Vauva 1kk

torstai 11. toukokuuta 2017


Äää, vauva on tänään jo kuukauden ikäinen ja nyt olisi ensimmäisen kuukausikatsauksen aika! Lienee turha edes mainita, kuinka nopeasti aika on mennyt... Ajattelen vieläkin vauvaa ihan vastasyntyneenä, mutta onhan hän oikeasti jo kovasti kasvanut ja muuttunut näiden viikkojen aikana. Hassua, miten näin vähän aikaa maailmassa ollut tyyppi voikin olla jo niin omanlaisensa persoona, ihan omine erityispiirteineen ja juttuineen. Meidän pieni prinsessa. Ja niin olennainen osa meidän perhettä, hän on kyllä jo ihan täysin ottanut oman paikkansa meidän porukassa eikä mitenkään enää pystyisi kuvitellakaan elämää ilman häntä!


Mitat (suluissa syntymämitat)

Paino 4310g (3285g)
Pituus 52,6cm (48cm)
Päänympärys 35cm (32,5cm)

Meillä oli tänään vauvan 1kk-neuvola, joten mitat ovatkin nyt ihan tuoreita. Tyttö on kasvanut hienosti ja painoa on tullut kuukaudessa jo yli kilon verran! Vaatteista hänellä menee vielä suurin osa 50-senttisistä vaatteista, mutta yhä enemmän ollaan otettu käyttöön jo koon 56 vaatteitakin. Näissä kuvissa näkyvä setti oli itse asiassa tarkoitettu kotiinlähtövaatteiksi, mutta silloin vauva vielä hukkui niihin! 


Luonteeltaan vauva on hyvin rauhallinen ja tyytyväinen. Hän ei pahemmin itkeskele, suurin harmitus syntyy silloin, kun nälkä iskee ja jos maitotarjoilu ei syystä tai toisesta ala HETI. Silloin neiti kyllä ilmoittaa kuuluvasti, mitä mieltä hän asiasta on. Aika äkkipikainenkin hän siis osaa kyllä olla, vaikka yleensä hyvin leppoisa tyyppi onkin. 

Syö pelkästään äidinmaitoa täysimetyksellä. Imetys on ensihetkistä lähtien sujunut meillä tosi hyvin, mistä olen niin onnellinen! Päivisin vauva syö noin kahden-kolmen tunnin välein, ja on aika tehokas syömäri eli päivisin imetyshetket ovat usein melko lyhyitä. Iltaisin sitten tankataan pidemmän kaavan mukaan ja silloin hän viihtyisi mielellään vaikka monta tuntia rinnalla. Yöllä hän herää yleensä vain kolmen aikaan syömään, ja seuraavan kerran sitten vasta 6-7 maissa. 

Nukkuu vielä suurimman osan päivästä, ilman mitään varsinaista rytmiä. Päivisin hän nukkuu milloin missäkin - mieluisin paikka on tietenkin syli, johon hän yleensä imetyksen jälkeen nukahtaakin. Uni tulee hyvin myös kantoliinassa. Vauvalla on hyvät unenlahjat ja usein hän nukkuukin kaiken hälinän keskellä ihan vain olohuoneen sohvalla, johon hänelle monesti tehdään pieni pesä. Öisin nukutaan perhepedissä, vauvan tiukasti minun kainalossa. Vauva käy yöunille 23-24 aikoihin ja nukkuu helposti yhdeksäänkin. Nykyään nukkumisen lisäksi noita hereilläolojaksojakin alkaa päivisin olla jo paljon aiempaa enemmän ja silloin vauva tarkkaileekin kiinnostuneena mitä ympärillä tapahtuu.


Liikkuu vielä hyvin vähänlaisesti. Hereillä ollessaan kyllä kovasti potkii ja vispaa käsillään, ja välillä saattaa yrittää kääntyä johonkin suuntaan, mutta aika vähäistä se vielä on. Vauva on myös aika jäntevä, ja yrittää kannatella päätäänkin jo aika hyvin, vaikkei toki siinä vielä kovin kauaa onnistukaan.

Osaa ainakin tehokkaasti vaatia maitoa silloin kun nälkä iskee! Muuten en nyt tiedä, voiko tämän ikäisellä vielä oikein sanoa erityisiä taitoja olevan? Tai voisihan tähän kirjoittaa, että osaa sulattaa sydämiä ja aiheuttaa suloisuudellaan pahaa kestämisvajetta erityisesti äidissä... 


Tykkää olla lähellä eikä oikein viihdy yksin esimerkiksi sitterissä, vaan hereillä ollessa pitäisi mieluiten saada olla sylissä. Myös kylpemisestä tykkää kovasti ja siihen yleensä rauhoittuu tosi hyvin, jos vaikka vatsanpurut vaivaavat. Vauva kylpee joko ammeessa tai sitten ihan vain suihkussa isin kanssa. 

Inhoaa yksinolemista, kylmää ja d-vitamiinitippojen makua.

Muuta Ensimmäiset tarkoitukselliset hymyt on jo väläytetty ja nyt viime aikoina tyttö on alkanut myös ottaa entistä enemmän katsekontaktia. Vauva on kova ääntelemään kaikenlaista tuhinaa, mörinää ja muuta, mutta varsinaista jokeltelua ei olla vielä kuultu. Sitä odotellessa! 


xoxo Nelli

3 kommenttia

Seuraa meitä instagramissa!

© Kochanie. Design by Fearne.