Ihana imetyskoru


Tein tässä muutama viikko sitten pienen tilauksen Ipanaisen verkkokauppaan. Yksi ostoskoriin klikkaamistani tuotteista oli ihana Lolli Jo - imetyskoru, josta onkin lyhyessä ajassa tullut ihan lempparini. Olen näitä ihastellut jo pitkään, mutta ennen oman vauvan saamista saatoin ehkä pitää imetyskoruja vähän humpuukina. No, nyt kun olen imettänyt lastani reilut kolme kuukautta ja käyttänyt koruakin jo jonkun aikaa, olen valmis pyörtämään puheeni!


Lolli Jo:n korut ovat karkkimaisen kauniita, ja suloisine pastelliväreineen sopivat hyvin tyyliini. Olen katsellut muidenkin merkkisiä imetyskoruja, mutta ne muut eivät ole sykähdyttäneet sydäntäni samalla tavalla. Ipanaisen valikoimissa on monenmoisia eri väriyhdistelmiä - valinnanvaikeushan siinä iskee! Hieman harmittelin, kun tilausta tehdessäni monet suosikeistani olivat kaupasta loppu, mutta heti parin päivän kuluttua Ipanaisen Facebook-sivuilla oli päivitys, että varastoon on tullut paljon täydennystä. Luultavasti olisin muuten päätynyt hempeän vaaleanpunaiseen koruun, mutta olen kyllä varsin tyytyväinen omaan harmaa-valkoiseen yksilöönikin. Halusin neutraalin korun, joka sopisi kaiken kanssa, ja tämä kyllä sopiikin! Omaan silmääni koru ei todellakaan ole pelkkä imetyskoru, vaan niin kivannäköinen, että sitä kyllä käyttää mielellään muutenkin. 


No, miksi siis imetyskoru? Minä rakastan korujen käyttämistä, mutta nykyään se on jäänyt vähemmälle, kun uteliaat pikkukätöset tarrautuvat niin kovin mielellään kaikkeen mahdolliseen - ja mahdollisimman lujaa. Äidin ei tarvitse pelätä kuristuvansa tai katkaisevansa lempikorujaan, sillä Lolli Jo - korun nylon-hihnassa on turvalukko, joka aukeaa vetämällä. Koru on myös 100% silikonia, joten vauvan on turvallista imeskellä korua, eikä se sisällä lainkaan BPA:ta, PVC:ta, lyijyä, latexia tai kadmiumia. Imetyshetkien lisäksi koru onkin kätevä myös kantamisessa, sillä Luka tykkää kovasti imeskellä kantoliinaa tai kantorepun olkahihnaa, mikä ainakin itsestäni on hieman ärsyttävää, kun tuntuu että koko kantoväline on pian aivan kuolainen! Imettäessä puolestaan vauva voi hipelöidä korua samalla kun syö. Meillä ainakin tämä monesti rauhoittaa imetyshetkiä, sillä nykyään Luka alkaa välillä olla jo liiankin kiinnostunut kaikesta ympärillä tapahtuvasta. Itselleni myös on huomattavasti mukavampaa, jos vauva puristaa korua sen sijaan, että repisi paitaani tai raapisi rintakehääni. Imetyskoru kuuluu mielestäni sellaisten vauvajuttujen kategoriaan, jota ilmankin kyllä pärjäisi hyvin, mutta josta on kuitenkin paljon iloa ja käytännön hyötyäkin tässä vauva-arjessa. 


Onko imetyskorut teille tuttu juttu? Itse olen jo niin ihastunut koruuni, että harkitsen toisenkin hankkimista vaihtelun vuoksi! 

xoxo Nelli

6 kommenttia

  1. Mä näin netissä virkatun imetyskorun ja päätin tekaista itselleni sellaisen (kuva blogissa). Onhan se vähän kotikutoisen näköinen, tämä sun näyttää kyllä syötävän hyvältä. Tänään testasin ekaa kertaa imetyksen yhteydessä, mutta oli ilmeisesti vähän liian jännittävä, kun unohtui neidiltä sitä hipelöidessä syöminen. :D Mutta kantamisen yhteydessä varmaan toimii hyvin. Täälläkin meinaan on alkanut kaiken mahdollisen kynsiminen (ja apua kun hiukset on kans niin hyvät tarttua!). :]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kans katsellut virkattuja koruja, ja sellainenkin olisi kiva! Omat taidot ei kylläkään riitä :) Hih, aika hauska että teillä reaktio noin päin, että koru haittasikin imetystä :D

      Poista
  2. Oi, ompas tuo kaunis koru. :)
    Mä olen harkinnut, sillä Hugo roikkuu usein mun hiuksissa. :) Bola-korua oon myös pitänyt vielä jonkin verran, mutta kyllä siinä sais olla enemmän palloja joista tarrata kiinni.
    Toisaalta taas on ihanaa kun ei oo sitä korua mistä poika tarraa kiinni, vaan puristaa mua monesti peukalosta kaksin käsin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on sekin kyllä ihanaa <3 Mutta siinä vaiheessa kun vauva ei vain söpösti purista peukaloa, vaan vaikka just raapii, niin koru onkin ihan kätevä :'D

      Poista
  3. Kivan näköinen koru! Itsellä on imetyskorun hankkiminen vielä vähän mietintämyssyn alla, mutta varmaan johonkin suht neutraalin väriseen kallistuisin kanssa ainakin aluksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä suosittelen! ;) Neutraalin itsekin halusin ainakin nyt, kun koruja on vain yksi. Jos toisen hankin niin siinä voisikin sitten olla vähän väriäkin :)

      Poista

© Kochanie • Theme by Maira G.