Sairaalakuulumisia

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017


Ensinnäkin kiitos teille kaikille onnitteluista! Täällä pikkuneiti on nyt viiden päivän ikäinen ja  täysin yllätyksenä tapahtuneesta iloisesta ensijärkytyksestä ollaan vähitellen toivuttu. Hieman naurattaa näin jälkikäteen tuo synnytystä edeltänyt postaukseni - sitä kun oltiin niin varmoja, ettei tämä nyt ainakaan pariin viikkoon olisi syntymässä. Eikä varsinkaan spontaanisti! Siihen olin ainakin itse koko raskauden ajan asennoitunut, että synnytys käynnistettäisiin tälläkin kertaa. Tyttö kuitenkin päätti toisin, häntähän ei kukaan määräile! Kertoilen synnytyksestä lisää myöhemmin, mutta sen voin jo tässä sanoa, että kaikki meni vauhdikkaasta lähdöstä huolimatta hyvin ja kaiken kaikkiaan synnytyksestä jäi tosi hyvä mieli. Sain juuri sellaisen eheyttävän ja korjaavan kokemuksen kuin olin haaveillutkin, Lukan pelkoja jättäneen synnytyksen jälkeen.

Tytön kanssa voidaan molemmat hyvin, mutta täällä me ollaan edelleen sairaalassa. Vauva vietti kaksi ensimmäistä päivää lastenosastolla lähinnä verensokereiden vuoksi: ne olivat diabeetikon vauvoille tyypilliseen tapaan aluksi matalat, mutta tasaantuivat sitten onneksi nopeasti. Synnytyksen jälkeen olin saanut tytön rinnalle pitkäksi aikaa eikä hänellä ollut hengitysvaikeuksia kuten isoveljellään oli ollut. Siksi tuo lastenosastolle joutuminenkaan ei nyt tuntunut niin pahalta, sillä oltiin saatu kuitenkin kokea ne ihanat rauhalliset ensihetket yhdessä sekä tiesin, ettei vauvalla ollut isompaa hätää. 

Torstaina eli kolmantena päivänä synnytyksestä sain vauvan kanssani samalle osastolle vierihoitoon. Sekin, useimmille niin kovin itsestäänselvä asia, on tuntunut aivan uskomattoman ihanalta saada kokea. Kun ollaan saatu olla ihan rauhassa yhdessä; olen oikeasti saattanut vain tuntikausia pitää vauvaa rinnalla ja ihastellut häntä. Rakkaus ja kiintymys vauvaa kohtaan syttyi kyllä heti, mutta olen jotenkin ihan konkreettisesti tuntenut kuinka ne tunteet vain vahvistuvat päivä päivältä. Kuinka alussa ne vielä vähän vieraat ja tuntemattomat kasvot ovat koko ajan muuttuneet tutummiksi ja tutummiksi. Sinä olet minun tyttöni. Täydellinen, kaunis pieni prinsessa.

Torstai-iltana verikoetulokset näyttivät bilirubiiniarvojen olevan sen verran koholla, että vauva laitettiin sinivalohoitoon. Hoito voitiin kuitenkin onneksi toteuttaa tytön omassa sängyssä sinivalopatjassa, joten saatiin edelleen olla yhdessä. Vauvan vain piti olla suurin osa ajasta sinivalossa, joten en voinut pitää häntä koko ajan rinnalla, vaan hänet sai ottaa pois maksimissaan puoleksi tunniksi kerrallaan, imetysten ja vaipanvaihtojen yhteydessä. Lauantaiaamuna bilirubiinit olivat lähteneet sen verran laskuun, että tyttö pääsi pois valohoidosta ja kotiinlähdön mahdollisuutta väläyteltiin, jos lasku jatkuisi hyvin illallakin. Niinpä me sitten jatkettiin tiivistä sylittelyä ja rinnalla oloa, sillä äidinmaito ja kakkaaminen auttaisivat bilirubiinin poistumisessa kehosta. 

Seuraavat, iltapäivällä tulleet verikoetulokset osoittivat kuitenkin, etteivät arvot olleet vielä laskeneet tarpeeksi, jotta olisimme saaneet lupaa kotiinlähtöön. Tuntui kurjalta, mutta lähinnä oman kovan koti-ikävän vuoksi, sillä varsinkin Lukasta erossa oleminen niin pitkään on ollut tosi raskasta. Muutoin olen vain koittanut ajatella, että onneksi vauvalla ei ole suurempaa hätää kuin nämä bilirubiinit ja kaikki päätökset kuitenkin tehdään vauvan parasta ajatellen. Vaikka olisin itse todella valmis lähtemään kotiin, niin parempi se kuitenkin on, että vauvallakin on kaikki sitten varmasti kunnossa kun kotiinlähtö vihdoin koittaa. Onneksi vauvan ei kuitenkaan tarvinnut mennä enää takaisin valohoitoon, joten tämä osastolla oleminenkin on tuntunut vähän helpommalta kun saa pitää toista lähellä.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä saatiin taas uudet verikoetulokset, ja nyt bilirubiinit olivat lähteneet todella hienosti laskuun! Nyt siis elellään sunnuntaiaamua ja juuri hetki sitten käytiin taas ottamassa tytöstä uudet testit. Nyt jännityksellä odotellaan tuloksia, että onko arvot pysyneet edelleen hyvinä. Tyttö kyllä syö tosi hyvin ja tuntuu muutenkin hyvinvoivalta, joten sormet ristissä täällä toivotaan, että tänään olisi vihdoin se kotiinlähtöpäivä! Meillä on tänään Kamilin kanssa myös 2-vuotishääpäivä ja kotiinpääsy olisi kyllä paras mahdollinen tapa juhlistaa sitä. Pitäkää tekin meille peukkuja!

Ps. Mikäli postaus jostain syystä näyttää oudolta, se johtuu siitä että yritän päivittää puhelimella ja se on yllättävän vaikeaa!

10 kommenttia

  1. Toivottavasti pääsisitte jo pian kotiin <3 Ja onnea pienestä vauhdikkaasta neidistä!

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti pääsette pian kotiin <3

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti pääsette kotiin! Meidänkin vappuvauva otti lähes 3 viikkoa ennakkoa ja syntyi pitkäperjantaina vauhdilla maailmaan. Odotellaan kovasti lääkärintarkastusta ja lupaa lähteä kotiin. Kamala ikävä kotona odottavaa taaperoa! Tässä vain odottaa niin paljon, että päästäisiin koko perhe yhteen vauvakuplaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea teillekin pienestä vauhtivauvasta! <3 Koti-ikävä oli kyllä ihan kamala, mutta onneksi ollaan nyt päästy kotiin. Ihanaa vauva-arkea sinnekin :*

      Poista
  4. Oi ihania uutisia, mulla oli mennyt edellinen postaus aivan ohi eli hurjasti onnea koko perheelle! :) toivottavasti pääsette tänään kotiin, olin itsekin esikoisen aikaan viikon sairaalassa, ensin pitkä käynnistys ja sitten vauvan bilirubiiniarvojen vuoksi ja muistan kuinka viimeiset päivät alkoi olla raskaita, kun oli niin kova halu päästä kotiin aloittamaan uutta arkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) vikoina päivinä alkoi kyllä henkisesti ottaa tosi koville se yhdessä ja samassa huoneessa oleilu erossa muusta perheestä, mutta onneksi nyt ollaan vihdoin kotona <3

      Poista

Seuraa meitä instagramissa!

© Kochanie. Design by Fearne.