Vauva-lehden raskaustesti II

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Ah Vauva-lehden raskaustesti, varsinainen klassikko! Tämä on yksi suosikkiosioitani kyseisessä lehdessä: minusta on hauska lukea raskaana olevien naisten erilaisia vastauksia odotusaiheisiin kysymyksiin, ja kysymyksiä seuraava synnytyskertomuskin herkistää aina. Lukaa odottaessani vastasin blogissani Vauva-lehden kysymyksiin viikolla 33+3 ja nyt viikkoja on kasassa 33+2. Hauska nähdä itsekin, tuleeko tällä kertaa hyvin erilaisia vai samanlaisia vastauksia kuin viimeksi!


Minulla on ollut uusia intohimoja ja inhokkeja.
Ei juurikaan. Mielestäni Lukaa odottaessa niitä oli enemmän, vaikka tässä raskaudessa alun pahoinvointi olikin voimakkaampaa. Silti mitään yksittäisiä inhokkeja ei ole juurikaan ole ollut, lähinnä välillä saattoi randomisti ällöttää aina vähän milloin mikäkin. Tässä raskaudessa makeanhimo on ollut aika voimakas, voisin syödä suklaata joka päivä mutta "onneksi" diabeteksen takia itsehillintä pitää kuitenkin aika hyvin. Yhdessä vaiheessa himoitsin jatkuvasti Mäkkärin juustohamppareita, vaikka en edes syö punaista lihaa.

Olen nähnyt erikoisia unia.
Mun unet on ylipäänsä aina todella kummallisia. Vauvaan liittyviä unia muistan nähneeni vain kerran alkuraskaudessa, ja siinä vauva oli tyttö. Luulen, että mulla on tässä elämäntilanteessa aika paljon univelkoja, joten tilaisuuden tullen nukun aina hyvin sikeästi enkä siksi edes muista uniani yhtä hyvin kuin yleensä.

Salasin raskauteni töissä mahdollisimman pitkään.
Olen Lukan kanssa kotona, joten ei ole tarvinnut salailla työpaikalla tai koulussa kuten viime raskaudessa. Olen muutenkin ollut raskauden suhteen nyt paljon avoimempi kuin viimeksi ja pukeuduin jo tosi aikaisessa vaiheessa mielelläni pyöristyvää vatsaa korostaviin vaatteisiin. Ei raskaudesta tietenkään heti kaikille huudeltu, mutta en sitä myöskään ihmisten ilmoilla liikkuessani ihan erityisesti yrittänyt peitelläkään. Kerroimme "julkisesti" asiasta jo vähän nt-ultran jälkeen, kun taas Lukan kohdalla odoteltiin rakenneultraan.

Olen valokuvannut ja mittaillut mahaani.
Vatsaa en ole mittaillut, mutta kuvia kyllä ottanut viikoittain. Jo pelkästään blogia varten tulee otettua joka viikko kuvat raskausviikko-postaukseen, mutta olen kyllä harrastanut peilikuviakin nyt tässä raskaudessa enemmän kuin viimeksi. On hauska seurata masun kasvua ja muutenkin ikuistaa nämä hetket, sillä mistä sen tietää jos tämä jää minun viimeiseksi raskaudeksi. On myös jotenkin hellyyttävä katsoa alkuraskaudessa otettuja kuvia, jolloin maha tuntui omasta mielestä jo kovin isolta ja verrata sitä tähän hetkeen, kun se on oikeasti aikamoinen pallo...

Olen tuntenut itseni seksipommiksi.
No jaa. Vaikka rakastan vauvamahaani ja minusta odottavat äidit ovat kauniita, niin oma oloni on useimmiten ollut enemmänkin nuutunut ja ei-niin-hehkeä. Eikös sitä niin sanota, että poikavauva saa äidin hehkumaan ja tyttö taas vie äitinsä kauneuden...? Muistan, miten Lukaa odottaessa todella tunsinkin itseni usein säteileväksi ja kauniiksikin, mutta nyt sellaista samanlaista raskaushehkua ei kyllä omasta mielestäni ole! Toki Lukaa odottaessa oli myös muutama vuosi ikää ja univelkoja vähemmän, haha... Kuitenkin, vaikka oma naama ei aina niin kovin hehkeältä tunnukaan, niin vartalo ei minua ahdista, vaan masuni on minusta aika ihana vaikka aika monta raskauskiloa tässä on taas tullutkin.

Pesänrakennusviettini on herännyt.
On! Ihan tylsää, että meillä osuu muutto TAAS tähän loppuraskauteen/vauvan syntymään, niin kuin Lukaakin odottaessa - nyt tosin vieläkin pahempaan saumaan. Haluaisin ihan hirveästi uudistaa kotia ja laittaa vauvaa varten kaikkea valmiiksi, mutta koska muutamme kuukauden päästä, niin ei se oikein kannata. Pinnasänky on kyllä jo laitettu paikoilleen täälläkin. Nyt vaan toivon, että vauva viihtyisi mahassa sen aikaa, että saisimme tavarat muutettua uuteen kotiin ja ehtisin laittaa siellä edes vähän paikkoja kuntoon. Huomenna aloitan kyllä vihdoin sen vauvapyykin pesun, sitä nyt sentään voin tehdä jo täällä vanhassakin kodissa!


Olen pelännyt ja murehtinut kaikkea mahdollista.
Olen oikeastaan ollut aika rauhallinen ja luottavainen tässä raskaudessa. Toki alkuraskaus oli omalla tavallaan tosi stressaavaa ja kyllähän se tietynlainen huoli kulkee mukana läpi raskauden, mutta nyt se ei ole kuitenkaan ollut niin lamauttavaa että pelkäisin koko ajan. Enemmän olen murehtinut etukäteen sitä, miten Luka ottaa tämän elämänmuutoksen ja tuleeko se vaikuttamaan jotenkin meidän suhteeseemme. Toivon kuitenkin, että kaikki menee hyvin!

Itkeskelen katsoessani televisiota.
Jostain kumman syystä raskaus ei muuta minua itkeskeleväksi hormonihirviöksi, vaikka niin olisin voinut etukäteen aivan hyvin kuvitella... 

Tiedämme lapsen sukupuolen.
Alkuraskaudessa minulla oli enemmän tyttöolo ja nyt ainakin neljä eri lääkäriä onkin povannut meille tyttöä. Jostain syystä minun on silti välillä vaikea uskoa sitä, mutta olen kyllä "tyttölupauksesta" iloinen ja ostellut kaapit täyteen röyhelöitä ja kaikkea vaaleanpunaista. 

Mummot ohittavat minut suojatiellä.
Olen kyllä kärsinyt liitoskivuista paljon enemmän tässä raskaudessa ja kävelyni on kieltämättä välillä maailman hitainta ankanvaappumista. Joskus käy todellakin niin, etten ehdi edes ylittää suojatietä vihreiden valojen aikana. Onneksi välillä on parempiakin kausia, esimerkiksi nyt viimeiset pari päivää olen oikein yllättänyt itseni kun liikkuminen on ollutkin aika vaivatonta.

Olen stressannut imetyksen onnistumista.
Välillä joo, vaikka koitankin olla stressaamatta. Mulle imetyksen onnistuminen on tärkeää ja tiedän olevani pettynyt ja surullinen, jos en siihen jostain syystä pystykään. Onneksi nyt toisella kerralla minulla on tietoa enemmän kuin viimeksi ja osaan myös paremmin pyytää apua, jos sitä tarvitaan. Optimistisin mielin siis ollaan!

Hyvä äiti on kotona pitkään.
Olen onnellinen siitä, että olen voinut olla Lukan kanssa kotona näin pitkään ja tämän toisenkin kanssa voin olla yli vuoden, ennen kuin on aloitettava koulu. En kuitenkaan pidä sitä minään "hyvän äitiyden" mittarina, ja muutenkin se on jokaisen oma asia eikä mielestäni kuulu muille. Mulle on itselleni vain ollut tärkeää saada olla lapseni kanssa kotona ja olla itse aitiopaikalla mukana tämän kasvussa ja kehityksessä, olen myös tosi kiitollinen siitä että siihen on ollutkin mahdollisuus.

Tiedän, miten haluan synnyttää.
En ole kauheasti vielä miettinyt synnytystä. Haluaisin toki synnyttää alateitse, mutta totesin tässä juuri yksi päivä, että ei se sektiokaan olisi mulle nyt toisella kerralla mikään maailmanloppu. Tärkeintä on kuitenkin, että vauvalla on kaikki hyvin. Ehkä muutaman viikon päästä synnytysasiatkin alkavat pyöriä enemmän mielessä - nyt se tuntuu vielä kuitenkin jotenkin kaukaiselta asialta, vaikka ei siihen oikeasti ole enää edes kovin pitkä aika.


Painoni on noussut... 12 kiloa. Kolme kiloa vähemmän kuin Lukasta tässä vaiheessa, hurraa!

Nukun vuorokaudessa... niin paljon kuin mahdollista. Öisin ehkä noin 7-8 tuntia ja sen lisäksi nukun lähes joka päivä päikkärit Lukan kanssa, yhteensä 2-3 tuntia. Olen ollut aika väsynyt tässä raskaudessa ja onneksi malttanut sitten levätäkin aina kun siihen vain on tilaisuus.

Arvelen, että lapseni syntyy raskausviikolla... olen viime ultran jälkeen optimistisempi kuin aiemmin, joten sanotaan vaikka 38+4.

Kutsumme lasta nimellä... Pottu. Nimeen ei liity sen kummempaa tarinaa: joskus alkuraskaudessa sanoin Kamilille että pitäisikö meidän tällä kertaa keksiä vauvalle joku työnimi kun Lukalla ei koskaan sellaista ollut, ja sitten siitä vain tuli Pottu. Kutsumme keskenämme vauvaa välillä myös tämän tulevalla nimellä, mutta varsinkin omaan puheseeni tuo Pottu on kyllä juurtunut jo aika tiukasti. Toivottavasti ei jää lempinimeksi vauvalle sitten kun tämä on syntynyt!

xoxo Nelli

Lähetä kommentti

Seuraa meitä instagramissa!

© Kochanie. Design by Fearne.