Raskausviikko 31+0 ja kuudes ultra

Täällä sitä taistellaan väsymystä ja kovia liitoskipuja vastaan. Olo on kuin olisi viimeisillään raskaana - hieman huvitti, kun luin mitä olin näillä samoilla viikoilla kirjoittanut Lukaa odottaessani. Silloin kerroin olleeni energinen ja voineeni fyysisesti paremmin kuin aikoihin! Nyt olo on ihan kaikkea muuta enkä voi uskoa, että edessä on vielä kuitenkin aika monta viikkoa. Toivottavasti olo tästä nyt vielä helpottaisi, sillä haluaisin oikeasti pystyä nauttimaan tästä raskaudesta enkä vain itkemään ja kiroamaan näitä kipuja ja vaivoja...


Tänään aamun ohjelmassa oli taas äitipolikäynti ja tästä eteenpäin noita käyntejä alkaakin sitten olemaan vähintään kahden viikon välein. Jotenkin ihan hassua, että nyt tosiaan ollaan jo tässä vaiheessa raskautta, jolloin loppu oikeasti häämöttää ihan lähellä! Ihan ensimmäisenä pääsin kätilön vastaanotolle ja ensimmäistä kertaa tämän raskauden aikana makoilemaan käyrille - nyt noita vauvan sydänkäyriäkin aletaan seurailemaan joka äitipolikäynnillä. Pikkuisella oli ihan kamala vauhti päällä, kuten melkein aina silloin kun makoilen kyljelläni. Vauvan sykkeet olivat koko puolituntisen ajan melkein 200 (!!) ja tunsin kyllä selkeästi itsekin, että nyt on vatsassa aikamoinen myllerrys käynnissä. Välillä mua oikeasti vähän hirvittää, että millainen menijä tämä tyyppi on sitten vatsan tällä puolella, kun edes ikiliikkujamme Luka ei mahassa ollut ihan tällainen! Käyrien oton jälkeen pääsin diabeteshoitajan ja -lääkärin vastaanotolle ja lopuksi vielä ultraukseen. Tyttösen painoarvioksi saatiin nyt 1830g, mikä on hitusen keskikäyrän yläpuolella, mutta ei mitenkään pahasti. Lukan raskaudessa mentiin näillä viikoilla vielä ihan nätisti keskikäyrillä, joten olin tästä hieman harmissani, vaikka ei tuo kokoarvio vielä edes mikään paha ollut. Muuten kaikki oli onneksi ihan kunnossa ja vauva edelleen raivotarjonnassa, toivottavasti siellä nyt pysyykin! Ennen kotiinpääsemistä jouduin vielä uudestaan kontrollikäyrille varmistamaan, ettei vauvan perussyke nyt koko ajan sentään ihan noin pilvissä laukkaisi vaan että se todellakin johtui vain siitä, että pieni oli niin vilkkaalla päällä silloin. Niinpä sitten makoilin toiset puoli tuntia anturi vatsan ympärillä ja nyt meno siellä olikin selkeästi rauhoittunut, ja sykkeet pääasiassa sellaista 130-160 luokkaa.  


Ihanaa, että pienellä oli edelleen vatsassa kaikki hyvin! Vaikka koitan luottaa äidinvaistooni ja siihen tunteeseen, että kaikki todellakin on hyvin, niin kyllähän nämä käynnit silti aina etukäteen vähän jännittää. Tästä käynnistä jäi myös sikäli tosi hyvä mieli, että Taysin henkilökunta on niin ihanaa. Nyt sekä kätilö, diabeteshoitaja että ultraava lääkäri jokainen keskustelivat kanssani viime synnytyksestäni ja niistä peloista ja tuntemuksista, joita se on jälkeensä jättänyt - liittyen siis siihen, kun Luka vietiin heti synnytyksen jälkeen teholle ja kuinka pelottava ja kaikin puolin ikävä kokemus se silloin oli. Varsinkin kätilön kanssa käyty keskustelu toi mulle paljon positiivista mieltä ja uskoa siihen, että voisin tällä kertaa saada paremman ja tavallaan nuo vanhat arvet korjaavan kokemuksen tämän vauvan syntymästä. Ja että sekin on ihan mahdollista, että saisin vauvani jopa vierihoitoon ja kaikki menisikin ihan hyvin ilman sitä samanlaista viime kertaista kaaosta ja pelkoa. En ole aikaisemmin oikeasti edes uskaltanut haaveilla sellaisesta. Toki tiedän, että kaikkeen on hyvä varautua ja uskonkin olevani henkisesti valmiimpi käsittelemään asiaa, jos jotain samantapaista käy nytkin - mutta silti se ei ole mitenkään kiveenhakattu juttu, että niin käy. Kätilö oli myös aika pöyristynyt siitä, minkälaista kohtelua sain synnyttäneiden osastolla ja miten vähälle esimerkiksi imetysohjaus vastasyntyneiden osastolla jäi, ja nyt nyt tiedän itsekin että vastaavanlaisessa tilanteessa voin ja saan vaatia enemmän tukea ja apua. Jäi kyllä niin kiva mieli näistä keskusteluista! Voi kunpa kaikki meni tällä kertaa paremmin. 

xoxo Nelli

2 kommenttia

  1. Ihanaa kun pääset kurkkiin masuun näin usein. Ja uskon kyllä, että jännittää mennä niihin. Itse olen kolmen viimeisimmän kanssa ravannut loppu odotuksen ultrassa, kun heidän kasvuaan on tarkkailtu. Ovat kuulemma olleet niin pikkiusia, vaikka syntyessään ihan normaaleja. Joka kerta käyntiä odotti ja samalla jännitti ihan hirveästi.

    Pidän peukkuja, että kaikki menee hyvin.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, se on kyllä yksi harvoja hyviä puolia tässä sairaudessa :)
      Kiitos <3

      Poista

© Kochanie • Theme by Maira G.