Syksyn värit

maanantai 12. lokakuuta 2015






Tänään iltakävelymme aikaan oli ihana kultainen valo. Tämä syksy on hemmotellut kaikin puolin ja olen nauttinut siitä kovasti. Syksyn väriloistoa ihastellessani mietin, että ainakin yksi klisee on totta: lapsen saatuani olen todella oppinut arvostamaan monia asioita ihan eri tavalla - ehkä siksi, että minulla on aikaa huomata kaikki ne pienetkin asiat ympärilläni, jotka tavallisesti voisivat jäädä kiireen, stressin ja suorittamisen jalkoihin. Ennen vauvaa kävin monta kertaa viikossa juoksemassa, mutta musiikki korvissa ja omiin ajatuksiini uppoutuneena. Nyt kuljeskelen vauvan ja koiran kanssa hiljakseen luonnossa ja tuntuu, että huomaan kaikki yksityiskohdat paljon tarkemmin kuin ennen. Mielessä ei ole mitään stressaavaa. Ei koulutöiden dead-lineja eikä mitä eilen tapahtui töissä. Vaikka toisinaan tuntuu, että vauvan kanssa kotona ollessa päivät kuluvat niin nopeaan ja usein toistavat itseään, niin silti haluan nyt nauttia tästä tietynlaisesta huolettomuudesta ja joutenolosta. Sitä kiireistä arkea ehtii kyllä elämään vielä monta vuotta, ja varmasti sen aika koittaa taas nopeammin kuin lopulta haluaisinkaan! Välillä huomaan tuntevani tavallaan huonoa omaatuntoa siitä, etten oikeastaan tee juuri nyt mitään järkevää; tuntuu oudolta vain olla, kun on niin monta vuotta opiskellut tai tehnyt töitä. Mutta onhan se hölmöä. Tämä mitä nyt teen, on maailman tärkeintä hommaa kuitenkin. Kasvattaa pientä ihmistä ja olla hänen kanssaan. Enkä malta odottaa, että päästään tutkimaan tätä maailma yhdessä! Nyt jo vauvan silmistä paistaa huikea kiinnostus kaikkea ympäröivää kohtaan ja se innostus tarttuu itseenkin. Vielä Luka saa tutkia maailmaa turvallisesti äidin rintaa vasten painautuneena, mutta ensi syksynä meininki on jo ihan erilainen. Olen niin innoissani kaikesta siitä, mitä meillä vielä on edessä, mutta samalla nautin tästä hetkestä koko sydämestäni. 

xoxo Nelli

8 kommenttia

Seuraa meitä instagramissa!

© Kochanie. Design by Fearne.