Viikonloppuna kellot siirrettiin kesäaikaan ja siinä samalla taisimme mekin siirtyä sinne, kesäfiilikseen. Vaikka tänäkin aamuna oli vielä pakkasta, niin ulkona paistaa aurinko saaden koko kodin niin lämpöiseksi, että vaatteet vaihtuvat kevyempiin ja melankolinen musiikki stereoissa pirteämpiin rytmeihin. Ja vaikka ulos saa usein vielä pukea talvitakin, on sitä henkisesti jo jossain ihan muualla kuin talvessa. Illat ovat valoisia ja kaikki tuntuu heti sata kertaa keveämmältä ja rennommalta. Siispä pyydän: takatalvi, älä enää tule. Voisko kesä olla jo ihan oikeasti nurkan takana?


Varsinkin ennen äidiksi tulemista oli kellojen siirtäminen kesä- tai talviaikaan mulle aika yhdentekevä juttu. En ole kovin tarkka rytmeistäni ja sopeudun helposti uuteen, joten varsinkin tämä kesäaika on tuntunut enimmäkseen vain mukavalta, tunnin pidemmiltä aamu-unilta. Toisaalta, en panisi pahakseni vaikka koko käytännöstä luovuttaisiinkin - olisipahan yksi asia vähemmän muistettavana. Etenkin lapsiperheissä kellon siirtämiset voivat kuitenkin aiheuttaa päänvaivaa ja kyllä sitä itsekin nykyään joutuu aina hieman enemmän miettiä, miten kesä- tai talviaikaan siirtyminen meidän elämään vaikuttaa. Luka on rytmeissään melko kellontarkka, ja nukkumiset sekä syömiset tapahtuvat yleensä tosi täsmällisesti. Nyt kuitenkin odotin nimenomaan tätä kellojensiirtoa toiveikkaana siitä, että taaperon tarkka rytmi muuttuisi siinä samalla kätevästi tunnilla eteenpäin. Lukasta on tullut tosi aamuvirkku ja herätys on meillä ollut viime aikoina aina kuudelta, monesti jopa aikaisemminkin. Välillä - hyvin harvoin - on saatettu saada nukkua peräti puoli seitsemään, mikä onkin sitten tuntunut ihan luksukselta. Nuo aikaiset herätykset eivät todellakaan ole mun juttu, eikä ne ihan oikeasti taida sopia taaperollekaan, sillä noin aikaisin herättyään Lukakin on usein kärttyisä ja selkeästi väsynyt. Päiväunille hän on mennyt sitten viimeistään kello 12 ja yöunille kahdeksalta illalla. Musta on tuntunut, että aamupäivisin ei ehdi tehdä oikein mitään, kun taapero on hereillä jo kukonlaulun aikaan ja alkanut olla sitten jo ennen puoltapäivää kovin väsynyt. Monet tapahtumat ja kivat jutut alkavat usein kello 11 tai 12, joten meiltä ne on monet kerrat jääneet välistä sen takia, että on pitänyt olla siihen aikaan jo kotona syömässä ja menossa päiväunille. Ja jos herää jo kuudelta, niin siinä ehtii kyllä olla jo aika monta tuntia aikaa, ennen kuin voi lähteä mihinkään ihmisten ilmoille. Pimeinä talvikuukausina mua ei tosin haitannutkaan koomata taaperon kanssa yövaatteissa usein vaikka pitkälle aamupäivään, mutta näin kevään tullen sitä kaipailee taas vähän ryhdikkäämpää menoa näihin päiviin.


Nyt kesäaikaa on takana vajaa viikko ja mä mietin, onkohan liian aikaista hihkua ääneen. Kellojen siirtojen myötä ollaan saatu nukkua aamuisin ainakin seitsemään, välillä ihan kahdeksaankin saakka! Luka jaksaa valvoa hyvin ainakin yhteen asti, ennen kuin kaipaa päikkäreille ja aamuista on tullut sen myötä paljon kivempia. Taapero on hyväntuulinen kun ei ole herännyt liian aikaisin ja me ehditään paljon paremmin tehdä kaikkea kivaa ennen päikkäriaikaa. Yöunille Luka on nyt mennyt vasta yhdeksän maissa, mikä näin kesää kohti olisi tosi kiva juttu sekin. Illat kun ovat ihanan valoisia, joten ei ole niin kiire nukkumaan ja ehtii sitten iltaisinkin vielä tehdä vaikka mitä. Tämä lisääntyvä valo on kyllä ihan huikea juttu, olen itsekin koko ajan paljon energisempi, kun taas talvella sitä oli ihan valmis simahtamaan jo Pikku Kakkosen aikaan... No, nyt sitten vaan toivotaan että tämä uusi rytmi olisi tullut taaperolle jäädäkseen eikä hän palaa alkuhuuman jälkeen taas takaisin omaksi aamuvirkuksi itsekseen!

Mites siellä otettiin kellojen siirto vastaan?

xoxo Nelli

Kun kellot kesäaikaan siirrettiin

torstai 30. maaliskuuta 2017


Viikonloppuna kellot siirrettiin kesäaikaan ja siinä samalla taisimme mekin siirtyä sinne, kesäfiilikseen. Vaikka tänäkin aamuna oli vielä pakkasta, niin ulkona paistaa aurinko saaden koko kodin niin lämpöiseksi, että vaatteet vaihtuvat kevyempiin ja melankolinen musiikki stereoissa pirteämpiin rytmeihin. Ja vaikka ulos saa usein vielä pukea talvitakin, on sitä henkisesti jo jossain ihan muualla kuin talvessa. Illat ovat valoisia ja kaikki tuntuu heti sata kertaa keveämmältä ja rennommalta. Siispä pyydän: takatalvi, älä enää tule. Voisko kesä olla jo ihan oikeasti nurkan takana?


Varsinkin ennen äidiksi tulemista oli kellojen siirtäminen kesä- tai talviaikaan mulle aika yhdentekevä juttu. En ole kovin tarkka rytmeistäni ja sopeudun helposti uuteen, joten varsinkin tämä kesäaika on tuntunut enimmäkseen vain mukavalta, tunnin pidemmiltä aamu-unilta. Toisaalta, en panisi pahakseni vaikka koko käytännöstä luovuttaisiinkin - olisipahan yksi asia vähemmän muistettavana. Etenkin lapsiperheissä kellon siirtämiset voivat kuitenkin aiheuttaa päänvaivaa ja kyllä sitä itsekin nykyään joutuu aina hieman enemmän miettiä, miten kesä- tai talviaikaan siirtyminen meidän elämään vaikuttaa. Luka on rytmeissään melko kellontarkka, ja nukkumiset sekä syömiset tapahtuvat yleensä tosi täsmällisesti. Nyt kuitenkin odotin nimenomaan tätä kellojensiirtoa toiveikkaana siitä, että taaperon tarkka rytmi muuttuisi siinä samalla kätevästi tunnilla eteenpäin. Lukasta on tullut tosi aamuvirkku ja herätys on meillä ollut viime aikoina aina kuudelta, monesti jopa aikaisemminkin. Välillä - hyvin harvoin - on saatettu saada nukkua peräti puoli seitsemään, mikä onkin sitten tuntunut ihan luksukselta. Nuo aikaiset herätykset eivät todellakaan ole mun juttu, eikä ne ihan oikeasti taida sopia taaperollekaan, sillä noin aikaisin herättyään Lukakin on usein kärttyisä ja selkeästi väsynyt. Päiväunille hän on mennyt sitten viimeistään kello 12 ja yöunille kahdeksalta illalla. Musta on tuntunut, että aamupäivisin ei ehdi tehdä oikein mitään, kun taapero on hereillä jo kukonlaulun aikaan ja alkanut olla sitten jo ennen puoltapäivää kovin väsynyt. Monet tapahtumat ja kivat jutut alkavat usein kello 11 tai 12, joten meiltä ne on monet kerrat jääneet välistä sen takia, että on pitänyt olla siihen aikaan jo kotona syömässä ja menossa päiväunille. Ja jos herää jo kuudelta, niin siinä ehtii kyllä olla jo aika monta tuntia aikaa, ennen kuin voi lähteä mihinkään ihmisten ilmoille. Pimeinä talvikuukausina mua ei tosin haitannutkaan koomata taaperon kanssa yövaatteissa usein vaikka pitkälle aamupäivään, mutta näin kevään tullen sitä kaipailee taas vähän ryhdikkäämpää menoa näihin päiviin.


Nyt kesäaikaa on takana vajaa viikko ja mä mietin, onkohan liian aikaista hihkua ääneen. Kellojen siirtojen myötä ollaan saatu nukkua aamuisin ainakin seitsemään, välillä ihan kahdeksaankin saakka! Luka jaksaa valvoa hyvin ainakin yhteen asti, ennen kuin kaipaa päikkäreille ja aamuista on tullut sen myötä paljon kivempia. Taapero on hyväntuulinen kun ei ole herännyt liian aikaisin ja me ehditään paljon paremmin tehdä kaikkea kivaa ennen päikkäriaikaa. Yöunille Luka on nyt mennyt vasta yhdeksän maissa, mikä näin kesää kohti olisi tosi kiva juttu sekin. Illat kun ovat ihanan valoisia, joten ei ole niin kiire nukkumaan ja ehtii sitten iltaisinkin vielä tehdä vaikka mitä. Tämä lisääntyvä valo on kyllä ihan huikea juttu, olen itsekin koko ajan paljon energisempi, kun taas talvella sitä oli ihan valmis simahtamaan jo Pikku Kakkosen aikaan... No, nyt sitten vaan toivotaan että tämä uusi rytmi olisi tullut taaperolle jäädäkseen eikä hän palaa alkuhuuman jälkeen taas takaisin omaksi aamuvirkuksi itsekseen!

Mites siellä otettiin kellojen siirto vastaan?

xoxo Nelli

Vaikka muutto uuteen kotiin lähestyy, niin en minä malttanut olla laittamatta vauvansänkyä valmiiksi makuuhuoneemme nurkkaan vielä tässäkin kodissa. Toiveena toki on, että vauva syntyisi vasta sitten kun ollaan saatu muutettua, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä tässä seuraavien viikkojen aikana vielä tapahtuu, joten kaikkeen on hyvä kuitenkin varautua. Näin ainakin järkeilin ja selitin itselleni, kun eräänä iltana Lukan mentyä nukkumaan käskin pyysin Kamilia kasaamaan pinnasängyn valmiiksi vauvalle. Olen muutosta tosi innoissani, mutta silti välillä harmittaa se, ettei tähän kotiin ole enää järkeä kauheasti laittaa juttuja valmiiksi vauvaa varten. Kaikki tällainen pinnasängyn petaaminen ja pienten vauvanvaatteiden viikkaaminen lipastoon on kuitenkin itselleni tärkeää valmistautumista uuden perheenjäsenen tuloon, ja nyt tuntuu että kaikki sellainen jää ihan viime tippaan, kun pitäisi ensin saada muutettua. Olenkin suurimmaksi osaksi joutunut suunnittelemaan näitä juttuja vain mielikuvissani, mutta ainakin on nyt tämä sänky laitettuna valmiiksi, jos nyt prinsessamme sattuisikin syntymään hieman luultua aikaisemmin. Ja voi että miten onnelliseksi tämän vauvannurkkauksen näkeminen aina saakaan! Siinä se nököttää, muistuttamassa meitä siitä, että ihan pian meitä on täällä yksi tärkeä tyyppi lisää.



Tulevat nukkumajärjestelyt ovat meillä vielä vähän auki. Kun Luka oli vauva, hän nukkui ensimmäiset kuukaudet öisin sukumme perinnekehdossa meidän sängyn vieressä. Uutena äitinä olin varovainen enkä uskaltanut nukkua perhepedissä, sillä pelkäsin vahingossa satuttavani pientä ihmistä yöllä sängyssä pyöriessäni. Kesävauvan kanssa yöheräilyt eivät edes olleet kovin hankalia, ja tällainen järjestely sopi meille oikein hyvin. Vaikka kuvittelen nyt olevani itsevarmempi ja tietäväni asioista muutenkin ainakin vähän enemmän, niin en silti tiedä uskallanko ottaa vastasyntynyttä tälläkään kertaa meidän väliin nukkumaan. Siispä luulen, että kehto ja pinnasänky tulevat olemaan tämänkin vauvan ensisänkyjä - luultavasti sitten vähän isompi vauva pääsee kyllä kainaloonkin, niin kuin Lukankin kanssa kävi. Ainakin nyt kun katson tätä meidän pinnasänkyä, niin se kyllä näyttää varsin mainiolta paikalta meidän pikkuprinsessan nukkua. Luulisin, että ihan hyvät unet siinäkin saadaan aikaan! Pinnasänky toimii varmaan alussa päikkärisänkynä, kun taas öisin kehto on helpompi ratkaisu, sillä sen saa kätevästi aivan meidän sängyn viereen ja siitä on myös helpompi nostaa vauva viereen yösyöttöjen ajaksi.   



Saimme valita StarKids-verkkokaupasta vauvalle petivaatteita uudesta kotimaisesta Anne & Mikael - tuotesarjasta. Sarjan tuotteet ovat Suomessa suunniteltuja ja valmistettuja, ja kuoseissa löytyy vaihtoehtoja neutraaleista harmaansävyistä aina hieman värikkäämpiin eläinaiheisiin. Me valitsimme neutraaleja kuoseja, jotka sopisivat makuuhuoneemme vaaleanpunaiseen ja harmaaseen sisustukseen. Ihan ehdottomasti halusin prinsessalle sänkyyn suloisen katosverhon tähtikuosissa. Olen ihastellut näitä pinnasängyn verhoja lastenhuoneissa jo pitkään, mutta Lukallekaan ei koskaan tullut sellaista laitettua. Nyt sitten vihdoin sain sellaisen ja onhan se nyt vain älyttömän söpö! Verhojen kanssa pitää olla tarkkana vähän isomman vauvan kanssa, kun tämä oppii tarttumaan käsillään vaikka mihin, mutta ainakin pikkuvauvalle verho antaa kivasti turvallisuudentunnetta ja suojaa auringolta, jos sänky on ikkunan läheisyydessä. Katosverhon lisäksi valitsin samaa tähtikuosia olevan unipesän, jotta vauvasta tuntuisi turvallisemmalta nukkua muuten aika ison tuntuisessa pinnasängyssä. Vauva voi nukkua ja makoilla unipesässä pinniksen lisäksi myös vaikka sohvalla tai lattialla, mikä on tosi kätevää niin vauvan saa helposti mukaan missä nyt ikinä ollaankaan taaperon kanssa. Lopuksi valitsimme vielä pussilakanasetin ja pinnasängyn reunapehmusteen, molemmat harmaassa kuosissa, jossa toinen puoli on pallokuvioinen ja toinen puoli raidallinen. Ihastuin tähän reunapehmusteeseen, koska se on oikeasti ihanan muhkea ja pehmeä, aivan erilaisen kuin vanha pehmuste joka meillä oli Lukalla! Mielestäni kaikki nämä kuosit sopivat kivasti yhteen ja pidän siitä, että kokonaisuus on kuitenkin harmoninen, vaikka kuvioina onkin sekä palloa, raitaa että tähtiä. Materiaalit muutenkin tuntuvat laadukkailta ja kotimaisuus - se nyt on tietysti aina pelkkää plussaa.

Tällaiseen petiin siis pääsee meidän vauva pian nukkumaan. Mun mielestä on hauskaa, kun tämän toisen vauvan kanssa pääsee ehkä vähän eri tavalla "hifistelemään" hankinnoissa - esikoisen kohdalla sitä keskittyi lähinnä niihin perusjuttuihin, kun hankintalistalla oli kaikki. Nyt kun ne perusjutut (kuten pinnasänky) löytyy jo valmiiksi, niin on helpompi antaa itsensä tehdä niitä sellaisiakin hankintoja, joita ilmankin pärjäisi mutta jotka ovat kuitenkin ihan kivoja olla olemassa. Kuten nyt vaikka tuo unipesä! 

Missä teidän vauvat ovat nukkuneet ensimmäiset kuukautensa - perhepedissä vai omassa sängyssä?

Yhteistyössä StarKids ja Mammalandia (kotisivut/facebook)
xoxo Nelli

Kauniita unia, vauva

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017


Vaikka muutto uuteen kotiin lähestyy, niin en minä malttanut olla laittamatta vauvansänkyä valmiiksi makuuhuoneemme nurkkaan vielä tässäkin kodissa. Toiveena toki on, että vauva syntyisi vasta sitten kun ollaan saatu muutettua, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä tässä seuraavien viikkojen aikana vielä tapahtuu, joten kaikkeen on hyvä kuitenkin varautua. Näin ainakin järkeilin ja selitin itselleni, kun eräänä iltana Lukan mentyä nukkumaan käskin pyysin Kamilia kasaamaan pinnasängyn valmiiksi vauvalle. Olen muutosta tosi innoissani, mutta silti välillä harmittaa se, ettei tähän kotiin ole enää järkeä kauheasti laittaa juttuja valmiiksi vauvaa varten. Kaikki tällainen pinnasängyn petaaminen ja pienten vauvanvaatteiden viikkaaminen lipastoon on kuitenkin itselleni tärkeää valmistautumista uuden perheenjäsenen tuloon, ja nyt tuntuu että kaikki sellainen jää ihan viime tippaan, kun pitäisi ensin saada muutettua. Olenkin suurimmaksi osaksi joutunut suunnittelemaan näitä juttuja vain mielikuvissani, mutta ainakin on nyt tämä sänky laitettuna valmiiksi, jos nyt prinsessamme sattuisikin syntymään hieman luultua aikaisemmin. Ja voi että miten onnelliseksi tämän vauvannurkkauksen näkeminen aina saakaan! Siinä se nököttää, muistuttamassa meitä siitä, että ihan pian meitä on täällä yksi tärkeä tyyppi lisää.



Tulevat nukkumajärjestelyt ovat meillä vielä vähän auki. Kun Luka oli vauva, hän nukkui ensimmäiset kuukaudet öisin sukumme perinnekehdossa meidän sängyn vieressä. Uutena äitinä olin varovainen enkä uskaltanut nukkua perhepedissä, sillä pelkäsin vahingossa satuttavani pientä ihmistä yöllä sängyssä pyöriessäni. Kesävauvan kanssa yöheräilyt eivät edes olleet kovin hankalia, ja tällainen järjestely sopi meille oikein hyvin. Vaikka kuvittelen nyt olevani itsevarmempi ja tietäväni asioista muutenkin ainakin vähän enemmän, niin en silti tiedä uskallanko ottaa vastasyntynyttä tälläkään kertaa meidän väliin nukkumaan. Siispä luulen, että kehto ja pinnasänky tulevat olemaan tämänkin vauvan ensisänkyjä - luultavasti sitten vähän isompi vauva pääsee kyllä kainaloonkin, niin kuin Lukankin kanssa kävi. Ainakin nyt kun katson tätä meidän pinnasänkyä, niin se kyllä näyttää varsin mainiolta paikalta meidän pikkuprinsessan nukkua. Luulisin, että ihan hyvät unet siinäkin saadaan aikaan! Pinnasänky toimii varmaan alussa päikkärisänkynä, kun taas öisin kehto on helpompi ratkaisu, sillä sen saa kätevästi aivan meidän sängyn viereen ja siitä on myös helpompi nostaa vauva viereen yösyöttöjen ajaksi.   



Saimme valita StarKids-verkkokaupasta vauvalle petivaatteita uudesta kotimaisesta Anne & Mikael - tuotesarjasta. Sarjan tuotteet ovat Suomessa suunniteltuja ja valmistettuja, ja kuoseissa löytyy vaihtoehtoja neutraaleista harmaansävyistä aina hieman värikkäämpiin eläinaiheisiin. Me valitsimme neutraaleja kuoseja, jotka sopisivat makuuhuoneemme vaaleanpunaiseen ja harmaaseen sisustukseen. Ihan ehdottomasti halusin prinsessalle sänkyyn suloisen katosverhon tähtikuosissa. Olen ihastellut näitä pinnasängyn verhoja lastenhuoneissa jo pitkään, mutta Lukallekaan ei koskaan tullut sellaista laitettua. Nyt sitten vihdoin sain sellaisen ja onhan se nyt vain älyttömän söpö! Verhojen kanssa pitää olla tarkkana vähän isomman vauvan kanssa, kun tämä oppii tarttumaan käsillään vaikka mihin, mutta ainakin pikkuvauvalle verho antaa kivasti turvallisuudentunnetta ja suojaa auringolta, jos sänky on ikkunan läheisyydessä. Katosverhon lisäksi valitsin samaa tähtikuosia olevan unipesän, jotta vauvasta tuntuisi turvallisemmalta nukkua muuten aika ison tuntuisessa pinnasängyssä. Vauva voi nukkua ja makoilla unipesässä pinniksen lisäksi myös vaikka sohvalla tai lattialla, mikä on tosi kätevää niin vauvan saa helposti mukaan missä nyt ikinä ollaankaan taaperon kanssa. Lopuksi valitsimme vielä pussilakanasetin ja pinnasängyn reunapehmusteen, molemmat harmaassa kuosissa, jossa toinen puoli on pallokuvioinen ja toinen puoli raidallinen. Ihastuin tähän reunapehmusteeseen, koska se on oikeasti ihanan muhkea ja pehmeä, aivan erilaisen kuin vanha pehmuste joka meillä oli Lukalla! Mielestäni kaikki nämä kuosit sopivat kivasti yhteen ja pidän siitä, että kokonaisuus on kuitenkin harmoninen, vaikka kuvioina onkin sekä palloa, raitaa että tähtiä. Materiaalit muutenkin tuntuvat laadukkailta ja kotimaisuus - se nyt on tietysti aina pelkkää plussaa.

Tällaiseen petiin siis pääsee meidän vauva pian nukkumaan. Mun mielestä on hauskaa, kun tämän toisen vauvan kanssa pääsee ehkä vähän eri tavalla "hifistelemään" hankinnoissa - esikoisen kohdalla sitä keskittyi lähinnä niihin perusjuttuihin, kun hankintalistalla oli kaikki. Nyt kun ne perusjutut (kuten pinnasänky) löytyy jo valmiiksi, niin on helpompi antaa itsensä tehdä niitä sellaisiakin hankintoja, joita ilmankin pärjäisi mutta jotka ovat kuitenkin ihan kivoja olla olemassa. Kuten nyt vaikka tuo unipesä! 

Missä teidän vauvat ovat nukkuneet ensimmäiset kuukautensa - perhepedissä vai omassa sängyssä?

Yhteistyössä StarKids ja Mammalandia (kotisivut/facebook)
xoxo Nelli

Tuntuu, että viime aikoina aina maanantaisin paistaa aurinko ja ilma on niin keväinen, että kun tulen kirjoittamaan näitä raskausviikko-postauksia niin olen joka kerta älyttömän hyvällä tuulella! Tänäänkin on aamusta alkaen ollut ihana auringonpaiste ja mun olo on energinen ja hyvä. Saatiin nukkua pitkään (kahdeksaan!) ja aamupäivä nautittiin tästä kevätsäästä yhdessä koko perhe puistoillen. Mun fyysinen olo on helpottunut tosi paljon ja tuntuu kivalta, kun jaksaa taas paremmin tehdä muutakin kuin vain maata sohvalla... Ehkä tää kevät toimii vähän niin kuin lumelääkkeenä liitoskipuihin ja muihin oloihin. Harmaina päivinä olokin on sata kertaa raihnaisempi, kun taas tällaisina kuin tänään tuntuu siltä, että pystyy mihin vain. Että raskaus todella on naiseuden parasta aikaa, ja mitä kaikkea sitä sanotaankaan. Näistä päivistä otan kaiken irti ja nautin!


Lukan raskaudessa näillä samoilla viikoilla kirjoittelin ensimmäisistä oikeasti kivuliaista supistuksista. Muutenkin Lukaa odottaessa mua oli supistellut jo aika varhain, mikä oli yksi syy siihen miksi jouduin jäädä pois töistäkin jo raskausviikolla 26. Tuntuukin ihan hassulta, kun nyt tässä raskaudessa ei ole ollut supistuksia vielä juuri ollenkaan, ainoastaan harjoitussupistuksia lähinnä esimerkiksi reippaammin kävellessä, mutta niitäkin aika vähän. Hyvä juttu kyllä sinänsä, enkä niitä ihan vielä kaipailisikaan... Saa nähdä, mitä kroppa tykkää sitten kun muuttopuuhat alkavat ihan toden teolla, nyt olen kuitenkin pystynyt ottaa vielä suht rauhallisesti. 

Kulunut viikko on ollut diabeteksen suhteenkin helpompaa aikaa. Tuntuu, että verensokerit pysyvät nyt tasaisina paljon helpommin ja insuliinintarvekin on iladuttavasti jo vähän laskenut. Muistaakseni viime äitipolikäynnillä sanottiinkin, että näillä viikoilla alkaa usein helpottaa, kun istukkahormonin tuotanto alkaa vähentyä ja insuliini sitten toimia taas paremmin. Jälleen jos Lukan raskauteen vertaa, niin silloin insuliinintarve pysyi ihan yhtä suurena koko loppuraskauden ajan ja välillä verensokerien kanssa pärjääminen oli kyllä todella haastavaa. Oispa kyllä ihanaa, jos tässäkin suhteessa pääsisi tällä kertaa helpommalla, koska olen niin kova stressaamaan noista sokereista jos ne ovat vähänkään jotain muuta kuin "täydelliset". Terveisin perfektionisti... Aika usein kyllä mietin, että olisipa hauska päästä kokemaan ihan normaalikin raskaus ilman näitä diabeteksen tuomia hankaluuksia, mutta toisaalta - varmasti jokaisella on omat taistelunsa, oli sitten aivan terve tai ei. Siitä olen kyllä tosi onnellinen, että tässä raskaudessa mulla on käytössä sekä insuliinipumppu että Libre verensokerin seurantaan, jotka ovat molemmat helpottaneet hommaa tosi paljon verrattuna viime raskauteen, kun noita apuvälineitä ei vielä ollut. 


Muhun on viime päivinä iskostunut yhä voimakkaammin se ajatus, että tämä raskaus on oikeasti ihan pian ohi. Enää kolme viikkoa, mikäli vauva syntyisi samoilla viikoilla kun Luka, mutta toivottavasti päästäisiin nyt edes viikon pidemmälle. Kävi miten kävi, vähissähän nämä viikot ovat joka tapauksessa ja tuntuu jopa siltä, että tässä loppuvaiheessa aika on mennyt kaikkin nopeiten. Mä olen kyllä niin valmis saamaan tämän vauvan syliini, mutta samalla alkaakin yhtäkkiä iskeä pieni haikeus sekä tunne siitä, että aika loppuu kesken! Tosi ristiriitaista, mutta sellaistahan koko tämä raskaus on muutenkin. Ihanaa, kamalaa, pelottavaa, huikeaa, hämmentävää, raskasta - mutta niin ainutlaatuista ja rakasta. 

Pregnancy Milestone - kortit saatu Kiddex.fi


xoxo Nelli

Raskausviikko 34+0

maanantai 27. maaliskuuta 2017


Tuntuu, että viime aikoina aina maanantaisin paistaa aurinko ja ilma on niin keväinen, että kun tulen kirjoittamaan näitä raskausviikko-postauksia niin olen joka kerta älyttömän hyvällä tuulella! Tänäänkin on aamusta alkaen ollut ihana auringonpaiste ja mun olo on energinen ja hyvä. Saatiin nukkua pitkään (kahdeksaan!) ja aamupäivä nautittiin tästä kevätsäästä yhdessä koko perhe puistoillen. Mun fyysinen olo on helpottunut tosi paljon ja tuntuu kivalta, kun jaksaa taas paremmin tehdä muutakin kuin vain maata sohvalla... Ehkä tää kevät toimii vähän niin kuin lumelääkkeenä liitoskipuihin ja muihin oloihin. Harmaina päivinä olokin on sata kertaa raihnaisempi, kun taas tällaisina kuin tänään tuntuu siltä, että pystyy mihin vain. Että raskaus todella on naiseuden parasta aikaa, ja mitä kaikkea sitä sanotaankaan. Näistä päivistä otan kaiken irti ja nautin!


Lukan raskaudessa näillä samoilla viikoilla kirjoittelin ensimmäisistä oikeasti kivuliaista supistuksista. Muutenkin Lukaa odottaessa mua oli supistellut jo aika varhain, mikä oli yksi syy siihen miksi jouduin jäädä pois töistäkin jo raskausviikolla 26. Tuntuukin ihan hassulta, kun nyt tässä raskaudessa ei ole ollut supistuksia vielä juuri ollenkaan, ainoastaan harjoitussupistuksia lähinnä esimerkiksi reippaammin kävellessä, mutta niitäkin aika vähän. Hyvä juttu kyllä sinänsä, enkä niitä ihan vielä kaipailisikaan... Saa nähdä, mitä kroppa tykkää sitten kun muuttopuuhat alkavat ihan toden teolla, nyt olen kuitenkin pystynyt ottaa vielä suht rauhallisesti. 

Kulunut viikko on ollut diabeteksen suhteenkin helpompaa aikaa. Tuntuu, että verensokerit pysyvät nyt tasaisina paljon helpommin ja insuliinintarvekin on iladuttavasti jo vähän laskenut. Muistaakseni viime äitipolikäynnillä sanottiinkin, että näillä viikoilla alkaa usein helpottaa, kun istukkahormonin tuotanto alkaa vähentyä ja insuliini sitten toimia taas paremmin. Jälleen jos Lukan raskauteen vertaa, niin silloin insuliinintarve pysyi ihan yhtä suurena koko loppuraskauden ajan ja välillä verensokerien kanssa pärjääminen oli kyllä todella haastavaa. Oispa kyllä ihanaa, jos tässäkin suhteessa pääsisi tällä kertaa helpommalla, koska olen niin kova stressaamaan noista sokereista jos ne ovat vähänkään jotain muuta kuin "täydelliset". Terveisin perfektionisti... Aika usein kyllä mietin, että olisipa hauska päästä kokemaan ihan normaalikin raskaus ilman näitä diabeteksen tuomia hankaluuksia, mutta toisaalta - varmasti jokaisella on omat taistelunsa, oli sitten aivan terve tai ei. Siitä olen kyllä tosi onnellinen, että tässä raskaudessa mulla on käytössä sekä insuliinipumppu että Libre verensokerin seurantaan, jotka ovat molemmat helpottaneet hommaa tosi paljon verrattuna viime raskauteen, kun noita apuvälineitä ei vielä ollut. 


Muhun on viime päivinä iskostunut yhä voimakkaammin se ajatus, että tämä raskaus on oikeasti ihan pian ohi. Enää kolme viikkoa, mikäli vauva syntyisi samoilla viikoilla kun Luka, mutta toivottavasti päästäisiin nyt edes viikon pidemmälle. Kävi miten kävi, vähissähän nämä viikot ovat joka tapauksessa ja tuntuu jopa siltä, että tässä loppuvaiheessa aika on mennyt kaikkin nopeiten. Mä olen kyllä niin valmis saamaan tämän vauvan syliini, mutta samalla alkaakin yhtäkkiä iskeä pieni haikeus sekä tunne siitä, että aika loppuu kesken! Tosi ristiriitaista, mutta sellaistahan koko tämä raskaus on muutenkin. Ihanaa, kamalaa, pelottavaa, huikeaa, hämmentävää, raskasta - mutta niin ainutlaatuista ja rakasta. 

Pregnancy Milestone - kortit saatu Kiddex.fi


xoxo Nelli
Lukan huoneeseen on täällä blogin puolella kurkistettu viimeksi viime toukokuussa, joten nyt voisi olla sopiva hetki katsoa, miltä taaperon valtakunnassa näyttää näin melkein vuosi myöhemmin! Viime aikoina huone on saanut kokea pientä muodonmuutosta kun Luka siirtyi omaan huoneeseensa nukkumaan, ja huoneeseen tulleen sängyn myötä koko järjestystä piti miettiä uudelleen. Huoneessa ollut leikkiteltta ei enää mahtunutkaan lastenhuoneeseen, vaan se siirrettiin olohuoneeseen, ja muidenkin huonekalujen paikkoja piti hieman vaihdella. Samalla oli luonteva hetki päivittää huoneen ilmettä muutenkin, sillä olin ollut siihen jo vähän kyllästynyt, mutta raskausväsymyksen takia en oikein ollut aikaisemmin saanut ryhdyttyä tuumasta toimeen. Aiemmin Lukan huone oli paljon värikkäämpi, kun siellä oli esimerkiksi sinistä mattoa ja vihreää telttaa, mutta nyt halusin yleisilmeestä hieman seesteisemmän ja minimalistisemman. Huomaan, että minun on vaikea keskittyä ja rentoutua, jos ympärillä on liikaa virikkeitä, ja lastenhuoneessahan vallitsee helposti värikäs kaaos muutenkin... Siispä halusin, että huoneen päävärit olisivat valkoinen, musta ja harmaa, jolloin värikkäät lelut ja muut leikkisät yksityiskohdat eivät hypi niin räikeinä äidinkään silmille. 


Vaikka meillä on kuukauden päästä edessä muutto uuteen kotiin, niin on ollut kuitenkin piristävää uudistaa tätäkin kotia vielä pikkuisen näin kevään korvilla. Loppuraskauden myötä pesänrakennusviettini on huipussaan ja haluaisinkin tehdä täällä vaikka ja mitä - mutta tiedän kyllä, ettei se nyt tässä vaiheessa enää kannata. Uusi sänky ja puolapuut ehdittiin lastenhuoneeseen hankkia ennen kuin tämä ex tempore - muutto tuli tietoomme, mutta muuten ei kyllä enää tähän kotiin hankita yhtään uutta huonekalua! Siksipä yhteistyö Jollyroomin kanssa tuli nyt hyvään saumaan, sillä pienilläkin sisustusjutuilla saa kivasti (ja helposti) muutosta aikaan, kun suurempia hankintoja ei nyt enää tässä vaiheessa kannata tähän kotiin tehdä. 




Autot ovat tällä hetkellä ihan Lukan lemppareita, ja niinpä olen jo pitkään etsiskellyt hänelle kivaa automattoa huoneeseensa. Sitä aivan täydellistä yksilöä ei vain ole vielä osunut vastaan. Sellaiset riemunkirjavat matot olisivat itselleni kauhistus (vaikka muistan kyllä omasta lapsuudestani, että meillä veljeni kanssa oli juuri sellainen ja kyllähän se ainakin lasten mieleen oli...), joten sellaista en ole meille edes harkinnutkaan. Muutamia minimalistisiakin kivan näköisiä automattoja on viime aikoina kyllä ilahduttavasti tullut markkinoille, mutta luultavasti olen nähnyt niitä aina liian paljon blogeissa, joten olen ehtinyt jo kyllästyä koko mattoon ennen kuin sellainen olisi meille asti edes kotiutunut! Kun sitten näin Jollyroomin valikoimassa tämän Minituden autoratamaton*, oli se rakkautta ensisilmäyksellä! Tässä matossa on kaikki kriteerit kohdillaan: se on mustavalkoinen, hauska ja leikkisä sekä vähän erilainen kuin niin monet jo nähdyt automatot yleensä ovat. Ainakin vielä minulla äitinä on hyvin sananvaltaa sisustusasioissa, joten mielelläni valitsin nyt sitten tällaisen omaa silmääkin miellyttävän maton. Onneksi äidin lisäksi myös Luka on ollut uudesta matostaan innoissaan ja esimerkiksi noista pikkueläimiä on hauska bongailla matosta autoleikkien lomassa. Matto myös sopii hyvin lastenhuoneen tunnelmaan muutenkin: tuollaista "intiaaniteemaahan" Lukan huoneessa on ollut jo ennestään muun muassa hauskojen eläintaulujen muodossa.  






Maton lisäksi olen kaivannut Lukan huoneeseen myös jotain uusia säilytysratkaisuja. Leluja alkaa olla paljon ja haluan, että kaikille löytyy oma paikkansa, jotta iltaisin huoneen siivoaminen sujuisi helpommin ja sutjakammin. Lelujen pitäisi kuitenkin olla myös helposti saatavilla lapselle, joten siksi kovassa käytössä olevia leluja ei meillä ole säilytetty noissa Ikean Stuva-laatikostoissa, koska ne ovat vielä vähän raskaita Lukan itse saada auki. Jollyroomista löytyikin monia kivoja säilytysratkaisuja lastenhuoneeseen. Koska ihastuin niin kovasti tuohon Lukan uuteen automattoon, niin valinta oli helppo, kun samasta sarjasta löytyi myös aivan ihania ja tyyliin sopivia säilytyskoreja. Valitsimme kaksi isompaa ja kolme pienempää kankaista säilytyskoria, jossa seikkailevat nuo samat eläinhahmot kuin automatossakin. Isompiin Minituden 2-pack säilytyskoreihin* mahtuu hyvin kaikki Lukan duplot sekä muita isokokoisempia leluja. Noiden duplojen säilytys onkin aiemmin ollut vähän sellainen murheenkryyni, kun meillä ei ole ollut niille tarpeeksi isoa laatikkoa, jonne kaikki palikat mahtuisivat kerralla. Nyt mahtuu! Pienempiin, 3-pack säilytyskoreihin* on nyt toistaiseksi säilötty muita pienempiä leluja, kuten pikkuautoja. Luka itse taas keksi laittaa yhteen koreista kaikki duploeläimensä! Minä olen ihan mielettömän ihastunut noihin koreihin ja niiden yksinkertaiseen, mutta suloiseen grafiikkaan. Tästä Minitude-sarjasta löytyy muuten paljon muutakin kaikkea ihanaa, kuten seinäkoristeita ja unisieppareita, kannattaa kurkata jos tämä tyyli miellyttää!

Mitäs tykkäätte Lukan huoneen uudesta ilmeestä? Minusta huone muuttui kertaheitolla vähän isomman pojan huoneeksi, kun leikkiteltta lähti pois ja tilalle tuli tuo juniorisänky. Nyt en malta odottaa, että päästään muuttamaan uuteen kotiin ja saan sisustaa siellä sitten ihan sydämeni kyllyydestä! Onneksi nämä uudet jutut on helppo ottaa mukaan sinnekin ja lastenhuoneen yleisilme varmasti tuleekin säilymään hyvin samantapaisena kuin se on nyt, mutta saa nähdä millaiseksi se sitten ihan loppuviimein muodostuu. Ainakin toivelistalla on uusia sisustustyynyjä sängyn päälle sekä ehkä jotain kivoja postereita seinälle... Leppoisaa ja inspiroivaa sunnuntaita!

*Tuotteet saatu yhteistyössä Jollyroomin kanssa.

xoxo Nelli

Uutta lastenhuoneessa

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Lukan huoneeseen on täällä blogin puolella kurkistettu viimeksi viime toukokuussa, joten nyt voisi olla sopiva hetki katsoa, miltä taaperon valtakunnassa näyttää näin melkein vuosi myöhemmin! Viime aikoina huone on saanut kokea pientä muodonmuutosta kun Luka siirtyi omaan huoneeseensa nukkumaan, ja huoneeseen tulleen sängyn myötä koko järjestystä piti miettiä uudelleen. Huoneessa ollut leikkiteltta ei enää mahtunutkaan lastenhuoneeseen, vaan se siirrettiin olohuoneeseen, ja muidenkin huonekalujen paikkoja piti hieman vaihdella. Samalla oli luonteva hetki päivittää huoneen ilmettä muutenkin, sillä olin ollut siihen jo vähän kyllästynyt, mutta raskausväsymyksen takia en oikein ollut aikaisemmin saanut ryhdyttyä tuumasta toimeen. Aiemmin Lukan huone oli paljon värikkäämpi, kun siellä oli esimerkiksi sinistä mattoa ja vihreää telttaa, mutta nyt halusin yleisilmeestä hieman seesteisemmän ja minimalistisemman. Huomaan, että minun on vaikea keskittyä ja rentoutua, jos ympärillä on liikaa virikkeitä, ja lastenhuoneessahan vallitsee helposti värikäs kaaos muutenkin... Siispä halusin, että huoneen päävärit olisivat valkoinen, musta ja harmaa, jolloin värikkäät lelut ja muut leikkisät yksityiskohdat eivät hypi niin räikeinä äidinkään silmille. 


Vaikka meillä on kuukauden päästä edessä muutto uuteen kotiin, niin on ollut kuitenkin piristävää uudistaa tätäkin kotia vielä pikkuisen näin kevään korvilla. Loppuraskauden myötä pesänrakennusviettini on huipussaan ja haluaisinkin tehdä täällä vaikka ja mitä - mutta tiedän kyllä, ettei se nyt tässä vaiheessa enää kannata. Uusi sänky ja puolapuut ehdittiin lastenhuoneeseen hankkia ennen kuin tämä ex tempore - muutto tuli tietoomme, mutta muuten ei kyllä enää tähän kotiin hankita yhtään uutta huonekalua! Siksipä yhteistyö Jollyroomin kanssa tuli nyt hyvään saumaan, sillä pienilläkin sisustusjutuilla saa kivasti (ja helposti) muutosta aikaan, kun suurempia hankintoja ei nyt enää tässä vaiheessa kannata tähän kotiin tehdä. 




Autot ovat tällä hetkellä ihan Lukan lemppareita, ja niinpä olen jo pitkään etsiskellyt hänelle kivaa automattoa huoneeseensa. Sitä aivan täydellistä yksilöä ei vain ole vielä osunut vastaan. Sellaiset riemunkirjavat matot olisivat itselleni kauhistus (vaikka muistan kyllä omasta lapsuudestani, että meillä veljeni kanssa oli juuri sellainen ja kyllähän se ainakin lasten mieleen oli...), joten sellaista en ole meille edes harkinnutkaan. Muutamia minimalistisiakin kivan näköisiä automattoja on viime aikoina kyllä ilahduttavasti tullut markkinoille, mutta luultavasti olen nähnyt niitä aina liian paljon blogeissa, joten olen ehtinyt jo kyllästyä koko mattoon ennen kuin sellainen olisi meille asti edes kotiutunut! Kun sitten näin Jollyroomin valikoimassa tämän Minituden autoratamaton*, oli se rakkautta ensisilmäyksellä! Tässä matossa on kaikki kriteerit kohdillaan: se on mustavalkoinen, hauska ja leikkisä sekä vähän erilainen kuin niin monet jo nähdyt automatot yleensä ovat. Ainakin vielä minulla äitinä on hyvin sananvaltaa sisustusasioissa, joten mielelläni valitsin nyt sitten tällaisen omaa silmääkin miellyttävän maton. Onneksi äidin lisäksi myös Luka on ollut uudesta matostaan innoissaan ja esimerkiksi noista pikkueläimiä on hauska bongailla matosta autoleikkien lomassa. Matto myös sopii hyvin lastenhuoneen tunnelmaan muutenkin: tuollaista "intiaaniteemaahan" Lukan huoneessa on ollut jo ennestään muun muassa hauskojen eläintaulujen muodossa.  






Maton lisäksi olen kaivannut Lukan huoneeseen myös jotain uusia säilytysratkaisuja. Leluja alkaa olla paljon ja haluan, että kaikille löytyy oma paikkansa, jotta iltaisin huoneen siivoaminen sujuisi helpommin ja sutjakammin. Lelujen pitäisi kuitenkin olla myös helposti saatavilla lapselle, joten siksi kovassa käytössä olevia leluja ei meillä ole säilytetty noissa Ikean Stuva-laatikostoissa, koska ne ovat vielä vähän raskaita Lukan itse saada auki. Jollyroomista löytyikin monia kivoja säilytysratkaisuja lastenhuoneeseen. Koska ihastuin niin kovasti tuohon Lukan uuteen automattoon, niin valinta oli helppo, kun samasta sarjasta löytyi myös aivan ihania ja tyyliin sopivia säilytyskoreja. Valitsimme kaksi isompaa ja kolme pienempää kankaista säilytyskoria, jossa seikkailevat nuo samat eläinhahmot kuin automatossakin. Isompiin Minituden 2-pack säilytyskoreihin* mahtuu hyvin kaikki Lukan duplot sekä muita isokokoisempia leluja. Noiden duplojen säilytys onkin aiemmin ollut vähän sellainen murheenkryyni, kun meillä ei ole ollut niille tarpeeksi isoa laatikkoa, jonne kaikki palikat mahtuisivat kerralla. Nyt mahtuu! Pienempiin, 3-pack säilytyskoreihin* on nyt toistaiseksi säilötty muita pienempiä leluja, kuten pikkuautoja. Luka itse taas keksi laittaa yhteen koreista kaikki duploeläimensä! Minä olen ihan mielettömän ihastunut noihin koreihin ja niiden yksinkertaiseen, mutta suloiseen grafiikkaan. Tästä Minitude-sarjasta löytyy muuten paljon muutakin kaikkea ihanaa, kuten seinäkoristeita ja unisieppareita, kannattaa kurkata jos tämä tyyli miellyttää!

Mitäs tykkäätte Lukan huoneen uudesta ilmeestä? Minusta huone muuttui kertaheitolla vähän isomman pojan huoneeksi, kun leikkiteltta lähti pois ja tilalle tuli tuo juniorisänky. Nyt en malta odottaa, että päästään muuttamaan uuteen kotiin ja saan sisustaa siellä sitten ihan sydämeni kyllyydestä! Onneksi nämä uudet jutut on helppo ottaa mukaan sinnekin ja lastenhuoneen yleisilme varmasti tuleekin säilymään hyvin samantapaisena kuin se on nyt, mutta saa nähdä millaiseksi se sitten ihan loppuviimein muodostuu. Ainakin toivelistalla on uusia sisustustyynyjä sängyn päälle sekä ehkä jotain kivoja postereita seinälle... Leppoisaa ja inspiroivaa sunnuntaita!

*Tuotteet saatu yhteistyössä Jollyroomin kanssa.

xoxo Nelli
Ah Vauva-lehden raskaustesti, varsinainen klassikko! Tämä on yksi suosikkiosioitani kyseisessä lehdessä: minusta on hauska lukea raskaana olevien naisten erilaisia vastauksia odotusaiheisiin kysymyksiin, ja kysymyksiä seuraava synnytyskertomuskin herkistää aina. Lukaa odottaessani vastasin blogissani Vauva-lehden kysymyksiin viikolla 33+3 ja nyt viikkoja on kasassa 33+2. Hauska nähdä itsekin, tuleeko tällä kertaa hyvin erilaisia vai samanlaisia vastauksia kuin viimeksi!


Minulla on ollut uusia intohimoja ja inhokkeja.
Ei juurikaan. Mielestäni Lukaa odottaessa niitä oli enemmän, vaikka tässä raskaudessa alun pahoinvointi olikin voimakkaampaa. Silti mitään yksittäisiä inhokkeja ei ole juurikaan ole ollut, lähinnä välillä saattoi randomisti ällöttää aina vähän milloin mikäkin. Tässä raskaudessa makeanhimo on ollut aika voimakas, voisin syödä suklaata joka päivä mutta "onneksi" diabeteksen takia itsehillintä pitää kuitenkin aika hyvin. Yhdessä vaiheessa himoitsin jatkuvasti Mäkkärin juustohamppareita, vaikka en edes syö punaista lihaa.

Olen nähnyt erikoisia unia.
Mun unet on ylipäänsä aina todella kummallisia. Vauvaan liittyviä unia muistan nähneeni vain kerran alkuraskaudessa, ja siinä vauva oli tyttö. Luulen, että mulla on tässä elämäntilanteessa aika paljon univelkoja, joten tilaisuuden tullen nukun aina hyvin sikeästi enkä siksi edes muista uniani yhtä hyvin kuin yleensä.

Salasin raskauteni töissä mahdollisimman pitkään.
Olen Lukan kanssa kotona, joten ei ole tarvinnut salailla työpaikalla tai koulussa kuten viime raskaudessa. Olen muutenkin ollut raskauden suhteen nyt paljon avoimempi kuin viimeksi ja pukeuduin jo tosi aikaisessa vaiheessa mielelläni pyöristyvää vatsaa korostaviin vaatteisiin. Ei raskaudesta tietenkään heti kaikille huudeltu, mutta en sitä myöskään ihmisten ilmoilla liikkuessani ihan erityisesti yrittänyt peitelläkään. Kerroimme "julkisesti" asiasta jo vähän nt-ultran jälkeen, kun taas Lukan kohdalla odoteltiin rakenneultraan.

Olen valokuvannut ja mittaillut mahaani.
Vatsaa en ole mittaillut, mutta kuvia kyllä ottanut viikoittain. Jo pelkästään blogia varten tulee otettua joka viikko kuvat raskausviikko-postaukseen, mutta olen kyllä harrastanut peilikuviakin nyt tässä raskaudessa enemmän kuin viimeksi. On hauska seurata masun kasvua ja muutenkin ikuistaa nämä hetket, sillä mistä sen tietää jos tämä jää minun viimeiseksi raskaudeksi. On myös jotenkin hellyyttävä katsoa alkuraskaudessa otettuja kuvia, jolloin maha tuntui omasta mielestä jo kovin isolta ja verrata sitä tähän hetkeen, kun se on oikeasti aikamoinen pallo...

Olen tuntenut itseni seksipommiksi.
No jaa. Vaikka rakastan vauvamahaani ja minusta odottavat äidit ovat kauniita, niin oma oloni on useimmiten ollut enemmänkin nuutunut ja ei-niin-hehkeä. Eikös sitä niin sanota, että poikavauva saa äidin hehkumaan ja tyttö taas vie äitinsä kauneuden...? Muistan, miten Lukaa odottaessa todella tunsinkin itseni usein säteileväksi ja kauniiksikin, mutta nyt sellaista samanlaista raskaushehkua ei kyllä omasta mielestäni ole! Toki Lukaa odottaessa oli myös muutama vuosi ikää ja univelkoja vähemmän, haha... Kuitenkin, vaikka oma naama ei aina niin kovin hehkeältä tunnukaan, niin vartalo ei minua ahdista, vaan masuni on minusta aika ihana vaikka aika monta raskauskiloa tässä on taas tullutkin.

Pesänrakennusviettini on herännyt.
On! Ihan tylsää, että meillä osuu muutto TAAS tähän loppuraskauteen/vauvan syntymään, niin kuin Lukaakin odottaessa - nyt tosin vieläkin pahempaan saumaan. Haluaisin ihan hirveästi uudistaa kotia ja laittaa vauvaa varten kaikkea valmiiksi, mutta koska muutamme kuukauden päästä, niin ei se oikein kannata. Pinnasänky on kyllä jo laitettu paikoilleen täälläkin. Nyt vaan toivon, että vauva viihtyisi mahassa sen aikaa, että saisimme tavarat muutettua uuteen kotiin ja ehtisin laittaa siellä edes vähän paikkoja kuntoon. Huomenna aloitan kyllä vihdoin sen vauvapyykin pesun, sitä nyt sentään voin tehdä jo täällä vanhassakin kodissa!


Olen pelännyt ja murehtinut kaikkea mahdollista.
Olen oikeastaan ollut aika rauhallinen ja luottavainen tässä raskaudessa. Toki alkuraskaus oli omalla tavallaan tosi stressaavaa ja kyllähän se tietynlainen huoli kulkee mukana läpi raskauden, mutta nyt se ei ole kuitenkaan ollut niin lamauttavaa että pelkäisin koko ajan. Enemmän olen murehtinut etukäteen sitä, miten Luka ottaa tämän elämänmuutoksen ja tuleeko se vaikuttamaan jotenkin meidän suhteeseemme. Toivon kuitenkin, että kaikki menee hyvin!

Itkeskelen katsoessani televisiota.
Jostain kumman syystä raskaus ei muuta minua itkeskeleväksi hormonihirviöksi, vaikka niin olisin voinut etukäteen aivan hyvin kuvitella... 

Tiedämme lapsen sukupuolen.
Alkuraskaudessa minulla oli enemmän tyttöolo ja nyt ainakin neljä eri lääkäriä onkin povannut meille tyttöä. Jostain syystä minun on silti välillä vaikea uskoa sitä, mutta olen kyllä "tyttölupauksesta" iloinen ja ostellut kaapit täyteen röyhelöitä ja kaikkea vaaleanpunaista. 

Mummot ohittavat minut suojatiellä.
Olen kyllä kärsinyt liitoskivuista paljon enemmän tässä raskaudessa ja kävelyni on kieltämättä välillä maailman hitainta ankanvaappumista. Joskus käy todellakin niin, etten ehdi edes ylittää suojatietä vihreiden valojen aikana. Onneksi välillä on parempiakin kausia, esimerkiksi nyt viimeiset pari päivää olen oikein yllättänyt itseni kun liikkuminen on ollutkin aika vaivatonta.

Olen stressannut imetyksen onnistumista.
Välillä joo, vaikka koitankin olla stressaamatta. Mulle imetyksen onnistuminen on tärkeää ja tiedän olevani pettynyt ja surullinen, jos en siihen jostain syystä pystykään. Onneksi nyt toisella kerralla minulla on tietoa enemmän kuin viimeksi ja osaan myös paremmin pyytää apua, jos sitä tarvitaan. Optimistisin mielin siis ollaan!

Hyvä äiti on kotona pitkään.
Olen onnellinen siitä, että olen voinut olla Lukan kanssa kotona näin pitkään ja tämän toisenkin kanssa voin olla yli vuoden, ennen kuin on aloitettava koulu. En kuitenkaan pidä sitä minään "hyvän äitiyden" mittarina, ja muutenkin se on jokaisen oma asia eikä mielestäni kuulu muille. Mulle on itselleni vain ollut tärkeää saada olla lapseni kanssa kotona ja olla itse aitiopaikalla mukana tämän kasvussa ja kehityksessä, olen myös tosi kiitollinen siitä että siihen on ollutkin mahdollisuus.

Tiedän, miten haluan synnyttää.
En ole kauheasti vielä miettinyt synnytystä. Haluaisin toki synnyttää alateitse, mutta totesin tässä juuri yksi päivä, että ei se sektiokaan olisi mulle nyt toisella kerralla mikään maailmanloppu. Tärkeintä on kuitenkin, että vauvalla on kaikki hyvin. Ehkä muutaman viikon päästä synnytysasiatkin alkavat pyöriä enemmän mielessä - nyt se tuntuu vielä kuitenkin jotenkin kaukaiselta asialta, vaikka ei siihen oikeasti ole enää edes kovin pitkä aika.


Painoni on noussut... 12 kiloa. Kolme kiloa vähemmän kuin Lukasta tässä vaiheessa, hurraa!

Nukun vuorokaudessa... niin paljon kuin mahdollista. Öisin ehkä noin 7-8 tuntia ja sen lisäksi nukun lähes joka päivä päikkärit Lukan kanssa, yhteensä 2-3 tuntia. Olen ollut aika väsynyt tässä raskaudessa ja onneksi malttanut sitten levätäkin aina kun siihen vain on tilaisuus.

Arvelen, että lapseni syntyy raskausviikolla... olen viime ultran jälkeen optimistisempi kuin aiemmin, joten sanotaan vaikka 38+4.

Kutsumme lasta nimellä... Pottu. Nimeen ei liity sen kummempaa tarinaa: joskus alkuraskaudessa sanoin Kamilille että pitäisikö meidän tällä kertaa keksiä vauvalle joku työnimi kun Lukalla ei koskaan sellaista ollut, ja sitten siitä vain tuli Pottu. Kutsumme keskenämme vauvaa välillä myös tämän tulevalla nimellä, mutta varsinkin omaan puheseeni tuo Pottu on kyllä juurtunut jo aika tiukasti. Toivottavasti ei jää lempinimeksi vauvalle sitten kun tämä on syntynyt!

xoxo Nelli

Vauva-lehden raskaustesti II

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Ah Vauva-lehden raskaustesti, varsinainen klassikko! Tämä on yksi suosikkiosioitani kyseisessä lehdessä: minusta on hauska lukea raskaana olevien naisten erilaisia vastauksia odotusaiheisiin kysymyksiin, ja kysymyksiä seuraava synnytyskertomuskin herkistää aina. Lukaa odottaessani vastasin blogissani Vauva-lehden kysymyksiin viikolla 33+3 ja nyt viikkoja on kasassa 33+2. Hauska nähdä itsekin, tuleeko tällä kertaa hyvin erilaisia vai samanlaisia vastauksia kuin viimeksi!


Minulla on ollut uusia intohimoja ja inhokkeja.
Ei juurikaan. Mielestäni Lukaa odottaessa niitä oli enemmän, vaikka tässä raskaudessa alun pahoinvointi olikin voimakkaampaa. Silti mitään yksittäisiä inhokkeja ei ole juurikaan ole ollut, lähinnä välillä saattoi randomisti ällöttää aina vähän milloin mikäkin. Tässä raskaudessa makeanhimo on ollut aika voimakas, voisin syödä suklaata joka päivä mutta "onneksi" diabeteksen takia itsehillintä pitää kuitenkin aika hyvin. Yhdessä vaiheessa himoitsin jatkuvasti Mäkkärin juustohamppareita, vaikka en edes syö punaista lihaa.

Olen nähnyt erikoisia unia.
Mun unet on ylipäänsä aina todella kummallisia. Vauvaan liittyviä unia muistan nähneeni vain kerran alkuraskaudessa, ja siinä vauva oli tyttö. Luulen, että mulla on tässä elämäntilanteessa aika paljon univelkoja, joten tilaisuuden tullen nukun aina hyvin sikeästi enkä siksi edes muista uniani yhtä hyvin kuin yleensä.

Salasin raskauteni töissä mahdollisimman pitkään.
Olen Lukan kanssa kotona, joten ei ole tarvinnut salailla työpaikalla tai koulussa kuten viime raskaudessa. Olen muutenkin ollut raskauden suhteen nyt paljon avoimempi kuin viimeksi ja pukeuduin jo tosi aikaisessa vaiheessa mielelläni pyöristyvää vatsaa korostaviin vaatteisiin. Ei raskaudesta tietenkään heti kaikille huudeltu, mutta en sitä myöskään ihmisten ilmoilla liikkuessani ihan erityisesti yrittänyt peitelläkään. Kerroimme "julkisesti" asiasta jo vähän nt-ultran jälkeen, kun taas Lukan kohdalla odoteltiin rakenneultraan.

Olen valokuvannut ja mittaillut mahaani.
Vatsaa en ole mittaillut, mutta kuvia kyllä ottanut viikoittain. Jo pelkästään blogia varten tulee otettua joka viikko kuvat raskausviikko-postaukseen, mutta olen kyllä harrastanut peilikuviakin nyt tässä raskaudessa enemmän kuin viimeksi. On hauska seurata masun kasvua ja muutenkin ikuistaa nämä hetket, sillä mistä sen tietää jos tämä jää minun viimeiseksi raskaudeksi. On myös jotenkin hellyyttävä katsoa alkuraskaudessa otettuja kuvia, jolloin maha tuntui omasta mielestä jo kovin isolta ja verrata sitä tähän hetkeen, kun se on oikeasti aikamoinen pallo...

Olen tuntenut itseni seksipommiksi.
No jaa. Vaikka rakastan vauvamahaani ja minusta odottavat äidit ovat kauniita, niin oma oloni on useimmiten ollut enemmänkin nuutunut ja ei-niin-hehkeä. Eikös sitä niin sanota, että poikavauva saa äidin hehkumaan ja tyttö taas vie äitinsä kauneuden...? Muistan, miten Lukaa odottaessa todella tunsinkin itseni usein säteileväksi ja kauniiksikin, mutta nyt sellaista samanlaista raskaushehkua ei kyllä omasta mielestäni ole! Toki Lukaa odottaessa oli myös muutama vuosi ikää ja univelkoja vähemmän, haha... Kuitenkin, vaikka oma naama ei aina niin kovin hehkeältä tunnukaan, niin vartalo ei minua ahdista, vaan masuni on minusta aika ihana vaikka aika monta raskauskiloa tässä on taas tullutkin.

Pesänrakennusviettini on herännyt.
On! Ihan tylsää, että meillä osuu muutto TAAS tähän loppuraskauteen/vauvan syntymään, niin kuin Lukaakin odottaessa - nyt tosin vieläkin pahempaan saumaan. Haluaisin ihan hirveästi uudistaa kotia ja laittaa vauvaa varten kaikkea valmiiksi, mutta koska muutamme kuukauden päästä, niin ei se oikein kannata. Pinnasänky on kyllä jo laitettu paikoilleen täälläkin. Nyt vaan toivon, että vauva viihtyisi mahassa sen aikaa, että saisimme tavarat muutettua uuteen kotiin ja ehtisin laittaa siellä edes vähän paikkoja kuntoon. Huomenna aloitan kyllä vihdoin sen vauvapyykin pesun, sitä nyt sentään voin tehdä jo täällä vanhassakin kodissa!


Olen pelännyt ja murehtinut kaikkea mahdollista.
Olen oikeastaan ollut aika rauhallinen ja luottavainen tässä raskaudessa. Toki alkuraskaus oli omalla tavallaan tosi stressaavaa ja kyllähän se tietynlainen huoli kulkee mukana läpi raskauden, mutta nyt se ei ole kuitenkaan ollut niin lamauttavaa että pelkäisin koko ajan. Enemmän olen murehtinut etukäteen sitä, miten Luka ottaa tämän elämänmuutoksen ja tuleeko se vaikuttamaan jotenkin meidän suhteeseemme. Toivon kuitenkin, että kaikki menee hyvin!

Itkeskelen katsoessani televisiota.
Jostain kumman syystä raskaus ei muuta minua itkeskeleväksi hormonihirviöksi, vaikka niin olisin voinut etukäteen aivan hyvin kuvitella... 

Tiedämme lapsen sukupuolen.
Alkuraskaudessa minulla oli enemmän tyttöolo ja nyt ainakin neljä eri lääkäriä onkin povannut meille tyttöä. Jostain syystä minun on silti välillä vaikea uskoa sitä, mutta olen kyllä "tyttölupauksesta" iloinen ja ostellut kaapit täyteen röyhelöitä ja kaikkea vaaleanpunaista. 

Mummot ohittavat minut suojatiellä.
Olen kyllä kärsinyt liitoskivuista paljon enemmän tässä raskaudessa ja kävelyni on kieltämättä välillä maailman hitainta ankanvaappumista. Joskus käy todellakin niin, etten ehdi edes ylittää suojatietä vihreiden valojen aikana. Onneksi välillä on parempiakin kausia, esimerkiksi nyt viimeiset pari päivää olen oikein yllättänyt itseni kun liikkuminen on ollutkin aika vaivatonta.

Olen stressannut imetyksen onnistumista.
Välillä joo, vaikka koitankin olla stressaamatta. Mulle imetyksen onnistuminen on tärkeää ja tiedän olevani pettynyt ja surullinen, jos en siihen jostain syystä pystykään. Onneksi nyt toisella kerralla minulla on tietoa enemmän kuin viimeksi ja osaan myös paremmin pyytää apua, jos sitä tarvitaan. Optimistisin mielin siis ollaan!

Hyvä äiti on kotona pitkään.
Olen onnellinen siitä, että olen voinut olla Lukan kanssa kotona näin pitkään ja tämän toisenkin kanssa voin olla yli vuoden, ennen kuin on aloitettava koulu. En kuitenkaan pidä sitä minään "hyvän äitiyden" mittarina, ja muutenkin se on jokaisen oma asia eikä mielestäni kuulu muille. Mulle on itselleni vain ollut tärkeää saada olla lapseni kanssa kotona ja olla itse aitiopaikalla mukana tämän kasvussa ja kehityksessä, olen myös tosi kiitollinen siitä että siihen on ollutkin mahdollisuus.

Tiedän, miten haluan synnyttää.
En ole kauheasti vielä miettinyt synnytystä. Haluaisin toki synnyttää alateitse, mutta totesin tässä juuri yksi päivä, että ei se sektiokaan olisi mulle nyt toisella kerralla mikään maailmanloppu. Tärkeintä on kuitenkin, että vauvalla on kaikki hyvin. Ehkä muutaman viikon päästä synnytysasiatkin alkavat pyöriä enemmän mielessä - nyt se tuntuu vielä kuitenkin jotenkin kaukaiselta asialta, vaikka ei siihen oikeasti ole enää edes kovin pitkä aika.


Painoni on noussut... 12 kiloa. Kolme kiloa vähemmän kuin Lukasta tässä vaiheessa, hurraa!

Nukun vuorokaudessa... niin paljon kuin mahdollista. Öisin ehkä noin 7-8 tuntia ja sen lisäksi nukun lähes joka päivä päikkärit Lukan kanssa, yhteensä 2-3 tuntia. Olen ollut aika väsynyt tässä raskaudessa ja onneksi malttanut sitten levätäkin aina kun siihen vain on tilaisuus.

Arvelen, että lapseni syntyy raskausviikolla... olen viime ultran jälkeen optimistisempi kuin aiemmin, joten sanotaan vaikka 38+4.

Kutsumme lasta nimellä... Pottu. Nimeen ei liity sen kummempaa tarinaa: joskus alkuraskaudessa sanoin Kamilille että pitäisikö meidän tällä kertaa keksiä vauvalle joku työnimi kun Lukalla ei koskaan sellaista ollut, ja sitten siitä vain tuli Pottu. Kutsumme keskenämme vauvaa välillä myös tämän tulevalla nimellä, mutta varsinkin omaan puheseeni tuo Pottu on kyllä juurtunut jo aika tiukasti. Toivottavasti ei jää lempinimeksi vauvalle sitten kun tämä on syntynyt!

xoxo Nelli
Tänään on niin hyvä päivä. Se alkoi hyvin jo sillä, että Luka tuli tänään herättelemään meitä vasta kello 06.30 - ja sanon tämän oikeasti vailla ironian häivääkään. Meillä on nimittäin viime päivinä herätty ennemminkin 5.30, joten tänään tunnin pidempien yöunien jälkeen olo oli oikeasti sata kertaa levänneempi ja pirteämpi eikä sängystä ylös nouseminen tehnyt tiukkaakaan. Aurinko on paistanut aamusta alkaen ja ilmassa on kevät, sekin tekee mut älyttömän onnelliseksi. Edes se, että heräsin tänään pieneen kurkkukipuun ja flunssaiseen oloon, ei ole ainakaan vielä onnistunut latistamaan mielialaani! Kaiken lisäksi mulla oli tänään taas aika äitipolille raskauden seurantaan, ja vaikka noita käyntejä aina vähän etukäteen jännitänkin, niin silti niitä myös aina odotan. TAYS:in henkilökunta on aina niin ihanaa, ja ihanaa on myös päästä kurkkimaan miten meidän pikkuinen siellä mahassa voi ja kasvaa. 


Mun käyntini alkoi taas käyrillä makoilemalla ja vauvan sykkeitä seuraamalla. Vauva aloitti jumppauksensa saman tien kun pääsin kyljelleni, niin kuin hänellä tapana on, ja alkuun sykkeet seilasivatkin siellä lähempänä kahtasataa, mutta onneksi vauhtimimmi malttoi sitten loppua kohden hidastaa tahtia ja sykkeetkin tasaantuivat. Hieman nauratti kun kätilö kirjoitti potilaskertomukseenikin, kuinka tämä vauva on niin aktiivinen ja pitää mua öisinkin valveilla. Mutta tottahan se on. Eilen illallakin meni muutama tovi odotellessa vauvan rauhoittumista ennen kuin sain itse unen päästä kiinni, sillä sänkyyn mennessä vauva aloitti taas sellaisen myllerryksen ja hikkaamisen, että mun on aivan mahdotonta nukahtaa siinä... Parempi kuitenkin näin päin, kuin jos joutuisi tekemään aina hädissään liikelaskentaa. Mun verenpaineet ovat koko raskauden ajan olleet melko alhaiset mutta kuitenkin hyvät, ja painonnousukin on nyt alkuraskauden jälkeen tasoittunut mukavasti. Nykyään tuo puntarille astuminen ei enää edes ahdista niin kuin alussa, kun tuntui että sitä painoa tuli vain joka kerralla ihan hurjasti lisää. Nyt raskauskiloja on kertynyt 12, eli vielä on 5 kiloa matkaa siihen, mitä kaiken kaikkiaan Lukan raskaudessa tuli. Jospa tällä kertaa selviäisi edes muutaman kilon kevyempänä...

Ultraus jännittää näillä käynneillä aina eniten, sillä totta kai sitä aina miettii että onhan vauvalla kaikki hyvin. Vauva hengailee onneksi edelleen raivotarjonnassa, selkä kohdun oikealla puolella ja nyt ultrauksen aikana hauskasti konttausasennossa. Lääkäri kehui, kuinka hyvinvoiva ja liikkuvainen tapaus tyttönen on, virtaukset loistavat ja lapsivettä sopivasti. Painoarvioksi saatiin nyt 2133g ja kaikki mitat menevät aivan keskikäyrillä. Lääkäri jopa sanoi, että harvoin diabeetikoilla näkee näin tasaista kasvua ja oli tosi optimistinen sen suhteen, että tätä ei tarvitse lähteä käynnistämään aivan yhtä aikaisin kuin Lukaa! Tietenkin mitä vain voi vielä tapahtua ja se kasvuspurttikin yllättää vaikka jo seuraavalla käynnillä, mutta silti nämä uutiset olivat nyt kyllä niin hyviä että meinaan vähän väliä alkaa itkeä ilosta! Jospa tämä syntyisi ennemminkin viikolla 38 tai 39. Vaikka malttamattomana vauvaa jo odottelenkin tälle puolen masua, niin silti ajattelen, että jokainen siellä mahassa vietetty lisäviikko tai edes päivä on vain plussaa. Seuraava käynti onkin sitten viikolla 35+0 ja silloin ollaan taas vähän viisaampia sen suhteen, mitä tuleman pitää - ja milloin! 


Oma olokin on nyt viime aikoina ollut taas vähän energisempi kuin pitkään aikaan. Kipuja on, mutta ne eivät juurikaan vaivaa kävelyä, vaan olen taas jaksanut ulkoillakin vähän paremmin kuin ennen. Vaikeinta on oikeastaan öisin, tai ylipäänsä silloin kun pitäisi yrittää päästä sängystä tai sohvalta ylös! Pelkkä seisominenkin on raskasta, mutta leppoisa kävely tuntuu vihdoin taas hyvältä. Nyt vaan toivon, että tämä alkava flunssa ei ainakaan pahenisi vaan saisin nauttia tästä hyvästä olosta, kun tuntuu että nyt on monta viikkoa mennyt vain raskausvaivoista valittaessa ja niistä kärsiessä. Mua on oikeasti harmittanutkin se, miten en ole pitkään aikaan pystynyt nauttia tästä raskaudesta niin kuin haluaisin, mutta ainakin tänään nautin - tästä olosta, fiiliksestä ja auringosta! 

xoxo Nelli

Raskausviikko 33+0 ja seitsemäs ultra

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Tänään on niin hyvä päivä. Se alkoi hyvin jo sillä, että Luka tuli tänään herättelemään meitä vasta kello 06.30 - ja sanon tämän oikeasti vailla ironian häivääkään. Meillä on nimittäin viime päivinä herätty ennemminkin 5.30, joten tänään tunnin pidempien yöunien jälkeen olo oli oikeasti sata kertaa levänneempi ja pirteämpi eikä sängystä ylös nouseminen tehnyt tiukkaakaan. Aurinko on paistanut aamusta alkaen ja ilmassa on kevät, sekin tekee mut älyttömän onnelliseksi. Edes se, että heräsin tänään pieneen kurkkukipuun ja flunssaiseen oloon, ei ole ainakaan vielä onnistunut latistamaan mielialaani! Kaiken lisäksi mulla oli tänään taas aika äitipolille raskauden seurantaan, ja vaikka noita käyntejä aina vähän etukäteen jännitänkin, niin silti niitä myös aina odotan. TAYS:in henkilökunta on aina niin ihanaa, ja ihanaa on myös päästä kurkkimaan miten meidän pikkuinen siellä mahassa voi ja kasvaa. 


Mun käyntini alkoi taas käyrillä makoilemalla ja vauvan sykkeitä seuraamalla. Vauva aloitti jumppauksensa saman tien kun pääsin kyljelleni, niin kuin hänellä tapana on, ja alkuun sykkeet seilasivatkin siellä lähempänä kahtasataa, mutta onneksi vauhtimimmi malttoi sitten loppua kohden hidastaa tahtia ja sykkeetkin tasaantuivat. Hieman nauratti kun kätilö kirjoitti potilaskertomukseenikin, kuinka tämä vauva on niin aktiivinen ja pitää mua öisinkin valveilla. Mutta tottahan se on. Eilen illallakin meni muutama tovi odotellessa vauvan rauhoittumista ennen kuin sain itse unen päästä kiinni, sillä sänkyyn mennessä vauva aloitti taas sellaisen myllerryksen ja hikkaamisen, että mun on aivan mahdotonta nukahtaa siinä... Parempi kuitenkin näin päin, kuin jos joutuisi tekemään aina hädissään liikelaskentaa. Mun verenpaineet ovat koko raskauden ajan olleet melko alhaiset mutta kuitenkin hyvät, ja painonnousukin on nyt alkuraskauden jälkeen tasoittunut mukavasti. Nykyään tuo puntarille astuminen ei enää edes ahdista niin kuin alussa, kun tuntui että sitä painoa tuli vain joka kerralla ihan hurjasti lisää. Nyt raskauskiloja on kertynyt 12, eli vielä on 5 kiloa matkaa siihen, mitä kaiken kaikkiaan Lukan raskaudessa tuli. Jospa tällä kertaa selviäisi edes muutaman kilon kevyempänä...

Ultraus jännittää näillä käynneillä aina eniten, sillä totta kai sitä aina miettii että onhan vauvalla kaikki hyvin. Vauva hengailee onneksi edelleen raivotarjonnassa, selkä kohdun oikealla puolella ja nyt ultrauksen aikana hauskasti konttausasennossa. Lääkäri kehui, kuinka hyvinvoiva ja liikkuvainen tapaus tyttönen on, virtaukset loistavat ja lapsivettä sopivasti. Painoarvioksi saatiin nyt 2133g ja kaikki mitat menevät aivan keskikäyrillä. Lääkäri jopa sanoi, että harvoin diabeetikoilla näkee näin tasaista kasvua ja oli tosi optimistinen sen suhteen, että tätä ei tarvitse lähteä käynnistämään aivan yhtä aikaisin kuin Lukaa! Tietenkin mitä vain voi vielä tapahtua ja se kasvuspurttikin yllättää vaikka jo seuraavalla käynnillä, mutta silti nämä uutiset olivat nyt kyllä niin hyviä että meinaan vähän väliä alkaa itkeä ilosta! Jospa tämä syntyisi ennemminkin viikolla 38 tai 39. Vaikka malttamattomana vauvaa jo odottelenkin tälle puolen masua, niin silti ajattelen, että jokainen siellä mahassa vietetty lisäviikko tai edes päivä on vain plussaa. Seuraava käynti onkin sitten viikolla 35+0 ja silloin ollaan taas vähän viisaampia sen suhteen, mitä tuleman pitää - ja milloin! 


Oma olokin on nyt viime aikoina ollut taas vähän energisempi kuin pitkään aikaan. Kipuja on, mutta ne eivät juurikaan vaivaa kävelyä, vaan olen taas jaksanut ulkoillakin vähän paremmin kuin ennen. Vaikeinta on oikeastaan öisin, tai ylipäänsä silloin kun pitäisi yrittää päästä sängystä tai sohvalta ylös! Pelkkä seisominenkin on raskasta, mutta leppoisa kävely tuntuu vihdoin taas hyvältä. Nyt vaan toivon, että tämä alkava flunssa ei ainakaan pahenisi vaan saisin nauttia tästä hyvästä olosta, kun tuntuu että nyt on monta viikkoa mennyt vain raskausvaivoista valittaessa ja niistä kärsiessä. Mua on oikeasti harmittanutkin se, miten en ole pitkään aikaan pystynyt nauttia tästä raskaudesta niin kuin haluaisin, mutta ainakin tänään nautin - tästä olosta, fiiliksestä ja auringosta! 

xoxo Nelli
Luka on aina ollut varsin vilkas ja energinen lapsi. Viitteitä aktiivisuudesta saatiin jo raskausaikana, eikä vauhti tässä miltei parin vuoden aikana ainakaan ole hiipunut, päin vastoin. Kun on lähtenyt alle 9 kuukauden ikäisenä kävelemään, niin kyllähän tässä kuluneen vuoden aikana on ehtinyt kehittää kaikkia muitakin motorisia taitoja aika hienosti. Erityisesti kiipeileminen on aina ollut Lukan lempipuuhaa (ja aiheuttaa äidille aika usein harmaita hiuksia, kun kaikki kielletyt ja vaaralliset kiipeilypaikat olisivat niitä kaikkein hauskimpia). Välillä nyt raskaana ollessani minulla on täysi työ pysyä pienen ikiliikkujani perässä ja aika usein joudun myös potea huonoa omaatuntoa siitä, etten aina oikein jaksa järjestää puuhakkaalle taaperolle samalla tavalla aktiviteetteja kuin normaalisti. Siispä tämä blogiyhteistyö Suomen Voimistelutuotteen kanssa tuli juuri täydelliseen saumaan, kun saatiin heiltä testattavaksi aivan mahtavat puolapuut! Näiden kanssa pikkuihminen nimittäin saa takuuvarmasti energioitaan purettua ihan sisätiloissakin. Lukalla riittää hauskaa ja minä nautin, kun näen poikani riemastuneet kasvot ja liikunnasta punaiset posket - niinäkin päivinä, kun en liitoskipujeni takia jaksa lähteä puistoon riehumaan.





Valitsimme meille valkoiset puolapuut lisäosalla ja leuanvetoulokkeella. Puolapuita on kolmea eri leveyttä: 60cm, 70cm ja 80cm ja me päädyimme tuohon leveimpään malliin, jotta puut sopisivat mahdollisimman hyvin aikuisenkin käyttöön. Värivaihtoehtoina valkoisen lisäksi on myös koivu ja musta; meidän kotiimme sopi kaikkein parhaiten tuo valkoinen. Nämä puolapuut ovatkin tosi kivannäköiset myös sisustusmielessä! Me asensimme puolapuut Lukan huoneeseen, mutta aivan hyvin ne voisivat ulkonäkönsä puolesta sopia melkeinpä minne tahansa muuallekin kotiin. 

Luka on harjoitellut puolapuilla kiipeämistä taaperojumpassa jo viime syksystä lähtien, joten hän tiesi heti mistä tässä hommassa on kyse ja oli myös välittömästi todella innoissaan saadessaan ihka omat puolapuut huoneeseensa! Näissä puolapuissa puolien välit ovat aavistuksen suuremmat kuin tutuissa jumpan puolapuissa, joten alkuun vaati hieman treenausta, jotta kiipeäminen näillä lähti sujumaan yhtä näppärästi kuin jumpassa. Hieman haastetta siis taaperolle! Nyt muutaman viikon jälkeen Luka kuitenkin kiipeää ihan ylös asti kuin vanha tekijä. Valitsimme puolapuihin liikuteltavan lisäosan, jotta puolapuilla treenauksesta saisi entistä monipuolisemman koko perheelle, ja Lukakin on nyt kiipeilyn lisäksi kovasti innostunut lisäosan tangolla roikkumisesta. Minua jaksaa aina hämmästyttää pienen poikani käsivoimat, sillä hän jaksaa roikkua tuossa vaikka kuinka pitkiä aikoja, keinutellen itseään edestakaisin. Pidämme lisäosaa yleensä sen verran alhaalla, että pudotus siitä ei ole liian korkea, ja Lukan mielestä juuri tuo pudottautuminen pehmeän tyynyn päälle onkin erityisen hauskaa. Tuon lisäosan pitäisi myös ehkäistä perheen pienimpiä kiipeämästä puolapuissa yksinään liian korkealle, mutta meidän pikkuapinaa se ei kyllä ole estellyt, vaan hän pääsee siitäkin huolimatta kiipeämään vaikka ylös asti... Vaikka normaalisti pidämme lisäosaa melko alhaalla, jotta Luka pääsee helpommin roikkumaan siinä, niin aika usein hän itse vaatii sen nostamista ylemmäs. Ilmeisesti korkeammalla roikkuminen on vieläkin hauskempaa, mutta silloin täytyy aina aikuisen olla vieressä valmiina ottamassa taapero vastaan. Vaikka Luka onkin taitava kiipeilemään, niin ihan yksin hänen ei kuitenkaan näillä vielä uskalla antaa temppuilla, ja ehdottomasti hankintalistalla onkin myös parempi patja alle tuon pienen tyynyn sijaan.






Lukan lisäksi myös me perheen aikuiset ollaan kovasti innoissamme näistä puolapuista! Itse en näin loppuraskaudessa ole vielä päässyt niitä kunnolla hyödyntämään, mutta veikkaisin että nämä tulevat kyllä olemaan kovassa käytössä sitten synnytyksen jälkeen, kun on aika alkaa karistaa kertyneitä raskauskiloja pois. Pienten lasten vanhempina se oma aika on hyvinkin kortilla, joten on kätevää kun kuntosalille lähtemisen sijaan voi treenata myös kotona. Silloin ei ainakaan voi käyttää tekosyynä sitä, ettei ehdi kun kotoakin löytyy hyvät välineet kuntoiluun! Suomen voimistelutuotteen sivuilta löytyy kattava liikepankki, jossa on kuvien kanssa esitelty monenlaisia treeniliikkeitä, joissa puolapuita voi hyödyntää. Kamil onkin meillä jo ottanut puolapuut osaksi lähes jokapäiväistä treenausta, joten tämä on todellakin ihan koko perheen juttu! Puolapuiden kaveriksi voisi hankkia vielä puiset voimistelurenkaat, ja silloin olisi kyllä jo aika hauska ja tehokas kotitreeni paketissa.




Yleensä isin treenatessa myös Luka innostuu lähtemään mukaan hauskanpitoon. Tällainen reilu kymmenenkiloinen taapero toimii aika hyvänä lisäpainona monissa liikkeissä, ja samalla kun mies saa treenistä hyödyt itselleen, niin on se myös hauskaa yhdessäoloa lapsen kanssa. Yllänäkyvät liikkeet ovat Lukan lemppareita silloin, kun hän ei ole itse puolapuilla kiipeilemässä tai roikkumassa. Olen tosi mielissäni siitä, että puolapuiden avulla saa helposti lisättyä liikuntaa myös sellaisiin sisäpäiviin, kun syystä tai toisesta ulkona juoksentelu jää vähemmälle.



xoxo Nelli

Taaperon kotijumppa

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Luka on aina ollut varsin vilkas ja energinen lapsi. Viitteitä aktiivisuudesta saatiin jo raskausaikana, eikä vauhti tässä miltei parin vuoden aikana ainakaan ole hiipunut, päin vastoin. Kun on lähtenyt alle 9 kuukauden ikäisenä kävelemään, niin kyllähän tässä kuluneen vuoden aikana on ehtinyt kehittää kaikkia muitakin motorisia taitoja aika hienosti. Erityisesti kiipeileminen on aina ollut Lukan lempipuuhaa (ja aiheuttaa äidille aika usein harmaita hiuksia, kun kaikki kielletyt ja vaaralliset kiipeilypaikat olisivat niitä kaikkein hauskimpia). Välillä nyt raskaana ollessani minulla on täysi työ pysyä pienen ikiliikkujani perässä ja aika usein joudun myös potea huonoa omaatuntoa siitä, etten aina oikein jaksa järjestää puuhakkaalle taaperolle samalla tavalla aktiviteetteja kuin normaalisti. Siispä tämä blogiyhteistyö Suomen Voimistelutuotteen kanssa tuli juuri täydelliseen saumaan, kun saatiin heiltä testattavaksi aivan mahtavat puolapuut! Näiden kanssa pikkuihminen nimittäin saa takuuvarmasti energioitaan purettua ihan sisätiloissakin. Lukalla riittää hauskaa ja minä nautin, kun näen poikani riemastuneet kasvot ja liikunnasta punaiset posket - niinäkin päivinä, kun en liitoskipujeni takia jaksa lähteä puistoon riehumaan.





Valitsimme meille valkoiset puolapuut lisäosalla ja leuanvetoulokkeella. Puolapuita on kolmea eri leveyttä: 60cm, 70cm ja 80cm ja me päädyimme tuohon leveimpään malliin, jotta puut sopisivat mahdollisimman hyvin aikuisenkin käyttöön. Värivaihtoehtoina valkoisen lisäksi on myös koivu ja musta; meidän kotiimme sopi kaikkein parhaiten tuo valkoinen. Nämä puolapuut ovatkin tosi kivannäköiset myös sisustusmielessä! Me asensimme puolapuut Lukan huoneeseen, mutta aivan hyvin ne voisivat ulkonäkönsä puolesta sopia melkeinpä minne tahansa muuallekin kotiin. 

Luka on harjoitellut puolapuilla kiipeämistä taaperojumpassa jo viime syksystä lähtien, joten hän tiesi heti mistä tässä hommassa on kyse ja oli myös välittömästi todella innoissaan saadessaan ihka omat puolapuut huoneeseensa! Näissä puolapuissa puolien välit ovat aavistuksen suuremmat kuin tutuissa jumpan puolapuissa, joten alkuun vaati hieman treenausta, jotta kiipeäminen näillä lähti sujumaan yhtä näppärästi kuin jumpassa. Hieman haastetta siis taaperolle! Nyt muutaman viikon jälkeen Luka kuitenkin kiipeää ihan ylös asti kuin vanha tekijä. Valitsimme puolapuihin liikuteltavan lisäosan, jotta puolapuilla treenauksesta saisi entistä monipuolisemman koko perheelle, ja Lukakin on nyt kiipeilyn lisäksi kovasti innostunut lisäosan tangolla roikkumisesta. Minua jaksaa aina hämmästyttää pienen poikani käsivoimat, sillä hän jaksaa roikkua tuossa vaikka kuinka pitkiä aikoja, keinutellen itseään edestakaisin. Pidämme lisäosaa yleensä sen verran alhaalla, että pudotus siitä ei ole liian korkea, ja Lukan mielestä juuri tuo pudottautuminen pehmeän tyynyn päälle onkin erityisen hauskaa. Tuon lisäosan pitäisi myös ehkäistä perheen pienimpiä kiipeämästä puolapuissa yksinään liian korkealle, mutta meidän pikkuapinaa se ei kyllä ole estellyt, vaan hän pääsee siitäkin huolimatta kiipeämään vaikka ylös asti... Vaikka normaalisti pidämme lisäosaa melko alhaalla, jotta Luka pääsee helpommin roikkumaan siinä, niin aika usein hän itse vaatii sen nostamista ylemmäs. Ilmeisesti korkeammalla roikkuminen on vieläkin hauskempaa, mutta silloin täytyy aina aikuisen olla vieressä valmiina ottamassa taapero vastaan. Vaikka Luka onkin taitava kiipeilemään, niin ihan yksin hänen ei kuitenkaan näillä vielä uskalla antaa temppuilla, ja ehdottomasti hankintalistalla onkin myös parempi patja alle tuon pienen tyynyn sijaan.






Lukan lisäksi myös me perheen aikuiset ollaan kovasti innoissamme näistä puolapuista! Itse en näin loppuraskaudessa ole vielä päässyt niitä kunnolla hyödyntämään, mutta veikkaisin että nämä tulevat kyllä olemaan kovassa käytössä sitten synnytyksen jälkeen, kun on aika alkaa karistaa kertyneitä raskauskiloja pois. Pienten lasten vanhempina se oma aika on hyvinkin kortilla, joten on kätevää kun kuntosalille lähtemisen sijaan voi treenata myös kotona. Silloin ei ainakaan voi käyttää tekosyynä sitä, ettei ehdi kun kotoakin löytyy hyvät välineet kuntoiluun! Suomen voimistelutuotteen sivuilta löytyy kattava liikepankki, jossa on kuvien kanssa esitelty monenlaisia treeniliikkeitä, joissa puolapuita voi hyödyntää. Kamil onkin meillä jo ottanut puolapuut osaksi lähes jokapäiväistä treenausta, joten tämä on todellakin ihan koko perheen juttu! Puolapuiden kaveriksi voisi hankkia vielä puiset voimistelurenkaat, ja silloin olisi kyllä jo aika hauska ja tehokas kotitreeni paketissa.




Yleensä isin treenatessa myös Luka innostuu lähtemään mukaan hauskanpitoon. Tällainen reilu kymmenenkiloinen taapero toimii aika hyvänä lisäpainona monissa liikkeissä, ja samalla kun mies saa treenistä hyödyt itselleen, niin on se myös hauskaa yhdessäoloa lapsen kanssa. Yllänäkyvät liikkeet ovat Lukan lemppareita silloin, kun hän ei ole itse puolapuilla kiipeilemässä tai roikkumassa. Olen tosi mielissäni siitä, että puolapuiden avulla saa helposti lisättyä liikuntaa myös sellaisiin sisäpäiviin, kun syystä tai toisesta ulkona juoksentelu jää vähemmälle.



xoxo Nelli
Meillä Luka on aina ollut hyvä nukkumaan eikä uniasioiden kanssa ole koskaan pahemmin tarvinnut pähkäillä. Joitakin sairasteluja lukuunottamatta ei olla ikinä jouduttu valvoa öisin tuntikausia vauvaa kanniskellen eikä nukuttaminenkaan ole ikinä ollut mikään monien tuntien rumba. Luka on tähän saakka nukkunut meidän huoneessa: osin omassa sängyssään ja välillä meidän välissä eikä meillä olekaan toistaiseksi ollut mitään kiirettä tehdä muutoksia näihin hyviksi havaittuihin nukkumajärjestelyihin. Enkä toisaalta ole oikein edes raaskinut siirtää vauvaani pois meidän makkarista, ypöyksin nukkumaan toiseen huoneeseen. Miten kylmä ajatus! Mulle on sopinut ihan hyvin se, että Luka nukahtaa iltaisin omaan sänkyynsä ja kömpii sitten jossain vaiheessa yötä sieltä meidän väliin nukkumaan. Mikä onkaan ihanampaa kuin herätä aamuisin suloisen, pörrötukkaisen ja vielä vähän unenpöpperöisen lapsensa vierestä!


Kun sitten viime syksynä raskaustesti näytti plussaa ja aloimme valmistautua uuden vauvan tuloon, täytyi kuitenkin vähitellen alkaa miettiä näitä nukkumisjärjestelyjä uudestaan. Meidän makuuhuoneessa ei oikein olisi tilaa molempien lasten sängyille enkä kyllä haluaisi nukkua perhepedissäkään nelistään. Niinpä siis päätettiin, että Lukan olisi pikku hiljaa aika siirtyä omaan huoneeseensa, sillä uskoisin muutenkin, että hän saa itsekin nukuttua paremmin, kun ei sitten tarvitse heräillä kaikkiin vauvan itkuihin ja yöllisiin vaipanvaihtoihin. Ajateltiin, että Lukan olisi hyvä totutella omassa huoneessa nukkumiseen hyvissä ajoin ennen vauvan tuloa, jotta hänestä ei sitten tuntuisi siltä, että hänet hylätään kun uusi vauva tulee taloon. Meidän oli tarkoitus tehdä tuo siirto jo joulun tienoilla, mutta enhän minä sitten kuitenkaan silloin vielä raaskinut vaan olen kyllä vitkutellut tämän asian kanssa ihan huolella, keksien aina vain uusia tekosyitä sille, miksei sitä nyt tarvitse ihan vielä tehdä. Lopulta muutama viikko sitten ajoimme vihdoin Ikeaan ja ostimme Lukalle uuden sängyn. Päädyimme käännettävään Kura-sänkyyn: sänkyä voi käyttää tavallisena matalana sänkynä, ja myöhemmin sen voi halutessaan kääntää toisinpäin jolloin siitä tulee parvi-/kerrossänky. Lukakin oli uudesta sängystään heti innoissaan. Hän auttoi Kamilia tärkeänä sängyn kokoamisessa niin kuin taapero vain voi ja meni sinne heti makoilemaan kun sänky oli kasassa. Ehkä tuo pinnasänky todella alkoikin käydä pieneksi, vaikka siitä toinen laita oltiinkin otettu pois jo aikoja sitten, mutta kyllähän sen heti huomasi kuinka paljon paremmin Luka mahtui tähän uuteen sänkyyn nukkumaan.


Mua jännitti etukäteen aika paljon, miten taaperon ensimmäinen yö uudessa sängyssä ja ennen kaikkea yksin omassa huoneessa tulisi sujumaan. Pelkäsin, että nukuttamiseen menisi kauan aikaa ja lapsi yrittäisi monta kertaa tulla pois huoneesta. Luka on nimittäin jo pitkään nukahtanut tosi nopeasti ja helposti itsekseen: riittää kun hänet peittelee, lukee iltasadun ja toivottaa hyvät yöt, ja sitten voikin vain sammuttaa valot ja hipsiä pois makuuhuoneesta ilman sen kummempia silittelyjä. Kun on tottunut näin helppoon nukahtamiseen, niin tuntui jo etukäteen rasittavalta jos nukuttamisesta tulisikin yhtä sirkusta. Mutta ei: tehtiin vain kaikki samat rutiinit kuin ennenkin eikä poika ollut moksiskaan kun hänet sitten peiteltiin uuteen sänkyyn ja eri huoneeseen kuin ennen, vaan sinne hän jäi täysin tyytyväisenä nukkumaan. Taisi olla taas kerran paljon kovempi paikka tällainen muutos äidille kuin pojalle! Minähän se nimittäin olin se, joka nukkumaan mennessä sitten väänsi itkua siitä, kuinka en osaa nukkua ilman vauvaani ja kuinka on ihan väärin ja luonnotonta, että niin pieni ihminen joutuu nukkumaan siellä kaukana (viereisessä huoneessa!) aivan yksinään. Krhm, hormonit vai mitkä lie taas vauhdissa... Olin myös varautunut siihen, että viimeistään yöllä herätessään Luka yrittäisi kömpiä meidän väliin nukkumaan ja jouduttaisiin varmaan saattaa tämä takaisin omaan sänkyynsä ainakin kymmenen kertaa yön aikana, mutta ei. Itkuhälytin pysyi hiljaisena lähes läpi yön: ainoastaan kolmen aikaan Kamil kävi vähän silittelemässä kun kuului pientä itkua (johtui varmaan hampaista ja rauhoittui nopeasti) ja aamuyöstä Luka halusi juoda vettä, mutta muuten tyyppi nukkui ilman mitään ongelmia, koko yön omassa sängyssään ja tallusteli iloisena meitä herättelemään vasta vähän ennen seitsemää. Success!


Luka on nyt nukkunut viikon omassa huoneessaan ja kaikki on mennyt ihan yhtä loistavasti kuin alussakin. Lukalle on tulossa tällä hetkellä uusia hampaita, mikä kiukuttaa ja tekee kipeää, joten välillä öisin hän on saattanut herätä itkeskelemään niitä, mutta muuten ei ole ollut ongelmia. Yhtenäkään yönä Luka ei ole lähtenyt vaeltelemaan huoneestaan, mitä pelkäsin ehkä eniten etukäteen tässä siirtymisessä. Yöt ovat myös rauhoittuneet hiukan, sillä meidän välissä nukkuessaan Luka on välillä tosi kova pyörimään ja potkimaan, mikä on kyllä häirinnyt vähän meidän kaikkien unia. Nyt on saanut paljon enemmän keskeyttämätöntä unta ja luulen, että taaperokin on tyytyväinen hieman tilavampaan sänkyynsä. Vaikka meidän makuuhuoneet sijaitsevatkin vierekkäin, niin ollaan silti pidetty öisin itkuhälytintä päällä, sillä me Kamilin kanssa nukutaan molemmat kyllä tilaisuuden tullen niin sikeästi, että tuntuu turvallisemmalta kun vieressä on itkuhälytin. Se onkin ollut nyt ihan hyvä, kun poika itkee välillä niitä hampaitaan, mutta mitkään pienemmät uniäänet eivät kyllä hälyttimenkään kautta häiritse. 


Tämä oli kyllä taas niin malliesimerkki siitä, miten ei välttämättä aina kannattaisi stressata asioista niin hirveästi etukäteen! Olin jo miettinyt valmiiksi kaikenlaisia tapoja, miten tuosta siirrosta saisi taaperolle mahdollisimman mukavan: melkein jo lähdin ostamaan pojalle uusia lakanoita joissa olisi kaivureiden ja kuorma-autojen kuvia, hyvä etten uusia iltasatukirjoja ja unilelujakin. Mietin, että Kamililla pitäisi olla siirtymisen aikaan ainakin pari vapaapäivää, jotta hän jaksaisi sitten paremmin taluttaa harhailemaan lähtenyttä taaperoa takaisin omaa sänkyynsä (itselläni kun tuo sängystä ylös nouseminen on nykyään niin hidasta, että päätettiin suosiolla jättää se miehen tehtäväksi). Ja mitä näitä nyt olikaan. Vaan eipä tässäkään lopulta mitään kummempia kommervenkkejä tarvittu, kun pidettiin vain kiinni tutuista rutiineista ja mikä tärkeintä: lapsi vaikutti itse olevan täysin valmis nukkumaan yksin. Nyt vaan toivotaan, että pian koittava muutto uuteen kotiin ei sitten sotke näitä hyviä öitä - mutta ehkä minä en nyt vielä ala miettimään sitä vaan nautin siitä, kun kaikki nukkuvat hyvin nyt

Minkäikäisenä teillä lapset ovat siirtyneet nukkumaan omaan huoneeseen?

xoxo Nelli

Omaan huoneeseen nukkumaan

torstai 16. maaliskuuta 2017

Meillä Luka on aina ollut hyvä nukkumaan eikä uniasioiden kanssa ole koskaan pahemmin tarvinnut pähkäillä. Joitakin sairasteluja lukuunottamatta ei olla ikinä jouduttu valvoa öisin tuntikausia vauvaa kanniskellen eikä nukuttaminenkaan ole ikinä ollut mikään monien tuntien rumba. Luka on tähän saakka nukkunut meidän huoneessa: osin omassa sängyssään ja välillä meidän välissä eikä meillä olekaan toistaiseksi ollut mitään kiirettä tehdä muutoksia näihin hyviksi havaittuihin nukkumajärjestelyihin. Enkä toisaalta ole oikein edes raaskinut siirtää vauvaani pois meidän makkarista, ypöyksin nukkumaan toiseen huoneeseen. Miten kylmä ajatus! Mulle on sopinut ihan hyvin se, että Luka nukahtaa iltaisin omaan sänkyynsä ja kömpii sitten jossain vaiheessa yötä sieltä meidän väliin nukkumaan. Mikä onkaan ihanampaa kuin herätä aamuisin suloisen, pörrötukkaisen ja vielä vähän unenpöpperöisen lapsensa vierestä!


Kun sitten viime syksynä raskaustesti näytti plussaa ja aloimme valmistautua uuden vauvan tuloon, täytyi kuitenkin vähitellen alkaa miettiä näitä nukkumisjärjestelyjä uudestaan. Meidän makuuhuoneessa ei oikein olisi tilaa molempien lasten sängyille enkä kyllä haluaisi nukkua perhepedissäkään nelistään. Niinpä siis päätettiin, että Lukan olisi pikku hiljaa aika siirtyä omaan huoneeseensa, sillä uskoisin muutenkin, että hän saa itsekin nukuttua paremmin, kun ei sitten tarvitse heräillä kaikkiin vauvan itkuihin ja yöllisiin vaipanvaihtoihin. Ajateltiin, että Lukan olisi hyvä totutella omassa huoneessa nukkumiseen hyvissä ajoin ennen vauvan tuloa, jotta hänestä ei sitten tuntuisi siltä, että hänet hylätään kun uusi vauva tulee taloon. Meidän oli tarkoitus tehdä tuo siirto jo joulun tienoilla, mutta enhän minä sitten kuitenkaan silloin vielä raaskinut vaan olen kyllä vitkutellut tämän asian kanssa ihan huolella, keksien aina vain uusia tekosyitä sille, miksei sitä nyt tarvitse ihan vielä tehdä. Lopulta muutama viikko sitten ajoimme vihdoin Ikeaan ja ostimme Lukalle uuden sängyn. Päädyimme käännettävään Kura-sänkyyn: sänkyä voi käyttää tavallisena matalana sänkynä, ja myöhemmin sen voi halutessaan kääntää toisinpäin jolloin siitä tulee parvi-/kerrossänky. Lukakin oli uudesta sängystään heti innoissaan. Hän auttoi Kamilia tärkeänä sängyn kokoamisessa niin kuin taapero vain voi ja meni sinne heti makoilemaan kun sänky oli kasassa. Ehkä tuo pinnasänky todella alkoikin käydä pieneksi, vaikka siitä toinen laita oltiinkin otettu pois jo aikoja sitten, mutta kyllähän sen heti huomasi kuinka paljon paremmin Luka mahtui tähän uuteen sänkyyn nukkumaan.


Mua jännitti etukäteen aika paljon, miten taaperon ensimmäinen yö uudessa sängyssä ja ennen kaikkea yksin omassa huoneessa tulisi sujumaan. Pelkäsin, että nukuttamiseen menisi kauan aikaa ja lapsi yrittäisi monta kertaa tulla pois huoneesta. Luka on nimittäin jo pitkään nukahtanut tosi nopeasti ja helposti itsekseen: riittää kun hänet peittelee, lukee iltasadun ja toivottaa hyvät yöt, ja sitten voikin vain sammuttaa valot ja hipsiä pois makuuhuoneesta ilman sen kummempia silittelyjä. Kun on tottunut näin helppoon nukahtamiseen, niin tuntui jo etukäteen rasittavalta jos nukuttamisesta tulisikin yhtä sirkusta. Mutta ei: tehtiin vain kaikki samat rutiinit kuin ennenkin eikä poika ollut moksiskaan kun hänet sitten peiteltiin uuteen sänkyyn ja eri huoneeseen kuin ennen, vaan sinne hän jäi täysin tyytyväisenä nukkumaan. Taisi olla taas kerran paljon kovempi paikka tällainen muutos äidille kuin pojalle! Minähän se nimittäin olin se, joka nukkumaan mennessä sitten väänsi itkua siitä, kuinka en osaa nukkua ilman vauvaani ja kuinka on ihan väärin ja luonnotonta, että niin pieni ihminen joutuu nukkumaan siellä kaukana (viereisessä huoneessa!) aivan yksinään. Krhm, hormonit vai mitkä lie taas vauhdissa... Olin myös varautunut siihen, että viimeistään yöllä herätessään Luka yrittäisi kömpiä meidän väliin nukkumaan ja jouduttaisiin varmaan saattaa tämä takaisin omaan sänkyynsä ainakin kymmenen kertaa yön aikana, mutta ei. Itkuhälytin pysyi hiljaisena lähes läpi yön: ainoastaan kolmen aikaan Kamil kävi vähän silittelemässä kun kuului pientä itkua (johtui varmaan hampaista ja rauhoittui nopeasti) ja aamuyöstä Luka halusi juoda vettä, mutta muuten tyyppi nukkui ilman mitään ongelmia, koko yön omassa sängyssään ja tallusteli iloisena meitä herättelemään vasta vähän ennen seitsemää. Success!


Luka on nyt nukkunut viikon omassa huoneessaan ja kaikki on mennyt ihan yhtä loistavasti kuin alussakin. Lukalle on tulossa tällä hetkellä uusia hampaita, mikä kiukuttaa ja tekee kipeää, joten välillä öisin hän on saattanut herätä itkeskelemään niitä, mutta muuten ei ole ollut ongelmia. Yhtenäkään yönä Luka ei ole lähtenyt vaeltelemaan huoneestaan, mitä pelkäsin ehkä eniten etukäteen tässä siirtymisessä. Yöt ovat myös rauhoittuneet hiukan, sillä meidän välissä nukkuessaan Luka on välillä tosi kova pyörimään ja potkimaan, mikä on kyllä häirinnyt vähän meidän kaikkien unia. Nyt on saanut paljon enemmän keskeyttämätöntä unta ja luulen, että taaperokin on tyytyväinen hieman tilavampaan sänkyynsä. Vaikka meidän makuuhuoneet sijaitsevatkin vierekkäin, niin ollaan silti pidetty öisin itkuhälytintä päällä, sillä me Kamilin kanssa nukutaan molemmat kyllä tilaisuuden tullen niin sikeästi, että tuntuu turvallisemmalta kun vieressä on itkuhälytin. Se onkin ollut nyt ihan hyvä, kun poika itkee välillä niitä hampaitaan, mutta mitkään pienemmät uniäänet eivät kyllä hälyttimenkään kautta häiritse. 


Tämä oli kyllä taas niin malliesimerkki siitä, miten ei välttämättä aina kannattaisi stressata asioista niin hirveästi etukäteen! Olin jo miettinyt valmiiksi kaikenlaisia tapoja, miten tuosta siirrosta saisi taaperolle mahdollisimman mukavan: melkein jo lähdin ostamaan pojalle uusia lakanoita joissa olisi kaivureiden ja kuorma-autojen kuvia, hyvä etten uusia iltasatukirjoja ja unilelujakin. Mietin, että Kamililla pitäisi olla siirtymisen aikaan ainakin pari vapaapäivää, jotta hän jaksaisi sitten paremmin taluttaa harhailemaan lähtenyttä taaperoa takaisin omaa sänkyynsä (itselläni kun tuo sängystä ylös nouseminen on nykyään niin hidasta, että päätettiin suosiolla jättää se miehen tehtäväksi). Ja mitä näitä nyt olikaan. Vaan eipä tässäkään lopulta mitään kummempia kommervenkkejä tarvittu, kun pidettiin vain kiinni tutuista rutiineista ja mikä tärkeintä: lapsi vaikutti itse olevan täysin valmis nukkumaan yksin. Nyt vaan toivotaan, että pian koittava muutto uuteen kotiin ei sitten sotke näitä hyviä öitä - mutta ehkä minä en nyt vielä ala miettimään sitä vaan nautin siitä, kun kaikki nukkuvat hyvin nyt

Minkäikäisenä teillä lapset ovat siirtyneet nukkumaan omaan huoneeseen?

xoxo Nelli

Täytyy sanoa, että me ollaan kyllä kohta Kamilin kanssa aikamoisia muuttamisen ammattilaisia. Tämän meidän 6-vuotisen yhteiselomme aikana meillä on ehtinyt olla jo viisi yhteistä kotia: yksi Puolassa, kaksi Helsingissä ja kaksi täällä Tampereella. Ja arvatkaa mitä? Ihan kohta päästään siirtämään kimpsumme ja kampsumme yhteiseen kotiin numero kuusi. Siis kuusi vuotta ja kuusi muuttoa, ei yhtään hullumpi saldo. Niin, "mitä olisikaan vuosi ilman muuttamista", totesi Kamil aika lailla tasan vuosi sitten kun viimeksi pakkasimme muuttolaatikoita ja nuo samat sanat pääsemme lausumaan taas nopeammin kuin olimme ehkä kuvitelleetkaan.


Ei meidän varsinaisesti ollut tarkoitus muuttaa tästä nykyisestä kodista ihan näin nopeasti yhtään minnekään. Ollaan nimittäin viihdytty tässä tosi hyvin: sijainti on tosi keskeisellä paikalla keskustassa, mutta silti rauhallisella kadunpätkällä suuren puiston ja muutenkin hyvien ulkoilupaikkojen läheisyydessä. Autottomana kotiäitinä olen arvostanut sitä, että kaikki on lähellä. Lukan kanssa on helppo lähteä minne vaan, kun minnekään ei ole pitkä matka. Asuntokin on tosi kiva. Vaikka talo on vanha eikä puitteet kovinkaan modernit, niin on tässä oma charminsa. Tilaa on sopivasti ja ollaan pikku hiljaa saatu sisustettua koti koko ajan enemmän ja enemmän meidän näköiseksi. Ihan juuri hetki sitten uudistettiin vähän Lukan huoneen ilmettä ja vauvallekin on laitettu omaa nurkkaustaan valmiiksi meidän makuuhuoneeseen. Tuntuu, että vihdoin täällä alkaa olla valmista kun moni ikuisuusprojekti on viimein saatu päätökseen - ja sitten onkin aika taas lähteä. 


Valitettavasti näissä meidän taloissa on ollut purku-uhka jo pitkään ja tiedettiin se jo silloin vuosi sitten, kun tähän muutettiin. Mitään virallista ajankohtaa purkutöiden aloitukselle ei ole tiedossa ja optimisteina toivottiin, että saataisiin tässä useampi vuosi asustella, koska kieltämättä tuo jatkuva muuttaminen on jo alkanut tympiä. Vuodenvaihteessa luettiin lehdestä, että talojen purkaminen haluttaisiin aloittaa alkuvuodesta 2018, ja vaikka se ei vielä mikään virallinen tiedote meille asukkaille ollutkaan, niin päätettiin kuitenkin sivusilmällä alkaa katselemaan uutta kotia, jos vaikka jotain kivaa tulisi vastaan ennen kuin edessä olisi se pakkomuutto. Viime perjantaina eteen osui yksi kiva vuokrakämppä, joka vastasi aika hyvin meidän sille asettamia kriteerejä ja päätettiin kokeilla hakea sitä, ihan vaan varmuuden vuoksi. Ilman sen suurempia odotuksia, koska varmasti hakijoita olisi monia muitakin meidän lisäksi. Meni kaksi tuntia, kun puhelimeni piippasi ja asuntoa tarjottiin juuri meille. Mietintäaikaa annettiin muutama päivä, sunnuntaina päästiin katsomaan asuntoa ja eilen päätettiin, että kyllä me nyt vaan muutetaan. Ja tässä sitä nyt ollaan: valmiina pakkaamaan tavarat taas banaanilaatikkoihin ja aloittamaan meidän elämä nelihenkisenä perheenä ihan uusissa maisemissa.


Tämä muutto tulee kyllä ajoittumaan pahimpaan mahdolliseen saumaan ja vähän jo etukäteen hirvittääkin, että miten tästä selvitään. Virallisesti muutetaan 1. toukokuuta, mutta avaimet saadaan luultavasti jo edeltävällä viikolla. Vauvan laskettu aika on 8.5., mutta uumoilen hänen syntyvän joko huhtikuun viimeisellä tai toiseksi viimeisellä viikolla - eli siis juuri tämän muuttorumban aikoihin! En siis todellakaan halua vielä ajatella liikaa sitä, miten ihan oikeasti saadaan tuo muutto hoidettua, mutta eiköhän ne asiat taas jotenkin lutviudu kuten tapana on. Täytyy vain aloittaa tavaroiden pakkaaminen hyvissä ajoin ja hommata tarpeeksi apukäsiä itse muuttamiseen, koska minä en ainakaan pysty tekemään siinä yhtään mitään. Toivottavasti en ainakaan ole synnyttämässä just sinä päivänä kun pitäisi muuttaa! 

Onneksi uuden kodin kaikki plussat kuitenkin voittaa muuttostressiin liittyvät miinukset. Asunto sijaitsee rauhallisella alueella, mutta ei silti kovin kaukana keskustasta. Mulla tulee olemaan sieltä alle vartin pyörämatka tulevaan kouluuni, ja vieressä on hyvät ulkoilumaastot - sekä uimaranta! Alueella on paljon lapsiperheitä ja kuulemani mukaan tosi turvallista ja viihtyisää. Asunnossa on suurin piirtein saman verran neliöitä kuin tässä nykyisessäkin eikä me toistaiseksi enempää tilaa kaivatakaan. Lisäksi meillä tulee vihdoin olemaan oma pieni piha, josta olen haaveillut jo pidemmän aikaa! Tulee varmasti helpottamaan elämää koiran ja kahden pienen lapsen kanssa ja mä jo haaveilen siitä, kun voidaan kesällä juoda aamukahvit omalla terassilla. Vaikka tämä muuttoajankohta ei kaikkein ihanteellisin sinänsä olekaan, niin olen kyllä iloinen siitä, että päästään uuteen kotiin just näin kesän kynnyksellä. Kesä on paras aika muuttaa, koska silloin saa kaikki parhaat asiat irti uudesta asuinympäristöstä. Mä en niin malta odottaa tulevia vaunulenkkejä metsäpoluilla, kun Luka voi samalla ajella potkupyörällä vieressä, tai piknik-retkiä koko perheen voimin sinne uimarannalle. Välillä musta tuntuu haikealta muuttaa pois tästä nykyisestä kodista, mutta oon ihan varma, että tää on kuitenkin oikea päätös ja uusikin koti tulee tarjoamaan meille kaikkea ihanaa. Kunhan nyt vaan selvitään siitä muutosta, niin kaikki on hyvin.

xoxo Nelli

Hei, me muutetaan (taas)

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017


Täytyy sanoa, että me ollaan kyllä kohta Kamilin kanssa aikamoisia muuttamisen ammattilaisia. Tämän meidän 6-vuotisen yhteiselomme aikana meillä on ehtinyt olla jo viisi yhteistä kotia: yksi Puolassa, kaksi Helsingissä ja kaksi täällä Tampereella. Ja arvatkaa mitä? Ihan kohta päästään siirtämään kimpsumme ja kampsumme yhteiseen kotiin numero kuusi. Siis kuusi vuotta ja kuusi muuttoa, ei yhtään hullumpi saldo. Niin, "mitä olisikaan vuosi ilman muuttamista", totesi Kamil aika lailla tasan vuosi sitten kun viimeksi pakkasimme muuttolaatikoita ja nuo samat sanat pääsemme lausumaan taas nopeammin kuin olimme ehkä kuvitelleetkaan.


Ei meidän varsinaisesti ollut tarkoitus muuttaa tästä nykyisestä kodista ihan näin nopeasti yhtään minnekään. Ollaan nimittäin viihdytty tässä tosi hyvin: sijainti on tosi keskeisellä paikalla keskustassa, mutta silti rauhallisella kadunpätkällä suuren puiston ja muutenkin hyvien ulkoilupaikkojen läheisyydessä. Autottomana kotiäitinä olen arvostanut sitä, että kaikki on lähellä. Lukan kanssa on helppo lähteä minne vaan, kun minnekään ei ole pitkä matka. Asuntokin on tosi kiva. Vaikka talo on vanha eikä puitteet kovinkaan modernit, niin on tässä oma charminsa. Tilaa on sopivasti ja ollaan pikku hiljaa saatu sisustettua koti koko ajan enemmän ja enemmän meidän näköiseksi. Ihan juuri hetki sitten uudistettiin vähän Lukan huoneen ilmettä ja vauvallekin on laitettu omaa nurkkaustaan valmiiksi meidän makuuhuoneeseen. Tuntuu, että vihdoin täällä alkaa olla valmista kun moni ikuisuusprojekti on viimein saatu päätökseen - ja sitten onkin aika taas lähteä. 


Valitettavasti näissä meidän taloissa on ollut purku-uhka jo pitkään ja tiedettiin se jo silloin vuosi sitten, kun tähän muutettiin. Mitään virallista ajankohtaa purkutöiden aloitukselle ei ole tiedossa ja optimisteina toivottiin, että saataisiin tässä useampi vuosi asustella, koska kieltämättä tuo jatkuva muuttaminen on jo alkanut tympiä. Vuodenvaihteessa luettiin lehdestä, että talojen purkaminen haluttaisiin aloittaa alkuvuodesta 2018, ja vaikka se ei vielä mikään virallinen tiedote meille asukkaille ollutkaan, niin päätettiin kuitenkin sivusilmällä alkaa katselemaan uutta kotia, jos vaikka jotain kivaa tulisi vastaan ennen kuin edessä olisi se pakkomuutto. Viime perjantaina eteen osui yksi kiva vuokrakämppä, joka vastasi aika hyvin meidän sille asettamia kriteerejä ja päätettiin kokeilla hakea sitä, ihan vaan varmuuden vuoksi. Ilman sen suurempia odotuksia, koska varmasti hakijoita olisi monia muitakin meidän lisäksi. Meni kaksi tuntia, kun puhelimeni piippasi ja asuntoa tarjottiin juuri meille. Mietintäaikaa annettiin muutama päivä, sunnuntaina päästiin katsomaan asuntoa ja eilen päätettiin, että kyllä me nyt vaan muutetaan. Ja tässä sitä nyt ollaan: valmiina pakkaamaan tavarat taas banaanilaatikkoihin ja aloittamaan meidän elämä nelihenkisenä perheenä ihan uusissa maisemissa.


Tämä muutto tulee kyllä ajoittumaan pahimpaan mahdolliseen saumaan ja vähän jo etukäteen hirvittääkin, että miten tästä selvitään. Virallisesti muutetaan 1. toukokuuta, mutta avaimet saadaan luultavasti jo edeltävällä viikolla. Vauvan laskettu aika on 8.5., mutta uumoilen hänen syntyvän joko huhtikuun viimeisellä tai toiseksi viimeisellä viikolla - eli siis juuri tämän muuttorumban aikoihin! En siis todellakaan halua vielä ajatella liikaa sitä, miten ihan oikeasti saadaan tuo muutto hoidettua, mutta eiköhän ne asiat taas jotenkin lutviudu kuten tapana on. Täytyy vain aloittaa tavaroiden pakkaaminen hyvissä ajoin ja hommata tarpeeksi apukäsiä itse muuttamiseen, koska minä en ainakaan pysty tekemään siinä yhtään mitään. Toivottavasti en ainakaan ole synnyttämässä just sinä päivänä kun pitäisi muuttaa! 

Onneksi uuden kodin kaikki plussat kuitenkin voittaa muuttostressiin liittyvät miinukset. Asunto sijaitsee rauhallisella alueella, mutta ei silti kovin kaukana keskustasta. Mulla tulee olemaan sieltä alle vartin pyörämatka tulevaan kouluuni, ja vieressä on hyvät ulkoilumaastot - sekä uimaranta! Alueella on paljon lapsiperheitä ja kuulemani mukaan tosi turvallista ja viihtyisää. Asunnossa on suurin piirtein saman verran neliöitä kuin tässä nykyisessäkin eikä me toistaiseksi enempää tilaa kaivatakaan. Lisäksi meillä tulee vihdoin olemaan oma pieni piha, josta olen haaveillut jo pidemmän aikaa! Tulee varmasti helpottamaan elämää koiran ja kahden pienen lapsen kanssa ja mä jo haaveilen siitä, kun voidaan kesällä juoda aamukahvit omalla terassilla. Vaikka tämä muuttoajankohta ei kaikkein ihanteellisin sinänsä olekaan, niin olen kyllä iloinen siitä, että päästään uuteen kotiin just näin kesän kynnyksellä. Kesä on paras aika muuttaa, koska silloin saa kaikki parhaat asiat irti uudesta asuinympäristöstä. Mä en niin malta odottaa tulevia vaunulenkkejä metsäpoluilla, kun Luka voi samalla ajella potkupyörällä vieressä, tai piknik-retkiä koko perheen voimin sinne uimarannalle. Välillä musta tuntuu haikealta muuttaa pois tästä nykyisestä kodista, mutta oon ihan varma, että tää on kuitenkin oikea päätös ja uusikin koti tulee tarjoamaan meille kaikkea ihanaa. Kunhan nyt vaan selvitään siitä muutosta, niin kaikki on hyvin.

xoxo Nelli

Ai että, mikä ihana kevätpäivä tänään onkaan! Tällä valolla on kyllä ihan hurja vaikutus omaan mielialaan. Vaikka olen viime viikkoina kipuillut tosi paljon raskausvaivojeni kanssa, niin tällaisena päivänä ne voi melkein unohtaa. Tosin... vain melkein. Yöt ovat nykyään aika tuskaisia, kun hyvää asentoa on vaikea löytää tyynyjenkään kanssa, lonkkia pakottaa ja kylkeä saa kääntää itkua pidätellen. Silti mieliala on tällä hetkellä tosi positiivinen, ja onneksi niitä huonosti nukuttuja öitä voi usein paikkailla nukkumalla päikkärit taaperon kanssa. Vielä viime viikolla itkin harva se päivä näiden kipujen ja väsymyksenkin takia sitä, kuinka en jaksa olla raskaana enää ollenkaan ja kuinka en yksinkertaisesti vain tule selviämään näistä viimeisistä viikoista, mutta ne tuntemukset ovat onneksi nyt väistyneet. Tosi malttamattomana täällä toki tuota meidän pientä prinsessaa odotellaan, eikä raskauden loppuminen tunnu läheskään niin haikealta kuin ekassa raskaudessa. Silti vaikka henkisesti olen valmistautunut siihen, että vauvan tuloon on enää 5 tai 6 viikkoa aikaa, niin tuntuu etten osaa konkreettisesti valmistautua siihen kuitenkaan. Tässä raskaudessa kun vauvahankintojakaan ei ole tarvinnut tehdä juuri ollenkaan ja nämä viikotkin soljuvat ohitse niin ettei perässä meinaa pysyä. Viime neuvolakäynillä muistuteltiin, että pitäisi pikku hiljaa alkaa kirjata ylös synnytystoivelistaa, mutta koko synnytyskin tuntuu vielä jotenkin ihan absurdilta ajatukselta. Ensimmäisessä raskaudessa kaikki oli niin uutta ja jännittävää, että kaikki se valmistautuminen tapahtui ehkä paljon helpommin ja luonnollisemmin, nyt tuntuu vain siltä että koko raskaus menee tässä omalla painollaan, kaiken muun ohella. Aika jännä ajatella, että meidän toukokuisten vauvojen ryhmässä on muutama pienokainen saapunutkin jo maailmaan! Niin se h-hetki vain lähestyy itse kullakin...


Eilen vauvalla oli pitkästä aikaa kunnon lepopäivä ja pieni paniikkikin siinä meinasi moneen kertaan iskeä, kun toinen oli niin rauhallinen verrattuna normaaliin menoonsa. Liikkeitä kyllä tuntui kun niitä vain pysähtyi kuulostelemaan, mutta jotenkin ne olivat paljon vaimeampia ja vain kaikin puolin erilaisia kuin yleensä. Tätä loppuraskauteen kuuluvaa stressaamista en ole kyllä kaivannut ollenkaan! Onneksi sitten illalla vauva aloitti tavanomaisen jumppansa, joka sai koko vatsan hytkymään ja sain mentyä nukkumaankin rauhallisin mielin, ja tänään meininki on ollut taas yhtä vilkasta kuin yleensäkin. Pieni on myös aloittanut kovan lähes päivittäisen hikkaamisen ja on pakko sanoa, että se on kyllä yksi ärsyttävimmistä tuntemuksista mitä voi olla! Mun mielestä ne napakat potkut kylkiluihin tai kovat muljahduksetkin on miellyttävämpiä kuin tämä hikkaaminen joka tuntuu tosi häiritsevältä; kuin olisi älyttömän voimakas elohiiri vatsassa! Vaan hyvähän niitä keuhkoja on treenailla, ei sillä. Kuulin viime raskauden aikana vanhasta uskomuksesta, jonka mukaan vauva hikatessaan kasvattaisi tukkaansa, ja ainakin Luka oli mahassa kova hikkaamaan ja syntyessään myös varsinainen pörröpää. Saa siis nähdä, pitävätkö merkit paikkansa ja saadaanko kunnon peikkotyttö nytkin! 

xoxo Nelli

Raskausviikko 32+0

maanantai 13. maaliskuuta 2017


Ai että, mikä ihana kevätpäivä tänään onkaan! Tällä valolla on kyllä ihan hurja vaikutus omaan mielialaan. Vaikka olen viime viikkoina kipuillut tosi paljon raskausvaivojeni kanssa, niin tällaisena päivänä ne voi melkein unohtaa. Tosin... vain melkein. Yöt ovat nykyään aika tuskaisia, kun hyvää asentoa on vaikea löytää tyynyjenkään kanssa, lonkkia pakottaa ja kylkeä saa kääntää itkua pidätellen. Silti mieliala on tällä hetkellä tosi positiivinen, ja onneksi niitä huonosti nukuttuja öitä voi usein paikkailla nukkumalla päikkärit taaperon kanssa. Vielä viime viikolla itkin harva se päivä näiden kipujen ja väsymyksenkin takia sitä, kuinka en jaksa olla raskaana enää ollenkaan ja kuinka en yksinkertaisesti vain tule selviämään näistä viimeisistä viikoista, mutta ne tuntemukset ovat onneksi nyt väistyneet. Tosi malttamattomana täällä toki tuota meidän pientä prinsessaa odotellaan, eikä raskauden loppuminen tunnu läheskään niin haikealta kuin ekassa raskaudessa. Silti vaikka henkisesti olen valmistautunut siihen, että vauvan tuloon on enää 5 tai 6 viikkoa aikaa, niin tuntuu etten osaa konkreettisesti valmistautua siihen kuitenkaan. Tässä raskaudessa kun vauvahankintojakaan ei ole tarvinnut tehdä juuri ollenkaan ja nämä viikotkin soljuvat ohitse niin ettei perässä meinaa pysyä. Viime neuvolakäynillä muistuteltiin, että pitäisi pikku hiljaa alkaa kirjata ylös synnytystoivelistaa, mutta koko synnytyskin tuntuu vielä jotenkin ihan absurdilta ajatukselta. Ensimmäisessä raskaudessa kaikki oli niin uutta ja jännittävää, että kaikki se valmistautuminen tapahtui ehkä paljon helpommin ja luonnollisemmin, nyt tuntuu vain siltä että koko raskaus menee tässä omalla painollaan, kaiken muun ohella. Aika jännä ajatella, että meidän toukokuisten vauvojen ryhmässä on muutama pienokainen saapunutkin jo maailmaan! Niin se h-hetki vain lähestyy itse kullakin...


Eilen vauvalla oli pitkästä aikaa kunnon lepopäivä ja pieni paniikkikin siinä meinasi moneen kertaan iskeä, kun toinen oli niin rauhallinen verrattuna normaaliin menoonsa. Liikkeitä kyllä tuntui kun niitä vain pysähtyi kuulostelemaan, mutta jotenkin ne olivat paljon vaimeampia ja vain kaikin puolin erilaisia kuin yleensä. Tätä loppuraskauteen kuuluvaa stressaamista en ole kyllä kaivannut ollenkaan! Onneksi sitten illalla vauva aloitti tavanomaisen jumppansa, joka sai koko vatsan hytkymään ja sain mentyä nukkumaankin rauhallisin mielin, ja tänään meininki on ollut taas yhtä vilkasta kuin yleensäkin. Pieni on myös aloittanut kovan lähes päivittäisen hikkaamisen ja on pakko sanoa, että se on kyllä yksi ärsyttävimmistä tuntemuksista mitä voi olla! Mun mielestä ne napakat potkut kylkiluihin tai kovat muljahduksetkin on miellyttävämpiä kuin tämä hikkaaminen joka tuntuu tosi häiritsevältä; kuin olisi älyttömän voimakas elohiiri vatsassa! Vaan hyvähän niitä keuhkoja on treenailla, ei sillä. Kuulin viime raskauden aikana vanhasta uskomuksesta, jonka mukaan vauva hikatessaan kasvattaisi tukkaansa, ja ainakin Luka oli mahassa kova hikkaamaan ja syntyessään myös varsinainen pörröpää. Saa siis nähdä, pitävätkö merkit paikkansa ja saadaanko kunnon peikkotyttö nytkin! 

xoxo Nelli
En tiedä johtuuko tämä keväästä ja koko ajan lisääntyvästä valon määrästä, vai lähestyvästä synnytyksestä ja sen mukanaan tuomasta pesänrakennusvietistä, mutta minut on vallannut viime aikoina kova sisustusinto. Ja uudistamisen tarve. Haaveilen uusista keittiönverhoista, järjestyksen vaihtamisesta olohuoneessa ja jopa kokonaan uudesta kodista (jota itse asiassa menemme huomenna katsomaan!). Yksi iso konkreettinen muutos viime aikoina meidän kotona on ollut se, että Lukalle ostettiin vihdoin juniorisänky ja hän siirtyi muutama yö sitten pois meidän makkarista, omaan huoneeseensa nukkumaan. Siitä lisää myöhemmin, mutta täytyy sanoa että vaikka tuo siirto oli äidille kova paikka, niin olen vastapainona ollut myös aika innoissani päästessäni vihdoin sisustamaan kunnolla tuota meidän makuuhuonetta. Tähän asti kun siellä on lähinnä nukuttu eikä olla niin paljon panostettu makuuhuoneen ilmeeseen noin muuten. Mielessä on kyllä monta ideaa, ja kohtahan pääsee laittamaan sinne vauvannnurkkaustakin valmiiksi...  


Ostin sängylle uuden ihanan vaaleanpunaisen päiväpeitteen ja Kamil sai vihdoin ja viimein porattua hyllyt seinään, sängyn yläpuolelle. Pikku projekti, joka ei olekaan odottanut valmistumistaan tässä kuin noin vuoden päivät! Kunniapaikalle hyllylle pääsi jotain, joka puolestaan on ollut hankintalistalla jo kohta kaksi vuotta: Lukan syntymätiedoilla varustettu juliste nimittäin! Saimme julisteen Raamiin.fi - julisteverkkokaupasta ja olen siihen tosi ihastunut. Nykyään näitä syntymäjulisteita on markkinoilla monia erilaisia (ja moni askartelee mieleisiään ihan itsekin), ja minulla on ollut vähän valinnanvaikeuksia päättää, minkälaisen julisteen meille haluaisin. Toisissa on enemmän kuvia tai tekstiä, mutta loppujen lopuksi tykästyin itse juuri tähän todella yksinkertaiseen versioon. Julisteessa on pieni sydän ja kaikki oleellisimmat tiedot, mutta ei mitään ylimääräistä. Sopii hyvin juuri makuuhuoneeseen, jonne ehdottomasti julisteen halusin laittaa esille. Minusta on nimittäin kiva, ettei julisteessa tapahdu liikaa vaan huomio keskittyy juurikin siihen oleelliseen. Viereen tärkeä kuva Lukasta synnytyssairaalassa ja kimppu keväisiä kukkia, ja huoneen ilme muuttui jo niillä kertaheitolla jotenkin kotoisammaksi ja lempeämmäksi! Hyllyillä on onneksi sopivasti tilaa vielä toisellekin samanlaiselle julisteelle - Lukan pikkusisko tulee varmasti saamaan myös omansa viereen. Vaikka nuo lapsen syntymään liittyvät tärkeät numerot ovat varmasti tatuoitu jokaisen vanhemman mieleen ikiajoiksi, niin on kiva saada ne myös esille, konkreettiseksi muistoksi. 



Raamiin.fi on täysin kotimainen yritys, mikä itselleni on aina suuri plussa kun teen mitä tahansa uusia hankintoja. Myös julisteissa käytetty paperi on sekin kokonaan kotimaista, korkealuokkaista design-kartonkia. Verkkokaupan omistaja (sekä julisteiden suunnittelija ja kuvaaja) Heidi Lockmer kertoo paperista näin: "Tämä paperi on julisteidemme tunnusmerkki. Kaikki julisteet (paitsi valokuvajulisteet) painetaan tälle kyseiselle kartongille aina kokoon 30x40cm asti. Valokuvajulisteet painetaan 180g paperille ja kaikki samalle paperille, jotta saadaan värit pysymään tasaisen laatuisena eri kokoisissa tuotteissa." Tuo meidän juliste on kokoa 30x40cm ja laadukkaan paperin kyllä tunsikin heti käsissään kuvaa kehystäessä. Mikäli kevääntuoma sisustuskärpänen on puraissut sielläkin, niin suosittelen ehdottomasti tutustumaan verkkokaupan tarjontaan! Sieltä löytyy näiden erilaisten syntymähetki-julisteiden lisäksi esimerkiksi muitakin lastenhuoneeseen sopivia julisteita, graafisia julisteita sekä kuvajulisteita. Itse ihastuin erityisesti moniin mustavalkoisiin graafisiin julisteisiin, joista löytyy hyviä ja osuvia tekstejä - esimerkiksi tämä Ihme-juliste sopisi aika kivasti syntymähetkijulisteiden kaveriksi! Millaisia syntymäjulisteita te olette teettäneet lapsistanne?

Yhteistyössä Raamiin.fi & Mammalandia

xoxo Nelli

Syntymähetki-juliste, ihana muisto seinälle

lauantai 11. maaliskuuta 2017

En tiedä johtuuko tämä keväästä ja koko ajan lisääntyvästä valon määrästä, vai lähestyvästä synnytyksestä ja sen mukanaan tuomasta pesänrakennusvietistä, mutta minut on vallannut viime aikoina kova sisustusinto. Ja uudistamisen tarve. Haaveilen uusista keittiönverhoista, järjestyksen vaihtamisesta olohuoneessa ja jopa kokonaan uudesta kodista (jota itse asiassa menemme huomenna katsomaan!). Yksi iso konkreettinen muutos viime aikoina meidän kotona on ollut se, että Lukalle ostettiin vihdoin juniorisänky ja hän siirtyi muutama yö sitten pois meidän makkarista, omaan huoneeseensa nukkumaan. Siitä lisää myöhemmin, mutta täytyy sanoa että vaikka tuo siirto oli äidille kova paikka, niin olen vastapainona ollut myös aika innoissani päästessäni vihdoin sisustamaan kunnolla tuota meidän makuuhuonetta. Tähän asti kun siellä on lähinnä nukuttu eikä olla niin paljon panostettu makuuhuoneen ilmeeseen noin muuten. Mielessä on kyllä monta ideaa, ja kohtahan pääsee laittamaan sinne vauvannnurkkaustakin valmiiksi...  


Ostin sängylle uuden ihanan vaaleanpunaisen päiväpeitteen ja Kamil sai vihdoin ja viimein porattua hyllyt seinään, sängyn yläpuolelle. Pikku projekti, joka ei olekaan odottanut valmistumistaan tässä kuin noin vuoden päivät! Kunniapaikalle hyllylle pääsi jotain, joka puolestaan on ollut hankintalistalla jo kohta kaksi vuotta: Lukan syntymätiedoilla varustettu juliste nimittäin! Saimme julisteen Raamiin.fi - julisteverkkokaupasta ja olen siihen tosi ihastunut. Nykyään näitä syntymäjulisteita on markkinoilla monia erilaisia (ja moni askartelee mieleisiään ihan itsekin), ja minulla on ollut vähän valinnanvaikeuksia päättää, minkälaisen julisteen meille haluaisin. Toisissa on enemmän kuvia tai tekstiä, mutta loppujen lopuksi tykästyin itse juuri tähän todella yksinkertaiseen versioon. Julisteessa on pieni sydän ja kaikki oleellisimmat tiedot, mutta ei mitään ylimääräistä. Sopii hyvin juuri makuuhuoneeseen, jonne ehdottomasti julisteen halusin laittaa esille. Minusta on nimittäin kiva, ettei julisteessa tapahdu liikaa vaan huomio keskittyy juurikin siihen oleelliseen. Viereen tärkeä kuva Lukasta synnytyssairaalassa ja kimppu keväisiä kukkia, ja huoneen ilme muuttui jo niillä kertaheitolla jotenkin kotoisammaksi ja lempeämmäksi! Hyllyillä on onneksi sopivasti tilaa vielä toisellekin samanlaiselle julisteelle - Lukan pikkusisko tulee varmasti saamaan myös omansa viereen. Vaikka nuo lapsen syntymään liittyvät tärkeät numerot ovat varmasti tatuoitu jokaisen vanhemman mieleen ikiajoiksi, niin on kiva saada ne myös esille, konkreettiseksi muistoksi. 



Raamiin.fi on täysin kotimainen yritys, mikä itselleni on aina suuri plussa kun teen mitä tahansa uusia hankintoja. Myös julisteissa käytetty paperi on sekin kokonaan kotimaista, korkealuokkaista design-kartonkia. Verkkokaupan omistaja (sekä julisteiden suunnittelija ja kuvaaja) Heidi Lockmer kertoo paperista näin: "Tämä paperi on julisteidemme tunnusmerkki. Kaikki julisteet (paitsi valokuvajulisteet) painetaan tälle kyseiselle kartongille aina kokoon 30x40cm asti. Valokuvajulisteet painetaan 180g paperille ja kaikki samalle paperille, jotta saadaan värit pysymään tasaisen laatuisena eri kokoisissa tuotteissa." Tuo meidän juliste on kokoa 30x40cm ja laadukkaan paperin kyllä tunsikin heti käsissään kuvaa kehystäessä. Mikäli kevääntuoma sisustuskärpänen on puraissut sielläkin, niin suosittelen ehdottomasti tutustumaan verkkokaupan tarjontaan! Sieltä löytyy näiden erilaisten syntymähetki-julisteiden lisäksi esimerkiksi muitakin lastenhuoneeseen sopivia julisteita, graafisia julisteita sekä kuvajulisteita. Itse ihastuin erityisesti moniin mustavalkoisiin graafisiin julisteisiin, joista löytyy hyviä ja osuvia tekstejä - esimerkiksi tämä Ihme-juliste sopisi aika kivasti syntymähetkijulisteiden kaveriksi! Millaisia syntymäjulisteita te olette teettäneet lapsistanne?

Yhteistyössä Raamiin.fi & Mammalandia

xoxo Nelli
Mammalandian yhteistyöpostaus

Mammalandian bloggaajat kirjoittavat kuukausittain vaihtuvista erilaisista aiheista. Maaliskuun yhteistyöpostauksen teema on nimeltään "blogin tarina". Kurkkaa kaikkien bloggaajien aiemmat yhteistyöpostaukset Mammalandian kotisivuilta!


Mammalandian tämän kertainen postausaihe on ainakin tässä osoitteessa siitä osuva ja ajankohtainen, että toissapäivänä tosiaan vietettiin Kochanie-blogin kaksivuotissynttäreitä. Aika on mennyt nopeasti, tuntuu että justhan minä vasta odotin Lukaa ja naputtelin tänne ensimmäisiä postauksiani. Ja toisaalta taas tuntuu, että tämä harrastus on kulkenut mukana jo niin kauan, että mitenköhän sitä osaa olla sitten joskus kun blogia ei enää ole! 

Blogini tarina sai alkunsa maaliskuussa 2015, ollessani 24. raskausviikolla. Muistan, että olin jo pitkään miettinyt äitiysblogin perustamista, mutta en ehkä oikein ollut uskaltanut, sillä aihe tuntui niin henkilökohtaiselta ja minä toisaalta niin vauva-asioista mitään tietämättömältä. Tietenkin nyt jälkeen päin ajattelen, että juuri senhän takia blogin perustaminen oli niin hyvä juttu! Minulle on myös ollut jotenkin itsestäänselvää esiintyä blogissa omalla nimellä ja naamalla, joten senkin takia halusin odottaa ainakin rakenneultraan asti, ennen kuin raskausasioista halusin kovin julkisesti huudella. Olin kirjoitellut blogeja aikaisemminkin, mutta niissä ei aiemmin ollut mitään niin tarkkaa teemaa vaan blogit olivat enemmän päiväkirjamaista sillisalaattia, ja jotenkin sellainen homma ei lopulta pidemmän päälle tuntunut niin mielekkäältä eivätkä sellaiset blogit löytäneet ikinä kovinkaan suurta lukijajoukkoakaan. Tarkemmin rajatun aihepiirin blogin pitäminen on tuntunut kivemmalta ja verkostoituminen toisten mammabloggaajien kanssa helpommalta - ja se on myös ihan parhaita asioita koko tässä touhussa! Nimenomaan sen vertaistuen takia blogin ihan alunperin perustinkin. En ensimmäisessä raskaudessani tuntenut juuri muita äitejä ja kaipasin kovasti paikkaa, jossa voisin ihan vapaasti ja sydämeni kyllyydestä puhua vauvoista ja muista äitijutuista. Tiesin kyllä, että voisin vanhoillekin ystävilleni puhua niistä asioista, mutta ei se kuitenkaan tuntunut ihan samalta enkä toisaalta halunnut muuttua heidän silmissään pelkästään lapsista jauhavaksi äiti-ihmiseksi, kun kukaan muu ystävistäni ei silloin ollut kanssani samassa elämäntilanteessa. Blogi taas on tuonut elämääni paljon uusia ihania tyyppejä - osa virtuaalisia mammakavereita, osan kanssa ollaan ystävystytty ja tutustuttu ihan oikeassakin elämässä.


Olen aina pyrkinyt kirjoittamaan blogia avoimesti, mutta vältellyt ehkä kuitenkin liian henkilökohtaisia asioita. Mulle blogi on ennen kaikkea hyvän mielen paikka ja kirjoitan mieluummin kevyistä aiheista, kuin vaikka kovin kärkkäitä mielipidepostauksia. Ennen kaikkea blogi on paikka, jonne on ollut kiva dokumentoida palasia meidän elämästä erityisesti tästä perhenäkökulmasta katsottuna. Olen huono pitämään vaikka paperista päiväkirjaa, ja jos en olisi kirjoittanut asioita ylös tänne, niin varmasti paljon olisi jo unohtunut. Blogin pitäminen myös motivoi ottamaan enemmän kuvia, vaikkei läheskään kaikki ikinä edes päädy julkaistavaksi. Musta on ihanaa, kun on niin paljon kuvia ja muistoja tallessa ensimmäisestä raskaudesta ja vauvavuodesta, sekä nyt myös tästä toisen lapsen odotuksesta! Huomaan, että vauvavuotena vauvasta kirjoittaminen oli helppoa, mutta nykyään Lukaa näkyy blogissa vähemmän tai ainakin vähän eri tavalla. Välttelen suoria kasvokuvia enkä kirjoittele hänestä enää yhtä tarkkoja juttuja kuin ennen. Mietin enemmän, mitä kaikkea ylipäänsä haluan julkaista. Nyt kun olen raskaana, niin siitä kirjoittaminen on paljon helpompaa, koska tavallaan kirjoitan kuitenkin vain itsestäni, vaikka toki vatsassa ihan oikea ihminen kasvaakin. On helpompaa kirjoittaa omista raskausvaivoista, äitiyteen liittyvistä mielipiteistä tai lastenhuoneen sisustuksesta, kuin vaikkapa taaperon uhmaamisesta tai pottaharjoittelusta. Eikä sellaisia postauksia täällä näykään. Ei meidänkään elämä pian 2-vuotiaan kanssa ole aina pelkkää naurua ja hattaraa, mutta mun mielestä on kuitenkin ihan okei keskittyä blogissa enimmäkseen vain niihin positiivisiin asioihin eikä se tarkoita että homma olisi epäaitoa. Toivon, ettei enää nykymaailmassa kovinkaan moni lue blogeja ihan niin mustavalkoisesti, että uskoisi kaiken blogissa näkyvän olevan koko totuus, vaan tiedostaisi myös sen että bloggaajan elämään kuuluu aika paljon kaikkea muutakin, jota ei ulospäin tarvitse näyttää!

Aina välillä mietin blogini nimeä. Valitsin blogin nimeksi puolankielisen sanan Kochanie, joka tarkoittaa vähän samaa kuin englannin "darling" tai suomeksi vaikkapa "kulta". Sana lausutaan suurin piirtein "kohanie" ja on yksi lempisanoistani puolan kielellä. Mulle nimi on itsestäänselvä ja sopii mielestäni blogille hyvin, sillä meidän perhe on kaksikielinen ja -kulttuurinen. Aika usein kuitenkin mietin, että onkohan se ulkopuolisen korvaan liian hankala ja pitäisikö mammablogilla olla paremmin aihetta kuvastava nimi! Että karistaakohan tällainen kummallinen nimi lukijoita pois? Mutta toisaalta, olen tähän jo aika kiintynyt ja niin tottunut, etten ehkä osaisi keksiä blogille enää mitään muutakaan nimeä!

Musta olisi kiva kuulla, millaisia tarinoita teidän blogeilla on! Niin, ja postaustoiveita kuuntelen edelleen mielelläni - millaisia juttuja te tykkäätte eniten täällä lukea?

Mammalandian kotisivut ja Facebook

xoxo Nelli

Blogin tarina

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Mammalandian yhteistyöpostaus

Mammalandian bloggaajat kirjoittavat kuukausittain vaihtuvista erilaisista aiheista. Maaliskuun yhteistyöpostauksen teema on nimeltään "blogin tarina". Kurkkaa kaikkien bloggaajien aiemmat yhteistyöpostaukset Mammalandian kotisivuilta!


Mammalandian tämän kertainen postausaihe on ainakin tässä osoitteessa siitä osuva ja ajankohtainen, että toissapäivänä tosiaan vietettiin Kochanie-blogin kaksivuotissynttäreitä. Aika on mennyt nopeasti, tuntuu että justhan minä vasta odotin Lukaa ja naputtelin tänne ensimmäisiä postauksiani. Ja toisaalta taas tuntuu, että tämä harrastus on kulkenut mukana jo niin kauan, että mitenköhän sitä osaa olla sitten joskus kun blogia ei enää ole! 

Blogini tarina sai alkunsa maaliskuussa 2015, ollessani 24. raskausviikolla. Muistan, että olin jo pitkään miettinyt äitiysblogin perustamista, mutta en ehkä oikein ollut uskaltanut, sillä aihe tuntui niin henkilökohtaiselta ja minä toisaalta niin vauva-asioista mitään tietämättömältä. Tietenkin nyt jälkeen päin ajattelen, että juuri senhän takia blogin perustaminen oli niin hyvä juttu! Minulle on myös ollut jotenkin itsestäänselvää esiintyä blogissa omalla nimellä ja naamalla, joten senkin takia halusin odottaa ainakin rakenneultraan asti, ennen kuin raskausasioista halusin kovin julkisesti huudella. Olin kirjoitellut blogeja aikaisemminkin, mutta niissä ei aiemmin ollut mitään niin tarkkaa teemaa vaan blogit olivat enemmän päiväkirjamaista sillisalaattia, ja jotenkin sellainen homma ei lopulta pidemmän päälle tuntunut niin mielekkäältä eivätkä sellaiset blogit löytäneet ikinä kovinkaan suurta lukijajoukkoakaan. Tarkemmin rajatun aihepiirin blogin pitäminen on tuntunut kivemmalta ja verkostoituminen toisten mammabloggaajien kanssa helpommalta - ja se on myös ihan parhaita asioita koko tässä touhussa! Nimenomaan sen vertaistuen takia blogin ihan alunperin perustinkin. En ensimmäisessä raskaudessani tuntenut juuri muita äitejä ja kaipasin kovasti paikkaa, jossa voisin ihan vapaasti ja sydämeni kyllyydestä puhua vauvoista ja muista äitijutuista. Tiesin kyllä, että voisin vanhoillekin ystävilleni puhua niistä asioista, mutta ei se kuitenkaan tuntunut ihan samalta enkä toisaalta halunnut muuttua heidän silmissään pelkästään lapsista jauhavaksi äiti-ihmiseksi, kun kukaan muu ystävistäni ei silloin ollut kanssani samassa elämäntilanteessa. Blogi taas on tuonut elämääni paljon uusia ihania tyyppejä - osa virtuaalisia mammakavereita, osan kanssa ollaan ystävystytty ja tutustuttu ihan oikeassakin elämässä.


Olen aina pyrkinyt kirjoittamaan blogia avoimesti, mutta vältellyt ehkä kuitenkin liian henkilökohtaisia asioita. Mulle blogi on ennen kaikkea hyvän mielen paikka ja kirjoitan mieluummin kevyistä aiheista, kuin vaikka kovin kärkkäitä mielipidepostauksia. Ennen kaikkea blogi on paikka, jonne on ollut kiva dokumentoida palasia meidän elämästä erityisesti tästä perhenäkökulmasta katsottuna. Olen huono pitämään vaikka paperista päiväkirjaa, ja jos en olisi kirjoittanut asioita ylös tänne, niin varmasti paljon olisi jo unohtunut. Blogin pitäminen myös motivoi ottamaan enemmän kuvia, vaikkei läheskään kaikki ikinä edes päädy julkaistavaksi. Musta on ihanaa, kun on niin paljon kuvia ja muistoja tallessa ensimmäisestä raskaudesta ja vauvavuodesta, sekä nyt myös tästä toisen lapsen odotuksesta! Huomaan, että vauvavuotena vauvasta kirjoittaminen oli helppoa, mutta nykyään Lukaa näkyy blogissa vähemmän tai ainakin vähän eri tavalla. Välttelen suoria kasvokuvia enkä kirjoittele hänestä enää yhtä tarkkoja juttuja kuin ennen. Mietin enemmän, mitä kaikkea ylipäänsä haluan julkaista. Nyt kun olen raskaana, niin siitä kirjoittaminen on paljon helpompaa, koska tavallaan kirjoitan kuitenkin vain itsestäni, vaikka toki vatsassa ihan oikea ihminen kasvaakin. On helpompaa kirjoittaa omista raskausvaivoista, äitiyteen liittyvistä mielipiteistä tai lastenhuoneen sisustuksesta, kuin vaikkapa taaperon uhmaamisesta tai pottaharjoittelusta. Eikä sellaisia postauksia täällä näykään. Ei meidänkään elämä pian 2-vuotiaan kanssa ole aina pelkkää naurua ja hattaraa, mutta mun mielestä on kuitenkin ihan okei keskittyä blogissa enimmäkseen vain niihin positiivisiin asioihin eikä se tarkoita että homma olisi epäaitoa. Toivon, ettei enää nykymaailmassa kovinkaan moni lue blogeja ihan niin mustavalkoisesti, että uskoisi kaiken blogissa näkyvän olevan koko totuus, vaan tiedostaisi myös sen että bloggaajan elämään kuuluu aika paljon kaikkea muutakin, jota ei ulospäin tarvitse näyttää!

Aina välillä mietin blogini nimeä. Valitsin blogin nimeksi puolankielisen sanan Kochanie, joka tarkoittaa vähän samaa kuin englannin "darling" tai suomeksi vaikkapa "kulta". Sana lausutaan suurin piirtein "kohanie" ja on yksi lempisanoistani puolan kielellä. Mulle nimi on itsestäänselvä ja sopii mielestäni blogille hyvin, sillä meidän perhe on kaksikielinen ja -kulttuurinen. Aika usein kuitenkin mietin, että onkohan se ulkopuolisen korvaan liian hankala ja pitäisikö mammablogilla olla paremmin aihetta kuvastava nimi! Että karistaakohan tällainen kummallinen nimi lukijoita pois? Mutta toisaalta, olen tähän jo aika kiintynyt ja niin tottunut, etten ehkä osaisi keksiä blogille enää mitään muutakaan nimeä!

Musta olisi kiva kuulla, millaisia tarinoita teidän blogeilla on! Niin, ja postaustoiveita kuuntelen edelleen mielelläni - millaisia juttuja te tykkäätte eniten täällä lukea?

Mammalandian kotisivut ja Facebook

xoxo Nelli

Seuraa meitä instagramissa!

© Kochanie. Design by Fearne.