Ajatuksia imetyksestä + ihana TISSI-koru

torstai 2. maaliskuuta 2017

Meidän toukokuinen vauvamme todennäköisesti saapuu maailmaan jo ensi kuussa, ja ajatukset alkavat pikku hiljaa kääntyä yhä enemmän pelkästä tästä raskaudesta siihen tulevaan vauva-aikaan. Mietin, minkälainen tyyppi meidän pieni prinsessamme on. Onko hän täällä vatsan toisella puolella yhtä vilkas kuin kohdussakin? Onkohan hän samanlainen vaalea pellavapää kuin isoveljensä, vai onko hänellä kenties sittenkin samanlainen pikimusta tukka kuin minulla oli syntyessäni? Minkälaista meidän arki nelihenkisenä perheenä tulee olemaan - luulen, että aika ihanaa, vaikka myönnän että välillä tuleva ja tuntematon myös vähän jännittää. Paljon tulee varmasti muuttumaan, mutta uskon kuitenkin että enimmäkseen vain parempaan. Ennen kaikkea olen kyllä vain niin innoissani ja onnellinen siitä, että meidän pieni perhe saa pian yhden tärkeän jäsenen lisää! Yksi ihan konkreettinen asia, mitä tulevassa vauva-arjessa olen viime aikoina miettinyt paljon, on imetys. 


Kun odotin Lukaa, en tiennyt vauva-asioista ja äitinä olemisesta juuri mitään. Muistan, että kun neuvolassa kysyttiin olenko ajatellut imettää vauvaani, niin vastasin aina huolettomasti: kyllä, haluaisin imettää jos se vain onnistuu. Ajattelin, että imetys on luonnollinen asia ja tiesin, että kaikki eivät siihen välttämättä pysty vaikka haluaisivatkin, mutta en silti ehkä osannut ajatella imettämistä mitenkään kovin monimutkaisena asiana enkä välttämättä ymmärtänyt, mikä siinä imetyksessä nyt voisi oikeasti edes mennä pieleen. Tissi suuhun vaan ja siinä se, tiedättehän. Myöhemmin, kun imetystaipaleeni Lukan kanssa ei lähtenytkään käyntiin ihan niin helposti kuin elokuvissa, aloin ymmärtää imetykseen liittyviä kiemuroita paremmin. Alkuvaikeuksien jälkeen pääsimme kuuden kuukauden täysimetystavoitteeseen hienosti, mutta jos en olisi saanut apua ja vertaistukea sekä etsinyt aktiivisesti itse tietoa, niin luultavasti meidänkin imetyksellemme olisi tullut lyhyt loppu. Aika pian minulle valkeni sekin, miksi imetys herättää meissä äideissä niin suuria tunteita, ja miten isosta ja herkästä asiasta siinä voikaan olla kyse. Taisin yllättyä itsekin siitä, miten imetyksestä ja sen onnistumisesta tuli itselleni niin tärkeä asia, vaikka vielä odotusaikana suhtauduin asiaan hyvin rennosti ja neutraalisti. Kyllä minä vain silti muistan itkeneeni monet kerrat sohvalla, vauva sylissäni, kun imettäminen tuntui niin vaikealta - ja sitten taas olleeni niin onnellinen ja ylpeä siitä, kun imetys vihdoin alkoi tuntua helpolta ja luonnolliselta. Sellaiselta, kuin millaiseksi olin sen kuvitellutkin. Minulla on myös aina ollut hieman ongelmallinen suhde oman vartaloni kanssa, mutta raskaus- ja imetysaika ovat olleet niitä, kun olen ollut kehooni kaikkein tyytyväisin sekä osannut (kaikesta huolimatta) rakastaa ja arvostaa sitä kaikkein eniten.

Nyt toiselle kierrokselle lähtiessäni minulla on onneksi enemmän tietoa imetykseen liittyen, mutta samalla ehkä myös enemmän paineita - itseni luomia tosin. Viimeksi en osannut stressata asiasta juurikaan etukäteen, sillä luotin vain siihen, että se tulee kyllä onnistumaan. Nyt tiedän, että aina imetyksen onnistuminen ei ole omasta halusta kiinni ja tiedän myös monia, joille epäonnistunut imetys on ollut henkisesti todella kova paikka. En ole imetysfanaatikko, mutta haluaisin silti niin kovasti pystyä ruokkimaan lapseni niin, kuin luonto on sen tarkoittanut. Vaikka olen ehdottomasti sitä mieltä, että korvikkeilla kasvaa aivan yhtä hyviä ja täydellisiä lapsia kuin rintamaidollakin, niin tiedän silti olevani pettynyt, jos imetys ei tällä kertaa jostain syystä onnistuisikaan. En siksi, että ajattelisin äidinmaidon olevan vauvalleni ylivoimaisesti paras välttämättömyys jota ilman hänestä ei kasva kunnon kansalaista (vaikka toki se varsinaista superfoodia onkin!), vaan ennen kaikkea siksi, että imetykseen ja niihin äidin ja vauvan välisiin imetyshetkiin liittyy niin paljon kaikkea muutakin. Jotain sellaista korvaamatonta läheisyyttä ja yhteenkuuluvuudentunnetta, jonka haluan kokea tämänkin lapsen kanssa. 


Näissä kuvissa kaulassani komeilee aiheeseen sopivasti kaunis, suomalainen TISSI-koru. Minusta parhaat vaatteet ja asusteet ovat sellaisia, joihin liittyy myös jokin tarina tai merkitys, ja tämä koru todellakin on sellainen. TISSI-koru on imetysmyönteinen asennekoru, jota olen ihastellut jo pidemmän aikaa törmätessäni koruun aina silloin tällöin blogeissa tai muualla somessa. Olinkin todella iloinen, kun ihana Mekki korujen takaa otti minuun yhteyttä ja ehdotti yhteistyötä - ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, lähdenkö mukaan vai en! Koru on jo itsessään kaunis ja täysin kotimainen pienyrittäjän tuote, mitä arvostan kuluttajana muutenkin. Sen lisäksi siihen kuitenkin liittyy myös vahvoja ja positiivisia ajatuksia imetykseen liittyen: koru kertoo kantajansa pitävän imettämistä ja imettäviä naisia arvossa. Mahtavaa, että joku on vihdoin suunnitellut korun, joka symboloi imettämisen tärkeyttä! Korujen materiaalina on suomalainen koivu tai akryyli sekä nikkelitön korumetalli. Värivaihtoehtoina tällä hetkellä löytyy puinen, musta-valkoinen, musta-puinen, turkoosi-valkoinen, pinkki-puinen. Näistä jälkimmäinen kunnioittaa rintasyövän takia menetettyjen rintojen muistoa. Varsinainen imetyskoru TISSI-koru ei ole, sillä sitä ei ole tarkoitettu imeskeltäväksi, mutta vauvat kyllä varmasti tykkäävät sitä muuten imetyshetkien aikana pienissä käsissään näprätä. 
Jokainen imetys on omanlaisensa. Kahta samanlaista imetysmatkaa ei ole. Niinkuin ei kahta samanlaista äitiä ja vauvaakaan. Joka ikinen imetys on kullan arvoinen asia. Aina.
TISSI- koru syntyi, koska halusin korun, joka kertoo kantajansa arvoista.
Korun, joka ottaa kantaa tärkeän ja luonnollisen asian puolesta.
TISSI- riipuksen toisella puolella on teksti ”superfood”, joka kertoo äidinmaidon olevan parasta superruokaa pikkuiselle.


Minä valitsin korukseni viime kesän peilipintaisen limited edition - akryylikorun, jota valitettavasti ei tällä hetkellä enää ole saatavilla. Mekki onnistui kuitenkin kaivamaan varastoistaan minulle vielä yhden tällaisen! Rakastuin korun kesäiseen väriin ja se sopii mielestäni tyyliini muutenkin. Pidän korussa siitä, että sen yksinkertainen symboli ei varsinaisesti huuda sanomaansa, mutta ainakin kantajalleen sen merkitys on kuitenkin selvä. Kun pidän korua, se muistuttaa minua ihanasta ja vaikeuksien jälkeen onnistuneesta imetystaipaleestani esikoiseni kanssa. Nyt taas, kun odotan toista lastani, se on minulle myös eräänlainen voimakoru: se muistuttaa minua imetyksen tärkeydestä ja toivottavasti rohkaisee minua jatkamaan, vaikka vaikeuksia saattaa tulla eteen nytkin. 

Tutustu TISSI-koruihin Made by Mekkin facebookissa tai instagramissa! Korujen tilaus onnistuu sähköpostitse mekkiposti(at)gmail.com, ja facebook-sivuilla pääsee myös ihastelemaan käyttäjien lähettämiä kuvia ja tarinoita koruun liittyen.  

xoxo Nelli

2 kommenttia

  1. Minua hymyilytti tekstin alku, sillä olimme niin samassa tilanteessa vuosi sitten ja parin viikon päästä vietämme 1v kemuja. Omia kokemuksia kakkosesta: imetys oli helpompaa tokalla kerralla, kun äiti tiesi miten se tehdään, minusta ainakin tuntui todella paljon luonnollisemmalta. Molemmilla kerroilla jouduin odottamaan maidon nousua 5 päivää ja neuvolassa käskettiin antaa korviketta, molemmilla kerroilla pidin härkäpäisesti pääni ekan viikon ajan ja tytöistä tuli alkuun täysimetettyjä. Mutta monen monta päivää sain kyllä odottaa!

    Nelihenkisestä perheestä olen sanonut, että työ ei tuplaannu, se on tuntunut satakertaistuvan. :D Kun mukana on ollut raju mustasukkaisuus ja todella vilkas vauva, joka puolivuotiaana lähti seisomaan ja ysikuisena kävelemään, tuntuu välillä ettei millään repeä yksin näiden kanssa. Sitten taas kun nyt katselee siskosten menoa meinaa pakahtua, heillä on jo niin omat jutut ja seuraa toisilleen. Olen äärimmäisen onnellinen, että uskalsimme lähteä tähän toisen kerran, ajattelin kun esikoinen valvoi täysillä 2,5 vuotta, etten millään ikinä jaksa uudelleen - ja olinkin jo raskaana, kun hän ensimmäistä kertaa nukkui täyden yön. :)

    Niin ja tukka-asiaan: meillä esikoinen on pellavapää ja luonteeltaan ihan äitinsä, juniori on mustatukkainen isänsä kopio, luonteessakin. Aika hassua.

    Tuli maratonkommentti, mutta et usko miten näitä vuosi sitten pohdin ja se epätoivo kun jäin "yksin" (mies palasi töihin) vauvan ollessa 2 viikkoa vanha ja istuin vessan lattialla molempien lasten kanssa yöpuvussa ja melkein itkin, etten pärjää millään. Pärjätty on ja siitä se lähti rullaamaan.

    Oikein hyviä vointeja ja viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maratonkommentit on hyviä <3 Ihanaa kuulla kokemuksia muilta saman jo kokeneilta! Ei varmasti tule olemaan aina helppoa, mutta silti antoisaa ja ihanaa ja eiköhän mekin pärjätä vaikka välillä epätoivo iskisikin. <3

      Poista

Seuraa meitä instagramissa!

© Kochanie. Design by Fearne.