Raskausviikko 32+0


Ai että, mikä ihana kevätpäivä tänään onkaan! Tällä valolla on kyllä ihan hurja vaikutus omaan mielialaan. Vaikka olen viime viikkoina kipuillut tosi paljon raskausvaivojeni kanssa, niin tällaisena päivänä ne voi melkein unohtaa. Tosin... vain melkein. Yöt ovat nykyään aika tuskaisia, kun hyvää asentoa on vaikea löytää tyynyjenkään kanssa, lonkkia pakottaa ja kylkeä saa kääntää itkua pidätellen. Silti mieliala on tällä hetkellä tosi positiivinen, ja onneksi niitä huonosti nukuttuja öitä voi usein paikkailla nukkumalla päikkärit taaperon kanssa. Vielä viime viikolla itkin harva se päivä näiden kipujen ja väsymyksenkin takia sitä, kuinka en jaksa olla raskaana enää ollenkaan ja kuinka en yksinkertaisesti vain tule selviämään näistä viimeisistä viikoista, mutta ne tuntemukset ovat onneksi nyt väistyneet. Tosi malttamattomana täällä toki tuota meidän pientä prinsessaa odotellaan, eikä raskauden loppuminen tunnu läheskään niin haikealta kuin ekassa raskaudessa. Silti vaikka henkisesti olen valmistautunut siihen, että vauvan tuloon on enää 5 tai 6 viikkoa aikaa, niin tuntuu etten osaa konkreettisesti valmistautua siihen kuitenkaan. Tässä raskaudessa kun vauvahankintojakaan ei ole tarvinnut tehdä juuri ollenkaan ja nämä viikotkin soljuvat ohitse niin ettei perässä meinaa pysyä. Viime neuvolakäynillä muistuteltiin, että pitäisi pikku hiljaa alkaa kirjata ylös synnytystoivelistaa, mutta koko synnytyskin tuntuu vielä jotenkin ihan absurdilta ajatukselta. Ensimmäisessä raskaudessa kaikki oli niin uutta ja jännittävää, että kaikki se valmistautuminen tapahtui ehkä paljon helpommin ja luonnollisemmin, nyt tuntuu vain siltä että koko raskaus menee tässä omalla painollaan, kaiken muun ohella. Aika jännä ajatella, että meidän toukokuisten vauvojen ryhmässä on muutama pienokainen saapunutkin jo maailmaan! Niin se h-hetki vain lähestyy itse kullakin...


Eilen vauvalla oli pitkästä aikaa kunnon lepopäivä ja pieni paniikkikin siinä meinasi moneen kertaan iskeä, kun toinen oli niin rauhallinen verrattuna normaaliin menoonsa. Liikkeitä kyllä tuntui kun niitä vain pysähtyi kuulostelemaan, mutta jotenkin ne olivat paljon vaimeampia ja vain kaikin puolin erilaisia kuin yleensä. Tätä loppuraskauteen kuuluvaa stressaamista en ole kyllä kaivannut ollenkaan! Onneksi sitten illalla vauva aloitti tavanomaisen jumppansa, joka sai koko vatsan hytkymään ja sain mentyä nukkumaankin rauhallisin mielin, ja tänään meininki on ollut taas yhtä vilkasta kuin yleensäkin. Pieni on myös aloittanut kovan lähes päivittäisen hikkaamisen ja on pakko sanoa, että se on kyllä yksi ärsyttävimmistä tuntemuksista mitä voi olla! Mun mielestä ne napakat potkut kylkiluihin tai kovat muljahduksetkin on miellyttävämpiä kuin tämä hikkaaminen joka tuntuu tosi häiritsevältä; kuin olisi älyttömän voimakas elohiiri vatsassa! Vaan hyvähän niitä keuhkoja on treenailla, ei sillä. Kuulin viime raskauden aikana vanhasta uskomuksesta, jonka mukaan vauva hikatessaan kasvattaisi tukkaansa, ja ainakin Luka oli mahassa kova hikkaamaan ja syntyessään myös varsinainen pörröpää. Saa siis nähdä, pitävätkö merkit paikkansa ja saadaanko kunnon peikkotyttö nytkin! 

xoxo Nelli

2 kommenttia

  1. Voi tuota masua ja ihania kevätmaisemia! Kevät on ihanaa aikaa olla raskaana <3

    Heh, muistelin että meidänkin taapero oli kova hikottelemaan vatsassa, mutta aika harvassa oli hiukset aina 1-vuotiaaksi asti. Ei siis pitänyt meidän kohdalla paikkaansa tuo hikka-juttu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on kyllä <3 Kunpa nyt ei vaan joka toinen päivä sataisi lunta/räntää aina kun pääsee kiinni tähän kevätfiilikseen :D

      Hehe, tää taitaa kyllä taas olla tällainen uskomus jossa on 50/50 mahdollisuudet olla oikeassa ;)

      Poista

© Kochanie • Theme by Maira G.