Ajattelin palata pitkäksi venähtäneeltä blogilomaltani takaisin tämän homman pariin sen kummempia selittelemättä, mutta eihän tämä paluukaan sitten mennyt ihan niin kuin ajattelin. Viime postauksesta on taas yli viikko, joten ajattelin nyt kuitenkin kirjoitella vähän meidän viime aikaisista kuulumisista. Tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä on kylläkin sairastelu, joka meillä on jatkunut nyt jo kolmatta viikkoa. Ensin tulin itse flunssaan, sen jälkeen Luka oli kuumeessa muutaman päivän ja juuri kun luulin oman flunssani helpottavan, niin se tulikin takaisin vain entistä sitkeämpänä ja ärhäkämpänä. Siksi blogiinkaan ei ole tullut kirjoitettua, koska Lukan päikkäriajat olen käyttänyt itsekin nukkumiseen eikä iltaisinkaan ole sitten ollut enää aikaa tai energiaa ajatella koko blogia. Mutta, tästä superpitkästä flunssasta huolimatta mieli on silti enimmäkseen positiivinen ja jaksan uskoa, että jospa sitten vappuun mennessä tuntisin taas olevani elämäni kunnossa! Sairastaminen touhukkaan ja kävelmään oppineen vauvan kanssa ei ole kovin helppoa puuhaa, mutta olen kuitenkin onnellinen siitä, että tämä tauti on kiusannut nimenomaan minua ja Luka selvisi tästä vain parin päivän kuumeella.


Täytyy myöntää, että blogiloman aikana ehdin ehkä tottua vähän liiankin hyvin siihen, että blogia ei ole. Kun kameraa ja läppäriä ei edes ollut, niin koko blogin olemassaolon pystyi aika hyvin lähes unohtamaan ja noh, keskittymään sen sijaan kaikkeen muuhun. En voi väittää, ettenkö sen myötä olisi aika paljonkin pohtinut blogin tulevaisuutta ja homman mielekkyyttä. Olen miettinyt, ottaako blogi kuitenkin lopulta enemmän kuin antaa, ja lisäksi sitä, kuinka paljon oikeastaan omasta ja erityisesti lapseni elämästä haluan täällä somessa jakaa. Ehkä senkin takia kynnys tulla taas kirjoittamaan on ollut korkealla. Ne pohdinnat jatkuvat edelleen, vaikka en minä kyllä ihan kokonaan raaskisi tätä lopettakaan... Tällä hetkellä blogi saa siis päivittyä juuri niin harvoin tai usein kuin se vain luontevalta tuntuu, sen kummemmin asiasta stressaamatta.


Joka tapauksessa, sairasteluja ja blogiin liittyvää nihkeilyä lukuunottamatta meille kuuluu hyvää. Ollaan viihdytty todella hyvin meidän uudessa kodissa. Täällä on ihanan valoisaa ja tilavaa, ja sijaintikin on meille ihan loistava. Nautin tosi paljon siitä, että kaikki on lähellä eikä mihinkään ole pitkä matka, mutta silti kotikatu on suhteellisen rauhallinen ja vieressä on puistoja ja hyviä ulkoilupaikkoja. Käydään Lukan kanssa paljon puistoissa, joissa keinuminen on Lukan lempipuuhaa ja viime aikoina myös hiekkalaatikko on alkanut kiinnostaa pikkumiestä. Ehkä kivointa on kuitenkin, kun pääsee tutkimaan paikkoja omin jaloin. Ostettiin Lukalle juuri söpöt punaiset lenkkarit ja mun sydän meinaa aivan pakahtua, kun katselen kuinka mun vauva siellä vain mennä viipottaa ihan itse. En voi käsittää, että vauvavuosi on todellakin ihan pian ohi!


Elämä siis rullailee tällä hetkellä eteenpäin hyvällä tavalla arkisen leppoisasti. Vauhdikkaan vauvan kanssa aika ei todellakaan ehdi käymään pitkäksi, mutta eipä tässä ihan hirveästi sitä omaa aikaakaan kerkeä olemaan. Mutta onneksi kesä on jo ihan nurkan takana ja kaikkia kivoja kesäsuunnitelmia tiedossa! Entä mitä teille kuuluu?

xoxo Nelli

Mitä meille kuuluu

torstai 28. huhtikuuta 2016


Ajattelin palata pitkäksi venähtäneeltä blogilomaltani takaisin tämän homman pariin sen kummempia selittelemättä, mutta eihän tämä paluukaan sitten mennyt ihan niin kuin ajattelin. Viime postauksesta on taas yli viikko, joten ajattelin nyt kuitenkin kirjoitella vähän meidän viime aikaisista kuulumisista. Tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä on kylläkin sairastelu, joka meillä on jatkunut nyt jo kolmatta viikkoa. Ensin tulin itse flunssaan, sen jälkeen Luka oli kuumeessa muutaman päivän ja juuri kun luulin oman flunssani helpottavan, niin se tulikin takaisin vain entistä sitkeämpänä ja ärhäkämpänä. Siksi blogiinkaan ei ole tullut kirjoitettua, koska Lukan päikkäriajat olen käyttänyt itsekin nukkumiseen eikä iltaisinkaan ole sitten ollut enää aikaa tai energiaa ajatella koko blogia. Mutta, tästä superpitkästä flunssasta huolimatta mieli on silti enimmäkseen positiivinen ja jaksan uskoa, että jospa sitten vappuun mennessä tuntisin taas olevani elämäni kunnossa! Sairastaminen touhukkaan ja kävelmään oppineen vauvan kanssa ei ole kovin helppoa puuhaa, mutta olen kuitenkin onnellinen siitä, että tämä tauti on kiusannut nimenomaan minua ja Luka selvisi tästä vain parin päivän kuumeella.


Täytyy myöntää, että blogiloman aikana ehdin ehkä tottua vähän liiankin hyvin siihen, että blogia ei ole. Kun kameraa ja läppäriä ei edes ollut, niin koko blogin olemassaolon pystyi aika hyvin lähes unohtamaan ja noh, keskittymään sen sijaan kaikkeen muuhun. En voi väittää, ettenkö sen myötä olisi aika paljonkin pohtinut blogin tulevaisuutta ja homman mielekkyyttä. Olen miettinyt, ottaako blogi kuitenkin lopulta enemmän kuin antaa, ja lisäksi sitä, kuinka paljon oikeastaan omasta ja erityisesti lapseni elämästä haluan täällä somessa jakaa. Ehkä senkin takia kynnys tulla taas kirjoittamaan on ollut korkealla. Ne pohdinnat jatkuvat edelleen, vaikka en minä kyllä ihan kokonaan raaskisi tätä lopettakaan... Tällä hetkellä blogi saa siis päivittyä juuri niin harvoin tai usein kuin se vain luontevalta tuntuu, sen kummemmin asiasta stressaamatta.


Joka tapauksessa, sairasteluja ja blogiin liittyvää nihkeilyä lukuunottamatta meille kuuluu hyvää. Ollaan viihdytty todella hyvin meidän uudessa kodissa. Täällä on ihanan valoisaa ja tilavaa, ja sijaintikin on meille ihan loistava. Nautin tosi paljon siitä, että kaikki on lähellä eikä mihinkään ole pitkä matka, mutta silti kotikatu on suhteellisen rauhallinen ja vieressä on puistoja ja hyviä ulkoilupaikkoja. Käydään Lukan kanssa paljon puistoissa, joissa keinuminen on Lukan lempipuuhaa ja viime aikoina myös hiekkalaatikko on alkanut kiinnostaa pikkumiestä. Ehkä kivointa on kuitenkin, kun pääsee tutkimaan paikkoja omin jaloin. Ostettiin Lukalle juuri söpöt punaiset lenkkarit ja mun sydän meinaa aivan pakahtua, kun katselen kuinka mun vauva siellä vain mennä viipottaa ihan itse. En voi käsittää, että vauvavuosi on todellakin ihan pian ohi!


Elämä siis rullailee tällä hetkellä eteenpäin hyvällä tavalla arkisen leppoisasti. Vauhdikkaan vauvan kanssa aika ei todellakaan ehdi käymään pitkäksi, mutta eipä tässä ihan hirveästi sitä omaa aikaakaan kerkeä olemaan. Mutta onneksi kesä on jo ihan nurkan takana ja kaikkia kivoja kesäsuunnitelmia tiedossa! Entä mitä teille kuuluu?

xoxo Nelli





Niin kuin nyt, vielä silloin
Kun päivät toistavat itseään
Kun luet lehden ääneen
Kun pensaat ikkunan alta kuolee
Rakastan sinua
(Scandinavian Music Group)

Eilen oli meidän ensimmäinen hääpäivä. Pumpulihäät, sanovat. Kun katson noita vuosi sitten otettuja hääkuvia, niin tuntuu että sen ja tämän hetken välissä olisi kokonainen elämä. Aika paljon on ehtinytkin muuttua ja tapahtua. Silloin meitä oli vielä vain me kaksi, mielessä ja mahanpohjassa kyllä jännitys ja ihana kutina siitä maailman sekaisin laittavasta mullistuksesta, joka meitä ihan muutaman kuukauden päässä odotti. Kaupunki vaihtui, kotikin muutamaan kertaan. Suunnitelmat, ajatukset ja ennakkokäsitykset niin monen asian suhteen, no nekin ovat jo aika moneen otteeseen ehtineet vaihtaa muotoaan. Ja varmasti ollaan kumpikin kasvettu ja muututtu tässä matkan varrella. Onneksi tässä hullussa, jännittävässä, ihanassa, pökerryttävässä matkassa on kuitenkin mukana jotain, mikä vain on ja pysyy. Tämä rakkaus. Tuo tyyppi tuossa minun vierellä. Mun kallio. Paras ystäväni, lapseni isä. Se, joka vieläkin saa mut tuntemaan itseni prinsessaksi joka päivä. Se, jonka kanssa ihan tavallinen arkikin tuntuu maailman parhaimmalta asialta.

Monia, monia tulevia hääpäiviä odottaen. Ja jokaisesta yhteisestä hetkestä kiitollisena ja rakastuneena nauttien.

xoxo Nelli

Pumpulihäät

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016






Niin kuin nyt, vielä silloin
Kun päivät toistavat itseään
Kun luet lehden ääneen
Kun pensaat ikkunan alta kuolee
Rakastan sinua
(Scandinavian Music Group)

Eilen oli meidän ensimmäinen hääpäivä. Pumpulihäät, sanovat. Kun katson noita vuosi sitten otettuja hääkuvia, niin tuntuu että sen ja tämän hetken välissä olisi kokonainen elämä. Aika paljon on ehtinytkin muuttua ja tapahtua. Silloin meitä oli vielä vain me kaksi, mielessä ja mahanpohjassa kyllä jännitys ja ihana kutina siitä maailman sekaisin laittavasta mullistuksesta, joka meitä ihan muutaman kuukauden päässä odotti. Kaupunki vaihtui, kotikin muutamaan kertaan. Suunnitelmat, ajatukset ja ennakkokäsitykset niin monen asian suhteen, no nekin ovat jo aika moneen otteeseen ehtineet vaihtaa muotoaan. Ja varmasti ollaan kumpikin kasvettu ja muututtu tässä matkan varrella. Onneksi tässä hullussa, jännittävässä, ihanassa, pökerryttävässä matkassa on kuitenkin mukana jotain, mikä vain on ja pysyy. Tämä rakkaus. Tuo tyyppi tuossa minun vierellä. Mun kallio. Paras ystäväni, lapseni isä. Se, joka vieläkin saa mut tuntemaan itseni prinsessaksi joka päivä. Se, jonka kanssa ihan tavallinen arkikin tuntuu maailman parhaimmalta asialta.

Monia, monia tulevia hääpäiviä odottaen. Ja jokaisesta yhteisestä hetkestä kiitollisena ja rakastuneena nauttien.

xoxo Nelli

Tuntuu aika vaikealta käsittää sitä, että meillä asuu vauva enää muutaman hassun kuukauden. Sitten se on jo taapero! Katselin tässä juuri Lukan 8kk-postausta, ja ai että mikä pieni pyöreäposkinen vauveli meillä silloin vielä olikaan - nyt näissä kuvissa näyttää taas jo niin paljon isommalta pojalta. Ja onhan kehitystäkin tapahtunut taas ihan hurjasti siihen kahden kuukauden takaiseen verrattuna. Vaan kyllä se silti vain on vieläkin minun oma pikkuvauva!

Ja mikä ihana, hauska ja nauravainen pieni ihminen tämä onkaan. Sellainen, joka tuntuu oppivan joka päivä jotain uutta, ja samalla oppii äitikin. Niin rakas, niin paras.



Kahdeksan kuukauden ikäinen Luka osasi kontata kovaa vauhtia, kävellä kävelykärryn kanssa ja seistä tukea vasten. Motoristen taitojen kehitys on senkin jälkeen ollut aika vauhdikasta, ja ensimmäiset haparoivat askeleensa ilman tukea Luka otti 9. maaliskuuta, muutama päivä ennen 9kk-synttäreitään. Sen jälkeen kävelyä onkin harjoiteltu ahkerasti ja nyt on jo muutaman viikon ajan kävelty ilman tukea. Ensin muutamia askeleita kerrallaan, kovasti horjuen ja pepulleen muksahdellen, mutta nykyään Luka töpsöttelee menemään taitavasti jo pitkiäkin matkoja - ja välillä äidin mielestä vähän turhankin vauhdikkaasti. Meidän päivistä ei todellakaan vauhtia puutu eikä juuri tylsiä hetkiä ehdi tulemaan tämän pikkumiehen kanssa. Välillä sitä jopa vähän toivoisi, että toinen malttaisi olla edes hetken aloillaan!

Lukalla näkyy jo hyvin paljon omaa tahtoa. Hän tietää kyllä, mitä "ei" tarkoittaa, mutta harvemmin sitä enää tottelee - korkeintaan vain nauraa ilkikurisesti päälle, kunnon riivön tapaan. Hän osaa harmistua ja osoittaa mieltään dramaattisesti, jos kielletty tekeminen kuitenkin estetään ja hänet vaikkapa kannetaan pois tai suljetaan ovi. Lukan lempileikkejä ovat kurkistus- ja piiloleikit ja lempileluja kaikenlaiset palikat, autot ja ääntä pitävät lelut. Erityisen paljon hän tykkää esimerkiksi myös keinua, matkustaa reppuselässä, järjestellä astianpesukonetta ja kiipeillä ihan joka paikkaan. Luka osaa hienosti leikkiä myös muiden vauvojen ja taaperoiden kanssa, ja onneksi meillä onkin ollut mahdollista viikoittain tavata muita suht samanikäisiä lapsia.



Ensimmäisen sanansa Luka sanoi maaliskuun ensimmäisenä päivänä, ja se oli tietysti äiti. Muita varsinaisia tunnistettavia sanoja ei ole tullut, vaikka ääntä ei tästä pikkumiehestä noin muuten puutukaan. "Äiti" oli kyllä varsin osuva ensisana Lukalle, sillä tällä hetkellä hän on kyllä aika mahdoton mammanpoika. Itku tulee, jos yritän mennä yksin vessaan, tai jos lasken hänet sylistä lattialle, jotta saisin tehtyä jotakin sellaista, mihin tarvittaisiin kahta kättä. Isikin on Lukalle toki tärkeä, ja pojilla on myös ne ihan omat juttunsa ja hassutuksensa joihin äiti ei kuulu, mutta pahimpina ahdistuspuuskina ei isinkään syli kelpaa, ainoastaan äiti. Toisaalta hellyyttävää, mutta... onhan tämä vaihe välillä aika raskaskin. Lohduttaudun ajatuksella, että kyseessä on tosiaan vain vaihe, ja kohta on minun vuoroni itkeä sitä, kun en olekaan enää lapselleni ihan yhtä tärkeä kuin ennen! Minua on aika usein surettanut se, miten nopeasti tämä ihana vauvavuosi on mennyt, mutta viime aikoina en olekaan enää haikaillut niin paljon pikkuvauva-ajan perään. Tällä hetkellä kun tuntuu vain niin hienolta seurata, minkälainen upea pikkuihminen tästä minun vauvastani onkaan kasvamassa. Vaikka pieni vauva on maailman suloisia asia, niin nautin kuitenkin enemmän siitä, kun voin puuhastella enemmän lapseni kanssa enkä malta odottaa kaikkia niitä hauskoja seikkailuja ja juttuja, joita meillä vielä on edessä!



Luka syö hyvällä ruokahalulla sekä soseita että sormiruokaa, ja hänen lempiruokiaan ovat esimerkiksi vesimeloni, hunajameloni, tomaatti ja banaani. Imetystä ollaan tässä vähitellen alettu vähentää, joten korviketta menee nykyään aamu- ja iltapuuron seassa. Aiemmin ajattelin haluavani ehdottomasti imettää ainakin sinne vuoden ikään saakka ilman mitään korvikkeita, mutta olen ihan tyytyväinen meidän imetystaipaleeseen näinkin ja tämä vain tuntui hyvältä ajankohdalta alkaa hiljalleen lopetella imetystä. Mitään allergioita ei ole onneksi toistaiseksi ilmennyt, ja nyt eilen aloitettiin pikku hiljaa myös hapanmaitotuotteiden maistelu. Ruokajuomana toimii vielä vesi, jota Luka juo aina erityisen mielellään ihan tavallisesta isojen ihmisten mukista, mikään nokkamuki ei pikkumiehelle enää  oikein kelpaa. Itselleni on kyllä suuri helpotus, että Luka on tähän asti ollut niin kaikkiruokainen ja hyvä syömään, sillä voin vain kuvitella minkälaisen stressin siitä ottaisin, jos vauvaa ei syöminen kiinnostaisi... 

Hampaiden puhkeamista ollaan odoteltu jo monta kuukautta ja välillä alkoi jo tuntua siltä, että tuleekohan niitä pikkuherralle ollenkaan. Viime viikonloppuna niitä sahalaitaisia naskaleita puhkesikin sitten heti kolmin kappalein: kaksi ylhäälle ja yksi alhaalle. Luka tuntuu olevan kovin kiinnostunut omista hampaistaan, mutta sen lisäksi myös äidin purukalustoa olisi niin hauska päästä vähän väliä tutkimaan. Äiti ei välttämättä ole tästä hiplailusta aivan yhtä innoissaan. 


Viime aikoina Lukan päivärytmi on heitellyt jopa päivittäin jonkin verran, ja tällä hetkellä yritetään haeskella sitä kunnollista rytmiä takaisin. Useimmiten varmaa on ainakin se, että Luka herää aamulla kuudelta ja menee yöunille kahdeksalta. Päiväunia nukutaan yleensä kahdet, toiset jossain 9 ja 12 välillä ja toiset iltapäivällä noin 14 ja 16 välillä. Pituudeltaan päikkärit ovat yleensä 1-2 tuntia, mutta toisinaan otetaan alle tunnin minitorkkujakin. Viime aikoina yöt ovat olleet todella levottomia, mutta syytän niistä hampaita. Luka laitetaan iltaisin nukkumaan meidän makuuhuoneessa olevaan pinnasänkyyn, mutta yleensä otamme hänet jossain vaiheessa yötä väliimme nukkumaan. Tästä tavasta voisi ehkä pikku hiljaa yrittää päästä eroon, mutta tuntuu etten millään raaski, kun aamuisin on niin ihanaa herätä unenpöppröinen vauva kainalossa...  

xoxo Nelli

Kymmenen kuukautta

tiistai 12. huhtikuuta 2016


Tuntuu aika vaikealta käsittää sitä, että meillä asuu vauva enää muutaman hassun kuukauden. Sitten se on jo taapero! Katselin tässä juuri Lukan 8kk-postausta, ja ai että mikä pieni pyöreäposkinen vauveli meillä silloin vielä olikaan - nyt näissä kuvissa näyttää taas jo niin paljon isommalta pojalta. Ja onhan kehitystäkin tapahtunut taas ihan hurjasti siihen kahden kuukauden takaiseen verrattuna. Vaan kyllä se silti vain on vieläkin minun oma pikkuvauva!

Ja mikä ihana, hauska ja nauravainen pieni ihminen tämä onkaan. Sellainen, joka tuntuu oppivan joka päivä jotain uutta, ja samalla oppii äitikin. Niin rakas, niin paras.



Kahdeksan kuukauden ikäinen Luka osasi kontata kovaa vauhtia, kävellä kävelykärryn kanssa ja seistä tukea vasten. Motoristen taitojen kehitys on senkin jälkeen ollut aika vauhdikasta, ja ensimmäiset haparoivat askeleensa ilman tukea Luka otti 9. maaliskuuta, muutama päivä ennen 9kk-synttäreitään. Sen jälkeen kävelyä onkin harjoiteltu ahkerasti ja nyt on jo muutaman viikon ajan kävelty ilman tukea. Ensin muutamia askeleita kerrallaan, kovasti horjuen ja pepulleen muksahdellen, mutta nykyään Luka töpsöttelee menemään taitavasti jo pitkiäkin matkoja - ja välillä äidin mielestä vähän turhankin vauhdikkaasti. Meidän päivistä ei todellakaan vauhtia puutu eikä juuri tylsiä hetkiä ehdi tulemaan tämän pikkumiehen kanssa. Välillä sitä jopa vähän toivoisi, että toinen malttaisi olla edes hetken aloillaan!

Lukalla näkyy jo hyvin paljon omaa tahtoa. Hän tietää kyllä, mitä "ei" tarkoittaa, mutta harvemmin sitä enää tottelee - korkeintaan vain nauraa ilkikurisesti päälle, kunnon riivön tapaan. Hän osaa harmistua ja osoittaa mieltään dramaattisesti, jos kielletty tekeminen kuitenkin estetään ja hänet vaikkapa kannetaan pois tai suljetaan ovi. Lukan lempileikkejä ovat kurkistus- ja piiloleikit ja lempileluja kaikenlaiset palikat, autot ja ääntä pitävät lelut. Erityisen paljon hän tykkää esimerkiksi myös keinua, matkustaa reppuselässä, järjestellä astianpesukonetta ja kiipeillä ihan joka paikkaan. Luka osaa hienosti leikkiä myös muiden vauvojen ja taaperoiden kanssa, ja onneksi meillä onkin ollut mahdollista viikoittain tavata muita suht samanikäisiä lapsia.



Ensimmäisen sanansa Luka sanoi maaliskuun ensimmäisenä päivänä, ja se oli tietysti äiti. Muita varsinaisia tunnistettavia sanoja ei ole tullut, vaikka ääntä ei tästä pikkumiehestä noin muuten puutukaan. "Äiti" oli kyllä varsin osuva ensisana Lukalle, sillä tällä hetkellä hän on kyllä aika mahdoton mammanpoika. Itku tulee, jos yritän mennä yksin vessaan, tai jos lasken hänet sylistä lattialle, jotta saisin tehtyä jotakin sellaista, mihin tarvittaisiin kahta kättä. Isikin on Lukalle toki tärkeä, ja pojilla on myös ne ihan omat juttunsa ja hassutuksensa joihin äiti ei kuulu, mutta pahimpina ahdistuspuuskina ei isinkään syli kelpaa, ainoastaan äiti. Toisaalta hellyyttävää, mutta... onhan tämä vaihe välillä aika raskaskin. Lohduttaudun ajatuksella, että kyseessä on tosiaan vain vaihe, ja kohta on minun vuoroni itkeä sitä, kun en olekaan enää lapselleni ihan yhtä tärkeä kuin ennen! Minua on aika usein surettanut se, miten nopeasti tämä ihana vauvavuosi on mennyt, mutta viime aikoina en olekaan enää haikaillut niin paljon pikkuvauva-ajan perään. Tällä hetkellä kun tuntuu vain niin hienolta seurata, minkälainen upea pikkuihminen tästä minun vauvastani onkaan kasvamassa. Vaikka pieni vauva on maailman suloisia asia, niin nautin kuitenkin enemmän siitä, kun voin puuhastella enemmän lapseni kanssa enkä malta odottaa kaikkia niitä hauskoja seikkailuja ja juttuja, joita meillä vielä on edessä!



Luka syö hyvällä ruokahalulla sekä soseita että sormiruokaa, ja hänen lempiruokiaan ovat esimerkiksi vesimeloni, hunajameloni, tomaatti ja banaani. Imetystä ollaan tässä vähitellen alettu vähentää, joten korviketta menee nykyään aamu- ja iltapuuron seassa. Aiemmin ajattelin haluavani ehdottomasti imettää ainakin sinne vuoden ikään saakka ilman mitään korvikkeita, mutta olen ihan tyytyväinen meidän imetystaipaleeseen näinkin ja tämä vain tuntui hyvältä ajankohdalta alkaa hiljalleen lopetella imetystä. Mitään allergioita ei ole onneksi toistaiseksi ilmennyt, ja nyt eilen aloitettiin pikku hiljaa myös hapanmaitotuotteiden maistelu. Ruokajuomana toimii vielä vesi, jota Luka juo aina erityisen mielellään ihan tavallisesta isojen ihmisten mukista, mikään nokkamuki ei pikkumiehelle enää  oikein kelpaa. Itselleni on kyllä suuri helpotus, että Luka on tähän asti ollut niin kaikkiruokainen ja hyvä syömään, sillä voin vain kuvitella minkälaisen stressin siitä ottaisin, jos vauvaa ei syöminen kiinnostaisi... 

Hampaiden puhkeamista ollaan odoteltu jo monta kuukautta ja välillä alkoi jo tuntua siltä, että tuleekohan niitä pikkuherralle ollenkaan. Viime viikonloppuna niitä sahalaitaisia naskaleita puhkesikin sitten heti kolmin kappalein: kaksi ylhäälle ja yksi alhaalle. Luka tuntuu olevan kovin kiinnostunut omista hampaistaan, mutta sen lisäksi myös äidin purukalustoa olisi niin hauska päästä vähän väliä tutkimaan. Äiti ei välttämättä ole tästä hiplailusta aivan yhtä innoissaan. 


Viime aikoina Lukan päivärytmi on heitellyt jopa päivittäin jonkin verran, ja tällä hetkellä yritetään haeskella sitä kunnollista rytmiä takaisin. Useimmiten varmaa on ainakin se, että Luka herää aamulla kuudelta ja menee yöunille kahdeksalta. Päiväunia nukutaan yleensä kahdet, toiset jossain 9 ja 12 välillä ja toiset iltapäivällä noin 14 ja 16 välillä. Pituudeltaan päikkärit ovat yleensä 1-2 tuntia, mutta toisinaan otetaan alle tunnin minitorkkujakin. Viime aikoina yöt ovat olleet todella levottomia, mutta syytän niistä hampaita. Luka laitetaan iltaisin nukkumaan meidän makuuhuoneessa olevaan pinnasänkyyn, mutta yleensä otamme hänet jossain vaiheessa yötä väliimme nukkumaan. Tästä tavasta voisi ehkä pikku hiljaa yrittää päästä eroon, mutta tuntuu etten millään raaski, kun aamuisin on niin ihanaa herätä unenpöppröinen vauva kainalossa...  

xoxo Nelli

Seuraa meitä instagramissa!

© Kochanie. Design by Fearne.