DIY helppo isänpäiväkortti!

Pyysin Kamilia olemaan kurkkimatta blogiini ennen sunnuntaita, joten pääsenkin nyt jakamaan kanssanne viime hetken isänpäiväkorttivinkin, mikäli askartelut ovat vielä tekemättä! Tämä kortti on tosi helppo ja nopea toteuttaa, mutta lopputulos on kuitenkin aika hauskannäköinen. En nyt itse sanoisi olevani mitenkään mahdottoman lahjakas taiteellisesti, mutta koko yhdessäolomme ajan mulla on ollut tapana tehdä Kamilille kaiken maailman vuosipäivä- ja synttärikortit sun muut itse. Pian Luka saa ottaa ainakin isänpäväkorttien teon haltuunsa, mutta vielä tänä vuonna otin täydet valtuudet tehdä kortin itse. Jotta lopputuloksessa olisi kuitenkin jotain Lukaa, niin halusin tehdä sellaisen kortin, mihin tulisi joko pojan käden- tai jalanjäljet. Ja näin helposti meidän tämän vuoden isänpäiväkortti sitten syntyi:


1. Piirrä paperille/pahville kaksi kappaletta lapsesi kädenjälkiä.
(Helpommin sanottu kuin tehty, ainakin mikäli kyseessä on alle puolitoistavuotias taapero!) 


2. Leikkaa kädet irti sekä toisesta paperista melko pitkä suikale.


3. Taittele suikale haitariksi.
(Päätä ensin, minkä tekstin haluat haitariin kirjoittaa niin tiedät, kuinka monta taitosta siihen tarvitaan. Tästä mun esimerkkihaitarista tuli aivan liian lyhyt, joten jouduin tekemään uuden!)


4. Kirjoita valitsemasi tekstit ja koristele haluamallasi tavalla. Itse kirjoitin ensimmäiseen käteen puolaksi "rakastan sinua" ja haitariin "näin paljon". 


5. Liimaa haitarin kiinni käsiin. Halutessasi voit vielä tehdä käsien alareunoihin pienet taitokset, jotta kortti pysyy pystyssä.


6. Valmis! Näin siis isä näkee kortista ensimmäiseksi "rakastan sinua" - tekstin ja kädet avatessa paljastuu sitten vielä "näin paljon"!

Miten teillä juhlitaan isiä tänä sunnuntaina?
xoxo Nelli

2 kommenttia

© Kochanie • Theme by Maira G.