Vaikeuksien kautta voittoon - imetystavoite saavutettu!

Huomenna juhlitaan meidän beibin puolivuotissynttäreitä. Samalla on syytä juhlaan myös toisenlaisen virstanpylvään saavuttamisen vuoksi: me onnistuimme kuuden kuukauden täysimetyksessä! Olen rehellisesti sanottuna niin onnellinen, ylpeä ja tyytyväinen siitä, että päästiin tänne asti, vaikka alussa ehdinkin moneen kertaan epäillä koko hommaa. Vaikka Luka sai elämänsä ensipäivinä hieman myös luovutettua maitoa teho-osastolla ollessaan, niin minun silmissäni meidän taipaleemme on silti onnistunut täysimetys. Aika pian nimittäin siitä luovutetusta maidostakin päästiin eroon, sillä tein kamalasti töitä sen eteen, että pumppasin itse vauvallani kaiken hänen tarvitsemansa maidon. Ja melko pian sen jälkeen, kun vauva oli päässyt kotiin ja saatiin ihan rauhassa harjoitella tätä imetystouhua, niin pullosta annetulle lisämaidollekin saatiin sanoa hyvästit.


En ole mikään varsinainen imetysfanaatikko. Minulla ei ole niin kovin kärkkäitä mielipiteitä liittyen imetykseen enkä pidä imetystä ainoana oikeana tapana ruokkia vauvaa. Jopa vähän vierastan sellaista imetyshysteriaa, jota esimerkiksi Imetyksen tuki ry:n facebook-ryhmä on täynnä. Ajattelen, että imetys tai imettämättömyys on jokaisen äidin oma asia enkä koe sen kuuluvan millään tavalla kenellekään ulkopuoliselle. Itse toivoin jo raskaana ollessani, että voisin imettää vauvaani, sillä minusta se nyt vain tuntui luonnolliselta asialta. Luin odotusaikana paljon Gro Nylanderin kirjaa Äidiksi ensi kertaa, ja se sai imetyksen onnistumisen tuntumaan itselleni todella tärkeältä. Tunsin, että haluan imettää lastani. En oikeastaan niinkään sen vuoksi, että mielestäni äidinmaito olisi ravintoarvoiltaan niin ylivertaista muuhun verrattuna ja korvikkeet täysin kelvottomia, vaan se vain tuntui sellaiselta äidin ja vauvan väliseltä asialta, jonka halusin kokea. Odotusaikana en kuitenkaan ottanut asiasta mitään stressiä, muistan ajatelleeni että "se onnistuu jos onnistuu", mutta en oikeastaan edes ymmärtänyt, että imetys oikeasti voisi olla mitenkään haasteellista. Senhän piti olla täysin luonnollinen juttu, sellainen, mihin meidät äidit on luotuja.


Meidän imetystaipaleemme ei kuitenkaan saanut kaikkein helpointa alkua. Odotin niin kovasti sitä hetkeä, kun saisin vastasyntyneen vauvani syliin synnytyksen jälkeen. Ajattelin, että se tulisi olemaan elämäni kaunein ja onnellisin hetki. Minulle ne muutamat minuutit olivat kuitenkin ehkä elämäni pelottavimmat: rinnalleni laskettu pieni ihminen ei jaksanutkaan kunnolla hengittää ja muuttui vain koko ajan sinisemmäksi ja sinisemmäksi. Vauva vietiin pois eikä mikään mennytkään niin kuin olin kuvitellut. Muistan lukeneeni, kuinka tärkeitä ne ihan ensimmäiset hetket synnytyksen jälkeen ovat imetyksen onnistumisen kannalta ja ajattelin, että mahdollisuuteni menivät siinä. Tosin sillä hetkellä imetystä suurempi huolenaihe oli juuri syntynyt vauvani, jota olin hädin tuskin ehtinyt kunnolla edes nähdä.

Mielestäni synnytyssairaalassa aika moni asia meni pieleen meidän imetyksemme kannalta. Kun pääsin illalla synnyttäneiden osastolle vauvani ollessani teho-osastolla, tunsin jääneeni aivan yksin. Hoitajat olivat kiireisiä sellaisten äitien kanssa, joilla oli vauva vierihoidossa. Oli ihan sanoinkuvaamattoman kauheaa olla siellä yksin kaikkien niiden onnellisten äitien ja vauvojen keskellä, varsinkin kun kaiken lisäksi hoitajatkin tuntuivat suhtautuvan vauvattomaan äitiin vähän kylmästi ja nyrpeästi. Jouduin pyytämään aika monta kertaa, ennen kuin joku hoitaja ehti yöllä tulla kiireesti opastamaan minulle rintapumpun käyttöä, eikä kenelläkään varsinkaan ollut aikaa puhua kanssani imetyksestä. En siis juuri nukkumista lukuun ottamatta sillä osastolla viihtynyt, vaan vietin kaiken mahdollisen ajan Lukan luona vauvojen teho-osastolla, vaikka oma fyysinen olo olisikin ehkä kaivannut vähän enemmän lepoakin.

Vaikka vastasyntyneiden osastolla hoitajat olivat todella ihania, niin sielläkin saamani imetysohjaus jäi todella vähäiseksi. Kun sain ensimmäisen kerran Lukan syliini kokeilemaan imetystä, niin ei se tietenkään lähtenyt saman tien tuosta noin vain sujumaan. Yksi hoitaja oli kanssani ehkä viisi minuuttia, jonka jälkeen sain käteeni rintakumin, "jos vaikka sen kanssa onnistuisi paremmin". Luka vietti osastolla kymmenen päivää, mutta minua ei hirveästi kannustettu imettämään, vaan tuntui että ensimmäisenä vaihtoehtona tarjottiin aina pulloa. Kokeilin imettää joka päivä, mutta vauvan imuote oli hukassa eikä hommasta vain tuntunut tulevan yhtään mitään - ja aina hetken yritettyäni lannistuin ja turvauduin pulloon, sillä siitä vauvani ainakin osasi juoda. Oma maidontuotantoni oli kyllä lähtenyt käyntiin varsin reippaasti, siitä ei ollut kyse - pumppasin päivittäin niin paljon maitoa, ettei Luka ehtinyt edes syömään sitä kaikkea sairaallassa olonsa aikana, vaan saimme kotiinlähtiessä mukaamme myös ison kassillisen maitoa... Joka päivä kuitenkin siis yritin ennen pulloa myös imettää, ja muutama erityisen ihana hoitaja jaksoi myös välillä katsoa kanssani vauvan imuotetta ja antaa vinkkejä imetyksen onnistumisen suhteen. Kotiinlähtöpäivänä sain ensimmäistä kertaa ihan kunnon opastusta ja silloin ajattelin, että kyllä me tässä vielä onnistutaan, kun päästään kotiin harjoittelemaan ihan rauhassa.


Ja niinhän me sitten onnistuttiinkin. Ehkä kotona osasin olla rennompi, uskalsin yrittää kauemmin enkä heti turvautunut pulloon, kun tuntui hankalalta. Me istuimme tuntikausia sängyssä tai sohvalla, minä ja vauvani, toisiimme tutustuen ja toisiamme tuijotellen. Ja joka päivä vauva oppi paremmaksi ja paremmaksi, minä itsevarmemmaksi ja luottavaisemmaksi. Luotin siihen, että minä pystyn ruokkimaan lapseni ja niin pystyinkin. Lopulta sitä pulloakaan ei enää tarvittu - eikä rintakumia. Olin käyttänyt rintakumia koko ajan, koska ilman sitä imetys sattui eikä Luka osannut syödä ilman sitä. Välillä yritettiin ilman, mutta siitä ei tullut mitään ja olin jo sopeutunut ajatukseen, että rintakumin kanssa mennään sitten vaikka loppuun saakka jos se kerran auttaa. Lopulta sinä päivänä, kun Luka täytti kuukauden, päätin että haluan eroon rintakumista ja lopetinkin sen käytön sitten lähes kertaheitolla. Ja niin se vain lähti sitten sujumaan.

Alkuvaikeuksien jälkeen meidän imetystaival on ollut ihana ja helppo. Opin olemaan stressaamatta ja imetyksestä tuli meille juuri sellainen luonnollinen asia kuin millaisena sen olin etukäteen kuvitellut. Vaikka välillä ne alun monen tunnin mittaiset imetysmaratonit tuntuivat raskailta, niin kuitenkin nautin siitä yhteenkuuluvuuden tunteesta vauvani kanssa. Ja toisinaan jopa ikävöin niitä pitkiä imetyshetkiä, kun nykyään vauva malttaa syödä yleensä maksimissaan ehkä kymmenen minuuttia. Tänä viikonloppuna aloitetaan kiinteiden maistelut, ja vaikka olen siitä innoissani, niin olo on myös vähän haikea. Toki imetystä edelleen jatketaan, mutta enää se ei ole vauvani ainoa ravinto enkä minä hänelle samalla tavalla korvaamaton kuin ennen. Nykyään yritän siis entistäkin enemmän uppoutua niihin lyhyisiin imetyshetkiin, joita meillä on. Välillä koko touhu kyllästyttää, mutta silti se on ihanaa, ja tiedän, ettei tätäkään enää loputtomiin kestä. Mikään ei ehkä ole suloisempaa, kuin vauvan levollinen ilme kun tämä nukahtaa ruokailun jälkeen syliin ja haluan muistaa nämä hetket. Ja kun katson sitä sylissäni tuhisevaa pientä ihmistä, niin olen vain niin kiitollinen siitä, että me onnistuttiin. Yhdessä.

xoxo Nelli

27 kommenttia

  1. <3 ihana onnistumistarina
    Mä en millään malttaisi odottaa että saan nauttia imetyksestä taas :)

    VastaaPoista
  2. Ihanasti kirjoitettu ja hieno tarina, josta saa kyllä olla ylpeä! <3 Mulla tuhisee tämä pikkuneiti just tässä sylissä ja ei kyllä varmaan ole mitään söpömpää kun syömisen jälkeen syliin nukahtava vauva! <3

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka ihanaa että imetys lopulta onnistui <3 Mulle itselle imetys on ollut todella tärkeää ja onneksi molempien poikien kanssa imetys on onnistunut hyvin ja esikoista imetinkin 1v10kk. Mun vauva on nyt 1 ja puol vuotta ja syö tissiä vielä 3krt päivässä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä <3 Ihanaa, että teilläkin on sujunut noin hyvin!

      Poista
  4. Hei vau hieno saavutus vaikeasta alusta huolimatta <3 Mulla oli esikoisen kanssa vähän sama tilanne, etten saanut typyä syliini heti eikä imetys oikein lähtenyt käyntiin. Ja myös mulle tuotiin rintakumi ja sanottiin, että kokeile tolla. Kukaan ei oikeastaan auttanut hukassa olevaa vauvaa tai äitiä.

    Kuopuksen synnytin eri paikassa, ja sieltä olisin saanut tukea imetykseen vaikka kuinka. Poika kuitenkin tajusi homman heti ja itsekin osasin jo auttaa vauvaa.

    Mutta siis imetys on kyllä ihanaa kun se sujuu hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ei sitä ensimmäisen kanssa osannut oikein edes vaatia apua ja tukea. Harmittaa, että sairaalassa ei panostettu asiaan kunnolla. Nyt olen kyllä lukenut, että nykyään tuolla meidän sairaalassa on alettu panostaa imetysohjaukseen eri tavalla, kuulemma samankaltaisia kokemuksia oli monella muullakin!

      Poista
  5. Hienoa hienoa♡Ihanaa että imetys on parantanut ikävää surua jota koit synnytyksen jälkeen:)Imetys ei todellakaan ole aina helppoa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Juu, ei ole vaikka niin ummikkona saattaisi luulla. Mutta onneksi onnistuttiin lopulta kuitenkin :)

      Poista
  6. Harmittaa niin sun puolesta, ettei sairaalassa ollut henkilökunnalla aikaa opastaa imeyksessä. :/ Niin kiire ei saisi olla ja varsinkin kun vauva ei ole vierihoidossa ja äiti haluaa imetyksen onnistuvan, niin olisi tärkeää että siinä kerettäisiin opastamaan ja antamaan vinkkejä..vaikka sitten siihen pumppaamiseen.
    Oli kuitenkin ihana lukea että alun vaikeuksien jälkeen onnistuit.♥ Ihania imetyshetkiä sinne.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Joo, alussa se tuki olisi ollut tosi tarpeen, mutta onneksi me onnistuttiin omalla sitkeydellä vaikeasta alusta huolimatta :)

      Poista
  7. <3 Onnittelut puolivuotiaalle ja hienosti onnistuneelle imetykselle <3

    VastaaPoista
  8. <3 Ihana kirjoitus. Hämmästyttää, että sut laitettiin synnytyksen jälkeen tuonne vauva-äiti osastolle. TYKSissä ainakin on eri synnytysvuodeosasto niille, jotka odottaa synnytykseen menoa tai jotka ei ole jostain syystä saanut vauvaa vierihoitoon synnytyksen jälkeen (ja niille, joilla on vaikeita raskausvaivoja).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis se oli ihan hirveää olla siellä! Varsinkin, kun huonekaverillakin oli vauva vierihoidossa. Tollainen systeemi on kyllä hyvä niin kuin siellä TYKSissä :)

      Poista
  9. Ihana kirjoitus! Kuulostaa tutulta. Minä ja vauvani oltiin 3 päivää erossa heti syntymän jälkeen, johtuen vaikeasta synnytyksestä ja sen seurauksista minulle. En jaksanut kuin kerran päivässä vähän pitää vauvaa sylissä (ihokontakti oli tärkeä). Vauva oli kokonaan pulloruokinnassa tämän ajan. Haluan sen sanoa, vaikka ensihetket menivät meillä ohi, ei se estä onnistunutta imetystä. Töitä se kyllä vaati. Korvikkeesta luovuttiin pikkuhiljaa neljän viikon ikään mennessä. Nyt 7 viikon ikäinen vauva ja imetys sujuu vaivattomasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ihana kuulla, että teilläkin imetys onnistui kaikesta huolimatta! <3

      Poista
  10. Ihana tarina, ihan mahtavasti olette vaikeuksista ja alkuvaiheen tuen puutteesta selvinneet! Juuri kirjoittelin samasta aiheesta ja ihan samanlaisia mietteitä on ollut puolen vuoden imetyksen tultua nyt täyteen. Ne alkuvaiheen pitkät imetystuokiot on jälkikäteen ajateltuna olleet aivan ihanaa aikaa pienen kanssa, vaikka silloin välillä puuduttivatkin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Niinpä, niitä on nyt kyllä vähän ikävä. Harmi, että asioita osaa kunnolla arvostaa monesti vasta jälkikäteen...! Täytyykin käydä lukemassa sunkin ajatukset blogistasi :)

      Poista
  11. Meidän tyttö vietiin suoraan syntymänsä jälkeen vastasyntyneiden valvontaan, jossa annettiin maitoa ensi päivistä lähtien tuttipullosta heti suuria määriä. Kukaan ei ohjannut imetyksessä, kun oli tärkeää, että vauva saa tietyn määrän maitoa ja meidän likka usein nukahti heti kun oli kiskaissut maidon masuunsa. Kotona eli viikko synnytyksestä pääsin ensimmäistä kertaa imettämään oikeasti. Otin itse rintakumin käyttöön, jolla siirryttiin pullosta rinnalle ja nyt kun tyttö on nelikuinen niin jaksan edelleen tuohtua siitä miten helpolla meidänkin imetys olisi voinut jäädä onnistumatta.
    Mutta jee teille! :) upea suoritus ja hyvin on kasvanut koko ajan teidän poika <3

    VastaaPoista
  12. Meidän tyttö vietiin suoraan syntymänsä jälkeen vastasyntyneiden valvontaan, jossa annettiin maitoa ensi päivistä lähtien tuttipullosta heti suuria määriä. Kukaan ei ohjannut imetyksessä, kun oli tärkeää, että vauva saa tietyn määrän maitoa ja meidän likka usein nukahti heti kun oli kiskaissut maidon masuunsa. Kotona eli viikko synnytyksestä pääsin ensimmäistä kertaa imettämään oikeasti. Otin itse rintakumin käyttöön, jolla siirryttiin pullosta rinnalle ja nyt kun tyttö on nelikuinen niin jaksan edelleen tuohtua siitä miten helpolla meidänkin imetys olisi voinut jäädä onnistumatta.
    Mutta jee teille! :) upea suoritus ja hyvin on kasvanut koko ajan teidän poika <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosi ikävää, miten huonon tai mitättömän tuen/opastuksen vuoksi koko imetys voi helposti mennä pieleen. Ja synnytyssairaalan juuri luulisi olevan sellainen paikka, missä siihn pitäisi saada kunnolla apua!

      Kiitos ja ihanaa että teilläkin on alkuvaikeuksista huolimatta lähtenyt sujumaan! :)

      Poista
  13. Onnea puolivuotiaasta imetystaipaleestakin! :) Meilläkin oli kaikenlaisia mutkia matkassa imetyksen aikana, mutta tuli sitten kuitenkin imetettyä 7kk ajan, johon olin kyllä tosi tyytyväinen :) Itse en kanssa ihan sellaista imetyshysteriaa ymmärrä ja meillä käytettiin loppuvaiheessa myös pulloa ja jo aikaisemminkin aina silloin tällöin kun olin esimerkiksi salilla ja mies oli pojan kanssa kotona, mutta olihan se imetys kyllä ihanaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, että teilläkin onnistui imetys vaikeuksista huolimatta <3 Meilläkin on kyllä pulloa joskus annettu jos olen ollut jossain ja nälkä on iskenyt, mutta omaa maitoa sekin on ollut. Ehkä lopulta tähän täysimetykseen on ollut sen takia helppo päästä, kun sitä omaa maitoa on riittänyt pumpattavaksikin asti, joten korvikkeille ei ollut tarvetta vaikka olisin joskus poissa vauvan ruoka-aikaan ollutkin :)

      Poista

© Kochanie • Theme by Maira G.