Rakkaimmat jouluperinteet

Mammalandian yhteistyöpostaus

Mammalandian bloggaajat kirjoittavat kuukausittain vaihtuvista erilaisista aiheista. Marraskuun yhteistyöpostauksen teema on nimeltään "näistä jouluperinteistä en luovu". 


Muistan minun ja Kamilin ensimmäisenä yhteisenä jouluna miettineeni, että kuinka voisin ikinä viettää jouluja missään muualla kuin lapsuudenkodissani, sillä samalla tutulla kaavalla kuin aina on vietetty. Itselleni joulun perinteet ovat tärkeitä ja silloin juuri ja juuri parikymppisenä, kotoa pois muuttaneena ja ulkomailla asuvana, ne ehkä tuntuivat vielä erityisen tärkeiltä. Sittemmin ajatukset ovat toki hieman muuttuneet, lapsuudenkotikin jo myyty enkä enää ajattele, että joulunviettoon on olemassa vain se yksi ja oikea paikka ja tapa, vaikka edelleen ne tietyt jouluperinteet mulle tärkeitä ovatkin. Muutenkin parisuhteessa ja vielä erityisesti kaksikulttuurisessa sellaisessa, täytyy tehdä kompromisseja, valita tärkeimmät jutut molempien jouluperinteistä ja luoda se meidän perheen ihan oma joulu.


Mielestäni joulunvietto Suomessa ja Puolassa ei eroa mitenkään kovin radikaalisti toisistaan, vaikka tietenkin omat erityispiirteensä löytyy kummastakin. Molemmissa tärkeää on ainakin se perheen ja läheisten kanssa vietetty aika ja ruoka, joskin jälkimmäinen Puolassa varmaan vielä enemmän kuin Suomessa! Jouluruokien suhteen en itse ole mitenkään ehdoton eikä se ole mulle mikään tärkein asia joulussa - kunhan pöydässä on ainakin lanttulaatikkoa ja rosollia, niin olen jo tyytyväinen. Ja tarpeeksi suklaata ja pipareita, tai ylipäänsä kaikkea missä on kanelia! Riisipuuro luumusopalla kuuluu sekin joulun pakollisiin, mieluiten aaton aamupalana. Puolalaiset syövät jouluna lihan sijasta kalaa, ja niinpä meidänkin joulupöytään on rantautunut sellainen tietty perinteinen kalakeitto, jota Puolassa syödään ainoastaan jouluna ja joka taas kuuluu erottamattomasti Kamilin jouluun. Sen lisäksi teemme aina vähän vaihtelevasti muitakin puolalaisia jouluruokia - valinnanvaraa kyllä riittää, sillä Puolassa jouluaatoksi valmistetaan aina 12 ruokalajin illallinen!

Vaikka alussa sanoinkin, että jouluperinteet ovat mulle tärkeitä, niin ei se minun jouluni kuitenkaan mikään kovin ihmeellinen ole. Mulle tärkeintä on se joulun tunnelma, jonka luominen kotiin alkaa tietenkin joulukoristeilla. Jouluvaloja meiltä löytyy lähes joka ikkunasta ja (tuoksu)kynttilöitä kuluu joulunaikaan vielä tavallistakin enemmän. En ehkä koskaan lakkaa fiilistelemästä tunnelmallisten jouluvalojen ja pimeiden iltojen yhdistelmää. Joululaulut kuuluvat myös jouluuni ja varsinkin juuri niihin rauhallisiin iltoihin, jolloin on ihanaa laittaa ne tutut kappaleet soimaan. Meillä Kamil ei joululauluista ihan samalla tavalla välitä kuin minä, mutta jaksaa niitä silti mielikseni onneksi kuunnella! Myös joulukuusi kuuluu ehdottomasti jouluun, ja vaikka aiemmin ajattelinkin, että ainoa oikea joulukuusi on aito, niin kyllä meilläkin on nyt jo toista vuotta putkeen olohuoneessa valkoinen muovikuusi. Ja minusta se on ihana! Lapsuuteni jouluissa kuusi tuotiin sisälle ja koristeltiin vasta aattoaamuna, mutta me ollaan haluttu tuoda se kotiin jo hyvissä ajoin joulukuun alussa. Itse nimittäin ajattelen, että tämä jouluun valmistautuminen on myös tärkeä osa joulua, ja siksi nautin esimerkiksi joulukuusesta mieluummin jo etukäteen enkä sitten enää pitkälle loppiaiseen, jolloin joulu on jo ohi. 

Joulupukkia ei erityisemmin olla ajateltu ottaa osaksi meidän jouluperinteitä edes nyt lapsien myötä. Puolassa varsinkaan joulupukki ei ole samalla tavalla tärkeä hahmo kuin Suomessa, enkä itsekään välttämättä halua meille aattona joulupukkia kotiin jakamaan lahjoja. Pukki, tontut ja muut joulun hahmot ovat kuitenkin mielestäni kivoja, ja niistä mielelläni lapsillekin ainakin satuhahmoina kerron. Ja ne lahjat, ne kuuluvat kyllä minusta jouluun myös, vaikka muuten kuinka vastustaisi joulun kaupallistumista ja kulutushysteriaa. Joululahjojen ostaminen on mun mielestä superhauskaa puuhaa - on ihana miettiä, mistä lahjansaaja oikeasti ilahtuisi ja nähdä vaivaa sen täydellisen lahjan eteen. Joululahjojen ei ole pakko olla kalliita, vaan oikeasti se ajatus on aina tärkein. Ja se lahjojen paketointi on melkein parasta koko prosessissa! 


Mulle käsite "joulustressi" on täysin vieras. En oikeasti ymmärrä, mitä stressattavaa joulussa voisi olla ja toivottavasti en ikinä sitä tule keksimäänkään! Me tehdään jouluruokia kohtuullinen määrä, joululahjat hankitaan hyvissä ajoin jotta ei tarvitse tuskanhiki niskassa vaeltaa pitkin täpötäysiä ostoskeskuksia enää jouluaattoviikolla, eikä joulusiivouskaan nyt hirveästi eroa ihan tavallisesta viikkosiivouksesta. Mulle joulussa tärkeintä on se, että voi vain olla. Ihan vain hiljentyä muutamaksi päiväksi rakkaiden ihmisten kanssa, juoda glögiä, katsoa elokuvia ja lukea kirjaa. Hillua pyjamassa ja käydä kävelyllä sulattelemassa jouluruokia - samalla nauttien hiljaisuudesta, kaupungin jouluvaloista ja toivottavasti myös kauniista lumisateesta, vaikkei se valkoinen joulu enää olekaan samalla tapaa itsestäänselvyys kuten ennen. Sellaista perinteistä joulua rakastan kuitenkin sen verran paljon, etten tiedä olisiko minusta viettämään joulua jossain palmujen alla etelässä. Joulutunnelman löydän kuitenkin yhtä lailla niin Suomesta kuin Puolastakin, eikä meidän onneksi ole tarvinnut ikinä riidellä siitä, missä joulua milloinkin vietetään, vaan yritämme mahdollisuuksien mukaan viettää sitä vuorotellen kummankin kotimaassa. Tänä vuonna olemme aaton Suomessa, mutta Tapaninpäivänä lennämme Puolaan, joten saamme parhaat palat molemmista jouluista! Mikä on sinun tärkein jouluperinteesi?

Mammalandian kotisivut & Facebook

xoxo Nelli

2 kommenttia

  1. Meillä kans joka joulu menty aika perinteisesti, eikä osaa kuvitella mitään muuta. Tällä kertaa tosin pitää jo tapanina olla töissä, yleensä saanut viettää joulua hieman pidempään. Kai se jotenkin pelottaa että jos ei ole tuttua kaavaa, jää joulutunnelma puuttumaan. 😁 aattona on ihan omanlainen fiilis kyllä, joulupukin kuumalinja edelleen pauhaa taustalla (T. Rosa 27v.) Ja samalla koristellaan aito kuusi ja syödään riisipuuroa. Hautausmaalla on myös pakko käydä ja se kynttilämeri siellä on ihana. Puhumattakaan sitten jouluateriasta ja illan rennosta fiiliksestä... ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllä ne perinteet vaan tekee joulusta joulun <3 Hih, multa jäi tästä postauksesta kirjoittamatta, mutta kyllä no joulupukin kuumatlinjat, lumiukot sun muut kuuluu täälläkin edelleen jouluaaton pakollisiin :D

      Poista

© Kochanie • Theme by Maira G.