuja, spontaaneja suunnitelmia ja suunnitelmattomuutta. Kun mä ajattelen tulevaa syksyä ja opiskeluja yhdistettynä perhe-elämään, niin näen sen vain kamalana kiireenä, stressinä ja läpystä vaihtoon - meininkinä. Pelkään, että menetän jotain tosi oleellista mun lasteni lapsuudesta, kun opiskelut tulee kuitenkin viemään niin paljon aikaa. Työssäkäyvälle usein riittää se työpaikalla vietetty aika, mutta opiskelijalla on tentteihin luvut, projektit ja esseet "vapaa-ajallakin". Pelkään, että perfektionistina ajan itseni loppuun enkä nauti pian enää mistään.

Mutta niin - tuntuu ehkä kuitenkin tyhmältä ahdistua asiasta niin valtavasti jo nyt, kun mulla on kuitenkin vielä kokonainen vuosi aikaa olla lasten kanssa kotona. Tiedän, että se tulee menemään hurjan nopeasti, mutta sitä suuremmalla syyllä pitäisi nyt vain elää hetkessä ja nauttia siitä niin kauan kuin voi. Sitä paitsi, ehkä mun ajatukset on kuitenkin ihan toisenlaiset sitten vuoden päästä; silloin olen ollut kotiäitinä jo kolme vuotta, joten ehkä silloin musta ihan aidosti jo tuntuukin siltä, että on aika mennä elämässä eteenpäin kohti uusia haasteita. Kuka sen tietää, miltä vuoden päästä tuntuu ja siksi ei pitäisi miettiä sitä liikaa nyt. En vain oikein tiedä, millä karistaisin nämä kaikki synkät ajatukset pois päästäni ja saisin tilalle vain kaikki ne valoisat puolet. Sillä niitäkin on! Nyt tämä tunne vain on niin voimakas että se tuntuu välillä ihan musertavalta. Minkälaisia kokemuksia teillä on opiskelujen ja perhe-elämän yhdistämisestä?

xoxo Nelli
6 kommenttia

Prinsessan uudet vaunut

  • 6 kommenttia
  • sunnuntai 27. elokuuta 2017

Kaupallinen yhteistyö Jollyroom.fi kanssa




Meille kotiutui alkuviikosta uudet vaunut yhteistyössä Jollyroomin kanssa ja mä olen niin innoissani! Me ollaan tähän asti vaunuteltu Taikan kanssa Lukan vauva-ajalta jääneillä Brio Smile - vaunuilla, jotka ovatkin palvelleet hyvin nämä pari vuotta, mutta nyt kun nämä uudet vaunut saapuivat, oli se rakkautta ensisilmäyksellä. Siinä missä Briot ovat olleet sellaiset hinta-laatusuhteeltaan hyvät perusvaunut, joiden ulkonäkö ei ole mitenkään silmiinpistävä, niin ovat nämä uudet Petite Chérien Lively - vaunut taas ihan toisella tapaa kauniit ja tyylikkäät. Vaunuja on saatavilla myös mustana, mutta valitsin meille hetkeäkään epäröimättä nämä ihanat harmaameleeratut vaunut. Ruskeat, nahkaiset yksityiskohdat tuovat vielä ylellisen lisän kokonaisuuteen. Tykkään! Vaunujen ulkonäkö kolahti muhun heti: ne ovat todellakin kauniit, mutta samalla tosi tukevan ja hyvän oloiset vaunut.

Kuten monet mua ainakin instagramissa seuraavat tietävät, niin meidän Taika ei ole ikinä viihtynyt kovin hyvin vaunuissa. Toki sitten kun hän vaunuihin nukahtaa, niin uni niissä maistuu ihan hyvin, mutta lähes aina alku on ollut yhtä karjumista. Välillä neiti nukahtaa lähes samantien kunhan vaunut vain lähtevät liikkeelle, mutta monesti on ollut pakko palata kotiin ja vaihtaa menopeli kantoliinaan, kun huuto vaunuissa ei vain millään lakkaa. Siksi täytyy nyt ihan erikseen mainita, että ensivaikutelma näiden uusien vaunujen kanssa oli todella positiivinen, sillä kun laskin Taikan niihin testimielessä ensimmäisen kerran vaunut koottuamme, niin neiti ei aloittanutkaan sitä tavanomaista itkuaan. Päinvastoin hän vain makoili kopassa tyytyväisenä ja pian jopa nukahti sinne ilman, että vaunuja piti edes heilutella. Aluksi epäilin kyseessä olevan vain liian hyvän sattuman, mutta nyt kun vaunut ovat olleet päivittäin käytössä lähes viikon, niin voin ilokseni kertoa, että näissä vaunuissa viihdytään paljon paremmin kuin meidän vanhoissa vaunuissa! Jopa hereillä ollessaan vauva on ollut kyydissä ihan tyytyväisenä ilman itkuja. Meidän vanhoissa vaunuissa vaunukoppa oli paljon syvempi ja hieman leveämpi, kun taas näissä vauva on korkeammalla ja näin ollen näkee sieltä paremmin, mistä luulenkin Taikan tykkäävän enemmän. Itsekin pidän siitä, että vauva ei ole jossain siellä kopan uumenissa, vaan näen hänet hyvin. Nyt olenkin pystynyt nauttia vaunuttelusta taas hieman paremmin, koska Taika on viihtynyt kyydissä hyvin myös hereillä ollessaan. Aiemmin on aina hieman jännittänyt lähteä ulkoilemaan vaunuilla kovin kauas kotoa, koska monet kerrat on saanut kantaa itkevän vauvan sylissä loppumatkan kotiin, jos hän on sattunut heräämään kesken kaiken. 




Koska meillä ei ole omaa autoa ja liikutaan paljon jalkaisin, niin on erityisen tärkeää, että miellyttävän ulkonäön lisäksi vaunut ovat myös muilta ominaisuuksiltaan meidän tarpeisiin toimivat. Petite Cherie ei ole vaunumerkkinä mulle entuudestaan tuttu eikä niistä löydykään kovin paljon tietoa netistä, joten nämä vaunut tulivat meille vähän kuin sikana säkissä, sormet ristissä parasta toivoen. Toki olin Jollyroomin sivuilta etukäteen tarkistanut, että vaunuista löytyy ne tietyt tärkeät elementit, kuten esimerkiksi kääntyvät eturenkaat. Vaunut koottuani mua ilahdutti ensimmäisenä erityisen paljon se, miten tukevilta ne tuntuivat sekä niiden suuret, ilmalla täytettävät renkaat. Me kuljetaan paljon kaikenlaisissa maastoissa ja säällä kuin säällä, joten vaunujen on myös pysyttävä hyvin meidän menossa mukana. Kuluneen viikon aikana olen ehtinyt testata vaunuja niin asfaltilla kuin metsäpoluillakin, ja hyvin on kulkenut. Vielä jää nähtäväksi, miten vaunut toimivat sitten talvella ja lumisohjossa, mutta renkaat ainakin ovat sen verran isot ja leveät, että uskoisin niiden kulkevan ihan hyvin. Työntöaisakin tuntuu hyvältä ja sen saa säädettyä kahteen eri pituuteen. 

Vaunujen tavarakori on melko pienen tuntuinen - vielä ei olla kauppareissua tehty näillä vaunuilla, joten en osaa sanoa, paljonko sinne sitten käytännössä mahtuu tavaraa. Suuri plussa puolestaan on se, että tavarakoriin pääsee helposti käsiksi, mikä taas oli päinvastainen ongelma meidän vanhoissa vaunuissa. Tavarakorissa on myös pieni tasku vaunujen mukana tulevalle pumpulle, josta olin oikein mielissäni! Mulle on nimittäin useamman kerran käynyt vanhojen vaunujen kanssa niin, että olen kesken reissun huomannut yhden renkaan olevan tyhjä eikä mukana ole tietenkään ollut sitä pumppua - ja sillä tyhjällä renkaalla on aika ikävä työnnellä menemään. Tällaiset pienet, mutta aidosti mietityt yksityiskohdat ilahduttavat aina!

Vaunuissa on mukavan suuri kuomu ja siinä kurkistusluukku, mistä tykkään. Itseäni hieman häiritsi se, että näissä vaunuissa ei ole minkäänlaista tuulisuojaa eikä rattaissa jalkapeitettä, vaan sellaiset on hankittava erikseen, jos haluaa suojata lapsen paremmin. Näillä keleillä ei vielä haittaa, vaikka vauva onkin vaunukopassa melko paljaana ja tarvittaessa päälle voi vain lisätä peittoa, mutta viimeistään talvella kunnollinen suoja kopan päällä olisi kyllä hyvä olla olemassa. Toisaalta, me käytetään vaunuissa talvella lämpöpussia, joka aika hyvin ratkaisee tämän ongelman. Ja toki tuolla suurella kuomulla ja kuomuverholla saa myös hyvin suojattua vauvaa. 



Koska Taika on vasta 4 kuukautta, ollaan toistaiseksi käytetty vaunuja vasta vaunukoppa-muodossa, vaikka neiti itse olisikin jo kovasti sitä mieltä, että hän voisi aivan hyvin jo vähän istuakin. Tätä postausta varten otin kuitenkin myös kuvat siitä, miltä vaunut näyttävät ratasosa avattuna. Tuo suojakaarikin on muuten irrotettava; ylemmissä kuvissa olen ottanut sen pois. Näiden vaunujen yksi parhaista ominaisuuksista mun mielestä on se, että vaikka nämä ovat yhdistelmävaunut, niin mukana ei ole erikseen vaunukoppaa ja istuinosaa - vaan sen yhden ja saman osan saa muunnettua kummaksi vain. Ja se käykin tosi helposti ja näppärästi, melkein kuin yhdellä napin painalluksella. Mielestäni se onkin todella hyvä keksintö, sillä vaunuissa kuitenkin sen vaunukopan käyttöaika on verrattain lyhyt, kun taas istuinosaa käytetään paljon pidempään. Nytpä ei sitten ole sitä ongelmaa, että missä sitä vaunukoppaa säilytettäisiin sitten, kun sen käytöstä siirrytään pois! Istuinosan saa käännettyä kummin päin vain ja selkänoja on säädettävä, myös aivan makuuasentoon asti. Valjaissa on viisipistekiinnitys ja painoraja näissä on 15kg, eli menevät pitkään. Vaunujen mukana tulee myös Maxi-Cosin turvakaukalon adapteri, mikä on myös mielestäni tosi tärkeä ominaisuus varsinkin jos autolla tulee liikuttua paljon.

Näin ensimmäisen viikon perusteella olen oikein tyytyväinen meidän uusiin vaunuihin niistä parista pienestä puutteestakin huolimatta, ja innostunut taas vaunulenkeistä ihan uudella tavalla! Vaikka tykkään paljon myös kantoliinan kanssa ulkoilusta, niin silti mulla on ollut vähän ikävä niitä kunnon reippaita vaunulenkkejä, joita Lukan vauva-aikana tuli tehtyä paljon. Nyt nämä uudet kärryt motivoivat taas lähtemään vaunuttelemaan, kun Taikakin viihtyy niissä niin hyvin. Tulen myöhemmin vielä raportoimaan lisää käyttökokemuksia vaunuista, kunhan kilometrejä niiden kanssa on tullut kerrytettyä enemmän. Nyt nämä kauniit vaunut sekä alkusyksyn ihanan kirpeät ilmat ja kaunis luonto ainakin innostavat lähtemään reippailemaan!

Jos kiinnostuit vaunuista, niin ne ovat juuri nyt Jollyroomilla aika mukavassa alennuksessa, kannattaa vilkaista!

xoxo Nelli
6 kommenttia

Sadepäivän puuhat

  • Ei kommentteja
  • torstai 24. elokuuta 2017

Mammalandian yhteistyöpostaus

Mammalandian bloggaajat kirjoittavat kuukausittain vaihtuvista erilaisista aiheista. Elokuun yhteistyöpostauksen teemana on sadepäivien puuhat. Kurkkaa kaikkien bloggaajien aiemmat yhteistyöpostaukset Mammalandian kotisivuilta!


Tämä kesä on kyllä ollut niin sateinen, ettei ollut kovinkaan vaikeaa keksiä kirjoitettavaa tähän postaukseen. Sadepäiviä on riittänyt yllin kyllin ja välillä mielikuvitus on kyllä ollut koetuksella, kun on pitänyt kehitellä taaperolle mielekästä puuhaa sisätiloihin. Jos nyt ei ole ihan hirveä rankkasade, niin toki me ulkoillaan myös sateella, koska energisen 2-vuotiaan kanssa ne täysin sisätiloissa vietetyt päivät ovat aika pitkiä. Kunnon varustuksella ei pieni sade haittaa mitään ja lapsikin rakastaa, kun pääsee hyppimään vesilätäköissä ja läträämään rännistä tulvivalla vedellä. Nyt äitiyden myötä sitä on itsekin oppinut pukeutumaan paremmin säänmukaisesti ja satsaamaan esimerkiksi kunnon sadetakkiin ja kumisaappaisiin.  


Mutta vaikka mekään ei sokerista olla, niin silti sadepäivinä tulee yleensä oltua enemmän sisällä kuin normaalisti. Ja olen huomannut, että jos sekä äiti että taapero haluavat pysyä järjissään, niin on yleensä keksittävä vähän jotain spesiaalimpaa puuhaa niiden ihan perusleikkien lisäksi. Duplot, autoleikit, kirjat ja palapelit ovat kovassa käytössä päivittäin, ja sadepäivinä varsinkin käperrytään ihan hyvällä omatunnolla kello viisi sohvalle katsomaan sylikkäin Pikku Kakkosta. Normaalisti Lukan kanssa ulkoillaan vähintään kahdesti päivässä: aamupäivällä ennen lounasta ja illemmalla päivällisen jälkeen, mutta varsinkin jos tuo illan ulkoilu jää esimerkiksi sateen vuoksi väliin, niin helposti ne tunnit ennen nukkumaanmenoaikaa tuntuvat tosi pitkiltä. Energiaa pitäisi saada purettua sitten sisätiloissakin, joten tosi usein käytetään hyväksi esimerkiksi Bobles-palikoita sekä Suomen Voimistelutuotteelta saamiamme puolapuita ja tehdään hauskoja temppuratoja ympäri asuntoa. Toisinaan laitetaan musiikkia soimaan ja pidetään hulluja tanssibileitä - siinä riehuessa ja hassuja tanssimuuveja keksiessä tulee itsellekin lämmin ja taapero meinaa tikahtua nauruunsa. Piiloleikki on hauskaa ja siihenkin saa kulumaan useamman tovin, kun etsii taaperoa kuumeisesti verhojen takaa tai sohvatyynyjen alta. Pienen mielestä se on tietysti hirmuisen jännittävää, kun hän kuvittelee oikeasti olevansa hyvässäkin piilossa! Jos taas ei aina jaksa kuitenkaan olla ihan vain kotona, on aina kiva lähteä vaikka uimahalliin tai sisäleikkipuistoon. Niin, ja kavereita on aina kiva kutsua kotiin, varsinkin sadesäällä. Lapset saavat leikkiä keskenään ja äidit parantaa maailmaa kahvikupin äärellä samalla, kun sade ropisee tunnelmallisesti ikkunaan.



Sadepäivinä me tykätään myös leipoa, askarrella ja taiteilla, ja niiden puuhien kanssa onkin vain mielikuvitus rajana. Tällaisen 2-vuotiaan kanssa voi jo kivasti tehdä vaikka mitä ja hauska huomata, miten nopeasti tyyppi kehittyy ja koko ajan tulee uusia juttuja, joita taaperon kanssa voi keksiä. Luka on niin vauhdikas kaveri, että ihan aina hän ei jaksa keskittyä ja istua paikoillaan kovin pitkään, mutta sitten välillä taas keksitään jokin sellainen juttu, jonka parissa saa kulumaan helposti tunninkin. Viimeisin tällainen hitti meillä on ollut taikataikina-muovailumassa, joka valmistuu näin:

♥ 3 dl jauhoja
♥ 1,5 dl suolaa
♥ 1,5 dl vettä
♥ 1 rkl öljyä 

Sekoita ensin keskenään jauhot ja suola, sitten vesi ja lopuksi öljy. Vaivaa ainekset kiinteäksi massaksi. Lisää tarvittaessa hieman jauhoja tai vettä, jos massa jää liian tahmeaksi tai murenevaksi.

Tämä massa on siitä kivaa, että ainekset löytyvät lähes aina keittiöstä ja se on turvallista ja myrkytöntä. Ei siis tarvitse pelätä, vaikka lapsi haluaisi sitä vähän maistellakin. Massasta on helppo muovailla vaikka mitä - ja Lukan mielestä melkein hauskinta taisi olla vain hassuntuntuisen massan pyörittely ja hypistely käsissä. Valmiit taideteokset voi kuivattaa uunissa 125 asteessa noin tunnin verran ja lopuksi vielä maalata esimerkiksi vesiväreillä.



Mitä te tykkäätte puuhailla sadepäivinä?

Mammalandian kotisivut & Facebook

xoxo Nelli
Ei kommentteja

3 x maistuvaa kasvisruokaa

  • Ei kommentteja
  • tiistai 22. elokuuta 2017

Mun oli tarkoitus tehdä tämä postaus jo maanantaina, josko tästä olisi jollekulle ollut apua viikon ruokalistan laatimisen kanssa. Meidän viikko ei kuitenkaan saanut kovin hyvää aloitusta ja niinpä postailukin on nyt hieman jäänyt. Taikalla alkoi toinen silmä punoittaa viikonloppuna, joten maanantaina veimme tytön lääkäriin ja silmätulehdushan pienellä olikin. Silmätipoilla ja -voiteella ollaan silmää nyt hoidettu ja se on onneksi lähtenyt nopeasti paranemaan. Tuntuu kyllä, että mokoma tauti on ollut taas kerran kovempi paikka äidille kestää, sillä niin paha mieli on ollut toisen puolesta, vaikka neiti itse on ollut koko ajan oma iloinen itsensä. Niin nauravainen ja hyväntuulinen, eikä ollenkaan kipeän oloinen. 

Joka tapauksessa, ajattelin nyt pitkästä aikaa jakaa muutaman meillä hyväksi havaitun reseptivinkin. Nämä ovat sellaisia aika helppoja arkiruokia, jotka maistuvat hyvin meidän taaperollekin. Meidän perheen ruokavalio koostuu kasvisruuasta ja maltillisesta määrästä kalaa, ja täytyy kyllä sanoa, että nykyään monipuolisen kasvisruokavalion noudattaminen on ihan superhelppoa kun on kaiken maailman härkikset, nyhtikset sun muut "lihankorvikkeet". 


Härkis-bolognese

♥ 1 sipuli
♥ 3 porkkanaa
♥ 2 purkkia tomaattimurskaa
♥ paketti härkistä (esim. BBQ)
♥ 1-2 rkl punaviinietikkaa
♥ oliiviöljyä
♥ mausteiksi esim. basilikaa, oreganoa, suolaa ja pippuria

Kuumenna öljy pannulla. Lisää pieniksi pilkotut sipulit ja porkkanat, ruskista hetki. Lisää härkis, paista hetki. Lisää tomaattimurska ja mausteet, suola viimeiseksi. Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan.

Me käytetään tosi paljon härkistä, koska se on niin helppoa ja se sopii melkein mihin tahansa ruokaan, missä "normaalisti" käytetään jauhelihaa. Tämä bolognese-kastike on yksi Lukan lempiruokia ja valmistuu tosi nopeasti. Kastiketta on myös helppo tehdä kerralla isompi satsi niin, että siitä riittää hyvin vielä seuraavallekin päivälle, eikä sitten tarvitse tehdä muuta kuin keittää uusi pasta. Aina kun olen yksin lasten kanssa, niin pyrin just tällaisiin helppoihin ratkaisuihin, ettei keittiössä kuluisi hirveästi aikaa.


 Yhden kattilan kookos-curry-pasta

♥ öljyä
♥ 1 sipuli
♥ 3 valkosipulin kynttä
♥ pieni pala inkivääriä raastettuna
♥ 1,5 rkl punaista currytahnaa
♥ 1 purkki (400ml) kookosmaitoa
♥ 4dl vettä tai kasvislientä
♥ 3,5 dl pastaa
♥ 1 kesäkurpitsa
♥ 1-2 porkkanaa
♥ 1 paprika
♥ 1 pieni parsakaali
♥ 2 rkl maapähkinävoita
♥ 2 rkl soijakastiketta
 1 rkl riisietikkaa
♥ 1 rkl kookossokeria tai fariinisokeria
♥ ripaus suolaa

Kuumenna öljy kattilassa. Lisää sipulit ja ripaus suolaa. Ruskista muutama minuutti, kunnes sipulit ovat hiukan pehmentyneet. Lisää valkosipulit ja raastettu inkivääri. Lisää currytahna koko ajan sekoittaen. 

Lisää kattilaan kookosmaito, vesi/kasvisliemi, pasta, kesäkurpitsa, porkkana, paprika, parsakaali, maapähkinävoi, soijakastike, riisietikka ja sokeri. Sekoita. Anna kiehahtaa ja keitä sitten miedolla lämpötilalla, kannella peitettynä. Sekoittele välillä, keitä n. 10-12 minuuttia kunnes pasta on valmista. 

Tarkista maku; halutessasi lisää vielä soijakastiketta tai suolaa sekä limen mehua.

Mä olen viime aikoina innostunut tällaisista one pot - ruuista eli sellaisista ruuista, jotka valmistuvat yhdessä kattilassa tai pannussa. Ne ovat myös tosi helppoja ruokia arkeen ja mikä parasta, tiskiä tulee tosi vähän!


Linssi-bataatti-kookos-muhennos

♥ 1,5 rkl kookosöljyä
♥  1 sipuli
♥  2,5 dl punaisia linssejä
♥ 1 keskikokoinen bataatti
♥ muutama porkkana
♥  1/2 tl kurkumaa
♥ 1 rkl currya
♥ 1/2 tl suolaa
♥ 1 tl jauhettua inkivääriä
♥ ripaus pippuria
♥ puoli purkkia (200ml) kookosmaitoa
♥ 8dl vettä tai kasvislientä

Kuumenna öljy kattilassa. Ruskista sipulit. Lisää linssit, bataatti, porkkana ja mausteet. Sekoita.

Lisää vesi tai kasvisliemi ja kiehauta. Keitä miedolla lämmöllä n. 25 minuuttia, tai kunnes linssit ja bataatti ovat pehmentyneet. Sekoita joukkoon kookosmaito ja lisää tarpeen mukaan vielä suolaa ja pippuria. Tarjoa yksinään tai esimerkiksi quinoan kanssa.

Tämä ruoka ei ehkä ole ulkonäöltään se kaikkein houkuttelevin ateria, mutta onneksi tässäkin tapauksessa sisältö eli maku ratkaisee! Itse en ole bataatin suurin ystävä sen makeuden takia, mutta tähän ruokaan se sopii hyvin. Maku on pehmeä ja sopii hyvin lohturuuaksi syksyn pimeneviin iltoihin. Tämäkin kuuluu Lukan lemppareihin.

Mitäs teillä syödään tänään?

xoxo Nelli

Ei kommentteja

Samasta puusta veistetyt

  • 4 kommenttia
  • sunnuntai 20. elokuuta 2017


Tosi moni aina sanoo, että meidän lapset ovat ihan samannäköisiä. Uskon, että niin varmasti paljon ovatkin, mutta silti en itse varmaankaan osaa katsoa ja nähdä asiaa ihan samalla tavalla kuin ulkopuoliset. Minulle kumpikin kullannuppu kun on niin omanlaisensa tyyppi, omine erityispiirteineen. Tietenkin sitten on jotain ihan selkeitä samankaltaisuuksia, jotka itsekin näen hyvin: kuten vaikka suut ja se, miten hymyllessä kummallakin toinen silmä siristyy pienemmäksi kuin toinen. Keskinäistä yhdennäköisyyttä vaikeampaa mun on kuitenkin nähdä sitä, kumpaa meistä vanhemmista lapset muistuttavat enemmän! 




Selailin tässä yksi päivä muuten vaan Lukan vauvakuvia ja tosi monen kohdalla huomasin ajattelevani, että "tässähän on ihan samanlainen ilme kuin Taikalla!" tai että "noin Taikakin aina tekee!". Joten kylläpä heissä taitaakin olla enemmän yhdennäköisyyttä kuin olen osannut ajatellakaan. Niin, että kai heidät ainakin sisaruksiksi tunnistaa! Varsinkin tämän postauksen ensimmäinen kuva on sellainen, jota olen huokaillen tuijotellut monet tovit, sillä siinä se yhdennäköisyys on kyllä todella huomattava. Silti, olen myös edelleen sitä mieltä, että ihan omannäköisiään kumpikin on. Siihen vaikuttaa varmasti sukupuolikin: ainakin mun mielestä Luka on syntymästään saakka ollut ihan pikkupojan näköinen ja Taika taas tuollainen pieni prinsessa. Luka on ollut myös selkeästi kookkaampi vauva: esimerkiksi näin nelikuisena Luka painoi 8300g, kun taas Taika 6775g. Ulkoisten piirteiden lisäksi heissä on samaa ollut sekin, että kumpikin on olleet tosi jänteviä pienestä pitäen ja kannatelleet tosi aikaisin jo hyvin päätään. Myös kiire liikkumaan on molemmilla ollut kova, Taika lähtenyt jo Lukaakin aiemmin liikkeelle. Saa siis nähdä, millainen vauhtimimmi neidistä vielä tuleekaan, jos hän meinaa pistää isoveljeään paremmaksi! Lukahan lähti kävelemään hieman alle 9 kuukauden iässä, mutta mun puolesta Taikalla ei kuitenkaan ihan niin kiire tarvitsisi olla.




Yritin tätä postausta varten löytää lapsista mahdollisimman samantapaisia kuvia, mikä osoittautuikin aika hankalaksi tehtäväksi. Kuvaustyyli on tässä vuosien aikana hieman muuttunut ja tosi vähän löytyi samanikäisinä samanlaisia poseerauksia. Vaikka molempia on tullut kuvattua valtavat määrät, niin huomasin sellaisen eron, että Lukasta suurin osa kuvista on otettu järkkärillä, kun taas Taikaa on kuvattu enemmän puhelimella. Jotenkin se järkkäri tulee nykyään kaivettua esiin enimmäkseen vain blogia varten tai muissa erityistilanteissa, kun taas kännykällä on napsitaan tilannekuvia päivittäin. Olipa kuvausväline mikä tahansa, niin olen kyllä onnellinen siitä, että muistoja on jäänyt ja jää lapsista niin paljon. Varsinkin tämä vauvavuosi menee väistämättäkin niin nopeasti ja vähän sumussa, että kyllähän siinä helposti paljon unohtaa. Onneksi kuitenkin edes kuvien välityksellä voi palata kaikkiin niihin ihaniin vauvahetkiin vielä tulevaisuudessakin.

xoxo Nelli
4 kommenttia

4kk neuvolakuulumisia, vauhtia ja hulinointia(ko?)

  • 2 kommenttia
  • torstai 17. elokuuta 2017


Kirjoittelin viime perjantaina neidin 4 kuukauden kuulumisia ja tuntuu, että heti tekstin julkaisemisen jälkeen on tapahtunut taas vaikka mitä. Silloin kirjoitin esimerkiksi näin: "Vatsallaan ollessaan Taika osaa liikkua kellonviisarina ympäri hitaasti mutta varmasti, sekä pääsee jo jonkun verran eteenpäinkin." No, hetipä sitten samana iltana tyttö laittoikin vauhtivaihteen päälle ja nyt mennään välillä jo aika kovaa. Kun vauvan laskee hetkeksi lattialle, niin koskaan ei voi olla varma, mistä pikkutyypin seuraavaksi löytää - mutta ei ainakaan samasta paikasta ja asennosta, kuin mihin tämän jätti! Taika ryömii/hinaa itseään jonkun verran eteenpäin, mutta sen lisäksi hän on nyt keksinyt, että peruuttamalla pääsee paremmin. Sillä tavalla mennäänkin jo pitkiä matkoja. Yhtenäkin päivänä Taika oli matkustanut olohuoneesta meidän makkariin parin metrin matkan ja ylittänyt pienen kynnyksenkin. Aika hurjaa, kun en kyllä yhtään ole vielä valmis siihen, että mun pikkuvauvani on muka jo näin iso! Perjantaista lähtien Taika on myös alkanut laittaa jalkoja koukkuun konttausasentoon sekä menee vatsallaan ollessaan siihen sellaiseen hauskaa lentokoneasentoon, jossa kaikki kädet ja jalat ovat ilmassa. Saa nähdä, milloin tyttö ihan oikeasti konttaa, niin kova kiire hänellä nyt kyllä tuntuu olevan isoveljen perään!


Kävimme eilen myös Taikan 4kk-neuvolassa. Edellispostauksessa arvelin mitoiksi 6500g ja 63cm, mutta vähän metsään meni kumpikin veikkaus. Tässäpä siis neidin uusimmat mitat, suluissa 3kk ja syntymämitat:

Paino: 6775g (6065g - 3285g)
Pituus: 61,5cm (59,5cm - 48cm)
Päänympärys: 39,3cm (38,1cm - 32,5cm)

Hyvin siis kuitenkin kasvaa edelleen. Neuvolakäynti oli aika nopeasti ohi, sillä mitään ihmeempiä siellä ei tehty eikä meilläkään sen kummempia huolia tai murheita tytön kanssa ole. 4kk-neuvolaan kuuluu myös lääkärin vastaanotto, josta mulle jäikin nyt tosi kiva mieli. Jo kolmen kuukauden neuvolakäynnillä meille oltiin puhuttu kiinteiden aloittamisesta ja mielestäni vähän turhan tuputtavaan sävyyn patistettu siihen, että "uusien suositusten mukaan" kiinteät kannattaisi aloittaa jo neljän kuukauden iässä. Nytkin olin siis varautunut perustelemaan haluani täysimettää puolivuotiaaksi, jos se vain on mahdollista. Mutta ennen kuin ehdin edes suutani aukaista, sanoi lääkäri jo, ettei niiden kiinteiden aloittamisella ole vielä mikään kiire ja että hänenkin mielestään neuvolassa usein vähän liikaa suositellaan aloittamaan niitä kovin aikaisin. Kyseessähän on kuitenkin suositus, jonka mukaan kiinteät tulisi aloittaa neljän ja kuuden kuukauden välillä, eikä just silloin neljän kuukauden iässä. Mun mielestäni ainakin se kiinteiden aloitus on ihan vauva- ja tapauskohtaista enkä meidän kohdalla koe, että siihen tosiaan olisi vielä yhtään mikään kiire. Vauva kasvaa tosi hyvin pelkällä rintamaidolla, imetys on ihanaa ja helppoa, eikä vauva ole osoittanut erityistä kiinnostusta meidän ruokailuja kohtaan. Näin siis mennään hyvillä mielin vielä jatkossakin!


Nelikuisen vauvan elämässä tapahtuu paljon. Aivot ja motoriset taidot kehittyvät suurin harppauksin ja unikin muuttuu vauvan unesta enemmän aikuisen unirytmin kaltaiseksi. Monesti sanotaan, että neljän kuukauden hulinoissa vauvan nukkuminen, niin päivisin kuin öisinkin, muuttuu levottomammaksi. En ole Taikan kanssa aiempia hulinavaiheita pistänyt merkille, mutta nyt tuntuu siltä, että tällaista neljän kuukauden hulinaa on alkanut rantautua meillekin. Ei vielä missään katastrofaalisissa mittasuhteissa (koputan puuta), mutta kuitenkin niin, että eroa entiseen on alkanut huomata. Välillä on vaikea malttaa nukkua, kun kääntymistä ja liikkumista pitäisi harjoitella öisinkin. Taika nukahtaa tissille yleensä hyvin, mutta muuten ei oikein millään, ja lisäksi hän havahtuu unesta hereille paljon aiempaa helpommin. Luin tämän johtuvan siitä, että nyt vauva ei enää pääse syvään uneen yhtä helposti ja nopeasti kuin ennen. Viikonloppuna pari yötä oli myös sillä tavalla aiempaa levottomampia, että silloin Taika heräili varsinkin aamuyöstä useita kertoja syömään eikä sitten enää nukahtanutkaan uudelleen yhtä helposti kuin ennen. Nyt sitten taas pari viime yötä on mennyt hyvin kuten ennenkin, esimerkiksi eilen Taika meni nukkumaan hieman yhdeksän jälkeen illalla, heräsi ensimmäisen kerran syömään vasta seitsemältä, ja senkin jälkeen jatkoi uniaan vielä melkein kymmeneen! Taikahan on siis aina ollut tosi hyvä nukkumaan öisin enkä olisikaan yhtään valmis luopumaan näistä meidän hyvistä yöunista. Jännityksellä siis katsotaan, mitä tuleman pitää jatkossa, tuntuu nimittäin että näistä neljän kuukauden hulinoista saa aina kuulla pelkästään vain kauhutarinoita! 

Minkälaisia hulinoita teillä on ollut tässä iässä?

xoxo Nelli
2 kommenttia

Isomummulassa

  • 4 kommenttia
  • maanantai 14. elokuuta 2017






Takana on ihana ja rentouttava viikonloppu omassa mummulassani, eli lasten isoisovanhemmilla. Välissä on 300 kilometriä ja nähtyä tulee ihan liian harvoin. Ihan hävettääkin, että viimeksi kävimme Pohjanmaalla yli kaksi vuotta sitten, silloin kun odotin vielä Lukaa. Niin, aina sitä on muka jotain, ettei pääse tai ehdi. Minun isovanhempani ovat jo yhdeksänkymppisiä, joten hekään eivät enää jaksa tänne Tampereelle ajella. Olinkin odottanut tätä reissua jo kovasti; tuota tuttua paikkaa, johon liittyy niin monia rakkaita muistoja lapsuudesta sekä tietenkin sitä, että pääsisin viettämään aikaa rakkaiden isovanhempieni kanssa. Ja että hekin vihdoin saisivat vihdoin viettää aikaa minun lasteni kanssa ja nähdä, kuinka mahtavia tyyppejä he ovatkaan. Oli vaikea uskoa, ettei Luka ollut aiemmin isoisovanhempiaan tavannut (omia nimiäisiään lukuunottamatta), sillä niin tuttavallinen hän oli heti, ihan kuin he olisivatkin tunteneet aina. Viikonlopuin hoetuin sana oli ehdottomasti mummu. Ja vielä tänäänkin on vähän väliä kyselty mummun perään, vaikka kotiin tulimme jo eilen.






Mummulassa aina tuntuu, että aika pysähtyy. Tuntuu, että kaikki on ihan samanlaista kuin kaksikymmentä vuotta sitten - ja se on hyvä. Tuttu tuoksu ja muuttumattomat huoneet. Metsäpolut, rauha ja se, kun ei ole mitään tekemistä. Ja sekin on pelkästään hyvä asia. Nettiyhteys ei meinaa toimia ja me istumme vuosien mittaan ihaniksi pehmeentyneillä nojatuoleilla raukeina, aika kuluu hitaasti mutta emme tylsisty. Katselemme sivusilmällä yleisurheilua, viihdymme saunassa pitkään ja Luka leikkii niillä samoilla leluilla, joilla minäkin lapsena. Mummun tekemä ruoka on aina yhtä hyvää. Joka kerta lähtiessä on pala vähän kurkussa - milloinkohan nähdään taas? Haluaisin, että näitä hetkiä ehdittäisiin saamaan vielä monen monta ja että lapseni oppisivat myös tuntemaan nuo kaksi minulle niin rakasta ihmistä.

Luka teki nukkumisennätyksensä ja nukkui lauantaiaamuna melkein yhteentoista. Niin, jotain taikaa tuossa paikassa on.

xoxo Nelli
4 kommenttia

Taika 4kk

  • 10 kommenttia
  • perjantai 11. elokuuta 2017


Taas on aihetta juhlaan, sillä tänään Taika täyttää neljä kuukautta. Kun katson edellistä kuukausipostausta, niin tuntuu että vauva on kasvanut taas ihan hirveästi - ja kyllä, olen edelleen vahvasti myös sitä mieltä, että aika kuluu ihan liian nopeasti. Ja aika vahvasti olen myös yhä täällä vauvakuplassani. Päivittäin ihastelen Taikan ihanuutta, hän on vain niin hurmaava tyyppi. Mun pieni aurinko.

Mittoja ei vielä ole, sillä meillä on 4kk-neuvola vasta ensi viikolla. Niitä kuulumisia siis luvassa vasta jälkijunassa. Tällä hetkellä Taikalla on kuitenkin vaatteissa eniten käytössä koot 62 ja 68. Muutama 56 bodykin mahtuisi vielä, mutta olen niitä nyt jo laitellut pois kirppispinoon. Niin, ja onhan noita jokunen 68/74-kokoinen bodykin jo käytössä, hieman siis merkistä riippuu mikä koko on paras. Kolmen kuukauden iässä neidin mitat olivat 6065g ja 59,5cm, joten villinä veikkauksena voisin arvella niiden olevan nyt n. 6500g ja 63cm. Katsotaan, kuinka oikeaan osun!

Luonteeltaan kuvailisin Taikaa edelleen iloiseksi ja hyväntuuliseksi seuranaiseksi. Hän on utelias, tarkkaavainen ja melko perustyytyväinen vauva. Aika äkkipikainenkin ja ilmoittaa vahvasti, jos jokin asia ei ole niin kuin hänen mielestään pitäisi. Taika ei vielä mielestäni vierasta, mutta tunnistaa selkeästi jo tutut ihmiset ja katselee usein oudompia kasvoja ensin hieman varautuneesti. Pian tosin heillekin jo hymyillään sitä maailman valloittavinta hymyä.


Syö edelleen pelkästään äidinmaitoa täysimetyksellä. Vaikka 3kk-neuvolassa meitä kehotettiin uusien suositusten (?) valossa aloittamaan kiinteiden maistelu neljän kuukauden iässä, niin ei minulla ole vielä mikään kiire asian suhteen. Taika "istuu" useimmiten meidän ruokaillessa saman pöydän ääressä Tripp Trappin newborn-setissään (tai sylissä), mutta en ole huomannut hänen osoittavan minkäänlaista kiinnostusta meidän ruokailua kohtaan. Hän ei muutenkaan vielä kamalasti esimerkiksi vie tavaroita suuhunsa, vaikka niihin osaakin kädellä tarttua. En itsekään vielä oikein välitä aloittaa kiinteitä, sillä imetys sujuu meillä niin hyvin ja on ihanan helppoa. Imetyskertoja en juuri laske, mutta päivisin Taika syö n. 2-3 tunnin välein ja öisin 0-1 kertaa. 

Nukkuu yöt hyvin ja edelleen nukumme perhepedissä. Nukahtaa yöunille viimeistään klo 22 ja herää ensimmäisen kerran syömään n. 5-6 aikaan aamulla. Tämän jälkeen yleensä nukkuu vielä helposti yhdeksäänkin asti. Aika ihanaa siis - luin juuri Lukan vastaavasta kuukausipostauksesta, että hän on yleensä herännyt aamuisin viimeistään seitsemältä. Usein tähän neljän kuukauden ikään kuuluu hulinavaihe, jota kauhulla odotan, sillä meidän yöt sujuu nyt niin täydellisesti etten haluaisi minkään muuttuvan! Sormet ristissä siis. Päivisin Taika nukkuu huonommin, sillä hän haluaisi lähinnä nukkua sylissä. Sylissä/kainalossa/kantoliinassa hän saattaa kyllä nukkua 2-3 tuntiakin, mutta pinnasängyssä jo puoli tuntiakin on saavutus. Ehkä pitäisi alkaa kokeilla enemmän vaunuihin nukuttamista jos niissä nukkuisi pidempää pätkää, mutta neiti vihaa vaunuissa oloa, niin en yleensä sitten jaksa sitä karjuntaa ennen nukahtamista.


Liikkuu jo paljon! Taika oppi kääntymää selältä vatsalleen kaksi viikkoa sitten eikä nykyään enää muuta tekisikään. Se on aina niin liikkistä, miten näitä uusia taitoja on sitten treenattava KOKO AJAN, kun ne kerran oppii. Lempipaikka kääntymiselle on tietysti (ja raivostuttavasti) hoitopöydällä. Vatsallaan ollessaan Taika osaa liikkua kellonviisarina ympäri hitaasti mutta varmasti, sekä pääsee jo jonkun verran eteenpäinkin. Lisäksi hän yrittää todella kovasti punkea istumaan ollessaan sylissä tai Tripp Trappin sitterissä. Kova kiire hänellä tuntuu oleva kaiken suhteen, niin kuin on ollut jo syntymästä alkaen.

Osaa jutella jo vaikka minkälaisin äännähdyksin. Tarttuu esineisiin, mutta ei vielä juuri vie niitä suuhunsa - omat nyrkit sen sijaan vähän liiankin usein löytävät tiensä suuhun. Katselee mielellään kasvoja ja omaa peilikuvaansa ja nauraa sille. Osaa siis kohdistaa katseensa hyvin. Sitterin lelukaari kiinnostaa Taikaa kovasti ja sillä hän osaa kivasti leikkiäkin, palloja tarkasti ja keskittyneesti pyöritellen, mutta muut lelut eivät vielä toistaiseksi ole juuri tuntuneet kiinnostavan.


Tykkää kovasti lentokoneleikistä, eli siitä kun jompi kumpi vanhemmista makaa selällään jalat koukussa ja vauvaa heilutellaan jalkojen päällä ylös ja alas, puolelta toiselle. Se saa vauvan nauramaan joka kerta! Tykkää myös katsella värikkäitä kuvakirjoja ja erityisen mielellään seurailee Lukan touhuja. Taika viihtyy monesti pitkiäkin aikoja "yksikseen" lattialla, kun saa katsella isoveljen leikkejä.  Muutenkin Lukan läsnäolo tuntuu aina kirvoittavan melkeinpä ne leveimmät hymyt.

Inhoaa kovia, äkkinäisiä ääniä. Niitä on nyt välillä säikähdetty kovasti ja sitten oltu pitkään verisesti loukkaantuneita moisesta. Tuttikaan ei kuulu suosikkiasioihin, sitä hän ei ole koko pienen ikänsä aikana suostunut syömään ihan ensipäiviä lukuunottamatta. Viime aikoina olen koittanut tarjota tytölle tuttia uudestaan, jos se vaikka auttaisi vauvaa nukkumaan päivällä paremmin sekä rauhoittumaan autossa helpommin, mutta tutti vain syljetään aina yhtä määrätietoisesti pois suusta.


Muuta Kuten kuvistakin näkyy, niin Taika kuolaa tällä hetkellä ihan hirveästi ja kauhulla odotan, joko sieltä olisi ensimmäisiä hampaita tulossa. Toivottavasti ei ihan vielä - Lukalle tuli ensimmäinen hammas vasta 9kk iässä ja mun puolesta tämäkin saisi vielä vähän odottaa niiden kanssa. Nyt viikonloppuna meillä on muuten edessä Taikan ensimmäinen pidempi reissu, sillä lähdemme tänään omien isovanhempieni luokse Pohjanmaalle. Saa nähdä, miten pienen autovihaajan kanssa sujuu tuo n. 3 tunnin ajomatka! 

xoxo Nelli
10 kommenttia

Taas äiti valvoo

  • 2 kommenttia
  • torstai 10. elokuuta 2017


Kukahan asettaisi äidillekin tiukat nukkumaanmenoajat? Kello on 22.46 kun istun alas naputtelemaan tätä tekstiä. Talo on hiljainen. Kamil ei ole vielä tullut töistä, molemmat lapset nukkuvat - vain minä ja ajatukseni olemme valveilla. Kun mies sitten lopulta hieman ennen puoltayötä saapuu kotiin, kysyy hän - jälleen kerran - miksi en taaskaan ole vielä nukkumassa. Niin, miksi en? Vaikka tiedän, että aamulla on taas vaikea saada silmiä auki.

Meidän päivät ovat hektisiä ja touhua täynnä. Usein olen illat yksin lasten kanssa. Ensin laitan Lukan nukkumaan 20.30-21, heti sen perään alkaa Taikan iltapuuhat. Vauva on yleensä unessa viimeistään kello 22 ja silloin, vihdoin, alkaa minun oma aikani. Hiivin pois hiljaisesta makuuhuoneesta, josta kuuluu vain vauvan rauhallinen tuhina, ja tuntuu kuin jokin raskas viitta tippuisi harteilta. Sellainen viitta, joka aamulla vielä on kevyt, mutta muuttuu päivän mittaan painavammaksi ja painavammaksi, kaikesta siitä vastuusta, melusta ja muistettavista asioista. Usein tuntuu, että kun lapset ovat vihdoin yöunilla, on se päivän ensimmäinen hetki, kun kukaan ei vaadi minulta mitään ja päänsisäinen kaaos alkaa viimein tasaantua. 

Mulla on kahdenlaisia yksinäisiä iltoja. Toisinaan olen niin poikki päivästä, etten kertakaikkiaan jaksa enää mitään. Silloin saatan huomata, että yhtäkkiä on mennyt jo pari tuntia netflixin parissa tai somea selaten. Toisaalta niin turhaa ajanhukkaa, toisaalta niin tarpeellista aivojennollausta. Onneksi toisinaan olen iltaisin myös tehokas. Teen blogijuttuja tai muita usein vähän luovuutta vaativia projekteja ja nautin siitä tunteesta, kun olen taas jotain muutakin kuin jonkun äiti. Sillä vaikka se onkin juuri nyt kaikkein tärkein tehtäväni, niin ei silti kuitenkaan kaikki mitä olen. Ilman näitä hetkiä se saattaisi helposti unohtua ja olisi helppoa hautautua vain sen äitiyden alle.

Useina päivinä se myöhäinen, yksinäinen iltapala on päivän ainoa ateria, jonka saan syödä rauhassa pöydän ääressä istuen, ilman sylissä hytkyteltävää vauvaa tai jatkuvasti höpisevää taaperoa. Usein se teekuppi on ainoa, jonka ehtii juoda kuumana. Yleensä nämä illat, kun lapset nukkuvat, ovat niitä hetkiä kun voin olla itsekäs ja huolehtia vain itsestäni, kun muuten koko päivä on muiden tarpeista huolehtimista. Ne ovat hetkiä, kun ehdin ajatella muutakin kuin ruoka-aikoja, vaipanvaihtoja, duplopalikoita ja miten millekin säälle pukeudutaan. Ne ovat hetkiä, jolloin ehtii oikeasti hengittää syvään eikä kukaan tarvitse minua.

Olen luonteeltani sosiaalinen introvertti. Pidän kyllä kavereiden näkemisestä, leikkitreffien järjestämisestä taaperolle ja uusiin ihmisiin tutustumisesta. Mutta pidän (ei - rakastan) olla myös yksin. Se on minun polttoainettani. Ja tarkoitan siis ihan täysin yksin olemista. Kun ei tarvitse puhua kenellekään eikä kuunnella ketään, saa vain olla omissa ajatuksissaan ja puuhailla omia juttujaan. Sitä minä tarvitsen jaksaakseni tätä hektistä pikkulapsiarkea, usein enemmän kuin yhdeksän tunnin yöuniakaan. Toki musta tuntuu useimmiten siltä, että olen kärsinyt kroonisesta univajeesta viimeiset pari vuotta, mutta olen silti valmis ennemmin nipistämään niistä yöunista kuin omasta ajastani. Myös parisuhdeaika vie voiton aikaisin nukkumaan menemisistä, sillä jos Kamil ei ole töissä iltaa niin silloin tuo kello 22 on usein päivän ensimmäinen hetki, kun meillä on aikaa ihan vain toisillemme, ilman näitä kahta pikkuihmistä. En kestäisi sitä, jos arki olisi aina vain pelkkää lasten- ja kodinhoitoa sekä pakollista nukkumista, jotta jaksaa sitä kaikkea. Minä tarvitsen enemmän myös sitä omaa aikaa ja parisuhdeaikaa, jotta jaksan.

Ennen Taikan syntymää omaa aikaa oli paljon helpommin saatavilla päivisinkin. Luka nukkui (ja nukkuu edelleen) 2-3 tunnin päiväunet, mikä tuntui silloin ruhtinaallisen pitkältä ajalta saada aikaa itselleen ja pieni tauko puuhakkaaseen päivään taaperon kanssa. Nykyään Lukan nukkuessa aika menee sitten Taikan kanssa, sillä hän harvoin nukkuu samaan aikaan - tai ainakaan kovin pitkään kerrallaan. Aikana ennen Taikaa pääsin toki paljon helpommin muutenkin omiin juttuihini, sillä Luka ei ole enää aikoihin ollut niin kiinni pelkästään minussa, vaan pärjää aivan yhtä hyvin isänsäkin kanssa. Mä en ole vielä ollut Taikasta erossa kuin kampaamokäynnin verran, eikä mulla ole siihen vielä tarvettakaan. Olen asennoitunut siihen, että tämä vuosi menee pitkälti näin eikä mulla ole nyt kiirettä mihinkään. Tämä on luultavasti meidän viimeinen vauvavuosi ja ensi syksynä alkaa opiskelut, päiväkodit ja muut. Haluan olla lasteni kanssa nyt, kun siihen on vielä tämä ihana ja ainutlaatuinen (vaikka välillä raskaskin) mahdollisuus. Mä en ole marttyyriäiti, joka valittaa oman ajan puutteesta, sillä juuri nyt tämä on mun valintani. Tiedän, että jos jossain vaiheessa haluan aloittaa jonkin kodin ulkopuolisen harrastuksen, niin me saadaan se kyllä järjestymään ja Kamil kannustaa mua siihen jo nyt. Juuri nyt teen kuitenkin kaikkein mieluiten asioita lasten kanssa ja perheenä, ja otan sen oman aikani ennen kaikkea näistä illan viimeisistä tunneista. 

Miten teillä? Moneltako siellä mennään nukkumaan?

xoxo Nelli
2 kommenttia

Isi-vaihe ei hellitä

  • 2 kommenttia
  • tiistai 8. elokuuta 2017

Kirjoitin tammikuussa siitä, miten tärkeä isistä oli Lukalle tullut ja miten monissa tilanteissa taaperolle kelpasi vain isi. Nyt elellään elokuuta ja voin sanoa, ettei tuo "vaihe" tainnutkaan olla pelkkä vaihe, vaan jotain, joka on tullut jäädäkseen. Jossain vaiheessa kevättä isi-hulluus ehkä aavistuksen laantui, mutta Taikan synnyttyä räjähti se taas uudelleen käsiin. Aika usein tuntuu, että meidän talon kuulluin sana on "titi" eli Lukan kielellä isi. Tai oikeastaan se on "titi-titi-titi-titi-TITIII!".


Osasin kyllä aavistella, että uuden vauvan tulon myötä isi tulisi esikoiselle entistä tärkeämmäksi. Silti sen voimakkuus on vähän yllättänyt. Kamil oli Taikan synnyttyä kotona n. 7 viikkoa, mikä oli muutenkin suurta luksusta taaperolle, ja varmasti myös edesauttoi tämän isi-hulluuden kehittymistä. Vaikka olen Taikan syntymästä lähtien koittanut antaa mahdollisimman paljon huomiota myös Lukalle, niin totta kai sitä on kuitenkin ollut todella paljon kiinni vauvassa ja siten Luka on nyt väistämättäkin viettänyt enemmän aikaa isin kanssa. Kyllähän se "työnjako" tällä hetkellä menee useammin niin, että minä hoidan Taikaa ja Kamil taas on ottanut enemmän vastuuta Lukan jutuista. Pojilla onkin tosi paljon yhteisiä juttuja, joihin äiti ei tällä hetkellä yleensä edes pääse mukaan, vaikka haluaisikin. He käyvät pyöräilemässä, kiipeilemässä, uimassa, seikkailemassa metsässä ja mitä milloinkin, niitä "poikien juttuja". Kotona rakennetaan duploilla ja leikitään autoilla, lastenhuoneen ovi vedetään usein nenän edestä kiinni, jos äiti koittaa tulla häiritsemään läsnäolollaan.

Toki musta on - edelleen - ihanaa katsoa noita kahta yhdessä ja nähdä, kuinka lämmin ja läheinen suhde heillä on. Silti välillä raastaa sydäntä, kun taapero herää yöllä itkemään pahaa unta ja hätistää minut pois, kun yritän mennä lohduttamaan. Vain isi kelpaa. Ja jos öisin taapero kömpii meidän sänkyyn nukkumaan, niin kiipeää hän automaattisesti isin kainaloon eikä yritäkään tulla meidän väliimme. Isin perään itketään lukitun vessanoven takana ja hermostutaan jo siitä, kun isi käy viemässä roskat. Silloin, kun ollaan koko perhe kotona, on isi se Kaikkein Tärkein eikä tätä meinaa voida päästää silmistä ollenkaan. Välillä se on aika raskastakin (meille kaikille), kun edes Kamilin vapaapäivinä Luka ei voi kunnolla rentoutua vaan hän tuntuu koko ajan odottavan sitä, milloin isi taas lähtee töihin. On vähän nurinkurista, että monesti Kamilin ollessa kotona Luka on paljon kiukkuisempi, ja olen päätellyt sen johtuvan nimenomaan siitä, että hän pelkää isin taas lähtevän moneksi tunniksi pois. Vaikka aina kerrommekin Lukalle aamulla tai jo edellisenä iltana, että isi on koko päivän kotona, niin en tiedä kuinka hyvin 2-vuotias sitä ymmärtää. On sentään yksi asia, mihin äiti kelpaa paremmin: nukuttamiseen. Jos Kamil yrittää laittaa Lukan nukkumaan, saattaa siihen mennä vaikka kuinka kauan aikaa, sillä hän ei meinaa päästää isiä millään lähtemään huoneesta. Minun kanssa nukkumaanmeno taas on iltasatu, hyvänyön toivotukset ja that's it. Taapero ilmeisesti luottaa siihen, että äiti on aina täällä, mutta isin menemisistä ja tulemisista ei voi koskaan olla ihan varma. 

Toisaalta sitten taas, kun Kamil on töissä ja olen yksin lasten kanssa kotona, niin ei isin perään yleensä niin kauheasti kysellä, ja silloin äitikin on taas ihan kiva tyyppi. Meillä on hauskaa yhdessä ja puuhaillaan omia juttujamme - ei ehkä ihan niin hauskoja ja jännittäviä kuin isin kanssa, mutta niitä meidän omia kuitenkin. Taikakin viihtyy nykyään jo hyvin muuallakin kuin vain sylissä, mikä on helpottanut sitä, että pystyn paremmin taas leikkiä ja touhuta Lukankin kanssa. Noina hetkinä musta tuntuu, että kyllä se meidänkin erityislaatuinen suhteemme on vielä ihan tallella, vaikka se välillä meinaakin jäädä isirakkauden varjoon. Vaan kauankohan tätä isi-hulluutta oikein kestää? Miten teillä on mennyt uuden vauvan tultua taloon?

xoxo Nelli
2 kommenttia

10 randomia faktaa

  • 8 kommenttia
  • sunnuntai 6. elokuuta 2017

FitFatMama-blogin Tiina paljasti blogissaan hetki sitten 10 randomia faktaa itsestään, ja siitä inspiroituneena päätin nyt napata idean näin sunnuntain ratoksi tänne omaankin blogiin. Näitä on mun mielestä aina hauska lukea muiden blogeista ja ehkäpä tästä paljastuu nyt jotain uutta teillekin! Tässäpä siis kymmenen melko turhaa ja randomia faktaa minusta:


1. Inhoan maailman eniten haaleaa kahvia, tai edes sellaista "melko lämmintä". Kahvin pitää olla kuumaa! Lämmitän aina kahvimaidon mikrossa, ennen kuin kaadan kahvin siihen päälle. Välillä esimerkiksi kyläillessä inhottaa, kun näin ei "voi" tehdä, vaan pitää kaataa kylmää maitoa kahviin.

2. Nuorena haaveammattini oli toimittaja. Olen pienestä pitäen kirjoittanut tosi paljon; päiväkirjoja, tarinoita, novelleja, käsikirjoituksia jotka kaverini sitten piirsi sarjakuviksi... Ala- ja yläasteella mulla saattoi olla samaan aikaan reippaasti yli kymmenen kirjekaveria kerrallaan. Ylioppilaskirjoituksissa kirjoitin äidinkielestä ällän, esseeni otsikko oli "Kauniilla nuorella tytöllä on aina vaikeaa". 

3. Rakastan astian- ja pyykinpesukoneen ääntä. Parasta on nukkua silloin, kun jompi kumpi pauhaa taustalla. Siinä äänessä on mun mielestä jotain tosi kotoisaa ja rauhoittavaa.


4. En ole ikinä ollut festareilla, paitsi kerran päiväseltään Ankkarockissa. Ehkä vuonna 2010? Yksi suurimmista syistä festarittomuuteeni on se, että huussit ja puskapissat ahdistaa mua niin älyttömästi. Samasta syystä jännitän aina esimerkiksi pidemmälle vaellukselle lähtöä, vaikka muuten rakastankin luonnossa liikkua. 

5. Olin pienenä ihan järjetön koirahullu. Luin juuri jotain vanhoja päiväkirjojani, ja joinain vuosina en ole suurin piirtein mistään muusta kirjoittanutkaan kuin koirista ja koiranäyttelyistä, joissa kävin harva se viikonloppu. Tein listoja lempikoiraroduistani ja suunnittelin kovasti, minkärotuisia koiria tulisin sitten isona ottamaan. Nykyään en enää juuri välitä koirista, vaikka meiltä tuo yksi terrieri löytyykin. 

6. Oltiin pienenä veljeni kanssa myös kovia Smurffi-faneja. Aina pidemmillä automatkoilla hoilattiin yhdessä niitä Smurffi-biisejä, joihin osattiin suunnilleen kaikki sanat ulkoa. Vielä nykyäänkin muistan joistain ysärikappaleista vain ne Smurffi-sanoitukset, en oikeita lyriikoita...


7. En ole koskaan asunut yksin. Muutin pois kotoa vähän ennen kuin täytin 20; ensin asuin pari vuotta kahden kämppiksen kanssa Helsingissä. Sieltä muutin Belgiaan yhdeksän ihmisen kommuuniin. Belgiasta palattuani asuin kesän ystäväni kanssa tämän pienessä kaksiossa, jonka jälkeen muutin Kamilin luokse Puolaan, ja siitä lähtien olenkin asunut yhdessä Kamilin kanssa. 

8. En voi sietää makeita ruokia. Vihaan leipää, jossa on esimerkiksi kuivattuja karpaloita tai vaikka jotain itämaisia sweet & sour - juttuja. Bataattia siedän vain tietyissä ruuissa, koska yleensä sekin on mielestäni liian makeaa. Herkut on tietysti asia erikseen, mutta varsinaisissa ruuissa en tykkää mistään makeasta.

9. Esimerkiksi tietä neuvoessani joudun melkein aina piirtää kädellä ilmaan muistaakseni, kumpi on vasen ja kumpi oikea. Samoin lasken monet helpotkin laskutoimitukset sormilla. Turvaudun muutenkin monissa asioissa edelleen lapsuudessa opittuihin muistisääntöihin, kuten "harakka on harmaa - ei vaan varis".

10. Ennen Kamilin tapaamista en tiennyt Puolasta yhtään mitään. Muistan vieläkin kuinka nolona olin, kun Kamil ensitreffeillä kysyi, mitä tiedän Puolasta, eikä mulle tullut mieleen mitään muuta, kuin että se olisi jotenkin harmaa ja köyhä maa. Kuinka väärässä olinkaan! Puola on täynnä väriä, elämää, ääntä ja kauneutta - sekä mielenkiintoista historiaa. Alle puoli vuotta niistä ensitreffeistä asuinkin jo Puolassa, ja siitä vuoden päästä opiskelin Puolan kieltä ja kulttuuria yliopistossa.


Samaistutteko mihinkään?

xoxo Nelli
8 kommenttia
© Kochanie • Theme by Maira G.