Eilen, tänään, huomenna


Eilen...

Päivä lähti vähän huonosti käyntiin. Tiedättehän ne sellaiset pienet, typerät riidat jotka saavat alkunsa jostain ihan naurettavasta ja vähäpätöisestä asiasta? Tulee paha mieli ja harmittaa. Mutta sitten samalla sitä on kuitenkin salaa onnellinen siitä, että me riidellään vain jostain sellaisesta eikä mistään Oikeasti Isoista asioista.

Huomasin, että meidän Lukan kanssa istuttamasta rairuohosta oli yön aikana alkanut kasvaa ensimmäinen pieni ruohonkorsi. Niin hellyyttävää! Voi olla, että olen tästä vielä tänä vuonna enemmän innoissani kuin Luka - mutta minusta on vain ihanaa, kun lapsen kasvaessa voi pikku hiljaa alkaa tehdä paremmin kaikkia tällaisia juttuja. Lukan mielestä rairuohon kasteleminen suihkepullolla oli kyllä oikein hauskaa puuhaa.

Kevätfiilikseni koki taas hetkellisen kolahduksen, kun saman päivän aikana satoi ensin kaatamalla vettä, sitten lunta ja lopulta vielä räntää. Koko päivä oli muutenkin niin ankean harmaa.

Sain pitkästä aikaa kylään yhden ystäväni, jota en pitkän välimatkan vuoksi ollut nähnyt kolmeen vuoteen. Olen tuntenut ystäväni 12 vuotta - tutustuimme aikoinaan fanittaessamme erästä takavuosien Idols-kilpailijaa. Hauskaa, että ystävyys on säilynyt etäisyydestä ja erilaisista elämäntilanteista huolimatta kaikki nämä vuodet! 

En malttanut mennä ajoissa nukkumaan, niin kuin en melkein koskaan silloin, kun Kamil on myöhään töissä. Yksin nukkuminen on ahdistanut siitä lähtien, kun kaksi vuotta sitten sain elämäni ensimmäisen (ja toistaiseksi ainoan) insuliinishokin yöllä. Niinpä valvoin nytkin yli puolen yön odottaen toista kotiin, vaikka paljon järkevämpää olisi ollut vain mennä nukkumaan. Katsoin ipadilta muutaman Iholla-jakson ja luin kirjastosta lainaamiani vanhoja vauvalehtiä. 


Tänään...

Päivä on tuntunut tosi pitkältä - mutta onneksi kuitenkin sellaisella hyvällä tavalla vain. Kun on ollut paljon kivaa tekemistä ja päivä on ollut sopivasti täynnä. Vietin varsinkin keskiraskaudessa niin monta päivää väsymyksen ja liitoskipujen takia vain kotona pystymättä tehdä oikein mitään, että nautin näistä päivistä, kun oikeasti taas jaksaa.

Paistoi taas aurinko! Vaikka aamu näytti harmaalta, niin sieltä se valopallo vain tulla tupsahti lopulta esiin. Nautittiin auringosta meidän suuressa lähipuistossa, jossa yksi Lukan lempipaikkoja on hauska pieni pensaslabyrintti. Taaperon mielestä on aivan ratkiriemukasta juosta pitkin labyrinttia - ja niin jännittävää, kun koskaan ei tiedä minkä nurkan takana isi on väijymässä.

Käytiin ruokakaupassa ja heräteostoksena nappasin koriin Alpron kookoksen makuisia soijavanukkaita. Apua, miksi en ole tajunnut näitä aikaisemmin! Rakastan kookosta ja tämä oli niin hyvää, koko perheen mielestä. Kaipaan välillä jotain pientä mutta kevyttä jälkkäriä ruuan päätteeksi ja tämä oli sellaiseen mielitekoon juuri sopiva herkku.

Pääsin viettämään tyttöjeniltaa vanhojen peruskouluaikaisten ystävieni kanssa. Syötiin ihan liikaa (niin kuin asiaan kuuluu) ja juoruttiin taas läpi kaikki kuulumiset viimeisen vuoden ajalta. Harmi, että kaikkien erilaisten elämäntilanteiden ja aikataulujen vuoksi saadaan sovittua näitä tapaamisia niin harvoin, vaikka joka kerta vannotaan, että pitäisi useammin. 

Mietin kotimatkalla, että kuinka tuota minun pientä ihmistäni voikin tulla aina vain niin kova ikävä, vaikka ei olisi poissakaan kuin muutaman tunnin. Hyvää se silti tekee, varmasti meille kummallekin. (Ja minusta oli aika ihanaa pukeutua pitkästä aikaa mekkoon, jossa ei tarvinnut miettiä sitä, kuinka helppoa tai mukavaa siinä on touhuta taaperon perässä. Vaan sellaiseen nättiin vain, johon nyt mahani kanssa mahduinkaan.)


Huomenna...

Toivon ainakin, että saataisiin nukkua pitkään. Meidän tapauksessa "pitkään" tarkoittaa puoli kahdeksaa tai mitä tahansa kellonaikaa sen jälkeen. Onneksi Luka onkin viime aikoina nukkunut aika hyvin, ainakin sinne yli seitsemään.

Aion tehdä Lukalle tämän herkkuruokaa eli soijarouhe-makaronilaatikkoa. Välillä tuntuu, että pastaa ja makaronia syödään liikaakin, mutta ne ovat tällä hetkellä taaperon lempiruokaa, melkein missä muodossa tahansa.

Menemme illalla Kamilin töiden jälkeen käymään äidilläni eli Lukan mummilla. Luka rakastaa mummia - eli "mimmua" kuten hän itse sanoo - ja kyselee tämän perään lähes joka päivä. Hän on myös oppinut hieman puhumaan puhelimessa mummin kanssa, mikä on aika söpöä. Kivaa, että asutaan melko lähekkäin, jotta voidaan nähdä niin usein, kun sitten taas Puolan isovanhemmat ovat niin kovin kaukana.

Pitäisi ehkä pakata muutama muuttolaatikko, sillä muuttoon on nyt enää kaksi viikkoa aikaa eikä nyt viikonlopun aikana olla keretty taas tekemään oikein mitään asian eteen. Vihaan muuttopakkaamista, varsinkin siinä vaiheessa kun jäljellä on kaikki sellainen sekalainen ärsyttävä pikkutavara. Ai että miten ihanaa olisi, jos joskus saisi muuttofirman hoitamaan koko homman ja itse saisi vain astua valmiiseen ja puhtaalta tuoksuvaan uuteen kotiin. 

Jännitän luultavasti maanantaista äitipolikäyntiä ja mahdollista lapsivesipunktiota, enkä varmaan saa yöllä nukuttua ollenkaan. Olen koittanut kysellä muilta kokemuksia ja saada vertaistukea aiheesta, ja aika monen mielestä toimenpide ei ole ollenkaan niin paha kuin voisi etukäteen (ja neulan nähdessään) kuvitella. Pelottaa kyllä vähän silti, vaikka ei pitäisi etukäteen stressata sitä liikaa kun ei ole edes varmaa, tehdäänkö koko toimenpidettä ollenkaan. Ja pelostakin huolimatta tavallaan haluaisin, että se punktio tehtäisiin, jotta saisi vähän enemmän tietää miten pikkuinen siellä mahassa voi.


Miten sun viikonloppu on mennyt?

xoxo Nelli

1 kommentti

  1. Viikonloppu meni melko kivasti :) Kävimme kirjastossa hakemassa "muumi cd" ja muutaman muun taaperon valitseman cd:n ja kirjan. Teimme myös jäätelöä (ohje löytyy mun blogista) ja haimme terassille pöydän ja tuolit talvisäilytyksestä. Keväinen fiilis jo kaikin puolin!

    Kivaa viikkoa Nelli!

    VastaaPoista

© Kochanie • Theme by Maira G.