#kootd ja taaperon uusi tukka

torstai 2. helmikuuta 2017

Tämä viikko on kyllä mennyt jotenkin ennätyksellisen nopeasti ja olen ihan sekaisin päivissä. En yhtään tajua, että huomenna on jo perjantai! Alkuviikko meni kotosalla pienen nuhanenän kanssa,  ja jotenkin itsellekin tuli siitä ihan nuutunut olo, kun ei päässyt oikein mihinkään. Mutta eilen uskaltauduttiin taas jo perhekerhoon ja saatiin illalla myös vähän kavereita kylään - juttuseuraa äidille ja leikkikaveri taaperolle. Heti kyllä piristyi mieli, meillä kummallakin! Ja nyt loppuviikosta Luka pääsee onneksi harrastuksiinkin vähän purkamaan ylimääräistä energiaansa... Viikonloppua kyllä odottelen innolla: lähden itse sunnuntaipäiväksi Helsinkiin ja saan pientä irtiottoa tästä kotiarjesta. En ole kovin montaa kertaa ollut pidempää aikaa erossa Lukasta, joten ikävä varmaan ehtii tulla jo tuollaisen päiväreissunkin aikana! Luka sen sijaan on luultavasti vain onnessaan, kun saa viettää koko päivän isänsä kanssa. On nimittäin sellainen isin poika nykyään tuo taapero, että äiti kyllä usein jää kakkoseksi silloin kun isi on kotona.


Tänä aamuna käytiin myös leikkimässä yhden Lukan kaverin luona ja samalla ohjelmanumerossa oli Lukan hiusten leikkuu. Tämä äitikaverini on ammatiltaan parturi-kampaaja ja oli lupautunut vähän siistimään Lukan pitkähköksi venähtänyttä kuontaloa. Luka ei ole vielä ikinä käynyt oikeasti parturissa, vaan tukkaa on koitettu leikellä ihan vaan kotosalla. Nyt viime aikoina taapero ei olekaan enää antanut meidän koskea hiuksiinsa alkuunkaan, vaan pistää kyllä vastaan minkä pystyy. Ei auta herkuilla lahjonta eikä telkkari hämäyskeinona. Ajattelin, että ehkä Luka antaa jonkun vähän ulkopuolisemman paremmin koskea tukkaansa ja toisaalta lopputuloskin olisi varmasti pikkuisen hienompi ammattilaisen tekemänä! Itselläni oli leikkauksen suhteen toiveena ainoastaan, ettei tukkaa leikattaisi liian lyhyeksi eikä se myöskään saisi olla mallia potta. Ja tällainen siitä sitten tuli...



Ihana ja niin iso poika! Lukalla on pitkään ollut niin sellainen villi ja aika pitkäkin tukka, että kyllähän tähän uuteen kuontaloon on hieman totuttelemista, mutta ai vitsi että tykkään. Hauskaa, miten varsinkin poikalapsilla tuo hiustenleikkuu vaikuttaa kyllä niin kovasti ilmeeseen. Heti kun tukka lyhenee, katoaa loputkin rippeet sellaisesta pikkuvauvamaisuudesta ja tulee niin ison pojan näköiseksi! Mutta on tää vain söpö. Näissä kuvissa hiukset ovat vielä vähän leikkaamisen jäljiltä "tönköt", mutta eiköhän ne siitä suihkun jälkeen sitten asetu vielä paremmin. Itse hiusten leikkaaminenkin sujui ihan hyvin, keskitason oppilas, sanoi kaverini. Minä odottelin toisessa huoneessa sillä välin kun Lukan tukkaa leikattiin ja hän sai samalla syödä vähän herkkuja ja katsoa auto-ohjelmaa telkkarista. Vähän taapero toki yritti vastaan laittaa, mutta ei onneksi niin katastrofaalisesti kuin kuulemma monet pienet asiakkaat ovat tehneet... 



Itse asiassa olin ajatellut ottavani tänään pitkästä aikaa taaperon asukuvat, mutta kuvaajan ja kuvattavan välinen yhteistyö oli taas mitä oli... Lukaa ei enää kameralle poseeraaminen kiinnosta tippaakaan, päinvastoin hän yleensä jopa karkaa pois tilanteesta tai kääntää vain selkänsä. Ei siis ole helppoa! Meille kotiutui juuri uusi fb-kirppislöytö eli tuo Noshin ihana valas-teeppari, ja pakkohan se oli heti laittaa päälle. Tässä on tosi kivat värit, ja koska rakastan valaita niin olen tätä paitaa jo jonkin aikaa kyttäillyt, jos tulisi vastaan sopivassa koossa. Ja vihdoin kävi tuuri! Housut puolestaan ovat Marimekon.

xoxo Nelli

2 kommenttia

  1. Voi vitsi, miten ison pojan näköinen! Vau! Hiusten leikkaus tekee niin erinnäköiseksi!

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Muuttui kyllä ilme kertaheitolla :) <3

      Samoin sinne! :*

      Poista

Seuraa meitä instagramissa!

© Kochanie. Design by Fearne.