Lasten kanssa ulkoilu

Mammalandian yhteistyöpostaus

Mammalandian bloggaajat kirjoittavat kuukausittain vaihtuvista erilaisista aiheista. Toukokuun yhteistyöpostauksen teemana on ulkoilu lasten kanssa. Kurkkaa kaikkien bloggaajien aiemmat yhteistyöpostaukset Mammalandian kotisivuilta!



Meidän taapero on aina ollut tosi vauhdikas tapaus, joten päivittäinen ulkoilu on ihan must kaiken sen ylitsepursuavan energian purkamiseksi. Toki välillä on päiviä kun syystä tai toisesta ulkoilu jää vähäiseksi tai välistä kokonaan, ja sen kyllä yleensä huomaa heti lapsessakin. Varsinkin nyt, kun vauva tuli taloon, on ulkoilun merkitys Lukan mielialan kannalta vielä korostunut entisestään. Neljän seinän sisällä hermot kiristyvät helpommin, mutta ulkona yleensä kaikki on aina paremmin. Poikaa ei juuri koskaan tarvitse pahemmin maanitella lähtemään ulos, vaan hän on aina ensimmäisenä ulko-ovella laittamassa kenkiä jalkaansa kun kuulee edes mainittavan mitään uloslähtöön liittyvää! Sisälle tuleminen onkin sitten taas ihan toinen tarina... Onneksi nyt on kesä, niin ulkoilukin on sata kertaa helpompaa (ja kivempaa) kuin talvella! Varsinkin nyt vauvan kanssa helpottaa tosi paljon, kun ei tarvitse kauheasti pukea kumpaakaan lasta ja ulos päästään lähtemään ihan muutamassa minuutissa.



Lukan kanssa ollaan ulkoilu pienestä pitäen paljon. Pitkät vaunulenkit uuden vauvan kanssa olivat ehkä parasta, mitä silloin tiesin. Myöhemmin vaunut vaihtuivat yhä useammin kantoreppuun, jonka kyydissä Luka on vauvasta lähtien viihtynyt hyvin maisemia katsellen. Me myös tykätään kovasti liikkua metsässä, ja sellaisessa maastossa kantovälineet ovatkin paljon vaunuja kätevämpiä. Vauvan kasvaessa koko ajan isommaksi, on ulkoilukin muuttunut vähitellen yhä aktiivisemmaksi. Pian leikkipuistot hiekkalaatikoineen, keinuineen ja liukumäkineen tulivat tutuiksi, ja kävelemään oppinut lapsi pääsi tutustumaan niihin metsiin myös omin jaloin. Nykyään Luka on jo sen verran iso, että hänen kanssaan pystyy tekemään jo vaikka mitä, ja ulkoilukin koko ajan monipuolistuu entisestään.

Tällä hetkellä Lukan lempipuuhaa ulkona on potkupyörällä potkuttelu. Hän on ollut kovin kiinnostunut pyöristä jo pidemmän aikaa, sillä Kamil on innokas pyöräilijä ja meillä on myös pyöräkärry, jonka kyydissä Luka rakastaa olla. Puky-potkupyörä ostettiin Lukalle 2-vuotislahjaksi, mutta annettiin se hänelle jo vähän etuajassa, kun ei hyvien ilmojen tultua jaksettu enää odottaa kesäkuuhun. Ja voi miten innoissaan toinen onkaan ikiomasta pyörästään! Sillä on pitänyt päästä ajamaan nyt joka ikinen päivä, ja ollaankin tehty vaikka kuinka pitkiä lenkkejä potkupyörän ja vaunujen kanssa, kun taapero ei tunnu väsyvän potkutteluun ollenkaan... Nyt kun muutettiin keskustasta vähän rauhallisemmalle alueelle, niin hyviä ulkoilureittejä täällä onneksi riittää. Me tykätään edelleen käydä paljon samoilemassa metsissä, ja se onkin ihan loistava ajanviettotapa lasten kanssa. Ei tarvitse edes mennä kovin kauas tai isoonkaan metsään, kun näkemistä ja ihmeteltävää riittää. Metsä on pienelle lapselle vähän kuin jokin taianomainen satupaikka, jossa kaikki aistit terävöityy. On hauskaa bongailla eläimiä, tunnustella luonnon erilaisia pintoja, kiipeillä kivien ja kantojn päälle, kuunnella linnunlaulua, kerätä kiviä ja keppejä... oppia kaikenlaista uutta. Tänä kesänä Kamil on luvannut viedä Lukan myös telttailemaan, mikä varmasti tulee olemaan taaperolle myös jännittävä mutta tosi hauska kokemus! 



Ihan aina ei lähdetä mihinkään kauas seikkailemaan, sillä meidän uuden kodin pihoilta löytyy myös tosi kiva leikkialue lapsille. Leikkipuistoissa Luka tykkää tällä hetkellä erityisesti laskea liukumäkeä ja leikkiä hiekkalaatikolla kaivureillaan ja muilla työkoneilla. Kuitenkin kaikkein eniten häntä kiinnostaa toiset lapset, ja siksi puistoon onkin aina kiva mennä, sillä sieltä yleensä löytyy leikkikaveria pienelle. Nyt kesällä ja pienen vauvan kanssa ei ole tullut käytyä perhekerhoissakaan enää niin paljon kuin ennen, ja huomaan että Luka todella kaipaa toisten lasten seuraa. Onneksi nyt asutaan sellaisella alueella, jossa lapsiperheitä riittää - äiti nimittäin jää kyllä kirkkaasti kakkoseksi, jos vaihtoehtona on leikkiä toisten lasten kanssa! 

Mikä on teidän lasten lempipuuhaa ulkona?

Mammalandian kotisivut & Facebook

xoxo Nelli

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Kochanie • Theme by Maira G.