Positiivinen raskaustesti II

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Nyt kun raskausuutiset on saatu kakistettua ulos, niin voisi olla taas hyvä hetki palata tämän vauva numero kakkosen tarinan ihan alkuun. Edellisessäkin raskaudessa tein postauksen positiivisesta raskaustestistä eli siitä, miten, missä ja milloin saimme tietää odottavamme Lukaa. Ainakin omasta mielestäni näihin hetkiin on ihana palata jälkeen päin ja molemmat kerrat ovat olleet myös aika ikimuistoisia. Lukaa sain tietää odottavani ollessani ystäväni luona Lontoossa eikä tämä toinenkaan tyyppi olemassaolostaan ilmoittanut ihan sellaisena tavallisena perusperjantaina.

Siinä missä ensimmäisellä kerralla raskautumiseen meni peräti 1,5 vuotta, niin sujuivat asiat tämän toisen kanssa sitten paljon nopeammin. Se, että haluan toisen lapsen, on ollut itselleni ihan itsestäänselvyys ja kovasti sitä toivoinkin, että meille sellainen suotaisiin - raskaaksi tulemista sinänsä en kuitenkaan enää osannut pitää minään itsestäänselvyytenä. Joskus kesän alussa, Lukan täyttäessä pian vuoden, olimme päättäneet antaa luvan toiselle lapselle, sillä noin kahden vuoden ikäero tuntui meistä lapsille sopivalta. Imetyskin oli siinä vaiheessa jo loppunut ja keho alkanut toimia taas suhteellisen normaaliin tapaan, ja niinpä siis toivottiin, että seuraavana kesänä meidän perheessä olisi jo se neljäs jäsen. Henkisesti olin silti valmistautunut paljon pidempäänkin yritykseen ja odotukseen, mutta niin kai sitä sanotaan, että yhden raskauden jälkeen keho olisi jotenkin otollisempi seuraavallekin.


Oli elokuun viimeinen päivä. Olin laskeskellut, että kuukautisteni pitäisi alkaa juuri sinä torstaina ja aamulla ennen kuin olin ehtinyt edes saada silmiä kunnolla auki, olin jo ihan varma että nyt ne ovat täällä. Vatsassa oli juuri sellainen tunne, ettei siitä paljon voinut erehtyä, ja ryntäsin vessaan. Ei vielä, mutta tiesin että se on vain ajan kysymys ja varustauduin siteiden kanssa uloslähtöön. Muistan, kun Kamil lähti kymmeneksi töihin ja me lähdettiin samaan aikaan Lukan kanssa ulos ja saattamaan isiä työpaikalle. Muistan, kuinka valitin Kamilille, että kuinka ei taaskaan tärpännyt ja kuinka tässä menee taaskin ainakin vuosi tai mitä jos me ei ikinä saada toista vauvaa? Kamil lohdutti ja sanoi, että kyllä me saadaan. Se ei selvästikään ollut yhtään niin huolissani kuin minä. 

Koko päivän nipisteli vatsaa ja olin tosi kiukkuinen. Sitä tavallista. Alkaisi nyt sitten jo eikä kiusaisi tällä tavalla, ajattelin. Hieman ennen kuutta lähdettiin taas Lukan kanssa ulos hakemaan Kamilia töistä. Oli lämmin loppukesän päivä, sellainen ihana ja lempeä. Saavuttiin Kamilin työpaikan ovelle ja kun se astui sieltä ulos, näin heti että jotain on pielessä. "Tää oli mun viimeinen työpäivä." Ilma katosi keuhkoista, en uskonut. Ajattelin, että Kamil on oikeasti saanut vaikka ylennyksen ja nyt se vain koittaa pilailla mun kustannuksella. Mutta tosissaan se oli. Vielä muutama päivä sitten Kamil oli kertonut jutelleensa pomonsa kanssa ja kaikki oli ihan selvää. Oli puhuttu uusista työvuorolistoista, uusista työkuvioista, kaikesta sellaisesta mikä viittasi siihen, että töitä on. Ja sitten yhtäkkiä kaikki muuttuikin ilman mitään varoitusta. Sellaista se vaan on.

Se ilta meni ihmetellessä, mitä oikein tapahtui ja mitäs nyt sitten. Lohduttavaa oli ainakin, ettei työt loppuneet minkään Kamilin omien töppäysten tai käytöksen takia vaan ihan muista syistä. Itkin melkein koko illan, koska kaikki tuntui niin epäreilulta ja väärältä, mutta päätettiin ja tiedettiin, että kyllä tästäkin selvitään ja me pärjätään. (Ja niin pärjättiinkin, uusi työ löytyi alle kahden kuukauden kuluttua.) Koko vauva-asiakin oli siinä päässyt lähes unohtumaan ja ennen nukkumaanmenoa tajusin, ettei ne mokomat kuukautiset olleet vieläkään alkaneet. Kuitenkin jollain tapaa siinä päivän mittaan oli alkanut tulla sellainen hassu tunne, että olisinkohan sittenkin raskaana, vaikka toisaalta en oikein uskonut, että niin voisi olla. Kaapista löytyi yksi raskaustesti ja päätin tehdä sen aamulla, ihan varmuuden vuoksi. 

Perjantai, syyskuun ensimmäinen. Luka heräsi aikaisin ja muistan, kuinka ne peitot mukanaan kömpi Kamilin kanssa olohuoneen sohvalle katsomaan Pikku Kakkosta. Minä hiivin jännittyneenä kylpyhuoneeseen hassu puolalainen raskaustesti kädessäni - hassua, miten joka kerta se testin tekeminen jännittää niin paljon, vaikka niitä on tullut tehtyä varmaan kymmenittäin. Yleensä en uskalla katsoa testiä ollenkaan ennen kuin ne vaaditut minuutit ovat kuluneet, mutta nyt vain tuijotin sydän pamppaillen, kuinka testi-ikkunaan piirtyi sillä samalla sekunnilla kaksi niin tummaa ja selkeää viivaa, ettei se jättänyt paljoakaan arvailujen varaan. Syöksyin olohuoneeseen innosta kiljuen, että MEILLE TULEE VAUVA! Muistan, kuinka Lukakin vain alkoi nauramaan vaikkei se koko asiasta varmasti mitään ymmärtänytkään, se oli niin söpöä. Oltiin kaikki niin iloisia. Tuntui aika ironiselta, että edellisen niin kurjan päivän ja huonojen uutisten jälkeen saatiin tilalle jotain näin ihanaa. Mutta niinhän sitä sanotaan: ei mitään niin pahaa, ettei aina jotain hyvääkin.

xoxo Nelli

20 kommenttia

  1. Oih! 😍 niinhän se vähän menee, et välillä sattuu vähän ikävämpää ja sitten vastapainona jotain huikean ihanaa! Ja huippua että työkuviotkin lopulta järjestyi! Paljon onnea vielä teidän koko perheelle! 😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä <3 Nämä iloiset uutiset tulikin tosi tarpeeseen moisten ikävempien jälkeen :') Ja kiitos <3

      Poista
  2. <3 Onnea vielä kerran koko perheelle! <3 Raskaustestin teko on aina hurjan jännittävää. Muistan vieläkin, kun tein A:sta testin ja en uskonut hetkeäkään sen olevan positiivinen. Luulin aluksi testin olevan viallinen, kun ensimmäiseen luukkuun alkoi heti piirtymään viiva ja lopulta niitä olikin kaksi. :D Ihanaa raskausaikaa!

    VastaaPoista
  3. ihanaa!! positiivinen raskaustesti on niin maaginen ❤ täällä ollaan vklla 30 ja innolla odotan raskauspostauksia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on <3 Oi, onnea loppuraskauteen! Ja raskauspostauksia on kyllä varmasti tulossa! :)

      Poista
  4. Oih! 😍 niinhän se vähän menee, et välillä sattuu vähän ikävämpää ja sitten vastapainona jotain huikean ihanaa! Ja huippua että työkuviotkin lopulta järjestyi! Paljon onnea vielä teidän koko perheelle! 😘

    VastaaPoista
  5. Ihana!♥
    Testin tekeminen on joka ikinen kerta niin jännittävää ja se tunne kun testiin piirtyy ne kaksi viivaa on aivan uskomaton. Se onni joka siinä tulee, on sanoinkuvaamattoman ihanaa.♥

    VastaaPoista
  6. Nuo on niin jännittäviä hetkiä! Itse muistan myös, kun tein testin, joka näytti kahta viivaa. Se hämmennyksen, onnen ja ilon määrä!

    VastaaPoista
  7. Hei. Löysin blogiisi kun hain tietoa freestyle librestä+raskaudesta, käyttöohje kun kertoo ettei ole tutkimustuloksia näistä yhdessä =D melkonen vitsi, kun lääkäri itellekin sitä ehdotti vauvasuunnitelmien takia... itelläni ykkönen myös ja kaavailtu vauvaa. Onko raskautesi olleet miten suunniteltuja, ite kävin tk:n sokrulääkärillä lupaa kysymässä ja se saatiin. Nyt sitten tuli Oysiin jo ens kuun aluks ajat sokruhoitajalle, sokrulääkärille ja gynegologille (?!?!) Hypin seinille melko kovasti tuon kirjeen tultua, (ja etenkin tuon gynen takia, mitä ihmeen varten sitä tässä tarvii??!) kun olin ymmärtänyt, että jos tärppää niin sitten soitto tk:een ja sitte vasta laittavat lähetteen Oysiin. Tämä ainakin on nyt sitten monin kertasesti suunniteltu, kun meni näin isolleen tämä :/ sairaalakammo ja lääkärikammo... kuinka usein sinulla oli kontrolleja raskauden aikana, kuinka usein niitä gynepuolen tutkimuksia oli tonne alakertaan? Miten pitkätsokerit on olleet raskausaikana versus muutoin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja tsemppiä vauvahaaveisiin! :) Molemmat raskaudet ovat kyllä olleet suunniteltuja, mutta en silti ole käynyt diabeteslääkärillä suunnittelukäynnillä tai muutenkaan lupaa kysymässä. Ekassa raskaudessa en ollut sairastanut diabetesta vielä vuottakaan, joten sillä ei sinänsä ollut vaikutusta raskauteen kun muutenkin hoitotasapaino ja hobis ollut koko ajan hyviä, eikä tietenkään ollut ehtinyt tulla mitään silmänpohjamuutoksia jne. Mutta yleensä kai varsinkin jos on pidempään sairastanut, niin tuota suunnittelukäyntiä suositellaan :) Diabeetikoita tosiaan seurataan hyvin tarkasti koko raskauden ajan. Äitipolikäyntejä on tässä alku- ja keskivaiheessa noin neljän viikon välein, silloin käydään aina diabeteslääkärin vastaanotolla ja ultrassa seurataan vauvan kasvua. Myöhemmin käyntejä alkaa olla useammin, noin 30-viikolta lähtien kahden viikon välein ja loppuvaiheessa viikon välein tai jopa useamminkin. Nyt olen rv25 eikä tähän mennessä ole vielä äitipolilla tehty mitään gynen tutkimuksia, yksi sisätutkimus on tehty neuvolalääkärissä muistaakseni viikolla 18? Ei siis turhaan tehdä jos ei ole mitään syytä :) Mulla on pitkät sokerit olleet aina hyvät eli ei suurta muutosta raskauteen verrattuna, toki raskaana ollut nyt vielä hivenen paremmat kun tulee niin extratarkasti seurailtua ja vauva onkin hyvä motivaattori siinä :)

      Poista
  8. Ja jatkan vielä. Pelkäsitkö synnytystapaa miten? Luin että 3,8kg oli Luka ollu. Ite en missään nimessä haluais joutua keisarinleikkaukseen. Olitko itse esittäny toivetta synnytystavasta vai miten jutut meni? Oli niin ihana lukee kun teillä synnytys oli menny hyvin, normaalisti! =) käynnistääköhän ne synnytyksen yleensäkin hyvin etukäteen jos kokoo alkaa olemaan? Vai onko se sitten jos vauva on koko ajan ollu isompi, niin leikkaukseen joutuu =/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkäsin kyllä alkuun kans sitä, että jos ei alateitse synnyttäminen onnistukaan. Itsekään en mielelläni sektioon joutuisi vaan normaali synnytys toiveena. Jotenkin sitä oli itsellä sellainen kuvitelma että diabeetikot yleensä synnyttää sektiolla, mutta tosielämän esimerkit on osoittaneet, että alatiesynnytyskin on varsin tavallinen ja ihan mahdollinen meillekin! Olin kyllä etukäteen puhunut lääkärille että toivon alatiesynnytystä ja siihen siis yleensäkin tähdätään, ei sektiota tehdä ellei sille ol jotain erityistä syytä. Että senkin takia varmasti synnytys käynnistettiin, ennen kuin yli nelikiloiseksi ehti. Oon kuitenkin aika pienikokoinen että olisi vähän jännittänyt puskea ulos mitään jättivauvaa :D Tietääkseni diabeetikoilla käynnistys on aika yleinen, mielellään varmaan just käynnistellään ennen kuin vauva pääsee liian isoksi jotta se alatiesynnytys sitten onnistuisi.

      Kannattaa facebookissa liittyä ryhmään "ykköstyypin diabetes raskaus/äitiys/naiseus", sieltä saa hyvää vertaistukea!

      Toivottavasti näistä vastauksista oli jotain hyötyä, kysy lisää jos jokin jäi vielä mietityttämään :)

      Poista
    2. Kiitos paljon vastauksista =) kirjotin jo pitkän vastauksen, mutta "oletko robotti" kysymys hävitti kaiken tekstin =(. Sodin tässä just yläällä olevien sokereiden kanssa =## ja Libren lukemat heittää 2,0 lukemaa normimittarin lukemista =# onko sulla miten menny sen Libren lukemat yksiin normimittarin kanssa? Mulla tuli tänään siihen käyrään tyhjä pätkä, kun olin ulkona vajaan tunnin ja sen jälkeen lukemat ollu ihan erit kun sormen päästä. Mittausväli oli tollon vaan 45min, ei tod. yli 8h. Sääli kun en ehtiny asiakaspalveluun soittaa ennen neljää, että onko sensori sökö...

      Poista

Seuraa meitä instagramissa!

© Kochanie. Design by Fearne.