Raskausviikko 29+0

maanantai 20. helmikuuta 2017

Uusi raskausviikko pyörähti käyntiin ei-niin-mukavissa fiiliksissä. Mulle nimittäin pärähti pitkästä aikaa oikein kunnon flunssa, enkä kyllä tätä olisi nyt ollenkaan kaivannut tähän kaikkien näiden muiden olojen päälle! Ei tämä flunssa edes oikeasti varmaan ole niin paha, mutta nyt tässä vaiheessa raskautta kaikki tällainen ylimääräinen tuntuu kyllä sata kertaa raskaammalta ja uuvuttavammalta kuin normaalisti. Siksi tämän viikon mahakuvakin nyt tällaisena tyylikkäänä päättömänä versiona, en ole oikein edustuskunnossa tällä hetkellä!


Pieni on ollut edelleen tosi kova liikkumaan eikä tämän raskauden aikana ole juuri tarvinnut huolestua hiljaisista päivistä ja siitä, onko mahassa varmasti kaikki hyvin. Muistan, että Lukan odotuksessa niitä panikointeja oli useammin, vaikka hänkin kyllä oli kova potkimaan. Eilen oli ensimmäistä kertaa sellainen päivä kun kiinnitin huomiota siihen, että vauva oli ollut tavallista rauhallisempi. Kun heräsin Lukan kanssa päiväunilta eikä vauva silloinkaan vielä aloittanut sitä perinteistä potkunyrkkeilysarjaansa eikä pienet vatsan tökkimisetkään auttaneet, aloin jo hieman huolestua. Onneksi dopplerilla reippaat sydänäänet löytyivät heti ja viimeistään illalla möyrintä jatkui taas normaaliin tapaan. Ehkäpä pikkuinenkin otti vain vähän tavallista enemmän lepoa, kun äitikin oli hieman puolikuntoinen! Tällaisia huolestumisia ei kyllä ole ollut ikävä ja toivottavasti Pottu jatkaa tuota tuttua energistä menoaan loppuun asti, eikä tarvitsisi stressata liikelaskentojen kanssa.

Olenkin tässä viime aikoina postauksissa maininnut olon olevan tällä hetkellä aika raskas. Välillä henkisesti, mutta ennen kaikkea fyysisesti. Selkäni nyt tunnetusti reistailee raskausaikana muutenkin, mutta nyt olen päässyt ensimmäistä kertaa elämässäni kokemaan myös sen, miltä iskias-kipu tuntuu. Mua inhottaa todella paljon tällainen fyysinen rajoittuneisuus, kun en pysty tekemään asioita samalla tavalla kuin ennen ja monet ihan tavallisetkin asiat tuntuvat äärimmäisen hankalilta - siis vaikka nyt sängystä ylös pääseminen. Onneksi aina voi lohduttautua ajatuksella, että ei tätä ole kuitenkaan jäljellä enää kuin maksimissaan pari kuukautta! Tuntuu, että kaikki nämä raskausvaivat iskevät nyt kertaheitolla päälle, sillä nyt myös närästys on alkanut vaivaamaan ensimmäistä kertaa tämän raskauden aikana. Viime yönä en nukkunut juuri ollenkaan, sillä ensin valvotti flunssa ja sitten oli vielä pakko nousta ylös sängystä aamuviideltä, kun närästi niin kauheasti. Mantelit ja lasi maitoa onneksi auttoivat vähän, mutta kävin sitten vielä varmuudeksi ostamassa Rennietä kaappiin vastaisuuden varalle! Että joo, juuri nyt olo ei raskauden suhteen ole kyllä hehkeimmillään!

Tuntuu ehkä vähän hassulta sanoa näin, mutta kaikista näistä valituksistakin huolimatta tunnen oloni kuitenkin ihan hyväksi ja erityisesti onnelliseksi. Mulla alkaa olla vain jo niin kovin malttamaton olo päästä jo tapaamaan tyttäreni ja nähdä, millainen tyyppi hän oikein on! Vielä on kuitenkin viikkoja jäljellä ja tiedän kyllä, että mitä kauemmin hän saa vielä mahassani kasvaa, sen parempi. En tiedä johtuuko se lähestyvästä keväästä vai pesänrakennusvietistä, mutta mut on myös vallannut kauhea sisustusvimma ja tekisi mieli laittaa koko koti uuteen uskoon! Ehkä sitä kohta jo voisi alkaa laittaa vauvan nurkkaustakin valmiiksi meidän makuuhuoneeseen...

xoxo Nelli

4 kommenttia

  1. Enää ei montaa viikkoa ole jäljellä niin sitten pääset tutustumaan ihanaan pienokaiseen! :)

    Mä muistan miten mulla oli raskaana ihan kauhea pesänrakennusvimma.

    Pikaisia paranemisia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, onneksi! <3 tässä raskaudessa sitä on jotenkin paljon malttamattomampi kuin ekassa!

      Mulla ei ole tähän mennessä vielä niin kauheasti ollut mutta nyt on sekin sitten iskenyt :)

      Kiitos!

      Poista
  2. Voih, tsemppiä kipuiluun ja miten sun raskaus on mennyt näin nopsaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Ja samaa ihmettelen kyllä itsekin :D

      Poista

Seuraa meitä instagramissa!

© Kochanie. Design by Fearne.