Kesä ja kärpäset - sekä yksi rasavilli riiviö

  • 6 kommenttia
  • tiistai 19. heinäkuuta 2016


Juu, on ollut vähän kaikenlaista, minkä johdosta tietokone on pysynyt visusti kiinni viimeiset  noin kymmenen päivää. Tai ei edes varsinaisesti mitään sen kummempaa, koska Kamilin kesäloma alkaa vasta ensi viikolla, joten minun ja Lukan arki nyt on ollut aika samanlaista kuin ennenkin. Mutta tiedättehän: kesä. Se on täällä, sateineen kaikkineen, mutta onneksi myös pitkine valoisine iltoineen ja ihanan lämpöisine päivineen. Kun kaikki tuntuu ainakin sata kertaa helpommalta ja kevyemmältä kuin talvella. Kun ei malta mennä ajoissa nukkumaan vaikka tietää, että lapsi herää taas aamulla ihan luvattoman aikaisin. Kun on täynnä itikanpuremia ja mustelmia tietämättä, mistä ne edes ovat tulleet. Kun tekee kaikkea spontaania ja hassua eikä mieti ajankulua tai viikonpäiviä - koska kesä

Niinpä en oikein ole malttanut blogata, vaikka se mielessä usein onkin. Yritin miettiä, että mitä kaikkea me ollaan tässä edes tehty, jotta voisin sanoa että minulla on teille jotain hauskaa kerrottavaa. Viime viikonloppuna tehtiin yhden yön reissu pääkaupunkiseudulle viettämään ystävän ihania kihlajaisia ja tallustelemaan Helsingin sateisilla kaduilla. Muuten ollaan lähinnä tehty pyöräretkiä, syöty mansikoita, nähty kavereita, käyty mahdollisimman monessa eri leikkipuistossa meidän lähistöllä (ja niitä on paljon!), oltu vaan. Mulla on kesäfiilis, mutta ei vielä lomafiilis. Vaikka kotona olenkin, niin ei se tunnu millään tavalla lomalta, kun mies on vielä töissä. Onneksi enää muutama hassu päivä, ja sitten ensi maanantaina me lennetään Puolaan! Odotan tuota reissua niin paljon, ollaan siellä melkein kolme viikkoa ja on kyllä niin ihana päästä hetkeksi pois kotoa ja näistä ympyröistä. Sinne toiseen kotiin.






Kesäjuttujen lisäksi tietokonetta ei ole oikein jaksanut avata myöskään siitä syystä, että meidän sydänkäpysestä on kuoriutunut varsinainen riiviö. Energinenhän tuo on ollut aina, mutta nyt sekin on tuntunut nousseen ihan uusiin sfääreihin. Eilen meillä oli ensimmäistä lastaan odottava ystäväpariskunta kylässä, ja käynnissä oli kyllä sellainen Lukashow että toivon, etteivät tulevat vanhemmat siitä ainakaan ihan älyttömästi säikähtäneet! Koko ajan on vain kauhea touhotus päällä. Siis sellainen, ettei tätä meininkiä täällä oikein pysty edes kuvailemaan, se on koettava itse. Onneksi on kesä, niin uloslähteminen on niin helppoa ja siellä sitä energiaa saa purettua paljon paremmin kuin täällä sisätiloissa. Luka kiipeilee, juoksee, avaa ja tyhjentää kaikki mahdolliset laatikot ja kaapit, kokeilee rajojaan, ei juuri malta pysähtyä aloilleen. Kun viettää päivän tämän minityypin kanssa, niin illalla olo on kuin kaikkensa antaneella eikä sitä enää oikein jaksa tehdä muuta, kuin heittää jalat kohti kattoa. Onneksi oma lapsi on kuitenkin myös niin ihana ja rakas, että kyllä tätä jaksaa. Ja tylsää meillä ei ainakaan ehdi olemaan! Silti olen kyllä ihan mielissäni siitä pian koittavasta lomasta, jolloin saan ehkä itsekin vähän hengähtää, kun siellä Puolassa niitä innokkaita apukäsiä riittää. 

Siinäpä siis syitä tähän pieneen radiohiljaisuuteen! Yritän bloggailla kuulumisia myös sieltä Puolasta, mutta tällä hetkellä meidän touhuja voi seurailla enemmän reaaliajassa instagramin ja snapchatin puolelta. Molemmissa nimimerkki on se tuttu nellikochanie.

xoxo Nelli
6 kommenttia

Taapero talutushihnassa?

  • 15 kommenttia
  • perjantai 8. heinäkuuta 2016





Tässäpä aihe, joka herättää voimakkaita mielipiteitä ja kuumentaa tunteita, ainakin jos eksyy netin keskustelupalstoille tai blogien kommenttibokseihin. Lapsi valjaissa - onko se noloa ja naurettavaa, hysteerista ylireagointia vai lapsen turvallisuuden kannalta ihan järkevä valinta? Myönnän, että itsekin saatoin ennen oman lapsen saamista suhtautua valjaissa oleviin lapsiin hieman huvittuneesti, tai ainakaan en ajatellut, että tulisin moisia omalla lapsellani käyttämään... Mutta toisaalta, en ehkä osannut aavistaa sitäkään, kuinka mahdottoman villi ja vilkas tapaus se oma rakas lapseni tulisi olemaankaan. En vain silloin osannut ajatella asiaa sen tarkemmin, kun omaa kokemusta lapsista ei pahemmin ollut. Mutta kun lapsi on ottanut ensiaskeleensa alle 9 kuukauden ikäisenä ja aika pian sen jälkeen oppinut kävelemään ihan kunnolla, niin voitte varmaan kuvitella minkälaisella vauhdilla tämä meidän duracell-pupumme nyt sitten yksivuotiaana jo kirmaa. Meillä juostaan, kiivetään ja ehditään ihan joka paikkaan.

Kyllähän minä vähän mietin, että viitsinkö nyt ihan oikeasti laittaa lastani valjaisiin. Kehtaanko? Aika pian tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kyse on lapsen turvallisuudesta eikä siinä pitäisi olla mitään noloa. Jos joku ohikulkija on niin nokkela, että keksii verrata lastani koiraan, niin en jaksa pahastua asiasta. Näin ei ole vielä ainakaan tapahtunut, mutta keskustelupalstojen mukaan se on varsin yleistä, joten sitä odotellessa! Luulen, että ihmisillä joilla on niin kärkkäät mielipiteet aiheesta, ei ole itsellään kokemusta ainakaan kovin vilkkaista lapsista. Jos lapsi on kovin rauhallinen ja arkakin, niin valjaille tuskin on paljon käyttöä. Mutta selitäpä yksivuotiaalle, miksi äitiä pitäisi pitää kädestä kiinni tai miksi kadulla tai muualla ihmisvilinässä ei voi säntäillä ihan joka paikkaan. Ja että autoja pitää varoa ja äitiä totella. Luka kyllä viihtyy vielä useimmiten ihan hyvin rattaiden tai kantorepun kyydissä, mutta välillä on kiva päästä kulkemaan omilla jaloillaankin. On paljon paikkoja, joissa Luka saa mennä ilman niitä valjaitakin, mutta sitten on myös niitä, joissa ei kyllä todellakaan uskaltaisi laskea lasta maahan itse tallustelemaan. Se, että koittaisi vain pitää kädestä kiinni, ei oikein ole vaihtoehto, sillä Lukaa se useimmiten vain ärsyttää ja suututtaa. Hänellä on varsin vahva oma tahto, mutta jostain syystä valjaat ei häntä kiukuta. 

Luin muutamia keskustelupalstoja ihan mielenkiinnosta ja yllätyin, miten paljon voimakkaita mielipiteitä lasten valjaisiin liittyy. Osan mielestä se on lapsen alistamista - kysynpä vain, että miten se alistaa lasta yhtään sen enempää tai vähempää kuin se, että hänet pakotetaan istumaan passiivisena paikoillaan rattaissa, kun oma menohalu kuitenkin olisi kova? Toisten mielestä se on uusavutonta ja laiskaa vanhemmuutta - että miksi sille lapselle ei nyt vain opeteta kuuliaisuutta ja hyvää käytöstä. Haluaisin nähdä sen yksivuotiaan, joka todellakin kuuntelee ja tajuaa, kun kerrot hänelle, miksi autotielle ei saa juosta. Kaikenlaisia mielipiteitä kyllä riittää. Eniten kuitenkin ihmetyttää se sama ainainen asia, kuin niin monen muunkin jutun kanssa. Että miten niitä ihmisiä jaksaakaan kiinnostaa ja ärsyttää niin kauhean paljon jonkun toisen, tuntemattoman ihmisen valinnat? 




Ostimme Lukalle SkipHopin valjasrepun erityisesti tulevaa Puolan reissuamme ajatellen. Esimerkiksi jo heti lentokenttä on sellainen paikka, missä ihmisiä on paljon ja odotusaika voi käydä hyvin pitkäksi. On kiva, että Luka voi ennen lentoa juoksennella omin jaloin ja että hän voi tehdä sen täysin turvallisesti. Ja että vanhemmatkin voivat aloittaa lomansa vähän rennommin mielin. Minusta nuo SkipHopin tuotteet ovat söpöjä, ja tätä voi pitää ihan tavallisena reppunakin, kun ottaa vain hihnan pois. Sille on siis käyttöä myöhemminkin, kun Luka on vähän isompi eikä valjaita enää tarvita. En ehkä kovin vanhaa lasta enää hihnassa taluttaisi, mutta yksivuotias on yksivuotias, joten tällä hetkellä valjaat on meille tietyissä tilanteissa ihan ehdoton apu. Luka on kova vipeltämään ja haluan häntä siihen kannustaakin, että hän saa kulkea mahdollisimman paljon omilla jaloillaan ja olla aktiivinen. Sitten kun ymmärrystä tulee vähän lisää, niin voidaan opettaa Lukaakin kulkemaan kiltisti käsi kädessä tai vierellä, mutta vielä se ei vain oikein onnistu. 

Mitä mieltä siellä ollaan aiheesta? Kuumeneeko tunteet?

xoxo Nelli
15 kommenttia

Ekaa kertaa HopLopissa

  • 17 kommenttia
  • tiistai 5. heinäkuuta 2016




Eilinen sateisen harmaa maanantai vaati jotain hauskaa puuhaa piristykseksi, ja niinpä me löysimme itsemme viettämästä iloista perhepäivää Hoplopissa. Kerta oli meille kaikille ensimmäinen, joten en oikein tiennyt mitä tuollaiselta sisäleikkipuistolta odottaa, ja kuinka paljon tällainen vuoden vanha taapero paikasta saisi irti. Koska satumme kuitenkin asumaan vain lyhyen kävelymatkan päässä Tampereen Hoplopista, niin päätimme käydä ottamassa asiasta selvää - osasin nimittäin ainakin vähän aavistella, että moinen paikka saattaisi olla meidän pienen rasavillin mielestä aika hauska. Ja olihan se! 







Hauskinta Lukan mielestä olivat liukumäet ja pallomeret. Erilaisia liukumäkiä laskettiin vuorotellen isin ja äidin kanssa varmaan ainakin sata kertaa, ja pelkässä pallomeressäkin olisi varmaan viihdytty useampi tunti. Iloisen värisiä palloja ei olisi oikein malttanut ollenkaan laskea käsistä, vaan niitä piti kanniskella mukana kaikkialle. Yllätyin, miten paljon puuhaa Hoplopissa oli näinkin pienelle! Olin kuvitellut, että puisto olisi enemmän vain isommille lapsille tarkoitettu ja että pienille siellä olisi paljon vähemmän sallittuja paikkoja, mutta melkein joka paikkaan pääsi taaperokin vanhempien kanssa. Toki sekin asiaa auttaa, että Luka kävelee ja kiipeilee jo niin hyvin, konttaava ei ehkä saisi paikasta samalla tavalla vielä irti. Aluksi Lukaa hieman jännitti, eikä hän oikein osannut tehdä muuta kuin katsella kummastellen ympärilleen. Maanantai-iltapäivänä puistossa oli varmasti hiljaista verrattuna esimerkiksi viikonloppuihin, mutta kuitenkin juoksevia ja kiljuvia lapsia oli ihan riittävästi, että meininki oli taaperolle aika jännittävä ja äänekäs. Pienen ihmettelyn jälkeen Lukakin kuitenkin reipastui leikkimään ja tutkimaan paikkoja innoissaan!






Luka tykkäsi myös pomppia isin kanssa pomppulinnassa, ryömiä tunneleissa ja kiivetä korkealla oleviin hauskoihin läpinäkyviin palloihin, joista pystyi hyvin tähystelemään mitä puistossa tapahtuu. Kyllä me vanhemmatkin saimme ihan mukavasti liikuntaa siinä taaperon perässä römytessä! Lukaa kun ei vielä tietenkään voinut yksinään päästää isompien lasten sekaan, eikä hän varmaan vielä olisi oikein uskaltanutkaan. Niin ihana oli kyllä seurata toisen riemua sitten kun hän pääsi kunnolla vauhtiin! Tosi kiva, että tällaisiakin paikkoja löytyy, mihin voi tulla purkamaan vähän energiaa varsinkin tällaisina sadepäivinä. Ihan mainiosti kulutetut kymmenen euroa ja pari tuntia ne siis olivat, ja varmasti tullaan vielä käymään Hoplopissa monta kertaa uudestaankin. Oletteko te käyneet taaperoiden kanssa Hoplopissa tai muissa vastaavanlaisissa sisäleikkipuistoissa? 

xoxo Nelli
17 kommenttia

Kauneimmat kesähäät

  • 14 kommenttia
  • sunnuntai 3. heinäkuuta 2016









Minä olen ihminen joka rakastaa häitä, ikuisena romantikkona voin kyllä myöntää olevani suorastaan häähullu. Odotan kuin kuuta nousevaa, että kaikki ystäväni menisivät naimisiin, jotta pääsisin häihin. Häät ovat ehdottomasti lempijuhliani, sillä rakkaudessa jos missä on juhlanaihetta kerrakseen! En siis olisi voinut kuvitella juuri parempaa tapaa aloittaa heinäkuuta, kuin juhlimalla rakkaan ystävän ihania kesähäitä. Olimme lauantaina lapsuudenystäväni häissä kauniissa maalaismaisemissa Kiikoisissa, missä iloa, naurua ja rakkautta riitti ja tunnelma oli kuin suoraan vanhasta suomifilmistä. Häät pidettiin morsiamen siskon ystävän vanhempien mökillä (toivottavasti muistin rimpsun oikein!) ja miljöö oli kyllä niin kaunis ja aivan hääparin näköinen. Yhtä lyhyttä sadekuuroa lukuunottamatta koko päivä oli kaiken lisäksi todella lämmin, joten juhlista saatiin nauttia ulkosalla ihanassa auringonpaisteessa. Tanssittiin paljain jaloin nurmikolla, pelattiin mölkkyä, rohkeimmat taisivat pulahtaa mökin takana virtaavaan jokeen uimaankin. Oltiin vain ja naurettiin. Ihanan rentoa yhdessäoloa. 

Nämä olivat muuten ensimmäiset kaverihääni, suurin osa ystävistäni ei ole ainakaan vielä mennyt naimisiin. Ja ihan erityiset juuri näistä häistä teki se, että morsian on yksi vanhimmista ja rakkaimmista ystävistäni, jonka olen tuntenut noin 9-vuotiaasta lähtien. Välillä olemme olleet parhaimmat ystävykset, välillä taas olemme saattaneet hetkeksi etääntyä toisistamme, mutta paljon ollaan kuitenkin yhdessä koettu ja välimatkoistakin huolimatta aina löydetty takaisin toistemme luokse. Onkin ollut aika ihana seurata ystäväni matkaa siitä pienestä ujosta tytöstä täksi kauniiksi säteileväksi naiseksi, joka hänestä on tullut. Enkä voisi olla onnellisempi ystäväni puolesta! Pieniltä itkuiltakaan en voinut välttyä, vaikka kovasti yritinkin keskittyä vain siihen hymyilemiseen. Ensimmäisiä liikutuksen kyyneleitä pyyhin poskiltani morsiamen siskon laulaessa Taylor Swiftin kappaleen Mine, joka vain jotenkin sopi niin täydellisesti tälle hääparille, ja toisen kerran jo lähes valtoimenaan yhden ystävän pitäessä niin kauniin puheen. Saattaisin kyllä ihan hyvin herkistyä vaikka tuntemattoman ihmisenkin häissä, mutta nyt sekä tuon laulun että puheen sanat vain upposivat niin hyvin, että eihän siitä mitään tullut. Huokaus. Näille kahdelle toivon vain niin paljon onnea ja rakkautta yhteiseen elämäänsä, enkä kyllä yhtään epäile, etteikö heillä sitä riitäkin. 







Minun mekkoni on muuten kympin kirppislöytö muutaman viikon takaa. Kauniinvärinen made in Finland - lapulla varustettu vintagemekko tuli sattumalta vastaan Tampereen Radiokirppiksellä ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä! Viihdyin mekossani superhyvin ja minusta se sopi täydellisesti myös näiden rentojen kesähäiden tunnelmaan. Olipa kyllä kivaa, kun en ehtinyt edes asukriisiä potea kun täydellinen juhlamekko löytyi ennen kuin ehdin sellaista varsinaisesti etsiäkään.

Että kertakaikkisen ihana päivä kyllä oli! Jotenkin tässä on ollut koko tämänkin päivän ihan hymyssä suin ja hattara-aivoisena, niin kauniit muistot tuosta eilisestä päivästä jäi. Onneksi rakkauden kesä ei jää tähän, sillä heti ensi viikonloppuna juhlitaan vuorostaan erään toisen ystävän kihlajaisia! Sinne mennäänkin sitten tällä kertaa koko perheen voimin, eilisissä häissä oltiin nimittäin Kamilin kanssa kahdestaan Lukan jäädessä kotiin mummin kanssa. Se olikin myös ensimmäinen kerta kun Luka on ollut pidempään erossa meistä molemmista vanhemmista, sillä kotoa lähdimme kahdentoista aikaan ja takaisin tulimme Lukan mentyä jo nukkumaan. Tavallaan oli kyllä virkistävää olla pitkästä aikaa liikkeellä ihan vain kahdestaan, mutta samaan aikaan ikäväkin oli jo muutaman tunnin jälkeen aika iso, varsinkin kun osalla häävieraista oli mukana omia pikkuisiaan! Hyvin olivat Luka ja mummi kuitenkin pärjänneet enkä sitä kyllä ollenkaan epäillytkään (vaikka illalla ennen nukkumaanmenoa oli kuulemma vähän äiti ollut hukassa, nyyh!). Tänään Luka on kyllä hieman osoittanut mieltään moisesta hylkäämisestä ja varsinkin aamupäivä häntä piti koko ajan vain kantaa ja pitää sylissä. Taitaa tämä äidin ja pojan välinen näkymätön napanuora olla vielä aika lyhyt, joten ihan hyvää tällaiset pienet erossaolot aina silloin tällöin varmasti tekee meille kummallekin!

xoxo Nelli
14 kommenttia
© Kochanie • Theme by Maira G.