Taapero kirjastossa

  • 4 kommenttia
  • perjantai 28. lokakuuta 2016




Eilisen lusmuilu-aamun jälkeen oli tänään vuoro olla kultturelleja. Lähdettiin nimittäin käymään pitkästä aikaa kirjastossa - tai siis pitkästä aikaa minulle, Lukalle käynti oli peräti ihan ensimmäinen tämän yksivuotisen ja nelikuisen elämän aikana. Kirjastossa hengailu oli itselleni tuttua vielä yliopistoaikoina, mutta nyt en kyllä muista, milloin olisin viimeksi käynyt kirjastossa ihan niin kuin muuten vaan. Ehkäpä Lukan odotusaikana lainaamassa muutaman Vauva-lehden? Lukan kanssa taas ei jostain syystä vain ole aiemmin tullut lähdettyä kirjastoon, ei, vaikka meiltä on ehkä 700 metrin kävelymatka pääkirjastoon. Ehkä mielikuvissani kirjasto on sellainen paikka, jossa on oltava ihan hiirenhiljaa ja olen sitten ajatellut, että miten sinne voi mennä pienen lapsen kanssa - he kun yleensä tykkäävät pitää ääntä itsestään. Tiedostan kyllä, että ajatus on hassu, sillä yleensä kirjastoissa on kuitenkin oma lastenosastonsa, jossa ei pientä ääntäkään katsota pahalla vaan pienet vieraat ovat jopa ihan tervetulleita. Sitä paitsi muistan kyllä omasta lapsuudestanikin lukuisat kirjastoreissut, joita äidin kanssa tehtiin, tähän samaan kirjastoon. Muistan pitkältä tuntuneen bussimatkan meiltä kotoa keskustan kirjastoon ja kuinka hyllyjen välissä saattoi viettää tuntikausia - tai siltä se ainakin lapsesta silloin tuntui! Kotiin raahattiin lukemista kassikaupalla, yksi tai kaksi kirjaa ei todellakaan riittänyt, vaan niitä oli aina kymmeniä. Lapsena rakastin kirjoja ja lukemista, ja rakastan kyllä edelleenkin, mutta nykyään se aika vain on aina kortilla.

Tästä valaistumisesta viisastunena lähdimme siis tänään Lukan Ihan Ensimmäiselle kirjastoreissulle! Paikalle menimme heti kymmeneksi, kun kirjasto aukesi. Ajattelin, että olisimme varmasti suurin piirtein ainoat asiakkaat koko kirjastossa siihen aikaan, mutta mitä vielä - minuuttia vaille kymmenen oli oven edessä jo pitkä jono ihmisiä. Lastenosasto löytyi helposti ensimmäisestä kerroksesta ja yllätyin, miten paljon kaikkea muutakin siellä oli kuin vain niitä kirjoja. Oli leikkikeittiötä, telttaa, palapelejä, piirustusvälineitä ja muita leluja. Ihan pienille tarkoitetut kirjat oli laitettu kivasti matalille hyllyille, joten Lukakin pääsi sieltä helposti valitsemaan itselleen mieluisia kirjoja. Valikoimaakin löytyi ihan kiitettävästi. Toki vielä enemmän sellaisille lapsille, jotka jo jaksavat kuunnella hieman pidempiäkin tarinoita, mutta kyllä mekin ihan mukavan saaliin löysimme kotiin vietäviksi. Luka viihtyi kirjastossa mainiosti, kuten yleensä aina uusissa paikoissa, joissa tutkittavaa riittää. Meillä kuluikin kirjastoreissussa yhteensä melkein tunti. Parasta hänestä olivat nuo pienet tuolit, joissa roikkui isoja kuulokkeita. Sinne hän meni useaan otteeseen istumaan tärkeän näköisenä kuulokkeet korvissaan, vaikkei niistä oikeasti mitään kuulunutkaan.


Olen iloinen siitä, että Luka tykkää nykyään kovasti katsella kirjoja ja vähän kuunnellakin, kun niitä hänelle luetaan. Meiltä löytyy kotoakin aika paljon kirjoja, mutta kyllähän ne samat aina välillä alkavat kyllästyttää (ei ehkä niinkään Lukaa kuin äitiä...), joten siksi on kiva hakea välillä kirjastostakin jotain uutta luettavaa. Etukäteen olin ajatellut lainaavani Puppe-kirjoja, sillä Lukalta löytyy kotoa vain yksi sellainen ja se on erittäin tykätty, mutta koko Puppe-hylly ammotti tänään tyhjyyttään. Ilmeisesti se on suosittu muidenkin taaperoiden keskuudessa! Onneksi tilalle löytyi kuitenkin muita hauskoja kirjoja, joista Luka toivon mukaan pitää myös. Mitä teidän taaperot tykkäävät lukea? Täällä suosiossa juuri nyt ovat erityisesti kaikenlaiset luukku- ja eläinkirjat, mutta lukuvinkkejä kaikenlaisista kivoista kirjoista otetaan vastaan!

Näihin uusiin kirjoihin ei muuten vielä ehditä juuri paneutua, sillä me lähdetään huomenna Tukholman risteilylle! 
Hauskaa viikonloppua kaikille! 

xoxo Nelli
4 kommenttia

Kiitos tästä aamusta

  • 8 kommenttia
  • torstai 27. lokakuuta 2016





Tänään vietettiin Lukan kanssa ihan lusmuilu-aamua. Olisi ollut muskarikin yhdeksältä, mutta me jäätiin kotiin, lämpimään, kauas tihkusateesta ja harmaista pilvistä. Voidaan ulkoilla iltapäivälläkin, tuumin kietoutuessani syvemmälle aamutakkiini. Mulla on vähän ristiriitainen suhde aamuihin enkä yleensä kuvaile itseäni sanalla aamuihminen. Hitaat, lempeät ja auringonpaisteiset viikonloppuaamut on kyllä aivan jees, mutta pimeät, kylmät ja hätäiset aamut - hyi. Ja aika usein nämä aamut on juuri sellaisia, vähän kiireisiä, kun yleensä se aika heräämisen ja päiväunien välissä kuluu harrastuksissa, kavereiden kanssa tai ulkoilessa. Ja silloin se, että ehtii ulos kotiovesta vaikka kello 09.00 on useimmiten aikamoisen urheilusuorituksen takana.

Mutta tänään. Päätettiin (tai minä päätin...), että ollaan vaan. Ei lähdetä mihinkään, ei pidetä kiirettä. Kiireetön aamupala, samalla ehtii itsekin selailla vähän päivän lehteä. Ei hosuta edestakaisin, vaan ehditään lukea kaikki taaperon lempikirjat yhdessä sohvalla. Imuroidaan - Lukan toiveesta, mutta mikäs siinä, kerrankin sellainen leikki jossa tulee samalla siistiä. Katsotaan ikkunasta naapuritalon edessä häärääviä työkoneita ja -miehiä. Kaikki autotjutut  on nyt kovassa huudossa ja siinä ikkunan ääressä Luka viihtyisikin ihmettelemässä vaikka kuinka pitkään. Leikitään uudella kassakoneella, rakennetaan palikoista tornia. Yleensä tällaiset kotiaamut tuntuvat pitkiltä, koska taaperolle on koko ajan keksittävä jotain tekemistä ja siksi ulos lähteminen tuntuu helpommalta, siellä aika menee nopeasti. Mutta tänään ei vilkuilla kelloa, seuraan taaperoa kun tämä kuljettaa kädestä kiinni pitäen huoneeseensa ja päristelen vuorotellen kaikilla niillä erilaisilla autoilla, jotka eteeni tuodaan. Tuntuu vähän hassulta, kun joku sanoo ettei oikein osaa leikkiä pienen lapsensa kanssa. Tämähän vielä tässä vaiheessa on maailman helpointa ja taapero on tyytyväinen kaikkeen, mitä keksin, ilman suuria juonikuvioita. Äkkiä huomaan, että olen vieläkin pyjamassa siinä vaiheessa, kun Luka menee päiväunille. Käyn suihkussa, teen kasvonaamion ja nyt, kello kaksitoista, päivä voi vihdoin alkaa.

Pidän itseäni onnekkaana, että voin olla vielä lapseni kanssa kotona eikä tarvitse laittaa häntä hoitoon niin kovin pienenä. Pääasiassa tämä kotiäiti-arki on ihanaa ja kivaa, mutta en minäkään ihan jokaista kotona vietettyä päivää ja matelevaa tuntia täällä rakasta. Kyllä välillä vaan tympii ja kyllästyttää, mutta silti - esimerkiksi juuri tänään - en voinut olla ajattelematta, kuinka ainutlaatuista aikaa tämä on. Eikä siitä aina osaa olla niin kiitollinen, kuin pitäisi. On ihanaa, kun voi suunnitella päivät ihan sellaisiksi kuin tahtoo. Voi jäädä pyjamissa kotiin tai lähteä seikkailuun - ja taaperon kanssa lähimetsäkin voi olla suuri seikkailu. On ihanaa, kun on aikaa huomata kaikki pienetkin muutokset ja uudet taidot, ihmetellä ja ihastella yhdessä kaikkia niitä asioita, jotka taaperosta ovat niin kovin ihmeellisiä. Ihanaa saada olla tuon tyypin kanssa.

xoxo Nelli
8 kommenttia

Inspiroivat instatilit #2 : sekalaiset suosikit

  • 2 kommenttia
  • sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Viime kuussa esittelin kymmenen sellaista instagram-suosikkiani, joiden tilien pääteemoja ovat raskaus, äitiys ja perhe-elämä. Nyt olisikin sitten aika postauksen jatko-osalle, jossa esittelyyn pääsee sekalainen sakki muita ihania instatilejä, joista tykkään ja inspiroidun. Ehkäpä joku löytää näistä omalle feedillensä uuden suosikin? Kuvaa klikkaamalla pääset kyseisen instaajan tilille.

allyrosewell


Feed täynnä vaaleanpunaista! En voi muuta kuin rakastaa, pinkki on lempivärini. Tätä tiliä selaamalla tulee vain niin iloiselle mielelle, suloinen ja harmoninen kokonaisuus.

glebovaanastasia


Matka- ja hääkuvaajan instagram-tili, ja kuvat ovat kyllä äärimmäisen kauniita. Tykkään siitä, että luonto- ja matkakuvissakin on jokin juju, ja näitä kuvia jaksaisi katsoakin vaikka kuinka pitkään.

helloemilie


Täältäkin löytyy paljon matkakuvia, ja niissä on aivan satumainen tunnelma. Vähän niin kuin kuvat olisivat joltain toiselta aikakaudelta, tai toisesta maailmasta.

homebody_


Tämän tilin esittelytekstissä lukee, että "just wishing my life was a Wes Anderson film" ja se kyllä kuvaa tätä tiliä aika osuvasti. Symppis tunnelma ja ah - tukkakateus!

marzena.marideko


Tykkään seurata monia puolalaisia instaajia. Tällä naisella on aivan ihana koti, johon voisin muuttaa sekunnissa...

domsli22


Toinen puolalainen suosikki, josta tykkään kovasti. Ihanan rauhoittava tunnelma näissä kuvissa - lapsiakin kuvissa vilahtaa, mutta en kuitenkaan laittanut tätä instaa äiti-kategoriaan, koska täällä on enemmän kuitenkin kaikkea muutakin.

truelane


Seurailen instagramissa jonkin verran myös tyylibloggaajia ja tämä on ehkä yksi pitkäaikaisimmista seurattavistani. Oma tyylini ei ehkä ole ihan yhtä klassinen, mutta tykkään kuvista kuitenkin hurjasti ja kylläpä näistäkin saa inspiraatiota omaankin pukeutumiseen.

nanda_schwarz


Tykkään kovasti tämän tytön vähän boheemista tyylistä ja kuvista ylipäänsä. Täältä löytyy asukuvien lisäksi vähän kaikenlaista lifestyleä.

relxased


Kuten tilin nimikin kertoo, niin täällä tunnelma on ihanan rento, raukea ja rauhallinen. Tulee mieleen kauniin melankolinen syksy ja sadepäivät.

newdarlings


Hurmaava pariskunta, joilla on ihana koti ja tyyli, sekä paljon matkakuvia. Näistä kahdesta ei voi olla tulematta hyvälle tuulelle!

Minkälaisia tilejä sinä seuraat instagramissa? Löytyikö kenties uusia suosikkeja tästä joukosta?
Leppoisaa sunnuntaita!

xoxo Nelli
2 kommenttia

EI!

  • 5 kommenttia
  • keskiviikko 19. lokakuuta 2016


Uhma, esiuhma - tai ehkä vain ihan tavallista vauvasta taaperoksi kasvua. Kuluneiden muutaman kuukauden aikana olen alkanut huomata selvän muutoksen meidän pienessä pojassamme. Oma tahto kasvaa ja rajoja kokeillaan, kerta toisensa jälkeen, kyllästymiseen asti. Välillä kieltämättä tuntuu hieman raskaalta, mutta toisaalta tämäkin vaihe on ihan ymmärrettävä kun sitä katsoo lapsen näkökulmasta. Meillä on iloinen poika, mutta myös känkkäränkkä on alkanut vierailla kodissamme entistä useammin. Taaperon lempisana on tiukka EI, lempitekemistä kaikki vähänkin kielletty ja kaikkein kauheinta se, jos ei aina saakaan tehdä ihan niin kuin itse haluaisi. 


Viime aikoina olen havahtunut erityisesti tähän ei-sanaan. Kun taaperolta kysyy jotakin, saa vastaukseksi aika usein ein. Milloin tarjottu ruoka on ei, milloin potta - tilanteita on monia. On siinä ollut peiliinkatsomisenkin paikka. Onkohan lapsi kuullut tuota eitä vähän turhan usein meidän vanhempien suusta, kun se on niin hanakasti tarttunut omaankin kielenkäyttöön? Ainakin itse voin myöntää, että varsinkin väsyneenä sellaiset sanat kuten ei ja älä lipsahtavat suusta turhan helposti ennen kuin asiaa ehtii kunnolla edes ajatella. En oikeasti kuitenkaan usko, että tuollaisten negatiivisten kieltojen kuuleminen jatkuvasti on kovinkaan hedelmällinen tapa kasvattaa ja opastaa lasta, ja siksi olenkin nyt viime aikoina entistä enemmän pyrkinyt tietoisesti vähentämään noiden sanojen käyttöä ja keksimään parempia tapoja hoitaa tilanteet. Mitä enemmän asiaa miettii lapsen kannalta, sitä kurjemmalta tuntuu ajatella, kuinka paljon negatiivisuutta pienen päivään mahtuisi, jos vastaus kaikkeen ei-toivottuun tekemiseen olisi se kipakka EI. 


En kuitenkaan tarkoita, etteikö lasta ollenkaan saisi ja tarvitsisikin kieltää. Usein lapsen oman turvallisuuden takia, välillä ihan vain vanhempien mielenterveyden vuoksi: oli sitten kyse vaaralliseen paikkaan kiipeämisestä tai kuraisilla kengillä eteistä pidemmälle menemisestä. Silti kieltääkin voi lempeästi, positiivisesti ja rakentavasti. Kun Luka osoittaa hellyyttä koiraamme kohtaan hieman kovakouraisesti turkkia repimällä, en huuda EI, vaan tulen viereen ja sanon: katso, silitetään koiraa hellästi näin. Kun Luka haluaa ottaa hyllyltä koriste-esineen tai taulun, sanon: taulun paikka on tässä, katsotaan kuvaa tässä silmillä. Lukalla on huoneessaan leikkiteltta, jonka päälle hän on nyt oppinut kiipeämään. Pelkään, että teltta ei sellaista kiipeilyä kestä tai että Luka tipahtaa ja lyö päänsä. Siksi koitan selittää, miksi teltan päälle ei saa kiivetä ("äiti ei halua, että sinuun sattuu") ja keksiä tilalle jotain muuta tekemistä. Viime aikoina hyvin on toiminut esimerkiksi se, että rakennetaan bobles-palikoista temppurata, jossa riittää taaperolle hauskaa tekemistä ja vähän sellaista turvallisempaa kiipeilyä ja temppuilua. Välillä taaperolle joutuu selittämään samat asiat kymmeniä kertoja peräkkäin ja koko homma saattaa tuntua turhauttavalta, mutta en usko, että pelkän ei-sanan hokeminenkaan kovin hyviä tuloksia saisi aikaan. 


Olen myös koittanut miettiä, mikä kaikki on lopulta pakko kieltää. Kyllä, meilläkin on rajat ja monta sellaista asiaa, mitä ei vain yksinkertaisesti saa tehdä ja niistä ei luisteta: esimerkiksi wc-harjalla ei leikitä, kukkaruukusta ei syödä multaa. On monia tilanteita, joissa helposti ensimmäisenä tulee mieleen kieltäminen, mutta jos asiaa ehtii hetken miettiä niin voi kysyä itseltään miksi. Kieltämättä se siivotessa hieman ärsytää, jos taapero kulkee perässä sotkemassa sitä mukaa kun itse saa jonkun nurkan siistiksi, mutta silloin on parempi ottaa lapsi mukaan touhuun kuin hermostua. Annan Lukalle monesti rikkalapion tai oman rätin, joilla hän voi siivota tai pyydän keräämään omia tavaroita lelukoppaan. Näin se ei-toivottu käytös yleensä unohtuu, kun saakin puuhailla yhdessä äidin kanssa. Toinen esimerkki voisi olla vaikka keittiön kaappien ihanat tavarat. Vaikka periaatteessa minusta ehkä olisikin mukavampaa, että Luka ei aina tyhjentäisi kattiloita ja kauhoja lattialle, niin olen kuitenkin todennut kaikkien pääsevän helpommalla, kun hän saa niillä leikkiä, yleensä juuri silloin kun tekee itse siinä samalla ruokaa. Mielestäni lapsella pitää olla rajat ja tiettyjä asioita mitkä ovat kiellettyjä, mutta niitä ei voi olla liikaakaan; lapsi on kuitenkin luonnostaan utelias ja haluaa tutkia ja kokeilla kaikkea. Niillä kattiloilla leikkiminen ei kuitenkaan oikeasti haittaa muuta kuin korkeintaan äidin hermoja, joten on parempi että ne todella kielletyt asiat ovat sellaisia, jotka oikeasti ovatkin haitallisisempia kuin tällainen harmiton leikkiminen. Lisäksi tämän ikäisen kanssa olen myös todennut helpommaksi, että tietyt kielletyt asiat tehdään sellaisiksi, että ne vain yksinkertaisesti ovat lapsen ulottumattomissa. Kyllästyin kieltämään Lukaa ottamasta keittiön vetolaatikosta lusikoita, haarukoita ja veitsiä, joten tällä hetkellä ne ovat sellaisessa paikassa, josta hän ei edes pääse niihin käsiksi.


Myönnän, etten itsekään muista tai edes osaa aina toimia ihan sillä tavalla kuin haluaisin, mutta oppimistahan tämä vanhemmuuskin on. Eli kyllä meilläkin se EI joskus ja välillä liikaakin suusta kajahtaa, mutta pääasia kai kuitenkin on, että asian tiedostaa ja on halu toimia toisella tavalla. Silloinkin, kun sitä ei-sanaa käytän, niin koitan aina perustella kiellot pelkän hokemisen sijaan. Lapsen ymmärrys kuitenkin kehittyy koko ajan ja kyllä sitä huomaa, että tällainen reilu 1-vuotiaskin jo aika paljon ymmärtää. Lisäksi tiuskimisen sijaan pyrin kieltämäänkin rauhallisesti ja lasta kunnioittavasti. Aina ei pysty olemaan täydellinen itsekään, mutta onneksi sellainen tarpeeksi hyvä useimmiten kuitenkin. Nimenomaan väsyneenä tai kiireessä pääsee helposti suusta ne eit ja älät, mutta ainakin sitten jälkeen päin voi miettiä, miten toimisi paremmin seuraavalla kerralla. 

xoxo Nelli
5 kommenttia

Uutta kotiin Mansen blogikirppikseltä

  • 2 kommenttia
  • keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Sunnuntaina järjestettiin jo perinteeksi muodostunut Mansen blogikirppis täällä Tampereen Finlaysonilla, ja omalla kohdallani kolmes kerta toden sanoi, sillä nyt pääsin itsekin vihdoin ja viimein osallistumaan tähän tapahtumaan! Molemmilla aikaisemmillakin kerroilla on kyllä ollut tarkoitus mennä paikan päälle, mutta aina on ollut jotain huonoa onnea matkassa. Tällä kertaa pelattiin varman päälle ja oltiin jonottamassa ovien takana jo noin tunti ennen tapahtuman alkua - näihin kun on yleensä kova tungos. Jonottaminen sujui kuitenkin yllättävän leppoisasti vaikka Lukakin oli mukana ja se myös kannatti, sillä tehtiin muutamat tosi mieluisat löydöt, kun päästiin ensimmäisten joukossa hypistelemään tavaroita.



Ensimmäinen ostoksemme oli tämä vanha opetuskäytössä ollut koulukartta, jonka Kamil oli bongannut jo ikkunasta kun oltiin vielä ulkopuolella jonottamassa. Me ollaan jo pitkään haaveiltu tämän tyylisestä kartasta, mutta niiden löytäminen on ollut hankalaa tai sitten hinnat melkoisen korkeita. Tämä kartta sopi kokonsa ja värimaailmansa puolesta aika täydellisesti siihen paikkaan, johon oltiin tätä kaavailtukin. Meidän olohuoneessa on nimittäin aika samantapaisia retroja vihreän ja ruskean sävyjä kuin tässä kartassa, ja muutenkin se istuu tuolle aikaisemmin tyhjälle seinälle kuin nakutettu! 



Seuraavan täsmäiskun tein Tuutilullan pöytään, missä Annika oli myymässä kaikka ihanaa. Tämä supersuosittu lightbox on ollut hankintalistallani jo pitkään, mutta jostain syystä se tilaaminen on sitten aina vain jäänyt... Nyt olikin kätevää, kun sai napata tuotteen suoraan mukaan eikä tarvinnut odotella, milloin sen saa noutaa postista. Vaikka näitä lightboxeja näkeekin nykyään vähän kaikkialla, niin ei se ainakaan minun silmissäni ole viehätystään kadottanut, tykkään hurjasti! Ja seuraavaksi tekisikin sitten mieli hommata kaikkia ihania kirjainsettejä tähän...



Viimeinen löytö, jonka tein vielä ennen kotiinlähtöä, oli tämä hauska juliste kehyksineen. En ollut ennen kuullutkaan, että Polarn O. Pyret on tehnyt julisteitakin, mutta tämä oli mun mielestä niin kiva, että nappasin sen pikkurahalla mukaani. Aluksi kaavailin julistetta Lukan huoneeseen ripustettavaksi, mutta ainakin näin alkuun se löysikin paikkansa meidän eteisen suuren peilin vierestä. Veikeä hirvitaulu tuo hymyn huulille, ja vaikka se onkin vähän lapsekas, niin sopii minusta ihan hyvin kodin muihinkin tiloihin eikä pelkästään lastenhuoneesen.

Sattuiko kukaan teistä käymään tuolla samalla kirppiksellä sunnuntaina?

xoxo Nelli
2 kommenttia

Meidän päivä | 101016

  • 2 kommenttia
  • maanantai 10. lokakuuta 2016

Huomasin, että olen viimeksi tehnyt tällaisen päivä kuvina - postauksen viime joulukuussa eli melkeim vuosi sitten! Nyt voisikin siis olla korkea aika taas kurkata meidän melko tavalliseen päiväämme kuvien muodossa. Itse tykkään lukea näitä postauksia ja myös tehdä niitä, vaikka ne melko työläitä ovatkin. Niihin on myös hauska palata jälkeen päin itsekin ja katsella, minkälaista se arki on ollut vaikkapa puolivuotiaan vauvan kanssa. Näitä postauksia miettiessä itselläni vain yleensä iskee pieni valinnanvaikeus siinä, että minkä päivän näiden tekemiseen oikein valitsisi! Että pitäisikö sen olla jokin mahdollisimman tavallinen päivä vai sellainen vähän mielenkiintoisempi kun tapahtuu jotain enemmänkin... Siksipä mietin, että tekisin tällaisen postauksen aina kuun kymmenentenä päivänä, oli se sitten minkälainen päivä tahansa! Silloin ei tarvitsisi miettiä, kun päivä olisi aina sama. En lupaa, että ihan joka ikinen kuukausi näitä kuitenkaan tulee, mutta toivottavasti ainakin vähän useammin kuin viime aikoina.




Tämä päivä alkoi itselleni hieman epätyypillisesti, sillä sain nukkua ihan jopa yhdeksään asti! Kamil nousi jo aikaisemmin Lukan kanssa, tämän herätessä melko tavalliseen tapaansa seitsemältä. Kyllä tekikin hyvää saada nukkua ihan rauhassa vähän pidempään, sillä olen ollut viime aikoina tavallista väsyneempi. Herättyäni sain myös käydä suihkussa ja syödä aamupalani melko rauhassa, kunnes vähän kymmenen jälkeen Kamil lähti yhteen tapaamiseensa. Koska Luka oli jo ehtinyt ulkoilla aamulla Kamilin kanssa, niin me jatkettin sitten rentoilua kotona sisätiloissa, kirjoja lukien ja hassutellen.



Kello 11 Luka söi lounaansa, eiliseltä jäänyttä kalapaistosta perunamuusin kanssa. Tavallisesti syömme yhdessä, mutta koska oma aamupalani oli tänään sen verran myöhäinen, niin ei mulla ollut nälkä vielä samaan aikaan Lukan kanssa. Syönnin jälkeen auto- ja duploleikit saivat vielä hetken aikaa jatkua, kunnes vähän ennen kahtatoista huomasin, että sylissäni istuu jo aika unten rajamailla pilkkivä poika. Niinpä kannoin Lukan sänkyynsä, jonne tämä nukahtikin samalla sekunnilla kun pää osui tyynyyn. Hetken päästä Kamil jo tulikin takaisin kotiin, ja me söimme lounaaksi samoja jämiä kuin Lukakin. Sen jälkeen linnoittauduin olohuoneen sohvalle lukemaan vielä viimeisen kerran huomisia esivalinta-pääsykokeita varten. Harmi vain, että olin tehnyt lukunurkkauksestani vähän turhankin mukavan, sillä havahduin yhtäkkiä unestani kello 14.15 siihen, että puhelimeni soi... Kovin kauaa en siis ollut ehtinyt opiskella, mutta toisaalta en usko että sellaisesta viimeisen päivän pänttäyksestä enää kovin paljon iloa muutenkaan on. Ainakin toivon, että asiat alkavat olla päässä jo muutenkin!



Kello 15 alkoi makuuhuoneesta kuulua tuttu kutsuhuuto ja taaperomme oli hereillä. Luka on aina ollut rytmeissään melko kellontarkka ja tällä hetkellä päiväunien kesto on melkein aina aika tarkalleen klo 12-15. Päikkäreiden jälkeen Luka söi välipalaa, jonka jälkeen kovin paljon luppoaikaa ei sitten ollutkaan, sillä iltapäivän ohjelmassa meillä oli leikkitreffit erään vanhan lukiokaverini luona. Vielä ennen lähtöä jouduttiin vaihtamaan vaatteet, jotka olivat tietenkin syönnin yhteydessä onnistuneet likaantumaan. Pian oli taapero kuitenkin taas valmiina lähtöön, ja tapansa mukaan olisi hän kovin mielellään ottanut koirankin mukaan.



Lukalla oli hauskaa uusien lelujen ja kaverini 2-vuotiaan tytön kanssa, ja äidistäkin oli mukavaa saada taas hieman aikuista juttuseuraa. Takaisin Tampereelle muuton ja lapsen saamisen myötä on ollut kiva löytää uudelleen monia vanhoja kavereita, jotka tänne jäivät silloin kun itse muutin kaupungista pois. Tuntuu kivalta, että ihan jokaista ystävyyssuhdetta ei ole tarvinnut luoda alusta asti uudelleen, vaan täällä on yhä myös monia sellaisia ihmisiä, joiden kanssa on jollain tavalla yhteinen menneisyys. Kaverin luona viihdyttiin pari tuntia, lapset leikkivät enemmän ja vähemmän nätisti keskenään ja me aikuiset söimme herkkuja ja vaihdoimme pitkästä aikaa kuulumisia. Aika paljon tässä olikin taas ehtinyt kummankin elämässä tapahtua sitten viime näkemisen!



Kotona oltiin seitsemän aikoihin ja Luka pääsikin sitten saman tien suihkuun, joka on yksi hänen iltojen kohokohdistaan. Sen jälkeen leikit jatkuivat omassa huoneessa ja me yritettiin Kamilin kanssa keksiä itsellemme jotain syötävää - viime kauppareissusta oli kulunut jo jonkin aikaa, joten jääkaappi näytti aika tyhjältä. Koska Luka oli syönyt päivällisensä jo kyläreissulla, niin meidän ei onneksi tarvinnut yrittää keksiä mitään taaperokelpoista ja ravitsevaa ruokaa, vaan päädyttiin menemään sieltä mistä aita on matalin. Siispä uuni päälle ja ranskalaiset pellille... 



Sopivasti kello kahdeksan oli meidän ravintorikas ruokamme valmis, ja minä siirryin olohuoneen puolelle oman lautaseni kanssa. Yleensä meillä ei kukaan harrasta olkkarissa syömistä, mutta tykkään kovasti katsoa Toisenlaiset äidit - ohjelmaa, joten tällä kertaa poikkeus sallittiin. Nämä maanantai-illat ovatkin sellaisia, että minä saan oikein luvan kanssa röhnöttää sohvalla ja Lukan iltapuuhat ovat Kamilin vastuulla. Siispä minun katsoessa telkkaria Luka söi iltapuuronsa ja teki muut iltahommat Kamilin kanssa. Kello 21 Luka oli valmis yöunille, Kamil vielä luki tälle iltasaduksi puolankielistä koirakirjaa ja minä pääsin aloittamaan tämän postauksen tekemisen. 

Taidan olla vähän ruosteessa näiden meidän päivä - postausten kanssa, sillä niin monessa tilanteessa jäi kyllä kuvat ottamatta! Mutta tällainen oli pääpiirteissään meidän maanantai tällä kertaa, ei kovin jännittävä mutta ihan mukava kuitenkin. Huomenna aamulla pitääkin sitten olla skarppina, kun on se netissä tehtävä esivalintakoe heti yhdeksältä. Wish me luck!

xoxo Nelli
2 kommenttia

Mätsäävissä Marimekoissa

  • 10 kommenttia
  • sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Eilen meillä oli kiva irtiotto tästä kotiarjesta, kun tehtiin pieni päiväpyrähdys Helsinkiin. Helsingissä iskee aina sellainen nostalginen olo ja pieni kaipuu; sehän on ollut mun ja meidän kotikaupunki aika monta vuotta aikaisemmin. Ja vaikka se visiitti tosiaan olikin vain pikainen, niin silti oli ihana käydä vähän haistelemassa Helsingin tuulia pitkästä aikaa ja fiilistellä tuttuja maisemia. Meidän päiväretken syynä oli ystäväpariskunnan pikkuprinsessan nimiäiset, ja voi ei mikä kerrassaan suloinen pikkuinen hän olikaan. Hassua, miten nopeasti sitä omansa kasvaessa unohtaakaan sen, miten pieniä vauvat joskus ovat! Neiti sai arvoisensa kauniin nimen, ja meistä oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa monia Helsinkiin jääneitä kavereita. Ehdottomasti pitäisi kyllä harrastaa Helsinkiin päin reissaamista nykyistä useammin! Vaikka se monesti mielessä onkin, niin silti ajatus sitten helposti hukkuu kiireisen arjen keskellä. 






Tällä kertaa me Lukan kanssa edustettiin aika samisteluvaatteissa. Lapsen kanssa samistelu on mun mielestä ihan hauskaa, ainakin kun sen tekee kohtuudella. Nykyään kun monilta merkeiltäkin (Papu, Nosh...) löytyy kivoja kuoseja ja vaatteita, jotka sopivat sekä lapselle kuin aikuisellekin, niin miksipä ei. Itse en ole kuitenkaan ihan tällaista samistelua aikaisemmin harrastanut, vaikka joitakin samanlaisia kuoseja äidin ja pojan vaatekaapeista löytyykin. Niitä ei ehkä raitapaitoja lukuunottamatta ole tullut vain puettua aikaisemmin samaan aikaan päälle. Tänään päätin kuitenkin tehdä ensimmäisen poikkeuksen, sillä olen niin kovin tykästynyt tähän Marimekon Papajo(?) - kuosiin, ja sattumalta löysin jonkin aikaa sitten kirpputorilta ensin Lukalle nämä siniset legginsit ja sitten hetken päästä itselleni vielä samaa kuosia olevan punaisen mekon! Näillä siis mentiin ja hyvin viihdyttiin. 

Kuvien ottaminen sen sijaan tuotti suuria hankaluuksia, kuten tämän vipeltäjän kanssa nykyään yleensäkin. Mietin aluksi, että viitsinkö edes julkaista näin huonoja kuvia, mutta menköön - ainakin niistä kai välittyy iloinen tunnelma, vaikka visioissani meidän yhteiset asukuvat olivatkin hivenen tyylikkäämpiä... Mitäs mieltä te olette lapsen kanssa samistelusta, noloa vai hauskaa? 

xoxo Nelli
10 kommenttia

Perjantain positiiviset

  • 4 kommenttia
  • perjantai 7. lokakuuta 2016

Koko tämä viikko on mennyt vähän alavireisissä tunnelmissa, ilman sen kummempaa syytäkään. On ollut hyviä päiviä ja onnellisia hetkiä, mutta silti kaikki on tuntunut olevan vain jotenkin enemmän ja on vain tehnyt mieli maata peiton alla; sitä on joutunut melkein pakottaa itsensä lähtemään ulos auringonpaisteeseen. Eilen kun makasin sängyssä ennen nukahtamista päätin, että tänään mä kirjoitan postauksen kaikista niistä asioista, jotka on hyvin. Ja en tiedä, oliko se sattumaa vai sitä taikavoimaa, kun keskittyy vain kaikkeen positiiviseen ja olennaiseen, mutta tää päivä oli oikeasti todella hyvä. Ei yhtään sellainen, kuin koko tää viikko muuten. Eikä tehnyt yhtään tiukkaa saada kokonaista postausta aikaan päivän positiivisista asioista.






Syötiin aamupalaksi pannukakkua. Oltiin tehty taikina puolivalmiiksi edellisenä iltana, joten aamulla tarvitsi vain laittaa uuni päälle ja lisätä taikinan sekaan maito, kananmunat ja margariini. Tuntui ihan sunnuntaiaamulta, sellaiselta lempeältä. 
 Musta tuntuu, että oon viime päivät vaan röhvännyt kotona legginseissä, joten tänään tuntui erityisen ihanalta laittaa päälle hame ja punata huulet. Vaikkei ollut mitään sen erityisempää syytäkään kaunistautua - mutta oma fiilis kai onkin se kaikkein tärkein syy.
 Käytiin aamulla hoitamassa asioita kaupungilla ja samalla tehtiin pitkä kävelylenkki ja käytiin puistossakin leikkimässä. Syysaamuissa on jotain parhautta. On melkein vähän liian kylmä, mutta ei ihan. Sellainen raikas ja utuinen ilma. 
 Mulla on ollut viime aikoina ihan järjetön karkkihimo, mutta diabeteksen takia en pahemmin karkkia mässytä. Joskus ostan Nellie Dellies - karkkeja, joissa on ihan älyttömän vähän hiilihydraatteja verrattuna tavallisiin karkkeihin, mutta vaikka oon kuinka metsästänyt niitä kaikista meidän lähikaupoista, niin en vain ole löytänyt. Mutta tänään löysin! Stockalta nimittäin. (Karkkihimo taisi kyllä olla enemmän psykologinen juttu, koska heti pussin saatuani ei mun enää edes juuri tehnyt niitä mieli. Mutta onpahan nyt jemmassa, kun se himo oikeasti taas iskee.)






 Ostettiin torilta suppilovahveroita ja Kamil teki niistä lounaaksi ihan superhyvää pastaa. Lukakin oli ihan että namnamnam
 Mun Proloque Shopista tilaamani kalenteri tuli tänään ja se on ihana! Juuri viime postauksessa kerroin, että en ole tänä vuonna edes omistanut mitään henkilökohtaista kalenteria tuon meidän perhekalenterin lisäksi, mutta nyt hankin ensi vuodelle sellaisen, kahdestakin syystä. Ensinnäkin tuo bongaamani kalenteri on vain ihan älyttömän nätti ja toisekseen tässä lähitulevaisuudessa on tiedossa aika paljon sellaisia (mukavia) asioita, joiden kanssa ja aikatauluja sumpliessa on ehkä ihan hyödyllistä omistaa se omakin kalenteri. Pysyy ehkä vähän paremmin langat käsissä ja ajatukset päässä.
 Luka nukkui vähän yli kolmen tunnin päiväunet, joiden aikana ehdin muun muassa lukea ensi viikolla oleviin esivalintapääsykokeisiin, torkkua sohvalla, katsoa jakson Gilmoren tyttöjä ja syödä puolikkaan Subin. 
 Hyvin nukutuilta päiväunilta heräsi yksi aika ihana taapero, joka vain saa mut ihan äärettömän onnelliseksi joka päivä. Ihan vain olemalla. On niin hellyyttävän hauskaa ja suloista, kuinka toinen pärisyttelee leikkiessään autoilla tai malttaa välillä istua alas tutkimaan kirjaa niin keskittyneenä. Kerron sille ainakin miljoona kertaa päivässä, kuinka rakas tyyppi se on.



 Iltapäivällä lähdettiin vielä uudestaan ulos nauttimaan päivän viimeisistä auringonsäteistä. Iski ihan mahdoton kotikaupunki- ja syksyrakkaus. Sellainen, että tekee vain mieli huokailla kun katsoo sitä kaikkea. Puhallettiin Lukalle saippuakuplia puistossa ja se nauroi ääneen jahdatessaan vuoroin niitä ja vuoroin meidän koiraa.
 Käytiin illalla vielä piipahtamassa Lukan mummin, eli mun äitini, luona. Ihanaa, kun asutaan niin lähekkäin ja on helppo käydä ihan vaikka vain pikavierailulla. Lukalla ja mummilla on tosi lämmin suhde, mitä on ilo katsoa vierestä.
 Illalla sain vielä katsoa ihan rauhassa Vain elämää, kun Kamil hoiti Lukan kanssa iltatoimet. Kohta saakin sitten käpertyä sänkyyn itsekin ja mikäs sen mukavampaa kuin tietää, että tällaisen päivän jälkeen huomennakin on tiedossa tosi kiva päivä. Ollaan menossa Helsinkiin meidän kaverin vauvan nimiäisiin, en malta odottaa! 

Mikä sun päivässä oli tänään parasta?

xoxo Nelli
4 kommenttia
© Kochanie • Theme by Maira G.