Rauha


Perjantaina noin kello kuusitoista neljäkymmentäviisi meidän ulko-ovi painautui haikeudella kiinni ja minä hengähdin syvään. Ensimmäistä kertaa melkein kahteen viikkoon. Huh, vihdoin kotona on taas hiljaista ja oma rauha! Kaksitoista päivää on pitkä aika kestitä ketä tahansa, mutta erityisen pitkä se on silloin, kun vieraina ovat appivanhemmat ja kotona pieni vauva. Älkää käsittäkö väärin - minun appivanhempani ovat todella mukavia ja sydämellisiä ihmisiä, ja heitä on aina ihana nähdä, mutta liika on silti liikaa. Tulinkin nyt siihen tulokseen, että tämän ikäisen vauvan kanssa sopiva vierailuaika olisi korkeintaan pari päivää! Pienen vauvan kanssa muutenkin kaikki on vielä aika uutta, eikä siihen silloin kaipaa koko ajan ylimääräisiä ihmisiä ympärille. Olikin aika mukavaa saada sitten viettää pitkästä aikaa ilta vauvan kanssa kotona ihan kahdestaan, kun vieraat olivat lähteneet ja Kamilkin oli töissä. Vain me kaksi sohvalla sylikkäin makoillen. Ulkona varkain hämärtyvä taivas ja ihana mieltä rauhoittava hiljaisuus - sen rikkoi vain vauvan rauhallinen, tasainen tuhina kainalossani. Ei tarvinnut sanoa mitään eikä kuunnella ketään. Täydellinen hetki. 



Olen ennenkin, aina Puolassa käydessäni, huomannut miten oma suomalaisuuteni puskee esille varsinkin puolalaisten seurassa ollessa. He kun ovat äänekkäitä, todellisia all over the place - ihmisiä. Tulee huomanneeksi kuinka Suomessa kaikki on niin rauhallista ja hillittyä kun vertaa Puolaan, joka on täynnä väriä ja ääntä. Hassua kyllä, se on yksi niistä syistä miksi rakastan Puolaa, vaikka olenkin itse sellainen, että kaipaan välillä sitäkin kun saa olla hiljaa ja yksin. Minulla on oltava myös sitä omaa tilaa ja yksityisyyttä, tai tulen hulluksi. Tämä tuli todellakin taas todettua kantapään kautta näiden kuluneiden parin viikon aikana! Mutta vaikka raskasta olikin, niin kyllä minä silti jo odotan sitä, että päästään tekemään ensimmäinen Puolan-matkamme yhdessä Lukan kanssa. Silloin vauva kyllä taitaa olla liian pieni ymmärtääkseen siitä vielä paljoakaan, mutta joka tapauksessa itselleni on tärkeää, että lapsemme tulee tuntemaan myös puolalaiset juurensa!



Nyt onkin sitten mukavaa päästä takaisin kiinni tähän meidän omaan arkeen, ihan vain meidän pikkuperheen kesken. Eilinen auringonpaiste tuli tähän olotilaan kuin tilauksesta, pitkästä aikaa tuntui oikeasti taas kesältä. Tämän postauksen kuvat ovatkin eiliseltä, kun olimme aamupäivällä pitkällä kävelylenkillä koko perheen voimin. Voi että, tällaista olinkin ikävöinyt! Päällä ikivanha kukkamekko eikä kiirettä mihinkään, vaunuissa tyytyväisenä nukkuva vauva. Kunpa nyt ei taas ihan koko aikaa vain sataisi, ja saataisiin vielä nauttia useammastakin tällaisesta päivästä loppukesän aikana. Ihanaa sunnuntaita kaikille! 

xoxo Nelli

8 kommenttia

  1. Tosi kaunis mekko! Mistä se on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, tää ehkä 5 vuotta vanha mekko Gina Tricotista :')

      Poista
  2. Sitä hiljaisuutta alkaa kyllä kummasti kaipaamaan kun mekin oltiin viime viikonloppuna J:n sukulaisten mökillä niin meitä oli pe-su 31 henkeä ja kolme koiraa siellä paikanpäällä! Kyllä oma pää vaati välillä mennä hiljaiseen järven rantaan rauhoittumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, 31! :o Varmasti otti koville välillä. Onneksi löytyi piilopaikka järven rannalta, mä kun en täällä kotona päässyt appivanhempia oikein muualle pakoon kuin imettäessäni makuuhuoneeseen!

      Poista
  3. Huh hulinaa on varmaan riittänyt. :) Hiljaisuus tuntuu nyt varmasti mukavalta. :)

    VastaaPoista
  4. Olen samaa mieltä vierailuaikojen suhteen. Pienen vauvan kanssa arki voi olla muutenkin vaikeaa ja vaikka kuinka olisi rakkaita ihmisiä lähellä, niin ei siinä tule niin levättyä kun haluaa seurustella ja olla kuitenkin läsnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta :) Kyllä toivoisi vieraidenkin ymmärtävän, ettei pienen vauvan kanssa oikein jaksa.

      Poista

© Kochanie • Theme by Maira G.