Pojan nimiäisvaatteet

Meidän vauvan nimeä juhlitaan nyt tulevana sunnuntaina. Kaikki on taas jäänyt vähän viime tippaan, ja juuri nyt hieman mietityttääkin, että saadaankohan tässä edes mitään juhlia aikaiseksi! Kaikki valmistelut menua, koristeluja ja ohjelmaa myöten ovat vielä aivan puolitiessään - tai oikeastaan olemassa vasta hataralla ajatuksen tasolla. No mutta, onhan tässä vielä runsaat neljä päivää aikaa saada jotain aikaan, eli nyt sitten vain supervaihde päälle... Onneksi juhlien on tarkoituskin olla rennot ja pienimuotoiset, ja lisäksi apujoukkojakin on saatavilla, joten eiköhän pieni päivänsankari vielä saa arvoisensa juhlat! 
Yksi asia on sentään jo saatu hoidettua pois alta, nimittäin juhlakalulle löydettiin viime viikolla nimiäisvaatteet. Eikä ollut muuten ihan helppo homma! Tyttövauvoille löytyisi kyllä toinen toistaan suloisempia mekkoja, mutta pikkupoikien juhlavaatteiden valikoima on huomattavasti suppeampi. Siis ainakin, jos haluaa pukea vauvansa vauvaksi eikä miniaikuiseksi. Siksi kaikenlaiset pikkufrakit ja liivit oli meille ehdoton no-no. Kuitenkin juhlavaatteet saisivat olla hieman perusbodyja siistimmät - mutta myös sellaiset, joita voisi käyttää vielä muulloinkin kuin yhden kerran juhlissa. (Siis, mikäli tyyppi niihin vielä hetken päästäkin mahtuu... Miksi vauvat kasvavat niin kamalan nopeasti!). Nämä kriteerit mielessä suuntasimme sitten babyn kanssa Ideaparkiin ostoksille. Vauva selviytyi ensimmäisestä varsinaisesta shoppailureissustaan varsin mallikkaasti, ja löytyihän se asukin sieltä onneksi!

Kiertelimme läpi aika monet liikkeet, mutta lopulta asu löytyi sieltä mistä arvelinkin eli KappAhlista. Olen kovasti ihastunut näihin Newbie-malliston vaatteisiin. Vaatteet ovat valmistettu 100-prosenttisesta luomupuuvillasta ja tuntuvat ihanan pehmoisilta. Tuoltakin reissulta olisi voinut tarttua mukaan vaikka mitä ihanaa pienelle, mutta sain nyt kuitenkin hillittyä itseni, ja kassalle kiikutettiin vain ne, mitä tultiin hakemaankin. Juhla-asuksi valitsimme valkoisen siistin bodyn sekä söpöt pikkufarkut - yksinkertainen, mutta tilaisuuteen oikein hyvin sopiva setti mielestäni! Ja näitä tosiaan voi aivan hyvin käyttää vielä muissakin merkeissä eikä vain yhden kerran juhlissa. 

Nyt kun babyn vaatekriisi on saatu ratkaistua, niin äiti voikin sitten alkaa ahdistua oman vaatekaappinsa äärellä. Mitähän kummaa sitä itselleen keksisi päälle, kun toiseen shoppailureissuun tuskin on enää aikaa ennen sunnuntaita? Onneksi kaapissa on aika monta mekkoa, johon en raskausaikana mahtunut, joten ehkä ne nyt monen kuukauden tauon jälkeen tuntuvatkin taas melkein kuin uusilta...

Minkälaisia juhlavaatteita teidän poikavauvoilla on ollut? 

xoxo Nelli

12 kommenttia

  1. Ihanat vaatteet löysit! <3 Newbie on kyllä ihana mallisto, tykkään tosi paljon itsekin niistä :) Meillä oli sellainen kertakäyttöinen juhlasetti, harmaat housut ja liivi, valkea body ja rusetti :) Pojalle on minunkin mielestä paljon hankalampi löytää ylipäänsä vaatteita, monet on tosi tylsiä verrattuna tyttöjen puolen valikoimiin, ainakin ketjuliikkeissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! <3 Mä toivon, että tämä ei jäisi ihan yhden kerran asuksi, mutta tällä hetkellä tuntuu, että tuo pieni kasvaa niin hirmuisen hurjaa vauhtia, että saa nähdä...

      Joo, pojille tuntuu olevan kyllä paljon suppeampi valikoima kivoja vaatteita!

      Poista
  2. Meillä oli pikkujätkällä ristiäisissään valkoinen kaulusbody, mustat kollarihousut ja pikkurusetti. Body ja rusetti olikin käytössä tasan sen yhden kerran :D Hyvältä näyttää asu!

    VastaaPoista
  3. Noi newbien vaatteet on aivan ihania ja suloiset vaatteet olet löytänyt. :) Pojille on vaikeampi löytää vaatetta, musta tytöille löytyy niin paljon enemmän kaikkea kivaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Niin ihanan pehmeitä että tekisi mieli pukeutua niihin itsekin :'D

      Poista
  4. Ihana asu <3 Mäkin suosin paljon tuota Newbietä pojan ollessa vauva, ne oli jotenkin niin ihanan pehmeitä ja suloisia pikkuvaatteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! <3 Mun mielestä tähän mennessä kivoimpia vauvanvaatteita mitä perusliikkeistä löytyy :)

      Poista
  5. Voi ihana asu:) Newbie on ihan huippu, meillä on ollut niitä paljon! Hinta-laatu suhde kohdallaan, söpöt kuosit ja värit. Vähän muutakin kun perus pinkkiä ja vaaleensinistä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Mä en hirveästi osta vauvanvaatteita uusina vaan suosin käytettyjä, mutta näitä Newbieitä vois kyllä hommata kaapit täyteen :'D

      Poista

© Kochanie • Theme by Maira G.