Vauvatreffit

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Meidän viikonloppu on sujunut aika leppoisasti. Vauva on ollut ihanan hyväntuulinen ja aurinko lämmittänyt niin kehoa kuin mieltäkin. Eilen sain muutaman ystäväni Helsingistä kylään ja se kyllä piristi mukavasti tätä meidän arkea! Näitä tyttöjä olin viimeksi nähnyt huhtikuun lopulla ennen Tampereelle muuttoa, mutta oli kiva huomata, ettei se välimatka sinänsä muuta mitään. Ja yhtäkkiä tuntuikin, ettei siitä viime näkemisestä nyt niin pitkä aika ollutkaan.

Aina välillä olen kuitenkin miettinyt, että raskaus ja lapsen saaminen on jonkin verran vaikuttanut ystävyyssuhteisiini - niin hyvässä kuin pahassa. Onneksi suurin osa ystävistä on ottanut vauvauutiset hyvin vastaan ja ovat iloisia puolestani, eikä se vauvan saaminen ole muuttanut mitään, vaikka vanhoissa kaveripiireissäni ei juuri muita samassa elämäntilanteessa olevia olekaan. Ikävimpiä taas on olleet ne muutamat tapaukset, joissa ollaan vähän niin kuin poistuttu takavasemmalle vauvauutisten jälkeen. Tuntuu surulliselta, että joitakin läheisinä pitämiäni ystäviäni ei oikein kiinnostanut raskauteni tai että minun on ehkä luultu muuttuvan ihmisenä vain sen takia, että saan vauvan. Itse taas ajattelen olevani se ihan sama tyttö kuin aina ennenkin, vaikka elämässäni onkin nyt uusi maailman tärkein pikkutyyppi. 


Mutta sitten vauvan saaminen on myös tuonut elämääni monta uutta ihanaa ystävyyttä ja tuttavuutta. Tampereelle muuttaessani pelkäsin hieman, että jos jäänkin yksin vauvan kanssa, kun en tunne täältä oikein ketään äiti-ihmisiä. Onneksi se pelko oli turhaa! Jotenkin vauvan kanssa onkin ollut paljon helpompi tutustua uusiin ihmisiin, kun on ainakin yksi yhdistävä tekijä. Tietenkään ei äitikavereidenkaan kanssa koko ajan pelkästään vauvoista puhuta, mutta on kiva, että on myös joku, jolle voi avautua vaikka niistä rintaraivareista tai mistä tahansa muusta vauva-arkeen liittyvästä.


Uusien tuttavuuksien lisäksi vauva on myös tuonut takaisin elämääni ihmisiä vuosienkin takaa. Nyt perjantaina olimme Lukan kanssa kylässä erään vanhan työkaverini luona. Tunnen Annikan ensimmäisestä oikeasta työpaikastani, jossa olin töissä vuosina 2008-2009. Sen koommin ei ollakaan toisiamme nähty, mutta nyt kun saimme vauvat viikon erotuksella toisistaan, päätimme sopia treffit. Jotenkin hauska miettiä, miten elämä on meitäkin sen työpaikan jälkeen kuljettanut vaikka mihin eri suuntiin, mutta tässä sitä taas ollaan, samoissa elämäntilanteissa, samanikäisine vauvoinemme. Ihan kauheasti ei nämä meidän pikkuiset vielä toisistaan kai ymmärtäneet, mutta luulisin, että he saavat vielä hyvät leikkikaverit toisistaan! 

xoxo Nelli

4 kommenttia

  1. Aww miten suloiset pikkuiset!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! <3 Lollailin just eilen niille meijän kuville lauantailta, varsinkin sille sun hienolle muokkaukselle mun naamasta... :'D Onneks sentään Luka on kuvauksellinen ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mun mielestä se ois just hyvä profiilikuvaksi!

      Poista

Seuraa meitä instagramissa!

© Kochanie. Design by Fearne.