Vuosikatsaus 2016

  • Ei kommentteja
  • perjantai 30. joulukuuta 2016

Vuosi lähenee loppuaan ja taas olisi aika perinteisen vuosikatsauksen! Vuosi 2016 oli aikamoinen, niin hyvässä kuin pahassa. Jos pitäisi kiteyttää kokonainen vuosi yhteen sanaan, sanoisin että se on ollut melkoista vuoristorataa. On menty ääripäästä toiseen. Matkan varrelle sattui monta ikävää yllätystä, mutta vastapainona myös paljon onnellisuutta. On ollut ihanaa seurata meidän pienen esikoispojan kasvua vauvasta taaperoksi, tuoksi mahtavaksi persoonaksi, joka hän on. Ja saada nyt kokea tämä ihme uudestaan ja seurata nyt meidän kevätvauvan kasvua mahassa! Mutta pidemmittä puheitta, tässä yhteenvetoa kuluneesta vuodesta, kuvituksena palasia instagram-tililtäni.


T a m m i k u u 

Muistan, että vuosi lähti liikkeelle hyvissä fiiliksissä. Vielä joulukuussa olin ollut ihan super väsynyt ja varsinkin ne vuoden viimeiset päivät tuntuivat menneen ihan sumussa. Yöt oli katkonaisia, päivät kitinää ja tuntui, ettei mulla ollut itsestäni enää mitään annettavaa. Mutta sitten se meni ohi, yhtä huomaamattomasti kuin oli alkanutkin. Luka nukkui taas paremmin, oppi konttaamaan, kiukuttelut loppui ja omakin mieli keveni. Tammikuussa oli kovia -20 asteen pakkasia ja me vietettiin Lukan kanssa paljon aikaa sisällä. Kotona ollessa kaaos ja tavaramäärä alkoi ahdistaa ja ostin Konmari-kirjan, josta inspiroiduinkin aika paljon. Haaveiltiin myös uudesta kodista ja haettiinkin yhtä ihanaa asuntoa, jota olin katsomassa yhtenä päivänä Kamilin ollessa töissä. Parin päivän päästä näytöstä sain puhelinsoiton, että asunto on meidän! Tammikuussa meillä alkoi myös vauvauinti, josta Luka tykkäsikin tosi paljon.


H e l m i k u u 

Helmikuussa valmisteltiin seuraavan kuun muuttoa, tai oikeastaan päästiin muuttamaan uuteen kotiin jo hieman ennen kuunvaihdetta. Lopetin myös Lukan yöimetykset, ja vaikka olin varautunut että siitä voisi tulla paljon vaikeampaa, niin kaikki kävikin tosi helposti. Oli ihanaa saada nukkua taas kokonaisempia öitä. Helmikuussa mun kamera meni rikki, mikä teki bloggaamisestakin hieman hankalaa.


M a a l i s k u u 

Maaliskuussa asuttiin jo uudessa kodissa. Oli ihanaa saada laittaa kotia ja tehtiin myös vihdoin Lukalle oma huone kuntoon - edelisessä kodissa kun ei koskaan saatu sitä aikaiseksi. Pian maaliskuussa hajosi kameran lisäksi vielä mun tietokonekin, joten pidin sen kuun blogilomaa. Huomaakin heti, ettei maaliskuun tapahtumia oikein muistakaan, kun ei ole mitään sillä tavalla dokumentoinut! Maaliskuussa eli yhdeksän kuukauden ikäisenä Luka nousi ensimmäisen kerran seisomaan ilman tukea ja sanoi myös ensimmäisen sanansa: äiti!


H u h t i k u u 

Huhtikuukin meni blogin osalta vielä hiljaiseloa viettäen, sillä postauksia tuli silloin vain ihan muutama. Luka otti ensimmäiset askeleensa viikkoa ennen 10kk-synttäreitään ja siitä lähtikin sitten hyvin nopeasti kävelemään ihan kunnolla. Huhtikuussa mulla oli myös superflunssa, joka tuntui kestävän ikuisuuden ja joka ehkä myös vaikutti siihen, ettei jaksanut bloggaillakaan. Onneksi oli kuitenkin jo paljon ihania kevätpäiviä ja me vietettiin Lukan kanssa paljon aikaa puistoissa. Lisäksi vietettiin Kamilin kanssa pumpulihäitä eli meidän ensimmäistä hääpäivää! Vappuaattona päästiin myös pitkästä aikaa viettämään parisuhdeaikaa kahdestaan, kun käytiin Olavi Uusivirran keikalla. Huhtikuussa lopetin imetyksen kokonaan, sillä liikkeelle lähtenyt pieni viipottaja ei itse enää edes malttanut pysähtyä ruokailemaan. Lopetus tuntui hetken aikaa haikealta, mutta sujui onneksi tosi helposti ja vauvan omasta halusta.


T o u k o k u u 

Toukokuu alkoi mukavasti vappua juhlimalla. Meidän vappupäivän vietto ei tosin tarkoittanut mitään kovin riehakasta, vaan nautittiin ihanasta auringonpaisteesta vapputorilla, josta ostettiin Lukalle ensimmäinen oma vappupallonsa ja herkuteltiin kesän ekoilla jäätelöillä. Liityin Momzieen ja löysin sitä kautta joitakin uusia mammaystäviä sekä satunnaisia puistokavereita, mikä piristi monesti muuten yksinäisiä päiviä. Ostettiin pyöräkärry ja päästiin tekemään paljon ihania pyöräretkiä koko perhe yhdessä! Toukokuussa sain viettää myös ensimmäistä äitienpäivääni.


K e s ä k u u 

Kesäkuun alussa mulla oli kätilökoulutuksen pääsykokeet, joita jännitin tosi paljon, koska se on mun haaveammatti. Kokeiden kirjallinen osuus meni omasta mielestäni ihan hyvin, mutta en kuitenkaan päässyt toiseen osaan eli haastatteluun, ja itkin pettymystä muutaman päivän. Toisaalta iloitsin siitäkin, ettei tarvisi vielä laittaa syksyllä alle puolitoistavuotiasta päiväkotiin. Tein yksin päiväreissun Helsinkiin tapaamaan ystäviä ja se taisi ollakin siihen asti pisin aika, minkä olin viettänyt erossa Lukasta! Kesäkuun 11. päivä Luka täytti vuoden ja me pidettiin isot synttärit Hassut hurjat hirviöt - teemalla. Otin myös pitkästä aikaa uuden tatuoinnin, neliapilan Luka-tekstillä. Juhannusta vietettiin kaupungissa ja käytiin Lukan kanssa Särkänniemessä.


H e i n ä k u u 

Heinäkuussa vietetiin rakkauden kesää, sillä silloin oli sekä Australiassa asuvan ystäväni kihlajaiset Espoossa, että lapsuudenystäväni ihanat kesähäät maalaismaisemissa. Heinäkuussakaan ei pahemmin tullut bloggailtua, kun keskityttiin enemmän vain nauttimaan kesästä. Kuun lopussa lähdettiin Puolaan, jossa oltiin reilut kolme viikkoa.


E l o k u u 

Elokuun ensimmäiset viikot menivät Puolassa, jossa saatiin nauttia helteistä ja oli ihanaa, kun oikeasti tunsi olevansa lomalla. Lukakin nautti, kun Puolan isovanhemmilla on suuri piha, jossa tällä oli muun muassa oma pieni uima-allas ja hiekkalaatikko. Reissun kohokohta taisi olla se, kun vietetiin pidennetty viikonloppu Tatra-vuorilla, jossa oli tosi ihanaa ja aivan maagisen kaunista. Kuun puolivälissä palattiin kotiin, mikä sekin on kyllä ihanaa aina jokaisen matkan jälkeen. Oltiin tuolloin jo annettu lupa toiselle lapselle ja haaveiltiin monista asioista, elämä ja tulevaisuus tuntuivat tosi hyviltä. Tehtiin retki Seitsemisen kansallispuistoon, mikä myös jäi mieleen yhtenä kesän kohokohdista. Elokuun vikana päivänä maailma synkkeni hetkeksi, kun Kamililta loppuivat työt ihan yhtäkkiä ja ilman mitään ennakkovaroitusta.


S y y s k u u 

Syyskuun ensimmäisenä päivänä tein positiivisen raskaustestin. Tuntui ihan ihmelliseltä ja tosi onnelliselta, että edellispäivän niin huonojen uutisten jälkeen saatiin heti perään tilalle jotain niin hyvää - vaikka samalla ajankohta tuntui myös aika ironiselta. Olin alkuraskauden tosi väsynyt ja huonovointinen, mutta "onneksi" Kamil oli juuri silloin koko kuun kotona ja pystyi auttaa tosi paljon Lukan kanssa. Aloitettiin Lukan kanssa myös taaperojumppa, jossa koitin jaksaa parhaani mukaan käydä. Olin hakenut syksyn yhteishaussa taas kouluun ja yritin kovasti saada luettua esivalintakokeisiin, mitä nyt oloiltani vain kykenin. Syyskuussa täytin myös 27 vuotta! Lisäksi vaihdoin Lumoblogeista bloggaamaan Mammalandian riveihin.


L o k a k u u 

Tuntuu, että lokakuusta en muista oikein mitään, vaikka juurihan se oli. Taisin edelleen olla ainakin tosi väsynyt. Selvisin kuitenkin esivalintakokeista ja oli suuri helpotus, kun ei tarvinnut enää lukea niihin. Loppukuusta meillä oli nt-ultra, jossa vauvalla onneksi oli kaikki hyvin ja raskaudesta pystyi taas nauttia ihan eri tavalla alun pelkojen ja epävarmuuksien jälkeen. Muutama päivä ultran jälkeen lähdettiin minilomalle Tukholman risteilylle, joka oli ihana pieni irtiotto arjesta. Kamilkin oli löytänyt uuden työpaikan ja kaikki tuntui taas paljo valoisammalta, kun tuntui että vihdoin tapahtuu taas hyviä asioita kaiken ikävän jälkeen.


M a r r a s k u u 

Marraskuu ei yleensä ole lempikuukausiani, mutta tästä marraskuusta on ehkä päällimmmäisenä jäänyt mieleen se, kuinka onnellinen silloin olin. Alkuraskauden väsymys ja pahoinvointi olivat helpottaneet ja mun olo oli pääsääntöisesti tosi hyvä. Vietettiin isänpäivää ja ihmeteltiin taaperon kanssa ensilumea. Marraskuussa olikin aika monta lumista päivää, jolloin päästiin esimerkiksi pulkkailemaan. Kerrottiin raskausuutiset julkisesti viikolla 15 ja oli ihanaa, kun ei tarvinnut salata asiaa enää. Marraskuun alussa olin myös ollut pääsykokeissa ja loppukuusta sain vielä tiedon, että pääsin opiskelemaan sairaanhoitajaksi Tampereen ammattikorkeakouluun!


J o u l u k u u

Ihana joulukuu ja jouluun valmistautuminen sai alkaa! Koko kuukausi tuntui menevän tosi nopeasti, mutta myös ihanasti, kun oli niin paljon kaikkea kivaa tekemistä ja jouluvalmisteluja. Lukakin täytti 1,5 vuotta! Jouluaattoviikolla käytiin rakenneultrassa ja saatiin tietää, että meille on tulossa pieni tyttö. Kamililla oli viimeinen työpäivä aatonaattona ja siitä alkoi reilun kahden viikon loma. Jouluaattoa vietettiin meillä kotona mun äidin ja veljien kanssa, ja siitä muutaman päivän päästä lähdettiin Puolaan, jossa ollaan pari viikkoa.

xoxo Nelli
Ei kommentteja

Puolaan!

  • 6 kommenttia
  • tiistai 27. joulukuuta 2016


Laukut on pakattu eikä toivottavasti mitään ainakaan kovin tärkeää unohtunut. Kahden viikon loma Puolassa voi siis alkaa! Vaikka aamulla kello neljän herätys ei mitenkään kovin herkulta tuntunutkaan, niin on näissä aikaisissa lennoissa ainakin se hyvä puoli, että perillä kohteessa ollaankin sitten jo klo 11 Puolan aikaa. On kyllä tosi kiva, että ehdittiin tehdä vielä tämä yksi matka Puolaan ennen vauvan syntymää, koska seuraavasta kerrasta ei sitten taas yhtään tiedä. Ja saa nyt sitten itsekin vähän ottaa rennommin ja pääsee helpommalla tämän mahan kanssa, kun siellä Puolassa kyllä riittää innokkaita leikittäjiä Lukalle! Heh, aion kyllä ottaa siitä ilosta kaiken irti.

Yhden postauksen olen ajastanut loppuviikoksi ja muutenkin koitan reissulta kyllä kuulumisia kirjoitella, mutta varsinaisesti en mitään lupaa, koska päällimmäinen tarkoitus on kuitenkin nauttia tästä lomasta! Hauskaa loppuvuotta ja vuodenvaihdetta kaikille! 

xoxo Nelli
6 kommenttia

Raskausviikko 21+0

  • 2 kommenttia
  • maanantai 26. joulukuuta 2016


Rv 21+0 poksahti tänään ja tämä 22. raskausviikko on lähtenyt käyntiin hieman väsyneissä tunnelmissa. Me ollaan vietetty joulua ihanissa ja rauhallisissa tunnelmissa, levätty ja syöty hyvin sekä nautittu yhdessäolosta. Kamililla oli nimittäin aatonaattona viimeinen työpäivä ja nyt saa sitten lomailla reilut kaksi viikkoa, luksusta! Suureksi "ilokseni" heräsin kuitenkin itse tänään sellaiseen oloon, että ihan kuin olisi tulossa kipeäksi. Olo on raskas ja vetämätön, mutta muuten ei onneksi ainakaan vielä mitään kummempia flunssan oireita ole. Ja toivottavasti ei tulekaan, sillä me lähdetään huomenna aikaisin aamulla junalla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää ja Puolaa! Täytyy nyt vain koittaa ottaa tämä päivä mahdollisimman iisisti, jos se olo siitä helpottaisi. Tuota lomaa on nimittäin niin kovasti odotettu, että en kyllä yhtään haluaisi viettää sitä sairastellen.


Vielä viime viikolla kirjoittelin, että vauvan liikkeet tuntuivat tosi hentoina ja lähinnä paikoillaan ollessa silloin, kun niitä varta vasten pysähtyi kuulostelemaan. Nyt kuluneen viikon aikana asiassa on tapahtunut suunnaton muutos, sillä nyt liikkeitä tuntuu tosi selkeästi ihan päivittäin, myös liikkeellä ollessa ja puuhastellessa. Ihanaa! Kyllä se vain aina omaa mieltä rauhoittaa kun ihan konkreettisesti tuntee, että siellä vatsassa joku möyrii. Sain myös viime viikolla ystävältäni lainaan koti-dopplerin, jolla on hauskaa aina välillä kuunnella pienen sydänääniä. Siihenkään jumputukseen ei vaan kyllästy ikinä!

Muuten tämä keskiraskaus tuntuu edelleen hyvin seesteiseltä ajalta. Selkäkivuista olen kyllä nyt taas viime päivinä vähän kärsinyt, mutta luulen että pienen joulusiivouksen yhteydessä tekemälläni imuroinnilla saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa - täytyy ehkä antaa vastaisuudessa Kamilin hoitaa se homma! Masukin kasvaa mukavasti ja välillä olo sen kanssa alkaa jo nyt olla hieman tukala, vaikka tässä on vielä melkein yhtä monta viikkoa edessä laskettuun aikaan, kuin mitä nyt on takana. Raskauskiloja on tässä vaiheessa tullut jo 7,6 kg, jotenkin mä näköjään onnistun aina näissä raskauksissa kerryttämään itselleni ihan mukavasti extraa... Vaikka mulla ei edes mitään kummempia mielihaluja ruokien suhteen ole eikä mitään makeaa ole varsinkaan viime aikoina tehnyt ollenkaan mieli. Täytyy vain toivoa, että ne kilot lähtevät sitten synnytyksen jälkeen yhtä huomaamattomasti kuin ovat tulleetkin! 

xoxo Nelli
2 kommenttia

Hyvää Joulua!

  • 2 kommenttia
  • lauantai 24. joulukuuta 2016


Olkoon joulun aika
kuin jännittävä taika:
Täynnä yllätyksiä,
hyvän mielen hymyjä.
Tulkoon joulu rauhallinen,
uusi vuosi onnellinen.

JOULUILOA! ♥

xoxo Nelli
2 kommenttia

Tiedät olevasi taaperon äiti, kun...

  • 8 kommenttia
  • torstai 22. joulukuuta 2016

25 merkkiä, joista tietää, että kotona on taapero:


1. Et enää tiedä, mitkä ovat kovimpia radiohittejä juuri nyt. Sen sijaan päässäsi soivat lastenlaulut ja huomaat lauleskelevasi niitä yksinäsi vaikka taapero ei olisi lähimaillakaan. (Juuri nyt: Pikku Kakkosen Nallesta laulu, jossa lauletaan lohikäärme lohisopan söi, lohikäärmen vatsa elämöi... Ihan. Koko. Ajan.)
2. Ymmärrät melko sujuvasti yksitavuisista sanoista koostuvia lauseita, vaikka ne muille kuulostaisivatkin lähinnä siansaksalta.
3. Et edes muista, milloin olisit saanut juoda kahvisi/teesi lämpimänä loppuun.
4. Et voi enää herkutella salaa, sillä taapero kyllä tunnistaa pienimmänkin pussin rapinan ja on salamana paikalla.
5. Et ylipäänsä voi syödä mitään ilman, että vieressäsi on pian pieni suu odottamassa osaansa.


6. Innostut automaattisesti roska-autoista, kaivureista ja paloautoista sekä bongaat yhtäkkiä kaikki koirat ollessanne ulkona.
7. Heräät siihen, kun joku hyppii päälläsi.
8. Kello seitsemään nukkuminen aamulla tuntuu luksukselta.
9. Hammaslääkärissä käynti tuntuu "omalta ajalta" ja ruokakaupassa käyminen melkein kuin treffeiltä, jos pääset sinne kahdestaan puolisosi kanssa.
10. Jokaisesta käsilaukustasi löytyy ainakin vaippa, smoothie-pussi tai pikkuauto, vaikka olisit yksinkin liikenteessä.


11. Et ylläty löytäessäsi siivilää, kaukosäädintä tai mittanauhaa kylpyhuoneen lattialta tai olohuoneen sohvan alta.
12. Sohvan alla on muutenkin ensimmäinen paikka, mistä etsit hukassa olevia avaimia tai muita tavaroita.
13. Et saa käydä rauhassa vessassa, vaan joudut samaan aikaan leikkimään piilosta tai ajamaan pikkuautoilla - tai vähintäänkin kuuntelemaan oven hakkaamista ja vaativaa äi-ti! - huutoa oven takaa.
14. Joulun alla olet viettänyt enemmän aikaa tavaratalon jouluikkunan edessä kuin itse tavaratalossa. 
15. Tavatessasi ystäviäsi jonkun luona istuudut automaattisesti suoraan lattialle.  


16. Koirasi ei saa enää olla rauhassa. 
17. Pakahdut ylpeydestä jokaisesta pienestäkin lapsen oppimasta uudesta taidosta tai sanasta.
18. Joudut puhumaan monista asioista salanimillä, koska taapero ymmärtää jo niin paljon. Älä sano banaani, jos et halua antaa lapsellesi banaania juuri nyt.
19. Osaat ensimmäistä kertaa elämässäsi pukeutua oikeasti sään mukaisesti, sillä ulkoilet mieluummin säällä kuin säällä sen sijaan, että viettäisit koko päivän sisällä.
20. Valitset yhä useammin noutoruuan ravintolassa syömisen sijaan.


21. Jaksat joka ilta ihastella, kuinka päivällä pieni riiviösi osaakin nukkuessaan näyttää niin hellyyttävältä ja viattomalta.
22. Huomaat usein miettiväsi, että töihin paluu tuntuisi melkein kuin lomalta.
23. Et ylläty löytäessäsi hammastahnaa, räkää tai päivän ruokalistaa vaatteistasi.
24. Taaperon antama iso, märkä, kuolainen pusu suoraan suulle on ehkä ihaninta mitä tiedät - eikä yhtään ällöttävää.
25. Vaikka päivä taaperon kanssa olisi miten rasittava tai raskas tahansa, et silti vaihtaisi pois mitään, sillä rakastat tuota alle metrin mittaista pientä ihmistäsi enemmän kuin mitään muuta maailmassa.


Kuulostaako tutulta? Mitä sinä lisäisit listaan?

xoxo Nelli
8 kommenttia

Meille tulee...

  • 12 kommenttia
  • tiistai 20. joulukuuta 2016


Meillä oli eilen tosiaan se kauan odotettu rakenneultra, jossa pikkuisella kaikki oli onneksi hyvin. Vauva oli hieman hankalassa asennossa, joten lääkäri joutui ultraamaan aika kauan saadakseen kaikki rakenteet kunnolla näkyviin. Lopulta maltoin kuitenkin kysyä sen yhden tietyn kysymyksenkin, joka oli kielen päällä poltellut jo pitkän aikaa, mutten ollut heti viitsinyt häiritä lääkärin työtä, kun näkyvyys muutenkin tuntui olevan huono. Mahtaakohan siellä näkyä sukupuolta? "Katsotaan", vastasi lääkäri ja me katsottiin Kamilin kanssa malttamattomina toisiamme. Saataisiinko me pieni prinsessa vai sittenkin toinen ihana pikkupoika? Kaikki jännitys oli jo kadonnut, kun saatiin tietää että vauvalla on kaikki hyvin, ja jäljellä oli vain puhdas uteliaisuus kuulla, kuka sieltä meidän perhettä onkaan tulossa täydentämään. 

Ja niin, meidän vauva on... 


... TYTTÖ! ♥

Luulen, että mun reaktio olisi ollut kummasta vaan vastauksesta ihan samanlainen: saman tien alkoi yhtä aikaa itkettää ja naurattaa - ilosta ja onnesta. Pieni tyttö! Äidinvaisto osui siis oikeaan tälläkin kerralla, kun tyttöolo mulla onkin tässä raskaudessa enemmän ollut. Eilen instagramissakin kaikki arvaajat yhtä lukuunottamatta veikkasivat meille tyttöä, vaikka itse olen kyllä ajatellut että vatsani on enemmän poikamasu, koska tällainen samanlainen se oli mielestäni Lukaa odottaessakin. 

Ultran jälkeen sitä on leijailtu aika euforisissa tiloissa, vaaleanpunaiset lasit tiukasti silmillä. Olo on onnellinen ja vähän hämmentynytkin. Halusin tietenkin mennä heti samana iltana ostamaan jotain pientä vauvalle ja tuntui niin hassulta yhtäkkiä hypistellä kaikkea vaaleanpunaista! Hih. Tyttö on meille kyllä erittäin tervetullut ja tuntuu, että juuri näin tämän pitikin mennä. Olen ihan varma, että Lukasta myös tulee maailman paras isoveli pienelle sisarelleen!

xoxo Nelli
12 kommenttia

Raskausviikko 20+0 - rakenneultra

  • 2 kommenttia
  • maanantai 19. joulukuuta 2016


Puolivälissä jo! Vaikka sitä kuinka aina kaikki sanovat, että toinen raskaus menee ihan hujauksessa ensimmäiseen verrattuna, niin kyllä se silti vain on vähän lyönyt ällikällä. Tuntuu, että juurihan vasta tein positiivisen raskaustestin ja elettiin niitä jännittäviä alkuviikkoja, kun koko asiaa ei vielä oikein uskaltanut uskoa todeksikaan. Ja nyt sitten ollaan jo puolivälissä matkaa. Olo on edelleen pysynyt hyvänä, mitään fyysisiä vaivoja ei pahemmin vielä ole, mitä nyt selkä väsyy tavallista helpommin. Ja vessassa saa ravata jatkuvasti, tää on mun mielestä ehkä se kaikkein ärsyttävin raskausvaiva mitä on! Oma olokin alkaa kyllä tuntua jo vähän kömpelöltä, mutta onneksi olen ajatellut nyt joulun jälkeen aloittaa raskausjoogan, heh. Ainakin viime raskaudessa tykkäsin kovasti ja siitä oli myös hyvin apua noihin selkävaivoihinkin. Meidän vauva tuntuu olevan aika rauhallinen tapaus verrattuna isoveljeensä. Liikkeet ovat edelleen aika hentoja ja tunnen niitä lähinnä iltaisin, kun rauhoittuu paikalleen niitä kuulostelemaan. Välillä tulee kyllä ihan napakoitakin potkuja ja myös Kamil on saanut niitä jo kädelle tuntea, mutta ihan samanlaista myllerrystä ei vielä pahemmin ole ollut kuin Lukalla. Lisäksi istukka on taas etuseinässä kuten Lukankin raskaudessa, mikä myös vaimentaa liikkeiden tuntua.


Tänään päästiin myös moikkaamaan Pottua rakenneultrassa. Ultra-aika oli onneksi jo heti kymmeneltä aamulla, tosin sitä ennen mulla oli vielä kätilön ja diabeteslääkärin vastaanotot, joissa keskittyminen oli aika vaikeaa kun mielessä oli vain se tuleva ultra. Onneksi Taysin äitipolin henkilökunta on tosi ihanaa, joten unohtui se jännitys edes hetkeksi siellä jutustellessa. Ultrassa kaikki näytti oikein hyvältä, mikä olikin meille se kaikkein tärkein tieto. ♥ Kovasti vauva liikutteli käsiään ja jalkojaan, mutta muuten ei suostunut asentoaan vaihtamaan, vaikka 45 minuuttia ultrattiin. Hän siis pötkötteli koko ultrauksen ajan selkä ylöspäin, joten jotkut virtaukset jäi kunnolla näkemättä ja ne täytyy sitten käydä vielä uudestaan tsekkaamassa meidän Puolan loman jälkeen. Nekin kuitenkin vaikuttivat olevan kunnossa sen perusteella mitä nyt pystyi näkemään, mutta lääkäri haluaa silti varmistaa kunnolla ihan kaikki rakenteet. Vauvan painoarvio oli 330 grammaa ja kaikki mitat vastasivat hyvin viikkoja. Myös sukupuoli saatiin tietää, mutta pidän teitä nyt vielä ainakin huomiseen asti jännityksessä, että ehditään ensin kertoa uutiset kaikille niille, joille halutaan se henkilökohtaisesti kertoa. Arvata toki saa!

Mutta huh, nyt on kyllä niin helpottunut olo kun ei enää tarvitse jännittää! Vaikka kyllähän koko tämä raskausaika omalla tavallaan jännittää, mutta nyt on kuitenkin taas yksi etappi saavutettu ja on huojentavaa tietää, että tällä hetkellä ainakin kaikki on juuri niin kuin pitääkin. Tästä eteenpäin mulla tuleekin diabeteksen takia noita äitipolikäyntejä sekä ultrauksia aina neljän viikon välein ja viikolta 30 lähtien kahden viikon välein. Ihan loppuvaiheessa raskautta (n. rv 35) käyntejä tulee olemaan peräti kerran viikossa tai tarpeen vaatiessa vielä useamminkin! Joten ainakin jotain hyvää tässäkin sairaudessa on!

xoxo Nelli
2 kommenttia

5 + 1 lupausta vuodelle 2017

  • 4 kommenttia
  • lauantai 17. joulukuuta 2016

Vuotta 2016 on jäljellä enää kaksi viikkoa. Tämä on ollut hyvä vuosi. Paikoin raskas, mutta kuitenkin onnellinen. On käyty läpi varmaan koko tunneskaala. Surua, pettymyksiä, yllätyksiä, onnistumisia, iloa, rakkautta. Viime vuodesta kirjoitin: "Nyt kun mietin vuotta 2015 niin mut vain valtaa sellainen käsittämätön onni jota on mahdotonta pukea sanoiksi. Se ei ollut koko ajan helppo vuosi, varsinkin viimeiset pari kuukautta ottivat voimille, mutta se oli onnellinen, antoisa ja kääntentekevä vuosi. Kasvoin, opin ja sain paljon. Tuntuu, että viime vuodesta on vaikea pistää paremmaksi, mutta haluan kuitenkin uskoa, että tämäkin vuosi tuo tullessaan monia ihania hetkiä ja kokemuksia. Ei ehkä mitään aivan yhtä mullistavaa, mutta jotain toisella tapaa hyvää kuitenkin." Niin, 2015 teki minusta äidin ja koko tämän vuoden olen saanut olla äiti maailman parhaalle pikkumiehelle. Todellakin tuntui siltä, että sain viime vuonna niin paljon, ettei mikään voisi voittaa sitä. Mutta vaikea näitä on laittaa paremmuusjärjestykseen. Tänä vuonna olen saanut nauttia kotiäitiydestä, vaikka on ollut niitäkin päiviä, kun seinät tuntuvat kaatuvan päälle - silti olen kiitollinen siitä, että on tämä mahdollisuus. Hain myös kouluun ja petyin. Hain uudestaan ja onnistuin. Vaikka on ollut vastoinkäymisiä, niin on ollut niin paljon hyvääkin ja varsinkin tämä uusi raskaus tuntuu pyyhkineen pois kaiken pahan.


Yleensä uuden vuoden kynnyksellä tykkään pohtia kulunutta vuotta ja asettaa tavoitteita ja toiveita tulevalle vuodelle. Minusta se on tuntunut lempämmältä, kuin varsinaisten lupausten tekeminen. Usein ne toiveet ja tavoitteet ovat kuitenkin olleet aika ympäripyöreitä asioita, kuten viime vuonna: "Uudelta vuodelta toivon kärsivällisyyttä, energiaa ja paremmin nukuttuja öitä. Toivon terveyttä ja iloa. Odotan, että saan seurata Lukan kasvua ja uuden oppimista, sillä tämä vauva-aika menee niin nopeasti. Puolen vuoden päästä meillä on jo taapero! Haluan nauttia hetkestä, keskittyä olennaiseen, hengittää syvään ja huomata yksityiskohdat. Haluan tuntea kiitollisuutta pienistäkin asioista ja olla stressaamatta niistä, joille en voi yhtään mitään. Haluan olla rohkea ja spontaani ja tavoitella unelmiani. Kiinnittää huomiota myös itseeni, vaikka vauvakuplassa vielä leijuisinkin." Yleviä ja hienoja ajatuksia, kyllä, ja moni asia niistä toteutuikin. Ollaan esimerkiksi oltu terveinä ja minä uskalsin tavoitella unelmiani ja hakea haluaamani kouluun. Sitä en kuitenkaan tiedä, olenko ollut esimerkiksi kärsivällisempi - sitä kai voisin aina olla vähän enemmän ja miten sitä oikeastaan edes mitataan? Niinpä tänä vuonna päätin tehdä itselleni kerrankin muutaman ihan konkreettisen uuden vuoden lupauksen. En kuitenkaan aio olla itseäni kohtaan liian ankara, mikäli kaikki eivät ihan sataprosenttisesti toteutuisikaan, mutta ehkä näiden asioiden ylöskirjaaminen kuitenkin toimii jonkinlaisena motivaationa.


Vuonna 2017 aion...

♥ lukea ainakin 5 kirjaa. Harmittaa, kun nykyään (lue: äidiksi tulemisen ja sitä ennen yliopiston myötä) kirjojen lukeminen on jäänyt niin vähälle. Tänä vuonna luin kokonaista yhden kirjan: Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa, jonka nappasin kesällä mukaan lentokentän kirjankierrätyshyllystä ja jonka sain luettua loppuun vasta hetki sitten. Ennen luin tosi paljon, mutta nykyään omaa aikaa on niin vähän, että sitä aina joutuu valitsemaan monen asian väliltä ja jostain syystä olen päätynyt karsimaan juuri lukemisesta. Sen sijaan, että lupaisin vain alkaa lukea enemmän kirjoja, olkoon tavoite siis tällä kertaa konkreettisempi ja yritän lukea ensi vuonna ainakin 5 kirjaa. Vähintään niin monta lukematonta kirjaa löytyy jo ihan omastakin kirjahyllystä...

♥ nukkua paremmin. Olen jo viime aikoina alkanut kiinnittää enemmän huomiota unen tärkeyteen ja tätä haluan jatkaa vastaisuudessakin. Mulle on aika vaikeaa mennä iltaisin ajoissa nukkumaan, koska juuri illat on niitä hetkiä, kun on sitä omaa aikaa. En kuitenkaan enää pärjää ihan niin pienillä yöunilla kuin ennen (koulussa kaverit kutsuivat supernaiseksi kun nukuin kuulemma niin vähän) eikä aamuisinkaan saa kurottua univelkoja kiinni, kun Luka on niin aamuvirkku. Se, että pyrin menemään mahdollisimman usein viimeistään kello 23 nukkumaan, on mulle jo tosi iso askel! Lisäksi yritän malttaa nukkua päiväunia Lukan kanssa aina kun mahdollista, eli jos ei esimerkiksi ole mitään tärkeää tekemistä päikkäriaikaan. Olen myös jättänyt puhelimet ja tabletit pois makuuhuoneesta eli niitä ei tule näprättyä enää sängyssä ennen nukkumaanmenoa, mikä sekin rauhoittaa nukahtamista. Libren saamisen myötä pystyn myös nukkumaan levollisemmin, kuin yöllinen insuliinishokki ei pelota enää ihan niin paljon.

♥ petrata viesteihin vastaamisessa. Mulla on yksi ihan kamalan huono tapa eli se, että välillä olen ihan toivottoman hidas vastaamaan viesteihin, oli ne sitten whatsapp-, facebook- tai sähköpostiviestejä. Tiedän, kuinka rasittavaa se on ja ärsyttää se itseänikin, jos joudun odottamaan muilta vastausta pitkään. Mulle vain käy usein niin, että jos en ehdi vastata viestiin saman tien, niin sitten vain unohdan koko asian ja se siirtyy ja siirtyy koko ajan kauemmas. Joskus käy myös niin, että jos oletan saamassani viestissä olevan jotain ikävää, niin en halua edes heti avata koko viestiä vaan vitkuttelen asian kanssa vaikka kuinka pitkään - tosi typerää, tiedän. Varsinkin, kun useimmiten kyseessä ei ole edes mikään niin iso juttu, kuin olen etukäteen pelännyt. Aion siis todellakin yrittää parhaani tämän asian kanssa, että vastaan niihin viesteihin heti enkä viidestoista päivä!

♥ päästä eroon raskauskiloista. Lukan raskauden jälkeen kaikki 17 keräämääni raskauskiloa katosivat kuin itsestään, enkä joutunut tekemään asian eteen erityisemmin töitä. Vauvan kanssa tuli tehtyä kilometrikaupalla vaunulenkkejä, mikä oli aika tehokasta treeniä. Nyt uuden vauvan kanssa tuskin pääsee ihan samalla tavalla vaunuttelemaan, koska Luka taas ei enää viihdy niin hyvin rattaissa. Toivon, että löytäisin aikaa ja energiaa ja ennen kaikkea halua alkaa kuitenkin liikkua taas vähän enemmän. Ehkäpä hommaan uimahallikortin tai salijäsenyyden tai innostun jostain kokonaan uudesta jutusta! 

♥ tehdä inventaarion vaatekaappiini. Jostain syystä vaatekaappi on päässyt taas pieneen kaaokseen, vaikka sen alle vuosi sitten aika hyvin konmaritinkin... En enää shoppaile kovinkaan paljon, mutta edelleen haluan vähentää heräteostoksia entisestään ja ostaa enemmän pitkäikäistä laatua sekä toistaalta myös kierrätettyä vaatetta. Tämän kotiäiti-vuoden aikana olen omaksunut aika hyvin sellaisen mammatyylin, jossa pääasiassa on vaatteiden mukavuus ja aika usein tulee pukeuduttua legginseihin ja tunikoihin. En mielestäni kuitenkaan ole varsinaisesti kadottanut omaa tyyliäni enkä kotonakaan loju rikkinäisissä pieruverkkareissa, mutta silti jos tulevana vuonna teen uusia vaatehankintoja, niin haluan tehdä ne ennen kaikkea tulevaa koulunaloitusta ja kotiäitiyden jälkeistä elämää ajatellen.

+♥ nauttia viimeisestä kotivuodestani!  Niin, 2017 tulee olemaan ainakin toistaiseksi viimeinen vuosi, jonka vietän kokonaan kotosalla lasten kanssa. Viime aikoina pelkkä kotona oleminen on alkanut tuntua välillä aika vaikealta, mutta tiedän, että tulen myös kaipaamaan näitä päiviä sitten, kun aloitan koulun. Ja niistä raskaistakin päivistä huolimatta mä olen kuitenkin vain niin käsittämättömän onnellinen ja kiitollinen siitä, että olen saanut hoitaa Lukaa kotona näin pitkään ja nyt vielä hetken pidempään uuden vauvan kanssa. Onhan tää kuitenkin aika ainutlaatuista aikaa elämässä, kun saa herätä lapsen kanssa ilman herätyskelloa, touhuta päivän aikana mitä mieleen tulee, sopia mammatreffejä keskelle päivää ja elää vailla sen kummempia aikatauluja ja velvollisuuksia. Ja oon tosi onnellinen siitä, että oon saanut tarjota Lukalle mielestäni aika ihanan alun elämälle ja seurata hänen kasvuaan tästä ihan aitiopaikalta. Näillä näkymin olen suunnitellut aloittavani koulun tammikuussa 2018, joten tässä olisi nyt sitten aika lailla tasan vuosi aikaa nauttia tästä viimeisestä kotiäitivuodesta, ja tämä olkoon se mun tämän vuoden ylevä ja ympäripyöreä lupaukseni - mutta toivottavasti myös kaikista lupauksistani juuri se, joka ainakin tulee toteutumaan. 


Miltä sun vuosi 2017 näyttää?
xoxo Nelli
4 kommenttia

Pienen hevoshullun toivelahja

  • 6 kommenttia
  • perjantai 16. joulukuuta 2016

Meillä joululahjat ovat onneksi jo hankittu ja visusti piiloon paketoitu, mutta perheen pienin on saanut avata yhden lahjan jo hieman etukäteen. Kuten aiemmin mainitsinkin, niin Puolassa vietetään joulukuun kuudentena päivänä Mikołajkia - joulupukin esikuvan eli Pyhän Nikolaksen päivää - ja tuolloin lapset perinteisesti saavat jotakin pieniä lahjoja joulupukilta. Yleensä nuo lahjat ovat makeisia tai muita herkkuja, mutta koska me saatiin ajankohtaan sopivasti Sannas.fi-lastentarvikaupasta testiin hauska Rody-pomppuponi, niin en malttanut odottaa jouluaattoon, vaan Lukan Mikołajki-lahja oli tänä vuonna hieman isompi yllätys. Luka nimittäin rakastaa hevosia ja tiesin heti, että tämä poni tulisi olemaan meillä takuuvarma hitti! Ja voi sitä innostuksen ja riemun määrää, kun paketti avattiin ja sieltä paljastui hauska keltainen poni. Taapero ei meinannut edes malttaa odottaa, että isi sai ponin pumpattua täyteen ilmaa.





Luka on todella vilkas pakkaus ja välillä kotona meinaavat ideat loppua kesken, että miten saisi sitä ylimääräistä energiaa hieman purettua pois. Vaikka me ulkoillaan paljon sekä käydään erilaisissa paikoissa monta kertaa viikossa, niin silti välillä on pakko olla myös kotona neljän seinän sisällä - varsinkin näin raskaana ollessa iltaisin harvemmin oikein jaksaakaan enää lähteä minnekään. Ja toisinaan ne illat ovat vain niin mahdottoman pitkiä. Siksipä odotin innolla, minkälaisen vastaanoton Rody meillä saisi ja josko siitä saisi vähän helpotusta noihin tylsiin koti-iltoihin. Olin nimittäin kuullut, että tämä poni on monen taaperon suosiossa ja yksikin tuttava kertoi, että vaikka heidän pojan päiväkodissa on ollut tällainen ratsu jo monta kuukautta, niin edelleen lapset päivittäin jonottavat vuoroaan päästä sillä pomppimaan! 

Rody-pomppuponi on suunnattu erityisesti 2-4 - vuotiaille lapsille, mutta hyvin sujuu pomppiminen tällaiselta puolitoistavuotiaaltakin. Lukan jalat tosin eivät ihan vielä ylety kunnolla yhtäaikaa maahan, joten eteenpäin hän ei sillä vielä pääse, mutta paikallaan pomppiminen sujuu hyvin. Välillä Kamil myös pomputtaa poikaa ympäri kotia ja sehän vasta hauskaa onkin! Olen kuullut, että monet fysioterapeutitkin käyttävät pomppuponia työssään lasten kanssa, sillä poni kehittää tasapainoa, koordinaatiokykyä ja vartalonhallintaa. Ja minä olen ehdottomasti aina tällaisten lelujen kannalla, jotka kannustavat lasta liikkumaan! Tällainen poni myös tuntuu pienelle lapselle tukevammalta ja hauskemmalta vaihtoehdolta kuin perinteinen kengurupallo, sillä ponilla on neljä jalkaa eikä sillä kaadu niin helposti. Poniin on saatavilla myös muutamia lisäosia: alusta, jolloin siitä saa keinuhevosen ja pyörät, joiden avulla ponilla voi potkutella eteenpäin.




Luka on kyllä kovasti ihastunut poniinsa, ja pomppimisen lisäksi sitä myös käydään halimassa useita kertoja päivässä. Myös kaikki meillä käyneet lapsivieraat ovat aina olleet innoissaan testaamassa ponia - ja onpa tuo perheen isäkin sillä nähty pomppimassa, krhm. Jostain syystä nimittäin tuo isin pomppimisen katselu on Lukasta melkein vielä hauskempaa kuin sillä itse ratsastaminen... Minua puolestaan kieltämättä viehättää Rodyn hauska retro ulkonäkö, minusta siinä nimittäin on jotain vanhanaikaisen lelun ja japanilaisen animaatiohahmon veikeää yhdistelmää! Toivottavasti poni tulee tuottamaan iloa jatkossakin eikä siihen kyllästytä ihan pian - luulisin, että varsinkin siinä vaiheessa kun Luka oppii kunnolla pomppimaan sillä eteenpäin, niin tätä ei pysäytä pian enää mikään!


Meidän pieni hevoshullu kiittää yhteistyöstä Sannas.fi-verkkokauppaa ja Mammalandiaa (facebook).

xoxo Nelli
6 kommenttia

Rakkaimmat jouluperinteet

  • 2 kommenttia
  • keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Mammalandian yhteistyöpostaus

Mammalandian bloggaajat kirjoittavat kuukausittain vaihtuvista erilaisista aiheista. Marraskuun yhteistyöpostauksen teema on nimeltään "näistä jouluperinteistä en luovu". 


Muistan minun ja Kamilin ensimmäisenä yhteisenä jouluna miettineeni, että kuinka voisin ikinä viettää jouluja missään muualla kuin lapsuudenkodissani, sillä samalla tutulla kaavalla kuin aina on vietetty. Itselleni joulun perinteet ovat tärkeitä ja silloin juuri ja juuri parikymppisenä, kotoa pois muuttaneena ja ulkomailla asuvana, ne ehkä tuntuivat vielä erityisen tärkeiltä. Sittemmin ajatukset ovat toki hieman muuttuneet, lapsuudenkotikin jo myyty enkä enää ajattele, että joulunviettoon on olemassa vain se yksi ja oikea paikka ja tapa, vaikka edelleen ne tietyt jouluperinteet mulle tärkeitä ovatkin. Muutenkin parisuhteessa ja vielä erityisesti kaksikulttuurisessa sellaisessa, täytyy tehdä kompromisseja, valita tärkeimmät jutut molempien jouluperinteistä ja luoda se meidän perheen ihan oma joulu.


Mielestäni joulunvietto Suomessa ja Puolassa ei eroa mitenkään kovin radikaalisti toisistaan, vaikka tietenkin omat erityispiirteensä löytyy kummastakin. Molemmissa tärkeää on ainakin se perheen ja läheisten kanssa vietetty aika ja ruoka, joskin jälkimmäinen Puolassa varmaan vielä enemmän kuin Suomessa! Jouluruokien suhteen en itse ole mitenkään ehdoton eikä se ole mulle mikään tärkein asia joulussa - kunhan pöydässä on ainakin lanttulaatikkoa ja rosollia, niin olen jo tyytyväinen. Ja tarpeeksi suklaata ja pipareita, tai ylipäänsä kaikkea missä on kanelia! Riisipuuro luumusopalla kuuluu sekin joulun pakollisiin, mieluiten aaton aamupalana. Puolalaiset syövät jouluna lihan sijasta kalaa, ja niinpä meidänkin joulupöytään on rantautunut sellainen tietty perinteinen kalakeitto, jota Puolassa syödään ainoastaan jouluna ja joka taas kuuluu erottamattomasti Kamilin jouluun. Sen lisäksi teemme aina vähän vaihtelevasti muitakin puolalaisia jouluruokia - valinnanvaraa kyllä riittää, sillä Puolassa jouluaatoksi valmistetaan aina 12 ruokalajin illallinen!

Vaikka alussa sanoinkin, että jouluperinteet ovat mulle tärkeitä, niin ei se minun jouluni kuitenkaan mikään kovin ihmeellinen ole. Mulle tärkeintä on se joulun tunnelma, jonka luominen kotiin alkaa tietenkin joulukoristeilla. Jouluvaloja meiltä löytyy lähes joka ikkunasta ja (tuoksu)kynttilöitä kuluu joulunaikaan vielä tavallistakin enemmän. En ehkä koskaan lakkaa fiilistelemästä tunnelmallisten jouluvalojen ja pimeiden iltojen yhdistelmää. Joululaulut kuuluvat myös jouluuni ja varsinkin juuri niihin rauhallisiin iltoihin, jolloin on ihanaa laittaa ne tutut kappaleet soimaan. Meillä Kamil ei joululauluista ihan samalla tavalla välitä kuin minä, mutta jaksaa niitä silti mielikseni onneksi kuunnella! Myös joulukuusi kuuluu ehdottomasti jouluun, ja vaikka aiemmin ajattelinkin, että ainoa oikea joulukuusi on aito, niin kyllä meilläkin on nyt jo toista vuotta putkeen olohuoneessa valkoinen muovikuusi. Ja minusta se on ihana! Lapsuuteni jouluissa kuusi tuotiin sisälle ja koristeltiin vasta aattoaamuna, mutta me ollaan haluttu tuoda se kotiin jo hyvissä ajoin joulukuun alussa. Itse nimittäin ajattelen, että tämä jouluun valmistautuminen on myös tärkeä osa joulua, ja siksi nautin esimerkiksi joulukuusesta mieluummin jo etukäteen enkä sitten enää pitkälle loppiaiseen, jolloin joulu on jo ohi. 

Joulupukkia ei erityisemmin olla ajateltu ottaa osaksi meidän jouluperinteitä edes nyt lapsien myötä. Puolassa varsinkaan joulupukki ei ole samalla tavalla tärkeä hahmo kuin Suomessa, enkä itsekään välttämättä halua meille aattona joulupukkia kotiin jakamaan lahjoja. Pukki, tontut ja muut joulun hahmot ovat kuitenkin mielestäni kivoja, ja niistä mielelläni lapsillekin ainakin satuhahmoina kerron. Ja ne lahjat, ne kuuluvat kyllä minusta jouluun myös, vaikka muuten kuinka vastustaisi joulun kaupallistumista ja kulutushysteriaa. Joululahjojen ostaminen on mun mielestä superhauskaa puuhaa - on ihana miettiä, mistä lahjansaaja oikeasti ilahtuisi ja nähdä vaivaa sen täydellisen lahjan eteen. Joululahjojen ei ole pakko olla kalliita, vaan oikeasti se ajatus on aina tärkein. Ja se lahjojen paketointi on melkein parasta koko prosessissa! 


Mulle käsite "joulustressi" on täysin vieras. En oikeasti ymmärrä, mitä stressattavaa joulussa voisi olla ja toivottavasti en ikinä sitä tule keksimäänkään! Me tehdään jouluruokia kohtuullinen määrä, joululahjat hankitaan hyvissä ajoin jotta ei tarvitse tuskanhiki niskassa vaeltaa pitkin täpötäysiä ostoskeskuksia enää jouluaattoviikolla, eikä joulusiivouskaan nyt hirveästi eroa ihan tavallisesta viikkosiivouksesta. Mulle joulussa tärkeintä on se, että voi vain olla. Ihan vain hiljentyä muutamaksi päiväksi rakkaiden ihmisten kanssa, juoda glögiä, katsoa elokuvia ja lukea kirjaa. Hillua pyjamassa ja käydä kävelyllä sulattelemassa jouluruokia - samalla nauttien hiljaisuudesta, kaupungin jouluvaloista ja toivottavasti myös kauniista lumisateesta, vaikkei se valkoinen joulu enää olekaan samalla tapaa itsestäänselvyys kuten ennen. Sellaista perinteistä joulua rakastan kuitenkin sen verran paljon, etten tiedä olisiko minusta viettämään joulua jossain palmujen alla etelässä. Joulutunnelman löydän kuitenkin yhtä lailla niin Suomesta kuin Puolastakin, eikä meidän onneksi ole tarvinnut ikinä riidellä siitä, missä joulua milloinkin vietetään, vaan yritämme mahdollisuuksien mukaan viettää sitä vuorotellen kummankin kotimaassa. Tänä vuonna olemme aaton Suomessa, mutta Tapaninpäivänä lennämme Puolaan, joten saamme parhaat palat molemmista jouluista! Mikä on sinun tärkein jouluperinteesi?

Mammalandian kotisivut & Facebook

xoxo Nelli
2 kommenttia

Raskausviikko 19+0 - testejä vauvan sukupuolesta

  • 2 kommenttia
  • maanantai 12. joulukuuta 2016


Enää viikko raskauden puoliväliin ja rakenneultraan! Tällä viikolla olo ei ole ollut mitenkään merkittävästi erilainen viime viikkoon verrattuna. Olo on fyysisesti hyvä, vaikka tuntuukin, että väsyn ja hengästyn todella nopeasti. Vauva potkiskelee koko ajan enemmän ja enemmän, vaikkei liikkeet vieläkään ole mitään ihan hirveän tuntuvia, mutta kyllä niitä silti päivittäin jo onneksi tuntee. Kävimme viime viikolla Lukan 1,5-vuotisneuvolassa ja pyysin samalla reissulla, josko voitaisiin kuunnella myös masuvauvan sydänäänet, sillä viime kerrasta oli jo aikaa. Ihanasti ne kuuluivatkin ja terveydenhoitaja oli tosi mukava ja jaksoi kuunnella niitä meidän kanssa tosi pitkään. Vähäisten liikkeiden takia tämä kyllä kevensi omaa mieltä ja nyt jaksaa taas hieman paremmin odottaa sitä ensi maanantain rakenneultraa!

Olen ollut tosi malttamaton saamaan selville vauvan sukupuolen! Viime raskaudessa olin jotenkin niin varma siitä, että meille on tulossa poika, etten asiaa edes pahemmin miettinyt tai jännittänyt. Nyt mulla on ollut hieman enemmän tyttöolo, mutta en siltikään osaa yhtään arvata, kumpi sieltä on oikeasti tulossa. Myönnän, että raskauden eri vaiheissa olen välillä "toivonut" hieman enemmän tyttöä, välillä taas toista poikaa, mutta mitä lähempänä rakenneultra häämöttää, sitä vähemmän kumpaakaan sukupuolta enää toivoo toista enemmän, vaan ainoa toive on se, että vauvalla vain olisi kaikki hyvin! Ja nyt voin ihan rehellisesti sanoa, ettei sillä sukupuolella ole oikeasti mitään väliä, vaan molemmissa on omat hyvät, ihanat puolensa. Silti odotan innolla tuota tietoa, sillä minulle se konkretisoi taas hieman enemmän tätä raskautta ja on ihanaa, kun voidaan alkaa kutsua vauvaa hänen omalla nimellään. Vaikkakin ollaan jo aika kiintyneitä tuohon Pottu-työnimeen, joka vauvalle ollaan annettu, hih. Ollaan kyllä keksitty niin kivat nimet sekä tytölle että pojalle, että eiköhän se oikea nimi sitten kuitenkin syrjäytä tuon Potun...


Rakenneultraa vielä odotellessa päätin tehdä muutamia netistä löytyviä testejä, joilla vauvan sukupuolen eri uskomusten perusteella voi selvittää. Eihän näitä kovin vakavasti kannata ottaa, mutta leikkimielellä tehtynä nämä ovat ihan hauskoja!

Kiinalainen syntymäkalenteri
Kiinalainen syntymäkalenteri ennustaa lapsen sukupuolen sen perusteella, missä kuussa hedelmöittyminen on tapahtunut ja minkäikäinen äiti on ollut hedelmöittymishetkellä. Kalenterin mukaan meille olisi tulossa poika.

Vau.fi-sivun testi (linkki testiin)
Testin mukaan meille olisi suuremmalla todennäköisyydellä tulossa pieni tyttö.

Parillinen vai pariton
Legendan mukaan Maya-intiaanit ennustivat vauvan sukupuolen sen perusteella, mikä on äidin ikä synntyshetkellä ja minä vuonna lapsi syntyy. Jos molemmat luvut ovat joko parillisia tai parittomia, tulossa on tyttö, mutta jos toinen luvuista on parillinen ja toinen pariton, luvassa on poika. Meidän vauva syntyy vuonna 2017 ja itse olen silloin 27-vuotias, joten tämä uskomus povaa meille tyttöä.

Sormustesti
Odottaja ottaa itseltään hiussuortuvan ja sormuksen. Sormus pujotetaan hiuksen läpi ja lasketaan mahan päälle, jonka jälkeen se nostetaan hitaasti ylöspäin vatsan päälle ja pidetään kättä paikoillaan. Jos sormus alkaa pyöriä edestakaisin, lupaa se tyttöä ja jos se alkaa tehdä heiluriliikettä, on tulossa poika. Tämäkin testi ennustaa meille pientä tyttöä.

Saksi/veitsi - testi
Testissä laitetaan kaksi tuolia vierekkäin. Toiselle tuolille laitetaan veitsi ja toiselle sakset, ja ne peitetään tyynyllä. Jos raskaana oleva istuu tuolille, jolla on sakset, on tulossa tyttö, jos veitsi, niin poika. Tämä supertieteellinen testi antoi meille tulokseksi tytön.

Viimeiseen testiin kokosin sukupuoleen liittyviä uskomuksia eri lähteistä:

POIKA / TYTTÖ
Kannat vatsaasi matalalla / Kannat vatsaasi korkealla
Sinulla ei ollut aamupahoinvointia / Sinulla oli aamupahoinvointia
Mielesi tekee suolaista / Himoitset makeaa
Mielesi tekee juustoa tai lihaa / Mielesi tekee hedelmiä
Jalkasi ovat kylmemmät / Jalkojen lämpötilassa ei ole muutosta
Ulkonäkösi ei ole juuri muuttunut / Et näytä yhtä hyvältä
Isä lihoo mukanasi / Isän paino ei muutu sinun painosi mukana
Ylimääräinen painosi kerääntyy eteen / Ylimääräinen painosi kerääntyy vyötäröllesi ja pakaroihin
Rintasi eivät ole kasvaneet huomattavasti / Rintasi kasvoivat heti huomattavasti
Säärikarvasi kasvavat nopeammin / Karvankasvu säärissäsi ei ole kiihtynyt
Et ole kiukkuisempi / Olet kiukkuisempi 
Vauvan syke on alle 140 / Vauvan syke on yli 140
Käsiesi iho on aiempaa kuivempi / Kätesi ovat pehmeämmät
Odotat esikoista tai edellinen lapsesi oli poika / Edellinen lapsesi oli tyttö
Elitte leppoisaa elämänvaihetta lasta tehdessänne / Olitte stressaantuneita
Poikaolo / Tyttöolo

Tulos: poika-vastauksia sain 6/20 ja tyttö-vastauksia 14/20, joten näiden ehdottoman luotettavien ja tieteellisten testien perusteella Luka olisi saamassa pikkusiskon!

Jäin hieman miettimään, minkälaisen tuloksen olisin Lukan odotusaikana saanut, vaikka toki ihan jokaista kohtaa en enää muistakaan. Kiinalaisen syntymäkalenterin mukaan meille olisi pitänyt tulla tyttö ja Maya-kalenterin mukaan poika. Vatsani oli mielestäni Lukan odotuksessa aika perinteinen poikamaha ja samantyyppinen kuin nytkin, ja Lukankin odotuksessa mielestäni ihoni ja ulkonäköni raskausaikana ennemminkin hehkuivat. Ainakaan mistään iho-ongelmista en ole kummassakaan odotuksessa kärsinyt, vaan ennemminkin saanut kehuja "raskaushehkusta", mikä enemmän viittaa poikaan. Kurkkasin Lukan odotuksen äitiyskortista, että hänen sykkeensä olivat aina 155-160 - luokkaa, eli tyttösykkeet, mutta poika sieltä silti tuli. Tämän vauvan sykkeet ovat tähän mennssä olleet hieman matalammat, 145-150. Lukasta mulla oli alusta alkaen tosi vahva poikaolo ja kaikissa näkemissäni unissanikin vauva oli aina poika. Vaikka ihan jokainen kohta Lukasta ei poikaa povannutkaan, niin silti se, että hän oli poika, tuntui jotenkin tosi itsestäänselvältä ja luonnolliselta. Tässä raskaudessa on ollut hieman enemmän tyttöolo, mutta ei kuitenkaan aivan yhtä selkeä kuin poikaolo Lukasta, joten en uskalla kuitenkaan siihen ihan niin vahvasti luottaa, vaikka näiden testien mukaan nyt tyttö olisikin tuloillaan! Jännityksellä siis vielä odotellaan! 

Onko teillä tällaiset (höpö)testit pitäneet paikkansa?

xoxo Nelli
2 kommenttia

Hassunhauska puolitoistavuotias

  • 7 kommenttia
  • sunnuntai 11. joulukuuta 2016




Puolitoistavuotias Luka on iloinen ja sosiaalinen poika, villi ikiliikkuja ja maailman hauskin tyyppi. Tähän väliin sopisi - taas kerran - päivitellä sitä, kuinka aika hänen kanssaan on mennyt niin nopeasti ja kuinka en voi uskoa, että minun pieni poikani on jo näin iso... Mutta toisaalta, ehkä sittenkin vaikeammalta tuntuu uskoa, että siitä on vasta puolitoista vuotta, kun tuo pieni ihminen tuli ja muutti koko meidän maailman. Muistan, kuinka haikealta silloin tuntui, kun vauvavuosi läheni loppuaan, mutta täytyy kyllä sanoa, että elämä touhukkaan taaperon kanssa on ihan erilaista, jokainen päivä voi olla suuri seikkailu ja on niin hienoa seurata minkälainen mahtava ja mielenkiintoinen, ihan omanlaisensa persoona hänestä päivä päivältä enemmän kasvaa. 

Tällä hetkellä ihastuttaa ja ihmetyttää erityisesti seurata, kuinka pienen ymmärrys maailmaa ja asioita kohtaan kasvaa ihan huikeaa vauhtia. Tuntuu jännittävältä, että tuon tyypin kanssa pystyy oikeasti melkeinpä jo "keskustelemaan" - ei me nyt ihan politiikasta jauheta, mutta toiselta saa jo vastakaikua omiin jorinoihinsa ihan toisella tavalla kuin vielä hetki sitten. Moniin kysymyksiin hän osaa kertoa oman mielipiteensä joo tai ei, ja jos pyytää häntä tuomaan jonkin tavaran, niin yleensä sieltä takaisin tuodaankin ihan se pyydetty juttu. Sanavarastokin kaksikielisellä taaperollamme kehittyy hitaasti mutta varmasti, ja ilahduttavasti sanoja on tullut hyvin molemmilla kielillä! Suomi nyt ymmärrettävästi on hieman vahvempi, mutta puolalaisiakin sanoja hän jo sanoo. Varsinaisten sanojen lisäksi Luka sanoo paljon sellaisia äänteitä, joiden merkityksen me vanhemmat tiedämme, vaikka ulkopuolinen ei välttämättä jokaista pa-, -, ba- ja - äännettä toisistaan erotakaan. Tällä hetkellä myös kaikkien eläinten äänien matkiminen on suuressa suosiossa ja niitä hän osaakin jo pitkän liudan. Vaikka ihan oikeaa puhetta ei Lukalta vielä kauheasti tule, niin hiljaista meillä ei silti ole, sillä omalla kielellään hän selittää ja juttelee kyllä kovasti ja koko ajan. Välillä on niin hellyyttävää, kun toinen niin tosissaan selittää jotain, minkä merkitystä sitä voi itsekin vain arvailla! Myös pojan kasvava huumorintaju jaksaa ihastuttaa. Hänellä on sellainen superhassu käkätys-nauru, joka pääsee valloilleen varsinkin ihan erityisen hauskoissa tilanteissa. Yleisesti ottaen aika pienestä tuon tyypin kuitenkin saa nauramaan, mutta varsinkin kaikki piiloleikit ja muut yllätykselliset jutut ovat aika takuuvarmoja naurattajia.

Kun sanon Lukan olevan ikiliikkuja, tarkoitan sitä sanan täydessä merkityksessä. En yhtään liioittele sanoessani, että meillä ei kovin montaa hiljaista hetkeä päivässä ole, vaan koko ajan on touhu päällä. Luka on kova kiipeilemään ja välillä sitä tarvitsisi silmät selkäänsäkin, sillä niin nopeasti tyyppi ehtii paikasta toiseen. Mieluista puuhaa kotona on erityisesti Bobles-palikoilla kiipeily. Sen lisäksi lempileikkejä ovat ainakin Duplo- ja autoleikit. Luka ei ole ikinä pahemmin viihtynyt yksinään, vaan kaipaa aina leikkiseuraa. Äiti onneksi kelpaa leikkeihin ihan hyvin, mutta kovasti hän nauttii myös muiden lasten seurasta, ja onneksi leikkitreffejä toisten suht samanikäisten kanssa saadaan usein sovittua. Kerhoissa ja yleisillä leikkipaikoilla Luka on hirveän sosiaalinen ja rohkea, hän menee aina muitta mutkitta tekemään tuttavuutta lasten kanssa eikä ujostele aikuisiakaan. Välillä on suorastaan huvittavaa, kun ollaan jossain ja hän suurin piirtein unohtaa äidin ja isin olemassa olon ja menee höpisemään ja esittelemään leluja jollekin ihan vieraalle aikuiselle! 

Vaikka Luka on tuollainen vikkelä menijä, niin on hän onneksi kuitenkin vielä myös sellainen suloinen pieni mammanpoikakin. Lukan eniten käyttämä sana on ehdottomasti "äiti" ja kyllä se vain joka kerta edelleen sydämen sulattaa, kun jostain kuuluu sellainen ihana "ääääiiiii-ti!" - kutsu. Hän tulee monta kertaa päivässä halimaan ja antaa pusun poskelle pyydettäessä - joskus pyytämättäkin. Ja vaikka hän nukkuu ihan hyvin omassa sängyssäänkin, niin kyllä se uni parhaiten kuitenkin tulee äidin tai isin kainalossa, jonne harva se yö kömmitään. Puolitoistavuotiaan Lukan uni- ja päivärytmi noin muutenkin on hyvin säännöllinen, hän on aina ollut rytmeissään melko kellontarkkaa sorttia. Yöunille Luka menee kello 20 ja herää yleensä 6-7 välillä. Päiväunille mennään kello 12 ja ne ovat pituudeltaan 2-3 tuntia. 



Tänään juhlimme Lukan saavuttamaa kunnioitettavaa 1,5 vuoden ikää Särkänniemen Koiramäessä. Päivänsankari sai jopa maistaa hieman äidin grillaamaa vaahtokarkkia, vaikka yleensä aika sokerinatseja ollaankin. Pakkanen oli illalla aika kirpeä, mutta hyvä pukeutuminen ja Koiramäen lämmin joulutunnelma auttoivat pitämään vilun poissa. Ai että, tällainen joulufiilistelijä kyllä nauttii, kun kaiuttimista soi tutut joululaulut ja kaikki oli niin valaistu kauniisti! Lukan mielestä parasta olivat lämpöisessä tallissa majailevat eläimet, joita pääsi näkemään mukavan lähietäisyydeltä - erityisesti häntä ihastuttivat vuohet, ankat ja hevoset. Ulkona pakkasessa viihtyivät ainoastaan porot, lampaat sekä hauska villasika ja tämän kaverina oleva toinen, jättisuuri possu. Nekin aitauksessa juoksennellessaan naurattivat kovasti taaperoa. Kerrassaan hauska "synttäripäivä" siis takana ja tästä on hyvä jatkaa kohti 2-vuotisjuhlia, hui!

xoxo Nelli
7 kommenttia

#kootd: kuosirakkaus

  • 4 kommenttia
  • perjantai 9. joulukuuta 2016

Onko teillä jokin sellainen lempikuosi, jota lapseltanne löytyy vaatekaapista useampikin kappale? Tai kenties itsellänne jokin täydellinen lempivaate, joka on pitänyt hankkia ainakin parissa eri värissä, koska kyseinen vaate vain pelastaa jokaisen huononkin päivän asukriisiltä? En itse ole varsinaisesti mikään ihan lastenvaatehullu - tiedättehän, en mene sekaisin facebook-kirppisten villiksissä tai kun jokin lempimerkeistäni julkaisee uuden malliston. Mutta kyllä minäkin silti tykkään pukea lapseni kivannäköisiin vaatteisiin, ja kaikista vaatteista ja kuoseista mulla on yksi suosikki ylitse muiden: tämä yksi tietty ihana Marimekko nimittäin. Me saatiin ensimmäinen pari tämän kuosin legginsejä Lukalle nimiäislahjaksi ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä! Niitä pidettiin ahkerasti ja kun lahkeet alkoivat käydä lyhyiksi, alkoi isomman koon raivoisa metsästys. Sellaiset onneksi löytyikin Marimekon facebook-kirppikseltä, ja sen jälkeen olen pitänyt muutenkin silmäni auki, jos vaikka tuota ihanaa kuosia löytyisi jostain lisääkin. Jokin tässä kuosissa vain sykähdyttää ja sitä on pakko aina saada lisää jos vain eteen sattuu, hih.




Näitä minityyli-postauksia ei olekaan blogissa enää juurikaan näkynyt, ja yllä näette syyn. Pienen ikiliikkujamme kuvaaminen on aika haasteellista ja näistäkin asukuvista tuli kyllä astetta vauhdikkaammat! Housut rutussa, sukat makkaralla ja kuvat vauhdin huumassa tärähtäneitä... Mutta toisaalta: kuvaavathan ne aika täydellisesti Lukaa, sillä juuri tuollainen viipottaja meidän poikamme oikeastikin on! Päivän asusta tuli aika värikäs, sillä sitä ei aamukiireessä pahemmin ehtinyt miettiä, meillä kun oli tänään puolitoistavuotisneuvola jo ennen yhdeksää. Legginsien kaveriksi pääsi viime Tukholman reissulta ostettu Polarn O. Pyretin söpö karhupaita.



Ja voi ei mikä mini meillä on joskus ollut! Nämä kuvat on otettu viime vuoden marraskuussa, eli Lukan ollessa viiden kuukauden ikäinen. Silloin taidettiin vielä vasta harjoitella eteenpäin pääsemistä, mutta sitten kun kerran vauhtiin päästiin, niin tätä tyyppiä ei ole kyllä enää pysäyttänyt mikään. Nyt nämä pikkulegginsit ovat hyvässä tallessa odottamassa Pottua, onneksi niitä ei ole raaskinut antaa eteenpäin eikä tarvitse enää kauaa jemmata!


Kokoelmasta löytyy vielä pitkähihainen paita Lukalle sekä uusimpana löytönä koon 98 housut. Näissä on kyllä vielä aika paljon kasvuvaraa, mutta en vain voinut vastustaa kiusausta, kun eteen osuivat! Lisäksi toukovauvaa odottamassa on vielä yksi body. Mikähän tämän kuosin oikea nimi muuten on? Meillä näiden vaatteiden pesulapuissa lukee neljä eri nimeä: Vesimies, Jousimies, Kalat ja Pohjannaula. Jokohan kohta riittää, vai täydentyykö vaatekaappi kuitenkin vielä parilla uudella yksilöllä...? 

Mutta kertokaa mulle, mitä vaatetta teidän omista tai lastenne vaatekaapeista löytyy useampi kappale?

xoxo Nelli
4 kommenttia
© Kochanie • Theme by Maira G.