EI!

keskiviikko 19. lokakuuta 2016


Uhma, esiuhma - tai ehkä vain ihan tavallista vauvasta taaperoksi kasvua. Kuluneiden muutaman kuukauden aikana olen alkanut huomata selvän muutoksen meidän pienessä pojassamme. Oma tahto kasvaa ja rajoja kokeillaan, kerta toisensa jälkeen, kyllästymiseen asti. Välillä kieltämättä tuntuu hieman raskaalta, mutta toisaalta tämäkin vaihe on ihan ymmärrettävä kun sitä katsoo lapsen näkökulmasta. Meillä on iloinen poika, mutta myös känkkäränkkä on alkanut vierailla kodissamme entistä useammin. Taaperon lempisana on tiukka EI, lempitekemistä kaikki vähänkin kielletty ja kaikkein kauheinta se, jos ei aina saakaan tehdä ihan niin kuin itse haluaisi. 


Viime aikoina olen havahtunut erityisesti tähän ei-sanaan. Kun taaperolta kysyy jotakin, saa vastaukseksi aika usein ein. Milloin tarjottu ruoka on ei, milloin potta - tilanteita on monia. On siinä ollut peiliinkatsomisenkin paikka. Onkohan lapsi kuullut tuota eitä vähän turhan usein meidän vanhempien suusta, kun se on niin hanakasti tarttunut omaankin kielenkäyttöön? Ainakin itse voin myöntää, että varsinkin väsyneenä sellaiset sanat kuten ei ja älä lipsahtavat suusta turhan helposti ennen kuin asiaa ehtii kunnolla edes ajatella. En oikeasti kuitenkaan usko, että tuollaisten negatiivisten kieltojen kuuleminen jatkuvasti on kovinkaan hedelmällinen tapa kasvattaa ja opastaa lasta, ja siksi olenkin nyt viime aikoina entistä enemmän pyrkinyt tietoisesti vähentämään noiden sanojen käyttöä ja keksimään parempia tapoja hoitaa tilanteet. Mitä enemmän asiaa miettii lapsen kannalta, sitä kurjemmalta tuntuu ajatella, kuinka paljon negatiivisuutta pienen päivään mahtuisi, jos vastaus kaikkeen ei-toivottuun tekemiseen olisi se kipakka EI. 


En kuitenkaan tarkoita, etteikö lasta ollenkaan saisi ja tarvitsisikin kieltää. Usein lapsen oman turvallisuuden takia, välillä ihan vain vanhempien mielenterveyden vuoksi: oli sitten kyse vaaralliseen paikkaan kiipeämisestä tai kuraisilla kengillä eteistä pidemmälle menemisestä. Silti kieltääkin voi lempeästi, positiivisesti ja rakentavasti. Kun Luka osoittaa hellyyttä koiraamme kohtaan hieman kovakouraisesti turkkia repimällä, en huuda EI, vaan tulen viereen ja sanon: katso, silitetään koiraa hellästi näin. Kun Luka haluaa ottaa hyllyltä koriste-esineen tai taulun, sanon: taulun paikka on tässä, katsotaan kuvaa tässä silmillä. Lukalla on huoneessaan leikkiteltta, jonka päälle hän on nyt oppinut kiipeämään. Pelkään, että teltta ei sellaista kiipeilyä kestä tai että Luka tipahtaa ja lyö päänsä. Siksi koitan selittää, miksi teltan päälle ei saa kiivetä ("äiti ei halua, että sinuun sattuu") ja keksiä tilalle jotain muuta tekemistä. Viime aikoina hyvin on toiminut esimerkiksi se, että rakennetaan bobles-palikoista temppurata, jossa riittää taaperolle hauskaa tekemistä ja vähän sellaista turvallisempaa kiipeilyä ja temppuilua. Välillä taaperolle joutuu selittämään samat asiat kymmeniä kertoja peräkkäin ja koko homma saattaa tuntua turhauttavalta, mutta en usko, että pelkän ei-sanan hokeminenkaan kovin hyviä tuloksia saisi aikaan. 


Olen myös koittanut miettiä, mikä kaikki on lopulta pakko kieltää. Kyllä, meilläkin on rajat ja monta sellaista asiaa, mitä ei vain yksinkertaisesti saa tehdä ja niistä ei luisteta: esimerkiksi wc-harjalla ei leikitä, kukkaruukusta ei syödä multaa. On monia tilanteita, joissa helposti ensimmäisenä tulee mieleen kieltäminen, mutta jos asiaa ehtii hetken miettiä niin voi kysyä itseltään miksi. Kieltämättä se siivotessa hieman ärsytää, jos taapero kulkee perässä sotkemassa sitä mukaa kun itse saa jonkun nurkan siistiksi, mutta silloin on parempi ottaa lapsi mukaan touhuun kuin hermostua. Annan Lukalle monesti rikkalapion tai oman rätin, joilla hän voi siivota tai pyydän keräämään omia tavaroita lelukoppaan. Näin se ei-toivottu käytös yleensä unohtuu, kun saakin puuhailla yhdessä äidin kanssa. Toinen esimerkki voisi olla vaikka keittiön kaappien ihanat tavarat. Vaikka periaatteessa minusta ehkä olisikin mukavampaa, että Luka ei aina tyhjentäisi kattiloita ja kauhoja lattialle, niin olen kuitenkin todennut kaikkien pääsevän helpommalla, kun hän saa niillä leikkiä, yleensä juuri silloin kun tekee itse siinä samalla ruokaa. Mielestäni lapsella pitää olla rajat ja tiettyjä asioita mitkä ovat kiellettyjä, mutta niitä ei voi olla liikaakaan; lapsi on kuitenkin luonnostaan utelias ja haluaa tutkia ja kokeilla kaikkea. Niillä kattiloilla leikkiminen ei kuitenkaan oikeasti haittaa muuta kuin korkeintaan äidin hermoja, joten on parempi että ne todella kielletyt asiat ovat sellaisia, jotka oikeasti ovatkin haitallisisempia kuin tällainen harmiton leikkiminen. Lisäksi tämän ikäisen kanssa olen myös todennut helpommaksi, että tietyt kielletyt asiat tehdään sellaisiksi, että ne vain yksinkertaisesti ovat lapsen ulottumattomissa. Kyllästyin kieltämään Lukaa ottamasta keittiön vetolaatikosta lusikoita, haarukoita ja veitsiä, joten tällä hetkellä ne ovat sellaisessa paikassa, josta hän ei edes pääse niihin käsiksi.


Myönnän, etten itsekään muista tai edes osaa aina toimia ihan sillä tavalla kuin haluaisin, mutta oppimistahan tämä vanhemmuuskin on. Eli kyllä meilläkin se EI joskus ja välillä liikaakin suusta kajahtaa, mutta pääasia kai kuitenkin on, että asian tiedostaa ja on halu toimia toisella tavalla. Silloinkin, kun sitä ei-sanaa käytän, niin koitan aina perustella kiellot pelkän hokemisen sijaan. Lapsen ymmärrys kuitenkin kehittyy koko ajan ja kyllä sitä huomaa, että tällainen reilu 1-vuotiaskin jo aika paljon ymmärtää. Lisäksi tiuskimisen sijaan pyrin kieltämäänkin rauhallisesti ja lasta kunnioittavasti. Aina ei pysty olemaan täydellinen itsekään, mutta onneksi sellainen tarpeeksi hyvä useimmiten kuitenkin. Nimenomaan väsyneenä tai kiireessä pääsee helposti suusta ne eit ja älät, mutta ainakin sitten jälkeen päin voi miettiä, miten toimisi paremmin seuraavalla kerralla. 

xoxo Nelli

5 kommenttia

  1. Hyvin samoilla linjoilla oon näissä asioissa: jotkut asiat täytyy kieltää tiukasti, mutta mieluummin tarjoan lapselle turvallisia ja toivotumpia vaihtoehtoja kiellettyjen tekemisten tilalle. Meillä ehdottoman kiellettyihin paikkoihin kuuluvat myös vessaharja ja kukkaruukku, lisäksi sohvalla tai nojatuolissa seisominen on kiellettyä turvallisuuden vuoksi. Keittiön alakaapeista oon raivannut vaaralliset ja särkyvät tavarat pois ja niitä kaappeja saa tonkia, vaikka välillä kyllä ärsyttää se kun paistinlastoja ja kattiloita löytyy sitten pitkin poikin asuntoa :'D Tuota EI-sanan käyttöä koitan itsekin rajoittaa, mutta eihän se aina onnistu niin kuin haluaisi... onneksi ei tarvitse olla tässä(kään) asiassa täydellinen, pääasia että pyrkimys on parempaan päin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tuskinpa kukaan pystyy aina olle täydellinen mutta juurikin se pyrkimys parempaan ja asian tiedostaminen on tärkeintä :)

      Poista
  2. Hyviä pointteja ja hyviä pohdintoja. Lasten kasvatus on rankkaa puuhaa, koko ajan pitäisi jaksaa olla johdonmukainen ja kärsvällinen aikuinen. Hakea sadatta kertaa sieltä kukkapurkista ja selittää, miksei niin saa tehdä. Itse työskentelen pienten lasten opettajana ja yritän lohduttaa itseäni, että kyllä lapset oppivat asioita - eivät välttämättä sillä tahdilla mikä itselle olisi sopivaa (heti), mutta jossain kohtaa sieltä kukkapurkista ei tarvitse enää sitä lasta hakea. Tärkeä on sanoittaa lapselle asioita - uskon, että asiat menevät paremmin lapsen ymmärrykseen, kun hänelle kerrotaan, miksi joku asia on kiellettyä. Ei sanaa voi myös hyvin yrittää kiertää sitä kautta, että juurikin sanoo "koiraa silitetään hellästi näin". Itse pyrin välttämään ei sanaa, mutta ehdottomasti käytän sitä silloin kun siihen on todella tarvetta esim. jos lapsi satuttaa toista lasta tai aikuista. Silloin siihen kuuluu mielestäni puuttua napakasti, mutta selittää lapselle taas kerran, miksi ei.
    Lapsi tarvitsee turvallisia aikuisia, jotka uskaltavat olla aikuisia lapselle eivätkä pelkää lastensa uhmakohtauksia silloinkaan, kun ympäristö ei välttämättä ole paras mahdollinen esim. kauppareissulla ei välttämättä haluaisi ottaa raivareita vastaan, mutta pakkohan se on jos niin on käydäkseen :D
    Olen kuullut myös, että joskus on käynyt niin, että muut kaupan asiakkaat puuttuvat kasvatustilanteeseen "anna minä ostan tikkarin lapselle jos sinä et osta". En tiedä kuinka järkevänä sitä itse siinä kohtaa enää pysyisi jos ulkopuolinen tulisi neuvomaan :D

    Mutta tsemppiä uhmaan - kyllä se lopulta menee ohi ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentistasi! Se on kyllä totta, että tietyissä tilanteissa se ihan vain pelkkä napakka ei on myös tarpeen. Ja useimmiten sitten kuitenkin taas koittaa myös selittää miksi ei ja ohjata kohti sitä halutumpaa käytöstä :)

    Huh, onneksi (vielä ainakaan) ei kukaan sivullinen ole tullut puuttumaan kasvatukseen, se vois kyllä olla hieman vaikea tilanne :D

    VastaaPoista
  4. Voi, meillä on taas samoja mietteitä :) Oon myös huomannut, että kun asiaa yrittää selittää sen sijaan, että vain kieltää, tuntuu taaperokin "uskovan" ettei kukkapurkkia saa kaivaa. Toki tämäkään ei aina toimi, mutta monta kertaa olen huomannut, että asian selittäminen toimii!

    Ja tosiaan, myös meillä on mietitty, että jotain juttuja annetaan taaperon tehdä, jos ne eivät ole vaarallisia jne. vaikka ne itseä ärsyttäisivätkin tai sotkua aiheuttaisivatkin.

    Tosi hankalaa tämä vanhemmuus, kaikki pitää meidänkin vanhempina opetella :)

    VastaaPoista

Seuraa meitä instagramissa!

© Kochanie. Design by Fearne.