1v-neuvola

torstai 16. kesäkuuta 2016


Meillä oli tänään aamun ohjelmassa Lukan 1-vuotisneuvola, jonka kuulumiset ajattelin kirjoittaa nyt heti, kun ne vielä ovat tuoreena muistissa. Edellisestä neuvolakäynnistä olikin vierähtänyt jo neljä kuukautta, joten oli kiva päästä kuulemaan pojan uusimmat mitat pitkästä aikaa. Muuten tuo reissu ainakin äitiä jännitti hiukan etukäteen, sillä tiedossa oli kolmet rokotteet ja ne nyt on aina vähän inhottavia. Luka on muutenkin tällä hetkellä vähän flunssassa, joten sen takia tuntui entistäkin kurjemmalta kiusata pientä vielä rokottein! Meillä oli nyt myös ensimmäinen kerta uudessa neuvolassa, koska jouduttiin muuton vuoksi vaihtamaan neuvolaa. Onneksi tämä meidän uusikin hoitaja oli tosi mukava täti!



Uudesta paikasta, tädistä ja flunssastaan huolimatta Luka oli koko käynnin ajan oikein reipas ja touhukas. Luka on usein uusissa paikoissa aluksi hieman varautunut, mutta nyt hän lähti heti innokkaasti tutkimaan huoneessa olevia leluja sekä esitteli taitojaan muun muassa yrittämällä jatkuvasti kiivetä tutkimuspöydälle. Luka saikin hoitajalta kovasti kehuja reippaudestaan ja motorisesta kehityksestään. Mitatkin saatiin tällä kertaa otettua ilman tahtojen taistelua, ja tältä ne nyt siis näyttivät (suluissa tuttuun tapaan edelliset 8kk-mitat sekä syntymämitat vertailun vuoksi):

Paino: 10050g (9685g - 3970g)
Pituus: 75cm (71cm - 51cm)
Päänympärys: 46cm (43,7cm - 35,5cm)

"Toimelias, kiva poika. Innokkaasti tutkii leluja, liikkuminen ketterää. Sanoja sanoo. Kotiruoka, 5 aterian rytmi."



Luka siis kasvaa ihan mallikkaasti omalla käyrällään. Pituudeltaan poika on kuulemma pikkuisen keskiarvoa lyhyempi, mutta toisaalta sekä minä että varsinkin isänsä olemme kumpikin kasvaneet pituutta enemmän vasta sitten murrosiässä, joten Lukankin pituuskasvu voi olla samansuuntaista. Sen kummemmin en siis mitenkään ole asiasta huolissani. Mittojen ottamisen lisäksi hoitajan kanssa keskusteltiin muun muassa Lukan päivärytmistä, syömisistä ja muista perusasioista sekä meidän perheen kaksi/-monikielisyydestä sekä henkisestä jaksamisesta pikkulapsiarjen keskellä. Kerroin oman jaksamiseni olleen mielestäni koko vauvavuoden ajan varsin hyvä - ja varsinkin paljon parempi kuin mihin olin ehkä etukäteen valmistautunutkaan. Mielestäni Luka on aina ollut aika helppo tapaus, ja vaikka toki niitä raskaampiakin päiviä tai vaiheita on ollut, niin yleisesti ottaen tämä vuosi on kyllä mennyt tosi kivuttomasti ja mukavasti. Kovasti hoitaja myös muistutteli siitä, kuinka tärkeää on varsinkin meidän tilanteessa puhella paljon lapselle ja lukea kirjoja sekä suomeksi että puolaksi, jotta lapsi oppisi molemmat kielet. Tämäkin on kyllä sellainen asia, mistä en itse pahemmin paineita osaa ottaa, vaan luotan kyllä siihen että meidänkin poika oppii puhumaan siinä missä muutkin. Koen kyllä, että Luka ymmärtää jo todella paljon puhetta ja paljonhan hänelle totta kai jutellaan ja luetaankin. Toki suomi tuntuu Lukalla olevan vahvempi kieli, ja ihan ymmärrettäväähän se onkin, mutta täytyy kyllä antaa Kamilillekin täydet pisteet siitä, kuinka paljon hän Lukalle puolaa puhuu. Kuitenkin Kamil on tottunut näiden neljän Suomessa asutun vuoden aikana käyttämään ja kuulemaan enemmän englantia ja suomea, joten ei varmastikaan ole aina helppoa yhtäkkiä vaihtaa puolan kieleen vaikka työpäivän jälkeen.

Lukan asioista keskustellessa tuli sitten taas vähän sellainen harmistunut olo siitä, että mielestäni neuvoloissa terveydenhoitajat eivät oikein osaa sanoa juuta eikä jaata mihinkään, mitä yrittää kysyä. Ainakin meillä molempien neuvoloiden tädit ovat olleet vähän sellaisia, että vastaukset ovat luokkaa "tehkää niin kuin parhaaksi koette" eikä oikein haluta ottaa kantaa mihinkään. Esimerkiksi nyt olisin halunnut keskustella lehmänmaidosta ja millä sitten voisi taata riittävän kalsiumin saannin, jos ei maitoa haluaisi antaa ruokajuomana lapselle. Kuitenkaan juurikaan mitään neuvoja ei saatu, lähinnä vain toteamuksen että lehmänmaitoa suositellaan. Sama juttu on ollut monessa muussakin asiassa, mitä on yrittänyt kysyä. Tykkään kyllä siitä, että hoitaja ei tuputa omia näkemyksiään (paljon on saanut kuulla esimerkiksi neuvoloiden ikävistä imetyspuheista), mutta olisi mukava pystyä keskustelemaan eri vaihtoehdoista ammatti-ihmisen kanssa ja saada kunnolla neuvoa ja tukea mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Onko muilla samankaltaisia kokemuksia neuvoloiden "neuvoista"? 


Lopuksi Luka saikin sitten ne pelottavat rokotukset. Pneumokokki- ja yhdistelmärokote laitettiin kumpaankin reiteen ja MPR käsivarteen. Kaikki kolme piikkiä kyllä poikaa itketti ja harmitti, mutta yllättävän nopeasti tällä kertaa itku sitten myös laantui. Heti neuvolan jälkeen Luka nukkui peräti kolme tuntia ja iltapäivälläkin vielä yli pari tuntia, sen verran väsyttäviä koettelemuksia nämä tällaiset aina ovat! Nyt tässä illalla on pienelle noussut kuume, joka toistaiseksi on pysynyt alle 39 asteen, mutta kovin itkuinen hän kyllä on. Aina välillä Luka yrittää urheasti leikkiä leluillaan, mutta aika pian syli vie taas voiton. Toivottavasti olo helpottaa pian! Kuumeilu taitaakin olla aika tavallista näiden rokotusten jälkeen. MPR:sta oireet tulevat yleensä vasta sitten viikonkin kuluttua, joten nyt saakin sitten vähän jännittää että minkälainen juhannus meille tulee!

xoxo Nelli

6 kommenttia

  1. Ihana ja reipas Luka.♥ On tuo rokotteiden määrä niin kurja, mutta toisaalta samoilla itkuilla sitten kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 niinpä :( MPR:n olisi voinut ottaa vasta 1,3kk neuvolassakin mutta toistaalta kivempi saada kaikki kerralla pois alta. Varsinkin kun meillä on Puolan matka tulossa niin hyvä saada suoja sinne jo kun siellä kuulemma tuhkarokkoa enemmän on.

      Poista
  2. Tää hymypoika on kyllä niin valloittava<3
    Toi on kyllä jännä, että neuvolasta ei oteta kunnolla kantaa oikein mihinkään jos kysyy. Mua on kaikkein eniten harmittanut se, että en ole saanut raskauden jälkeisestä ehkäisystä kunnolla tietoa ja vastauksia vaikka olen kunnolla kysellyt. Ekalla kertaa läimäsivät minipillerit kouraan ja nyt tokalla tuumas että no ei mun pakko ole sulle mitään kirjoittaa, voit miettiä rauhassa -_- Saakeli se siitä muutu miettimällä jollei kukaan vastaa kysymyksiin :O Kai se on mentävä jonnekin yksityiselle että saa apua. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän kyllä on :') <3 No niinpä! Jotenkin musta tuntuu että neuvolassa pitäisi saada nimenomaan niitä neuvoja, ihan niin kuin nimikin jo sanoo :D

      Poista

Seuraa meitä instagramissa!

© Kochanie. Design by Fearne.