Miten niin leikkiminen on vaikeaa?

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Kuorma-auto ja traktori ajavat toisiaan takaa lastenhuoneen lattialla. Tässä sitä päristellään huulilla niin kuin autoilla ajaessa kuuluu ja taapero huutaa PII-PAA PII-PAA - enkä minä korjaa, vaikka eihän traktorit nyt niin sano. Kohta kädessäni on duplo-eläin, jolle poika syöttää duplo-ruokaa, nam nam nam, ottaisin vähän lisää kiitos, sanon ja poikaa naurattaa. Hei, leikitäänkö piilosta? Taapero kikattaa ja puolet siitä on näkyvillä viltin alta, mutta etsin silti teatraalisesti ympäri huonetta. Onkohan se mennyt maton alle? Tai kenties kukkaruukkuun? Ei näy missään. 


Kyllä, minä leikin Lukan kanssa paljon eikä se minusta ole kovin vaikeaa. Ehkä olen sitten vain tosi lapsellinen, kun en oikein edes ymmärrä, miten sellainen asia kuin leikkiminen ylipäänsä voisi olla kovin hankala juttu. Sehän on mielikuvitusta ja siinä kaikki on mahdollista. Totta kai myönnän senkin, että ei leikkiminen nyt välttämättä myöskään ole sitä, mitä kaikkein mieluiten tekisin jos saisin aivan vapaasti valita miten vapaa-aikani kuluttaisin - olenhan aikuinen! - mutta niin olen kotiäitikin. Leikki on lasten työtä ja minun työni tällä hetkellä, no se on hoitaa lastani ja olla tämän kanssa. Olen viime aikoina törmännyt tosi usein blogiteksteihin tai muihin nettikirjoituksiin, joissa vanhemmat (useimmiten äidit) valittavat, kun he eivät osaa leikkiä lastensa kanssa eikä se heitä kiinnostakaan. Miksi aikuisen nyt pitäisi leikkiä, kysytään. Se on sitä paitsi ihan tylsää ja tyhmää ja vaikeaa. Ja siis tosi lapsellista! Minä olen kuitenkin aikuinen. Ei minun kuulukaan enää olla kiinnostunut leikkimisestä, sillä en ole leikki-ikäinen; minä saan olla kiinnostunut kulttuurista ja punaviinistä ja muista aikuisten jutuista enemmän kuin barbeista ja paloautoista. Eikö niin? Mun mielestä noi ovat vähän naurettavia argumentteja, koska eikö se nyt ole ihan itsestäänselvää? En minäkään tässä 27-vuotiaana leikkisi pikkuautoilla, jos ei minulla olisi lasta. Olen oikeasti lukenut tosi hassuja kommentteja tästä aiheesta, kun vanhemmat perustelevat sitä, miksi eivät leiki. 

"Välttelen myös leikkimistä, sori vaan, mutta minusta se ei ole aikuisten tehtävä. Leikkikööt itekseen tai keskenään."

"Joku vetää tästä herneen nenään, mutta kun muutaman vuoden katsoin yhden lähipiirissä olevan vanhemman leikkimistä lapsen kanssa, ja se oli todella hölmön näköistä ja oikeastaan naurettavaakin, niin päätin, etten ala tuohon samaan."

"Hankala pakottaa itsensä nauttimaan sellaisesta mikä ei tosiaan vois vähempää kiinnostaa (tyyliin muovivihannesten pakkaaminen pieneen matkalaukkuun ja eväsretki makuuhuoneeseen = tytön lempileikki)."

"En vaan osaa leikkiä. Ei voi olla mitään tylsempää kun istua lattialla ja leikkiä pikkuautoilla tai jollain muovieläimillä."

"Ei aikuisen kuuluu, eikä pidä, alentua missään asiassa lapsen tasolle."

Apua!


Olen kyllä myös sitä mieltä, että lapsen on hyvä osata leikkiä itsekseenkin ja että toinen lapsi usein on lapselle se kaikkein paras leikkikaveri. En halua ajatella, että minun on mikään pakko leikkiä lapseni kanssa, mutta teen sitä kyllä ihan mielelläni. En joka ikisenä valveillaolohetkenä, mutta aika paljon kuitenkin. Yritän kannustaa Lukaa touhuamaan yksinkin ja tapaamme monta kertaa viikossa kavereita, jotta Luka saa leikkiä ikätovereidensa kanssa eikä pelkästään äidin. Kotona kahdestaan ollessammekaan emme jatkuvasti vain leiki, me myös esimerkiksi luemme, piirrämme ja otan taaperon mukaan kotitöihin. Silti pidän sitä ihan oikeaa leikkimistäkin tärkeänä. Joku sanoi hyvin, että leikki on pääsy pienen lapsen maailmaan ja pään sisälle. Lapsi oppii leikin avulla ja uskon, että aikuisen läsnäolo siinä edes välillä kehittää lasta toisella tavalla kuin lasten kanssa leikkiminen, ja on tälle tärkeää. Minusta on hauska seurata, miten Lukan leikit ovat ajan saatossa kehittyneet ja kuinka niissä alkaa olla yhä enemmän jujua. On aina yhtä mielenkiintoista huomata, kuinka monenlaisiin ja aivan pienimpiinkin yksityiskohtiin ympäröivästä, oikeasta maailmasta tuo pieni ihminen kiinnittää huomiota ja tuo niitä mukanaan leikkeihinsä. Jos en istuisi alas leikkihuoneen lattialle ja astuisi mukaan lapseni leikkimaailmaan, jäisi minultakin paljon tärkeää huomaamatta. Leikissä pääsee kohtaamaan ja tutustumaan lapseensa eri tavalla kuin arjen muissa puuhissa.

Eikä leikkiminen ole vaikeaa. Luulen, että moni aikuinen vain tekee siitä vaikeaa miettimällä liikaa. Ei sitä tarvitse osata tehdä samalla tavalla kuin lapsi (herranjestas, en minäkään osaa), mutta pieni heittäytyminen on silti ihan hauskaa. Lapsi yleensä kuitenkin ohjaa leikkiä ja aikuinen voi vain seurata siinä mukana, lasta kuunnellen. Leikkihän on, loppujen lopuksi, nimenomaan lapsen juttu. Leikki on lapselle tärkeää, samoin kuin se, että hän huomaa aikuisen olevan kiinnostunut niistä itselleen tärkeistä asioista. Se on yhdessäoloa, hauskanpitoa, aikaa ja läsnäoloa. Ei sitä kannata ottaa niin kovin vakavasti.


Leikitkö sinä?

Tämän tekstin tarkoitus ei ole loukata ketään tai väittää, että olisin parempi vanhempi kuin ne, jotka eivät leiki. Jos leikkiminen ei kertakaikkiaan kiinnosta, niin toki toisenlainen läsnäolo on parempaa kuin väkisin tympääntyneenä leikkiminen. Teksti on enemmänkin kannanotto siihen, kun aikuiset käyttävät argumenttina sitä, että he eivät osaa leikkiä. Se on nimittäin mun mielestä oikeasti aika pönttö syy olla leikkimättä.

xoxo Nelli

9 kommenttia

  1. Mä yhdyn siihen, että leikkiminen on mun mielestä tosi vaikeaa ja usein meillä lapset leikkivät keskenään :) Sen sijaan itse pyrin tekemään heidän kanssaan meille molemmille mieluisia asioita, kuten lautapelit, askartelu, muovailu ja leipominen :) Uskon siihen, että lapsi vaistoaa kyllä sen jos aikuinen ei oikein tunne oloaan hyväksi ja se osiltaan heijastuu leikkeihin. Ja toisaalta meidän lapset on kyllä aika paljon isompiakin :D Silloin vuosia sitten leikin enemmän, nyt se on unohtunut kuin peter panilta konsanaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, varmasti isompien lasten kanssa se leikkiminen on vähän vaikeampaa/erilaista ja toisaalta jos on sisaruksia niin ei äitiä välttämättä tarvita tai kaivatakaan niihin leikkihin samalla tavalla :) Ja isompien kanssa voi keksiä paljon muutakin kivaa tekemistä!

      Poista
  2. Olen Mirkka, olen 37-vuotias ja leikin mielelläni. Poikani on 1,5 vuotias, joten leikitkin on vielä vaihtelevia, enkä aina pysy perässä mitä tapahtuu, mutta onko tuolla väliä. En ole onnistunut tappamaan sisäistä lastani, joten myönnän jopa nauttivani lapsen kanssa leikkimisestä. Ennen omaa lasta autoin siskonpoikaa kokoamaan legoautoja (hänen taidot ei vielä silloin riittänyt, nyt ei tarvitse enää apuja). Myönnän odottavani aikaa, kun Ukkeli tuosta kehittyy ja hänen kanssaan pääsee pelaamaan lautapelejä, askartelemaan, yms. Tässä vaiheessa leikit menee vielä lapsen ehdoilla, joten hänelle ei kannata "sääntöjä" selittää, kuten mainitsemasi mitä traktori ei sano :). Mielikuvitus on rikkaus ja annetaan sen vielä kukkia.
    Vaikka itse leikinkin, ymmärrän heitä, joille se ei ole niin luonnollista. Lapsi ei asiaa ymmärrä samalla tavalla kuin aikuiset ja jos jossakin perheessä vanhemmat ei leiki, niin todennäköisesti ei lapsi sitä osaa edes kaivata. Eli jatka vaan samaan tahtiin ja tee mikä tuntuu hyvältä :)
    himasaimi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti kirjoitettu :) Tällaisen pienen kanssa leikit ovat kyllä aika hauskoja ja vaihtelevia, ja niissä on aika helppo olla mukana vaikkei tosiaan aina tiedäkään ihan mitä tapahtuu :D

      Poista
  3. Leikkiminen ja heittäytyminen on hauskaa hommaa :) Toki ei sitä loputtomiin jaksa, mutta ei meillä ainakaan nuo yhteiset leikkihetket tuon vajaan puolitoistavuotiaan tirpan kanssa vielä kauhean pitkäkestoisia sessioita ole :)
    "Alentua lapsen tasolle", lapsen tasohan nimenomaan on useimmiten jotain paljon hienompaa, kuin se aikuisen mielikuvitukseton perus habitus ;)
    Se on jotenkin aina niin hellyyttävää, kun taapero ottaa kädestä kiinni ja sanoo napakasti "mennään!", taluttaen tämän äidin duplo-laatikolle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä useampien aikuisten pitäisi nimenomaan "alentua" sille lapsen tasolle! Lapsilla on hienoja juttuja ja mielikuvitusta ihan toisella tavalla kuin suurella osalla aikuisista ;)

      Poista
  4. Mun mielestä varsinkin tämän ikäisten lasten kanssa leikkiminen on vielä tosi helppoa, ei tarvitse olla mitään monimutkaisia juonikuvioita tms. ja riittää kun vaikka päristelee sillä autolla :D Ei muakaan aina välttämättä niin huvittaisi leikkiä, mutta koen kanssa tärkeäksi olla mukana ja läsnä lapsen puuhissa. En aina, mutta yleensä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Nää taaperot on aika vähään tyytyväisiä vielä onneksi :)

      Poista

Seuraa meitä instagramissa!

© Kochanie. Design by Fearne.