Seitsemän arkikuvaa #2

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Takana on ollut aika raskas viikko ja huomasin, ettei kuviakaan ole kertynyt kameraan sen paremmin kuin puhelimeenkaan läheskään niin paljon kuin yleensä. Silti - tai ehkä juuri siksi - ajattelin kuitenkin nyt koota arkikuva-postauksen tästä tylsän tahkeasta viikosta, sillä aika monta hauskaakin hetkeä siihen on mahtunut, kaikesta huolimatta. Kamil on ollut nyt koko kuun paljon töissä ja oma olokin alkaa olla jo erittäin raskaana oleva, joten ei ole aina helppoa olla tuon taaperon kanssa kahdestaan kotona, ja liian usein päivät menevät tuntien ja minuuttien laskemiseksi. Onneksi ensi kuun pitäisi olla vähän helpompi, eikä tässä muutenkaan ole jäljellä enää kovin montaa viikkoa raskautta, joten kyllä me pärjäillään. Ja vaikka välillä tuntuisikin vaikealta, niin aina voi katsoa taaksepäin juuri tällaisiin kuviin ja todeta, että on meillä kyllä ollut tosi kivaakin.


1 ♥ Viikko alkoi ihan mukavasti sillä, että ostimme vihdoin vohveliraudan! Tämä on taas niitä hankintoja, joka on ollut jo pitkään mielessä, että sellainen olisi kiva varsinkin viikonloppuaamiaisia ajatellen, mutta ei sitten kuitenkaan vain olla ikinä saatu aikaseksi ostaa. Nyt sitten napattiin kauppareissulla mukaan ostoskoriin, mistäs muualtakaan kuin Lidlistä. Banaanivohvelit ovat Lukan herkkua, eivätkä edes mitenkään kovin epäterveellisiä, kun niihin ei tule ollenkaan sokeria tai vehnäjauhoja. Hyvä ostos siis, vähän vaihtelua meidän aamupaloihin!


2 ♥ Tiistaina vietettiin ystävänpäivää ja musta oli niin liikkistä, kun Luka antoi isille ensimmäisen itsetekemänsä kortin! Kortteja askarreltiin viime viikolla kerhossa ja Luka valitsi omaansa tietenkin erilaisia autotarroja - sentään teemaan sopien kuitenkin yhden sydämenkin. Minä puolestani sain kukkasia, jotka ovat ilahduttavasti pysyneet hengissä koko viikon mieltä piristämässä.


3 ♥ Tämä ei ole kovinkaan onnistunut tai edustava kuva meistä kummastakaan (näytän ihan idiootilta!), mutta fiilis siinä on iloinen, ja kun muistelen tuota päivää niin en voi edelleenkään olla hymyilemättä. Keskiviikkona oli täydellisen kaunis ja aurinkoinen talvipäivä ja me nautittiin siitä tallustelemalla Näsijärven jäällä. Alan olla jo lopen kyllästynyt talveen, mutta tällaiset hetket ovat ihan parasta.


4  Silloin kun isi menee vasta iltavuoroon, on aamuista otettava kaikki irti. Äidin on ihan turha kuvitella kelpaavansa mukaan mihinkään leikkeihin - mutta toisaalta, olen kyllä salaa tyytyväinen siihen, kun saan kerrankin vain maata sohvalla ihan rauhassa... Edes hetken.


5  Luka on taas alkanut heräämään yhä aikaisemmin aamulla. Kaiholla muistelen niitä tammikuun päiviä, jotka alkoivat parhaimmillaan vasta kahdeksan jälkeenkin... Tässä kuva lauantaiaamulta kello 6.30, taaperon leikit ovat jo täydessä touhussa äidin vasta käynnistellessä aivotoimintaansa. Eikä Pikku Kakkonenkaan ala vielä moneen hetkeen...  


6  Mulle iski eilen pieni flunssa, ja olen hieman kateellinen Lalkalle, joka halutessaan voi viettää päivät pitkät nojatuolissa röhnöttämällä. Meillä koira ei saa tulla sohvalle, mutta tuo yksi nojatuoli on hänellekin sallittu paikka, ja sen Lalka on totisesti ottanut omakseen. Välillä koira on ihan närkästynyt, jos joku muu on erehtynyt siihen istumaan ja tunkee viereen vaikka väkisin.


6  Vietettiin tänään tätä sunnuntaipäivää mummin luona Kamilin ollessa töissä. Iltapalaksi mummi teki meidän lapsuuden herkkua "vaahtopuuroa" eli maizena-maissitärkkelyksestä valmistettua puuroa. En edes muista, milloin olisi itse viimeksi sitä syönyt eikä Lukakaan ole sitä aikaisemmin päässyt maistamaan, mutta upposi taaperolle kyllä oikein hyvin ja itsellekin tuli ihan nostalginen olo! Tekovaiheessa Lukan piti tietenkin olla mukana auttamassa vatkaamisessa ja kaikessa muussakin - nykyään kokkaaminenkin alkaa olla vaikeaa, kun pieni mies haluaa auttaa kaikessa, mutta ei kuitenkaan vielä oikein osaa tai malta kuunnella ohjeita!


7 ♥ Taapero saatu yöunille ja taas yhdestä viikosta selvitty ehjin nahoin. Tää on niitä hetkiä, kun en jaksa välittää olohuoneessa vallitsevasta lelukaaoksesta, koska leikit jatkuu aamulla kuitenkin, ja ehtiihän ne siivota myöhemminkin. Me alettiin pari päivää sitten Kamilin kanssa katsomaan Netflixistä uutta sarjaa Please Like Me ja se olisi ohjelmassa nyt tänäänkin. Tuun myös ehkä hieman ikävöimään tätä pöytääni sitten myöhemmin!

xoxo Nelli

4 kommenttia

  1. Vaahtopuuro maizenasta. Kuulostaa hauskalta, miten sellainen tehdään? :)
    http://westendmum.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paketin kyljessä taisi olla ohje, itse en tekoprosessia juuri seurannut kun taapero auttoi mummia :D aika samaan tapaan kuin normaali puuro kuitenkin :)

      Poista
  2. Kätevä pöytä :D Oman pöydän kasvua odotellessa :D Täälläkin on ollut semiraskaita päiviä, tää alkuraskauden etovuus ja väsymys on "ihan kiva" kombo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha tää on kyllä! Hyvä just syödessä :) Tsemppiä sinnekin, seesteistä keskiraskautta odotellessa vai mitä ;)

      Poista

Seuraa meitä instagramissa!

© Kochanie. Design by Fearne.