Mahan kasvatusta

Laskettu aikani olisi ollut ensi viikon maanantaina. Vaikka en missään vaiheessa raskautta ajatellutkaan pääseväni ihan niin pitkälle, niin silti tuntuu hassulta ajatella, että periaatteessa voisin vieläkin olla raskaana. Ja varsinkin ilman diabetesta voisin hyvin olla vielä pari viikkoa pidempäänkin! Mutta täällä se meidän neiti on ollut jo kolme viikkoa ja tavallaan koko raskausaika tuntuu jo nyt kovin kaukaiselta asialta. Välillä jopa tuntuu, että olen jo ehtinyt unohtaa millaista se raskaana oleminen edes oli! Melkein kuin se olisi ollut jotain kokonaan toista elämää. 

Mutta tiedättekö - vaikka olen niin onnellinen siitä, että vauva on jo täällä ja kaikki on hyvin, niin välillä se kuitenkin iskee. Salakavalasti ja hämmentävästi. Masuhaikeus. Se ei ole aivan sellaista raskausikävää, josta olen aiemminkin kirjoittanut, vaan vähän toisenlaista haikeutta. Luulen sen johtuvan siitä, että tämä minun raskaus loppui niin yllättäen, vähän kuin kesken. En ollut ollenkaan osannut varautua siihen, että vauva syntyisi spontaanisti, ja vielä noin aikaisin ja vauhdilla. Olin koko raskauden ajan ollut aivan varma siitä, että synnytys käynnistettäisiin ja silloin siihen raskauden loppumiseen ehtisikin valmistautua vähän toisella tavalla. Kuulostaa ehkä hölmöltä, mutta nyt en ehtinyt lainkaan edes hyvästellä masuani, kun synnytys tapahtui niin odottamattomasti! Ehkä tämä haikeus johtuu erityisesti myös siitä, että on tämä saattoi hyvinkin olla minun viimeinen raskauteni - ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että meidän lapsiluku on hyvä juuri nyt. Olen onnellinen pienestä, täydellisestä perheestäni enkä välttämättä tule kaipaamaan varsinaisesti lisää lapsia, mutta tuntuu vähän haikealta, ettei saa kokea raskaana olemista ehkä enää ikinä! Minusta se on nimittäin kaikesta ajoittaisesta kamaluudestakin huolimatta kuitenkin ihanaa aikaa. Vauvamahan kasvaminen, pienten potkujen tunteminen ja kaikki se suloinen jännitys ja odotus... Sitä tulen kaipaamaan vielä varmasti usein!

Onneksi tässä raskaudessa kasvavaa mahaa tuli dokumentoitua aika ahkerasti. Blogin raskausviikko-postauksia varten otin kuvia tietenkin viikottain, mutta sen lisäksi myös perinteiset peilimahakuvat tuli otettua lähes joka viikko. Niistä onkin hauska seurata, miten vatsa kasvoi. Alkuviikkojen maha on aika liikkis - muistan, kuinka esimerkiksi tuolloin viikolla 13 maha tuntui omasta mielestäni jo niin isolta! Tuo kuva on otettu laivalla ja muistan, kuinka musta oli ihanaa pukeutua tuohon mekkoon, jossa se pieni kumpu korostui vielä entisestään. Ja isolta tuo maha tuntui ihan loppuvaiheessakin, mutta kuvia katsellessani huomaan, että kyllä se taisi oikeasti olla kuitenkin aika siro. Ainakin siihen verrattuna, että oma olo muistutti useimmiten lähinnä valasta...


rv11 - rv12 - rv13


rv14 - rv15 - rv16


rv17 - rv18 - rv19


rv20 - rv21 - rv22


rv23 - rv24 - rv25


 rv26 - rv27 - rv28


rv29 - rv30 - rv31


rv32 - rv33 - rv34

rv35 - rv36

Mulla olisi ollut vielä mielessä vaikka kuinka paljon raskausaiheisia postauksia, mutta ne jäivät nyt sitten toteutumatta, kun vauva päätti tulla maailmaan ennen kuin äitikään oli siihen ihan valmis... Mutta fiilistellään raskautta nyt vielä ainakin yhden kerran näiden kuvien muodossa! Onko teillä ollut tapana dokumentoida kasvavaa mahaa raskausaikana?

xoxo Nelli

4 kommenttia

  1. Heippa Nelli! Onnea vielä pikkuisesta! <3 Lukiessani tätä postausta en voinut olla..noh..nauramatta/vaipumatta epätoivoon/en edes itsekään tiedä! itselläni oli nimittäin laskettu aika 29.4. eli olin reilu viikon sinua edellä. Vauva alkoi ilmoitella tulostaan 36+0 ja siitä lähtien olenkin ollut ns. hälytystilassa koko ajan lähdössä synnyttämään. MUTTA..olen edelleen raskaana! Ja saan hermoromahduksen! Loppuraskaus ei ole kivaa! :'D

    Siksi alkoi naurattaa mahakaipuusi! Ehkä tuokin vaihe koittaa omalla kohdallani joskus mutta nyt ei ainakaan tosiaankaan tunnu siltä että tulisin ikinä tätä olotilaa kaipaamaan!:)

    Ps. Kiitos blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 voi ei, toivottavasti sinäkin saat pikkuisesi pian syliin! Itse en ole noita loppuraskauden viimeisiä viikkoja päässyt kokemaan, mutta voin kuvitella kuinka odottavan aika on pitkä ja tuskainen!

      Itsekään en (vielä!) varsinaisesti raskaanaolemista kaipaa, mutta vähän juuri tuntuu haikealta ja oudolta kun raskaus loppui niin yks kaks!

      Poista

© Kochanie • Theme by Maira G.