Masupäiväkirja: Alkuraskauden tunnelmia

Mulla poksuu uusi raskausviikko sopivasti aina maanantaisin (tänään 16+0!), ja pian olisikin tarkoitus alkaa kirjoittelemaan niitä perinteisiä raskausviikko-kuulumisia aina näin viikon alkuun. Ennen niiden aloittamista ajattelin kuitenkin vielä palata hieman alkuraskauden eli suunnilleen ensimmäisen kolmanneksen tunnelmiin ja kertoilla, miten tämän kertainen odotusaika on lähtenyt käyntiin. Kuvituksena nyt lähinnä naamattomia peili-mahakuvia, joita olen napsinut tässä viikkojen mittaan. Vaikka alussa kyse onkin pitkälti vielä turvotuksesta, niin tässäkin raskaudessa tuo vatsa kyllä pomppasi melko aikaisin esiin. Omat farkut taisi mahtua jalkaan viimeksi joskus 7-viikolla, sen jälkeen olen hiihdellyt lähinnä legginseissä ja sukkahousuissa, kunnes nt-ultran jälkeen kaivoin myös edellisestä odotuksesta jääneet mammahousut kaapista. Tässä raskaudessa tuo vatsan näkyminen ei ole haitannut lainkaan, kun en ole nyt töissä tai koulussa, missä sitä haluaisi ehkä pidempään peitelläkin. Päin vastoin olen nyt tykännyt korostaa tuota pientä pyöristyvää vatsaani jo heti aikaisilta viikoilta lähtien!


En tiedä, onko aika kullannut ensimmäisen raskauden muistot, vai onko tällä kertaa olo oikeastikin ollut paljon pahempi kuin Lukan raskaudessa. Toki silloin ei ollut jaloissa taaperoa, vaan sai levätä ja huolehtia pelkästään itsestään. Nyt tästä alkuraskaudesta muistan päällimmäisenä ainakin kaamean ja lamaannuttavan väsymyksen, joka vaivasi alusta lähtien aina jonnekin 12-viikolle saakka. Jos Kamilin lyhyestä työttömyysjaksosta jotain hyvää pitäisi keksiä, niin ainakin se, että se sattui juuri tämän pahimman alkuraskauden aikaan. Niinpä sain useana aamuna nukkua itse pidempään Kamilin noustessa aamuvirkun taaperomme kanssa ylös. Silti tuntui, että vaikka olisin nukkunut kuinka paljon, niin en siltikään jaksanut mitään muuta, kuin maata sohvalla. Yleensä Lukan mentyä päiväunille nukahdin itsekin - joko tarkoituksella tai vahingossa sohvalle. Myös pahoinvointia on tässä raskaudessa ollut enemmän, vaikka laadultaan se onkin ollut samanlaista kuin Lukan odotuksessa. Kertaakaan ei ole tarvinnut oksentaa, mutta sen sijaan olen kyllä kärsinyt ympärivuorokautisesta etovasta olosta - että terveisiä vain sille, joka keksi termin aamupahoinvointi! Pahoinvointi oli pahimmillaan erityisesti aamuisin ja iltaisin sekä silloin, jos edellisestä syömisestä ehti kulua liian kauan. Pahoinvointi loppui joksikin aikaa 12-viikolla, kunnes tässä viikolla 15 se on tullut takaisin - onneksi hieman lievempänä, mutta silti on pöntön halailu ollut useampaan otteeseen lähellä... Näiden oireiden lisäksi ärsyttävimpiä alkuraskauden oireita ovat olleet jatkuva jano, suun kuivuminen ja paha maku suussa, mikä ei ainakaan yhtään helpottanut sen pahoinvoinnin kanssa! Lisäksi koko ensimmäisen kolmanneksen ajan mua vaivasi aivan kamala, jatkuva nälkä. Siis sellainen, että vaikka saattoi syödä kuin hevonen, niin silti tunnin tai korkeintaan kahden kuluttua oli taas jo huutava nälkä. Super ärsyttävää!


Alkuraskaudessa omat fiilikset ovat vaihdelleet ihan nollasta sataan. Tuntuu, että olen ollut kamalan tunteellinen - välillä onnesta soikeana ja iloinen, välillä kiukkuinen ja stressaantunut. Muistan ajatelleeni alkuraskauden olevan henkisesti niin kamalaa aikaa, että se voisi hyvinkin olla suurin syy siihen, miksi en enää kolmatta lasta haluaisi! Ensimmäisessä raskaudessa en ehkä osannut pelätä niin paljon, mutta nyt huoli keskenmenosta, tuulimunasta tai kohdunulkoisesta raskaudesta on välillä ollut melkein musertava. Asiaa ei juuri helpottanut pienet vuodot, jotka vaivasivat muutamaankin otteeseen viikoilla 5-7. Vaikka Lukankin raskaudessa pientä vuotoa tuli yhtenä päivänä, niin nämä säikäyttivät kuitenkin enemmän, sillä niitä tuli useammin, vaikkakaan ei määrällisesti paljon. Typeränä kulutin tietenkin varmaan lukemattomia tunteja asiaa googlettaen, mikä nyt ei ainakaan omaa mieltä yhtään keventänyt. Vaikka alkuraskauden vuodot ovatkin todella yleisiä, niin keskustelupalstoja ei ehkä silti kannattaisi eksyä lukemaan - itselleni ainakin tuli sellainen olo, että mahdollisuudet raskauden jatkumiseen ovat 50/50.


Onneksi diabeteksen takia täällä Tampereella raskauksia seurataan äitipolilla tarkasti ja automaattisesti pääsee myös varhaisultraan. Helsingissä sellaista ei ollut, joten täällä tämä tuli erittäin positiivisena yllätyksenä! Pääsin ensimmäiselle äitipoli-käynnille raskausviikolla 7+0, ja siellä ohjelmassa oli ultrauksen lisäksi kätilön sekä diabeteslääkärin ja -hoitajan vastaanotot. Muistan, kuinka kamalasti tuo käynti jännitti, vaikka sitä olin kovasti odottanutkin. Koko aamu oli ihan kamala, kun pelotti niin paljon, ja bussipysäkiltä sairaalalle kävellessä meinasin vain itkeä. Pahinta oli, että ultraus oli jätetty viimeiseksi, vaikka olin ajatellut että totta kai sen on oltava ensimmäisenä! Kätilön ja diabeteslääkärin vastaanotoilla en meinannut edes pystyä keskittymään mihinkään, kun tuleva ultraus oli vain mielessä. Lopulta pääsin kuitenkin ultrattavaksikin ja sieltähän se pieni tulikin heti näkyviin! Syke löytyi selvästi ja koko vastasi hyvin viikkoja. Kaikki oli siis niin kuin tuossa vaiheessa pitikin eikä niille vuodoillekaan näkynyt mitään erityistä syytä. Mikä helpotus! Vaikka vielä oli pitkä matka edessä, niin silti tuntui ihan mahtavalta nähdä, että siellä vatsassa todellakin kasvaa joku - olisi ollut todella raastavaa odottaa epätietoisuudessa nt-ultraan asti. Tämän äitipolikäynnin jälkeen oma henkinen olo koheni selvästi ja mieli oli paljon positiivisempi ja luottavaisempi. Tuntui, että vihdoin tästä raskaudesta uskalsi todella nauttia!

xoxo Nelli

8 kommenttia

  1. Kaunis odottaja! <3

    Itsellänikin pullahti tässä toisessa raskaudessa vatsa todella nopeasti esille. Koen myös tämän toisen raskauden henkisesti raskaammaksi kuin ensimmäisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Niin kai se jotenkin on, että toisessa raskaudessa tietää jo paljon enemmän kaikista riskeistä ja on kuullut enemmän tarinoita kaikesta siitä, mikä voi mennä pieleen :S Ekassa ei osannut ajatellakaan kaikkea mahdollista!

      Poista
  2. Oon sun blogia seuraillut jonkun aikaa, mutta ei ole tullut kommentoitua. Hauska seurata kun joku menee lähes samoilla viikoilla kun itsekin! ( mulla nyt menossa 18+2) Itselläni myös kyseessä toinen raskaus, ja ihan samoja tuntemuksia kuin sulla. Ensimmäinen raskaus sujui niin paljon helpommin kuin tämä toinen. Mielenkiintoista myös nähdä miten eri tavalla masu eri ihmisillä kasvaakaan. Mulla myös blogi jonne tarkoitus päivitellä enemmän myös raskauskuulumisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit, täytyykin käydä tutustumassa sunkin blogiin, varsinkin kun näin läheisissä lukemissa mennään :)

      Poista
  3. Mikä Sovellus sulla käytössä noissa kuvissa. Ihana masu ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :* Tää on sellainen kuin Baby Story, tosi kiva!

      Poista

© Kochanie • Theme by Maira G.