Lukan Wild one - synttärit!





Lukan yksivuotissynttäreitä juhlittiin jo kaksi viikkoa sitten, mutta pienten teknisten ongelmien vuoksi en ole päässyt tekemään postausta niistä ennen kuin nyt. Synttärit olivat kuitenkin ainakin meidän mielestä tosi onnistuneet ja päivä oli vauhdikas mutta ihana, kun niin moni ystävä pääsi paikalle, joten ihan mieluusti tässä itsekin kyllä palaa hetkeksi takaisin noihin muutaman viikon takaisiin tunnelmiin! Meille sattui pieni kamerakatastrofi juuri pari päivää ennen synttäreitä, mutta onneksi vieraiden joukosta löytyi yksi taitava kuvaaja, joka sai ikuistettua meille tunnelmia Lukan tärkeästä päivästä. Suurin osa tämän postauksen kuvista on siis Kamilin ystävän Mohammed Ismailin käsialaa, suuri kiitos hänelle! Kannattaa muuten ehdottomasti käydä kurkkaamassa myös Mohammedin omat kotisivut, sieltä löytyy paljon upeita kuvia. Muutama hassu kuva tuli itsekin napattua synttäreiden vilskeessä, mutta olipas kyllä vain aika kivaa kun sai itse keskittyä juhlien emännöimiseen jonkun muun hoitaessa kerrankin sen kuvauspuolen!

Lukan synttäreitä oli juhlimassa reippaat parikymmentä henkeä, niin aikuisia kuin lapsiakin. Välillä meininki äityikin aika villiksi, kun noin kymmenen 0-6 - vuotiasta pisti parastaan, mutta pääasia että kaikilla oli hauskaa! Ja saipahan samalla ehkä vähän esimakua siitä, minkälaisia ne tulevien vuosien kaverisynttärit tulevat olemaan... Noh, onneksi näitä juhlitaan vain kerran vuodessa!











Lukan synttäreiden teemana oli lastenkirja Where the wild things are, eli suomeksi Hassut hurjat hirviöt. Tykkään järjestää juhlia ja varsinkin teemallisia sellaisia, ja vaikka Luka ei mistään teemoista vielä osaakaan välittää, niin minusta oli hauska panostaa esimerkiksi koristeluihin muutenkin, kuin puhaltamalla pari ilmapalloa. Mitenkään överiksi ei mielestäni kuitenkaan vedetty, mutta teema näkyi ainakin vieraille lähetetyissä kutsuissa, koristeluissa sekä tarjoiluissa. Juhlien teemavärit olivat vihreä ja keltainen, sillä kirjassakin seikkaillaan mielikuvituksellisessa viidakossa/metsässä. Paperikoristeet hankittiin pääasiassa Tigerista ja kirjan hahmojen kuvia printattiin netistä. Aika pienellä panostuksella siis mentiin, mutta lopputuloksesta tuli kuitenkin oikein kiva! Itse juhlin Marimekon secondhand-mekossani, joka ainakin helmansa puolesta sopi sekin teemaväreihin, haha! Lukan synttärivaatteista puolestaan kirjoittelin tarkemmin tässä postauksessa. T-paitaan kirjoitin kangasväreillä takapuolelle Lukan nimen ja etupuolelle "wild one". Ja aika villi tapaushan tuo meidän yksivuotias onkin!







Tällä kertaa pääsin itse myös tarjoilujen suhteen tosi helpolla! Kamil nimittäin teki kakut ja muut leipomukset työpaikallaan yhdessä työkaverinsa Jennin kanssa. Kakuista tulikin paitsi superherkullisia, myös ihan naurettavan hienoja! Jennin muita leipomuksia voi ihailla hänen instagramissaan @jonoshka. Jenni muuten on töissä Tampereen Kauppahallin Ohana Lei'pomossa, joten siellä kannattaa myös käydä paikan päällä maistelemassa taitavan leipurin herkkuja. Pöydän näyttävin kakku oli kyllä ehdottomasti tuo puunkannon näköinen kaksikerroksinen tiramisukakku sokerimassakruunulla, ja sen lisäksi tarjolla oli myös perinteinen marjakermakakku sekä juustokakku. Lisäksi pöydästä löytyi suolaisia täytettyjä kroisantteja, ruissipsejä punasipuli-rucola-paprika-levitteellä, mantelikeksejä, vaahtokarkkeja, vesimeloni-hedelmäsalaatti sekä maissinaksuja porukan pienimmille. Oispa kyllä hauska voida ottaa kunnia itselleen moisista luomuksista! Kertakäyttöastioiden ja pöytäliinan kanssa mulla kävi tuuri, kun meidän lähikaupassa myytiin viimeisenä päivänä kaikki loput tavarat pois puoleen hintaan, ja sieltä löytyikin just täydellinen setti meidän juhliin!






Juhlia varten askarreltiin vielä tuollainen Lukan 1v-posteri. Meillä oli vieraina aika paljon ystäviä esimerkiksi Helsingistä, joten kaikki eivät ole vielä niin hyvin päässeet tutustumaan Lukaan, ja niinpä posterista he pääsivät vähän lueskelemaan, mitä yksivuotiaallemme tällä hetkellä kuuluu. Juhlien ainoana varsinaisena aktiviteettina toimi meidän kyhäämä photobooth, koska ajattelin että olisi hauska ikuistaa Lukalle muistoksi kuvia vieraista, jotka hänen ekoja synttäreitään olivat juhlimassa! Photoboothissa vieraiden tehtävänä oli kirjoittaa tauluun heidän arvauksensa siitä, mikä Lukasta voisi tulla isona ja poseerata kuvassa sen kanssa. Roska silmässä sai äitikin sitten juhlien jälkeen noita kuvia katsella, ja toivottavasti Lukastakin ajatus on hauska sitten joskus 17 vuoden päästä... Hauskoja arvauksia sieltä tulikin, saa nähdä kuka osui lähimmäksi! Muutoin juhlat sujuivat rennosti jutustellen ja herkutellen sekä lapsien touhuja seuraillen. Kutsuihin olimme merkinneet vain juhlien aloitusajankohdan, joten ensimmäiset vieraat saapuivat jo 12 maissa ja viimeiset lähtivät vasta iltaseitsemältä. Lukakin jaksoi juhlia reippaasti, vaikka aamupäivän päiväunet jäivät tosi lyhyiksi. Onneksi synttärisankari malttoi ottaa kuitenkin juhlinnan lomassa vielä toiset tunnin mittaiset torkut, joiden jälkeen jaksoikin sitten bilettää loppuun asti!





Toivottavasti ainakin tuo viimeinen veikkaus toteutuu.♥ Kiitos vielä kaikille Lukan kanssa juhlineille!

xoxo Nelli

16 kommenttia

  1. Oii miten ihana tuo kuvausidea! <3 Todella kiva idea :) Muutenki näyttää kivoilta synttäreiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :* oli kyllä kiva katsella noita vastauksia jälkeen päin :)

      Poista
  2. Hauska tunnelma välittyi kuvista! :) Ihanan erilainen teema kuin mitä lastensynttäreille yleensä on tarjolla ja tosi kivoja ideoita muutenkin. Tällainen ei-teemajuhlien-fanittajakin ihastui täysillä :D

    VastaaPoista
  3. Ihana kuvausidea, ja miten kaunis oot! <3

    VastaaPoista
  4. Hah, leipurikollega väsänyt hienot tuotokset! :) Opiskeltiin samaan aikaan samassa koulussa Keski-Suomessa :)

    VastaaPoista
  5. Ihanan kuuloiset juhlat ja onnea vielä 1-vuotiaalle! Erityismainintana haluan sanoa, että toi kakku on ihan mieletön, kuvausidea on superhauska ja synttärilook on ollut tosi kaunis :)

    VastaaPoista
  6. Aivan ihanat juhlat, sankari, herkut ja tuo kuvausidea ihan mielettömän hyvä. :)

    VastaaPoista
  7. Wau mitä herkkuja ja ihania muistoja tuon kuvausidean myötä <3

    http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista

© Kochanie • Theme by Maira G.