Aijai, mikä ihana aloitus saatiin tälle viikonlopulle. Katsokaa nyt tätä naurunappulaa, en kestä! Taika on kyllä aina nukkunut yönsä hyvin, mutta kyllä tänä aamuna piti hieraista silmiä, kun kello näytti seitsemää vauvan herätessä ensimmäisen kerran syömään! Yöunille hän oli mennyt klo 22, joten tämä 9 tunnin katkeamaton unipätkä oli kyllä ihan ennätys. Tuon kello 7 syötön jälkeen tyttö nukahti vielä hetkeksi kainaloon, kunnes heräsi kahdeksalta syömään vielä vähän lisää. Ajattelin, ettei Taika nyt enää tuota pidempään nuku, joten nousin siinä vaiheessa itse sängystä, mutta neitihän veteli unia sitten vielä kymppiin asti! Noh, sainpahan itse ainakin juotua aamukahvini kerrankin aivan rauhassa sekä käytyä suihkussa, ja lisäksi oli tietysti kiva saada viettää kiireettömästi aikaa ihan vain Lukankin kanssa vauvan nukkuessa. Noin hyvien unien jälkeen Taika heräsi niin hyväntuulisena, ettei hymyistä meinannut tulla loppua ollenkaan. Taas sydän pakahtuu, kun vauva on vaan niin ihana! Ja ihanaa on myös, kun neidistä on tullut niin seurallinen. Hän jo jokeltaa ja naureskelee kovasti, ja selvästi aina ilahtuu kun hänelle jutellaan. Niin ihana pieni rakas.


Ihanaa myös, kun aurinko paistaa ja olo on taas niin kesäinen. Vähän hullua kyllä, että nyt on kesäkuun viimeinen päivä ja nää aurinkoiset päivät tuntuvat enemmänkin harvinaiselta herkulta... Kamil on tänään ja huomenna koko päivän töissä, klo 12 alkaen melkein keskiyöhön. Alkuun mua taas hieman meinasi ahdistaa ajatus pitkistä päivistä yksin, mutta onneksi nyt tuli näin kivat ilmat, jolloin päivätkin menee sutjakkaammin kun voidaan olla paljon pihalla. Ollaan yritetty tehdä meidän pienestä terassista mahdollisimman viihtyisä taaperolle, jotta poika tykkäisi leikkiä sielläkin eikä aina tarvitse välttämättä lähteä mihinkään pidemmälle ulkoilemaan. Pieni hiekkalaatikko, uima-allas ja kasa autoja onneksi viihdyttävätkin Lukaa ihan kivasti, itse imetän usein Taikaa penkillä varjossa samalla taaperon touhuja seuraillen. Parasta! Tuo oma pieni terassi on osoittautunut muutenkin kivaksi ja tarpeelliseksi, kun Luka rakastaa pihalla oloa ja tylsistyy helposti sisällä jos en häntä pysty koko ajan viihdyttää. Nyt Luka voi hyvin touhuta tuolla omalla aidatulla ja turvallisella pihalla samalla kun vaikka itse teen ruokaa, ja se on kyllä säästänyt meidän molempien hermoja jo monet kerrat!  


Tänään ollaan vielä iltapäivällä menossa lasten kanssa mummille, joten onneksi ei koko päivää tarvikaan ihan yksin olla! Huomenna puolestaan saadaan mun hyvä ystävä ja Lukan kummitäti kylään, joten ehkäpä nää pari pitkää päivää tulevat sittenkin menemään ihan leppoisasti. Sunnuntaista alkaen Kamililla sitten onkin neljä päivää vapaata, ja vaikka säätiedotus lupaileekin taas sadetta alkuviikkoon, niin elättelen vielä toiveita että se muuttuisi. Vielä ei olla suunnitelmia tehty, mutta jotain hauskss olisi noille yhteisille päiville kiva keksiä!


Mitä teidän viikonloppuun kuuluu?

xoxo Nelli

Perjantaiterkut

perjantai 30. kesäkuuta 2017


Aijai, mikä ihana aloitus saatiin tälle viikonlopulle. Katsokaa nyt tätä naurunappulaa, en kestä! Taika on kyllä aina nukkunut yönsä hyvin, mutta kyllä tänä aamuna piti hieraista silmiä, kun kello näytti seitsemää vauvan herätessä ensimmäisen kerran syömään! Yöunille hän oli mennyt klo 22, joten tämä 9 tunnin katkeamaton unipätkä oli kyllä ihan ennätys. Tuon kello 7 syötön jälkeen tyttö nukahti vielä hetkeksi kainaloon, kunnes heräsi kahdeksalta syömään vielä vähän lisää. Ajattelin, ettei Taika nyt enää tuota pidempään nuku, joten nousin siinä vaiheessa itse sängystä, mutta neitihän veteli unia sitten vielä kymppiin asti! Noh, sainpahan itse ainakin juotua aamukahvini kerrankin aivan rauhassa sekä käytyä suihkussa, ja lisäksi oli tietysti kiva saada viettää kiireettömästi aikaa ihan vain Lukankin kanssa vauvan nukkuessa. Noin hyvien unien jälkeen Taika heräsi niin hyväntuulisena, ettei hymyistä meinannut tulla loppua ollenkaan. Taas sydän pakahtuu, kun vauva on vaan niin ihana! Ja ihanaa on myös, kun neidistä on tullut niin seurallinen. Hän jo jokeltaa ja naureskelee kovasti, ja selvästi aina ilahtuu kun hänelle jutellaan. Niin ihana pieni rakas.


Ihanaa myös, kun aurinko paistaa ja olo on taas niin kesäinen. Vähän hullua kyllä, että nyt on kesäkuun viimeinen päivä ja nää aurinkoiset päivät tuntuvat enemmänkin harvinaiselta herkulta... Kamil on tänään ja huomenna koko päivän töissä, klo 12 alkaen melkein keskiyöhön. Alkuun mua taas hieman meinasi ahdistaa ajatus pitkistä päivistä yksin, mutta onneksi nyt tuli näin kivat ilmat, jolloin päivätkin menee sutjakkaammin kun voidaan olla paljon pihalla. Ollaan yritetty tehdä meidän pienestä terassista mahdollisimman viihtyisä taaperolle, jotta poika tykkäisi leikkiä sielläkin eikä aina tarvitse välttämättä lähteä mihinkään pidemmälle ulkoilemaan. Pieni hiekkalaatikko, uima-allas ja kasa autoja onneksi viihdyttävätkin Lukaa ihan kivasti, itse imetän usein Taikaa penkillä varjossa samalla taaperon touhuja seuraillen. Parasta! Tuo oma pieni terassi on osoittautunut muutenkin kivaksi ja tarpeelliseksi, kun Luka rakastaa pihalla oloa ja tylsistyy helposti sisällä jos en häntä pysty koko ajan viihdyttää. Nyt Luka voi hyvin touhuta tuolla omalla aidatulla ja turvallisella pihalla samalla kun vaikka itse teen ruokaa, ja se on kyllä säästänyt meidän molempien hermoja jo monet kerrat!  


Tänään ollaan vielä iltapäivällä menossa lasten kanssa mummille, joten onneksi ei koko päivää tarvikaan ihan yksin olla! Huomenna puolestaan saadaan mun hyvä ystävä ja Lukan kummitäti kylään, joten ehkäpä nää pari pitkää päivää tulevat sittenkin menemään ihan leppoisasti. Sunnuntaista alkaen Kamililla sitten onkin neljä päivää vapaata, ja vaikka säätiedotus lupaileekin taas sadetta alkuviikkoon, niin elättelen vielä toiveita että se muuttuisi. Vielä ei olla suunnitelmia tehty, mutta jotain hauskss olisi noille yhteisille päiville kiva keksiä!


Mitä teidän viikonloppuun kuuluu?

xoxo Nelli
Mammalandian yhteistyöpostaus

Mammalandian bloggaajat kirjoittavat kuukausittain vaihtuvista erilaisista aiheista. Kesäkuun yhteistyöpostauksen teemana on oma lapsuuteni vs. lapsieni lapsuus. Kurkkaa kaikkien bloggaajien aiemmat yhteistyöpostaukset Mammalandian kotisivuilta!


Kun muistelen omaa lapsuuttani, muistan sen onnellisena, sellaisena tavallisen hyvänä. Olen syntynyt ja kasvanut Tampereella. Suurimman osan lapsuuttani asuttiin rauhallisella alueella omakotitalossa, jonne muutettiin ollessani noin 4-vuotias. Kasvoin kahden veljen kanssa: toinen on mua kaksi vuotta vanhempi ja toinen yhdeksän vuotta nuorempi. Meillä oli koira, jonka sain pitkän kinuamisen jälkeen ala-asteella ja oli mulle maailman tärkein. Kokeilin erilaisia harrastuksia jalkapallosta ja ratsastuksesta kuvataidejuttuihin ja musiikkiin, onneksi vanhemmat sallivat ja olivat kannustavia, mutta eivät kuitenkaan pakottaneet mihinkään. Naapurustossa asui paljon samanikäisiä ystäviä ja kavereiden kanssa saatiin mennä ja temmeltää aika vapaasti. Mun parhaat lapsuusmuistoni liittyvät kesiin, jotka lapsena olivat ikuisuuden mittaisia ja täynnä seikkailuja. Samoin joulut; ne tuntuivat silloin olevan täynnä taikaa ja sitä fiilistä kaipaan usein vielä näin aikuisenakin. 


Tuntuu, että nykyään maailma on ihan erilainen kuin silloin 20 vuotta sitten. Silloin lapset saivat olla lapsia paljon pidempään, ja se on ehkä asia mikä harmittaa mua nyt, kun mietin omia lapsiani. On tylsää, että nykyään on niin kiire kasvaa. Jo nuoret lapset on somessa ja miettivät miltä pitäisi näyttää. Oon oikeasti tosi kiitollinen siitä, että omassa lapsuudessani eikä oikeastaan vielä varhaisnuoruudessakaan ollut sellaisia samanlaisia paineita kuin nykyään! Mutta, ajat muuttuvat ja siihen on sopeuduttava. Jos voisin päättää, haluaisin että mun lapseni eivät miettisi minkälaisia heidän kuuluisi olla, vaan olivat rohkeasti juuri sellaisia kuin ovatkin, omina ihanina itseinään. Ainakin siihen aion heitä kannustaa ja opettaa niin paljon kuin vain suinkin pystyn.


Mun lapsuudessani isovanhemmat ja suku muutenkin oli tosi tärkeitä. Molemmat isovanhempani asuivat kaukana, mutta vierailtiin silti usein puolin ja toisin, ja ne vierailut oli aina lomien kohokohtia. Lisäksi meillä oli iso suku ja mulla niin paljon serkkuja, etten koskaan kysyttäessä edes muistanut, kuinka monta niitä oikeastaan edes oli. Omille lapsilleni toivon, että heille muodostuisi isovanhempiinsa yhtä lämpimät välit kuin mullakin oli omiini. Onneksi oma äitini asuu lähellä ja lapset voivat nähdä mummia vaikka monta kertaa viikossa. Musta onkin ihanaa nähdä, kuinka tärkeä mummi on Lukalle jo nyt. Puolan isovanhempia tietenkin nähdään välimatkan takia harvemmin, mutta onneksi nykyään matkustaminenkin on entiseen verrattuna helpompaa, joten eiköhän lapsille muodostu vielä hyvä suhde heidänkin kanssa. Välillä mua on harmittanut se, että meillä on pienempi lähisuku kuin omassa lapsuudessani, sillä Lukalla ja Taikalla ei ole yhtään serkkua ja enojakin vain kaksi. Kamil nimittäin on perheensä ainoa lapsi ja omilla veljilläni taas ei (ainakaan vielä) ole lapsia. Mutta ehkä verisukulaisuudella ei oikeasti ole niin paljon merkitystä, vaan meidän ystävistä ja ystävien lapsista voi tulla lapsille aivan yhtä läheisiä kuin vaikka niistä serkuista. Niin, ja ehdottomasti toivon, että Lukasta ja Taikasta tulee toisilleen tosi läheiset ja parhaat kaverukset!


Toivon, että me voitaisiin taata meidän lapsille paljon erilaisia elämyksiä ja seikkailuja. Mun lapsuudessani me ei juuri ikinä matkustettu mihinkään kauas ulkomaille, mutta reissattiin paljon ympäri Suomea ja sekin oli ihanaa. Mun lempimuistoja on se, kun telttailtiin Kolilla ja kun tehtiin asuntoautolla kesälomareissu Lappiin. Totta kai toivon jo ihan omankin matkakuumeeni takia, että voitaisiin tehdä ulkomaanmatkoja lasten kanssa, mutta haluan näyttää heille paljon myös kotimaata. Täällä on oikeasti niin paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa, ja haluaisin, että varsinkin kesät jäisivät lasten muistoihin yhtä ihanina kuin omanikin. Eikä aina tarvitse tehdä mitään niin kovin hienoa ja kallista, vaan pienetkin elämykset voivat olla niitä parhaimpia. En itse ainakaan ole ikinä ajatellut, että olisin jäänyt mistään paitsi tai että lapsuudestani olisi puuttunut mitään, vaikka ei tehtykään niitä jokavuotisia etelänmatkoja, vaan sen sijaan vaikka viikon kesälomareissu Joensuuhun serkkujen luokse. 


Äitinä haluan olla sellainen, joka on mahdollisimman paljon läsnä ja jaksaa touhuta lasten kanssa kaikenlaista. Omasta lapsuudestani muistan, että meidän kanssa oltiin paljon ja tehtiin yhdessä perheenä kaikenlaista. Äidin kanssa erityisesti luettiin kirjoja, isän kanssa pelattiin lautapelejä. Käytiin yhdessä kirjastossa, uimahallissa, hiihtämässä... Sellaista haluan tarjota omillekin lapsilleni. Että ollaan paljon yhdessä ja että se yhdessäolo on kivaa. Toivottavasti vielä joku kaunis päivä voisimme tarjota myös sellaisen kasvuympäristön kuin mulla ja Kamilillakin oli lapsuudessa; omakotitalon ja ison pihan. Vaikka uskon, että onnellisia lapsia kasvaa kaikenlaisissa ympäristöissä, niin ehkä just niiden omien ihanien lapsuusmuistojen vuoksi haluaisin että omatkin lapseni voisivat kokea saman kuin itse.  


Mitä sinä haluaisit tuoda lapsuudestasi omille lapsillesi?

Mammalandian kotisivut & Facebook

xoxo Nelli

Oma lapsuus vs lasteni lapsuus

torstai 29. kesäkuuta 2017

Mammalandian yhteistyöpostaus

Mammalandian bloggaajat kirjoittavat kuukausittain vaihtuvista erilaisista aiheista. Kesäkuun yhteistyöpostauksen teemana on oma lapsuuteni vs. lapsieni lapsuus. Kurkkaa kaikkien bloggaajien aiemmat yhteistyöpostaukset Mammalandian kotisivuilta!


Kun muistelen omaa lapsuuttani, muistan sen onnellisena, sellaisena tavallisen hyvänä. Olen syntynyt ja kasvanut Tampereella. Suurimman osan lapsuuttani asuttiin rauhallisella alueella omakotitalossa, jonne muutettiin ollessani noin 4-vuotias. Kasvoin kahden veljen kanssa: toinen on mua kaksi vuotta vanhempi ja toinen yhdeksän vuotta nuorempi. Meillä oli koira, jonka sain pitkän kinuamisen jälkeen ala-asteella ja oli mulle maailman tärkein. Kokeilin erilaisia harrastuksia jalkapallosta ja ratsastuksesta kuvataidejuttuihin ja musiikkiin, onneksi vanhemmat sallivat ja olivat kannustavia, mutta eivät kuitenkaan pakottaneet mihinkään. Naapurustossa asui paljon samanikäisiä ystäviä ja kavereiden kanssa saatiin mennä ja temmeltää aika vapaasti. Mun parhaat lapsuusmuistoni liittyvät kesiin, jotka lapsena olivat ikuisuuden mittaisia ja täynnä seikkailuja. Samoin joulut; ne tuntuivat silloin olevan täynnä taikaa ja sitä fiilistä kaipaan usein vielä näin aikuisenakin. 


Tuntuu, että nykyään maailma on ihan erilainen kuin silloin 20 vuotta sitten. Silloin lapset saivat olla lapsia paljon pidempään, ja se on ehkä asia mikä harmittaa mua nyt, kun mietin omia lapsiani. On tylsää, että nykyään on niin kiire kasvaa. Jo nuoret lapset on somessa ja miettivät miltä pitäisi näyttää. Oon oikeasti tosi kiitollinen siitä, että omassa lapsuudessani eikä oikeastaan vielä varhaisnuoruudessakaan ollut sellaisia samanlaisia paineita kuin nykyään! Mutta, ajat muuttuvat ja siihen on sopeuduttava. Jos voisin päättää, haluaisin että mun lapseni eivät miettisi minkälaisia heidän kuuluisi olla, vaan olivat rohkeasti juuri sellaisia kuin ovatkin, omina ihanina itseinään. Ainakin siihen aion heitä kannustaa ja opettaa niin paljon kuin vain suinkin pystyn.


Mun lapsuudessani isovanhemmat ja suku muutenkin oli tosi tärkeitä. Molemmat isovanhempani asuivat kaukana, mutta vierailtiin silti usein puolin ja toisin, ja ne vierailut oli aina lomien kohokohtia. Lisäksi meillä oli iso suku ja mulla niin paljon serkkuja, etten koskaan kysyttäessä edes muistanut, kuinka monta niitä oikeastaan edes oli. Omille lapsilleni toivon, että heille muodostuisi isovanhempiinsa yhtä lämpimät välit kuin mullakin oli omiini. Onneksi oma äitini asuu lähellä ja lapset voivat nähdä mummia vaikka monta kertaa viikossa. Musta onkin ihanaa nähdä, kuinka tärkeä mummi on Lukalle jo nyt. Puolan isovanhempia tietenkin nähdään välimatkan takia harvemmin, mutta onneksi nykyään matkustaminenkin on entiseen verrattuna helpompaa, joten eiköhän lapsille muodostu vielä hyvä suhde heidänkin kanssa. Välillä mua on harmittanut se, että meillä on pienempi lähisuku kuin omassa lapsuudessani, sillä Lukalla ja Taikalla ei ole yhtään serkkua ja enojakin vain kaksi. Kamil nimittäin on perheensä ainoa lapsi ja omilla veljilläni taas ei (ainakaan vielä) ole lapsia. Mutta ehkä verisukulaisuudella ei oikeasti ole niin paljon merkitystä, vaan meidän ystävistä ja ystävien lapsista voi tulla lapsille aivan yhtä läheisiä kuin vaikka niistä serkuista. Niin, ja ehdottomasti toivon, että Lukasta ja Taikasta tulee toisilleen tosi läheiset ja parhaat kaverukset!


Toivon, että me voitaisiin taata meidän lapsille paljon erilaisia elämyksiä ja seikkailuja. Mun lapsuudessani me ei juuri ikinä matkustettu mihinkään kauas ulkomaille, mutta reissattiin paljon ympäri Suomea ja sekin oli ihanaa. Mun lempimuistoja on se, kun telttailtiin Kolilla ja kun tehtiin asuntoautolla kesälomareissu Lappiin. Totta kai toivon jo ihan omankin matkakuumeeni takia, että voitaisiin tehdä ulkomaanmatkoja lasten kanssa, mutta haluan näyttää heille paljon myös kotimaata. Täällä on oikeasti niin paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa, ja haluaisin, että varsinkin kesät jäisivät lasten muistoihin yhtä ihanina kuin omanikin. Eikä aina tarvitse tehdä mitään niin kovin hienoa ja kallista, vaan pienetkin elämykset voivat olla niitä parhaimpia. En itse ainakaan ole ikinä ajatellut, että olisin jäänyt mistään paitsi tai että lapsuudestani olisi puuttunut mitään, vaikka ei tehtykään niitä jokavuotisia etelänmatkoja, vaan sen sijaan vaikka viikon kesälomareissu Joensuuhun serkkujen luokse. 


Äitinä haluan olla sellainen, joka on mahdollisimman paljon läsnä ja jaksaa touhuta lasten kanssa kaikenlaista. Omasta lapsuudestani muistan, että meidän kanssa oltiin paljon ja tehtiin yhdessä perheenä kaikenlaista. Äidin kanssa erityisesti luettiin kirjoja, isän kanssa pelattiin lautapelejä. Käytiin yhdessä kirjastossa, uimahallissa, hiihtämässä... Sellaista haluan tarjota omillekin lapsilleni. Että ollaan paljon yhdessä ja että se yhdessäolo on kivaa. Toivottavasti vielä joku kaunis päivä voisimme tarjota myös sellaisen kasvuympäristön kuin mulla ja Kamilillakin oli lapsuudessa; omakotitalon ja ison pihan. Vaikka uskon, että onnellisia lapsia kasvaa kaikenlaisissa ympäristöissä, niin ehkä just niiden omien ihanien lapsuusmuistojen vuoksi haluaisin että omatkin lapseni voisivat kokea saman kuin itse.  


Mitä sinä haluaisit tuoda lapsuudestasi omille lapsillesi?

Mammalandian kotisivut & Facebook

xoxo Nelli


Mä olen viime aikoina huomannut todella usein havahtuvani siihen ajatukseen, että olen tosi onnellinen. Se ajatus tulee yleensä ihan arkisissa tilanteissa ja pienissä hetkissä ja tuntuu aivan pakahduttavalta. En sano, että elämä olisi aina mitenkään täydellistä saati helppoa, sillä ei se ole. Kyllä aika usein tuntuu siltäkin, että tämä meidän koti on kuin mikäkin hullujenhuone ja antaisin mitä vain jos saisin viettää yhden päivän täydessä hiljaisuudessa. Tai kun molemmat lapset on saatu illalla nukkumaan niin tuntuu, että itsestä ei ole jäljellä enää yhtään mitään. Mutta silti - just tämä mun perhe on se juttu, joka saa mut niin onnelliseksi. Multa on aika usein Taikan syntymän jälkeen kysytty meidän lapsiluvusta ja aiotaanko tehdä lisää lapsia, mikä on tuntunut välillä aika hassultakin kun vauva ei ole vielä edes kolmea kuukautta. Joka tapauksessa se on kysymys, johon en osaa vastata, mutta sen tiedän, että kyllä meidän perhe tuntuu aika valmiilta jo nytkin. Me saatiin ihan täydellinen vauva jo toistamiseen ja tuntuu, että miten uskaltaisin edes pyytää enää yhtään mitään enempää. Muistan kuinka jo sairaalassa Taika sylissäni musta tuntui siltä, että mulla on nyt kaikki, mitä tulen ikinä tarvitsemaan.


Mä olin aina mieltänyt itseni jollain tapaa poikien äidiksi. En ole kummankaan lapsen kohdalla erityisemmin toivonut kumpaakaan sukupuolta, mutta ajatus poikalapsista on tuntunut jotenkin luontevalta. Silloin kun odotin Lukaa, mulla oli alusta alkaen todella vahva poikaolo, ja kun rakenneultrassa saatiin poikalupaus, niin tuntui se vain hyvin luonnolliselta ja itsestäänselvältä - vaikka varmasti ihan yhtä onnellinen olisin ollut tytöstäkin. Ehkä se johtui siitä, että olen kasvanut kahden veljen kanssa, joten "poikien maailma" on ollut mulle aina tuttu. Ennen kuin tulin uudelleen raskaaksi ja mietittiin meidän vielä silloin hypoteettista toista lasta, mun oli jotenkin helppo kuvitella sekin pojaksi ja kutsuttiinkin sitä jo keksimällämme pojan nimellä. Luka ja Leon, niin me aina puhuttiin. Sitten raskaustesti näytti plussaa ja yhtäkkiä mut valtasi hämmentävän vahva tyttöolo. En jotenkin osannut edes ajatella, että voisin saada tytön enkä meinannut uskoa oloani edes siinä vaiheessa, kun neljä eri lääkäriä oli ultrassa povannut meille tyttöä. Olin kyllä aivan hirmuisen onnellinen tyttölupauksesta, mutta olin vain niin pitkään ja vahvasti kokenut itseni nimenomaan siksi poikien äidiksi, etten millään meinannut uskaltaa uskoa siihen, että meille tulisikin tyttö. Kun Taika syntyi, mun ensimmäiset sanat Kamilille oli, että onko se oikeasti tyttö! Ja tiedättekö, vaikka edelleen sillä lapsen sukupuolella ei ole mitään väliä, niin kyllä musta vain tuntuu aika ihanalta, että mulla on sen maailman parhaan pojan lisäksi myös tämä maailman ihanin tyttö.


Mietin aika kauan, kannattaako mun edes kirjoittaa tätä tekstiä, koska luulen että joku tulee kuitenkin tulkitsemaan sen väärin enkä taida edes osata kirjoittaa mitään punaista lankaa tähän. Toivon, ettei kukaan oikeasti kuvittele mitään sen suuntaista, että Luka olisi mulle yhtään sen vähemmän rakas, vaikka olenkin viime aikoina tuntenut ihan järjetöntä onnellisuutta siitä, että mulla on myös tytär. Se tuntuu jännittävältä, ihanalta, joltain uudelta ja ihmeelliseltä ja ihan mielettömän suurelta seikkailulta.  

xoxo Nelli

Tyttöni mun

maanantai 26. kesäkuuta 2017


Mä olen viime aikoina huomannut todella usein havahtuvani siihen ajatukseen, että olen tosi onnellinen. Se ajatus tulee yleensä ihan arkisissa tilanteissa ja pienissä hetkissä ja tuntuu aivan pakahduttavalta. En sano, että elämä olisi aina mitenkään täydellistä saati helppoa, sillä ei se ole. Kyllä aika usein tuntuu siltäkin, että tämä meidän koti on kuin mikäkin hullujenhuone ja antaisin mitä vain jos saisin viettää yhden päivän täydessä hiljaisuudessa. Tai kun molemmat lapset on saatu illalla nukkumaan niin tuntuu, että itsestä ei ole jäljellä enää yhtään mitään. Mutta silti - just tämä mun perhe on se juttu, joka saa mut niin onnelliseksi. Multa on aika usein Taikan syntymän jälkeen kysytty meidän lapsiluvusta ja aiotaanko tehdä lisää lapsia, mikä on tuntunut välillä aika hassultakin kun vauva ei ole vielä edes kolmea kuukautta. Joka tapauksessa se on kysymys, johon en osaa vastata, mutta sen tiedän, että kyllä meidän perhe tuntuu aika valmiilta jo nytkin. Me saatiin ihan täydellinen vauva jo toistamiseen ja tuntuu, että miten uskaltaisin edes pyytää enää yhtään mitään enempää. Muistan kuinka jo sairaalassa Taika sylissäni musta tuntui siltä, että mulla on nyt kaikki, mitä tulen ikinä tarvitsemaan.


Mä olin aina mieltänyt itseni jollain tapaa poikien äidiksi. En ole kummankaan lapsen kohdalla erityisemmin toivonut kumpaakaan sukupuolta, mutta ajatus poikalapsista on tuntunut jotenkin luontevalta. Silloin kun odotin Lukaa, mulla oli alusta alkaen todella vahva poikaolo, ja kun rakenneultrassa saatiin poikalupaus, niin tuntui se vain hyvin luonnolliselta ja itsestäänselvältä - vaikka varmasti ihan yhtä onnellinen olisin ollut tytöstäkin. Ehkä se johtui siitä, että olen kasvanut kahden veljen kanssa, joten "poikien maailma" on ollut mulle aina tuttu. Ennen kuin tulin uudelleen raskaaksi ja mietittiin meidän vielä silloin hypoteettista toista lasta, mun oli jotenkin helppo kuvitella sekin pojaksi ja kutsuttiinkin sitä jo keksimällämme pojan nimellä. Luka ja Leon, niin me aina puhuttiin. Sitten raskaustesti näytti plussaa ja yhtäkkiä mut valtasi hämmentävän vahva tyttöolo. En jotenkin osannut edes ajatella, että voisin saada tytön enkä meinannut uskoa oloani edes siinä vaiheessa, kun neljä eri lääkäriä oli ultrassa povannut meille tyttöä. Olin kyllä aivan hirmuisen onnellinen tyttölupauksesta, mutta olin vain niin pitkään ja vahvasti kokenut itseni nimenomaan siksi poikien äidiksi, etten millään meinannut uskaltaa uskoa siihen, että meille tulisikin tyttö. Kun Taika syntyi, mun ensimmäiset sanat Kamilille oli, että onko se oikeasti tyttö! Ja tiedättekö, vaikka edelleen sillä lapsen sukupuolella ei ole mitään väliä, niin kyllä musta vain tuntuu aika ihanalta, että mulla on sen maailman parhaan pojan lisäksi myös tämä maailman ihanin tyttö.


Mietin aika kauan, kannattaako mun edes kirjoittaa tätä tekstiä, koska luulen että joku tulee kuitenkin tulkitsemaan sen väärin enkä taida edes osata kirjoittaa mitään punaista lankaa tähän. Toivon, ettei kukaan oikeasti kuvittele mitään sen suuntaista, että Luka olisi mulle yhtään sen vähemmän rakas, vaikka olenkin viime aikoina tuntenut ihan järjetöntä onnellisuutta siitä, että mulla on myös tytär. Se tuntuu jännittävältä, ihanalta, joltain uudelta ja ihmeelliseltä ja ihan mielettömän suurelta seikkailulta.  

xoxo Nelli

Säästä huolimatta ihanaa juhannusta kaikille! Me ei olla mitenkään erityisen juhannusihmisiä, joten sinänsä tämä viikonloppu ei meillä ole liiemmin eronnut tavallisesta viikonlopusta - mitä nyt kaikki paikat ovat kiinni eikä oikein ole meinannut keksiä tekemistä, kun ulkonakin on niin koleaa. Mun perheellä ei ole esimerkiksi ikinä ollut mökkiä, joten olen tottunut viettämään juhannukseni kaupungissa enkä oikein osaa kaivatakaan muuta. Muistan, kuinka ennen Tamperekin muuttui juhannuksen aikaan aivan aavekaupungiksi ihmisten tehdessä joukkopakoa mökeillensä, mutta nykyään sentään järjestetään yhtä sun toista ohjelmaa meillekin, jotka vietämme keskikesän juhlaa kaupungissa. Harmi vaan, että nyt lämpömittarin näyttäessä vain himpun verran yli kymmentä astetta, ei oikein ole inspiroinut viettää aikaa liiemmin ulkona. Ollaankin sitten otettu enimmäkseen vaan ihan lunkisti kotona - mikä tosin on ollut ihan kivaa sekin, varsinkin nyt kun Kamilillakin on juhannuksen vuoksi pitkät vapaat. Ollaan saunottu, pelattu lautapelejä, syöty hyvin, nukuttu koko perhe yhdessä päiväunia, kaikkea sellaista tavallista mutta ihanaa. 


Tosin ollaan kyllä yleensä kiiruhdettu pihalle aina niinä muutamina hetkinä, kun taivaalta ei sada vettä. Eilen käytiin keräämässä vähän luonnonkukkia juhannuskotia kaunistamaan - lupiinit ovat lemppareitani. Minä olen hiihdellyt nyt melkein koko juhannuksen tuossa Vimman Ihastus-teeppamekossa, johon olen nimensä mukaisesti ihan totaalisen ihastunut. Rakastan mekon printtiä ja värejä, ja tämä on ihan älyttömän mukava päällä. Pituuskin on äiti-ihmiselle juuri passeli, kun ei tarvitse pelätä vilauttelevansa hiekkalaatikolla kyykkiessäänkään! Niin, ja luonnollisesti kaikissa parhaissa vaatekappaleissa on taskut, niin myös tässä. Mulla on itse asiassa ollut nyt jonkin aikaa meneillään omassa vaatekaapissani iso inventaario, jonka tarkoituksena on, että sieltä löytyisi vain laadukkaita lempivaatteita (kuten vaikka tää mekko!) eikä mitään sellaista "ihankivaa". Niin, että ikinä ei olisi asukriisiä, koska jokainen vaatekappale olisi niin ihana, että siihen huvittaisi pukeutua aina. Oonkin nyt karsinut vaatteitani ihan urakalla ja se tuntuu niin hyvältä. Tästä projektista voisin joku kerta kirjoitella ihan omankin postauksen.


Ai niin, yksi meidän juhannusaktiviteeteistä tänä viikonloppuna on ollut Operaatio Tutista Vieroitus. Viime aikoina tutista on nimittäin tullut jo pienimuotoinen ongelma. Lukalla on aiemmin ollut tutti käytössä oikeastaan vain nukkuessa, mutta parin viime kuukauden aikana tutista on yhtäkkiä tullut ihan super tärkeä ja se pitäisi saada suuhun vähän jatkuvasti. Tuttihulluus alkoi, kun Lukalle oli taas puhkeamassa uusia hampaita ja tutti ilmeisesti toi lohtua, kun suu oli tosi kipeä. Sitten vielä tuli vauva taloon, ja vaikka Taika taas ei huoli tuttia ollenkaan, niin Lukalle siitä tuli sitä myöten vielä entistäkin tärkeämpi. Nyt sitten viime aikoina tuttihommat ovat menneet aivan mahdottomiksi ja taapero on saanut välillä aivan jäätäviä raivareita, jos ei ole tuttia pyytäessään saanut. Niinpä päätettiin että nyt saa riittää, ja leikattiin vihdoin torstaiaamuna tutit rikki. Ensimmäinen päivä meni yllättävän hyvin, sillä olin varautunut paljon pahempaan. Kun Luka löysi "rikki menneet" tutit, tuli hänelle ensin pieni itku ja harmitus, mutta sekin meni pian ohi. Välillä hän kyseli tutin perään, ja silloin aina annettiin hänelle se rikkinäinen tutti, jonka nähdessään hän vain totesi hieman surullisena "rikki" ja unohti asian sitten melko nopeasti. Nyt nämä kaksi tutinta yötä on menneet vähän levottomasti, mutta päivisin ei tuttia ole enää juuri muistettukaan. Olen kyllä siis tosi positiivisesti yllättynyt, miten helposti tämä nyt on mennyt! Ajateltiin, että vielä muutama päivä pidetään noita rikkinäisiä tutteja esillä, ja sitten viedään ne yhdessä roska-autolle niin, että taapero itse näkee kun tutit todella lähtevät. Nuo roska-autot on muutenkin Lukalle nyt kova juttu, joten ehkä sekin sitten auttaa siinä tutista luopumisessa. Tosi helpottunut olo kyllä nyt kun päästiin tutista näin kivasti eroon, sillä viime aikoina se on kiristänyt vähän itse kunkin hermoja tässä talossa ja nyt taapero tuntuu olevan taas paljon iloisempi ja hyväntuulisempi oma itsensä ilman sitä tuttia!

Lopuksi vielä muistuttaisin, että koodilla Nellixo te lukijani saatte 15% alennusta koko Daniel Wellingtonin verkkokaupan valikoimasta kesäkuun loppuun asti! Kuvissa näkyvä Daniel Wellingtonin Dapper Durham - kello on saatu blogiyhteistyön kautta, ja onkin nykyään mun kaikkein käytetyin asusteeni. Se vain sopii asun kuin asun kanssa, ja olo on jopa vähän alaston jos se uupuu ranteesta! 

xoxo Nelli

Juhannusmekko

lauantai 24. kesäkuuta 2017


Säästä huolimatta ihanaa juhannusta kaikille! Me ei olla mitenkään erityisen juhannusihmisiä, joten sinänsä tämä viikonloppu ei meillä ole liiemmin eronnut tavallisesta viikonlopusta - mitä nyt kaikki paikat ovat kiinni eikä oikein ole meinannut keksiä tekemistä, kun ulkonakin on niin koleaa. Mun perheellä ei ole esimerkiksi ikinä ollut mökkiä, joten olen tottunut viettämään juhannukseni kaupungissa enkä oikein osaa kaivatakaan muuta. Muistan, kuinka ennen Tamperekin muuttui juhannuksen aikaan aivan aavekaupungiksi ihmisten tehdessä joukkopakoa mökeillensä, mutta nykyään sentään järjestetään yhtä sun toista ohjelmaa meillekin, jotka vietämme keskikesän juhlaa kaupungissa. Harmi vaan, että nyt lämpömittarin näyttäessä vain himpun verran yli kymmentä astetta, ei oikein ole inspiroinut viettää aikaa liiemmin ulkona. Ollaankin sitten otettu enimmäkseen vaan ihan lunkisti kotona - mikä tosin on ollut ihan kivaa sekin, varsinkin nyt kun Kamilillakin on juhannuksen vuoksi pitkät vapaat. Ollaan saunottu, pelattu lautapelejä, syöty hyvin, nukuttu koko perhe yhdessä päiväunia, kaikkea sellaista tavallista mutta ihanaa. 


Tosin ollaan kyllä yleensä kiiruhdettu pihalle aina niinä muutamina hetkinä, kun taivaalta ei sada vettä. Eilen käytiin keräämässä vähän luonnonkukkia juhannuskotia kaunistamaan - lupiinit ovat lemppareitani. Minä olen hiihdellyt nyt melkein koko juhannuksen tuossa Vimman Ihastus-teeppamekossa, johon olen nimensä mukaisesti ihan totaalisen ihastunut. Rakastan mekon printtiä ja värejä, ja tämä on ihan älyttömän mukava päällä. Pituuskin on äiti-ihmiselle juuri passeli, kun ei tarvitse pelätä vilauttelevansa hiekkalaatikolla kyykkiessäänkään! Niin, ja luonnollisesti kaikissa parhaissa vaatekappaleissa on taskut, niin myös tässä. Mulla on itse asiassa ollut nyt jonkin aikaa meneillään omassa vaatekaapissani iso inventaario, jonka tarkoituksena on, että sieltä löytyisi vain laadukkaita lempivaatteita (kuten vaikka tää mekko!) eikä mitään sellaista "ihankivaa". Niin, että ikinä ei olisi asukriisiä, koska jokainen vaatekappale olisi niin ihana, että siihen huvittaisi pukeutua aina. Oonkin nyt karsinut vaatteitani ihan urakalla ja se tuntuu niin hyvältä. Tästä projektista voisin joku kerta kirjoitella ihan omankin postauksen.


Ai niin, yksi meidän juhannusaktiviteeteistä tänä viikonloppuna on ollut Operaatio Tutista Vieroitus. Viime aikoina tutista on nimittäin tullut jo pienimuotoinen ongelma. Lukalla on aiemmin ollut tutti käytössä oikeastaan vain nukkuessa, mutta parin viime kuukauden aikana tutista on yhtäkkiä tullut ihan super tärkeä ja se pitäisi saada suuhun vähän jatkuvasti. Tuttihulluus alkoi, kun Lukalle oli taas puhkeamassa uusia hampaita ja tutti ilmeisesti toi lohtua, kun suu oli tosi kipeä. Sitten vielä tuli vauva taloon, ja vaikka Taika taas ei huoli tuttia ollenkaan, niin Lukalle siitä tuli sitä myöten vielä entistäkin tärkeämpi. Nyt sitten viime aikoina tuttihommat ovat menneet aivan mahdottomiksi ja taapero on saanut välillä aivan jäätäviä raivareita, jos ei ole tuttia pyytäessään saanut. Niinpä päätettiin että nyt saa riittää, ja leikattiin vihdoin torstaiaamuna tutit rikki. Ensimmäinen päivä meni yllättävän hyvin, sillä olin varautunut paljon pahempaan. Kun Luka löysi "rikki menneet" tutit, tuli hänelle ensin pieni itku ja harmitus, mutta sekin meni pian ohi. Välillä hän kyseli tutin perään, ja silloin aina annettiin hänelle se rikkinäinen tutti, jonka nähdessään hän vain totesi hieman surullisena "rikki" ja unohti asian sitten melko nopeasti. Nyt nämä kaksi tutinta yötä on menneet vähän levottomasti, mutta päivisin ei tuttia ole enää juuri muistettukaan. Olen kyllä siis tosi positiivisesti yllättynyt, miten helposti tämä nyt on mennyt! Ajateltiin, että vielä muutama päivä pidetään noita rikkinäisiä tutteja esillä, ja sitten viedään ne yhdessä roska-autolle niin, että taapero itse näkee kun tutit todella lähtevät. Nuo roska-autot on muutenkin Lukalle nyt kova juttu, joten ehkä sekin sitten auttaa siinä tutista luopumisessa. Tosi helpottunut olo kyllä nyt kun päästiin tutista näin kivasti eroon, sillä viime aikoina se on kiristänyt vähän itse kunkin hermoja tässä talossa ja nyt taapero tuntuu olevan taas paljon iloisempi ja hyväntuulisempi oma itsensä ilman sitä tuttia!

Lopuksi vielä muistuttaisin, että koodilla Nellixo te lukijani saatte 15% alennusta koko Daniel Wellingtonin verkkokaupan valikoimasta kesäkuun loppuun asti! Kuvissa näkyvä Daniel Wellingtonin Dapper Durham - kello on saatu blogiyhteistyön kautta, ja onkin nykyään mun kaikkein käytetyin asusteeni. Se vain sopii asun kuin asun kanssa, ja olo on jopa vähän alaston jos se uupuu ranteesta! 

xoxo Nelli
Tämä on aihe, josta mun on pitänyt jo monta kertaa kirjoittaa, mutta siihen tarttuminen on tuntunut vähän vaikealta. Aihe on niin laaja enkä oikein ole tiennyt edes mistä lähteä liikkeelle. Nyt kun Luka täytti kaksi vuotta, ajattelin kuitenkin vihdoin tehdä pienen katsauksen meidän kaksikielisen taaperomme kielenkehitykseen. Meillä kotona siis puhutaan kolmea kieltä, joista Lukalle (ja siis nyt Taikalle myös) puhutaan kahta: minä suomea ja Kamil puolaa. Yhdessä Kamilin kanssa puhumme enimmäkseen englantia ja suomea, joten englantiakin lapset kuulevat, vaikka sitä ei heille suoraan puhutakaan. Tavoitteena olisi toki päästä tuosta englannista joku kaunis päivä kokonaan eroon, mutta ihan vielä ei meidän kummankaan kielitaidot siihen riitä... Olisihan se nimittäin lapsillekin sitten helpompi, kun ei olisi vielä sitä yhtä ylimääräistä kieltä häiritsemässä puolan ja suomen oppimista. Englannin he tulevat joka tapauksessa oppimaan sitten viimeistään koulussa, joten sen vuoksi en koe että olisi tarpeen puhua sitä heille vielä nyt kotonakin. Lisäksi kun kyseessä ei ole kummankaan meistä äidinkieli, niin en halua että lapset oppivat sitä meiltä - tässä pitkässä parisuhteessa kun on alkanut vähän laiskistua, eikä sitä englantia todellakaan aina edes yritä puhua mahdollisimman oikein ja aika usein yhdessä lauseessakin saattaa ihan iloisesti mennä sekaisin kaikki nämä meidän kolme kieltä.


Luka ymmärtää todella hyvin puhetta sekä suomeksi että puolaksi. Olen ehkä vähän yllättynytkin siitä, miten hyvin hän ymmärtää puolaakin, vaikka hän kuulee sitä lähinnä vain Kamililta. Oman puheen tuottaminen on ollut vähän hitaampaa, minkä luulen kaksikielisyyden lisäksi johtuvan osittain myös siitä, että Luka on lähtenyt niin varhain liikkeelle ja keskittynyt ehkä sitten enemmän niiden motoristen taitojen kehittämiseen. Ensimmäisen sanansa (äiti) hän sanoi 9 kuukauden iässä, mutta muuten sanavarasto on laajentunut aika hitaanlaisesti eikä hän vielä sano oikeastaan useammasta sanasta koostuvia lauseita. Toisaalta itsestäni kyllä tuntuu siltä, että Luka sanoo jo tosi monia sanoja, mutta sitten taas moniin muihin samanikäisiin (tai jopa nuorempiin) verrattuna sitä usein havahtuu siihen, että Lukan puhe tosiaan on enimmäkseen yksittäisiä sanoja. En kuitenkaan ole huolissani Lukan puheenkehityksestä tai mitenkään sillä tavalla vertaile tätä muihin lapsiin, mutta sellaisen huomion vain olen tehnyt, ettei se ole yhtään harvinaista että tämän ikäisellä puhetta tulee jo paljon enemmänkin. Vaikka Luka ymmärtää mielestäni kumpaakin kieltä lähes yhtä hyvin, niin sanoja hänellä tulee enemmän suomeksi. Olen huomannut, että vaikka Luka ymmärtää jonkin asian kummallakin kielellä, niin hän yleensä valitsee kummankielistä sanaa hän siitä itse käyttää. Luka esimerkiksi tietää kyllä, että "kenkä" on suomeksi kenkä ja puolaksi but, mutta silti hän itse käyttää ainoastaan suomenkielistä kenkä-sanaa, ja vastaavasti esimerkiksi "koiran" hän sanoo aina puolaksi. Hän ei siis vielä kai varsinaisesti erota kieliä toisistaan, ja vaikka minä puhun ainoastaan suomea Lukalle niin silti hän käyttää puolankielisiä sanoja myös minun kanssani puhuessaan.

Meille on tosi tärkeää, että lapset oppisivat molemmat kielet hyvin. Jos Suomessa asutaan, niin sen he varmasti oppivatkin, mutta puolan suhteen on nähtävä enemmän vaivaa. On ehkä yleinen harhaluulo, että lapset oppisivat kaksikielisiksi ikään kuin itsestään, mutta eihän se niin ole. Jos sitä toista, vähemmistökieltä ei kuule ja varsinkaan käytä itse tarpeeksi, niin hyvin äkkiähän se saattaa hiipua lapselta jopa kokonaan pois. Tai lapsi saattaa kyllä hyvin ymmärtää sitä toistakin kieltä, mutta ei itse osaa käyttää sitä. Olen kuullut teorioita, että lapsen olisi kuultava vähemmistökieltään 40% ajasta, tai että toista kieltä olisi käytettävä yksikielisesti vähintään 1-3 tuntia päivässä - siis niin, että lapsi kuulee ja käyttää sen muutaman tunnin ajan vain ja ainostaan sitä yhtä kieltä. Se on aika paljon esimerkiksi meidän tapauksessa, jossa Kamil on lähes ainoa puolan kielen lähde Lukalle. Olen kyllä ylpeä Kamilista ja kuinka hyvin hän on pysynytkin siinä, että puhuisi Lukalle ainoastaan puolaa - ja puhuukin sitä todella paljon. Alkuun Kamilista nimittäin tuntui vähän oudoltakin yhtäkkiä puhua puolaa, sillä eihän hän sitä Suomessa ole muuten tarvinnut. Toki hän on lukenut ja kirjoittanut puolan kielellä täälläkin asuessaan, mutta varsinaisesti kielen puhuminen on jäänyt vähemmälle. Nykyään tuo puolan puhuminenkin tulee taas ihan luontavasti häneltä, mutta alussa siihen oli kuulemma totuttelemista. 


Kaksikielisyyden kehittymisen kannalta olisi toki tärkeää, että lapsi kuulisi sitä vähemmistökieltä muualtakin kuin vain toiselta vanhemmistaan. Suomessa esimerkiksi ruotsia kaksikieliset lapset oppivat ja ylläpitävät hyvin mennessään vaikka ruotsinkieliseen päiväkotiin. Puolaa taas ei Suomessa niin vain kuulekaan, vaan tosiaan suurimman osan puolankielestä Luka kuulee yksinomaan Kamililta. Meillä on onneksi tosi paljon puolankielisiä kirjoja, joita Luka lukee Kamilin kanssa päivittäin, ja välillä katsellaan puolankielisä lastenohjelmia youtubesta. Yksi Lukan suosikeista on Miś Uszatek eli suomeksi Nalle Luppakorva. Myös Puolan isovanhempien kanssa jutellaan skypen välityksellä, ja vaikka Luka ei vielä itse juuri puhukaan, niin kuuntelee ja katselee hän mielellään aina kun babcia ja dziadek soittavat. Tampereella toimii myös melko aktiivinen Puola-Suomi - yhdistys, jonka tapahtumiin koitamme osallistua aina kun vain mahdollista. Heillä on myös noin kerran kuussa kokoontuva lastenkerho, jossa meidän olisi nyt tarkoitus alkaa käydä enemmän. Lukan kielitaidon kannalta olisi nimittäin tosi mahtavaa löytää hänelle edes yksi kaveri, jonka kanssa puolankieltä voisi käyttää! Puolan sukulaisia nähdään ehkä 1-2 kertaa vuodessa, ja varsinkin nuo Puolan reissut ovat kyllä erinomaisia kielikylpyjä Lukalle kun siellä puolaa kuulee sitten joka tuutista. Varsinkin meidän viimeisimmän Puolan loman jälkeen tuntui, että Lukan kielitaito kehittyi huimasti kun oltiin siellä kaksi viikkoa.

Välillä tämä kaksikielisyys stressaa mua, vaikka koitankin suhtautua siihen rennosti. Välillä ajattelen, että annetaan asian mennä omalla painollaan ja kyllä lapset varmasti oppivat sen puolankin, mutta sitten taas mieleen tulevat kaikki ne artikkelit ja tutkimukset joiden mukaan kaksikieliseksi ei suinkaan opita tuosta noin vaan. Mietin usein, tehdäänkö me riittävästi vai pitäisikö tehdä vieläkin enemmän. En tiedä, voiko Suomessa asuessa puolankielestä koskaan tulla lapsille yhtä vahva kuin suomesta, mutta pidän sitä kuitenkin tosi tärkeänä, että he pystyisivät kielen ymmärtämisen lisäksi myös sujuvasti kommunikoimaan sillä. 


Loppuun vielä pientä listausta Lukan tämän hetkisestä sanavarastosta suomeksi ja puolaksi. Ihan kaikkia tässä ei ole, mutta kirjoittelin ylös joitakin eniten käytettyjä sanoja kummallakin kielellä. Osan sanoista Luka sanoo oikein selkeästi, mutta osa on sellaisia joiden merkitystä ei välttämättä joku ulkopuolinen ymmärtäisi. Osan sanoista kirjoitin listaan niin kuin Luka ne itse lausuu, jos vain suinkin osasin. Näiden sanojen lisäksi Luka osaa myös kertoa miten monet eläimet ääntelevät, vaikkei niiden nimiä vielä itse osaakaan sanoa. Ja varsinaisten oikeiden sanojen lisäksi tulee myös paljon sellaista omankielistä höpötystä ja selitystä, jota me vanhemmatkaan ei kyllä aina ihan ymmärretä!
  • äiti 
  • titi = isi
  • mimmu = mummi
  • kakka = tilanteesta riippuen tarkoittaa kakka, Taika tai Lalka (!)
  • pyö = pyörä
  • älä
  • pipi
  • ei
  • vaippa
  • pupu
  • pua = apua
  • täällä
  • mennään
  • kikku = lintu
  • puu
  • kala
  • kukka
  • hai
  • rikki
  • kekka = rekka
  • reppu
  • mopo
  • kikkä = kenkä
  • loppu
  • leipä
  • leikkaa
  • kiipeää
  • mi = miś (nalle)
  • pie = pieś (koira)
  • papa = koparka (kaivuri)
  • kak = kask (kypärä)
  • dzwi = dżwig (nosturi)
  • pua = pchła (kirppu)
  • baba = banan (banaani)
  • katka = karetka (ambulanssi)
  • nie ma = ei ole


Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta kaksikielisiä perheitä? Miten teillä etenkin vähemmistökielen oppiminen on sujunut?

xoxo Nelli

Kaksikielinen kaksivuotias

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Tämä on aihe, josta mun on pitänyt jo monta kertaa kirjoittaa, mutta siihen tarttuminen on tuntunut vähän vaikealta. Aihe on niin laaja enkä oikein ole tiennyt edes mistä lähteä liikkeelle. Nyt kun Luka täytti kaksi vuotta, ajattelin kuitenkin vihdoin tehdä pienen katsauksen meidän kaksikielisen taaperomme kielenkehitykseen. Meillä kotona siis puhutaan kolmea kieltä, joista Lukalle (ja siis nyt Taikalle myös) puhutaan kahta: minä suomea ja Kamil puolaa. Yhdessä Kamilin kanssa puhumme enimmäkseen englantia ja suomea, joten englantiakin lapset kuulevat, vaikka sitä ei heille suoraan puhutakaan. Tavoitteena olisi toki päästä tuosta englannista joku kaunis päivä kokonaan eroon, mutta ihan vielä ei meidän kummankaan kielitaidot siihen riitä... Olisihan se nimittäin lapsillekin sitten helpompi, kun ei olisi vielä sitä yhtä ylimääräistä kieltä häiritsemässä puolan ja suomen oppimista. Englannin he tulevat joka tapauksessa oppimaan sitten viimeistään koulussa, joten sen vuoksi en koe että olisi tarpeen puhua sitä heille vielä nyt kotonakin. Lisäksi kun kyseessä ei ole kummankaan meistä äidinkieli, niin en halua että lapset oppivat sitä meiltä - tässä pitkässä parisuhteessa kun on alkanut vähän laiskistua, eikä sitä englantia todellakaan aina edes yritä puhua mahdollisimman oikein ja aika usein yhdessä lauseessakin saattaa ihan iloisesti mennä sekaisin kaikki nämä meidän kolme kieltä.


Luka ymmärtää todella hyvin puhetta sekä suomeksi että puolaksi. Olen ehkä vähän yllättynytkin siitä, miten hyvin hän ymmärtää puolaakin, vaikka hän kuulee sitä lähinnä vain Kamililta. Oman puheen tuottaminen on ollut vähän hitaampaa, minkä luulen kaksikielisyyden lisäksi johtuvan osittain myös siitä, että Luka on lähtenyt niin varhain liikkeelle ja keskittynyt ehkä sitten enemmän niiden motoristen taitojen kehittämiseen. Ensimmäisen sanansa (äiti) hän sanoi 9 kuukauden iässä, mutta muuten sanavarasto on laajentunut aika hitaanlaisesti eikä hän vielä sano oikeastaan useammasta sanasta koostuvia lauseita. Toisaalta itsestäni kyllä tuntuu siltä, että Luka sanoo jo tosi monia sanoja, mutta sitten taas moniin muihin samanikäisiin (tai jopa nuorempiin) verrattuna sitä usein havahtuu siihen, että Lukan puhe tosiaan on enimmäkseen yksittäisiä sanoja. En kuitenkaan ole huolissani Lukan puheenkehityksestä tai mitenkään sillä tavalla vertaile tätä muihin lapsiin, mutta sellaisen huomion vain olen tehnyt, ettei se ole yhtään harvinaista että tämän ikäisellä puhetta tulee jo paljon enemmänkin. Vaikka Luka ymmärtää mielestäni kumpaakin kieltä lähes yhtä hyvin, niin sanoja hänellä tulee enemmän suomeksi. Olen huomannut, että vaikka Luka ymmärtää jonkin asian kummallakin kielellä, niin hän yleensä valitsee kummankielistä sanaa hän siitä itse käyttää. Luka esimerkiksi tietää kyllä, että "kenkä" on suomeksi kenkä ja puolaksi but, mutta silti hän itse käyttää ainoastaan suomenkielistä kenkä-sanaa, ja vastaavasti esimerkiksi "koiran" hän sanoo aina puolaksi. Hän ei siis vielä kai varsinaisesti erota kieliä toisistaan, ja vaikka minä puhun ainoastaan suomea Lukalle niin silti hän käyttää puolankielisiä sanoja myös minun kanssani puhuessaan.

Meille on tosi tärkeää, että lapset oppisivat molemmat kielet hyvin. Jos Suomessa asutaan, niin sen he varmasti oppivatkin, mutta puolan suhteen on nähtävä enemmän vaivaa. On ehkä yleinen harhaluulo, että lapset oppisivat kaksikielisiksi ikään kuin itsestään, mutta eihän se niin ole. Jos sitä toista, vähemmistökieltä ei kuule ja varsinkaan käytä itse tarpeeksi, niin hyvin äkkiähän se saattaa hiipua lapselta jopa kokonaan pois. Tai lapsi saattaa kyllä hyvin ymmärtää sitä toistakin kieltä, mutta ei itse osaa käyttää sitä. Olen kuullut teorioita, että lapsen olisi kuultava vähemmistökieltään 40% ajasta, tai että toista kieltä olisi käytettävä yksikielisesti vähintään 1-3 tuntia päivässä - siis niin, että lapsi kuulee ja käyttää sen muutaman tunnin ajan vain ja ainostaan sitä yhtä kieltä. Se on aika paljon esimerkiksi meidän tapauksessa, jossa Kamil on lähes ainoa puolan kielen lähde Lukalle. Olen kyllä ylpeä Kamilista ja kuinka hyvin hän on pysynytkin siinä, että puhuisi Lukalle ainoastaan puolaa - ja puhuukin sitä todella paljon. Alkuun Kamilista nimittäin tuntui vähän oudoltakin yhtäkkiä puhua puolaa, sillä eihän hän sitä Suomessa ole muuten tarvinnut. Toki hän on lukenut ja kirjoittanut puolan kielellä täälläkin asuessaan, mutta varsinaisesti kielen puhuminen on jäänyt vähemmälle. Nykyään tuo puolan puhuminenkin tulee taas ihan luontavasti häneltä, mutta alussa siihen oli kuulemma totuttelemista. 


Kaksikielisyyden kehittymisen kannalta olisi toki tärkeää, että lapsi kuulisi sitä vähemmistökieltä muualtakin kuin vain toiselta vanhemmistaan. Suomessa esimerkiksi ruotsia kaksikieliset lapset oppivat ja ylläpitävät hyvin mennessään vaikka ruotsinkieliseen päiväkotiin. Puolaa taas ei Suomessa niin vain kuulekaan, vaan tosiaan suurimman osan puolankielestä Luka kuulee yksinomaan Kamililta. Meillä on onneksi tosi paljon puolankielisiä kirjoja, joita Luka lukee Kamilin kanssa päivittäin, ja välillä katsellaan puolankielisä lastenohjelmia youtubesta. Yksi Lukan suosikeista on Miś Uszatek eli suomeksi Nalle Luppakorva. Myös Puolan isovanhempien kanssa jutellaan skypen välityksellä, ja vaikka Luka ei vielä itse juuri puhukaan, niin kuuntelee ja katselee hän mielellään aina kun babcia ja dziadek soittavat. Tampereella toimii myös melko aktiivinen Puola-Suomi - yhdistys, jonka tapahtumiin koitamme osallistua aina kun vain mahdollista. Heillä on myös noin kerran kuussa kokoontuva lastenkerho, jossa meidän olisi nyt tarkoitus alkaa käydä enemmän. Lukan kielitaidon kannalta olisi nimittäin tosi mahtavaa löytää hänelle edes yksi kaveri, jonka kanssa puolankieltä voisi käyttää! Puolan sukulaisia nähdään ehkä 1-2 kertaa vuodessa, ja varsinkin nuo Puolan reissut ovat kyllä erinomaisia kielikylpyjä Lukalle kun siellä puolaa kuulee sitten joka tuutista. Varsinkin meidän viimeisimmän Puolan loman jälkeen tuntui, että Lukan kielitaito kehittyi huimasti kun oltiin siellä kaksi viikkoa.

Välillä tämä kaksikielisyys stressaa mua, vaikka koitankin suhtautua siihen rennosti. Välillä ajattelen, että annetaan asian mennä omalla painollaan ja kyllä lapset varmasti oppivat sen puolankin, mutta sitten taas mieleen tulevat kaikki ne artikkelit ja tutkimukset joiden mukaan kaksikieliseksi ei suinkaan opita tuosta noin vaan. Mietin usein, tehdäänkö me riittävästi vai pitäisikö tehdä vieläkin enemmän. En tiedä, voiko Suomessa asuessa puolankielestä koskaan tulla lapsille yhtä vahva kuin suomesta, mutta pidän sitä kuitenkin tosi tärkeänä, että he pystyisivät kielen ymmärtämisen lisäksi myös sujuvasti kommunikoimaan sillä. 


Loppuun vielä pientä listausta Lukan tämän hetkisestä sanavarastosta suomeksi ja puolaksi. Ihan kaikkia tässä ei ole, mutta kirjoittelin ylös joitakin eniten käytettyjä sanoja kummallakin kielellä. Osan sanoista Luka sanoo oikein selkeästi, mutta osa on sellaisia joiden merkitystä ei välttämättä joku ulkopuolinen ymmärtäisi. Osan sanoista kirjoitin listaan niin kuin Luka ne itse lausuu, jos vain suinkin osasin. Näiden sanojen lisäksi Luka osaa myös kertoa miten monet eläimet ääntelevät, vaikkei niiden nimiä vielä itse osaakaan sanoa. Ja varsinaisten oikeiden sanojen lisäksi tulee myös paljon sellaista omankielistä höpötystä ja selitystä, jota me vanhemmatkaan ei kyllä aina ihan ymmärretä!
  • äiti 
  • titi = isi
  • mimmu = mummi
  • kakka = tilanteesta riippuen tarkoittaa kakka, Taika tai Lalka (!)
  • pyö = pyörä
  • älä
  • pipi
  • ei
  • vaippa
  • pupu
  • pua = apua
  • täällä
  • mennään
  • kikku = lintu
  • puu
  • kala
  • kukka
  • hai
  • rikki
  • kekka = rekka
  • reppu
  • mopo
  • kikkä = kenkä
  • loppu
  • leipä
  • leikkaa
  • kiipeää
  • mi = miś (nalle)
  • pie = pieś (koira)
  • papa = koparka (kaivuri)
  • kak = kask (kypärä)
  • dzwi = dżwig (nosturi)
  • pua = pchła (kirppu)
  • baba = banan (banaani)
  • katka = karetka (ambulanssi)
  • nie ma = ei ole


Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta kaksikielisiä perheitä? Miten teillä etenkin vähemmistökielen oppiminen on sujunut?

xoxo Nelli

Sun silmilläsi katsoa maailmaa
Mä tahtoisin taas sen nähdä kauniina
Seuraan sua ja voin vain aavistaa
Kuinka paljon matkallaan voi unohtaa


Sä kysyt kuka tähdet sytyttää
Kun kainalooni painat pienen pään
Mä sylissäni sua tuuditan
Laulan sulle poikasista oravan


Missä on satumaa
Ota mut sinne mukaan
Kerro mulle mitä sä näät
Noilla lapsen silmillä


Sun naurustasi kuulen joskus sen
Sä elät aikaa suurten ihmeiden
Autat mua uudesti löytämään
Leppäkertun kun se lähtee lentämään


Kätes anna pieni lämpöinen
Mä siihen lasken sielun sydämen
Kuin aurinko sä tulit aamulla
Taivas antoi enkelinsä kauneimman


Missä on satumaa
Ota mut sinne mukaan
Kerro mulle mitä sä näät
Noilla lapsen silmillä

Inka - Lapsen silmillä

xoxo Nelli

Lapsen silmillä

maanantai 19. kesäkuuta 2017


Sun silmilläsi katsoa maailmaa
Mä tahtoisin taas sen nähdä kauniina
Seuraan sua ja voin vain aavistaa
Kuinka paljon matkallaan voi unohtaa


Sä kysyt kuka tähdet sytyttää
Kun kainalooni painat pienen pään
Mä sylissäni sua tuuditan
Laulan sulle poikasista oravan


Missä on satumaa
Ota mut sinne mukaan
Kerro mulle mitä sä näät
Noilla lapsen silmillä


Sun naurustasi kuulen joskus sen
Sä elät aikaa suurten ihmeiden
Autat mua uudesti löytämään
Leppäkertun kun se lähtee lentämään


Kätes anna pieni lämpöinen
Mä siihen lasken sielun sydämen
Kuin aurinko sä tulit aamulla
Taivas antoi enkelinsä kauneimman


Missä on satumaa
Ota mut sinne mukaan
Kerro mulle mitä sä näät
Noilla lapsen silmillä

Inka - Lapsen silmillä

xoxo Nelli




Heippa! Meillä on ollut tosi kiva viikonloppu ja ollaan saatu nauttia ihanista kesäkeleistä. Tää kesä on ollut tähän mennessä vähän hassu, kun tuntuu että niitä oikeasti kesäisiä päiviä on ollut aina yksi tai kaksi kerrallaan, ja sen jälkeen taas harmaata ja sateista. Jotenkin on ollut vaikeakin päästä ihan kunnon kesäfiilikseen ja vielä vaikeampaa on hahmottaa, että tässä elellään jo keskikesää ja ensi viikolla on juhannus! Niistä vähänkin aurinkoisista päivistä on kyllä pitänyt ottaa aina kaikki irti, ja siispä tähänkin viikonloppuun on kuulunut paljon ulkoilua. Luka olisikin mielellään aina vaikka koko päivän ulkona, jos vain mahdollista! 

Erityisen hyvän tästä viikonlopusta teki kuitenkin se, että perjantai ja lauantai meni täällä täysin ilman iltaitkuja! En vielä uskalla huokaista helpotuksesta, että ne itkut olisi todella nyt lopullisesti itketty, mutta toivottavasti tämä nyt tosiaan alkaisi helpottaa. Varsinkin perjantaina, kun oli ensimmäinen ilta kolmeen viikkoon kun vauva ei itkenyt ollenkaan, tuntui niin onnelliselta. Onnelliselta ajatellessani, että mun vauvaan ei satu. Se ajatus oli niin helpottava, että melkein siinä itku pääsi itsellä, kun katsoin illalla levollisena sänkyyn nukahtanutta vauvaani. Vaikka tämä on ollut monin tavoin raskasta itsellekin, niin kyllä kaikkein raskainta tässä on ajatus siitä, että oma lapsi itkee niin sydäntäsärkevästi siksi, että siihen sattuu. Aloitettiin muuten tuolloin perjantaiaamuna erään lukijan kommentin innoittamana antamaan maitohappobakteeri-tippoja aina aamuisin ensimmäisen imetyksen yhteydessä, heillä kuulemma iltaitkut olivat loppuneet siihen. En tiedä, auttoiko tosiaan ne tipat noin hyvin ja nopeasti, vai oliko vain sattumaa, mutta niitä ehdottomasti jatketaan! Vaikka nyt on ollut jo kaksi hyvää iltaa putkeen, niin silti sitä on vielä koko ajan vähän varpaillaan ja koko ajan vain peläten odottaa sitä, että alkaako se itku kohta taas...  





Me saatiin yhteistyön merkeissä valita eestiläiseltä Breden Kids - merkiltä muutama tuote lapsille. Kyseinen merkki oli itselleni ihan uusi tuttavuus, mutta lähdin ilomielin mukaan yhteistyöhön muutamastakin eri syystä. Ensinnäkin kyseessä on pieni perheyritys, jollaisten toimintaa tukee aina mielellään, ja toisekseen merkin vaatteet ovat eettisesti Euroopassa valmistettuja, mikä on aina iso plussa! Lisäksi kaikissa vaatteissa käytetään GOTS-sertifioitua luomupuuvillaa. Vaatteet tuntuvatkin ihanan pehmoisilta pikkutyyppien ihoa vasten ja samalla voi olla luottavaisin mielin siitä, että ne eivät sisällä mitään haitallisia myrkkyjä. Nämä seikat huomioon ottaen Breden Kidsin vaatteet ovat myös yllättävän edullisia ja kuoseissa löytyy valinnanvaraa moneen makuun. 

Valitsin Lukalle hauskat pyöräkuvioiset polvipituiset shortsit. Hieman arvoin, ovatko nämä vähän liian räikeät omaan makuuni, mutta koska Luka rakastaa pyöräilyä ja pyöriä, niin ajattelin että nämä olisivat kuitenkin taaperon mieleen. Oikeassa olinkin, ja Luka on monena päivänä itse halunnut laittaa päälle juuri nämä "pyörähousut". Malli on hauskan rento ja juuri sopiva Suomen lämpöisiin, mutta harvemmin kuitenkaan aivan helteisiin kesäpäiviin! Luka on vajaa 90-senttinen ja hänelle otin housuista koon 86/92. Hieman jännitin, miten nämä istuvat sillä Luka on vyötäröltään niin hoikka, että sopivia housuja on todella vaikea löytää, sillä melkein kaikki jäävät vähän roikkumaan. Nämä tuntuvat onneksi kuitenkin ihan passeleilta! Vähän Lukaa tuntui alkuun häiritsevän tuo hänelle hassu pituus: housut eivät ole kokopitkät mutta eivät kuitenkaan sellaiset shortsikaan, joihin hän on tottunut. Taaperomme on välillä tosi tarkka tällaisista seikoista ja alkuun hän yritti koko ajan vetää lahkeita alas, mutta nyt on jo tottunut, hih.

Taikalle puolestaan valitsin tuon ihanan pehmoisen norsupeiton, johon kovasti ihastuin. Niin söpö! Kuosi on suloisen hempeä ja siinä on mukava pienen pötkötellä. Me ollaan käytetty peittoa nyt erityisesti makuualustana, kun Taika viihtyy hyvin lattialla mahallaan. Myöhemmin se sopii varmasti hyvin myös peitoksi tai päiväpeitteeksi pinnikseen! Oma suosikkini näistä kaikista Breden Kidsin tuotteista oli kuitenkin tuo pupu-kuosinen yökkäri/haalari. Kaikki minut vähänkin tuntevat varmasti tietävät, että RAKASTAN pupuja ja olen heikkona kaikkiin pupujuttuihin. Ei siis tarvinnut kahta kertaa miettä, kun tämän valikoimasta bongasin. Tätä pupukuosia löytyy myös esimerkiksi housuina, bodyna ja hattuna, mutta valkkasin meille tuon haalarin, koska ne on meillä yleensäkin tosi tykättyjä lastenvaatteita. Taika käyttää tällä hetkellä vaattissa kokoa 56 ja 62, ja haalarista otin koon 62/68. Siinä on vielä rutkasti kasvuvaraa neidille, mutta hihan- ja lahkeensuita kääntämällä se ei mielestäni ole kuitenkaan liian reilu jo nyt käytettäväksi. Vauvalle tällainen haalari sopii ihan hyvin oloasuksikin, eikä vain yövaatteeksi. Plussaa kahteen suuntaan avattavasta vetoketjusta, mikä helpottaa vaipanvaihtoja!  




Onko Breden Kids sulle merkkinä tuttu? Kolahtiko kuosit? Jos tykästyit vaatteisiin, niin klikkaa itsesi instagramin (@nellikochanie) puolelle ja osallistu arvontaan, jossa palkintona kaksi vapaavalintaista tuotetta Breden Kidsin valikoimasta! Osallistumisaikaa on koko ensi viikko eli 25. kesäkuuta asti.

xoxo Nelli

Ihana viikonloppu & Breden Kids - arvonta!

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017





Heippa! Meillä on ollut tosi kiva viikonloppu ja ollaan saatu nauttia ihanista kesäkeleistä. Tää kesä on ollut tähän mennessä vähän hassu, kun tuntuu että niitä oikeasti kesäisiä päiviä on ollut aina yksi tai kaksi kerrallaan, ja sen jälkeen taas harmaata ja sateista. Jotenkin on ollut vaikeakin päästä ihan kunnon kesäfiilikseen ja vielä vaikeampaa on hahmottaa, että tässä elellään jo keskikesää ja ensi viikolla on juhannus! Niistä vähänkin aurinkoisista päivistä on kyllä pitänyt ottaa aina kaikki irti, ja siispä tähänkin viikonloppuun on kuulunut paljon ulkoilua. Luka olisikin mielellään aina vaikka koko päivän ulkona, jos vain mahdollista! 

Erityisen hyvän tästä viikonlopusta teki kuitenkin se, että perjantai ja lauantai meni täällä täysin ilman iltaitkuja! En vielä uskalla huokaista helpotuksesta, että ne itkut olisi todella nyt lopullisesti itketty, mutta toivottavasti tämä nyt tosiaan alkaisi helpottaa. Varsinkin perjantaina, kun oli ensimmäinen ilta kolmeen viikkoon kun vauva ei itkenyt ollenkaan, tuntui niin onnelliselta. Onnelliselta ajatellessani, että mun vauvaan ei satu. Se ajatus oli niin helpottava, että melkein siinä itku pääsi itsellä, kun katsoin illalla levollisena sänkyyn nukahtanutta vauvaani. Vaikka tämä on ollut monin tavoin raskasta itsellekin, niin kyllä kaikkein raskainta tässä on ajatus siitä, että oma lapsi itkee niin sydäntäsärkevästi siksi, että siihen sattuu. Aloitettiin muuten tuolloin perjantaiaamuna erään lukijan kommentin innoittamana antamaan maitohappobakteeri-tippoja aina aamuisin ensimmäisen imetyksen yhteydessä, heillä kuulemma iltaitkut olivat loppuneet siihen. En tiedä, auttoiko tosiaan ne tipat noin hyvin ja nopeasti, vai oliko vain sattumaa, mutta niitä ehdottomasti jatketaan! Vaikka nyt on ollut jo kaksi hyvää iltaa putkeen, niin silti sitä on vielä koko ajan vähän varpaillaan ja koko ajan vain peläten odottaa sitä, että alkaako se itku kohta taas...  





Me saatiin yhteistyön merkeissä valita eestiläiseltä Breden Kids - merkiltä muutama tuote lapsille. Kyseinen merkki oli itselleni ihan uusi tuttavuus, mutta lähdin ilomielin mukaan yhteistyöhön muutamastakin eri syystä. Ensinnäkin kyseessä on pieni perheyritys, jollaisten toimintaa tukee aina mielellään, ja toisekseen merkin vaatteet ovat eettisesti Euroopassa valmistettuja, mikä on aina iso plussa! Lisäksi kaikissa vaatteissa käytetään GOTS-sertifioitua luomupuuvillaa. Vaatteet tuntuvatkin ihanan pehmoisilta pikkutyyppien ihoa vasten ja samalla voi olla luottavaisin mielin siitä, että ne eivät sisällä mitään haitallisia myrkkyjä. Nämä seikat huomioon ottaen Breden Kidsin vaatteet ovat myös yllättävän edullisia ja kuoseissa löytyy valinnanvaraa moneen makuun. 

Valitsin Lukalle hauskat pyöräkuvioiset polvipituiset shortsit. Hieman arvoin, ovatko nämä vähän liian räikeät omaan makuuni, mutta koska Luka rakastaa pyöräilyä ja pyöriä, niin ajattelin että nämä olisivat kuitenkin taaperon mieleen. Oikeassa olinkin, ja Luka on monena päivänä itse halunnut laittaa päälle juuri nämä "pyörähousut". Malli on hauskan rento ja juuri sopiva Suomen lämpöisiin, mutta harvemmin kuitenkaan aivan helteisiin kesäpäiviin! Luka on vajaa 90-senttinen ja hänelle otin housuista koon 86/92. Hieman jännitin, miten nämä istuvat sillä Luka on vyötäröltään niin hoikka, että sopivia housuja on todella vaikea löytää, sillä melkein kaikki jäävät vähän roikkumaan. Nämä tuntuvat onneksi kuitenkin ihan passeleilta! Vähän Lukaa tuntui alkuun häiritsevän tuo hänelle hassu pituus: housut eivät ole kokopitkät mutta eivät kuitenkaan sellaiset shortsikaan, joihin hän on tottunut. Taaperomme on välillä tosi tarkka tällaisista seikoista ja alkuun hän yritti koko ajan vetää lahkeita alas, mutta nyt on jo tottunut, hih.

Taikalle puolestaan valitsin tuon ihanan pehmoisen norsupeiton, johon kovasti ihastuin. Niin söpö! Kuosi on suloisen hempeä ja siinä on mukava pienen pötkötellä. Me ollaan käytetty peittoa nyt erityisesti makuualustana, kun Taika viihtyy hyvin lattialla mahallaan. Myöhemmin se sopii varmasti hyvin myös peitoksi tai päiväpeitteeksi pinnikseen! Oma suosikkini näistä kaikista Breden Kidsin tuotteista oli kuitenkin tuo pupu-kuosinen yökkäri/haalari. Kaikki minut vähänkin tuntevat varmasti tietävät, että RAKASTAN pupuja ja olen heikkona kaikkiin pupujuttuihin. Ei siis tarvinnut kahta kertaa miettä, kun tämän valikoimasta bongasin. Tätä pupukuosia löytyy myös esimerkiksi housuina, bodyna ja hattuna, mutta valkkasin meille tuon haalarin, koska ne on meillä yleensäkin tosi tykättyjä lastenvaatteita. Taika käyttää tällä hetkellä vaattissa kokoa 56 ja 62, ja haalarista otin koon 62/68. Siinä on vielä rutkasti kasvuvaraa neidille, mutta hihan- ja lahkeensuita kääntämällä se ei mielestäni ole kuitenkaan liian reilu jo nyt käytettäväksi. Vauvalle tällainen haalari sopii ihan hyvin oloasuksikin, eikä vain yövaatteeksi. Plussaa kahteen suuntaan avattavasta vetoketjusta, mikä helpottaa vaipanvaihtoja!  




Onko Breden Kids sulle merkkinä tuttu? Kolahtiko kuosit? Jos tykästyit vaatteisiin, niin klikkaa itsesi instagramin (@nellikochanie) puolelle ja osallistu arvontaan, jossa palkintona kaksi vapaavalintaista tuotetta Breden Kidsin valikoimasta! Osallistumisaikaa on koko ensi viikko eli 25. kesäkuuta asti.

xoxo Nelli

Vaikka Lukan synttäreitä vietettiin isommin jo toukokuun lopussa Taikan nimiäisten yhteydessä, niin tietenkin 2-vuotiasta piti juhlistaa vähän vielä oikeanakin synttäripäivänä viime sunnuntaina. Paikalle kutsuttiin lähisukua ja Luka sai avata vielä muutaman lahjapaketin, joista paljastui lisää Duploja pikkumiehen kokoelmaan. Kakuksi haluttiin tehdä jotain kevyttä ja raikasta, sillä meillä on parin viime kuun aikana ollut niin paljon kaikenlaisia juhlia, että ollaan kärsitty jo pienistä kakkuövereistä. Kinuskikissan sivuilta löytyi resepti herkulliseen smoothie-kakkuun, jota saattoi hyvillä mielin tarjoilla myös pienelle päivänsankarille.


S M O O T H I E - K A K K U 

Pohja:
150 g digestivekeksejä
1 prk (125 g) vauvojen hedelmäsosetta

Smoothie-täyte:
8 liivatelehteä
750 g vadelmia
3 banaania
1 prk (165-200 ml) kookoskermaa
1 tl kardemummaa
½ dl vettä

Pinnalle:
mustikoita
viipaloituja persikoita
passionhedelmää

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Hienonna digestivet tehosekoittimella ja sekoita joukkoon hedelmäsose. Painele seos vuoan pohjalle.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Soseuta marjat ja banaanit blenderillä tai sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon kookoskerma ja kardemumma.

Kuumenna vesi kiehuvaksi. Sulata joukkoon liotetut liivatteet. Pyöräytä liivatevesi sekaisin muiden ainesten kanssa.

Kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa noin kolme tuntia. Irrota kakku vuoasta ja siirrä tarjoilulautaselle. Koristele haluamallasi tavalla.

Alkuperäinen ohje: Kinuskikissa


Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty mansikoita, mutta me päätettiin korvata ne vadelmilla. Söin nimittäin aiemmin kesällä mansikkakakkua, joka aiheutti Taikalle kovat vatsanpurut. Muistan, että Lukankaan vatsalle mansikat eivät aikanaan sopineet, joten täytyy nyt yrittää olla syömättä niitä, vaikka näin kesällä se tuleekin olemaan vaikeaa! Vadelmat kuitenkin sopivat tähän kakkuun varsin hyvin nekin ja maku oli oikein raikas. Kinuskikissan reseptissä lukeekin, että mansikoiden ja banaanien tilalla voi käyttää mitä tahansa marjoja ja hedelmiä, joten tätä kakkua voi kyllä varioida monella tapaa! Pinnallekin voi heittää koristeeksi mitä vain haluaa: alkuperäisestä ohjeesta poiketen me korvattiin mansikat mustikoilla ja kiivi passionhedelmällä. 


Hyvää oli ja kaikille maistui - eikä vähiten synttärisankarille itselleen! Nykyään ei oikein enää onnistu sellainen, että söisi itse jotain herkkuja antamatta taaperollekin, joten jos niitä mielii syödä on se tehtävä salaa tai keksittävä hitusen parempia vaihtoehtoja. Toki Luka saa joskus esimerkiksi keksiä tai itseleivottua pullaa, mutta enimmäkseen yritetään vältellä turhaa sokerin syöntiä. Siksi tämä kakku oli oikein hyvä taaperollekin, sillä tähän ei tule lisättyä sokeria ollenkaan vaan maku tulee marjoista ja hedelmistä itsestään. Pohjan Digestive-kekseissä nyt tietysti on hieman sokeria, mutta aika "terveellinen" kakkuhan tämä loppujen lopuksi on! Me varmasti tullaan tekemään näitä smoothie-kakkuja jatkossakin kun tekee mieli herkutella, sillä kakku valmistui helposti ja nopeasti, ja varsinkin kesään tällainen sopii raikkautensa vuoksi tosi hyvin. Joko olette kokeilleet?  


xoxo Nelli

Synttärisankarin smoothie-kakku

torstai 15. kesäkuuta 2017


Vaikka Lukan synttäreitä vietettiin isommin jo toukokuun lopussa Taikan nimiäisten yhteydessä, niin tietenkin 2-vuotiasta piti juhlistaa vähän vielä oikeanakin synttäripäivänä viime sunnuntaina. Paikalle kutsuttiin lähisukua ja Luka sai avata vielä muutaman lahjapaketin, joista paljastui lisää Duploja pikkumiehen kokoelmaan. Kakuksi haluttiin tehdä jotain kevyttä ja raikasta, sillä meillä on parin viime kuun aikana ollut niin paljon kaikenlaisia juhlia, että ollaan kärsitty jo pienistä kakkuövereistä. Kinuskikissan sivuilta löytyi resepti herkulliseen smoothie-kakkuun, jota saattoi hyvillä mielin tarjoilla myös pienelle päivänsankarille.


S M O O T H I E - K A K K U 

Pohja:
150 g digestivekeksejä
1 prk (125 g) vauvojen hedelmäsosetta

Smoothie-täyte:
8 liivatelehteä
750 g vadelmia
3 banaania
1 prk (165-200 ml) kookoskermaa
1 tl kardemummaa
½ dl vettä

Pinnalle:
mustikoita
viipaloituja persikoita
passionhedelmää

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Hienonna digestivet tehosekoittimella ja sekoita joukkoon hedelmäsose. Painele seos vuoan pohjalle.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Soseuta marjat ja banaanit blenderillä tai sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon kookoskerma ja kardemumma.

Kuumenna vesi kiehuvaksi. Sulata joukkoon liotetut liivatteet. Pyöräytä liivatevesi sekaisin muiden ainesten kanssa.

Kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa noin kolme tuntia. Irrota kakku vuoasta ja siirrä tarjoilulautaselle. Koristele haluamallasi tavalla.

Alkuperäinen ohje: Kinuskikissa


Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty mansikoita, mutta me päätettiin korvata ne vadelmilla. Söin nimittäin aiemmin kesällä mansikkakakkua, joka aiheutti Taikalle kovat vatsanpurut. Muistan, että Lukankaan vatsalle mansikat eivät aikanaan sopineet, joten täytyy nyt yrittää olla syömättä niitä, vaikka näin kesällä se tuleekin olemaan vaikeaa! Vadelmat kuitenkin sopivat tähän kakkuun varsin hyvin nekin ja maku oli oikein raikas. Kinuskikissan reseptissä lukeekin, että mansikoiden ja banaanien tilalla voi käyttää mitä tahansa marjoja ja hedelmiä, joten tätä kakkua voi kyllä varioida monella tapaa! Pinnallekin voi heittää koristeeksi mitä vain haluaa: alkuperäisestä ohjeesta poiketen me korvattiin mansikat mustikoilla ja kiivi passionhedelmällä. 


Hyvää oli ja kaikille maistui - eikä vähiten synttärisankarille itselleen! Nykyään ei oikein enää onnistu sellainen, että söisi itse jotain herkkuja antamatta taaperollekin, joten jos niitä mielii syödä on se tehtävä salaa tai keksittävä hitusen parempia vaihtoehtoja. Toki Luka saa joskus esimerkiksi keksiä tai itseleivottua pullaa, mutta enimmäkseen yritetään vältellä turhaa sokerin syöntiä. Siksi tämä kakku oli oikein hyvä taaperollekin, sillä tähän ei tule lisättyä sokeria ollenkaan vaan maku tulee marjoista ja hedelmistä itsestään. Pohjan Digestive-kekseissä nyt tietysti on hieman sokeria, mutta aika "terveellinen" kakkuhan tämä loppujen lopuksi on! Me varmasti tullaan tekemään näitä smoothie-kakkuja jatkossakin kun tekee mieli herkutella, sillä kakku valmistui helposti ja nopeasti, ja varsinkin kesään tällainen sopii raikkautensa vuoksi tosi hyvin. Joko olette kokeilleet?  


xoxo Nelli

Illat on meillä edelleen pääsääntöisesti aika raskaita. Vaikka aika usein toivoisin voivani hidastaa aikaa ja pitäväni lapset pieninä pidempään, niin tämän vaiheen toivoisin kyllä olevan pian ohi, muuttuvan paremmaksi. Niinä vaikeina hetkinä kun tuntuu, etten jaksa tai selviä tästä, hoen itselleni yhtä tiettyä mantraa. Tämä ei kestä ikuisesti. Silloin kun Kamil on töissä ja Taika itkee ja Luka ei tottele ja kello on jo pahasti yli nukkumaanmenoajan enkä minä riitä mihinkään. Kun olen pomppinut itkevän vauvan kanssa toista tuntia jumppapallon päällä rukoillen, että se sydäntä riipivä itku loppuisi. En siksi, etten itse jaksaisi vaan siksi, että tuntuu niin pahalta toisen puolesta. Ja silloin kun antaisin lähes mitä vaan siitä, että saisin vain istua hetkeksi alas täyteen hiljaisuuteen; kun kukaan ei kaipaisi tai vaatisi mitään.

"Tämä ei kestä ikuisesti."

Silloin kun yritän saada pestyä illalla Lukan hampaat Taikan huutaessa toisessa kainalossa. Silloin kun pitäisi tulla ulkoa sisälle syömään iltapalaa ja Luka vain juoksee karkuun. Kun koira oksentaa olohuoneen karvamatolle juuri, kun olen saanut päivän leikkien jälkeen kaikki tavarat paikoilleen luullen, että voisin vihdoin vain hetken olla. 


"Tämä ei kestä ikuisesti." 

Ja niin jaksan ne vaikeimmat hetket silloinkin kun luulen etten yksinkertaisesti vain jaksa. Tietäen, että vielä ihan oikeasti koittaa se päivä, kun yhtäkkiä vain huomaan että nythän on jo helpompaa. Luultavasti se koittaa nopeammin kuin uskonkaan, vaikka juuri nyt ei siltä tuntuisikaan. Ja vaikka suurimmaksi osaksi meillä menee muuten tosi hyvin, niin kyllä nuo illat vain vaativat veronsa - välillä vähän liikaakin. Olen alkanut vähän kammoamaankin niitä päiviä kun Kamil on iltavuorossa ja pieni ahdistus pyrkii helposti mieleen jo edellisenä päivänä. Silloin ainoa keino selvitä on päättää selvitä yhdestä illasta kerrallaan, ja muistuttaa itseään siitä että tämäkin on todella vain ohimenevää.


"Tämä ei kestä ikuisesti."

Mutta mitä enemmän tuota lausetta pääni sisällä toistelen, sitä vahvemmin ymmärrän myös mantrani toisen puolen. Että tämä tosiaankaan ei kestä ikuisesti. Tämä kaikessa rankkuudessaankin huolimatta rakas, ihana ja ainutlaatuinen aika, jolloin lapseni ovat pieniä ja minä saan olla kotona heidän kanssaan. Olla kokonaan heidän ja heille. Ja miten minä vielä tuleekaan ikävöimään tätä, tätä kaikkea. Enkä minä jälkeen päin muista niitä ikuisuudelta tuntureita iltoja jolloin olisin halunnut vain itkeä kilpaa lasten kanssa tai sitä miten väsynyt välillä olin. Ja siksi on mantrani saanut uuden merkityksen viime aikoina. Sanon sen mielessäni myös silloin, kun hymyilen niin että poskiin sattuu ja kaikki on hyvin. Niinä hetkinä jotka haluaisin muistaa ikuisesti, kun olen onnellisimmillani. Kuten tänään, tässä tavallisen arkisessa hetkessä kun istuttiin Pikku Kakkosen aikaan sohvalla yhdessä, me kaikki kolme. Kun isompi käpertyi kainaloon suukottaen välillä pikkusiskon otsaa. Pienempi tuhisi rinnalla ja tarttui tiukasti sormeen. Enkä minä ole koskaan nähnyt mitään ihanampaa, kuin nuo kaksi.


"Tämä ei kestä ikuisesti."

Kun yöllä havahdun unesta ja katson pientä vieressäni nukkuvaa tytärtäni enkä voi edes täysin ymmärtää, kuinka ihana hän on. Kun hän hymyilee sitä maailman kauneinta vauvahymyään ja katsoo suoraan silmiin. Kun istun pimeässä huoneessa imettämässä vauvaani eikä maailmassa ole ketään muuta kuin me kaksi. Sillä vielä tulee päivä, kun hän ei enää tarvitsekaan minua samalla tavoin kuin nyt.

Kun Luka herää hiukset unesta pörröisinä, huutaa "äi-ti!" ja sitten istutaan sylikkäin sängyn reunalla kunnes taapero on oikeasti valmis heräämään. Kun hän sanoo jonkin uuden sanan tai oppii jotain uutta ja minä olen haljeta ylpeydestä. Kun kävellään ulkona ja hän osoittaa kaikkea näkemäänsä, ja kerron hänelle oravanpojista ja taivaalla lentävistä variksista. Sillä vielä koittaa päivä, kun äiti ei olekaan enää se, jonka syli saa kaikki maailman murheet katoamaan.

Tiedättehän sen sanonnan, että lasten kanssa päivät ovat pitkiä mutta vuodet lyhyitä? Se on oikeasti niin kipeän totta. Ajat muuttuvat, eivät välttämättä sen parempaan tai huonompaan, mutta muuttuvat väistämättä joka tapauksessa. Lapset kasvavat. Enkä minä saa kokea tätä hetkeä enää koskaan uudelleen. Yritän elää hetkessä, mutta välillä se iskee niin että rintaa puristaa. Tiedättekö tunteen?


Kuvissa näkyvä Daniel Wellingtonin Dapper Durham - kello on saatu blogiyhteistyön kautta. Koodilla Nellixo te lukijani saatte myös 15% alennusta koko Daniel Wellingtonin verkkokaupan valikoimasta kesäkuun loppuun asti.

xoxo Nelli

Pitkät päivät, lyhyet vuodet

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017


Illat on meillä edelleen pääsääntöisesti aika raskaita. Vaikka aika usein toivoisin voivani hidastaa aikaa ja pitäväni lapset pieninä pidempään, niin tämän vaiheen toivoisin kyllä olevan pian ohi, muuttuvan paremmaksi. Niinä vaikeina hetkinä kun tuntuu, etten jaksa tai selviä tästä, hoen itselleni yhtä tiettyä mantraa. Tämä ei kestä ikuisesti. Silloin kun Kamil on töissä ja Taika itkee ja Luka ei tottele ja kello on jo pahasti yli nukkumaanmenoajan enkä minä riitä mihinkään. Kun olen pomppinut itkevän vauvan kanssa toista tuntia jumppapallon päällä rukoillen, että se sydäntä riipivä itku loppuisi. En siksi, etten itse jaksaisi vaan siksi, että tuntuu niin pahalta toisen puolesta. Ja silloin kun antaisin lähes mitä vaan siitä, että saisin vain istua hetkeksi alas täyteen hiljaisuuteen; kun kukaan ei kaipaisi tai vaatisi mitään.

"Tämä ei kestä ikuisesti."

Silloin kun yritän saada pestyä illalla Lukan hampaat Taikan huutaessa toisessa kainalossa. Silloin kun pitäisi tulla ulkoa sisälle syömään iltapalaa ja Luka vain juoksee karkuun. Kun koira oksentaa olohuoneen karvamatolle juuri, kun olen saanut päivän leikkien jälkeen kaikki tavarat paikoilleen luullen, että voisin vihdoin vain hetken olla. 


"Tämä ei kestä ikuisesti." 

Ja niin jaksan ne vaikeimmat hetket silloinkin kun luulen etten yksinkertaisesti vain jaksa. Tietäen, että vielä ihan oikeasti koittaa se päivä, kun yhtäkkiä vain huomaan että nythän on jo helpompaa. Luultavasti se koittaa nopeammin kuin uskonkaan, vaikka juuri nyt ei siltä tuntuisikaan. Ja vaikka suurimmaksi osaksi meillä menee muuten tosi hyvin, niin kyllä nuo illat vain vaativat veronsa - välillä vähän liikaakin. Olen alkanut vähän kammoamaankin niitä päiviä kun Kamil on iltavuorossa ja pieni ahdistus pyrkii helposti mieleen jo edellisenä päivänä. Silloin ainoa keino selvitä on päättää selvitä yhdestä illasta kerrallaan, ja muistuttaa itseään siitä että tämäkin on todella vain ohimenevää.


"Tämä ei kestä ikuisesti."

Mutta mitä enemmän tuota lausetta pääni sisällä toistelen, sitä vahvemmin ymmärrän myös mantrani toisen puolen. Että tämä tosiaankaan ei kestä ikuisesti. Tämä kaikessa rankkuudessaankin huolimatta rakas, ihana ja ainutlaatuinen aika, jolloin lapseni ovat pieniä ja minä saan olla kotona heidän kanssaan. Olla kokonaan heidän ja heille. Ja miten minä vielä tuleekaan ikävöimään tätä, tätä kaikkea. Enkä minä jälkeen päin muista niitä ikuisuudelta tuntureita iltoja jolloin olisin halunnut vain itkeä kilpaa lasten kanssa tai sitä miten väsynyt välillä olin. Ja siksi on mantrani saanut uuden merkityksen viime aikoina. Sanon sen mielessäni myös silloin, kun hymyilen niin että poskiin sattuu ja kaikki on hyvin. Niinä hetkinä jotka haluaisin muistaa ikuisesti, kun olen onnellisimmillani. Kuten tänään, tässä tavallisen arkisessa hetkessä kun istuttiin Pikku Kakkosen aikaan sohvalla yhdessä, me kaikki kolme. Kun isompi käpertyi kainaloon suukottaen välillä pikkusiskon otsaa. Pienempi tuhisi rinnalla ja tarttui tiukasti sormeen. Enkä minä ole koskaan nähnyt mitään ihanampaa, kuin nuo kaksi.


"Tämä ei kestä ikuisesti."

Kun yöllä havahdun unesta ja katson pientä vieressäni nukkuvaa tytärtäni enkä voi edes täysin ymmärtää, kuinka ihana hän on. Kun hän hymyilee sitä maailman kauneinta vauvahymyään ja katsoo suoraan silmiin. Kun istun pimeässä huoneessa imettämässä vauvaani eikä maailmassa ole ketään muuta kuin me kaksi. Sillä vielä tulee päivä, kun hän ei enää tarvitsekaan minua samalla tavoin kuin nyt.

Kun Luka herää hiukset unesta pörröisinä, huutaa "äi-ti!" ja sitten istutaan sylikkäin sängyn reunalla kunnes taapero on oikeasti valmis heräämään. Kun hän sanoo jonkin uuden sanan tai oppii jotain uutta ja minä olen haljeta ylpeydestä. Kun kävellään ulkona ja hän osoittaa kaikkea näkemäänsä, ja kerron hänelle oravanpojista ja taivaalla lentävistä variksista. Sillä vielä koittaa päivä, kun äiti ei olekaan enää se, jonka syli saa kaikki maailman murheet katoamaan.

Tiedättehän sen sanonnan, että lasten kanssa päivät ovat pitkiä mutta vuodet lyhyitä? Se on oikeasti niin kipeän totta. Ajat muuttuvat, eivät välttämättä sen parempaan tai huonompaan, mutta muuttuvat väistämättä joka tapauksessa. Lapset kasvavat. Enkä minä saa kokea tätä hetkeä enää koskaan uudelleen. Yritän elää hetkessä, mutta välillä se iskee niin että rintaa puristaa. Tiedättekö tunteen?


Kuvissa näkyvä Daniel Wellingtonin Dapper Durham - kello on saatu blogiyhteistyön kautta. Koodilla Nellixo te lukijani saatte myös 15% alennusta koko Daniel Wellingtonin verkkokaupan valikoimasta kesäkuun loppuun asti.

xoxo Nelli

Meidän molemmat lapset ovat syntyneet 11. päivä, joten eilen Lukan 2-vuotissynttäreiden lisäksi oli myös Taikalla juhlapäivä. Pikkuneiti täytti kaksi kuukautta, ja kun katson noita 1kk-postauksen kuvia niin tuntuu kyllä, että hän on kasvanut ihan hurjasti! Se tietynlainen pikkuvauvamaisuus hälvenee pikku hiljaa ja ne vauvan ihan omat, persoonalliset piirteet tulevat päivä päivältä vahvempina esiin. Niin ihana pieni prinsessa hän kyllä on!

Mitat (suluissa 1kk-mitat ja syntymämitat)

Paino 5075g (4310g - 3285g)
Pituus 54,6cm (52,6cm - 48cm)
Päänympärys 36,3cm (35cm - 32,5cm)

Nämä eivät nyt ole ihan tuoreimmat mitat, sillä Taikalla oli viimeksi neuvolakäynti 6 viikon iässä eli 3 viikkoa sitten. Omaan silmään kyllä vaikuttaa siltä, että tyttö on kasvanut hyvin, mutta seuraava neuvola on sitten vasta 3kk iässä, joten sinne asti saadaan odotella uusimpia mittoja! Tällä hetkellä Taikalla on käytössä vielä 56cm vaatteita, mutta ollaan siirrytty paljon myös 62-senttisiin. 


Luonteeltaan sanoisin neitiä edelleen melko rauhalliseksi, mutta äkkipikaiseksi. Pääasiassa hän on sellainen perustyytyväinen vauva, mutta osaa ilmoittaa kuuluvasti, jos jokin asia hänen mielestään on pielessä. Taika on myös kovin seurallinen tapaus, eikä oikein viihtyisi yksinään ollenkaan. Syli on edelleen se paras paikka. 

Syö täysimetyksellä äidinmaitoa hyvällä ruokahalulla. Taika on tehokas syömään ja päivisin imetyshetket ovat edelleen melko lyhyitä, sillä tyttö ei juuri tissillä "turhaan" roiku. Iltaisin monesti tankataan sitten pidemmän kaavan kautta. Taika syö viimeisen kerran yleensä noin 22-23 aikaan illalla ja yöllä herää noin kolmen aikaan syömään ja seuraavan kerran noin klo 6-7.

Nukkuu kaikkein mieluiten sylissä, mikä välillä aiheuttaa äidille hieman päänvaivaa! Monesti kun hän nukahtaa syliin tai kantoliinaan, ja siitä yrittää siirtää hänet sänkyyn nukkumaan, niin tyttö herääkin sitten viiden minuutin päästä kun ei halua nukkua yksinään. Vaunuissa ja autossa hän myös nukkuu hyvin - niin kauan kuin ne vain pysyvät liikkeellä. Onneksi välillä hän nukkuu sängyssä pidempiäkin pätkiä, sillä kokopäiväinen kantaminen alkaa kyllä käydä jo aika raskaaksi! Öisin Taika nukkuu kainalossani ja herää tosiaan yleensä vain kerran yössä syömään. Päivisin hän on alkanut olla jo yhä pidempiä ja pidempiä aikoja hereillä eli päivät eivät suinkaan ole enää vain syömistä ja nukkumista. Pisimmillään hän on kerralla hereillä ehkä 3-4 tuntia. Muuten varsinaista päivärytmiä ei vielä oikein ole, vaan hän nukkuu silloin kun nukuttaa, vaihtelevia aikoja kerrallaan.


Liikkuu selällään ollessaan vimmatusti käsiään ja jalkojaan heilutellen. Yrittää kovasti kääntyä selältä vatsalleen, mutta ei siinä vielä aivan onnistu. Viihtyy hyvin vatsallaan ja kannattelee päätään jäntevästi pitkiäkin aikoja. Vatsallaan ollessaan käännähtää ketterästi selälleen.

Osaa hymyillä vastavuoroisesti, naureskella ja vähän jo jokellellakin. Katsekontakti löytyy hyvin ja hän onkin varsinainen seuraneiti, joka rakastaa sitä kun hänelle jutellaan ja väläyttää vastaukseksi maailman kauneimman hymynsä. 


Tykkää tarttua pienillä käsillään tiukasti äidin hiuksiin! Kantoliinassa viihtyy todella hyvin ja katselee sieltä suurin silmin tarkkaavaisena ja kiinnostuneena maailmaa - kunnes nukahtaa. Huomaan, että on tosiaankin alkanut enemmän ja enemmän kiinnittää huomiota tähän ympäröivään maailmaan, erityisesti kirkkaat värit kiinnostavat ja naurattavat. Kylpeminen on myös edelleen ihan ykkösjuttu. Hoitopöydälläkin viihtyy hyvin, ja varsinkin ilman vaippaa on kiva olla ja seurustella äidin tai isin kanssa.

Inhoaa edelleen eniten sitä yksinolemista! Ja ne d-vitamiinitipat, ne puistattavat vieläkin. Tuttikin on aika hyi, vaikka sitä ollaan välillä koitettu tarjota, mutta neidille ei se kelpaa.

Muuta Iltaitkuisuutta on nyt jatkunut kahden viikon ajan, mutta vielä en ole huolissani, sillä se tuntuu olevan tässä iässä todella yleistä. Harmittaa kyllä kovasti toisen puolesta, kun itku on välillä niin sydäntäsärkevää eikä mikään tunnu auttavan siihen. Onneksi välillä on nyt ollut helpompiakin iltoja, joten elättelen toiveita että tämä tästä pikku hiljaa laantuisi... Onneksi päivisin meillä on kuitenkin ihana iloinen vauva, jonka avulla ne illatkin sitten jaksaa. Lukan 2kk-postausta lukissani muuten huomasin, että tyypit ovat olleet tässä iässä todella samankaltaisia!



xoxo Nelli

Taika 2kk

maanantai 12. kesäkuuta 2017


Meidän molemmat lapset ovat syntyneet 11. päivä, joten eilen Lukan 2-vuotissynttäreiden lisäksi oli myös Taikalla juhlapäivä. Pikkuneiti täytti kaksi kuukautta, ja kun katson noita 1kk-postauksen kuvia niin tuntuu kyllä, että hän on kasvanut ihan hurjasti! Se tietynlainen pikkuvauvamaisuus hälvenee pikku hiljaa ja ne vauvan ihan omat, persoonalliset piirteet tulevat päivä päivältä vahvempina esiin. Niin ihana pieni prinsessa hän kyllä on!

Mitat (suluissa 1kk-mitat ja syntymämitat)

Paino 5075g (4310g - 3285g)
Pituus 54,6cm (52,6cm - 48cm)
Päänympärys 36,3cm (35cm - 32,5cm)

Nämä eivät nyt ole ihan tuoreimmat mitat, sillä Taikalla oli viimeksi neuvolakäynti 6 viikon iässä eli 3 viikkoa sitten. Omaan silmään kyllä vaikuttaa siltä, että tyttö on kasvanut hyvin, mutta seuraava neuvola on sitten vasta 3kk iässä, joten sinne asti saadaan odotella uusimpia mittoja! Tällä hetkellä Taikalla on käytössä vielä 56cm vaatteita, mutta ollaan siirrytty paljon myös 62-senttisiin. 


Luonteeltaan sanoisin neitiä edelleen melko rauhalliseksi, mutta äkkipikaiseksi. Pääasiassa hän on sellainen perustyytyväinen vauva, mutta osaa ilmoittaa kuuluvasti, jos jokin asia hänen mielestään on pielessä. Taika on myös kovin seurallinen tapaus, eikä oikein viihtyisi yksinään ollenkaan. Syli on edelleen se paras paikka. 

Syö täysimetyksellä äidinmaitoa hyvällä ruokahalulla. Taika on tehokas syömään ja päivisin imetyshetket ovat edelleen melko lyhyitä, sillä tyttö ei juuri tissillä "turhaan" roiku. Iltaisin monesti tankataan sitten pidemmän kaavan kautta. Taika syö viimeisen kerran yleensä noin 22-23 aikaan illalla ja yöllä herää noin kolmen aikaan syömään ja seuraavan kerran noin klo 6-7.

Nukkuu kaikkein mieluiten sylissä, mikä välillä aiheuttaa äidille hieman päänvaivaa! Monesti kun hän nukahtaa syliin tai kantoliinaan, ja siitä yrittää siirtää hänet sänkyyn nukkumaan, niin tyttö herääkin sitten viiden minuutin päästä kun ei halua nukkua yksinään. Vaunuissa ja autossa hän myös nukkuu hyvin - niin kauan kuin ne vain pysyvät liikkeellä. Onneksi välillä hän nukkuu sängyssä pidempiäkin pätkiä, sillä kokopäiväinen kantaminen alkaa kyllä käydä jo aika raskaaksi! Öisin Taika nukkuu kainalossani ja herää tosiaan yleensä vain kerran yössä syömään. Päivisin hän on alkanut olla jo yhä pidempiä ja pidempiä aikoja hereillä eli päivät eivät suinkaan ole enää vain syömistä ja nukkumista. Pisimmillään hän on kerralla hereillä ehkä 3-4 tuntia. Muuten varsinaista päivärytmiä ei vielä oikein ole, vaan hän nukkuu silloin kun nukuttaa, vaihtelevia aikoja kerrallaan.


Liikkuu selällään ollessaan vimmatusti käsiään ja jalkojaan heilutellen. Yrittää kovasti kääntyä selältä vatsalleen, mutta ei siinä vielä aivan onnistu. Viihtyy hyvin vatsallaan ja kannattelee päätään jäntevästi pitkiäkin aikoja. Vatsallaan ollessaan käännähtää ketterästi selälleen.

Osaa hymyillä vastavuoroisesti, naureskella ja vähän jo jokellellakin. Katsekontakti löytyy hyvin ja hän onkin varsinainen seuraneiti, joka rakastaa sitä kun hänelle jutellaan ja väläyttää vastaukseksi maailman kauneimman hymynsä. 


Tykkää tarttua pienillä käsillään tiukasti äidin hiuksiin! Kantoliinassa viihtyy todella hyvin ja katselee sieltä suurin silmin tarkkaavaisena ja kiinnostuneena maailmaa - kunnes nukahtaa. Huomaan, että on tosiaankin alkanut enemmän ja enemmän kiinnittää huomiota tähän ympäröivään maailmaan, erityisesti kirkkaat värit kiinnostavat ja naurattavat. Kylpeminen on myös edelleen ihan ykkösjuttu. Hoitopöydälläkin viihtyy hyvin, ja varsinkin ilman vaippaa on kiva olla ja seurustella äidin tai isin kanssa.

Inhoaa edelleen eniten sitä yksinolemista! Ja ne d-vitamiinitipat, ne puistattavat vieläkin. Tuttikin on aika hyi, vaikka sitä ollaan välillä koitettu tarjota, mutta neidille ei se kelpaa.

Muuta Iltaitkuisuutta on nyt jatkunut kahden viikon ajan, mutta vielä en ole huolissani, sillä se tuntuu olevan tässä iässä todella yleistä. Harmittaa kyllä kovasti toisen puolesta, kun itku on välillä niin sydäntäsärkevää eikä mikään tunnu auttavan siihen. Onneksi välillä on nyt ollut helpompiakin iltoja, joten elättelen toiveita että tämä tästä pikku hiljaa laantuisi... Onneksi päivisin meillä on kuitenkin ihana iloinen vauva, jonka avulla ne illatkin sitten jaksaa. Lukan 2kk-postausta lukissani muuten huomasin, että tyypit ovat olleet tässä iässä todella samankaltaisia!



xoxo Nelli

Seuraa meitä instagramissa!

© Kochanie. Design by Fearne.