Isin kulta


Täällä lomalla Lukasta on kuoriutunut varsinainen isin poika. Tuntuu, että nyt kun isi on koko ajan paikalla, ei tätä saisi päästää silmistään ollenkaan - ettei se taas vain katoa jonnekin. Ennen lomaa Kamililla oli töissä aika paljon iltavuoroa, jolloin poika ehti nähdä isäänsä vain aamupäivisin ja päiväunien aikana tämä oli jo karannut töihin, josta palasi kotiin usein vasta Lukan mentyä yöunille. Toki Luka silloinkin oli kovasti isin perään aina kun tämä vain oli kotona, mutta ei kuitenkaan mielestäni mitenkään ihan erityisesti tämän perään kaivannut, koska oli kai vähän tottunutkin siihen, että isi nyt vain sillä tavalla aina tulee ja menee. Lähtee, mutta tulee kyllä aina takaisin. 

Mutta nyt! Yhtäkkiä isi ei teekään noita monen tunnin katoamistemppujaan, vaan on täällä koko ajan. Tuntuu, että taaperon on nyt otettava tästä ilosta kaikki irti. Isin sormeen tartutaan päättäväisesti ja viedään tämä auto- tai duploleikkeihin. Päiväunien jälkeen isin syli on se, mikä kelpaa. Ja muutenkin yhtäkkiä tämä niin touhukas poika malttaakin (ja haluaa!) olla paikoillaan ja sylissä kannettavana - isin sylissä nimittäin.


Välillä olen helpottunut siitä, että se onkin nyt isä, jonka perään itketään vessan oven takana. Välillä taas sydäntä riipaisee. Mielessä kaikuu terveydenhoitajan sanat tämän uuden raskauden ensimmäiseltä neuvolakäynniltä: vauvan myötä isästä tulee yleensä entistä tärkeämpi esikoiselle, sillä tämä voi kokea äidin pettäneen hänet. Miten kamala ajatus! Olen kai niin tottunut siihen, että Luka on niin kunnon äidinpoika ja meillä on taaperon kanssa niin lämmin ja läheinen suhde, että tunnen ehkä pientä hölmöä mustasukkaisuuttakin siitä, että välillä en kelpaakaan vaan pojan on saatava isi. Ja oikeasti vähän kyllä sattuu ajatus siitä, että Luka ajattelisi minun "hylänneen" hänet uuden vauvan myötä tai että hän ei enää olisi äidille yhtä rakas ja tärkeä kuin ennen. Toivon, että ylireagoin vain (taas kerran), ja että tämä kaikki on oikeasti paljon kovempi paikka äidille kuin pojalle! Niin moni muukin lapsi ennen meitä on kuitenkin sopeutunut ihan hyvin pikkusisaruksen tuloon...

Ja sitä paitsi, onhan se nyt kuitenkin aika ihanaakin katsoa noita kahta elämäni miestä yhdessä. Yritän siis vain niellä ylpeyteni ja olla onnellinen siitä, että myös isällä ja pojalla on niin hyvä suhde keskenään - ja että minäkin saan välillä lojua rauhassa sohvalla kun leikkeihin kelpaa vain isi. Ja kun loma loppuu ja arki taas koittaa, niin saa taaperokin varmaan taas roikkua ihan kyllästymiseen asti minun lahkeessani, ja silloin luultavasti lasken taas tunteja siihen, että isi tulee kotiin! 

(Ja onhan täällä lomallakin myös niitä hetkiä, kun taapero tulee kädet ojossa luokseni, sanoo "äääi-ti!" sillä maailman suloisimmalla intonaatiolla ja haluaa syliin. Että niin, kai minä oikeasti vain ylireagoin. Molempien kultahan tuo poika on.)

xoxo Nelli

2 kommenttia

  1. Ihana isä-vaihe <3
    Meillä on jostain syystä melkoinen äiti-vaihe meneillään. Vain äiti saa pitää kädestä kiinni, jos kävelemme jonnekin, ja vain äiti saa lukea kirjoja(vaikka yleensä isä lukee iltasadun). Vessaankaan en saisi mennä, vaan heti ollaan oven takana koputtelemassa.
    Saa nähdä, milloin meille tulee isä-vaihe :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin Luka on normaalisti enemmän minun perääni, mutta tosiaan nyt täällä lomalla on näköjään pitänyt ottaa kaikki irti isin läsnäolosta <3

      Poista

© Kochanie • Theme by Maira G.