Aina tasaisin väliajoin julki-imetys nousee puheenaiheeksi, ja useimmiten varsin negatiiviseen sävyyn. Kuvio on yleensä sama: joku kritisoi julki-imetystä ja julistaa, että imetyksen pitäisi tapahtua piilossa (kuten vessassa). Äidit nousevat barrikadeille ja someraivo on valmis. Luulisi, että pikku hiljaa opittaisiin, ettei imettäviä äitejä kannata suututtaa... Sillä vaikka välillä nuo kohut saavat ehkä hieman liian suuret mittasuhteet, niin ihan aiheesta se suuttumus kuitenkin kumpuaa. Miksi imetys (se "maailman luonnollisin asia") herättää niin paljon tunteita ihmisissä, jotka yleensä eivät itse edes imetä? Miksi on ihan ok nähdä suurin piirtein puolialastomia ihmisiä kadulla, mutta mahdollisesti pienen ihokaistaleen vilahdus imettäessä on maailman kamalin asia? Viimeisin tällainen kohu taitaa olla tapaus Aune ja täytyy sanoa, että vaikka en mikään fanaatikko olekaan, niin pikkuisen meni  tällä kertaa tunteisiin.

Turkulainen ravintola Aune kirjoitti eilen Facebook-sivullaan saaneensa "lukuisia palautteita" koskien ravintolassa imetystä. Palautteiden mukaan iso osa ihmisistä kokee olonsa kiusaantuneeksi, jos naapuripöydässä sattuu joku imettämään. Niinpä kompromissina ("jotta kukaan ei tuntisi meillä ruokaillessaan oloaan epämukavaksi tai häkeltyneeksi") ravintola päätti rakentaa WC:n yhteyteen omien sanojensa mukaan siistin ja viihtyisän imetystilan. Eikä tässä mitään. Mun mielestä olisi vallan mahtavaa, jos jokainen ravintola ja kahvila järjestäisi imettäville asiakkailleen rauhallisen imetysnurkkauksen, jonne saisi halutessaan mennä. Niin, siis kunhan se tila ei ole WC ja kunhan sinne meneminen on vapaaehtoista, jos imettävä äiti kaipaa rauhallista tilaa imetykselle. Nyt kävi kuitenkin niin, että sinänsä hyväntahtoinen ele meni pieleen, sillä tässä tapauksessa kyse oli siitä, että äidin on pakko mennä ruokkimaan lapsensa vessaan, koska joku täysin ulkopuolinen, ventovieras ihminen saattaa kiusaantua siitä.

Aika moni asiaa kommentoinut takertui siihen seikkaan, että kyseessä on gastropub eli ei välttämättä yleensä se ensimmäinen vaihtoehto, jonne pienten lasten vanhemmat menevät syömään. Että miksi se nyt on niin iso juttu, jos yksi ravintola kieltää imetyksen salissa - ainahan voi valita jonkun muun ravintolan. Mutta sillä ei nyt varsinaisesti ole mitään tekemistä asian kanssa. Miksi ylipäänsä ravintola, jossa imettävät äidit ovat varmasti hyvin marginaalinen asiakaskunta, kokee edes asiakseen puuttua imetykseen? Olen aika varma, että kyseisessä paikassa ei imetystilanteita niin paljon nähdä, että sitä varten oli oikeasti tarpeen laatia sääntö, että imettää saa vain sille varatussa tilassa - WC:ssä. Mä en mitenkään halua hyökätä ravintola Aunea vastaan, sillä kyseessä on vain yhden ravintolan käsittämätön typerä linjaus, vaan enemmän mua suututtaa ja etoo se, minkälaisia kommentteja ihmisiltä tässä kohussa tuli koskien imetystä ja imettäviä äitejä. Mun on vaikea ymmärtää, miten paljon imetysvastaisia ihmisiä tässä maassa on. Että ihan oikeasti joku vastustaa sitä, että vauvoja ruokitaan siten, kuin luonto on sen tarkoittanut. Ja että se homma pitäisi tehdä piilossa muiden katseilta sen sijaan, että itse kääntäisi katseensa pois ja antaisi äideille ja vauvoille imetysrauhan. Aika moni tuntui olevan myös sitä mieltä, että jos on pakko imettää, niin niiden imeväisikäisten kanssa voi sitten jäädä kotiin. Hohhoijaa, koska vuonna 2017 naisen paikka on edelleen kotona ja kaikenlaisen sosiaalisen elämän tulee loppua siinä vaiheessa, kun naisesta tulee äiti. Kahden pienen lapsen äitinä voin sanoa, että kotona tulee kyllä vietettyä ihan riittävästi aikaa ja välillä on oikeasti ihanaa päästä ihmisten ilmoille. Pienen vauvan kanssa ei kaikkea voi ennakoida ja välillä nälkä iskee vaikka kesken illallisen, vaikka lapsen olisi ruokkinut juuri ennen kotoa lähtöä.  

Imetän itse melko mutkattomasti missä tahansa enkä ole koskaan saanut negatiivisia kommentteja keneltäkään, en edes huomannut pahoja katseita tai supattelua. Pyrin hoitamaan imetyksen mahdollisimman hienovaraisesti, oman mukavuuteni vuoksi. Ja musta tuntuu, että niin tekee aika moni muukin, sillä hyvin harvoin kiinnitän missään huomiota imettäviin äiteihin. Jossain ostoskeskuksissa on oikeasti viihtyisiä imetystiloja, joihin menen ihan mielelläni, mutta esimerkiksi ravintolassa syödessäni en taatusti lähde kesken ruokailun pois pöydästä, jos vauvalle iskee nälkä. Voin hoitaa asian aivan yhtä hyvin siinä pöydässä, niin että minun ei tarvitse lähteä vauvan kanssa eristyksiin muusta seurueesta ja että voin syödä ruokani lämpimänä siinä samalla vauvani ruokaillessa. Tuntuu tosi hassulta, että jotakuta tämä voisi niin kamalasti häiritä tai saada olon kiusaantuneeksi. Puhumattakaan siitä, että vauvan ruokailu ällöttäisi ketään! Mua itseäni ällöttää lähinnä se, miten osa ihmisistä oikeasti seksualisoi imetystä (!!!????). Tai kun valitetaan, ettei ruokaillessa halua nähdä jonkun "lautasen kokoisia nännejä ja rinnoista tihkuvaa maitoa" (suora lainaus kohun facebook-kommenteista) - kuinka moni ihan oikeasti imettää ravintolassa tällaisella tissit tiskiin - tyylillä? Sitä paitsi, ainakin itse syödessäni ravintolassa keskityn kyllä ihan vain siihen omaan ruokaani ja seuraani, enkä vilkuile vieraisiin pöytiin, ja suosittelen samaa muillekin. Ja jos jotain häiritsevää sattuisinkin näkemään, niin osaan kyllä kääntää katseeni pois enkä jää sellaista tuijottamaan, mikä saa oloni epämukavaksi. Vaikka kuinka koittaisin asiaa miettiä, niin mun on oikeasti ihan käsittämättömän vaikea ymmärtää, miten se imetys voi niin paljon häiritä. Pliis, kertokaa mulle jos tiedätte paremmin.

xoxo Nelli

Julki-imetys - somekohujen suosikkiaihe

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017


Aina tasaisin väliajoin julki-imetys nousee puheenaiheeksi, ja useimmiten varsin negatiiviseen sävyyn. Kuvio on yleensä sama: joku kritisoi julki-imetystä ja julistaa, että imetyksen pitäisi tapahtua piilossa (kuten vessassa). Äidit nousevat barrikadeille ja someraivo on valmis. Luulisi, että pikku hiljaa opittaisiin, ettei imettäviä äitejä kannata suututtaa... Sillä vaikka välillä nuo kohut saavat ehkä hieman liian suuret mittasuhteet, niin ihan aiheesta se suuttumus kuitenkin kumpuaa. Miksi imetys (se "maailman luonnollisin asia") herättää niin paljon tunteita ihmisissä, jotka yleensä eivät itse edes imetä? Miksi on ihan ok nähdä suurin piirtein puolialastomia ihmisiä kadulla, mutta mahdollisesti pienen ihokaistaleen vilahdus imettäessä on maailman kamalin asia? Viimeisin tällainen kohu taitaa olla tapaus Aune ja täytyy sanoa, että vaikka en mikään fanaatikko olekaan, niin pikkuisen meni  tällä kertaa tunteisiin.

Turkulainen ravintola Aune kirjoitti eilen Facebook-sivullaan saaneensa "lukuisia palautteita" koskien ravintolassa imetystä. Palautteiden mukaan iso osa ihmisistä kokee olonsa kiusaantuneeksi, jos naapuripöydässä sattuu joku imettämään. Niinpä kompromissina ("jotta kukaan ei tuntisi meillä ruokaillessaan oloaan epämukavaksi tai häkeltyneeksi") ravintola päätti rakentaa WC:n yhteyteen omien sanojensa mukaan siistin ja viihtyisän imetystilan. Eikä tässä mitään. Mun mielestä olisi vallan mahtavaa, jos jokainen ravintola ja kahvila järjestäisi imettäville asiakkailleen rauhallisen imetysnurkkauksen, jonne saisi halutessaan mennä. Niin, siis kunhan se tila ei ole WC ja kunhan sinne meneminen on vapaaehtoista, jos imettävä äiti kaipaa rauhallista tilaa imetykselle. Nyt kävi kuitenkin niin, että sinänsä hyväntahtoinen ele meni pieleen, sillä tässä tapauksessa kyse oli siitä, että äidin on pakko mennä ruokkimaan lapsensa vessaan, koska joku täysin ulkopuolinen, ventovieras ihminen saattaa kiusaantua siitä.

Aika moni asiaa kommentoinut takertui siihen seikkaan, että kyseessä on gastropub eli ei välttämättä yleensä se ensimmäinen vaihtoehto, jonne pienten lasten vanhemmat menevät syömään. Että miksi se nyt on niin iso juttu, jos yksi ravintola kieltää imetyksen salissa - ainahan voi valita jonkun muun ravintolan. Mutta sillä ei nyt varsinaisesti ole mitään tekemistä asian kanssa. Miksi ylipäänsä ravintola, jossa imettävät äidit ovat varmasti hyvin marginaalinen asiakaskunta, kokee edes asiakseen puuttua imetykseen? Olen aika varma, että kyseisessä paikassa ei imetystilanteita niin paljon nähdä, että sitä varten oli oikeasti tarpeen laatia sääntö, että imettää saa vain sille varatussa tilassa - WC:ssä. Mä en mitenkään halua hyökätä ravintola Aunea vastaan, sillä kyseessä on vain yhden ravintolan käsittämätön typerä linjaus, vaan enemmän mua suututtaa ja etoo se, minkälaisia kommentteja ihmisiltä tässä kohussa tuli koskien imetystä ja imettäviä äitejä. Mun on vaikea ymmärtää, miten paljon imetysvastaisia ihmisiä tässä maassa on. Että ihan oikeasti joku vastustaa sitä, että vauvoja ruokitaan siten, kuin luonto on sen tarkoittanut. Ja että se homma pitäisi tehdä piilossa muiden katseilta sen sijaan, että itse kääntäisi katseensa pois ja antaisi äideille ja vauvoille imetysrauhan. Aika moni tuntui olevan myös sitä mieltä, että jos on pakko imettää, niin niiden imeväisikäisten kanssa voi sitten jäädä kotiin. Hohhoijaa, koska vuonna 2017 naisen paikka on edelleen kotona ja kaikenlaisen sosiaalisen elämän tulee loppua siinä vaiheessa, kun naisesta tulee äiti. Kahden pienen lapsen äitinä voin sanoa, että kotona tulee kyllä vietettyä ihan riittävästi aikaa ja välillä on oikeasti ihanaa päästä ihmisten ilmoille. Pienen vauvan kanssa ei kaikkea voi ennakoida ja välillä nälkä iskee vaikka kesken illallisen, vaikka lapsen olisi ruokkinut juuri ennen kotoa lähtöä.  

Imetän itse melko mutkattomasti missä tahansa enkä ole koskaan saanut negatiivisia kommentteja keneltäkään, en edes huomannut pahoja katseita tai supattelua. Pyrin hoitamaan imetyksen mahdollisimman hienovaraisesti, oman mukavuuteni vuoksi. Ja musta tuntuu, että niin tekee aika moni muukin, sillä hyvin harvoin kiinnitän missään huomiota imettäviin äiteihin. Jossain ostoskeskuksissa on oikeasti viihtyisiä imetystiloja, joihin menen ihan mielelläni, mutta esimerkiksi ravintolassa syödessäni en taatusti lähde kesken ruokailun pois pöydästä, jos vauvalle iskee nälkä. Voin hoitaa asian aivan yhtä hyvin siinä pöydässä, niin että minun ei tarvitse lähteä vauvan kanssa eristyksiin muusta seurueesta ja että voin syödä ruokani lämpimänä siinä samalla vauvani ruokaillessa. Tuntuu tosi hassulta, että jotakuta tämä voisi niin kamalasti häiritä tai saada olon kiusaantuneeksi. Puhumattakaan siitä, että vauvan ruokailu ällöttäisi ketään! Mua itseäni ällöttää lähinnä se, miten osa ihmisistä oikeasti seksualisoi imetystä (!!!????). Tai kun valitetaan, ettei ruokaillessa halua nähdä jonkun "lautasen kokoisia nännejä ja rinnoista tihkuvaa maitoa" (suora lainaus kohun facebook-kommenteista) - kuinka moni ihan oikeasti imettää ravintolassa tällaisella tissit tiskiin - tyylillä? Sitä paitsi, ainakin itse syödessäni ravintolassa keskityn kyllä ihan vain siihen omaan ruokaani ja seuraani, enkä vilkuile vieraisiin pöytiin, ja suosittelen samaa muillekin. Ja jos jotain häiritsevää sattuisinkin näkemään, niin osaan kyllä kääntää katseeni pois enkä jää sellaista tuijottamaan, mikä saa oloni epämukavaksi. Vaikka kuinka koittaisin asiaa miettiä, niin mun on oikeasti ihan käsittämättömän vaikea ymmärtää, miten se imetys voi niin paljon häiritä. Pliis, kertokaa mulle jos tiedätte paremmin.

xoxo Nelli
Viime päivinä ei ole oikein ehtinyt tänne blogin puolelle kirjoittelemaan, kun nämä päivät vauvan ja taaperon kanssa menevät niin vauhdilla ja aikamoisissa hulinoissa. Molemmat lapset menevät siinä yhdeksän maissa iltaisin nukkumaan; jos olen yksin illan niin ensin laitan Lukan nukkumaan ja heti sen perään Taikan, ja sitten olenkin yleensä itse jo niin poikki, etten jaksa ajatellakaan koko blogia, tai oikeastaan mitään muutakaan... Taikan kanssa elo on melko leppoisaa tällä hetkellä, mutta Lukalla on kyllä välillä sellaisia uhmapäiviä, että oksat pois. Siispä nyt vähän tällaista kevyempää postausta, sillä ajattelin listata mitkä ovat meidän 2-vuotiaan rakkaan riiviömme tärkeimmät lelut/tavarat tällä hetkellä. 


1. NALLE LUPPAKORVA

Aiemmin Lukan tärkein unikaveri oli yksi toinen nalle, jonka olin ostanut vauvalle jo raskausaikana. Luulin, ettei sitä tärkeämpää voisi ollakaan, mutta sitten tämä Nalle Luppakorva syrjäytti vanhan nallen. Luppakorva on puolalainen animaatio ja ollaan nyt viime aikoina näytetty sitä Lukalle alkuperäiskielellä youtubesta, ja sen myötä tämä pehmonalle nousi uudeksi lemppariksi. Ilman sitä ei uni tule ja nalle pääsee myös usein mukaan päivän puuhiin, kuten pyöräretkille ja hiekkalaatikon reunalle. Luka kutsuu nallea nimellä "Mi", sillä puolaksi Nalle Luppakorva on Miś Uszatek.


2. POTKUPYÖRÄ

Luka sai Puky-pyörän lahjaksi vähän ennen 2-vuotissynttäreitään ja se on ollut kovassa käytössä siitä lähtien. Luka on ollut pyöristä kiinnostunut jo pitkään, koska Kamil on kova pyöräilemään ja luonnollisesti poikaa kiinnostaa kaikki isin jutut. Hän olikin ihan onnessaan saatuaan vihdoin ikioman pyörän! Me ei voida kotona edes sanoa ääneen sanaa "pyörä", sillä muuten Luka on salamana eteisessä hakemassa kypäräänsä ja laittamassa kenkiä jalkaan eikä varmasti anna periksi, ennen kuin on lähdetty ulos potkuttelemaan. Lähes joka ikinen päivä sillä kyllä ajellaankin.



3. RICHARD SCARRYN ILOINEN AUTOKIRJA

Luka tykkää muutenkin paljon kirjoista, mutta tämä yksi on kyllä selkeästi ylitse muiden, ja on ollut jo ainakin vuoden päivät. Kirja taitaa olla jostain 70-luvulta ja olen sitä itsekin omassa lapsuudessani lukenut, eli hyvin kestää aikaa tämä kirja! Kirjassa on vaikka minkälaisia erilaisia ja hullunkurisiakin autoja, joissa riittää ihmeteltävää ja katseltavaa aina vaan kerta toisensa jälkeen. Lukan mielestä hauskimpia tyyppejä kirjassa ovat hassut mursut, jotka naurattavat joka kerta yhtä paljon. Joka sivulla on myös piilossa keltainen kirppu, jota on hauska etsiä. Tosin nykyään Luka taitaa jo muistaa joka sivulta ulkoa, missä kirppu milloinkin on...


4. PELASTUSAUTO

Kaikista Lukan autoista suosituin taitaa olla tämä kirppiksltä ostettu punainen pelastusauto. Luka löysi tämän auton itse ja se oli pakko saada, mutta on tällä parin euron löydöllä kyllä koko rahan edestä leikittykin. Välillä ostos on tosin meitä vanhempia hieman kaduttanut, sillä tästä autosta lähtee todella kova ääni, mutta toisaalta taidetaan olla jo aika turtuneita sen pitämään meteliin...



5. DUPLONALLE

Luka leikkii tosi paljon Duploilla, ja parhaita duploja on kaikki koneet ja ajoneuvot, kuten kaivuri ja nosturi. Kaikkein paras on kuitenkin tämä pieni nalle, joka laitetaan aina ajamaan kaikkia kulkupelejä. Jostain syystä juuri nalleista ja karhuista on tullut Lukalle kaikkein tärkeimpiä.

Mitkä on teidän taaperoiden lempileluja tällä hetkellä?

xoxo Nelli

Taaperon tärkeimmät

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Viime päivinä ei ole oikein ehtinyt tänne blogin puolelle kirjoittelemaan, kun nämä päivät vauvan ja taaperon kanssa menevät niin vauhdilla ja aikamoisissa hulinoissa. Molemmat lapset menevät siinä yhdeksän maissa iltaisin nukkumaan; jos olen yksin illan niin ensin laitan Lukan nukkumaan ja heti sen perään Taikan, ja sitten olenkin yleensä itse jo niin poikki, etten jaksa ajatellakaan koko blogia, tai oikeastaan mitään muutakaan... Taikan kanssa elo on melko leppoisaa tällä hetkellä, mutta Lukalla on kyllä välillä sellaisia uhmapäiviä, että oksat pois. Siispä nyt vähän tällaista kevyempää postausta, sillä ajattelin listata mitkä ovat meidän 2-vuotiaan rakkaan riiviömme tärkeimmät lelut/tavarat tällä hetkellä. 


1. NALLE LUPPAKORVA

Aiemmin Lukan tärkein unikaveri oli yksi toinen nalle, jonka olin ostanut vauvalle jo raskausaikana. Luulin, ettei sitä tärkeämpää voisi ollakaan, mutta sitten tämä Nalle Luppakorva syrjäytti vanhan nallen. Luppakorva on puolalainen animaatio ja ollaan nyt viime aikoina näytetty sitä Lukalle alkuperäiskielellä youtubesta, ja sen myötä tämä pehmonalle nousi uudeksi lemppariksi. Ilman sitä ei uni tule ja nalle pääsee myös usein mukaan päivän puuhiin, kuten pyöräretkille ja hiekkalaatikon reunalle. Luka kutsuu nallea nimellä "Mi", sillä puolaksi Nalle Luppakorva on Miś Uszatek.


2. POTKUPYÖRÄ

Luka sai Puky-pyörän lahjaksi vähän ennen 2-vuotissynttäreitään ja se on ollut kovassa käytössä siitä lähtien. Luka on ollut pyöristä kiinnostunut jo pitkään, koska Kamil on kova pyöräilemään ja luonnollisesti poikaa kiinnostaa kaikki isin jutut. Hän olikin ihan onnessaan saatuaan vihdoin ikioman pyörän! Me ei voida kotona edes sanoa ääneen sanaa "pyörä", sillä muuten Luka on salamana eteisessä hakemassa kypäräänsä ja laittamassa kenkiä jalkaan eikä varmasti anna periksi, ennen kuin on lähdetty ulos potkuttelemaan. Lähes joka ikinen päivä sillä kyllä ajellaankin.



3. RICHARD SCARRYN ILOINEN AUTOKIRJA

Luka tykkää muutenkin paljon kirjoista, mutta tämä yksi on kyllä selkeästi ylitse muiden, ja on ollut jo ainakin vuoden päivät. Kirja taitaa olla jostain 70-luvulta ja olen sitä itsekin omassa lapsuudessani lukenut, eli hyvin kestää aikaa tämä kirja! Kirjassa on vaikka minkälaisia erilaisia ja hullunkurisiakin autoja, joissa riittää ihmeteltävää ja katseltavaa aina vaan kerta toisensa jälkeen. Lukan mielestä hauskimpia tyyppejä kirjassa ovat hassut mursut, jotka naurattavat joka kerta yhtä paljon. Joka sivulla on myös piilossa keltainen kirppu, jota on hauska etsiä. Tosin nykyään Luka taitaa jo muistaa joka sivulta ulkoa, missä kirppu milloinkin on...


4. PELASTUSAUTO

Kaikista Lukan autoista suosituin taitaa olla tämä kirppiksltä ostettu punainen pelastusauto. Luka löysi tämän auton itse ja se oli pakko saada, mutta on tällä parin euron löydöllä kyllä koko rahan edestä leikittykin. Välillä ostos on tosin meitä vanhempia hieman kaduttanut, sillä tästä autosta lähtee todella kova ääni, mutta toisaalta taidetaan olla jo aika turtuneita sen pitämään meteliin...



5. DUPLONALLE

Luka leikkii tosi paljon Duploilla, ja parhaita duploja on kaikki koneet ja ajoneuvot, kuten kaivuri ja nosturi. Kaikkein paras on kuitenkin tämä pieni nalle, joka laitetaan aina ajamaan kaikkia kulkupelejä. Jostain syystä juuri nalleista ja karhuista on tullut Lukalle kaikkein tärkeimpiä.

Mitkä on teidän taaperoiden lempileluja tällä hetkellä?

xoxo Nelli

"I've wanted more minutes in a day ever since I met you" lienee ehkä yksi romanttisimpia lausahduksia, jonka olen lukenut. Jokainen vastarakastunut varmasti tietää sen tunteen, kun toisesta ei voisi millään saada tarpeekseen ja sen toisen kanssa haluaisi viettää jokaisen mahdollisen hetken. Silloin ne vuorokauden 24 tuntiakaan ei meinaa riittää mihinkään. Mutta, näin kahden lapsen äitinä voin todeta, että tuo lause sopii aika osuvasti myös tähän pikkulapsiarkeen. Sillä siitä lähtien, kun nuo kaksi pientä ja maailman rakkainta ihmistä saapui elämääni, olen todellakin kaivannut siihen myös muutamia lisäminuutteja tai - tunteja... Nuo pikkuihmiset sattuvat nimittäin kaikessa ihanuudessaankin olemaan melkoisia aika- ja energiasyöppöjä. Välillä tuntuu, että hyvä kun edes omille ajatuksille jää aikaa, puhumattakaan sitten vaikka omista harrastuksista tai muuten vaan siitä omasta ajasta. Välillä ne päivät kun tuntuvat olevan yhtä vaipanvaihtoa, pukemista, viihdyttämistä ja tylsiä kotitöitä - ja päivän päätteeksi olo on aina kuin kaikkensa antaneella.



Jos voisin, luistaisin mielelläni juuri niistä kotitöistä saadakseni enemmän aikaa johonkin kivempaan tekemiseen. Ja täytyy myöntää, että välillä niin teenkin ja kotona vallitsee sen seurauksena iloinen kaaos. Ei meillä likaista ole, mutta aika usein tavarat vähän hujan hajan, sängyt petaamatta ja peilit täynnä pieniä sormenjälkiä - tiedätte varmaan. Ja sen kanssa on oppinut elämään. Mä olen kuitenkin huomannut myös sen, että kodin siisteys on melkein suoraan verrannollinen siihen, miltä oman pääkopan sisällä tuntuu. Kun koti on kaaoksessa, niin tuntuu mielikin vähän olevan, eikä mihinkään oikein pysty keskittyä kunnolla. Siistissä kodissa taas mieli on tyyni ja ajatuksille on enemmän tilaa. 



Nykyisessä elämäntilanteessa haaveetkin ovat jokseenkin arkipäiväistyneet, sillä todellakin unelmoin säännöllisestä kotisiivouksesta - se jos mikä tuntuisi todelliselta lapsiperheen arjen luksukselta. Mä en nimittäin ehkä ikinä opi sellaiseksi kodinhengettäreksi, jonka koti kiiltää aina, vaan siivoaminen on mulle enemmänkin vain tylsä ja pakollinen paha, johon käytetty aika on pois kaikesta muusta kivemmasta. Siksipä olisikin ihanaa, jos joku muu tekisi sen puolestani, edes silloin tällöin!  Nyt sain maistaa palan tuota unelmaa, kun muutama viikko sitten meidän kotiin tuli ensimmäistä kertaa ikinä ihan oikea ammattilaissiivooja Freskalta. Aluksi tuntui jokseenkin jännittävältä päästää vieras ihminen omaa kotiaan siivoamaan (mietin esimerkiksi, kuinka paljon mun pitäisi siistiä kotia, ennen kuin sinne kehtaa päästää siivoojaa...), mutta pelko oli turhaa, sillä meille tullut siivooja oli mitä ihanin tyyppi. Perussiivoukseen varattiin aikaa neljä tuntia, jonka ajaksi me lähdettiin kotoa pois siivoojan työn alta. Kotiinkin olisi kuulemma saanut jäädä, mutta me haluttiin ehdottomasti nauttia tästä saamastamme ylimääräisestä vapaa-ajasta ja lähdettiin tekemään jotain kivaa perheen kanssa. Onneksi siivooja oli koiraihmisiä eikä pannut ollenkaan pahakseen, että terrierimme jäi pitämään hänelle seuraa - päinvastoin taisi jopa olla ihan mielissään pikkuapuristaan. Huikattiin heipat, suljettiin ovi perässämme syvään huokaisten ja otettiin kaikki ilo irti siitä, että voitiin hyvillä mielin poistua kotoa miettimättä kaikkia sinne odottamaan jääneitä kotitöitä.

Ja voi että, miten ihanaa olikaan palata puhtaalta tuoksuvaan, siistiin kotiin! Pölyt oli poissa, liesituuletin putsattu, sängyissä puhtaat lakanat eikä Lukan huone ole ehkä koskaan näyttänyt yhtä siistiltä kuin silloin (sitä onnea kesti tosin ehkä sen 5 minuuttia, mutta silti). Musta tuntuu, että me leijailtiin vielä monta päivää jossain euforisessa tilassa ja fiilisteltiin sitä, miten siistiä kotona on. Itse sitä yleensä hoitaa siivouksen nopeimman kautta, mutta nyt kiilsi kaikki sellaisetkin paikat, joihin ei itse niin usein jaksa paneutua. Ja muutenkin - onhan se tunne nyt vaan ihan eri, kun sen siivouksen on tehnyt joku muu. Näin kotiäitinä siivouksesta maksaminen tuntuisi ehkä hieman hassulta, mutta ehdottomasti siinä vaiheessa kun taas työelämään palaan, niin tällainen ammattilaisen suorittama kotisiivous esimerkiksi kerran kuussa ei olisi lainkaan hullumpi ajatus. Siivousten välillä itselle riittäisi sitten vähän pintapuolisempikin kodin siistiminen, ja aikaa ja energiaa jäisi paremmin kaikkeen muuhun. Huoh, ehkä jokin kaunis päivä vielä...

Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolen muitakin äitejä, jotka vihaa siivoamista ja haaveilee samasta kuin minä? Freska tarjoaa kotisiivousta Tampereen, Turun ja Helsingin alueella. Ja hei, siivouslahjakortti on muuten mainio lahja-idea ihmiselle jolla on jo kaikkea, minä ainakin ilahtuisin!

Yhteistyössä Freska & Mammalandia

xoxo Nelli

Lisää minuutteja

torstai 20. heinäkuuta 2017


"I've wanted more minutes in a day ever since I met you" lienee ehkä yksi romanttisimpia lausahduksia, jonka olen lukenut. Jokainen vastarakastunut varmasti tietää sen tunteen, kun toisesta ei voisi millään saada tarpeekseen ja sen toisen kanssa haluaisi viettää jokaisen mahdollisen hetken. Silloin ne vuorokauden 24 tuntiakaan ei meinaa riittää mihinkään. Mutta, näin kahden lapsen äitinä voin todeta, että tuo lause sopii aika osuvasti myös tähän pikkulapsiarkeen. Sillä siitä lähtien, kun nuo kaksi pientä ja maailman rakkainta ihmistä saapui elämääni, olen todellakin kaivannut siihen myös muutamia lisäminuutteja tai - tunteja... Nuo pikkuihmiset sattuvat nimittäin kaikessa ihanuudessaankin olemaan melkoisia aika- ja energiasyöppöjä. Välillä tuntuu, että hyvä kun edes omille ajatuksille jää aikaa, puhumattakaan sitten vaikka omista harrastuksista tai muuten vaan siitä omasta ajasta. Välillä ne päivät kun tuntuvat olevan yhtä vaipanvaihtoa, pukemista, viihdyttämistä ja tylsiä kotitöitä - ja päivän päätteeksi olo on aina kuin kaikkensa antaneella.



Jos voisin, luistaisin mielelläni juuri niistä kotitöistä saadakseni enemmän aikaa johonkin kivempaan tekemiseen. Ja täytyy myöntää, että välillä niin teenkin ja kotona vallitsee sen seurauksena iloinen kaaos. Ei meillä likaista ole, mutta aika usein tavarat vähän hujan hajan, sängyt petaamatta ja peilit täynnä pieniä sormenjälkiä - tiedätte varmaan. Ja sen kanssa on oppinut elämään. Mä olen kuitenkin huomannut myös sen, että kodin siisteys on melkein suoraan verrannollinen siihen, miltä oman pääkopan sisällä tuntuu. Kun koti on kaaoksessa, niin tuntuu mielikin vähän olevan, eikä mihinkään oikein pysty keskittyä kunnolla. Siistissä kodissa taas mieli on tyyni ja ajatuksille on enemmän tilaa. 



Nykyisessä elämäntilanteessa haaveetkin ovat jokseenkin arkipäiväistyneet, sillä todellakin unelmoin säännöllisestä kotisiivouksesta - se jos mikä tuntuisi todelliselta lapsiperheen arjen luksukselta. Mä en nimittäin ehkä ikinä opi sellaiseksi kodinhengettäreksi, jonka koti kiiltää aina, vaan siivoaminen on mulle enemmänkin vain tylsä ja pakollinen paha, johon käytetty aika on pois kaikesta muusta kivemmasta. Siksipä olisikin ihanaa, jos joku muu tekisi sen puolestani, edes silloin tällöin!  Nyt sain maistaa palan tuota unelmaa, kun muutama viikko sitten meidän kotiin tuli ensimmäistä kertaa ikinä ihan oikea ammattilaissiivooja Freskalta. Aluksi tuntui jokseenkin jännittävältä päästää vieras ihminen omaa kotiaan siivoamaan (mietin esimerkiksi, kuinka paljon mun pitäisi siistiä kotia, ennen kuin sinne kehtaa päästää siivoojaa...), mutta pelko oli turhaa, sillä meille tullut siivooja oli mitä ihanin tyyppi. Perussiivoukseen varattiin aikaa neljä tuntia, jonka ajaksi me lähdettiin kotoa pois siivoojan työn alta. Kotiinkin olisi kuulemma saanut jäädä, mutta me haluttiin ehdottomasti nauttia tästä saamastamme ylimääräisestä vapaa-ajasta ja lähdettiin tekemään jotain kivaa perheen kanssa. Onneksi siivooja oli koiraihmisiä eikä pannut ollenkaan pahakseen, että terrierimme jäi pitämään hänelle seuraa - päinvastoin taisi jopa olla ihan mielissään pikkuapuristaan. Huikattiin heipat, suljettiin ovi perässämme syvään huokaisten ja otettiin kaikki ilo irti siitä, että voitiin hyvillä mielin poistua kotoa miettimättä kaikkia sinne odottamaan jääneitä kotitöitä.

Ja voi että, miten ihanaa olikaan palata puhtaalta tuoksuvaan, siistiin kotiin! Pölyt oli poissa, liesituuletin putsattu, sängyissä puhtaat lakanat eikä Lukan huone ole ehkä koskaan näyttänyt yhtä siistiltä kuin silloin (sitä onnea kesti tosin ehkä sen 5 minuuttia, mutta silti). Musta tuntuu, että me leijailtiin vielä monta päivää jossain euforisessa tilassa ja fiilisteltiin sitä, miten siistiä kotona on. Itse sitä yleensä hoitaa siivouksen nopeimman kautta, mutta nyt kiilsi kaikki sellaisetkin paikat, joihin ei itse niin usein jaksa paneutua. Ja muutenkin - onhan se tunne nyt vaan ihan eri, kun sen siivouksen on tehnyt joku muu. Näin kotiäitinä siivouksesta maksaminen tuntuisi ehkä hieman hassulta, mutta ehdottomasti siinä vaiheessa kun taas työelämään palaan, niin tällainen ammattilaisen suorittama kotisiivous esimerkiksi kerran kuussa ei olisi lainkaan hullumpi ajatus. Siivousten välillä itselle riittäisi sitten vähän pintapuolisempikin kodin siistiminen, ja aikaa ja energiaa jäisi paremmin kaikkeen muuhun. Huoh, ehkä jokin kaunis päivä vielä...

Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolen muitakin äitejä, jotka vihaa siivoamista ja haaveilee samasta kuin minä? Freska tarjoaa kotisiivousta Tampereen, Turun ja Helsingin alueella. Ja hei, siivouslahjakortti on muuten mainio lahja-idea ihmiselle jolla on jo kaikkea, minä ainakin ilahtuisin!

Yhteistyössä Freska & Mammalandia

xoxo Nelli




Meillä on tällä hetkellä Kamilin sukulaisia Puolasta käymässä, ja tässä lomalaisten kanssa aikaa viettäessä sitä tuntee itsekin olevansa vähän kuin lomalla. Muutamaa sateista päivää lukuunottamatta ollaan onneksi saatu nauttia aurinkoisista päivistä ja koitettu myös tehdä turistiasioita parhaamme mukaan. Yksi parhaita juttuja oli sunnuntaina, kun pakattiin auto täyteen grilliherkkuja ja ajeltiin Kangasalle, määränpäänämme Kaarinanpolun varrella sijaitseva Katajajärven laavu. Jos aikaa olisi enemmän, olisi ollut kiva vuokrata mökki jostain ja näyttää vieraille sellaista autenttista suomalaista mökkielämää, mutta paremman puutteessa aika hyvään fiilikseen päästiin jo täälläkin.




Lasten kanssahan tällainen on ihan mahtava paikka tulla viettämään aikaa. Ei 2-vuotias kaipaa kalliita huvipuistoja, kun koko metsä on yhtä suurta ja jännittävää leikkipuistoa. Me vietetään muutenkin Lukan kanssa paljon aikaa metsässä, ja ylipäänsä luonnossa liikkuen, ja hän on siellä ihan elementissään. Luka rakastaa kiipeillä ja tutkia ja tuollakin hän vain juoksenteli paljain varpain niin innoissaan, että sitä iloa katsellessa omakin sydän meinasi pakahtua rakkaudesta. Uimaankin olisi kovasti halunnut, mutta harmillisesti siellä ei ollut sellaista rantaa, että olisi päässyt. Mato-onkeen ei kaloja tarttunut, mutta rantavedessä uiskenteli satapäin pieniä nuijapäitä, joita taapero seurasi riemastuneena. Grilliherkut maistuivat, varsinkin kun niitä sai itse paistaa oman kepin päässä, isompien esimerkkiä seuraten. Kotiin ei olisi malttanut lähteä ollenkaan. 




Taika hengaili mukana rengasliinan kyydissä, ja lisäksi raahattiin autosta mukaan turvakaukalo, jossa vauva nukkui tyytyväisenä pitkät torkut. Oli kyllä niin ihana päivä, että mulle iski aivan kamala mökkikuume! Voisin viettää koko kesän näin.

xoxo Nelli

Laavulla

tiistai 18. heinäkuuta 2017





Meillä on tällä hetkellä Kamilin sukulaisia Puolasta käymässä, ja tässä lomalaisten kanssa aikaa viettäessä sitä tuntee itsekin olevansa vähän kuin lomalla. Muutamaa sateista päivää lukuunottamatta ollaan onneksi saatu nauttia aurinkoisista päivistä ja koitettu myös tehdä turistiasioita parhaamme mukaan. Yksi parhaita juttuja oli sunnuntaina, kun pakattiin auto täyteen grilliherkkuja ja ajeltiin Kangasalle, määränpäänämme Kaarinanpolun varrella sijaitseva Katajajärven laavu. Jos aikaa olisi enemmän, olisi ollut kiva vuokrata mökki jostain ja näyttää vieraille sellaista autenttista suomalaista mökkielämää, mutta paremman puutteessa aika hyvään fiilikseen päästiin jo täälläkin.




Lasten kanssahan tällainen on ihan mahtava paikka tulla viettämään aikaa. Ei 2-vuotias kaipaa kalliita huvipuistoja, kun koko metsä on yhtä suurta ja jännittävää leikkipuistoa. Me vietetään muutenkin Lukan kanssa paljon aikaa metsässä, ja ylipäänsä luonnossa liikkuen, ja hän on siellä ihan elementissään. Luka rakastaa kiipeillä ja tutkia ja tuollakin hän vain juoksenteli paljain varpain niin innoissaan, että sitä iloa katsellessa omakin sydän meinasi pakahtua rakkaudesta. Uimaankin olisi kovasti halunnut, mutta harmillisesti siellä ei ollut sellaista rantaa, että olisi päässyt. Mato-onkeen ei kaloja tarttunut, mutta rantavedessä uiskenteli satapäin pieniä nuijapäitä, joita taapero seurasi riemastuneena. Grilliherkut maistuivat, varsinkin kun niitä sai itse paistaa oman kepin päässä, isompien esimerkkiä seuraten. Kotiin ei olisi malttanut lähteä ollenkaan. 




Taika hengaili mukana rengasliinan kyydissä, ja lisäksi raahattiin autosta mukaan turvakaukalo, jossa vauva nukkui tyytyväisenä pitkät torkut. Oli kyllä niin ihana päivä, että mulle iski aivan kamala mökkikuume! Voisin viettää koko kesän näin.

xoxo Nelli


Hip hei! Vihdoin, yli kahden vuoden bloggaamisen jälkeen, pääsin eroon ärsyttävästä blogspot.fi - osoitteesta ja sain blogilleni oman verkkotunnuksen. Kochanie-blogin uusi osoite on siis www.kochanie.fi, mutta blogi päivittyy myös vanhasta osoitteesta automaattisesti tänne uuteen, joten sikäli osoitteenmuutos ei teiltä lukijoilta sen kummempia toimenpiteitä vaadi. Vitsit, miten innoisaan sitä itse voikaan olla jostain näin "pienestä" asiasta! Mua on häirinnyt melkein koko tämän kahden vuoden ajan tuo vanha "nellixo"-osoite, jonka loin hetken mielijohteesta ja sen kummemmin asiaa miettimättä tätä blogia perustaessa. Nyt vihdoin blogilla on sitten osoite, joka on paitsi lyhyempi ja luultavasti helpompi muistaa, myös sellainen jolla oikeasti on jotain tekemistä blogin nimen kanssa...

Olin itse asiassa hankkinut jo blogilleni verkkotunnuksen aiemmin alkuvuodesta, mutta koska nämä it-jutut eivät aina ole vahvinta alaani, niin en saanut uutta osoitetta kunnolla toimimaan. Asiakaspalvelustakaan en saanut apua ongelmaani, joten turhauduin ja päätin unohtaa koko homman. Nyt tämän kochanie.fi - verkkotunnuksen sain yhteistyössä suomalaisen Internet-palveluntarjoajayritys Zoner Oy:n kanssa. Ammattilaisen avustuksella tuo uuden osoitteen käyttöönotto sujuikin tosi nopeasti ja näppärästi. Osoite rekisteröitiin puolestani, ja mun tehtäväkseni jäi vain kytkeä osoite tänne Bloggeriin. Hommaa varten sain selkeät kuvalliset ohjeet vaihe vaiheelta, joten se onnistui hermoja menettämättä tällaiselta maitoaivoltakin. Kaikki muu verkkotunnuksen käyttöön ottamiseen liittyvät jutut hoitui Zonerin puolelta, joten kiitos sinne! Zonerilla on tällä hetkellä muuten meneillään tarjous, jossa verkkotunnusta rekisteröidessä saa ensimmäisen tilausjakson puoleen hintaan, joten kannattaa käydä tutustumassa, mikäli oman verkkotunnuksen hankkiminen on ajankohtaista! Ainakin itselleni jäi yrityksestä tosi ammattimainen ja asiakaspalveluhenkinen kuva, joten voin sitä aidosti suositella muillekin.


Tämän uuden osoitteen kunniaksi ajattelin nyt pitkästä aikaa myös pyytää teitä linkkaamaan mulle omat bloginne! Olisi kiva löytää uutta luettavaa, sillä aika moni vanhoista blogisuosikeistani on lopettanut tai hiljentänyt postaustahtiaan. Blogeja voi linkitellä koko ensi viikon eli 23.7. asti, jonka jälkeen valitsen esittelyyn muutamia lemppareitani! Genrellä ei ole väliä - toki rajallisen oman ajan vuoksi luen tällä hetkellä enimmäkseen muita perheblogeja, mutta muutkin kelpaa. Kenties yllätyn!

xoxo Nelli

Uusi osoite + LINKKAA BLOGISI!

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017



Hip hei! Vihdoin, yli kahden vuoden bloggaamisen jälkeen, pääsin eroon ärsyttävästä blogspot.fi - osoitteesta ja sain blogilleni oman verkkotunnuksen. Kochanie-blogin uusi osoite on siis www.kochanie.fi, mutta blogi päivittyy myös vanhasta osoitteesta automaattisesti tänne uuteen, joten sikäli osoitteenmuutos ei teiltä lukijoilta sen kummempia toimenpiteitä vaadi. Vitsit, miten innoisaan sitä itse voikaan olla jostain näin "pienestä" asiasta! Mua on häirinnyt melkein koko tämän kahden vuoden ajan tuo vanha "nellixo"-osoite, jonka loin hetken mielijohteesta ja sen kummemmin asiaa miettimättä tätä blogia perustaessa. Nyt vihdoin blogilla on sitten osoite, joka on paitsi lyhyempi ja luultavasti helpompi muistaa, myös sellainen jolla oikeasti on jotain tekemistä blogin nimen kanssa...

Olin itse asiassa hankkinut jo blogilleni verkkotunnuksen aiemmin alkuvuodesta, mutta koska nämä it-jutut eivät aina ole vahvinta alaani, niin en saanut uutta osoitetta kunnolla toimimaan. Asiakaspalvelustakaan en saanut apua ongelmaani, joten turhauduin ja päätin unohtaa koko homman. Nyt tämän kochanie.fi - verkkotunnuksen sain yhteistyössä suomalaisen Internet-palveluntarjoajayritys Zoner Oy:n kanssa. Ammattilaisen avustuksella tuo uuden osoitteen käyttöönotto sujuikin tosi nopeasti ja näppärästi. Osoite rekisteröitiin puolestani, ja mun tehtäväkseni jäi vain kytkeä osoite tänne Bloggeriin. Hommaa varten sain selkeät kuvalliset ohjeet vaihe vaiheelta, joten se onnistui hermoja menettämättä tällaiselta maitoaivoltakin. Kaikki muu verkkotunnuksen käyttöön ottamiseen liittyvät jutut hoitui Zonerin puolelta, joten kiitos sinne! Zonerilla on tällä hetkellä muuten meneillään tarjous, jossa verkkotunnusta rekisteröidessä saa ensimmäisen tilausjakson puoleen hintaan, joten kannattaa käydä tutustumassa, mikäli oman verkkotunnuksen hankkiminen on ajankohtaista! Ainakin itselleni jäi yrityksestä tosi ammattimainen ja asiakaspalveluhenkinen kuva, joten voin sitä aidosti suositella muillekin.


Tämän uuden osoitteen kunniaksi ajattelin nyt pitkästä aikaa myös pyytää teitä linkkaamaan mulle omat bloginne! Olisi kiva löytää uutta luettavaa, sillä aika moni vanhoista blogisuosikeistani on lopettanut tai hiljentänyt postaustahtiaan. Blogeja voi linkitellä koko ensi viikon eli 23.7. asti, jonka jälkeen valitsen esittelyyn muutamia lemppareitani! Genrellä ei ole väliä - toki rajallisen oman ajan vuoksi luen tällä hetkellä enimmäkseen muita perheblogeja, mutta muutkin kelpaa. Kenties yllätyn!

xoxo Nelli

Taika-rakas täytti toissapäivänä kolme kuukautta. Jo kolme kuukautta tämä ihana ilopilleri on ollut täällä, sulostuttamassa meidän elämäämme tuoden siihen niin paljon lisää rakkautta ja niin - taikaa. Hän on vain niin maaginen tyyppi, aivan nimensä veroinen. Ei sitä kyllä pystyisi enää ollenkaan kuvitellemaankaan elämää ilman Taikaa, niin täydellinen ja tärkeä lisä meidän pieneen perheeseen tuo tyttö on. Musta tuntuu, että nyt toisen lapsen kohdalla osaan olla paljon rennompi enkä murehdi ihan jokaista pientä asiaa, ja siksi tälle pakahduttavan suurelle rakkaudelle jää tavallaan enemmän tilaa. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan... Olen vain niin hullun onnellinen pienestä tytöstäni.

Mitat (suluissa 7vko-mitat ja syntymämitat)

Paino 6065g (5075 - 3285g)
Pituus 59,5cm (54,6cm - 48cm)
Päänympärys 38,1cm (36,3cm - 32,5cm)

"Suloinen neiti. Heijasteet ok. Päätä kannattelee hienosti vatsalla ollessa. Rintamaidolla kasvanut hyvin."

Tänään meillä oli Taikan 3kk-neuvola, joten mitat ovat nyt aivan tuoreet. Painoa oli tullut kilon verran kuten arvelinkin, ja vaatteissa tällä hetkellä käytössä on sekä 62 että 68. Neuvolakäynti jännitti ainakin mua itseäni jonkin verran etukäteen, sillä tiedossa oli ensimmäiset pistoksina annettavat rokotukset. Jotenkin ajatus siitä, että omaa lasta sattuu, on vain aina niin kestämätön - mutta hyvin näistäkin rokotuksista taas selvittiin. Ensimmäistä rokotusta Taika ei itkenyt ollenkaan, toista vähän, mutta sekin loppui nopeasti kun sai vähän lohdutusmaitoa päälle. Niin, että kovempi paikka se taisi taas olla äidille. Toivotaan, ettei rokotuksista tulisi nyt ainakaan kovasti mitään sivuoireita. Nyt kotona Taika on ollut hieman tavallista itkuisempi ja mahaa taitaa myös jonkin verran kipristellä, mutta toivottavasti kuumeelta säästyttäisiin.


Luonteeltaan Taika on ihana, iloinen, puhelias ja valloittava pieni seuraneiti. Varsinkin aamulla herätessään hän on aina kuin Naantalin aurinko, hymyillen ja jokellellen kovasti. Taika on yleensä ottaen tosi tyytyväinen vauva, hän nauttii huomiosta ja tykkää tarkkailla isoveljensä touhuja. Kuitenkin hän on myös aika topakka tapaus ja ilmoittaa kyllä, jos asiat eivät mene hänen toivomallaan tavalla... Pienestä neidistä lähteekin tarvittaessa hyvin kova ääni!   

Syö edelleen äidinmaitoa täysimetyksellä. Öisin Taika herää syömään yleensä kerran, mutta on välillä nukkunut ihan kokonaisia öitäkin. Päivisin ruokailuväli on noin 2-3 tuntia. Taika on siinä mielessä erilainen kuin veljensä, että hän ei niin kauheasti tissillä roiku, vaan on yleensä aika nopea ja tehokas syömään. Musta on kyllä ihanaa, miten hyvin imetys on sujunut eikä meillä ole oikeastaan ollut mitään ongelmia koko tämän kolmen kuukauden aikana! Neuvolassa kovasti suositeltiin aloittamaan kiinteiden maistelua jo 4 kuukauden iässä, mutta olen kyllä ajatellut täysimettää taas sinne puolivuotiaaksi asti kuten Lukaakin, jos se vain onnistuu. 

Nukkuu yöt meidän kanssa (lue: minun kainalossani) perhepedissä. Taika menee yöunille n. 21.30, sen jälkeen kun olen laittanut Lukan nukkumaan. Yöt menee edelleen tosi rauhallisesti ilman sen kummempia hulinoita, vaan syötyään Taika nukahtaa aina saman tien uudelleen. Taika on varsin aamu-uninen ja saattaa hyvinkin nukkua 9-10 asti. Päivissä ei ole vielä kovin tarkkaa rytmiä, vaan vauva nukkuu silloin kun nukkuu. Parhaiten hän edelleen nukkuu sylissä tai kantoliinassa, mikä välillä on vähän raskasta kun neiti ei nukkuisi ollenkaan yksin sängyssä. Yleensä Taika nukkuu enemmän useampia lyhyitä pätkiä kuin muutamia pitkiä unia.


Liikkuu varmaan jo hyvin pian! Taika on treenannut jo pitkän aikaa ahkerasti selältä vatsalleen kääntymistä, ja muutama viikko sitten jo kerran siinä onnistuikin. Nämä kääntymisharjoitukset meinaavat välillä haitata uniakin ja luulenpa, ettei siinä enää kovin kauaa mene kun neiti oppii kääntymään ihan kunnolla! Taika on muutenkin aika jäntevä ja kannattelee päätään todella hyvin. Hän tykkääkin tällä hetkellä olla enimmäkseen pystyasennossa ja välillä kiukustuu kovasti, jos häntä yrittää pitää sylissä makuullaan. 

Osaa jokellella ja äännellä jo vaikka miten. Juttua tulee kovasti ja hän osaa söpösti "keskustella" vastavuoroisesti. Omat nyrkitkin ovat löytyneet ja esineisiin tartutaan tiukasti.


Tykkää kaikkein eniten siitä, kun hänen kanssaan seurustellaan. Yksinäänkin hän viihtyy jo vähän paremmin, kun lattialla voi harjoitella kääntymistä ja katsella lelukaarta. Lelut ovatkin alkaneet kiinnostaa viime aikoina entistä enemmän, niitä hän saattaa tuijotella pitkiäkin aikoja, höpötellä niille ja huitoa käsillään. 

Inhoaa autossa olemista silloin, kun se ei liiku. Aina jos ollaan menossa autolla jonnekin, on istuimen ja turvavöiden kiinnitys hoidettava mahdollisimman nopeasti, ettei Taika ehdi aivan täysin menettää malttiaan ennen kuin päästään liikkeelle... Myös liikennevaloihin pysähtyminen on välillä ihan hirveä paikka!

Muuta Iltaitkut ovat onneksi jääneet pois, tai niitä ei ole enää kuin satunnaisesti. Silti iltaisin Taika on usein hieman tyytymättömämpi kuin päivisin muuten, ja häntä pitäisi koko ajan pomputtaa ja hytkyttää sylissä tai jumppapallon päällä. Kantoliinat ovatkin olleet meidän pelastus ja niissä Taika onneksi viihtyy tosi hyvin ja vaunujenkin käyttö niiden rinnalla on jäänyt melko vähälle. 

xoxo Nelli

Taika 3kk

torstai 13. heinäkuuta 2017


Taika-rakas täytti toissapäivänä kolme kuukautta. Jo kolme kuukautta tämä ihana ilopilleri on ollut täällä, sulostuttamassa meidän elämäämme tuoden siihen niin paljon lisää rakkautta ja niin - taikaa. Hän on vain niin maaginen tyyppi, aivan nimensä veroinen. Ei sitä kyllä pystyisi enää ollenkaan kuvitellemaankaan elämää ilman Taikaa, niin täydellinen ja tärkeä lisä meidän pieneen perheeseen tuo tyttö on. Musta tuntuu, että nyt toisen lapsen kohdalla osaan olla paljon rennompi enkä murehdi ihan jokaista pientä asiaa, ja siksi tälle pakahduttavan suurelle rakkaudelle jää tavallaan enemmän tilaa. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan... Olen vain niin hullun onnellinen pienestä tytöstäni.

Mitat (suluissa 7vko-mitat ja syntymämitat)

Paino 6065g (5075 - 3285g)
Pituus 59,5cm (54,6cm - 48cm)
Päänympärys 38,1cm (36,3cm - 32,5cm)

"Suloinen neiti. Heijasteet ok. Päätä kannattelee hienosti vatsalla ollessa. Rintamaidolla kasvanut hyvin."

Tänään meillä oli Taikan 3kk-neuvola, joten mitat ovat nyt aivan tuoreet. Painoa oli tullut kilon verran kuten arvelinkin, ja vaatteissa tällä hetkellä käytössä on sekä 62 että 68. Neuvolakäynti jännitti ainakin mua itseäni jonkin verran etukäteen, sillä tiedossa oli ensimmäiset pistoksina annettavat rokotukset. Jotenkin ajatus siitä, että omaa lasta sattuu, on vain aina niin kestämätön - mutta hyvin näistäkin rokotuksista taas selvittiin. Ensimmäistä rokotusta Taika ei itkenyt ollenkaan, toista vähän, mutta sekin loppui nopeasti kun sai vähän lohdutusmaitoa päälle. Niin, että kovempi paikka se taisi taas olla äidille. Toivotaan, ettei rokotuksista tulisi nyt ainakaan kovasti mitään sivuoireita. Nyt kotona Taika on ollut hieman tavallista itkuisempi ja mahaa taitaa myös jonkin verran kipristellä, mutta toivottavasti kuumeelta säästyttäisiin.


Luonteeltaan Taika on ihana, iloinen, puhelias ja valloittava pieni seuraneiti. Varsinkin aamulla herätessään hän on aina kuin Naantalin aurinko, hymyillen ja jokellellen kovasti. Taika on yleensä ottaen tosi tyytyväinen vauva, hän nauttii huomiosta ja tykkää tarkkailla isoveljensä touhuja. Kuitenkin hän on myös aika topakka tapaus ja ilmoittaa kyllä, jos asiat eivät mene hänen toivomallaan tavalla... Pienestä neidistä lähteekin tarvittaessa hyvin kova ääni!   

Syö edelleen äidinmaitoa täysimetyksellä. Öisin Taika herää syömään yleensä kerran, mutta on välillä nukkunut ihan kokonaisia öitäkin. Päivisin ruokailuväli on noin 2-3 tuntia. Taika on siinä mielessä erilainen kuin veljensä, että hän ei niin kauheasti tissillä roiku, vaan on yleensä aika nopea ja tehokas syömään. Musta on kyllä ihanaa, miten hyvin imetys on sujunut eikä meillä ole oikeastaan ollut mitään ongelmia koko tämän kolmen kuukauden aikana! Neuvolassa kovasti suositeltiin aloittamaan kiinteiden maistelua jo 4 kuukauden iässä, mutta olen kyllä ajatellut täysimettää taas sinne puolivuotiaaksi asti kuten Lukaakin, jos se vain onnistuu. 

Nukkuu yöt meidän kanssa (lue: minun kainalossani) perhepedissä. Taika menee yöunille n. 21.30, sen jälkeen kun olen laittanut Lukan nukkumaan. Yöt menee edelleen tosi rauhallisesti ilman sen kummempia hulinoita, vaan syötyään Taika nukahtaa aina saman tien uudelleen. Taika on varsin aamu-uninen ja saattaa hyvinkin nukkua 9-10 asti. Päivissä ei ole vielä kovin tarkkaa rytmiä, vaan vauva nukkuu silloin kun nukkuu. Parhaiten hän edelleen nukkuu sylissä tai kantoliinassa, mikä välillä on vähän raskasta kun neiti ei nukkuisi ollenkaan yksin sängyssä. Yleensä Taika nukkuu enemmän useampia lyhyitä pätkiä kuin muutamia pitkiä unia.


Liikkuu varmaan jo hyvin pian! Taika on treenannut jo pitkän aikaa ahkerasti selältä vatsalleen kääntymistä, ja muutama viikko sitten jo kerran siinä onnistuikin. Nämä kääntymisharjoitukset meinaavat välillä haitata uniakin ja luulenpa, ettei siinä enää kovin kauaa mene kun neiti oppii kääntymään ihan kunnolla! Taika on muutenkin aika jäntevä ja kannattelee päätään todella hyvin. Hän tykkääkin tällä hetkellä olla enimmäkseen pystyasennossa ja välillä kiukustuu kovasti, jos häntä yrittää pitää sylissä makuullaan. 

Osaa jokellella ja äännellä jo vaikka miten. Juttua tulee kovasti ja hän osaa söpösti "keskustella" vastavuoroisesti. Omat nyrkitkin ovat löytyneet ja esineisiin tartutaan tiukasti.


Tykkää kaikkein eniten siitä, kun hänen kanssaan seurustellaan. Yksinäänkin hän viihtyy jo vähän paremmin, kun lattialla voi harjoitella kääntymistä ja katsella lelukaarta. Lelut ovatkin alkaneet kiinnostaa viime aikoina entistä enemmän, niitä hän saattaa tuijotella pitkiäkin aikoja, höpötellä niille ja huitoa käsillään. 

Inhoaa autossa olemista silloin, kun se ei liiku. Aina jos ollaan menossa autolla jonnekin, on istuimen ja turvavöiden kiinnitys hoidettava mahdollisimman nopeasti, ettei Taika ehdi aivan täysin menettää malttiaan ennen kuin päästään liikkeelle... Myös liikennevaloihin pysähtyminen on välillä ihan hirveä paikka!

Muuta Iltaitkut ovat onneksi jääneet pois, tai niitä ei ole enää kuin satunnaisesti. Silti iltaisin Taika on usein hieman tyytymättömämpi kuin päivisin muuten, ja häntä pitäisi koko ajan pomputtaa ja hytkyttää sylissä tai jumppapallon päällä. Kantoliinat ovatkin olleet meidän pelastus ja niissä Taika onneksi viihtyy tosi hyvin ja vaunujenkin käyttö niiden rinnalla on jäänyt melko vähälle. 

xoxo Nelli


Maanantai tuntui kuin lähes täydelliseltä kesälomapäivältä. Koska kerrankin paistoi aurinko kun Kamilillakin oli vapaapäivä, päätettiin keksiä jotain kivaa ja erityisesti taaperolle mieluista puuhaa. Googleen "kotieläinpihat Pirkanmaa" ja sieltä löytyikin meille hauskalta kuulostava retkikohde: Orivedellä sijaitseva eläin- ja elämyspiha Ponimaa. Niinpä pakkasimme eväät reppuun ja ajelimme vajaan tunnin matkan idyllisissä maalaismaisemissa Tampereelta kohti Oriveden Eräjärveä, ilman sen suurempia ennakko-odotuksia, toiveena ainoastaan viettää leppoisan mukava kesäpäivä yhdessä. Mutta mikä ihana ihmemaa meitä perillä odottikaan!





Ponimaa ei ole ihan sellainen kaikkein tyypillisin kotieläinpiha, jollaisia on ehkä totuttu näkemään. Siellä sai tuntea hetken olevansa melkein kuin sadussa, kauniissa kaaoksessa, jossa ihmeteltävää riitti taaperon lisäksi myös meille aikuisille. En edes tiedä, mistä aloittaa tai miten sitä kaikkea osaisi kuvaillakaan. Ponimaa on rakentunut vanhan kyläkoulun ympärille ja siellä, Villa Kaaoksessa, isäntäväki itsekin asuu. Ja mikä hurja määrä karvaisia asukkaita heidän lisäkseen! Hevosia, aaseja, vuohia, lampaita, lehmiä, possuja, pupuja, erilaisia lintuja, alpakoita, kissoja ja koiria... Eläimet ovat kilttejä ja paijaaminen sallittua - kuljeskeleepa moni niistä alueella ihan vapaanakin. Lukakin yllättyi, kun yhtäkkiä nurkan takaa vastaan jolkotteli aasi ja varsin ihastunut hän oli myös vapaana kuljeskeleviin minipossuihin. Suurensuuret irlanninsusikoirat paistattelivat päivää auringossa lojuen, mutta jättiläismäisestä koostaan huolimatta ne olivat niin lempeitä tyyppejä, että taaperokin uskalsi niitä silitellä. Ihan huippua, että eläimiä pääsi oikeasti näkemään ja koskettelemaan niin lähietäisyydeltä sen sijaan, että kaikki olisivat olleet vain omissa aitauksissaan. Meidän eläinrakkaan kaksivuotiaan silmistä paistoi niin aito ilo, kun hän pääsi silittelemään kaikkia niitä suloisia eläimiä.  





Eläinten lisäksi tilalta löytyy paljon kaikenlaista muutakin ihmeteltävää ja siellä saa helposti vietettyä leppoisasti useamman tunnin. Lapsille on paljon leikkipaikkoja, kuten erilaisin teemoin sisustettuja leikkimökkejä, puuhun rakennettu liukumäki, keppihevostalli, polkuautoja ja -pyöriä... Muutakin ihmeteltävää riittää aina toivomuskaivosta "linnunpönttölähiöön" sekä keijuihin ja maahisiin... Kahvit ja jäätelöt ostimme kioskiksi muutetusta asuntovaunusta ja nautimme ne pihakeinussa istuen. Koko paikka on rönsyilevä, yllättävä, täynnä yksityiskohtia ja ihastuttavan kotikutoinen. Suosittelen lämpimästi! Pääsymaksu alueelle on 8 euroa per henkilö ja sen summan mielellään maksaakin tällaisesta kokemuksesta. Ensi kesänä uudestaan!

Ponimaa
Kallioniemi 14, 35220 Eräjärvi


xoxo Nelli

Satumainen Ponimaa

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017



Maanantai tuntui kuin lähes täydelliseltä kesälomapäivältä. Koska kerrankin paistoi aurinko kun Kamilillakin oli vapaapäivä, päätettiin keksiä jotain kivaa ja erityisesti taaperolle mieluista puuhaa. Googleen "kotieläinpihat Pirkanmaa" ja sieltä löytyikin meille hauskalta kuulostava retkikohde: Orivedellä sijaitseva eläin- ja elämyspiha Ponimaa. Niinpä pakkasimme eväät reppuun ja ajelimme vajaan tunnin matkan idyllisissä maalaismaisemissa Tampereelta kohti Oriveden Eräjärveä, ilman sen suurempia ennakko-odotuksia, toiveena ainoastaan viettää leppoisan mukava kesäpäivä yhdessä. Mutta mikä ihana ihmemaa meitä perillä odottikaan!





Ponimaa ei ole ihan sellainen kaikkein tyypillisin kotieläinpiha, jollaisia on ehkä totuttu näkemään. Siellä sai tuntea hetken olevansa melkein kuin sadussa, kauniissa kaaoksessa, jossa ihmeteltävää riitti taaperon lisäksi myös meille aikuisille. En edes tiedä, mistä aloittaa tai miten sitä kaikkea osaisi kuvaillakaan. Ponimaa on rakentunut vanhan kyläkoulun ympärille ja siellä, Villa Kaaoksessa, isäntäväki itsekin asuu. Ja mikä hurja määrä karvaisia asukkaita heidän lisäkseen! Hevosia, aaseja, vuohia, lampaita, lehmiä, possuja, pupuja, erilaisia lintuja, alpakoita, kissoja ja koiria... Eläimet ovat kilttejä ja paijaaminen sallittua - kuljeskeleepa moni niistä alueella ihan vapaanakin. Lukakin yllättyi, kun yhtäkkiä nurkan takaa vastaan jolkotteli aasi ja varsin ihastunut hän oli myös vapaana kuljeskeleviin minipossuihin. Suurensuuret irlanninsusikoirat paistattelivat päivää auringossa lojuen, mutta jättiläismäisestä koostaan huolimatta ne olivat niin lempeitä tyyppejä, että taaperokin uskalsi niitä silitellä. Ihan huippua, että eläimiä pääsi oikeasti näkemään ja koskettelemaan niin lähietäisyydeltä sen sijaan, että kaikki olisivat olleet vain omissa aitauksissaan. Meidän eläinrakkaan kaksivuotiaan silmistä paistoi niin aito ilo, kun hän pääsi silittelemään kaikkia niitä suloisia eläimiä.  





Eläinten lisäksi tilalta löytyy paljon kaikenlaista muutakin ihmeteltävää ja siellä saa helposti vietettyä leppoisasti useamman tunnin. Lapsille on paljon leikkipaikkoja, kuten erilaisin teemoin sisustettuja leikkimökkejä, puuhun rakennettu liukumäki, keppihevostalli, polkuautoja ja -pyöriä... Muutakin ihmeteltävää riittää aina toivomuskaivosta "linnunpönttölähiöön" sekä keijuihin ja maahisiin... Kahvit ja jäätelöt ostimme kioskiksi muutetusta asuntovaunusta ja nautimme ne pihakeinussa istuen. Koko paikka on rönsyilevä, yllättävä, täynnä yksityiskohtia ja ihastuttavan kotikutoinen. Suosittelen lämpimästi! Pääsymaksu alueelle on 8 euroa per henkilö ja sen summan mielellään maksaakin tällaisesta kokemuksesta. Ensi kesänä uudestaan!

Ponimaa
Kallioniemi 14, 35220 Eräjärvi


xoxo Nelli

Me ollaan asusteltu täällä nykyisessä kodissamme jo pian kolme kuukautta ja ihan kotoisalta täällä alkaa tuntuakin. Meidän muutto vain sattui tapahtumaan samoihin aikoihin Taikan syntymän kanssa, joten se varsinainen sisustaminen on kuitenkin jäänyt vähän vähemmälle, kun alussa oli prioriteettinä vain saada tavarat paikoilleen, ja sen jälkeen yhtälö pikkuvauva + taapero on kyllä pitänyt huolen siitä, ettei sitten vaan ole oikein ehtinytkään perehtyä kodin laittamiseen. Toisaalta kyllä tykkäänkin siitä, ettei meillä ole hirveästi mitään ylimääräistä täällä ja esimerkiksi turhista koriste-esineistä olen luopunut jo ajat sitten, mutta seinille usein kaipaan jotain. Taulut, valokuvat ja julisteet ovat mun mielestä kivoja sisustuselementtejä, koska niillä saa helposti luotua erilaista tunnelmaa kotiin. Meidän kodin seinät ovat kuitenkin pysyneet pitkään melko tyhjinä, lukuuottamatta Lukan huonettta, josta löytyy esimerkiksi leikkisiä eläinjulisteita, sekä olohuoneeseen koottua kollaasia lasten kuvista. 


Meidän keittiön tyhjä seinä sai kuitenkin vihdoin hiljattain vähän kaivattua väriä, sillä sain valita suomalainen Shinie Designin valikoimasta muutaman uuden sisustusjulisteen meidän kotiin. Shinie Designin nimen takana on vaasalainen graafinen suunnittelija ja kuvittaja Sanna Sillanpää, jonka omaa käsialaa kaikki kaupan tuotteet ovat. Tuotteet ovat myös tulostettu Suomessa paksulle mattapintaiselle paperille, joka valmistettu 80 % kierrätetyistä materiaaleista. Monet kuva-aiheista ovat luonnonläheisiä, ja näihin kauniin yksinkertaisiin kukkasiin minäkin ensimmäisenä ihastuin. Mulle kukat ja kasvit tuovat suuresti iloa ja pyrinkin siihen, että niitä löytyisi aina kotoa - ihana kukkakimppu keittiön pöydällä piristää mieltä kummasti ja tuo palan kauneutta tähän välillä niin kaaottiseen (ja sotkuiseenkin) lapsiperheen arkeen. No, nytpä keittiöstä löytyy myös tämä kaunis kukkajuliste, jota ihailla silloinkin kun ei oikeita kukkasia ole saatavilla! Oman kodin sisustuksessa muhun uppoaa erityisesti tällaiset simppelit mutta kauniit kuvitukset, jotka tuovat iloa ja joita voi vain ihastella ilman sen syvällisempää pohdintaa.   



Lukan huoneeseen valitsin tämän hauskan High five bear - julisteen. Ihastuin tähän leikkisään kuvaan heti ja tiesin, että Lukakin siitä tykkäisi sillä hän rakastaa karhuja - Lukalle tosin kaikki karhut ovat nalleja, niin myös tämäkin kaveri. Karhu pääsi koristamaan Lukan huoneen ovea, ja sille on jo monta kertaa yritetty antaa yläfemmoja. Tämä juliste sopii mielestäni kivasti lastenhuoneeseen, olematta kuitenkaan liian lapsellinen.  

Mun mielestä on aina kiva tukea kotimaisia pienyrittäjiä. On mukava ajatus, että tuotteen takana on joku ihan oikea ihminen, joka tekee tätä hommaa intohimolla ja koko sydämellään. Nyt myös yhdellä teistä on mahdollisuus saada Shinie Designin kaunista ja iloa tuottavaa taidetta kotiinsa, sillä saan järjestää lukijoilleni myös pienen arvonnan. Voittaja saa valita haluamansa julisteen A4-koossa koko kaupan valikoimasta - näiden omien julisteideni lisäksi lempparini on esimerkiksi tämä ihana syntymätarina-juliste. Osallistu arvontaan kommentoimalla, mikä kaupan valikoimasta sykähdytti sun sydäntä ja muista myös jättää toimiva sähköpostiosoite, mikäli voitto osuu kohdallesi! Arvonta-aikaa on koko tämä viikko eli sunnuntaihin 16.7. asti ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Onnea arvontaan!

xoxo Nelli

Uutta seinille & arvonta!

maanantai 10. heinäkuuta 2017


Me ollaan asusteltu täällä nykyisessä kodissamme jo pian kolme kuukautta ja ihan kotoisalta täällä alkaa tuntuakin. Meidän muutto vain sattui tapahtumaan samoihin aikoihin Taikan syntymän kanssa, joten se varsinainen sisustaminen on kuitenkin jäänyt vähän vähemmälle, kun alussa oli prioriteettinä vain saada tavarat paikoilleen, ja sen jälkeen yhtälö pikkuvauva + taapero on kyllä pitänyt huolen siitä, ettei sitten vaan ole oikein ehtinytkään perehtyä kodin laittamiseen. Toisaalta kyllä tykkäänkin siitä, ettei meillä ole hirveästi mitään ylimääräistä täällä ja esimerkiksi turhista koriste-esineistä olen luopunut jo ajat sitten, mutta seinille usein kaipaan jotain. Taulut, valokuvat ja julisteet ovat mun mielestä kivoja sisustuselementtejä, koska niillä saa helposti luotua erilaista tunnelmaa kotiin. Meidän kodin seinät ovat kuitenkin pysyneet pitkään melko tyhjinä, lukuuottamatta Lukan huonettta, josta löytyy esimerkiksi leikkisiä eläinjulisteita, sekä olohuoneeseen koottua kollaasia lasten kuvista. 


Meidän keittiön tyhjä seinä sai kuitenkin vihdoin hiljattain vähän kaivattua väriä, sillä sain valita suomalainen Shinie Designin valikoimasta muutaman uuden sisustusjulisteen meidän kotiin. Shinie Designin nimen takana on vaasalainen graafinen suunnittelija ja kuvittaja Sanna Sillanpää, jonka omaa käsialaa kaikki kaupan tuotteet ovat. Tuotteet ovat myös tulostettu Suomessa paksulle mattapintaiselle paperille, joka valmistettu 80 % kierrätetyistä materiaaleista. Monet kuva-aiheista ovat luonnonläheisiä, ja näihin kauniin yksinkertaisiin kukkasiin minäkin ensimmäisenä ihastuin. Mulle kukat ja kasvit tuovat suuresti iloa ja pyrinkin siihen, että niitä löytyisi aina kotoa - ihana kukkakimppu keittiön pöydällä piristää mieltä kummasti ja tuo palan kauneutta tähän välillä niin kaaottiseen (ja sotkuiseenkin) lapsiperheen arkeen. No, nytpä keittiöstä löytyy myös tämä kaunis kukkajuliste, jota ihailla silloinkin kun ei oikeita kukkasia ole saatavilla! Oman kodin sisustuksessa muhun uppoaa erityisesti tällaiset simppelit mutta kauniit kuvitukset, jotka tuovat iloa ja joita voi vain ihastella ilman sen syvällisempää pohdintaa.   



Lukan huoneeseen valitsin tämän hauskan High five bear - julisteen. Ihastuin tähän leikkisään kuvaan heti ja tiesin, että Lukakin siitä tykkäisi sillä hän rakastaa karhuja - Lukalle tosin kaikki karhut ovat nalleja, niin myös tämäkin kaveri. Karhu pääsi koristamaan Lukan huoneen ovea, ja sille on jo monta kertaa yritetty antaa yläfemmoja. Tämä juliste sopii mielestäni kivasti lastenhuoneeseen, olematta kuitenkaan liian lapsellinen.  

Mun mielestä on aina kiva tukea kotimaisia pienyrittäjiä. On mukava ajatus, että tuotteen takana on joku ihan oikea ihminen, joka tekee tätä hommaa intohimolla ja koko sydämellään. Nyt myös yhdellä teistä on mahdollisuus saada Shinie Designin kaunista ja iloa tuottavaa taidetta kotiinsa, sillä saan järjestää lukijoilleni myös pienen arvonnan. Voittaja saa valita haluamansa julisteen A4-koossa koko kaupan valikoimasta - näiden omien julisteideni lisäksi lempparini on esimerkiksi tämä ihana syntymätarina-juliste. Osallistu arvontaan kommentoimalla, mikä kaupan valikoimasta sykähdytti sun sydäntä ja muista myös jättää toimiva sähköpostiosoite, mikäli voitto osuu kohdallesi! Arvonta-aikaa on koko tämä viikko eli sunnuntaihin 16.7. asti ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Onnea arvontaan!

xoxo Nelli

Tästä vaaleanpunaisesta prinsessaliinasta on tullut mun tämän kesän luottoliinani. Didymos Rose Silk Indio on materiaaliltaan 30% silkkiä ja 70% puuvillaa ja on aivan ihana, ohkainen pikkuvauvaliina. Vaikka tällä on pituutta kutosen verran, niin tämä on se liina jonka nykyään nappaan useimmiten reissuun mukaan, sillä tämä on vain jotenkin niin helppo ja vaivaton sitoa ja kiristellä. Ja vaikka ihan helteitä ei vielä tänä kesänä pahemmin ole näkynyt, niin juuri lämpimille keleille liina onkin ilmavuutensa vuoksi mainio. Alunperin ihastuin nimenomaan väriin, sillä olen heikkona vaaleanpunaiseen, mutta onneksi tämä on osoittautunut tosi kivaksi liinaksi muutenkin! 



Luulenpa, että yksi syy siihen miksi Lukan vauva-aikana liinat jäivät kantorepun jalkoihin, johtui yksinkertaisesti siitä, etten osannut silloin ostaa itselleni sopivia liinoja. Muistan, kuinka jopa yksinkertainen kietaisuristi tuntui jäykän liinan kanssa vaikealta, kun en saanut liinaa kunnolla kiristeltyä ja sidontaa pysymään. Tuskastuin ja luulin, etten yksinkertaisesti vain osaa, vaikka nyt viisaampana ymmärrän, että liinani vain olivat "huonoja" - siis huonoja sen hetkisiin tarpeisiini. Pikkuvauva esimerkiksi tarvitsee jotain ihanan pehmeää ja ohutta, ja sellainen tämä Didymoksen silkkiliina onkin. Ostin liinan käytettynä, joten minulle saapuessaan se oli myös jo valmiiksi mukavan kesy. Musta tuntuu, että tämä sitoutuu esimerkiksi juuri siihen kietaisuristiinkin melkein kuin itsestään! Tämä myös pysyy sidonnassa tosi hyvin, mikä on aika tärkeä edellytys mun liinoille, sillä yleensä Lukan perässä tulee rymyttyä milloin missäkin... Mutta tämä liina on pysynyt hyvin myös taaperon vauhdissa ilman, että pitäisi jatkuvasti olla parantelemassa löystynyttä sidontaa. 


Huonona puolena tästä liinasta voisin sanoa, että lankalenkkejä siihen tuntuu syntyvän melko helposti. Välillä sitoessa sydäntä raastaa kun joku kynnenreuna tarttuu kuteeseen ja sen lenkin syntymisen oikein tuntee... Mutta onneksi ne eivät nyt kuitenkaan niin käytössä näy, ja tämä liinan kuviointi itsessään on mun mielestä kaikessa yksinkertaisuudessaan tosi kaunis. En aina tule edes kiinnittäneeksi siihen kovinkaan paljon huomiota (kun ihailen muuten vain sen vaaleanpunaisuutta), mutta sitten aina välillä saatan vain jäädä ihastelemaan sen kuviointia lähietäisyydeltä. Hieman jännittää, miten tämä liina tulee toimimaan isomman vauvan kanssa, sillä olen kuullut monien sanovan että se porautuu ikävästi hartioihin, mutta ainakin itselleni tämä on toistaiseksi tuntunut vain tosi hyvältä, myös pidempiä aikoja kantaessa. Jos liina pysyy matkassani vielä pikkuvauva-kauden jälkeenkin, niin tulen sitten raportoimaan kantotuntumasta uudestaan. Mutta nyt, nautitaan tästä niin pitkään kun voidaan. ♥

xoxo Nelli

Kantopäiväkirjat: Didymos Rose Silk Indio

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017


Tästä vaaleanpunaisesta prinsessaliinasta on tullut mun tämän kesän luottoliinani. Didymos Rose Silk Indio on materiaaliltaan 30% silkkiä ja 70% puuvillaa ja on aivan ihana, ohkainen pikkuvauvaliina. Vaikka tällä on pituutta kutosen verran, niin tämä on se liina jonka nykyään nappaan useimmiten reissuun mukaan, sillä tämä on vain jotenkin niin helppo ja vaivaton sitoa ja kiristellä. Ja vaikka ihan helteitä ei vielä tänä kesänä pahemmin ole näkynyt, niin juuri lämpimille keleille liina onkin ilmavuutensa vuoksi mainio. Alunperin ihastuin nimenomaan väriin, sillä olen heikkona vaaleanpunaiseen, mutta onneksi tämä on osoittautunut tosi kivaksi liinaksi muutenkin! 



Luulenpa, että yksi syy siihen miksi Lukan vauva-aikana liinat jäivät kantorepun jalkoihin, johtui yksinkertaisesti siitä, etten osannut silloin ostaa itselleni sopivia liinoja. Muistan, kuinka jopa yksinkertainen kietaisuristi tuntui jäykän liinan kanssa vaikealta, kun en saanut liinaa kunnolla kiristeltyä ja sidontaa pysymään. Tuskastuin ja luulin, etten yksinkertaisesti vain osaa, vaikka nyt viisaampana ymmärrän, että liinani vain olivat "huonoja" - siis huonoja sen hetkisiin tarpeisiini. Pikkuvauva esimerkiksi tarvitsee jotain ihanan pehmeää ja ohutta, ja sellainen tämä Didymoksen silkkiliina onkin. Ostin liinan käytettynä, joten minulle saapuessaan se oli myös jo valmiiksi mukavan kesy. Musta tuntuu, että tämä sitoutuu esimerkiksi juuri siihen kietaisuristiinkin melkein kuin itsestään! Tämä myös pysyy sidonnassa tosi hyvin, mikä on aika tärkeä edellytys mun liinoille, sillä yleensä Lukan perässä tulee rymyttyä milloin missäkin... Mutta tämä liina on pysynyt hyvin myös taaperon vauhdissa ilman, että pitäisi jatkuvasti olla parantelemassa löystynyttä sidontaa. 


Huonona puolena tästä liinasta voisin sanoa, että lankalenkkejä siihen tuntuu syntyvän melko helposti. Välillä sitoessa sydäntä raastaa kun joku kynnenreuna tarttuu kuteeseen ja sen lenkin syntymisen oikein tuntee... Mutta onneksi ne eivät nyt kuitenkaan niin käytössä näy, ja tämä liinan kuviointi itsessään on mun mielestä kaikessa yksinkertaisuudessaan tosi kaunis. En aina tule edes kiinnittäneeksi siihen kovinkaan paljon huomiota (kun ihailen muuten vain sen vaaleanpunaisuutta), mutta sitten aina välillä saatan vain jäädä ihastelemaan sen kuviointia lähietäisyydeltä. Hieman jännittää, miten tämä liina tulee toimimaan isomman vauvan kanssa, sillä olen kuullut monien sanovan että se porautuu ikävästi hartioihin, mutta ainakin itselleni tämä on toistaiseksi tuntunut vain tosi hyvältä, myös pidempiä aikoja kantaessa. Jos liina pysyy matkassani vielä pikkuvauva-kauden jälkeenkin, niin tulen sitten raportoimaan kantotuntumasta uudestaan. Mutta nyt, nautitaan tästä niin pitkään kun voidaan. ♥

xoxo Nelli
Tiedättekö, kun aina joskus sitä muistaa omasta lapsuudestaan sellaisia lempijuttuja, joista toivoisi omienkin lasten saavan iloa? Ne voivat olla joko kokemuksia tai sitten ihan fyysisiä tavaroitakin. Mulla oli esimerkiksi lapsena kovassa käytössä yksi Fisher-Pricen klassikko, kassakone, ja siksi olin niin mielissäni, kun kerran löysin samanlaisen kirpparilta myös Lukalle. Kassalaatikon kilahdus ja eriväriset leikkirahat tuovat nostalgisen tuulahduksen mukanaan, ja musta on hymyilyttävää seurata kun poikani leikkii sillä ihan kuin itsekin aikoinani. Samoin musta tuntuu hauskalta, kuinka Nalle Luppakorva - pehmolelusta on tullut Lukalle niin tärkeä ja kuinka kovasti hän tykkää katsoa alkuperäistä puolankielistä Miś Uszatekia youtubesta - kyseinen nalle kun oli oma lempparini lapsena ja sitä katsottiin Pikku Kakkosesta aina äidin kainalossa. Mulla on taipumusta juuri tällaiseen nostalgiointiin ja siksi on jotenkin kiva ajatus, että vaikka ajat ovat muuttuneet niin paljon sitten oman lapsuuden, niin ainakin jotain sieltä on jäänyt omillekin lapsille.


Tämä Rod Campbellin Eläinkirja oli yksi lemppareita meidän lapsuudessa. Olin jo lähes unohtanut koko kirjan olemassaolon, kunnes kerran näin sellaisen myynnissä paikallisella fb-kirppiksellä. Sovin myyjän kanssa kaupat ajatellessani, kuinka hauskaa olisi päästä lukemaan samaa kirjaa Lukallekin - kunnes juuri ennen noutoa myyjä pahoitellen muistikin, että oli jo myynyt kirjan toisaalla... Kirja on peräisin jostain 90-luvun alkupuolelta eikä sitä raivoisan googlettelun jälkeenkään löytynyt myynnistä enää mistään. Olin kuitenkin jo ehtinyt saada pakkomielteen kirjan löytämisestä ja onneksi sellainen sitten vihdoin ja viimein tulikin vastaan Torissa. Success! Nyt alkuviikosta tämä kirja meille sitten saapui postitse, ja kyllä sitä on ahkerasti jo luettukin. 


Vaikka en ole koko kirjaa vuosikausiin nähnytkään, niin kovin tuoreessa muistissa sen tekstit tuntuivat silti olevan. Luin aikoinaan kirjaa paljon myös yhdeksän vuotta nuoremmalle pikkuveljelleni ja nyt lukiessani tätä Lukalle, tuntui että muistan yhä monet noista loruista ulkoa. Kirja koostuu lyhyistä, runomuotoisista eläintarinoista ja joka sivulla on aina vähintään yksi luukku, joiden availu onkin aina se paras juttu. Ihan kivasti Luka jaksaa myös noita pikkutarinoitakin kuunnella; niissä teksti soljuu kivasti ja yhdellä sivulla tekstiä on niin vähän, että pienen keskittyminen riittää siihen ihan hyvin. Hauskat eläinhahmot ja iloinen väritys iskevät taaperoon, ja kirja se vain jaksaa viihdyttää yhä uudelleen ja uudelleen. Lukan lemppari on viimeisen sivun hurja leijona, joka jaksaa naurattaa kerta toisensa jälkeen... 



Onko tämä kirja teille tuttu? Mikä oli oma lempikirjasi lapsena?

xoxo Nelli

Lukemista äidiltä pojalle

torstai 6. heinäkuuta 2017

Tiedättekö, kun aina joskus sitä muistaa omasta lapsuudestaan sellaisia lempijuttuja, joista toivoisi omienkin lasten saavan iloa? Ne voivat olla joko kokemuksia tai sitten ihan fyysisiä tavaroitakin. Mulla oli esimerkiksi lapsena kovassa käytössä yksi Fisher-Pricen klassikko, kassakone, ja siksi olin niin mielissäni, kun kerran löysin samanlaisen kirpparilta myös Lukalle. Kassalaatikon kilahdus ja eriväriset leikkirahat tuovat nostalgisen tuulahduksen mukanaan, ja musta on hymyilyttävää seurata kun poikani leikkii sillä ihan kuin itsekin aikoinani. Samoin musta tuntuu hauskalta, kuinka Nalle Luppakorva - pehmolelusta on tullut Lukalle niin tärkeä ja kuinka kovasti hän tykkää katsoa alkuperäistä puolankielistä Miś Uszatekia youtubesta - kyseinen nalle kun oli oma lempparini lapsena ja sitä katsottiin Pikku Kakkosesta aina äidin kainalossa. Mulla on taipumusta juuri tällaiseen nostalgiointiin ja siksi on jotenkin kiva ajatus, että vaikka ajat ovat muuttuneet niin paljon sitten oman lapsuuden, niin ainakin jotain sieltä on jäänyt omillekin lapsille.


Tämä Rod Campbellin Eläinkirja oli yksi lemppareita meidän lapsuudessa. Olin jo lähes unohtanut koko kirjan olemassaolon, kunnes kerran näin sellaisen myynnissä paikallisella fb-kirppiksellä. Sovin myyjän kanssa kaupat ajatellessani, kuinka hauskaa olisi päästä lukemaan samaa kirjaa Lukallekin - kunnes juuri ennen noutoa myyjä pahoitellen muistikin, että oli jo myynyt kirjan toisaalla... Kirja on peräisin jostain 90-luvun alkupuolelta eikä sitä raivoisan googlettelun jälkeenkään löytynyt myynnistä enää mistään. Olin kuitenkin jo ehtinyt saada pakkomielteen kirjan löytämisestä ja onneksi sellainen sitten vihdoin ja viimein tulikin vastaan Torissa. Success! Nyt alkuviikosta tämä kirja meille sitten saapui postitse, ja kyllä sitä on ahkerasti jo luettukin. 


Vaikka en ole koko kirjaa vuosikausiin nähnytkään, niin kovin tuoreessa muistissa sen tekstit tuntuivat silti olevan. Luin aikoinaan kirjaa paljon myös yhdeksän vuotta nuoremmalle pikkuveljelleni ja nyt lukiessani tätä Lukalle, tuntui että muistan yhä monet noista loruista ulkoa. Kirja koostuu lyhyistä, runomuotoisista eläintarinoista ja joka sivulla on aina vähintään yksi luukku, joiden availu onkin aina se paras juttu. Ihan kivasti Luka jaksaa myös noita pikkutarinoitakin kuunnella; niissä teksti soljuu kivasti ja yhdellä sivulla tekstiä on niin vähän, että pienen keskittyminen riittää siihen ihan hyvin. Hauskat eläinhahmot ja iloinen väritys iskevät taaperoon, ja kirja se vain jaksaa viihdyttää yhä uudelleen ja uudelleen. Lukan lemppari on viimeisen sivun hurja leijona, joka jaksaa naurattaa kerta toisensa jälkeen... 



Onko tämä kirja teille tuttu? Mikä oli oma lempikirjasi lapsena?

xoxo Nelli

Seuraa meitä instagramissa!

© Kochanie. Design by Fearne.