Kymmenen kuukautta


Tuntuu aika vaikealta käsittää sitä, että meillä asuu vauva enää muutaman hassun kuukauden. Sitten se on jo taapero! Katselin tässä juuri Lukan 8kk-postausta, ja ai että mikä pieni pyöreäposkinen vauveli meillä silloin vielä olikaan - nyt näissä kuvissa näyttää taas jo niin paljon isommalta pojalta. Ja onhan kehitystäkin tapahtunut taas ihan hurjasti siihen kahden kuukauden takaiseen verrattuna. Vaan kyllä se silti vain on vieläkin minun oma pikkuvauva!

Ja mikä ihana, hauska ja nauravainen pieni ihminen tämä onkaan. Sellainen, joka tuntuu oppivan joka päivä jotain uutta, ja samalla oppii äitikin. Niin rakas, niin paras.



Kahdeksan kuukauden ikäinen Luka osasi kontata kovaa vauhtia, kävellä kävelykärryn kanssa ja seistä tukea vasten. Motoristen taitojen kehitys on senkin jälkeen ollut aika vauhdikasta, ja ensimmäiset haparoivat askeleensa ilman tukea Luka otti 9. maaliskuuta, muutama päivä ennen 9kk-synttäreitään. Sen jälkeen kävelyä onkin harjoiteltu ahkerasti ja nyt on jo muutaman viikon ajan kävelty ilman tukea. Ensin muutamia askeleita kerrallaan, kovasti horjuen ja pepulleen muksahdellen, mutta nykyään Luka töpsöttelee menemään taitavasti jo pitkiäkin matkoja - ja välillä äidin mielestä vähän turhankin vauhdikkaasti. Meidän päivistä ei todellakaan vauhtia puutu eikä juuri tylsiä hetkiä ehdi tulemaan tämän pikkumiehen kanssa. Välillä sitä jopa vähän toivoisi, että toinen malttaisi olla edes hetken aloillaan!

Lukalla näkyy jo hyvin paljon omaa tahtoa. Hän tietää kyllä, mitä "ei" tarkoittaa, mutta harvemmin sitä enää tottelee - korkeintaan vain nauraa ilkikurisesti päälle, kunnon riivön tapaan. Hän osaa harmistua ja osoittaa mieltään dramaattisesti, jos kielletty tekeminen kuitenkin estetään ja hänet vaikkapa kannetaan pois tai suljetaan ovi. Lukan lempileikkejä ovat kurkistus- ja piiloleikit ja lempileluja kaikenlaiset palikat, autot ja ääntä pitävät lelut. Erityisen paljon hän tykkää esimerkiksi myös keinua, matkustaa reppuselässä, järjestellä astianpesukonetta ja kiipeillä ihan joka paikkaan. Luka osaa hienosti leikkiä myös muiden vauvojen ja taaperoiden kanssa, ja onneksi meillä onkin ollut mahdollista viikoittain tavata muita suht samanikäisiä lapsia.



Ensimmäisen sanansa Luka sanoi maaliskuun ensimmäisenä päivänä, ja se oli tietysti äiti. Muita varsinaisia tunnistettavia sanoja ei ole tullut, vaikka ääntä ei tästä pikkumiehestä noin muuten puutukaan. "Äiti" oli kyllä varsin osuva ensisana Lukalle, sillä tällä hetkellä hän on kyllä aika mahdoton mammanpoika. Itku tulee, jos yritän mennä yksin vessaan, tai jos lasken hänet sylistä lattialle, jotta saisin tehtyä jotakin sellaista, mihin tarvittaisiin kahta kättä. Isikin on Lukalle toki tärkeä, ja pojilla on myös ne ihan omat juttunsa ja hassutuksensa joihin äiti ei kuulu, mutta pahimpina ahdistuspuuskina ei isinkään syli kelpaa, ainoastaan äiti. Toisaalta hellyyttävää, mutta... onhan tämä vaihe välillä aika raskaskin. Lohduttaudun ajatuksella, että kyseessä on tosiaan vain vaihe, ja kohta on minun vuoroni itkeä sitä, kun en olekaan enää lapselleni ihan yhtä tärkeä kuin ennen! Minua on aika usein surettanut se, miten nopeasti tämä ihana vauvavuosi on mennyt, mutta viime aikoina en olekaan enää haikaillut niin paljon pikkuvauva-ajan perään. Tällä hetkellä kun tuntuu vain niin hienolta seurata, minkälainen upea pikkuihminen tästä minun vauvastani onkaan kasvamassa. Vaikka pieni vauva on maailman suloisia asia, niin nautin kuitenkin enemmän siitä, kun voin puuhastella enemmän lapseni kanssa enkä malta odottaa kaikkia niitä hauskoja seikkailuja ja juttuja, joita meillä vielä on edessä!



Luka syö hyvällä ruokahalulla sekä soseita että sormiruokaa, ja hänen lempiruokiaan ovat esimerkiksi vesimeloni, hunajameloni, tomaatti ja banaani. Imetystä ollaan tässä vähitellen alettu vähentää, joten korviketta menee nykyään aamu- ja iltapuuron seassa. Aiemmin ajattelin haluavani ehdottomasti imettää ainakin sinne vuoden ikään saakka ilman mitään korvikkeita, mutta olen ihan tyytyväinen meidän imetystaipaleeseen näinkin ja tämä vain tuntui hyvältä ajankohdalta alkaa hiljalleen lopetella imetystä. Mitään allergioita ei ole onneksi toistaiseksi ilmennyt, ja nyt eilen aloitettiin pikku hiljaa myös hapanmaitotuotteiden maistelu. Ruokajuomana toimii vielä vesi, jota Luka juo aina erityisen mielellään ihan tavallisesta isojen ihmisten mukista, mikään nokkamuki ei pikkumiehelle enää  oikein kelpaa. Itselleni on kyllä suuri helpotus, että Luka on tähän asti ollut niin kaikkiruokainen ja hyvä syömään, sillä voin vain kuvitella minkälaisen stressin siitä ottaisin, jos vauvaa ei syöminen kiinnostaisi... 

Hampaiden puhkeamista ollaan odoteltu jo monta kuukautta ja välillä alkoi jo tuntua siltä, että tuleekohan niitä pikkuherralle ollenkaan. Viime viikonloppuna niitä sahalaitaisia naskaleita puhkesikin sitten heti kolmin kappalein: kaksi ylhäälle ja yksi alhaalle. Luka tuntuu olevan kovin kiinnostunut omista hampaistaan, mutta sen lisäksi myös äidin purukalustoa olisi niin hauska päästä vähän väliä tutkimaan. Äiti ei välttämättä ole tästä hiplailusta aivan yhtä innoissaan. 


Viime aikoina Lukan päivärytmi on heitellyt jopa päivittäin jonkin verran, ja tällä hetkellä yritetään haeskella sitä kunnollista rytmiä takaisin. Useimmiten varmaa on ainakin se, että Luka herää aamulla kuudelta ja menee yöunille kahdeksalta. Päiväunia nukutaan yleensä kahdet, toiset jossain 9 ja 12 välillä ja toiset iltapäivällä noin 14 ja 16 välillä. Pituudeltaan päikkärit ovat yleensä 1-2 tuntia, mutta toisinaan otetaan alle tunnin minitorkkujakin. Viime aikoina yöt ovat olleet todella levottomia, mutta syytän niistä hampaita. Luka laitetaan iltaisin nukkumaan meidän makuuhuoneessa olevaan pinnasänkyyn, mutta yleensä otamme hänet jossain vaiheessa yötä väliimme nukkumaan. Tästä tavasta voisi ehkä pikku hiljaa yrittää päästä eroon, mutta tuntuu etten millään raaski, kun aamuisin on niin ihanaa herätä unenpöppröinen vauva kainalossa...  

xoxo Nelli

12 kommenttia

  1. Voi en kestä kuinka taitava pieni siellä onkaan ja lisäksi vielä niin älyttömän suloinen.♥ Niin erilailla nämä lapset vain kehittyy, meillä Hugo kohta 8kk kierii paikasta toiseen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on kyllä <3 Hih, niinpä. Kaikilla on oma tahtinsa <3

      Poista
  2. Jee, ihana postaus kuulumisista! Mä vaan rakastan näitä postausten kuvia, Luka on niin kuvauksellinen! Ja mites toi vika kuva, menosh... Kuulostaa siltä, että kaikki on oikein hyvin <3
    -Ronksu

    VastaaPoista
  3. On kyllä niin nauravainen kaveri <3 Ihan iso mies alkaa olla jo, mä oon juuri tyhjentänyt puhelimen muistia ja katsellut tosi paljon kuvia Kukkiksesta noin vuoden ikäisenä, mahdoton miten paljon nämä kehittyy ihan lyhyessä ajassa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä! Vähän saisivat hidastaa tätä kasvutahtiaan <3

      Poista
  4. Onnea sinnekin kymppikuiselle, niin hienosti siellä tepastellaan! :) Mustakin tuntuu, että nautin enemmän tästä nykyisestä arjesta kuin siitä pikkuvauva-ajasta, ihanaa kun toinen alkaa jo ymmärtää asioita ja voi tehdä erilaisia asioita yhdessä. Oli pikkuvauva-aikakin ihanaa, mutta ainakin mulle taitaa sopia paremmin tämä nykyinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Niinpä! Mä nautin kovasti siitä, kun voi touhuta vauvan kanssa kaikkea hauskaa yhdessä <3

      Poista
  5. Ihana, ihana pikkumies. Meidän reilu 1-vee sanoi minua tässä eräänä iltana "ämmäksi". Kyllä nauratti. :D Äiti-sanaa hän selkeästi tapailee, mutta ulosanti on toisinaan aika erikoista. :)

    VastaaPoista
  6. Aika menee niin äkkiä! Tuo juuri 3v täyttänyt neiti on jo jutuissaan niin iso lapsi, etten tajua mitä kävi. Ihanaa viikonloppua teille! :)

    VastaaPoista

© Kochanie • Theme by Maira G.