Sunnuntaijuttuja

sunnuntai 7. helmikuuta 2016











Yleensä kun ajattelen täydellistä sunnuntaita, ajattelen auringonpaistetta ja tulppaaneja keittiön pöydällä, hitaita aamuja ja viipyileviä brunsseja, ystäviä, naurua, kiireettömyyttä. Mutta oikeasti täydellisiä sunnuntaitakin voi olla monenlaisia, ei siihen ole yhtä ainoaa oikeaa reseptiä. Se voi olla ankean harmaa päivä helmikuussa, kun ei edes tapahdu mitään sen kummempaa, mutta silti päivän päätteeksi kun on saanut siivottua keittiön, joka vielä hetki sitten näytti siltä ettei se tulisi koskaan siivotuksi, ja kerännyt ympäri kotia hujan hajan olevat vauvan lelut paikoilleen, ja saa vihdoin istahtaa rättiväsyneenä alas niin sitä siltikin vain hymyilee. Sillä onni, se on usein kaikissa niissä ihan pienissäkin hetkissä.

Siinä, kun aamulla herätään pitkästä aikaa kaikki kolme samasta sängystä. Ei tasan kello kuusi, niin kuin yleensä, vaan puoli seitsemältä. Ja kuulkaa, kyllä sen puolen tunnin eronkin vain voi huomata! Kun vauva kiipeilee vuorotellen isin ja vuorotellen äidin kimpussa, nauraa ja juttelee, vetää hiuksista ja maistaa varovasti nenänpäätä - ja sitä vain ajattelee, että ei vaihtaisi tätä hetkeä mistään hinnasta mihinkään muuhun. Ei edes niihin kahdentoista tunnin yöuniin, joista niin usein haaveilee.

Siinä, kun keitetään aamupalalle just oikean vahvuista kahvia, jonka saa juoda just oikean lämpöisenä. Kiireettömästi, vauvan istuessa vieressä syöttötuolissaan mutustamassa kurkkua. Myöhemmin hän harjoittelee sormiruokailua avokadon kanssa, äitiä vieressä vähän jännittää, mutta silti sitä vain on niin ylpeä omasta pikkuisestaan, joka osaa niin hienosti.

Kun saatiin vihdoin (vaatimattomasti kahdeksan kuukautta myöhässä) hommattua itkuhälyttimet ja vauvan voi laittaa kaikessa rauhassa nukkumaan päiväunia parvekkeelle. Unet siellä maistuu pienelle hyvin, eikä jomman kumman tarvitse vähän väliä käydä parvekkeen oven takana kurkkimassa, että nukkuuhan se vielä eikä itke. Lukan nukkuessa aloitetaan ensimmäisten muuttolaatikoiden pakkaaminen ja saadaan paljon aikaan. Pakkaaminen on ärsyttävää, mutta muutto uuteen kotiin kutkuttavaa eikä meinaisi enää oikein malttaa odottaa. Ehditään vielä käydä läpi kaikki Lukan vaatteet ja järjestetetään ne lipaston laatikoihin. Pienet pois, isot sivuun odottamaan vuoroaan. 

Kun päiväunilta heräilee hyväntuulinen pieni poika. Leikitään olohuoneen lattialla kaikki yhdessä, rakennetaan palikoista torneja jotka vauva aina kaataa ja kikattaa päälle. Päätetään leipoa laskiaispullia, mutta huomataan, että jauhot on loppu. Pojat lähtevät lähikauppaan, äiti hiippailee makuuhuoneeseen ja piiloon peittojen alle, ehtii nukkua ehkä vartin, mutta sekin jo tuntuu niin hyvältä ja olo on kuin uudestisyntyneellä. Pian keittiössä on tohinaa. Samaan aikaan pullataikina kohoaa, pilkotaan vihanneksia vauvan soseita varten ja tehdään ruokaa itsellemmekin. Sunnuntaina on aikaa.

Koko päivänä ei paista aurinko, mutta ei se oikeastaan edes haittaa. Kuljeskellaan liukkailla kaduilla ja muistellaan kaikkia ihania asioita, joita tässä kodissa asuessa on tapahtunut. Ja puhutaan siitä, mitä kaikkea tänä vuonna, taas uudessa kodissa, mahtaakaan tapahtua. Tuntuu onnelliselta. Illalla hassutellaan yhdessä ennen vauvan nukkumaanmenoaikaa, sitten iltapuuro ja hyvänyöntoivotukset, rakastan sua ja nähdään aamulla, sanon niin kuin joka ilta vaikka tiedän, että kyllä se sieltä pinnasängystä tulee meidän keskelle tuhisemaan ennen aamua. Lopulta pitkä lämmin suihku kun saa olla ihan hiljaa yksikseen eikä tarvitse ajatella mitään, kohta toisen kainaloon katsomaan How i met your motheria ja ajoissa nukkumaan. 

Ihan tavallinen päivä, mutta silti just täydellinen. 

xoxo Nelli

16 kommenttia

  1. Ihana, onnea pursuva postaus <3
    Ja siis mä oon ihan kade tuolle laatikon järjestykselle. Meillä vaatteet on aina hujanhajan eripinoissa kun tytöt vaihtavat salaa vaatteitaan minuutin välein :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ihan tuolta meilläkään aina näytä, mutta jos nyt taas hetken aikaa pysyy kun on järjestetty :'D

      Poista
  2. ihana<3 onni on siellä mistä hoksaa kurkata :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat, ihanat te ja ihana uusi ulkoasu blogilla! :)

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus ja ihania kuvia!:)

    VastaaPoista

Seuraa meitä instagramissa!

© Kochanie. Design by Fearne.