Taas olisi aika uusimpien masukuulumisten, vaikka eipä täällä erityisesti mitään uutta auringon alla olekaan. Olo on edelleen ihan hyvä; vaikka liitos- ja selkäkipuja on, niin olen huomannut, että mieli on kuitenkin ollut viime aikoina erityisen positiivinen. En ole enää jatkuvasti ihan niin pinna kireällä ja kiukkuinen kuin vielä jokin aika sitten, hah! Ja hyvä niin. Tällä hetkellä tuntuu vain siltä, että päivät ja viikot soljuvat eteenpäin mukavan leppoisasti, meillä taaperon kanssa arki sujuu kivasti ja muutenkin vain odottelen positiivisin mielin kevättä ja kaikkea tulevaa. Masuvauva on kova jumppaamaan enkä ole havainnut tällä olevan mitään erityistä päivärytmiä, vaan potkuja satelee samalla tavalla ihan kaikkina vuorokaudenaikoina. Viime aikoina potkuja ei ole tuntunut enää yhtä paljon niin alhaalla kuin ennen, joten voisikohan olla, että tyyppi on heittänyt itsensä ympäri eikä olekaan enää perätilassa? Tälläkin kirjoitushetkellä tunnen napakoita potkuja mukavasti suoraan kylkiluissa. No, ensi viikolla päästään taas ultraan ja siellähän se sitten selviää, miten päin vauva nyt hengailee.


Olo alkaa olla kyllä jo todella iso ja kömpelö. Ei se näistä mekkokuvista välttämättä niinkään välity, mutta kun peilin edessä nostan paitaa ylemmäs, niin tunnen itseni kyllä aikamoiseksi valaaksi. Kenkien jalkaan laittaminen ja muu kumartelu alkaa olla hankalaa ja tuntuu epämukavalta. Onneksi taaperon voi aina nakittaa noukkimaan lattialle tippuneet tavarat ja sen hän kyllä tekeekin mielellään, iloisena vain siitä kun saa auttaa äitiä! Yllättävää kyllä, nukun yöni edelleen aivan loistavasti, vaikka tämä pötsi muuten niin kovin hankalalta tuntuukin. Lukaa odottaessani kirjoitin näillä samoilla viikoilla blogiin näin: "Nukun öisin melko huonosti, sillä selkä- ja lonkkakivut herättelevät useamman kerran yössä, eikä asennon vaihtaminen kyljeltä toiselle sujukaan enää ihan tuosta noin vain, vaan vaatii sen että nousee ensin (suurella vaivalla ähisten ja puhisten) istumaan ja siitä sitten yrittää kellahtaa sille halutulle kyljelle." Otan kyllä kaiken ilon irti näistä hyvistä öistä niin kauan kuin sitä suinkin kestää! Viime raskaudessa tähän mennessä tuntui olevan muutenkin paljon enemmän kaikenlaista vaivaa. Välillä liitoskivut pakottavat kyllä nytkin jumittumaan sohvalle, mutta tässä viime päivinä olen pystynyt tekemään taas melko pitkiä ja reippaita kävelylenkkejä ja yllättynyt siitä ihan itsekin! 


Viime aikoina on pesänrakennusvietti alkanut nostaa päätään, sitä kun ei vielä tähän mennessä aiemmin ole erityisemmin ollut. Nyt tekisi mieli vain sisustaa kotia uuteen uskoon ja mietin jatkuvasti meidän tulevia nukkumajärjestelyjä ja haaveilen prinsessakatoksen rakentamisesta vauvan pinnasänkyyn. Tänään kannoin kirpputorilta taas kassillisen vaatteita kotiin ja tekisi mieli jo alkaa pestä pientä vauvapyykkiä ja viikata bodyt valmiiksi käyttäjäänsä odottamaan. Lisäksi sain tänään myös vihdoin aikaiseksi tehdä Kelaan hakemukset äitiysavustuksesta, vanhempainpäivärahasta sekä lapsilisästä, joten taas voi vetää yhden kohdan yli to do - listalta. Joitakin hankintoja on vielä tekemättä, mutta muuten aletaan olla jo hyvällä mallilla ja valmita uuden perheenjäsenemme tuloon. Käytiin tänä viikonloppuna meidän ystäväpariskunnan luona ihastelemassa heidän kolmeviikkoista esikoisvauvaansa ja arvatkaa vaan, tarttuiko sieltä vauvakuume mukaan entistä vahvempana! Oli se vain niin pieni ihana tuhisija, tuntui jotenkin ihan hassulta ajatella, että Lukakin on joskus ollut niin pikkuinen. Tavallaan tuntuu, että meidän vauvaa saa odotella vielä pienen ikuisuuden, mutta toisaalta taas: ylihuomenna vaihtuu jo helmikuuksi eikä tässä sitten olekaan enää kuin pari hassua kuukautta jäljellä! Alle sata päivää laskettuun aikaan. 

xoxo Nelli

Raskausviikko 26+0

maanantai 30. tammikuuta 2017

Taas olisi aika uusimpien masukuulumisten, vaikka eipä täällä erityisesti mitään uutta auringon alla olekaan. Olo on edelleen ihan hyvä; vaikka liitos- ja selkäkipuja on, niin olen huomannut, että mieli on kuitenkin ollut viime aikoina erityisen positiivinen. En ole enää jatkuvasti ihan niin pinna kireällä ja kiukkuinen kuin vielä jokin aika sitten, hah! Ja hyvä niin. Tällä hetkellä tuntuu vain siltä, että päivät ja viikot soljuvat eteenpäin mukavan leppoisasti, meillä taaperon kanssa arki sujuu kivasti ja muutenkin vain odottelen positiivisin mielin kevättä ja kaikkea tulevaa. Masuvauva on kova jumppaamaan enkä ole havainnut tällä olevan mitään erityistä päivärytmiä, vaan potkuja satelee samalla tavalla ihan kaikkina vuorokaudenaikoina. Viime aikoina potkuja ei ole tuntunut enää yhtä paljon niin alhaalla kuin ennen, joten voisikohan olla, että tyyppi on heittänyt itsensä ympäri eikä olekaan enää perätilassa? Tälläkin kirjoitushetkellä tunnen napakoita potkuja mukavasti suoraan kylkiluissa. No, ensi viikolla päästään taas ultraan ja siellähän se sitten selviää, miten päin vauva nyt hengailee.


Olo alkaa olla kyllä jo todella iso ja kömpelö. Ei se näistä mekkokuvista välttämättä niinkään välity, mutta kun peilin edessä nostan paitaa ylemmäs, niin tunnen itseni kyllä aikamoiseksi valaaksi. Kenkien jalkaan laittaminen ja muu kumartelu alkaa olla hankalaa ja tuntuu epämukavalta. Onneksi taaperon voi aina nakittaa noukkimaan lattialle tippuneet tavarat ja sen hän kyllä tekeekin mielellään, iloisena vain siitä kun saa auttaa äitiä! Yllättävää kyllä, nukun yöni edelleen aivan loistavasti, vaikka tämä pötsi muuten niin kovin hankalalta tuntuukin. Lukaa odottaessani kirjoitin näillä samoilla viikoilla blogiin näin: "Nukun öisin melko huonosti, sillä selkä- ja lonkkakivut herättelevät useamman kerran yössä, eikä asennon vaihtaminen kyljeltä toiselle sujukaan enää ihan tuosta noin vain, vaan vaatii sen että nousee ensin (suurella vaivalla ähisten ja puhisten) istumaan ja siitä sitten yrittää kellahtaa sille halutulle kyljelle." Otan kyllä kaiken ilon irti näistä hyvistä öistä niin kauan kuin sitä suinkin kestää! Viime raskaudessa tähän mennessä tuntui olevan muutenkin paljon enemmän kaikenlaista vaivaa. Välillä liitoskivut pakottavat kyllä nytkin jumittumaan sohvalle, mutta tässä viime päivinä olen pystynyt tekemään taas melko pitkiä ja reippaita kävelylenkkejä ja yllättynyt siitä ihan itsekin! 


Viime aikoina on pesänrakennusvietti alkanut nostaa päätään, sitä kun ei vielä tähän mennessä aiemmin ole erityisemmin ollut. Nyt tekisi mieli vain sisustaa kotia uuteen uskoon ja mietin jatkuvasti meidän tulevia nukkumajärjestelyjä ja haaveilen prinsessakatoksen rakentamisesta vauvan pinnasänkyyn. Tänään kannoin kirpputorilta taas kassillisen vaatteita kotiin ja tekisi mieli jo alkaa pestä pientä vauvapyykkiä ja viikata bodyt valmiiksi käyttäjäänsä odottamaan. Lisäksi sain tänään myös vihdoin aikaiseksi tehdä Kelaan hakemukset äitiysavustuksesta, vanhempainpäivärahasta sekä lapsilisästä, joten taas voi vetää yhden kohdan yli to do - listalta. Joitakin hankintoja on vielä tekemättä, mutta muuten aletaan olla jo hyvällä mallilla ja valmita uuden perheenjäsenemme tuloon. Käytiin tänä viikonloppuna meidän ystäväpariskunnan luona ihastelemassa heidän kolmeviikkoista esikoisvauvaansa ja arvatkaa vaan, tarttuiko sieltä vauvakuume mukaan entistä vahvempana! Oli se vain niin pieni ihana tuhisija, tuntui jotenkin ihan hassulta ajatella, että Lukakin on joskus ollut niin pikkuinen. Tavallaan tuntuu, että meidän vauvaa saa odotella vielä pienen ikuisuuden, mutta toisaalta taas: ylihuomenna vaihtuu jo helmikuuksi eikä tässä sitten olekaan enää kuin pari hassua kuukautta jäljellä! Alle sata päivää laskettuun aikaan. 

xoxo Nelli
Hei vaan ja leppoisaa sunnuntaita! Meillä on tänään nukuttu pitkään (paitsi Luka ja Kamil, jotka nousivat sängystä jo seitsemän jälkeen), siivottu (paitsi äiti, joka selkäkipujensa takia on imurointikiellossa), pesty monta koneellista pyykkiä ja kuultu erityisen monta pientä aivastusta. Nyt pieni niiskuttaja on päiväunilla ja toivotaan, että hyvät unet auttavat eikä nuha yllykään tästä sen kummemmaksi. Näissä sunnuntaissa on vain oma taikansa, vaikka kotiäitinä ja melko epäsäännöllistä vuorotyötä tekevän miehen vaimona viikonpäivillä ei ihan samanlaista merkitystä olekaan kuin usein muuten. Sunnuntait ovat kuitenkin useimmiten lempeitä ja raukeita, sellaisia, kun ei turhaan vilkuilla kelloa. Tänään suurin ajatustyöni on ollut ehkä se, kun olen ajatuksen tasolla aloittanut henkisen valmistautumisen projektiin nimeltä tuhansien valokuvien läpikäyminen kuvakirjan tilaamista varten. Siitä on taas ihan liian pitkä aika, kun kuvia on viimeksi tilattu tai ylipäänsä karsittu pois turhia koneelta tilaa viemästä, ja mitä pidempi aika pääsee kulumaan niin sitä vaivalloisempaa hommaan on edes ryhtyä. Mutta jospa tästä pikkuhiljaa saisi vuoden 2016 kuvat talteen paperiversioksi... 

Näitä kuva-asioita miettiessäni totesin, että valokuvia tulee kyllä nykyään otettua valtavat määrät. Puhelin täyttyy kuvista alle aikayksikön (onneksi uudessa puhelimessani on rutkasti enemmän muistia kuin vanhassa!) eikä kamerakaan paljon hyllyssä ehdi pölyttymään. Vain murto-osa kaikista kuvista päätyy blogiin tai instagramiinkaan; osa ehkä siksi etteivät ne oikein sovi mihinkään postaukseen tai ole valokuvauksellisesti kovinkaan taidokkaita, osa taas ei kuulukaan muualle kuin perhealbumiin. Joskus on kuitenkin satunnaisia kuvia, joita olisi ihan hauska julkaista ja siksipä ajattelin nyt aina silloin tällöin sunnuntaisin koota tällaisen postauksen kuluneen viikon arkisista otoksista. Niin puhelimella napattuja nopeita tilannekuvia kuin oikean kameran kätköistä löytyneitä ja kenties vähän unohtuneita otoksiakin. Ensimmäinen satsi tulee tässä, olkaa hyvät!


1 ♥ Aina välillä havahdun katsomaan kotiamme ulkopuolisen silmin. Pikkulapsiperheessä vallitsee usein pieni kaaos, johon itse kuitenkin on aika tottunut ja koti tuntuu itsestä ihan perussiistiltä. Sitten välillä huomaa sellaisia hupaisia yksityiskohtia, kuten vaikka tämä pieni kaivuri hedelmäkorissa. Harkittua sisustamista à la taapero.


2 ♥ Keskiviikko kaipasi piristystä harmaaseen päivään ja päätimme syödä lounaan lähipizzeriassa. Kello 11 saimme olla ravintolan lähes ainoat asiakkaat, mikä sopi ihan hyvin, sillä ruokaa odotellessa Lukaa kiinnosti eniten mm. leveällä ikkunalaudalla kävely ja ohikulkijoille vilkuttelu. Välillä on ihan ok sanoa rutiineille adjöö ja syödä vaikka sitä pizzaa keskellä viikkoa, jos siltä tuntuu.


3 ♥ Luka on viime aikoina ollut kovasti kiinnostunut auttamaan kotitöissä ja erityisesti ruuanlaitossa. Nyt viikonloppuna kokkasimme riisiä kookoscurry-kastikkeella ja tässä Luka auttaa soijapalojen paistamisessa. Varovainen ja vieressä saa toki olla, ettei pieni vain polta sormiaan - ja ettei puolet ruuista ihan vaan vahingossa lennä laidan yli lattialle. Mutta rakas on niin innoissaan kun saa olla mukana hommissa ja melkein itse tehty ruokakin upposi hyvin pieneen masuun.


4 ♥ Yhdessä vauvaryhmässä käytiin kiivasta keskustelua siitä, onko se ärsyttävää kun odottavat mammat perustelevat epäterveellisiä mielitekojaan sanomalla että kun vauva halusi. Minä en juuri jaksa ärsyyntyä mistään tällaisista pikkujutuista varsinkaan niin paljon, että siitä ihan ääneen avautuisin, ja sanonpa nytkin vain, että kyllä Kamil lähti lauantai-iltana hakemaan mäkkäristä ranskalaisia ihan vain siksi, että meidän vauva niitä halusi... Nih. 


5 ♥ Tämän viikon arkikuvien teema näyttäisi olevan ruoka eri muodoissaan... Kauppareissuilla ei todellakaan enää istuta missään rattaiden kyydissä, vaan itse pitää päästä sitä koria vetämään ja tuotteita sinne kiikuttamaan. Onneksi käymme yleensä kaupassa aamuisin, kun käytävillä on vielä ihan hyvin tilaa taaperon hieman epävakaiselle kulkemiselle.


6 ♥ Todistusaineistoa siitä, että kyllä minä olen tulevalle pikkuprinsessallemme muunkinlaisia vaatteita ostanut kuin vaaleanpunaisia. Vaikka tyttöolo on suhteellisen vahva, niin edelleen vähän jännitän sitä, että jos Pottu seuraavassa ultrassa paljastuukin pojaksi - ja mitähän me sitten kaikilla näillä röyhelöillä ja pinkeillä pupuilla tehdään? Oh well. 


7 ♥ Paikka, josta Lukan nykyään aika usein yllättää istumasta. Jostain syystä kaikkialla pikkuisen korkammalla on aina vähän kivempaa. Boblesit ovat kyllä monessa mielessä hyviä leluja, mutta ei välttämättä siksi, että ne ovat niin kevyitä, että taaperokin jaksaa niitä kantaa paikasta toiseen ja käyttää portaina milloin minnekin kiipeämiseen. 

Tällaista siis tällä viikolla! Mitäs tykkäätte tällaisesta postausideasta?

xoxo Nelli

Seitsemän arkikuvaa #1

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Hei vaan ja leppoisaa sunnuntaita! Meillä on tänään nukuttu pitkään (paitsi Luka ja Kamil, jotka nousivat sängystä jo seitsemän jälkeen), siivottu (paitsi äiti, joka selkäkipujensa takia on imurointikiellossa), pesty monta koneellista pyykkiä ja kuultu erityisen monta pientä aivastusta. Nyt pieni niiskuttaja on päiväunilla ja toivotaan, että hyvät unet auttavat eikä nuha yllykään tästä sen kummemmaksi. Näissä sunnuntaissa on vain oma taikansa, vaikka kotiäitinä ja melko epäsäännöllistä vuorotyötä tekevän miehen vaimona viikonpäivillä ei ihan samanlaista merkitystä olekaan kuin usein muuten. Sunnuntait ovat kuitenkin useimmiten lempeitä ja raukeita, sellaisia, kun ei turhaan vilkuilla kelloa. Tänään suurin ajatustyöni on ollut ehkä se, kun olen ajatuksen tasolla aloittanut henkisen valmistautumisen projektiin nimeltä tuhansien valokuvien läpikäyminen kuvakirjan tilaamista varten. Siitä on taas ihan liian pitkä aika, kun kuvia on viimeksi tilattu tai ylipäänsä karsittu pois turhia koneelta tilaa viemästä, ja mitä pidempi aika pääsee kulumaan niin sitä vaivalloisempaa hommaan on edes ryhtyä. Mutta jospa tästä pikkuhiljaa saisi vuoden 2016 kuvat talteen paperiversioksi... 

Näitä kuva-asioita miettiessäni totesin, että valokuvia tulee kyllä nykyään otettua valtavat määrät. Puhelin täyttyy kuvista alle aikayksikön (onneksi uudessa puhelimessani on rutkasti enemmän muistia kuin vanhassa!) eikä kamerakaan paljon hyllyssä ehdi pölyttymään. Vain murto-osa kaikista kuvista päätyy blogiin tai instagramiinkaan; osa ehkä siksi etteivät ne oikein sovi mihinkään postaukseen tai ole valokuvauksellisesti kovinkaan taidokkaita, osa taas ei kuulukaan muualle kuin perhealbumiin. Joskus on kuitenkin satunnaisia kuvia, joita olisi ihan hauska julkaista ja siksipä ajattelin nyt aina silloin tällöin sunnuntaisin koota tällaisen postauksen kuluneen viikon arkisista otoksista. Niin puhelimella napattuja nopeita tilannekuvia kuin oikean kameran kätköistä löytyneitä ja kenties vähän unohtuneita otoksiakin. Ensimmäinen satsi tulee tässä, olkaa hyvät!


1 ♥ Aina välillä havahdun katsomaan kotiamme ulkopuolisen silmin. Pikkulapsiperheessä vallitsee usein pieni kaaos, johon itse kuitenkin on aika tottunut ja koti tuntuu itsestä ihan perussiistiltä. Sitten välillä huomaa sellaisia hupaisia yksityiskohtia, kuten vaikka tämä pieni kaivuri hedelmäkorissa. Harkittua sisustamista à la taapero.


2 ♥ Keskiviikko kaipasi piristystä harmaaseen päivään ja päätimme syödä lounaan lähipizzeriassa. Kello 11 saimme olla ravintolan lähes ainoat asiakkaat, mikä sopi ihan hyvin, sillä ruokaa odotellessa Lukaa kiinnosti eniten mm. leveällä ikkunalaudalla kävely ja ohikulkijoille vilkuttelu. Välillä on ihan ok sanoa rutiineille adjöö ja syödä vaikka sitä pizzaa keskellä viikkoa, jos siltä tuntuu.


3 ♥ Luka on viime aikoina ollut kovasti kiinnostunut auttamaan kotitöissä ja erityisesti ruuanlaitossa. Nyt viikonloppuna kokkasimme riisiä kookoscurry-kastikkeella ja tässä Luka auttaa soijapalojen paistamisessa. Varovainen ja vieressä saa toki olla, ettei pieni vain polta sormiaan - ja ettei puolet ruuista ihan vaan vahingossa lennä laidan yli lattialle. Mutta rakas on niin innoissaan kun saa olla mukana hommissa ja melkein itse tehty ruokakin upposi hyvin pieneen masuun.


4 ♥ Yhdessä vauvaryhmässä käytiin kiivasta keskustelua siitä, onko se ärsyttävää kun odottavat mammat perustelevat epäterveellisiä mielitekojaan sanomalla että kun vauva halusi. Minä en juuri jaksa ärsyyntyä mistään tällaisista pikkujutuista varsinkaan niin paljon, että siitä ihan ääneen avautuisin, ja sanonpa nytkin vain, että kyllä Kamil lähti lauantai-iltana hakemaan mäkkäristä ranskalaisia ihan vain siksi, että meidän vauva niitä halusi... Nih. 


5 ♥ Tämän viikon arkikuvien teema näyttäisi olevan ruoka eri muodoissaan... Kauppareissuilla ei todellakaan enää istuta missään rattaiden kyydissä, vaan itse pitää päästä sitä koria vetämään ja tuotteita sinne kiikuttamaan. Onneksi käymme yleensä kaupassa aamuisin, kun käytävillä on vielä ihan hyvin tilaa taaperon hieman epävakaiselle kulkemiselle.


6 ♥ Todistusaineistoa siitä, että kyllä minä olen tulevalle pikkuprinsessallemme muunkinlaisia vaatteita ostanut kuin vaaleanpunaisia. Vaikka tyttöolo on suhteellisen vahva, niin edelleen vähän jännitän sitä, että jos Pottu seuraavassa ultrassa paljastuukin pojaksi - ja mitähän me sitten kaikilla näillä röyhelöillä ja pinkeillä pupuilla tehdään? Oh well. 


7 ♥ Paikka, josta Lukan nykyään aika usein yllättää istumasta. Jostain syystä kaikkialla pikkuisen korkammalla on aina vähän kivempaa. Boblesit ovat kyllä monessa mielessä hyviä leluja, mutta ei välttämättä siksi, että ne ovat niin kevyitä, että taaperokin jaksaa niitä kantaa paikasta toiseen ja käyttää portaina milloin minnekin kiipeämiseen. 

Tällaista siis tällä viikolla! Mitäs tykkäätte tällaisesta postausideasta?

xoxo Nelli
Yksi varma syksyn ja kevään merkki on se, kun vanhat harrastukset jatkuvat lomien jälkeen tai aloitetaan kokonaan uusia harrastuksia. Viime postauksessa kirjoittelin omasta joogaharrastuksestani, joten nyt olisi sitten vuorossa Lukan jutut. Syksyllä kävin Lukan kanssa muskarissa ja vanhempi-lapsi - jumpassa, mutta nyt keväällä meillä alkoikin sitten ihan täysin uudet harrastukset. Muskarissa Luka ei oikein enää viihtynyt, joten sen päätimme suosiolla lopettaa, vaikka itse olisinkin siellä tykännyt käydä. Tämä meidän muskariryhmä vain ei oikein ollut Lukan energiatasoon sopiva: vaikka ryhmä oli tarkoitettu 1 - 1,5 - vuotiaille, niin sinne oli tullut kuitenkin enemmän vielä alle vuoden ikäisia vauvoja, joten suurin osa lauluista ja leikeistä oli meidän touhukkaalle taaperollemme liian tylsiä. Aikuinen-lapsi - jumppa taas oli kyllä meidän molempien mielestä tosi kiva, mutta meidän ryhmä oli niin pieni, ettei sitä päätetty jatkaa nyt enää kevätkaudelle. Tosin, luultavasti en olisi edes enää tämän mahani kanssa jaksanut jumpata ihan samalla tavalla, siihen kun kuului aika paljon taaperon nostelua ynnä muuta, mikä ei tähän olotilaan enää kovin hyvin sovi. Halusin kuitenkin keksiä tälle keväälle vielä jotain harrastusta Lukalle, koska tämä on niin energinen tyyppi ja kaipaa virikkeitä, enkä minä välttämättä enää tässä vaiheessa raskautta jaksa touhuta samalla tavalla kuin ennen.  




Torstai-iltaisin Luka käy Perheliikuntakeskus Hipan järjestämässä temppukerhossa. Tämä on Lukan ja isin yhteinen harrastus, itse olen ollut nyt muutamalla kerralla mukana salin reunalla katselemassa taaperon temppuilua. Ja voi että sitä riemua onkin ollut ihana seurata! Luka on aina koko sen 45-minuuttisen täynnä iloa ja naurua ja innoissaan kaikesta, mitä tunnilla tehdään. Olen ollut positiivisesti yllättynyt siitäkin, miten taitavasti Luka malttaa kuunnella ja noudattaa ohjeita - monesti innostuessaan häneltä nimittäin katoaa tyystin korvat. Täällä ohjaus on kuitenkin todella laadukasta ja kaikki tekeminen taaperon mielestä niin hauskaa, ettei hän siinä pahemmin edes lähde sooloilemaan. On myös tosi kiva, että Lukalla voi olla jokin tällainen yhteinen juttu isänsäkin kanssa, sillä useinhan se on se kotona oleva äiti, joka harrastuksissa lapsen kanssa aamupäivisin käy. 

Tunneilla on aina alkuun erilaisia liikunnallisia leikkejä sekä harjoituksia, jotka kehittävät niin lapsen ketteryyttä kuin aikuisen lihaskuntoakin. Luka tykkää erityisesti leikistä, jossa musiikin soidessa liikutaan tietyllä tavalla ja sitten kun musiikki lakkaa, pitää tehdä aikuisen kanssa jokin hauska temppu. Vanhemmatkin saavat hikeä pintaan, kun pitää esimerkiksi kävellä rapukävelyä salin laidalta toiselle taapero kyydissä, tai tehdä vatsalihasliikkeitä taapero jalkojen päällä. Tunnin loppupuolella taas saliin rakennetaan hauska ja aina pikkuisen erilainen temppurata, johon sisältyy tasapainoilua, kiipeilyä ja kaikenlaista muuta kivaa. Tämä osio tuntuukin olevan monen lapsen lemppari! Tämä jumppa on myös siitä kiva harrastus, että sieltä saa hyviä vinkkejä hauskaan puuhasteluun kotonakin. On kyllä ihanaa nähdä, kun Luka nauttii harrastuksestaan niin kovasti ja aina ihan innoissaan heti, kun saavutaan paikalle. Siellä muskarissa taas huomasi, että hän ei siitä oikeasti tykännyt ja sen vuoksi lopetimmekin koko homman kesken, koska ei tämän ikäinen (kuten ei isommatkaan) mitään pakotettuja harrastuksia tarvitse, vaan tärkeintä on että lapsi itse viihtyy ja nauttii tekemisestä. 




Nämä kaikki kuvat ovat tuolta temppukerhosta, mutta sen lisäksi Lukalla on perjantai-iltapäivisin toinenkin harrastus. Yritin keksiä sellaista harrastusta, jossa minunkin olisi helppo vielä tässä loppuraskaudessakin käydä, ja Tampereen NMKY:n Naperopallo-kerho osoittautuikin hyväksi vaihtoehdoksi. Siellä käyn yleensä yksin Lukan kanssa, sillä Kamil on usein perjantait töissä. Kerhossa ei ole varsinaisesti mitään ohjattua toimintaa, vaan suuri liikuntasali välineineen on silloin lasten ja vanhempien vapaassa käytössä, esimerkiksi erilaisia palloja, renkaita, tunneleita, puolapuita... Yleensä saliin rakennetaan myös pieni temppurata. Tämä sopii hyvin minulle, koska ei tarvitse esimerkiksi nostella taaperoa ja saa tehdä juttuja muutenkin omaan tahtiin ja oman jaksamisen mukaan. Luka on innoissaan, kun saa juoksennella ja leikkiä kavereiden kanssa, ja aika hyvin sen tunnin aikana saakin energiaa purettua! 

Mitä teidän taaperot harrastaa?

xoxo Nelli

Kevät ja taaperon uudet harrastukset

perjantai 27. tammikuuta 2017

Yksi varma syksyn ja kevään merkki on se, kun vanhat harrastukset jatkuvat lomien jälkeen tai aloitetaan kokonaan uusia harrastuksia. Viime postauksessa kirjoittelin omasta joogaharrastuksestani, joten nyt olisi sitten vuorossa Lukan jutut. Syksyllä kävin Lukan kanssa muskarissa ja vanhempi-lapsi - jumpassa, mutta nyt keväällä meillä alkoikin sitten ihan täysin uudet harrastukset. Muskarissa Luka ei oikein enää viihtynyt, joten sen päätimme suosiolla lopettaa, vaikka itse olisinkin siellä tykännyt käydä. Tämä meidän muskariryhmä vain ei oikein ollut Lukan energiatasoon sopiva: vaikka ryhmä oli tarkoitettu 1 - 1,5 - vuotiaille, niin sinne oli tullut kuitenkin enemmän vielä alle vuoden ikäisia vauvoja, joten suurin osa lauluista ja leikeistä oli meidän touhukkaalle taaperollemme liian tylsiä. Aikuinen-lapsi - jumppa taas oli kyllä meidän molempien mielestä tosi kiva, mutta meidän ryhmä oli niin pieni, ettei sitä päätetty jatkaa nyt enää kevätkaudelle. Tosin, luultavasti en olisi edes enää tämän mahani kanssa jaksanut jumpata ihan samalla tavalla, siihen kun kuului aika paljon taaperon nostelua ynnä muuta, mikä ei tähän olotilaan enää kovin hyvin sovi. Halusin kuitenkin keksiä tälle keväälle vielä jotain harrastusta Lukalle, koska tämä on niin energinen tyyppi ja kaipaa virikkeitä, enkä minä välttämättä enää tässä vaiheessa raskautta jaksa touhuta samalla tavalla kuin ennen.  




Torstai-iltaisin Luka käy Perheliikuntakeskus Hipan järjestämässä temppukerhossa. Tämä on Lukan ja isin yhteinen harrastus, itse olen ollut nyt muutamalla kerralla mukana salin reunalla katselemassa taaperon temppuilua. Ja voi että sitä riemua onkin ollut ihana seurata! Luka on aina koko sen 45-minuuttisen täynnä iloa ja naurua ja innoissaan kaikesta, mitä tunnilla tehdään. Olen ollut positiivisesti yllättynyt siitäkin, miten taitavasti Luka malttaa kuunnella ja noudattaa ohjeita - monesti innostuessaan häneltä nimittäin katoaa tyystin korvat. Täällä ohjaus on kuitenkin todella laadukasta ja kaikki tekeminen taaperon mielestä niin hauskaa, ettei hän siinä pahemmin edes lähde sooloilemaan. On myös tosi kiva, että Lukalla voi olla jokin tällainen yhteinen juttu isänsäkin kanssa, sillä useinhan se on se kotona oleva äiti, joka harrastuksissa lapsen kanssa aamupäivisin käy. 

Tunneilla on aina alkuun erilaisia liikunnallisia leikkejä sekä harjoituksia, jotka kehittävät niin lapsen ketteryyttä kuin aikuisen lihaskuntoakin. Luka tykkää erityisesti leikistä, jossa musiikin soidessa liikutaan tietyllä tavalla ja sitten kun musiikki lakkaa, pitää tehdä aikuisen kanssa jokin hauska temppu. Vanhemmatkin saavat hikeä pintaan, kun pitää esimerkiksi kävellä rapukävelyä salin laidalta toiselle taapero kyydissä, tai tehdä vatsalihasliikkeitä taapero jalkojen päällä. Tunnin loppupuolella taas saliin rakennetaan hauska ja aina pikkuisen erilainen temppurata, johon sisältyy tasapainoilua, kiipeilyä ja kaikenlaista muuta kivaa. Tämä osio tuntuukin olevan monen lapsen lemppari! Tämä jumppa on myös siitä kiva harrastus, että sieltä saa hyviä vinkkejä hauskaan puuhasteluun kotonakin. On kyllä ihanaa nähdä, kun Luka nauttii harrastuksestaan niin kovasti ja aina ihan innoissaan heti, kun saavutaan paikalle. Siellä muskarissa taas huomasi, että hän ei siitä oikeasti tykännyt ja sen vuoksi lopetimmekin koko homman kesken, koska ei tämän ikäinen (kuten ei isommatkaan) mitään pakotettuja harrastuksia tarvitse, vaan tärkeintä on että lapsi itse viihtyy ja nauttii tekemisestä. 




Nämä kaikki kuvat ovat tuolta temppukerhosta, mutta sen lisäksi Lukalla on perjantai-iltapäivisin toinenkin harrastus. Yritin keksiä sellaista harrastusta, jossa minunkin olisi helppo vielä tässä loppuraskaudessakin käydä, ja Tampereen NMKY:n Naperopallo-kerho osoittautuikin hyväksi vaihtoehdoksi. Siellä käyn yleensä yksin Lukan kanssa, sillä Kamil on usein perjantait töissä. Kerhossa ei ole varsinaisesti mitään ohjattua toimintaa, vaan suuri liikuntasali välineineen on silloin lasten ja vanhempien vapaassa käytössä, esimerkiksi erilaisia palloja, renkaita, tunneleita, puolapuita... Yleensä saliin rakennetaan myös pieni temppurata. Tämä sopii hyvin minulle, koska ei tarvitse esimerkiksi nostella taaperoa ja saa tehdä juttuja muutenkin omaan tahtiin ja oman jaksamisen mukaan. Luka on innoissaan, kun saa juoksennella ja leikkiä kavereiden kanssa, ja aika hyvin sen tunnin aikana saakin energiaa purettua! 

Mitä teidän taaperot harrastaa?

xoxo Nelli

Olenkin täällä muutamaan otteeseen maininnut käyväni nyt äitiysjoogassa, kuten kävin myös Lukaa odottassani. Ainakin omasta kokemuksestani voin sanoa, että jooga on erinomainen harrastus odottaville äideille eikä aikaisempaakaan joogakokemusta tarvita. Itse olen kyllä aiemmin harrastanut jonkin verran sekä hatha- että astangajoogaa, mutta ihan hyvin pärjäisin näillä äitiysjoogatunneilla ilmankin. Tavalliseen joogaan verrattuna äitiysjooga on paljon lempeämpää ja rauhallisempaa - kenties jollekin kovempaan vauhtiin tottuneelle liiankin. Toki joogassa muutenkin oman kehon kuuntelu on tärkeää, mutta raskausaikana se vielä korostuu. Liikkeitä tehdään oman jaksamisen mukaan, juuri sen verran kuin sinä päivänä hyvältä tuntuu; vessahädänkin iskiessä on ihan ok (ja jopa suotavaa) hipsiä vaikka kesken harjoituksen pois salista, ja muutenkin tunneilla vallitsee hyvin lempeä ja rauhoittava tunnelma. Vaikka joogaharjoitukset ovat erittäin hyviä keholle, joka raskausaikana kokee ihan erilaista kuormitusta normaalitilaan verrattuna, niin mielestäni tunneilla silti parasta on juurikin se rauhoittuminen ja rentoutuminen. Minulle nämä maanantai-illan joogatuntini ovat yksi viikon kohokohtia; se on minun oma pieni hetkeni ihan vain itselleni, mahdollisuus keskittyä vain oman kehon ja mielen kuunteluun sekä vahvistaa yhteyttä sisälläni kasvavaan vauvaan. Tunnin jälkeen on aina levännyt ja raukea olo, vaikka liikkeet tuntuvat kyllä hyvällä tavalla ihan fyysisestikin - mistään pelkästä makoilusta ei siis ole kyse. Fyysisesti ainakin itse olen saanut joogasta apua moniin raskausajan vaivoihin, kuten selkäkipuihin. Hengitysharjoitukset auttavat myös synnytykseen valmistautumisessa, samoin kuin reisiin, lantioon ja niveliin kohdistuvat harjoutukset. 

Tosi monet joogakoulut järjestävät äitiysjoogaa, ja lisäksi kannattaa rohkeasti tutustua myös työväenopistojen tarjontaan. Itse kävin Lukaa odottassani ihan joogakoulun tunneilla ja nyt tällä kertaa olen työväenopiston kurssilla - molempiin olen ollut tyytyväinen. Monesti näihin äitiysjoogakursseihin kuuluu myös yksi tai kaksi kertaa "synnytysvalmennusta", jonka varsinkin esikoista odottaessani koin hyödylliseksi. Vaikka muistan kyllä itse kärsineeni juuri sillä synnytysvalmennuskerralla aikamoisista supistuksista eikä keskittymisestä meinannut tulla mitään, mutta pääsipä ainakin kokeilemaan hengitys- ja rentoutumisharjoutuksia melkein kuin tositoimissa! Äitiysjoogan voi aloittaa missä vaiheessa raskautta tahansa, meidänkin tunneilla käy sekä ensimmäisellä että viimeisellä kolmanneksella olevia, mutta suurin osa taitaa olla tällä toisella kolmanneksella niin kuin itsekin olen. Minä olen kokenut hyödyllisimmäksi aloittaa joogan juuri näillä +20 - viikoilla, kun vatsaa (ja vaivoja) alkaa jo jonkin verran olemaan, mutta ei kuitenkaan liikaa.

Loppuun haluaisin vielä kertoa pienen joogaperinteeseen liittyvän uskomuksen, joka ainakin minua, hormoneissani herkistelevää odottavaa äitiä kovasti liikutti. Joogaopettajani kertoi tämän ensimmäisellä tunnilla ja voi olla, etten sitä ihan täydellisesti muista, mutta ainakin ajatus toivottavasti välittyy. Joogaperinteessä nimittäin uskotaan, että 120 päivää hedelmöittymisen jälkeen vauvan sielu laskeutuu äidin kohtuun. Tämä sielu tavallaan valitsee omat vanhempansa: jokaisen sielu värähtelee tietyllä tavalla, ja näin äidin ja vauvankin sielut löytävät toisensa. Vaikka en ole kovin hengellinen ihminen, niin tämä tarina kuitenkin liikutti ja hymyilytti. Että kaikki ei olisikaan vain sattumaa, vaan sillä on jokin tarkoitus, miksi juuri tämä lapsi on minun. Hih. Jos joku asiaan paremmin vihkiytynyt osaa kertoa tästä enemmän tai paremmin, niin kommentoikaa! En todellakaan osannut kertoa tätä yhtä hienosti kuin opettaja, mutta minua se puhutteli. Ajattelen tätä ajatusta usein varsinkin noilla joogatunneilla, kun rauhallisten liikkeiden lomassa tunnen pienet potkut vatsassani.

Kokosin vielä alle muutamia äitiysjoogaan liittyviä linkkejä sekä youtube-videoita, joiden avulla joogaamista voi kokeilla helposti ihan vain kotonakin! Lisää kannattaa etsiä hakusanoilla "äitiysjooga", "raskausjooga", "prenatal yoga" ja "pregnancy yoga". Ihan vaikka vain viidentoista minuutinkin rauhoittuminen venyttelyineen ja hengitysharjoituksineen päivässä tekee hyvää, suosittelen kokeilemaan vaikkei jooga välttämättä äkkiseltään edes tuntuisi omalta jutulta. 





Löytyykö täältä äitiysjoogan harrastajia? Lisää linkkivinkkejä ja hyviä videoita saa myös heitellä kommenttiboksiin!

xoxo Nelli

Joogaa raskausaikana

keskiviikko 25. tammikuuta 2017


Olenkin täällä muutamaan otteeseen maininnut käyväni nyt äitiysjoogassa, kuten kävin myös Lukaa odottassani. Ainakin omasta kokemuksestani voin sanoa, että jooga on erinomainen harrastus odottaville äideille eikä aikaisempaakaan joogakokemusta tarvita. Itse olen kyllä aiemmin harrastanut jonkin verran sekä hatha- että astangajoogaa, mutta ihan hyvin pärjäisin näillä äitiysjoogatunneilla ilmankin. Tavalliseen joogaan verrattuna äitiysjooga on paljon lempeämpää ja rauhallisempaa - kenties jollekin kovempaan vauhtiin tottuneelle liiankin. Toki joogassa muutenkin oman kehon kuuntelu on tärkeää, mutta raskausaikana se vielä korostuu. Liikkeitä tehdään oman jaksamisen mukaan, juuri sen verran kuin sinä päivänä hyvältä tuntuu; vessahädänkin iskiessä on ihan ok (ja jopa suotavaa) hipsiä vaikka kesken harjoituksen pois salista, ja muutenkin tunneilla vallitsee hyvin lempeä ja rauhoittava tunnelma. Vaikka joogaharjoitukset ovat erittäin hyviä keholle, joka raskausaikana kokee ihan erilaista kuormitusta normaalitilaan verrattuna, niin mielestäni tunneilla silti parasta on juurikin se rauhoittuminen ja rentoutuminen. Minulle nämä maanantai-illan joogatuntini ovat yksi viikon kohokohtia; se on minun oma pieni hetkeni ihan vain itselleni, mahdollisuus keskittyä vain oman kehon ja mielen kuunteluun sekä vahvistaa yhteyttä sisälläni kasvavaan vauvaan. Tunnin jälkeen on aina levännyt ja raukea olo, vaikka liikkeet tuntuvat kyllä hyvällä tavalla ihan fyysisestikin - mistään pelkästä makoilusta ei siis ole kyse. Fyysisesti ainakin itse olen saanut joogasta apua moniin raskausajan vaivoihin, kuten selkäkipuihin. Hengitysharjoitukset auttavat myös synnytykseen valmistautumisessa, samoin kuin reisiin, lantioon ja niveliin kohdistuvat harjoutukset. 

Tosi monet joogakoulut järjestävät äitiysjoogaa, ja lisäksi kannattaa rohkeasti tutustua myös työväenopistojen tarjontaan. Itse kävin Lukaa odottassani ihan joogakoulun tunneilla ja nyt tällä kertaa olen työväenopiston kurssilla - molempiin olen ollut tyytyväinen. Monesti näihin äitiysjoogakursseihin kuuluu myös yksi tai kaksi kertaa "synnytysvalmennusta", jonka varsinkin esikoista odottaessani koin hyödylliseksi. Vaikka muistan kyllä itse kärsineeni juuri sillä synnytysvalmennuskerralla aikamoisista supistuksista eikä keskittymisestä meinannut tulla mitään, mutta pääsipä ainakin kokeilemaan hengitys- ja rentoutumisharjoutuksia melkein kuin tositoimissa! Äitiysjoogan voi aloittaa missä vaiheessa raskautta tahansa, meidänkin tunneilla käy sekä ensimmäisellä että viimeisellä kolmanneksella olevia, mutta suurin osa taitaa olla tällä toisella kolmanneksella niin kuin itsekin olen. Minä olen kokenut hyödyllisimmäksi aloittaa joogan juuri näillä +20 - viikoilla, kun vatsaa (ja vaivoja) alkaa jo jonkin verran olemaan, mutta ei kuitenkaan liikaa.

Loppuun haluaisin vielä kertoa pienen joogaperinteeseen liittyvän uskomuksen, joka ainakin minua, hormoneissani herkistelevää odottavaa äitiä kovasti liikutti. Joogaopettajani kertoi tämän ensimmäisellä tunnilla ja voi olla, etten sitä ihan täydellisesti muista, mutta ainakin ajatus toivottavasti välittyy. Joogaperinteessä nimittäin uskotaan, että 120 päivää hedelmöittymisen jälkeen vauvan sielu laskeutuu äidin kohtuun. Tämä sielu tavallaan valitsee omat vanhempansa: jokaisen sielu värähtelee tietyllä tavalla, ja näin äidin ja vauvankin sielut löytävät toisensa. Vaikka en ole kovin hengellinen ihminen, niin tämä tarina kuitenkin liikutti ja hymyilytti. Että kaikki ei olisikaan vain sattumaa, vaan sillä on jokin tarkoitus, miksi juuri tämä lapsi on minun. Hih. Jos joku asiaan paremmin vihkiytynyt osaa kertoa tästä enemmän tai paremmin, niin kommentoikaa! En todellakaan osannut kertoa tätä yhtä hienosti kuin opettaja, mutta minua se puhutteli. Ajattelen tätä ajatusta usein varsinkin noilla joogatunneilla, kun rauhallisten liikkeiden lomassa tunnen pienet potkut vatsassani.

Kokosin vielä alle muutamia äitiysjoogaan liittyviä linkkejä sekä youtube-videoita, joiden avulla joogaamista voi kokeilla helposti ihan vain kotonakin! Lisää kannattaa etsiä hakusanoilla "äitiysjooga", "raskausjooga", "prenatal yoga" ja "pregnancy yoga". Ihan vaikka vain viidentoista minuutinkin rauhoittuminen venyttelyineen ja hengitysharjoituksineen päivässä tekee hyvää, suosittelen kokeilemaan vaikkei jooga välttämättä äkkiseltään edes tuntuisi omalta jutulta. 





Löytyykö täältä äitiysjoogan harrastajia? Lisää linkkivinkkejä ja hyviä videoita saa myös heitellä kommenttiboksiin!

xoxo Nelli
Maanantait ovat nykyään lempipäiviäni, monestakin syystä. Ensinnäkin Kamilin työpaikka on maanantaisin kiinni, joten vaikka hän muuten melko epäsäännöllistä vuorotyötä tekeekin, niin ainakin se on varmaa, että maanantai on aina vapaa. Tänään odotin tuota meidän yhteistä vapaapäiväämme ihan erityisesti, sillä miehellä oli takana kuuden päivän työputki. Ihanaa siis saada viettää koko päivä yhdessä perheenä, ja kyllähän tuo yksinään taaperon kanssa oleminen alkaa jo tässä vaiheessa raskautta tuntua vähän raskaalta, vaikka arki meillä Lukan kanssa ihan sujuvasti meneekin. Silti, olen kyllä paljon väsyneempi kuin normaalisti eikä liikkuminenkaan ole enää ihan niin ketterää kuin ennen! Lisäksi nykyään maanantaista erityisen kivan tekee myös äitiysjooga, jossa olen nyt pari viikkoa käynyt aina näin maanantai-iltaisin. Se on kyllä niin ihana rauhoittumis- ja rentoutushetki tässä arjen keskellä! 

Ja totta kai viikko alkaa aina mukavasti myös siksi, että maanantaisin vaihtuu uusi raskausviikko. Nyt pyörähdettiinkin jo 26. raskausviikolle, niin se aika vain hupenee! 


Nyt tätä raskautta alkaa olla vieläkin hauskempi seurata, sillä huomasin, että Lukan odotuksessa aloin kirjoittamaan näitä raskausviikko-postauksia juuri tältä viikolta 25 alkaen. Kiva siis kurkkia välillä noihin kahden vuoden takaisiin fiiliksiin ja vertailla mahan kasvua ja oloja. Ainakin näissä tämän viikkoisissa kuvissa omaan silmääni tämä toisen raskauden maha näyttää paljon suuremmalta ja muotokin vähän erilaiselta - tosin saattaahan nuo printtimekotkin vähän hämätä. Vaikka aiemmin ajattelin, että mahani on tässä raskaudessa ihan samanlainen kuin se oli Lukankin odotuksessa, niin nyt taas näissä kuvissa näyttäisi siltä, että maha onkin tällä kertaa paljon korkeammalla kun se Lukasta taas oli matalammalla. Mutta tiedä häntä.

Lukaa odottaessani kirjoitin näillä viikoilla kärsineeni jo monenlaisista raskausvaivoista, kuten "ikävistä yöllisistä suonenvedoista pohkeissa, liitoskivuista erityisesti nivusissa ja nyt aivan viime aikoina lonkkakivuista, jotka valvottavat varsinkin öisin." Nyt tuntuu, että olen päässyt tässä raskaudessa vaivojen suhteen vähemmällä. Yöt nukun vielä todella hyvin, tällä hetkellä en juuri heräile edes vessaan enkä välttämättä heräisi muutenkaan ollenkaan, ellei Luka välillä herättelisi kömpimällä viereen tai olemalla muuten vain levoton. Edes selällään nukkuminen ei vielä tunnu lainkaan inhottavalta ja aion nauttia siitä niin kauan kuin voin! Liitoskivut sen sijaan ovat kyllä tulleet tutuiksi jo tässäkin raskaudessa, välillä tuntuu ettei pääse edes sohvalta ylös enää ja muutenkin liikkuminen tuntuu välillä jo niin vaivalloiselta ja kipeältäkin, että melkein naurattaa (ellei itkettäisi...). Silti yleisvointi on kyllä ollut huomattavasti parempi nyt kuin viime kerralla. Tuntuu aika hassulta, että Lukasta jouduin jäämään sairauslomalle jo viikolla 26 enkä sen jälken päässyt palaamaan enää ollenkaan töihin! 


Meidän Potusta on tullut kyllä niin kova potkiskelija. Liikkeet näkyy usein jo ulospäinkin ja Kamilkin pääsee niitä usein tuntemaan, kun laittaa käden vatsalleni. Doppleria harvemmin tarvitsee enää kaivaa esiin mielenrauhan saavuttamiseksi. Potkut tuntuu melkein pääsääntöisesti joko oikean kyljen puolella tai sitten ihan alhaalla, joten epäilen, että perätilassa siellä edelleen istuskellaan. Jotenkin tämä perätila on alkanut ahdistaa mua toden teolla, vaikka tiedänkin, että tässä on vielä hyvin aikaa kääntyä ympäri vaikka monen monta kertaa. Silti olen jo välillä lueskellut erilaisista kotikonsteista, joilla vauvan voisi saada kääntymään kohdussa toisin päin, jos tilanne alkaa siltä näyttää... Haluaisin kuitenkin kovasti päästä synnyttämään tämänkin lapsen alateitse, joten siksi tuo perätilahengailu pelottaa. Onneksi ultra on taas kahden viikon päästä!

xoxo Nelli

Raskausviikko 25+0

maanantai 23. tammikuuta 2017

Maanantait ovat nykyään lempipäiviäni, monestakin syystä. Ensinnäkin Kamilin työpaikka on maanantaisin kiinni, joten vaikka hän muuten melko epäsäännöllistä vuorotyötä tekeekin, niin ainakin se on varmaa, että maanantai on aina vapaa. Tänään odotin tuota meidän yhteistä vapaapäiväämme ihan erityisesti, sillä miehellä oli takana kuuden päivän työputki. Ihanaa siis saada viettää koko päivä yhdessä perheenä, ja kyllähän tuo yksinään taaperon kanssa oleminen alkaa jo tässä vaiheessa raskautta tuntua vähän raskaalta, vaikka arki meillä Lukan kanssa ihan sujuvasti meneekin. Silti, olen kyllä paljon väsyneempi kuin normaalisti eikä liikkuminenkaan ole enää ihan niin ketterää kuin ennen! Lisäksi nykyään maanantaista erityisen kivan tekee myös äitiysjooga, jossa olen nyt pari viikkoa käynyt aina näin maanantai-iltaisin. Se on kyllä niin ihana rauhoittumis- ja rentoutushetki tässä arjen keskellä! 

Ja totta kai viikko alkaa aina mukavasti myös siksi, että maanantaisin vaihtuu uusi raskausviikko. Nyt pyörähdettiinkin jo 26. raskausviikolle, niin se aika vain hupenee! 


Nyt tätä raskautta alkaa olla vieläkin hauskempi seurata, sillä huomasin, että Lukan odotuksessa aloin kirjoittamaan näitä raskausviikko-postauksia juuri tältä viikolta 25 alkaen. Kiva siis kurkkia välillä noihin kahden vuoden takaisiin fiiliksiin ja vertailla mahan kasvua ja oloja. Ainakin näissä tämän viikkoisissa kuvissa omaan silmääni tämä toisen raskauden maha näyttää paljon suuremmalta ja muotokin vähän erilaiselta - tosin saattaahan nuo printtimekotkin vähän hämätä. Vaikka aiemmin ajattelin, että mahani on tässä raskaudessa ihan samanlainen kuin se oli Lukankin odotuksessa, niin nyt taas näissä kuvissa näyttäisi siltä, että maha onkin tällä kertaa paljon korkeammalla kun se Lukasta taas oli matalammalla. Mutta tiedä häntä.

Lukaa odottaessani kirjoitin näillä viikoilla kärsineeni jo monenlaisista raskausvaivoista, kuten "ikävistä yöllisistä suonenvedoista pohkeissa, liitoskivuista erityisesti nivusissa ja nyt aivan viime aikoina lonkkakivuista, jotka valvottavat varsinkin öisin." Nyt tuntuu, että olen päässyt tässä raskaudessa vaivojen suhteen vähemmällä. Yöt nukun vielä todella hyvin, tällä hetkellä en juuri heräile edes vessaan enkä välttämättä heräisi muutenkaan ollenkaan, ellei Luka välillä herättelisi kömpimällä viereen tai olemalla muuten vain levoton. Edes selällään nukkuminen ei vielä tunnu lainkaan inhottavalta ja aion nauttia siitä niin kauan kuin voin! Liitoskivut sen sijaan ovat kyllä tulleet tutuiksi jo tässäkin raskaudessa, välillä tuntuu ettei pääse edes sohvalta ylös enää ja muutenkin liikkuminen tuntuu välillä jo niin vaivalloiselta ja kipeältäkin, että melkein naurattaa (ellei itkettäisi...). Silti yleisvointi on kyllä ollut huomattavasti parempi nyt kuin viime kerralla. Tuntuu aika hassulta, että Lukasta jouduin jäämään sairauslomalle jo viikolla 26 enkä sen jälken päässyt palaamaan enää ollenkaan töihin! 


Meidän Potusta on tullut kyllä niin kova potkiskelija. Liikkeet näkyy usein jo ulospäinkin ja Kamilkin pääsee niitä usein tuntemaan, kun laittaa käden vatsalleni. Doppleria harvemmin tarvitsee enää kaivaa esiin mielenrauhan saavuttamiseksi. Potkut tuntuu melkein pääsääntöisesti joko oikean kyljen puolella tai sitten ihan alhaalla, joten epäilen, että perätilassa siellä edelleen istuskellaan. Jotenkin tämä perätila on alkanut ahdistaa mua toden teolla, vaikka tiedänkin, että tässä on vielä hyvin aikaa kääntyä ympäri vaikka monen monta kertaa. Silti olen jo välillä lueskellut erilaisista kotikonsteista, joilla vauvan voisi saada kääntymään kohdussa toisin päin, jos tilanne alkaa siltä näyttää... Haluaisin kuitenkin kovasti päästä synnyttämään tämänkin lapsen alateitse, joten siksi tuo perätilahengailu pelottaa. Onneksi ultra on taas kahden viikon päästä!

xoxo Nelli
Mammalandian yhteistyöpostaus

Mammalandian bloggaajat kirjoittavat kuukausittain vaihtuvista erilaisista aiheista. Tammikuun yhteistyöpostauksen teema on nimeltään "esittelyssä perheemme". 


Tässä on meidän pieni perheemme. Isä, äiti, poika, mahassa vielä kasvava pikkusisko sekä koira. Meillä ei ole hienoja valokuvaajan studiossa ottamia kuvia meistä, joten kokosin instagramistani pienen kollaasin. Kuvia, jotka mielestäni kuvaavat aika hyvin sitä, keitä me ollaan. Tällä hetkellä meidän perhe asuu Tampereella, minun kotikaupungissani. Sitä ennen, aikana ennen lapsia, ollaan asuttu myös Helsingissä, Puolassa ja Belgiassa. Olin 21-vuotias tyttönen, kun asuin työharjoittelun vuoksi Brysselissä ja tapasin siellä puolalaisen vaihto-oppilaan. Menin, rakastuin ja muutaman kuukauden kuluttua muutin kahden matkalaukkuni kanssa Puolaan. Hullua, mutta kannatti. Tässä me ollaan edelleen, melkein kuusi vuotta myöhemmin! Ihka oikeana perheenä. 

Muutama sananen meistä jokaisesta:

N E L L I 

Blogin kirjoittaja ja tämän perheen äiti. 27-vuotias, paljasjalkainen tamperelainen. Vähän sellainen haaveilija ja ikuinen runotyttö, edelleen. Lukion jälkeen opiskeli ensin matkailuvirkailijaksi, sitten yliopistossa muutaman vuoden puolan kieltä kunnes tuli raskaaksi ja uskalsi myöntää, että akateeminen maailma ei ole hänen juttunsa. Kun kotiäitiys loppuu, aloittaa sairaanhoitajaopinnot ammattikorkeakoulussa - haaveammatti on kuitenkin kätilö. Rakastaa syksyä, vaaleanpunaista, pupuja ja äitinä olemista. Kuuntelee enimmäkseen kauniisti soljuvaa indiefolk-musiikkia, mutta fanittaa palavasti Beyoncea. Kuvailisi itseään sosiaaliseksi introvertiksi. Jos saisi olla joku Disney-prinsessoista, olisi aina Pocahontas.

K A M I L 

Perheen isi, minun kallioni ja paras ystäväni. 28-vuotias puolalainen, joka on tosin pian viiden Suomessa vietetyn vuoden jälkeen oppinut aika hyvin myös maan tavoille - rakastaa saunaa, mämmiä ja Suomen luontoa. Seikkailija, joka ei oikein osaa olla paikoillaan. Kiipeilee, pyöräilee ja retkeilee metsissä ja vuorilla. Mahtava kokki ja paljon tarkempi kodin siisteydestä kuin vaimonsa! Isänä rakastava ja tasa-arvoinen, joka asettaa aina perheen etusijalle ja on aina valmis tekemään kaikkea hauskaa Lukan kanssa. Meistä se puheliaampi ja tasapainoisempi. 

L U K A 

Meidän rakas esikoinen, ihana pieni ilopilleri. Luka Franciszek, vuosi ja seitsemän kuukautta. Hassunhauska ikiliikkuja: otti ensiaskeleet ennen kuin täytti 9 kuukautta ja siitä asti vauhti on vain kiihtynyt. Rakastaa eläimiä, erityisesti koiria ja hevosia, sekä kaikenlaisia menopelejä, kuten kaivureita ja paloautoja. Pieni vaaleahipiäinen pellavapää, utelias tutkimusmatkailija. Parasta tällä hetkellä on jumpassa käyminen, pulkkailu, duploilla rakentaminen ja piilosta leikkiminen. Ei tykkää ulkoa sisälle tulemisesta, hiustenleikkuusta eikä siitä, kun naapurista tai rappukäytävältä kuuluu epäilyttäviä ääniä. Meidän aurinko.

" P O T T U "

Lukan pikkusisko, meidän rakkaudella odottama kuopuksemme ja naisvahvistus perheeseen. Laskettu aika toukokuun alussa, mutta syntynee muutaman viikon etuajassa, kuten Lukakin. Kulkee työnimellä Pottu, vaikka oikea nimikin on jo päätettynä. Äidin diabeteksen vuoksi Potun kasvua seurataan tarkasti ja pääsemme häntä usein äitipolille ultraan moikkaamaan.

L A L K A

Vappuaattona kolme vuotta täyttävä borderterrierityttö. Tuli meille pitkän koira- (ja vauva)kuumeen jälkeen vuonna 2014 - ehti muutaman kuukauden nauttia roolistaan perheen vauvana, ennen kuin Luka ilmoitti tulostaan. Terrieriksi varsin rauhallinen ja ehdottoman sopeutuvainen, rakastaa nukkumista lämpimissä ja pehmoisissa paikoissa, mutta on aina valmis pitkälle lenkille tai juoksemaan koirapuistossa. Lalkan nimi on puolaa ja tarkoittaa "nukke". 

Haluaisitko tietää jotain muuta meidän perheestä? Kysy!

Mammalandian kotisivut ja facebook.

xoxo Nelli

Perheeni

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Mammalandian yhteistyöpostaus

Mammalandian bloggaajat kirjoittavat kuukausittain vaihtuvista erilaisista aiheista. Tammikuun yhteistyöpostauksen teema on nimeltään "esittelyssä perheemme". 


Tässä on meidän pieni perheemme. Isä, äiti, poika, mahassa vielä kasvava pikkusisko sekä koira. Meillä ei ole hienoja valokuvaajan studiossa ottamia kuvia meistä, joten kokosin instagramistani pienen kollaasin. Kuvia, jotka mielestäni kuvaavat aika hyvin sitä, keitä me ollaan. Tällä hetkellä meidän perhe asuu Tampereella, minun kotikaupungissani. Sitä ennen, aikana ennen lapsia, ollaan asuttu myös Helsingissä, Puolassa ja Belgiassa. Olin 21-vuotias tyttönen, kun asuin työharjoittelun vuoksi Brysselissä ja tapasin siellä puolalaisen vaihto-oppilaan. Menin, rakastuin ja muutaman kuukauden kuluttua muutin kahden matkalaukkuni kanssa Puolaan. Hullua, mutta kannatti. Tässä me ollaan edelleen, melkein kuusi vuotta myöhemmin! Ihka oikeana perheenä. 

Muutama sananen meistä jokaisesta:

N E L L I 

Blogin kirjoittaja ja tämän perheen äiti. 27-vuotias, paljasjalkainen tamperelainen. Vähän sellainen haaveilija ja ikuinen runotyttö, edelleen. Lukion jälkeen opiskeli ensin matkailuvirkailijaksi, sitten yliopistossa muutaman vuoden puolan kieltä kunnes tuli raskaaksi ja uskalsi myöntää, että akateeminen maailma ei ole hänen juttunsa. Kun kotiäitiys loppuu, aloittaa sairaanhoitajaopinnot ammattikorkeakoulussa - haaveammatti on kuitenkin kätilö. Rakastaa syksyä, vaaleanpunaista, pupuja ja äitinä olemista. Kuuntelee enimmäkseen kauniisti soljuvaa indiefolk-musiikkia, mutta fanittaa palavasti Beyoncea. Kuvailisi itseään sosiaaliseksi introvertiksi. Jos saisi olla joku Disney-prinsessoista, olisi aina Pocahontas.

K A M I L 

Perheen isi, minun kallioni ja paras ystäväni. 28-vuotias puolalainen, joka on tosin pian viiden Suomessa vietetyn vuoden jälkeen oppinut aika hyvin myös maan tavoille - rakastaa saunaa, mämmiä ja Suomen luontoa. Seikkailija, joka ei oikein osaa olla paikoillaan. Kiipeilee, pyöräilee ja retkeilee metsissä ja vuorilla. Mahtava kokki ja paljon tarkempi kodin siisteydestä kuin vaimonsa! Isänä rakastava ja tasa-arvoinen, joka asettaa aina perheen etusijalle ja on aina valmis tekemään kaikkea hauskaa Lukan kanssa. Meistä se puheliaampi ja tasapainoisempi. 

L U K A 

Meidän rakas esikoinen, ihana pieni ilopilleri. Luka Franciszek, vuosi ja seitsemän kuukautta. Hassunhauska ikiliikkuja: otti ensiaskeleet ennen kuin täytti 9 kuukautta ja siitä asti vauhti on vain kiihtynyt. Rakastaa eläimiä, erityisesti koiria ja hevosia, sekä kaikenlaisia menopelejä, kuten kaivureita ja paloautoja. Pieni vaaleahipiäinen pellavapää, utelias tutkimusmatkailija. Parasta tällä hetkellä on jumpassa käyminen, pulkkailu, duploilla rakentaminen ja piilosta leikkiminen. Ei tykkää ulkoa sisälle tulemisesta, hiustenleikkuusta eikä siitä, kun naapurista tai rappukäytävältä kuuluu epäilyttäviä ääniä. Meidän aurinko.

" P O T T U "

Lukan pikkusisko, meidän rakkaudella odottama kuopuksemme ja naisvahvistus perheeseen. Laskettu aika toukokuun alussa, mutta syntynee muutaman viikon etuajassa, kuten Lukakin. Kulkee työnimellä Pottu, vaikka oikea nimikin on jo päätettynä. Äidin diabeteksen vuoksi Potun kasvua seurataan tarkasti ja pääsemme häntä usein äitipolille ultraan moikkaamaan.

L A L K A

Vappuaattona kolme vuotta täyttävä borderterrierityttö. Tuli meille pitkän koira- (ja vauva)kuumeen jälkeen vuonna 2014 - ehti muutaman kuukauden nauttia roolistaan perheen vauvana, ennen kuin Luka ilmoitti tulostaan. Terrieriksi varsin rauhallinen ja ehdottoman sopeutuvainen, rakastaa nukkumista lämpimissä ja pehmoisissa paikoissa, mutta on aina valmis pitkälle lenkille tai juoksemaan koirapuistossa. Lalkan nimi on puolaa ja tarkoittaa "nukke". 

Haluaisitko tietää jotain muuta meidän perheestä? Kysy!

Mammalandian kotisivut ja facebook.

xoxo Nelli

Edellisestä meidän päivä - postauksesta on taas vierähtänyt muutama kuukausi, vaikka tarkoituksena oli alkaa tehdä näitä vähän useamminkin. Lisäksi tarkoituksena oli, krhm, tehdä näitä postauksia aina kuun kymmenentenä päivänä, mutta eipä tuokaan suunnitelma ole oikein toteutunut - jotenkin juuri ne kymmenennet päivät ovat tietenkin osoittautuneet viime kuukausina hankaliksi. Esimerkiksi tässä kuussa lennettiin juuri silloin Puolasta takaisin Suomeen, eikä siinä koko päivän matkustaessa kyllä tullut mieleen vielä kuvatakin jokaista liikettä. Mutta! Tänä aamuna päätin kuvata taas vihdoin meidän päiväämme. Nämä kuvat ovat kyllä taas todellisia arkikuvia, sillä taaperon kuvaaminen nykyään tuntuu olevan sellainen taitolaji, ettei siinä kyllä paljon ehdi edes kameran asetuksia miettimään.


Heräiltiin Lukan kanssa kello 7.30, kun Kamil teki lähtöä töihin. Luka on nyt pari viimeistä viikkoa nukkunut yleensä kahdeksaan saakka, mutta nyt isin lähtö sai tämänkin heräämään vähän aikaisemmin. Itse en ollut yöllä nukkunut kovin hyvin ja aamulla tuntui pahasti siltä, että koko päivä oli jo valmiiksi pilalla, kun kiukutti vain. Onneksi mieli siitä kuitenkin äkkiä parani, kiitos iloisen taaperon ja mukavasti sujuneiden aamutoimien. Kahdeksalta syötiin aamupalaa: minä söin sämpylän ja teetä, Luka paahtoleipää, muroja sekä maustamatonta jugurttia marjasoseen ja Nalle-murojen kanssa. Lautasella oli vielä mandariinilohkojakin, mutta ne ehtivät jo kadota parempiin suihin ennen kuvan ottamista, koska parhaat palat pitää tietenkin syödä aina äkkiä ensin! 


Aamupalan jälkeen suunnattiin suihkuun. Eilen illalla laiskotti enkä jaksanut pestä hiuksiani silloin, mutta nyt aamulla oli kyllä pakko se tehdä. Onneksi Luka on sellainen vesipeto, ettei tätä vastustellut vaikka yleensä hänkin käy suihkussa aina iltaisin. Sitten vielä hammaspesut, ihon rasvaukset ja päivävaatteet päälle! Meillä ei ollut tälle aamulle mitään sovittua menoa, joten oli kiva viettää vaihteeksi taas tällaista ihan kiireetöntä aamua, kun muuten ollaan tällä viikolla oltu joka päivä menossa.



Auringon vähitellen noustessa päivästä näytti olevan tulossa aurinkoinen, mutta ennen ulos lähtöä piti vielä odotella hiusten kuivumista. Päätin alkaa jo valmistella päiväruokaa, koska oltiin iltapäivällä menossa Lukan harrastukseen ja on kiva, että ruoka on sieltä tullessa melkein valmista. Ruokalistalla oli linssipihvejä tällä ohjeella, ja ne pystyikin hyvin tehdä paistamista vaille valmiiksi etukäteen. Luka tietenkin "auttoi" kovasti parhaansa mukaan, ja kyllästyttyään meni ikkunaan tähystelemään näkyisikö kadulla mitään hienoja autoja. Lumiaurojen ja muiden bongaaminen onkin tällä hetkellä ihan Lukan suosikkipuuhaa!



Kokkailun jälkeen laitoin nopeasti itseni valmiiksi. Päivän asuna oli oikein kunnon perus raskausajan univormu: legginsit ja pitkä toppi. Lukalla puolestaan oli käynnissä kovat autoleikit, jossa näköjään melkein koko kirjahyllyn sisältö oli pitänyt tyhjentää lattialle. Mutta kun siitä saa niin hyvän autotallin kaikille kulkupeleille! Kymmenen maissa alettiin olla valmiita lähtemään ulos.



Ulkoiltiin reilu tunti: ensin käytiin nopeasti parissa kaupassa tässä meidän lähellä keskustassa, ja sen jälkeen köpöteltiin vielä koiran kanssa puistossa. Ulkona oli tosi kiva ilma, sellainen kirkas ja raikas. Ihanaa, koska viime aikoina on ollut niin harmaata, että uloslähtökin on usein tuntunut tosi tylsältä.



Kotona oltiin 11.30. Lounasta ei onneksi tarvinnut alkaa kokkailemaan, sillä edelliseltä päivältä oli jäänyt sopivasti mulle ja Lukalle lohi-kasvislaatikkoa. Iloitsin, kun Luka söi taas koko lautasen tyhjäksi hyvillä mielin: hän on ollut viime aikoina tosi hyvä syömään, kun vielä hetki sitten ruokailut oli monesti yhtä pelleilyä. Ihastelin myös mun Indiskan ostoksia - pyörähdettiin siellä nopeasti ulkoilun yhteydessä, sillä siellä alkoi nyt tarjous, jossa ale-tuotteista saa vielä puolet hinnasta pois. Mun mielestä Indiskassa on esimerkiksi tosi kivoja sisustustuotteita, ja nyt sain muun muassa tuon vihrän vaasin 2,5 eurolla, kun se normaalisti se olisi maksanut kolmekymppiä! Ei paha reissu siis, kun kaikki kuvan ostokset maksoivat yhteensä 16 euroa.   




Ruokailun jälkeen olikin sitten päiväuniaika. Kello näytti 12.15, kun hipsin pois makkarista, jonne taapero jäi tyytyväisenä tuhisemaan. Olin aamulla ajatellut meneväni itsekin päikkäreille Lukan kanssa, mutta keittiössä vallitsi sellainen kaaos, että oli pakko mennä siivoamaan koska ahdisti. Kello 12.45 pääsin vihdoin istahtamaan alas! Lueskelin ensin uusinta Trendiä, jonka jälkeen avasin koneen ja aloin naputella vähän blogijuttuja. 



Kello 14.15 Luka heräsi. Makoiltiin sitten vielä puolisen tuntia yhdessä sängyllä, jotta taapero sai heräillä rauhassa. Yleensä Luka nimittäin nukkuu lähemmäksi kolmea ja jos sattuukin heräämään tällä tavoin vähän aikaisemmin, niin monesti hän on kuitenkin vielä vähän uninen ja sitten pitää sylitellä ja silitellä toista. ♥ Mun mielestä nuo hetket on ihania, silloin toinen on vain niin pieni ja ihana! Välipalaksi Luka söi sitten apinaevästä ja sai samalla katsoa hetken aikaa lastenohjelmaa - poikkeuksellisesti välipala syötiin siis sohvalla, mitä ei normaalisti juuri ikinä tapahdu. Sitten ehdittiin vielä hetki leikkiä autoilla ennen harrastuksiin lähtöä.



Vähän puoli neljän jälkeen alettiin pukeutua uloslähtöä varten. Meillä alkoi viime viikolla Naperopallo-kerho, joka on aina perjantaisin kello 16-17. Kerhossa käy myös Lukan kaveri Alina-tyttönen ja tällä kertaa myös Kamil pääsi tulemaan suoraan töistä paikalle, joten Lukalla oli ihan erityisen hauskaa. Hyvin sai kulutettua energiaa juostuaan tunnin ajan lähes taukoamatta!




Kotona oltiin sitten hieman viiden jälkeen ja Lukalla alkoi jo olla sen verran nälkä, että käytiin heti ruuanlaiton kimppuun. Onneksi olin tehnyt valmistelut jo etukäteen, joten nyt piti vain paistaa linssipihvit ja heittää lohkoperunat uuniin. Kamil oli töistä päästyään käynyt hakemassa postista yhden paketin, jonka sisällöstä olin aika innoissani ja jota fiilistelin ruokaa odotellessani. Tämä oli lahja Kamililta minulle, ja toivottavasti koko on sopiva, jotta pääsen näyttämään sen teillekin! Lukan nälkä sillä välin sen kun vaan yltyi, joten hän otti pienen varaslähdön ja aloitti jo syömään pihvejä ennen kuin lohkoperunat olivat valmiita. Nämä pihvit on ihan Lukan herkkua, varsinkin jos on tzatzikia johon niitä dipata!



Ruuan jälkeen ehti vielä hetken aikaa touhuta ennen nukkumaanmenoaikaa. Lukan lempikirja tällä hetkellä on tuo Richard Scarryn Iloinen autokirja, jota pitää lukea monta kertaa päivässä ja nytkin se kiikutettiin isin kanssa katseltavaksi. Muistan, että tätä kirjaa tuli itsekin luettua lapsena ja on aika hauskaa, että se viehättää yhä nykypäivänkin lapsia! Lukalle myös iski vielä kunnon iltavilli päälle, ja koko poika oli yhtä naurua ja hepulia loppuillan. 




Iltapalaa tarjottiin vielä kello 20, mutta hyvin maistuneen ja vähän myöhäiseksi venyneen päivällisen vuoksi Lukalla ei kovin nälkä ollut. Niinpä hän söi nyt vain hedelmiä, muu ei maistunut. Sitten olikin vuorossa iltapesut ja yövaatteiden vaihto, jonka jälkeen Luka kiipesi meidän sänkyyn valmiina nukkumaan. Iltasatu luettiinkin sitten siinä, mutta omaan sänkyyn taapero kuitenkin lopulta nukahti. Eikä siinä kauaa mennytkään, kun tyyppi oli jo täydessä unessa!


Kellon näyttäessä 20.30 talo oli ainakin taaperon osalta hiljainen. Kamil lähti koiran kanssa ulos, minä sytytin kynttilöitä ja laitoin musiikkia soimaan, ja istahdin koneelle kirjoittamaan tätä postausta. Kymmenen aikaan olin vihdoin valmis ja olo alkaa olla jo aika väsynyt, joten luultavasti kömmin itsekin kohta nukkumaan... ellei sitten innostuta katsomaan vielä jotain sarjaa Netflixistä!

Kivaa viikonloppua kaikille! Minkälainen sun päiväsi oli tänään?

xoxo Nelli

Meidän päivä | 200117

perjantai 20. tammikuuta 2017


Edellisestä meidän päivä - postauksesta on taas vierähtänyt muutama kuukausi, vaikka tarkoituksena oli alkaa tehdä näitä vähän useamminkin. Lisäksi tarkoituksena oli, krhm, tehdä näitä postauksia aina kuun kymmenentenä päivänä, mutta eipä tuokaan suunnitelma ole oikein toteutunut - jotenkin juuri ne kymmenennet päivät ovat tietenkin osoittautuneet viime kuukausina hankaliksi. Esimerkiksi tässä kuussa lennettiin juuri silloin Puolasta takaisin Suomeen, eikä siinä koko päivän matkustaessa kyllä tullut mieleen vielä kuvatakin jokaista liikettä. Mutta! Tänä aamuna päätin kuvata taas vihdoin meidän päiväämme. Nämä kuvat ovat kyllä taas todellisia arkikuvia, sillä taaperon kuvaaminen nykyään tuntuu olevan sellainen taitolaji, ettei siinä kyllä paljon ehdi edes kameran asetuksia miettimään.


Heräiltiin Lukan kanssa kello 7.30, kun Kamil teki lähtöä töihin. Luka on nyt pari viimeistä viikkoa nukkunut yleensä kahdeksaan saakka, mutta nyt isin lähtö sai tämänkin heräämään vähän aikaisemmin. Itse en ollut yöllä nukkunut kovin hyvin ja aamulla tuntui pahasti siltä, että koko päivä oli jo valmiiksi pilalla, kun kiukutti vain. Onneksi mieli siitä kuitenkin äkkiä parani, kiitos iloisen taaperon ja mukavasti sujuneiden aamutoimien. Kahdeksalta syötiin aamupalaa: minä söin sämpylän ja teetä, Luka paahtoleipää, muroja sekä maustamatonta jugurttia marjasoseen ja Nalle-murojen kanssa. Lautasella oli vielä mandariinilohkojakin, mutta ne ehtivät jo kadota parempiin suihin ennen kuvan ottamista, koska parhaat palat pitää tietenkin syödä aina äkkiä ensin! 


Aamupalan jälkeen suunnattiin suihkuun. Eilen illalla laiskotti enkä jaksanut pestä hiuksiani silloin, mutta nyt aamulla oli kyllä pakko se tehdä. Onneksi Luka on sellainen vesipeto, ettei tätä vastustellut vaikka yleensä hänkin käy suihkussa aina iltaisin. Sitten vielä hammaspesut, ihon rasvaukset ja päivävaatteet päälle! Meillä ei ollut tälle aamulle mitään sovittua menoa, joten oli kiva viettää vaihteeksi taas tällaista ihan kiireetöntä aamua, kun muuten ollaan tällä viikolla oltu joka päivä menossa.



Auringon vähitellen noustessa päivästä näytti olevan tulossa aurinkoinen, mutta ennen ulos lähtöä piti vielä odotella hiusten kuivumista. Päätin alkaa jo valmistella päiväruokaa, koska oltiin iltapäivällä menossa Lukan harrastukseen ja on kiva, että ruoka on sieltä tullessa melkein valmista. Ruokalistalla oli linssipihvejä tällä ohjeella, ja ne pystyikin hyvin tehdä paistamista vaille valmiiksi etukäteen. Luka tietenkin "auttoi" kovasti parhaansa mukaan, ja kyllästyttyään meni ikkunaan tähystelemään näkyisikö kadulla mitään hienoja autoja. Lumiaurojen ja muiden bongaaminen onkin tällä hetkellä ihan Lukan suosikkipuuhaa!



Kokkailun jälkeen laitoin nopeasti itseni valmiiksi. Päivän asuna oli oikein kunnon perus raskausajan univormu: legginsit ja pitkä toppi. Lukalla puolestaan oli käynnissä kovat autoleikit, jossa näköjään melkein koko kirjahyllyn sisältö oli pitänyt tyhjentää lattialle. Mutta kun siitä saa niin hyvän autotallin kaikille kulkupeleille! Kymmenen maissa alettiin olla valmiita lähtemään ulos.



Ulkoiltiin reilu tunti: ensin käytiin nopeasti parissa kaupassa tässä meidän lähellä keskustassa, ja sen jälkeen köpöteltiin vielä koiran kanssa puistossa. Ulkona oli tosi kiva ilma, sellainen kirkas ja raikas. Ihanaa, koska viime aikoina on ollut niin harmaata, että uloslähtökin on usein tuntunut tosi tylsältä.



Kotona oltiin 11.30. Lounasta ei onneksi tarvinnut alkaa kokkailemaan, sillä edelliseltä päivältä oli jäänyt sopivasti mulle ja Lukalle lohi-kasvislaatikkoa. Iloitsin, kun Luka söi taas koko lautasen tyhjäksi hyvillä mielin: hän on ollut viime aikoina tosi hyvä syömään, kun vielä hetki sitten ruokailut oli monesti yhtä pelleilyä. Ihastelin myös mun Indiskan ostoksia - pyörähdettiin siellä nopeasti ulkoilun yhteydessä, sillä siellä alkoi nyt tarjous, jossa ale-tuotteista saa vielä puolet hinnasta pois. Mun mielestä Indiskassa on esimerkiksi tosi kivoja sisustustuotteita, ja nyt sain muun muassa tuon vihrän vaasin 2,5 eurolla, kun se normaalisti se olisi maksanut kolmekymppiä! Ei paha reissu siis, kun kaikki kuvan ostokset maksoivat yhteensä 16 euroa.   




Ruokailun jälkeen olikin sitten päiväuniaika. Kello näytti 12.15, kun hipsin pois makkarista, jonne taapero jäi tyytyväisenä tuhisemaan. Olin aamulla ajatellut meneväni itsekin päikkäreille Lukan kanssa, mutta keittiössä vallitsi sellainen kaaos, että oli pakko mennä siivoamaan koska ahdisti. Kello 12.45 pääsin vihdoin istahtamaan alas! Lueskelin ensin uusinta Trendiä, jonka jälkeen avasin koneen ja aloin naputella vähän blogijuttuja. 



Kello 14.15 Luka heräsi. Makoiltiin sitten vielä puolisen tuntia yhdessä sängyllä, jotta taapero sai heräillä rauhassa. Yleensä Luka nimittäin nukkuu lähemmäksi kolmea ja jos sattuukin heräämään tällä tavoin vähän aikaisemmin, niin monesti hän on kuitenkin vielä vähän uninen ja sitten pitää sylitellä ja silitellä toista. ♥ Mun mielestä nuo hetket on ihania, silloin toinen on vain niin pieni ja ihana! Välipalaksi Luka söi sitten apinaevästä ja sai samalla katsoa hetken aikaa lastenohjelmaa - poikkeuksellisesti välipala syötiin siis sohvalla, mitä ei normaalisti juuri ikinä tapahdu. Sitten ehdittiin vielä hetki leikkiä autoilla ennen harrastuksiin lähtöä.



Vähän puoli neljän jälkeen alettiin pukeutua uloslähtöä varten. Meillä alkoi viime viikolla Naperopallo-kerho, joka on aina perjantaisin kello 16-17. Kerhossa käy myös Lukan kaveri Alina-tyttönen ja tällä kertaa myös Kamil pääsi tulemaan suoraan töistä paikalle, joten Lukalla oli ihan erityisen hauskaa. Hyvin sai kulutettua energiaa juostuaan tunnin ajan lähes taukoamatta!




Kotona oltiin sitten hieman viiden jälkeen ja Lukalla alkoi jo olla sen verran nälkä, että käytiin heti ruuanlaiton kimppuun. Onneksi olin tehnyt valmistelut jo etukäteen, joten nyt piti vain paistaa linssipihvit ja heittää lohkoperunat uuniin. Kamil oli töistä päästyään käynyt hakemassa postista yhden paketin, jonka sisällöstä olin aika innoissani ja jota fiilistelin ruokaa odotellessani. Tämä oli lahja Kamililta minulle, ja toivottavasti koko on sopiva, jotta pääsen näyttämään sen teillekin! Lukan nälkä sillä välin sen kun vaan yltyi, joten hän otti pienen varaslähdön ja aloitti jo syömään pihvejä ennen kuin lohkoperunat olivat valmiita. Nämä pihvit on ihan Lukan herkkua, varsinkin jos on tzatzikia johon niitä dipata!



Ruuan jälkeen ehti vielä hetken aikaa touhuta ennen nukkumaanmenoaikaa. Lukan lempikirja tällä hetkellä on tuo Richard Scarryn Iloinen autokirja, jota pitää lukea monta kertaa päivässä ja nytkin se kiikutettiin isin kanssa katseltavaksi. Muistan, että tätä kirjaa tuli itsekin luettua lapsena ja on aika hauskaa, että se viehättää yhä nykypäivänkin lapsia! Lukalle myös iski vielä kunnon iltavilli päälle, ja koko poika oli yhtä naurua ja hepulia loppuillan. 




Iltapalaa tarjottiin vielä kello 20, mutta hyvin maistuneen ja vähän myöhäiseksi venyneen päivällisen vuoksi Lukalla ei kovin nälkä ollut. Niinpä hän söi nyt vain hedelmiä, muu ei maistunut. Sitten olikin vuorossa iltapesut ja yövaatteiden vaihto, jonka jälkeen Luka kiipesi meidän sänkyyn valmiina nukkumaan. Iltasatu luettiinkin sitten siinä, mutta omaan sänkyyn taapero kuitenkin lopulta nukahti. Eikä siinä kauaa mennytkään, kun tyyppi oli jo täydessä unessa!


Kellon näyttäessä 20.30 talo oli ainakin taaperon osalta hiljainen. Kamil lähti koiran kanssa ulos, minä sytytin kynttilöitä ja laitoin musiikkia soimaan, ja istahdin koneelle kirjoittamaan tätä postausta. Kymmenen aikaan olin vihdoin valmis ja olo alkaa olla jo aika väsynyt, joten luultavasti kömmin itsekin kohta nukkumaan... ellei sitten innostuta katsomaan vielä jotain sarjaa Netflixistä!

Kivaa viikonloppua kaikille! Minkälainen sun päiväsi oli tänään?

xoxo Nelli
Kun Oot niin ihana - vauvakirja julkaistiin, rakastuin siihen heti ja tiesin, että jos meille vielä toinen lapsi tulee, niin hankkisin hänelle ehdottomasti sellaisen. Aivan uudenlainen, moderni kansiomallinen vauvakirja ihastutti paitsi jo ulkonäöllään, myös sen persoonallisuuden vuoksi. Vauvakirjan kanssa voi nimittäin käyttää omaa luovuuttaan ihan eri tavalla kuin perinteisissä vauvakirjoissa, joita yleensä täytetään valmiisiin kysymyksiin vastaamalla. Minä olen vähän tällainen näpertelijä ja viehätyin ajatuksesta, että voisin tehdä lapseni vauvakirjasta ihan täysin meidän ja ennen kaikkea hänen näköisensä. Kun sitten tulin raskaaksi, iloitsin siitä, että nyt saisin vihdoin tuon vauvakirjan itselleni! Ensin ajattelin kaikessa rauhassa odotella vauvan tuloa ennen kirjan tilaamista, mutta pian alkoikin korviin kantautua huhuja siitä, että ensimmäinen painos olisi pian jo loppuunmyyty, ja niinpä kiireellä klikkasin kirjan ostoskoriin. Nyt kirja odottaa kaapissa kevätvauvamme tuloa ja sormet syyhyten jo odotan, että pääsen sitä täyttelemään!

Tässä odotellessani olen hieman harmitellut sitä, että tätä kirjaa ei ollut olemassa jo Lukan vauva-aikana! Lukalla on itse asiassa kaksikin vauvakirjaa, jotka ovat ihan kivoja. Toinen on englanninkielinen, jonka ostimme jo raskausaikana ajatuksena, että sitä olisi sitten helpompi täytellä yhdessäkin. Tosi asiassa kirjan täyttäminen on kuitenkin jäänyt enemmän minun vastuulleni, niin kuin se ehkä monestikin perheissä menee. Toisen, Muumilaakson vauvakirjan, Luka sai nimiäislahjaksi. Sekin on kyllä tosi suloinen kirja ja visuaalisesti tykkään siitä hurjasti, mutta kuitenkin minulle noiden molempien kirjojen täyttäminen on tuntunut vähän hankalalta. Joihinkin kysymyksiin ei oikein osaa vastata, tai sitten tila loppuu kesken. Toiset kohdat kirjassa ei välttämättä tunnu relevanteilta juuri meille ja sitten on asioita, jotka haluaisi kirjoittaa muistiin, mutta niille ei löydy kirjasta paikkaa. Niinpä sitten mieleeni alkoi hiipiä ajatus, että olisiko ihan hölmöä tilata jo taaperoikään ehtineelle ihan uusi vauvakirja ja aloittaa sen täyttäminen alusta? Päätin, että ei ole ja onneksi löysin vielä Tuutilullan nettikaupasta yhden jäljellä olevan Oot niin ihana - vauvakirjan, vaikka virallisesti tuo kirja onkin nyt tällä hetkellä loppuunmyyty.


Ja nyt on sitten meidän molemmilla lapsilla samanlaiset, ihanat vauvakirjat. Minusta sekin on kiva ajatus, että sisaruksilla tosiaan on samat kirjat, mutta kuitenkin niistä voi tehdä molemmille persoonalliset ja juuri heidän näköisensä. Sivuja ei tarvitse täyttää samalla tavalla vaan mahdollisuuksia on miljoonia! Tykkään myös siitä, että kirja on tosiaan kansion mallinen, joten sivujärjestystä voi muuttaa sekä lisätä sinne ihan omaa sisältöäkin. Tällä hetkellä Oot niin ihanan facebook-sivuilla käy myös keskustelu uusista lisäsivuista, joita halutessaan voisi kirjaan ostaa. Itse toivoisin esimerkiksi taaperoikään sopivia lisäsivuja, jolloin kirjan täyttämistä ei tarvitsisi lopettaa vauvavuoteen. On myös kiva, että kirja tulee omassa laatikossaan, johon voi säilöä muitakin pieniä vauvamuistoja. Itse laitoin Lukan laatikkoon talteen esimerkiksi tämän ensimmäisinä synttäreinään saamat yksivuotiskortit. 

Viime päivien aikana kotitoimistoni onkin siis muuttunut kunnon askartelunurkkaukseksi. Hain askartelukaupasta erilaisia koristeteippejä, tarroja ja kyniä, ja olen nyt monena iltana Lukan mentyä nukkumaan käynyt ihan into piukeana projektini kimppuun. Jotenkin tällainen luova puuhailu hyvän musiikin soidessa taustalla on tuntunut melkein kuin rauhoittavalta mindfulnessilta hektisen taaperoarjen keskellä! Samalla on ollut hauska palata uudestaan Lukan vauvavuoteen ja muistoihin siltä ajalta. Kirjan täyttäminen ei näinkään pitkän ajan jälkeen tunnu vaikealta, koska asioita on onneksi hyvin dokumentoituna niin täällä blogissa kuin niissä vanhoissa vauvakirjoissakin. Olen täytellyt sivuja nyt melko kronologisessa järjestyksessä, tässä muutamia esimerkkejä!


Odotus-sivulle pääsi tietenkin Lukan ultrakuva, yksi kuva itsestäni raskaana sekä kolme tärkeää odotukseen liittyvää päivämäärää. Olen tykännyt kirjoitella kirjan sivuille myös kauniita ja aiheisiin sopivia sitaatteja, runoja ja laulunsanoja, ja tälle sivulle valitsin Pentti Saarikosken runon, joka itseäni puhutteli raskausaikana. 


Tällekin sivulle voisi keksiä monta erilaista täyttötapaa. Kenties siinä haluaisi mennä vieläkin kauemmas ja kertoa, mistä äidin ja isän tarina on saanut alkunsa. Itse päätin kuitenkin kertoa tällä sivulla Lukan syntymästä. Tuo kuva on suosikkini minun ja Lukan ensimmäisistä yhteiskuvista.


Itse olen kiinnostunut nimi-asioista, ja siksi on kiva, että nimelle on varattu näin paljon tilaa. Kirjoitin, mistä keksimme Lukan nimen, mitä nimi yleisesti tarkoittaa sekä hieman Lukan lempinimistä. Erilliselle sivulle kirjoitin enemmän vielä nimiäisjuhlista. Vauvakirjan laatikkoon saa hyvin talteen kirjekuoren, johon nimiäisvieraat jättivät terveisiään ja toivotuksiaan Lukalle. 




Kuukausi-sivuille olen kirjoitellut ylös mittoja ja muita kuulumisia kultakin ikäkuulta. Huomasin, että ainakin minulta tällainen vapaa tarinointi tulee paljon luontevammin kuin valmiiden viivojen täyttely. Onkin kiva, kun joka kuulta saa talteen juuri ne asiat, jotka itse kokee tärkeimmiksi eikä tarvitse pysyä missään yhdessä tietyssä muotissa. Voi olla, että sivuja täyttäessä tulevat kuukaudet muodostuvatkin ihan toisenlaisiksi, tai sitten sama kaava säilyy niissäkin. Sen näkee sitten! Parasta näissä sivuissa onkin juuri se, että ne voi tosiaan tehdä ihan täysin sellaisiksi kuin itse haluaa.

Tältä siis näyttää meidän taaperon uusi vauvakirja tällä hetkellä. Onko siellä muita Oot niin ihana - faneja? Tämä ei muuten ole mikään yhteistyö tai mainos, vaan ainoastaan yhden rehellisesti ihastuneen kuluttajan ylistys ihanalle tuotteelle! Kaiken muun hyvän lisäksi Oot niin ihana - vauvakirja on muuten täysin Suomessa suunniteltu ja valmisteltu, mikä itselleni kuluttajana on aina plussaa. Kiva tukea kotimaista tuotantoa! Lisäksi se on toteutettu yhteistyössä käyttäjien kanssa, jotta se vastaisi mahdollisimman hyvin juurikin niiden ihmisten toiveita, jotka kirjaa täyttävät. On aika kiva ajatus, että tekijät kuuntelevat aktiivisesti käyttäjien toiveita ja juuri se oma ehdotus saattaa päätyä oikeasti kirjan sivuille. Toivottavasti vauvakirjan hyvin alkanut menestystarina jatkuu ja pian kirjasta saataisiin uusi painos sekä niitä kaivattuja lisäsivuja kaltaisilleni faneille!

xoxo Nelli

Uusi vauvakirja taaperolle?

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Kun Oot niin ihana - vauvakirja julkaistiin, rakastuin siihen heti ja tiesin, että jos meille vielä toinen lapsi tulee, niin hankkisin hänelle ehdottomasti sellaisen. Aivan uudenlainen, moderni kansiomallinen vauvakirja ihastutti paitsi jo ulkonäöllään, myös sen persoonallisuuden vuoksi. Vauvakirjan kanssa voi nimittäin käyttää omaa luovuuttaan ihan eri tavalla kuin perinteisissä vauvakirjoissa, joita yleensä täytetään valmiisiin kysymyksiin vastaamalla. Minä olen vähän tällainen näpertelijä ja viehätyin ajatuksesta, että voisin tehdä lapseni vauvakirjasta ihan täysin meidän ja ennen kaikkea hänen näköisensä. Kun sitten tulin raskaaksi, iloitsin siitä, että nyt saisin vihdoin tuon vauvakirjan itselleni! Ensin ajattelin kaikessa rauhassa odotella vauvan tuloa ennen kirjan tilaamista, mutta pian alkoikin korviin kantautua huhuja siitä, että ensimmäinen painos olisi pian jo loppuunmyyty, ja niinpä kiireellä klikkasin kirjan ostoskoriin. Nyt kirja odottaa kaapissa kevätvauvamme tuloa ja sormet syyhyten jo odotan, että pääsen sitä täyttelemään!

Tässä odotellessani olen hieman harmitellut sitä, että tätä kirjaa ei ollut olemassa jo Lukan vauva-aikana! Lukalla on itse asiassa kaksikin vauvakirjaa, jotka ovat ihan kivoja. Toinen on englanninkielinen, jonka ostimme jo raskausaikana ajatuksena, että sitä olisi sitten helpompi täytellä yhdessäkin. Tosi asiassa kirjan täyttäminen on kuitenkin jäänyt enemmän minun vastuulleni, niin kuin se ehkä monestikin perheissä menee. Toisen, Muumilaakson vauvakirjan, Luka sai nimiäislahjaksi. Sekin on kyllä tosi suloinen kirja ja visuaalisesti tykkään siitä hurjasti, mutta kuitenkin minulle noiden molempien kirjojen täyttäminen on tuntunut vähän hankalalta. Joihinkin kysymyksiin ei oikein osaa vastata, tai sitten tila loppuu kesken. Toiset kohdat kirjassa ei välttämättä tunnu relevanteilta juuri meille ja sitten on asioita, jotka haluaisi kirjoittaa muistiin, mutta niille ei löydy kirjasta paikkaa. Niinpä sitten mieleeni alkoi hiipiä ajatus, että olisiko ihan hölmöä tilata jo taaperoikään ehtineelle ihan uusi vauvakirja ja aloittaa sen täyttäminen alusta? Päätin, että ei ole ja onneksi löysin vielä Tuutilullan nettikaupasta yhden jäljellä olevan Oot niin ihana - vauvakirjan, vaikka virallisesti tuo kirja onkin nyt tällä hetkellä loppuunmyyty.


Ja nyt on sitten meidän molemmilla lapsilla samanlaiset, ihanat vauvakirjat. Minusta sekin on kiva ajatus, että sisaruksilla tosiaan on samat kirjat, mutta kuitenkin niistä voi tehdä molemmille persoonalliset ja juuri heidän näköisensä. Sivuja ei tarvitse täyttää samalla tavalla vaan mahdollisuuksia on miljoonia! Tykkään myös siitä, että kirja on tosiaan kansion mallinen, joten sivujärjestystä voi muuttaa sekä lisätä sinne ihan omaa sisältöäkin. Tällä hetkellä Oot niin ihanan facebook-sivuilla käy myös keskustelu uusista lisäsivuista, joita halutessaan voisi kirjaan ostaa. Itse toivoisin esimerkiksi taaperoikään sopivia lisäsivuja, jolloin kirjan täyttämistä ei tarvitsisi lopettaa vauvavuoteen. On myös kiva, että kirja tulee omassa laatikossaan, johon voi säilöä muitakin pieniä vauvamuistoja. Itse laitoin Lukan laatikkoon talteen esimerkiksi tämän ensimmäisinä synttäreinään saamat yksivuotiskortit. 

Viime päivien aikana kotitoimistoni onkin siis muuttunut kunnon askartelunurkkaukseksi. Hain askartelukaupasta erilaisia koristeteippejä, tarroja ja kyniä, ja olen nyt monena iltana Lukan mentyä nukkumaan käynyt ihan into piukeana projektini kimppuun. Jotenkin tällainen luova puuhailu hyvän musiikin soidessa taustalla on tuntunut melkein kuin rauhoittavalta mindfulnessilta hektisen taaperoarjen keskellä! Samalla on ollut hauska palata uudestaan Lukan vauvavuoteen ja muistoihin siltä ajalta. Kirjan täyttäminen ei näinkään pitkän ajan jälkeen tunnu vaikealta, koska asioita on onneksi hyvin dokumentoituna niin täällä blogissa kuin niissä vanhoissa vauvakirjoissakin. Olen täytellyt sivuja nyt melko kronologisessa järjestyksessä, tässä muutamia esimerkkejä!


Odotus-sivulle pääsi tietenkin Lukan ultrakuva, yksi kuva itsestäni raskaana sekä kolme tärkeää odotukseen liittyvää päivämäärää. Olen tykännyt kirjoitella kirjan sivuille myös kauniita ja aiheisiin sopivia sitaatteja, runoja ja laulunsanoja, ja tälle sivulle valitsin Pentti Saarikosken runon, joka itseäni puhutteli raskausaikana. 


Tällekin sivulle voisi keksiä monta erilaista täyttötapaa. Kenties siinä haluaisi mennä vieläkin kauemmas ja kertoa, mistä äidin ja isän tarina on saanut alkunsa. Itse päätin kuitenkin kertoa tällä sivulla Lukan syntymästä. Tuo kuva on suosikkini minun ja Lukan ensimmäisistä yhteiskuvista.


Itse olen kiinnostunut nimi-asioista, ja siksi on kiva, että nimelle on varattu näin paljon tilaa. Kirjoitin, mistä keksimme Lukan nimen, mitä nimi yleisesti tarkoittaa sekä hieman Lukan lempinimistä. Erilliselle sivulle kirjoitin enemmän vielä nimiäisjuhlista. Vauvakirjan laatikkoon saa hyvin talteen kirjekuoren, johon nimiäisvieraat jättivät terveisiään ja toivotuksiaan Lukalle. 




Kuukausi-sivuille olen kirjoitellut ylös mittoja ja muita kuulumisia kultakin ikäkuulta. Huomasin, että ainakin minulta tällainen vapaa tarinointi tulee paljon luontevammin kuin valmiiden viivojen täyttely. Onkin kiva, kun joka kuulta saa talteen juuri ne asiat, jotka itse kokee tärkeimmiksi eikä tarvitse pysyä missään yhdessä tietyssä muotissa. Voi olla, että sivuja täyttäessä tulevat kuukaudet muodostuvatkin ihan toisenlaisiksi, tai sitten sama kaava säilyy niissäkin. Sen näkee sitten! Parasta näissä sivuissa onkin juuri se, että ne voi tosiaan tehdä ihan täysin sellaisiksi kuin itse haluaa.

Tältä siis näyttää meidän taaperon uusi vauvakirja tällä hetkellä. Onko siellä muita Oot niin ihana - faneja? Tämä ei muuten ole mikään yhteistyö tai mainos, vaan ainoastaan yhden rehellisesti ihastuneen kuluttajan ylistys ihanalle tuotteelle! Kaiken muun hyvän lisäksi Oot niin ihana - vauvakirja on muuten täysin Suomessa suunniteltu ja valmisteltu, mikä itselleni kuluttajana on aina plussaa. Kiva tukea kotimaista tuotantoa! Lisäksi se on toteutettu yhteistyössä käyttäjien kanssa, jotta se vastaisi mahdollisimman hyvin juurikin niiden ihmisten toiveita, jotka kirjaa täyttävät. On aika kiva ajatus, että tekijät kuuntelevat aktiivisesti käyttäjien toiveita ja juuri se oma ehdotus saattaa päätyä oikeasti kirjan sivuille. Toivottavasti vauvakirjan hyvin alkanut menestystarina jatkuu ja pian kirjasta saataisiin uusi painos sekä niitä kaivattuja lisäsivuja kaltaisilleni faneille!

xoxo Nelli

Seuraa meitä instagramissa!

© Kochanie. Design by Fearne.