Milloin mamma bloggaa?

  • 8 kommenttia
  • perjantai 31. heinäkuuta 2015


Aina joskus joku ihmettelee, miten ehdin päivittää blogia, vaikka kotona on pieni vauva. Ja totuushan onkin se, että en minä täällä päivisin koneen ääressä istu. Yleensä silloin, kun vauva nukkuu päiväunia omassa sängyssään (eikä siis äidin sylissä, joka toisinaan on ainoa paikka, mikä hänelle kelpaa) on mielessä miljoona muutakin tehtävää asiaa, eikä silloin läppärin avaaminen ole kovin korkealla prioriteetti-listalla. Ja vaikka kaikki kotityöt ja muut Tärkeät Asiat olisikin jo tehty, niin usein pienen vapaahetken koittaessa sitä saattaa haluta vaikka vain levätä. Tai syödä. Tai pestä vihdoin ne hampaat, kun aamulla ei taaskaan ollut aikaa... Joten missä välissä mamma tässä sitten ehtii bloggaamaan?

Kun aloitin tämän postauksen kirjoittamisen tänään, oli kello suurin piirtein kolme yöllä. En todellakaan ollut valvonut niin myöhään, vaan Luka yleensä heräilee aina kolmen aikoihin ensimmäiselle yösyötölleen. En ole oikein koskaan oppinut imettämään kyljellä maaten niin, että voisin siinä jatkaa uniani - tai ylipäänsä nukkumaan imettäessäni, oli asento mikä hyvänsä. Aika usein nappaankin yöpöydältäni iPadin ja kirjoittelen postauksia samalla kun vauva syö, kun nyt joka tapauksessa hereillä olen. Olenkin huomannut, että monesti öisin pystyn hyvin keskittyä kirjoittamiseen, kun on hiljaista eikä ympärillä mitään häiriötekijöitä. Yleensä olen myös miettinyt postausaiheita etukäteen, joten yöllä ei varsinaisesti tarvitse alkaa ideoida, vaan tiedän jo valmiiksi suurin piirtein, mitä aion kirjoittaa. Vauva syö öisin noin puolesta tunnista tuntiin, ja kyllä siinä aina muutaman lauseen saa kirjoitettua - jos ei nyt koko tekstiä, niin ainakin postauksen hyvään alkuun.

Tietenkään en ihan joka yö ole niin virkeänä, että jaksaisin miettiä mitään blogiin liittyvääkään. Saatikaan, että pystyisin edes tuottaa blogikelpoista ja ymmärrettävää tekstiä... Aivan yhtä usein yösyötöt kuluvat myös vain pilkkien tai tyhjyyteen tuijottaen. Mutta joka tapauksessa imetyshetket, erityisesti päivisin, ovat useimmiten niitä tilanteita, kun blogiani päivitän. Tabletilla on helppo naputella tekstiä samalla kun syöttää vauvaa. Olisin muutenkin imetyksen ajan jumissa sohvalla, joten aivan yhtä hyvin voin käyttää tuon hetken hyödyksi sen sijaan, että pistäisin joka kerta netflixin pyörimään tai selaisin facebookia. Koska oma läppärini on tällä hetkellä huollossa, muokkaan myös blogiin tulevat kuvat iPadilla, ja myöhemmin vain laitan postauksen nopeasti kasaan Kamilin tietokoneella. Tähän loppusilaukseen menee yleensä ehkä kymmenen minuuttia, joten vauvan päiväunihetkiä ei tarvitse tuhlata koneella istumiseen! Ja koska vauva nukkuu tällä hetkellä päivisin vielä hyvin vaihtelevasti - toisinaan useamman tunnin ja toisinaan vain viisi minuuttia - niin tuntuu muutenkin mielekkäämmältä kirjoittaa silloin, kun tiedän saavani keskittyä siihen yleensä ainakin sen puoli tuntia kerrallaan. Ehkäpä sitten, kun Luka hieman kasvaa, niin kirjoittamisellekin löytyy toisenlaiset rutiinit, mutta juuri nyt meillä homma toimii hyvin näin! Mites muilla? 

xoxo Nelli
8 kommenttia

Paluu arkeen

  • 12 kommenttia
  • keskiviikko 29. heinäkuuta 2015


Ollaan tänään vietetty Lukan kanssa pitkästä aikaa kunnon äiti ja poika - päivää. Kamilin vanhemmat tosiaan lähtivät pitkältä visiitiltään meiltä perjantaina, ja sen jälkeen saimme nauttia koko perheen voimin kolmesta ihanasta yhteisestä päivästä, kun Kamililla oli siis kolme vapaapäivää putkeen. Oli ihan lomafiilis, kun sääkin suosi ja tehtiin kaikkea kivaa yhdessä! Tänään tulikin sitten taas kunnolla paluu arkeen, kun Kamil lähti 12 tunniksi töihin, ja me jäimme Lukan kanssa kahdestaan kotiin. Toisaalta on mukavaa, että Kamil tekee töitä yleensä vain kolmena tai neljänä päivänä viikossa, mutta kääntöpuolena on se, että työpäivät ovatkin silloin usein pitkiä - jopa tällaisia 12-tuntisia kuten tänään. Välillä päivät menevät kyllä leppoisasti kahdestaankin, välillä taas tunnit eivät meinaa kulua millään, ja sitä vain vilkuilee kelloa ja odottaa toista kotiin. 

Tänään meillä kuitenkin oli sellainen mukava päivä! Ystäväni juuri kysyi, mitä oikein teen päivisin kotona vauvan kanssa yksin ollessani, mutta eihän näin pienen kanssa vielä mitään kovin kummallista yleensä tehdä. Muutenkin päivät ovat aika vaihtelevia, joskus ollaan vain koko päivä kotona, joskus taas on enemmänkin kaikkea puuhaa. Koskaan ei voi ihan täysin tietää miten päivä tulee kulumaan, sillä aika pitkältihän vauvan ehdoilla tässä mennään! Nukkumisten ja syömisten suhteen kun ei vielä ole mitään kunnon rytmiä olemassa. Tästä oli tarkoitus tulla sellainen päivä kuvina - postaus, mutta tietysti olin unohtanut ladata kameran akun... No, ensi kerralla sitten kuvien kanssa! 


Kamilin työt alkoivat kello 12, ja lyhyen työmatkan vuoksi hän lähti kotoa pyörällä vain varttia ennen työpäivän alkua. Luka olikin sopivasti samoihin aikoihin nälkäinen, joten isin lähdettyä me siirryimme sohvalle syöttöpuuhiin. Vauva tissille ja Netflix auki! Vihdoin sain aloitettua Orange Is The New Blackin kolmannen kauden, ja olen siitä todella innoissani. Nyt ehdin katsoa yhden jakson imetyksen lomassa; sitten Luka nukahtikin ja tein hänelle sohvalle turvallisen pesän päiväunien ajaksi. Lukan nukkuessa sain tehtyä hieman kotitöitä ja lueskeltua blogeja. 

Lukan vielä nukkuessa äitini piipahti meillä käymässä. Mukanaan hän toi itselleen tarpeettoman pyykkitelineen, jolle meillä kylläkin on nyt käyttöä, kun kummasti tuota pyykkiä nykyään vaan kertyy... Eikä meidän kaksi telinettä näköjään enää riitä mihinkään. Hetken kuluttua Lukakin heräili nokosiltaan, ja pian äitini innokkaan mummin roolissaan ryhtyi vaipanvaihtopuuhiin. Itsekin sain sitten syötyä lounaani rauhassa pöydän ääressä istuessa, kun äitini seurusteli vauvan kanssa. Syötyäni olikin vuorostaan Lukalla nälkä, joten taas imettämään ja samalla äitinikin lähti kotiinsa. Imetyksen lomassa selailin hetken blogeja iPadilla, kunnes laitoin taas netflixin pyörimään...


Ulkona oli ihana ilma, joten Lukan syötyä, puoli neljän maissa, pistin pojan vaunuihin ja koiran hihnaan, ja lähdimme kävelylle. Ulkoilimme tunnin verran, kunnes oli palattava kotiin, sillä pari ystävääni oli tulossa vierailulle. Luka onneksi jatkoi uniaan vaunuissa vielä sisälläkin, joten ehdin laittaa hieman paikkoja kuntoon ennen vieraiden saapumista. Ystäväni viipyivät meillä muutaman tunnin, kunnes Luka heräsi nälkäisenä ja päätti haluta ruokaa HETI. Niinpä ryhdyimme syömispuuhiin ja ystävätkin lähtivät siinä samalla. Oli kyllä mukava saada hieman seuraa, niin päivääkään ei tuntunut ihan niin pitkältä! 

Syönnin jälkeen Luka oli varsin hyväntuulinen, joten sain nauttia nauravaisen vauvan seurasta. On aika ihanaa, kun viime aikoina Luka on alkanut hymyillä ja seurustella paljon aiempaa enemmän. Hän myös viihtyi mukavasti Tripp Trappin "sitterissään" sen aikaa, että siinä kahdeksan maissa sain syötyä päivällistä (eli pakkasesta otettua kaalilaatikkoa...) ja juotua kupin teetä. Sitten vauvan silmät alkoivat painua kiinni sen verran, että ajattelin lähteä taas pienelle kävelylle, sillä koirankin piti päästä ulos. Kovin kauaa emme ulkona ehtineetkään olla, kun alkoi sataa eikä meillä tietenkään ollut sateeseen sopivia varustuksia mukana. Siispä u-käännös ja äkkiä takaisin kotiin! 


Loppuilta kului aika saman kaavan mukaan kuin yleensäkin. Usein iltaisin vauva on nimittäin hieman itkuinen ja haluaa tankata maitoa pitkän kaavan mukaan. Kymmenen maissa aloitimme iltapuuhat ja vaihdoin vauvalle pyjaman päälle. Hieman ennen yhtätoista Luka viimein nukahti syliini ja sain varovasti siirrettyä hänet omaan kehtoonsa nukkumaan. Sitten pääsin vihdoin koneelle vimeistelemään tätä postausta - tekstin olin kirjoittanut iPadilla lähes valmiiksi illalla imettäessä. Juuri nyt kello on puoli kaksitoista, ja Kamilkin tuli aivan hetki sitten vihdoin kotiin! Ajatuksenani oli kyllä mennä ajoissa nukkumaan, sillä huomenna meillä on neuvolalääkäri heti aamuyhdeksältä, mutta näinhän se taas vain venähti... Mutta tällainen päivä meillä pääpiirteissään tänään oli, kiinnostaisiko teitä lukea useamminkin tällaisia postauksia - tosin niiden varsinaisten päivään liittyvien kuvien kanssa?

xoxo Nelli
12 kommenttia

Koira + vauva = ♥

  • 4 kommenttia
  • tiistai 28. heinäkuuta 2015

Mietin ennen vauvan syntymää aika paljon sitä, miten meidän Lalka-koira tulisi ottamaan uuden perheenjäsenemme vastaan, ja aiheesta kirjoittelinkin myös täällä blogin puolella toukokuussa. Kyseessä on kuitenkin vielä suhteellisen riehakas nuori koira, joka oli tottunut olemaan meidän ainoa vauva ja joka toisinaan oli mustasukkainen meidän entiselle kissallekin. Kissaa ei olisi Lalkan nähden saanut ottaa syliin, tai muuten alkoi teatraalinen itku ja ympärillä pomppiminen. Senpä vuoksi Lalkan suhtautuminen vauvaan hieman jännitti etukäteen, vaikka se muuten todella kiltti koira onkin. Koskaan ei kuitenkaan voi olla aivan varma, miten eläin uudessa tilanteessa käyttäytyy. Vaikka toisinaan vähän tuntui siltäkin, että ehkä Lalka osasi jo aavistaa jotakin minun ollessa raskaana - aina välillä nimittäin todella vaikutti siltä, kuin koira olisi jotenkin aistinut, että mahassani kasvaa jotain kallisarvoista!

Ennen kuin Luka pääsi kotiin, toimme Lalkalle nuuskittavaksi tämän pienen tyynyliinan. En tiedä, kuinka paljon Lalka siitä ymmärsi, mutta eiköhän siitä jotain tuoksua kuitenkin koiran tarkkaan kuonoon tarttunut. Kun sitten Luka vihdoin tuotiin kotiin, niin ensimmäisen päivän Lalka tuntui olevan vauvasta kovin ihmeissään, eikä oikein näyttänyt ymmärtävän, että mikä juttu se tämä on. Se suhtautui tulokkaaseen suurella uteliaisuudella ja hämmennyksellä, ja me annoimme sen nuuhkia varovasti kehtoa Lukan nukkuessa siellä. Ensimmäisenä päivänä emme kuitenkaan antaneet Lalkan tehdä kovin läheistä tuttavuutta vauvaan, vaan se sai tarkkailla tilannetta rauhallisesti etäämmältä. Ensimmäiset päivät nukuttiin makuuhuoneen ovi kiinni, varmuuden vuoksi.


Suurta hämmennystä kesti yllättäen vain yhden päivän. Tuntui, että nukuttuaan yön yli, oli Lalka hyväksynyt uuden pikkuihmisen jo täydellisesti osaksi laumaansa. Kutsummekin Lukaa Lalkan pikkuveljeksi. Lalka suhtautuu vauvaan liikuttavan suojelevasti - se vaikuttaa huolestuneelta, kun Luka itkee, ja istuu kehdon vieressä vahtimassa vauvan unta. Kerran Lalka on myös ärähtänyt äitini koiralle, joka Lalkan mielestä oli menossa liian lähelle Lukan vaunuja! Kuitenkin tästä suojeluhalustaan huolimatta se jotenkin vaikuttaa ymmärtäneen, että itse vauvaan ei saa koskea, vaan pitää tähän kohteliaasti pientä etäisyyttä. Joskus esimerkiksi imettäessäni tulee Lalka nuuhkaisemaan vauvan varpaita, mutta yleisesti ottaen se on vauvan seurassa hyvin rauhallinen eikä yritä ilman lupaa koskea tähän tai tulla liian lähelle. Muutenkin tuntuu, että Lalka on vauvan tulon myötä rauhoittunut ihan älyttömästi. Toki se edelleen saa välillä tyypillisiä hepulikohtauksiaan ja on aina valmis leikkimään ja touhuamaan, mutta muuten kyllä tuntuu siltä, kuin koira olisi saanut ainakin viisi vuotta lisää ikää mittariin. Meidän pennusta kasvoi kertaheitolla aikuinen!


Yllättävän hyvin meillä siis on mennyt, en olisi uskonut, että näin helposti kaikki sujuisi! Toki olemme edelleen varovaisia, koska vauva on niin pieni ja eläin kuitenkin aina eläin. Joka tapauksessa on todella huojentavaa ja positiivista, miten ihanasti koira vauvaan on alusta alkaen suhtautunut! Täytyy vain yrittää muistaa antaa koirallekin paljon huomiota ja touhuta senkin kanssa, vaikka vauva nyt paljon aikaamme viekin. En malta odottaa, kunhan Lukakin vähän kasvaa ja näistä kahdesta tulee kunnolla kaverukset! Miten teillä lemmikit ovat suhtautuneet uusiin perheenjäseniin?

xoxo Nelli
4 kommenttia

Kahvihullun tunnustukset, eli vinkki parhaaseen pikakahviin

  • 2 kommenttia
  • maanantai 27. heinäkuuta 2015

Ja pahimpia on aa-a-aa-a-aamut, joiden päättymistä ei näy... Tämä Maija Vilkkumaan biisi (tai vaihtoehtoisesti se Stellan kappale, jossa lauletaan että toiset päivät aamut ovat parempia kuin toiset kyllä sen ymmärrät...) soi usein päässäni sellaisina tiettyinä erityisen vaikeina aamuina kun tuntuu, että mikään ei oikein luista. Vaikka nykyään harvemmin tulee noustua aivan totaalisen väärällä jalalla (onhan minulla maailman suloisin herätyskello!), niin kyllä jotkut aamut silti vain ovat sellaisia, ettei päivä oikein tahdo lähteä millään käyntiin. Tuntuvat aivan maanantailta, vaikka eihän kotiäitinä juuri viikonpäivillä enää edes ole merkitystä. Usein noihin aamuihin kuuluu vielä aavistuksen tyytymätön vauva, joka ei todellakaan halua nukkua äidin aamupalahetken aikana eikä myöskään kelpuuta hengailupaikakseen mitään muuta kuin äidin sylin. Sellaisina aamuina minulla on usein ystävä nimeltä Pikakahvi. (Tai oli, sillä nyt olen vajaan viikon kokeillut elämää kokonaan ilman kahvia, ruisleipää ja muita ylellisyyksistä, toivoen, että se hieman helpottaisi vauvamme vatsavaivoja.) Ja ajattelin, että tämä sopisi hyvin vinkiksi muillekin, tällaisena sateisena maanantaiaamuna.


Ihan ensiksi haluan todeta, että minä rakastan hyvää kahvia. Olin pitkään sitä mieltä, että pikakahvi on, noh, sieltä jostain enkä koskisi moiseen moskaan pitkällä tikullakaan. Olin viime kesänä kielikurssilla Puolassa eikä siellä meidän hostellissa ollut ollenkaan tarjolla oikeaa kahvia, joten niin vain oli minunkin, muutaman päivän vastaan taisteltuani, antauduttava pikakahvin armoille. En tiedä, johtuiko silloisesta pahasta kahvinhimostani, mutta yhtäkkiä se ei maistunutkaan lainkaan hullummalta, ja pian huomasin olevani koukussa. Pikakahviin. Ja Suomeen palattuani olikin pakko suunnata heti kahvikaupoille...



Ja kyllä, edelleenkin rakastan hyvää kahvia. Mikään ei voita vastajauhetun kahvin tuoksua, ja useimmiten me kotona nautimme kahvimme AeroPressillä valmistettuna, mutta pikakahville on yhä aikansa ja paikkansa (vaikka en enää sentään niin koukussa olekaan, kuin silloin Puolassa ollessani). Yleensä varsinkin yksinollessani valitsen mielelläni kahvinkeittopuuhien sijaan sen hieman helpomman ja nopeamman vaihtoehdon. Tuota alussa mainitsemaani Stellan biisiä voisin muokata niin, että toiset kahvit ovat parempia kuin toiset, ja ainakin pikakahveissa sellaiset löytyvät mielestäni Clipperin valikoimista. Aika pitkään meillä juotiin kyseisen merkin Super Special Organic Coffee - nimistä luomupikakahvia, kunnes löysin tämän ihanalla purkilla varustetun yksilön. Nykyään aamupalapöytää piristää siis Organic Latin American Instant Coffee, joka on luomua ja reilun kaupan tuotantoa sekin. Maku on todella hyvä: vahva, mutta pehmeä ja täyteläinen, eikä lainkaan kitkerä. Aivan kelpo korvike oikealle kahville! Tästä on ilmeisesti olemassa myös kofeiiniton versio, joka voisikin sopia imettäjälle paremmin. Pitäisiköhän kokeilla? Olen nyt imettäessäni juonut korkeintaan yhden kupin kahvia päivässä, mutta tällä hetkellä tosiaan koitan totaalikieltäytymistä, ja koville ottaa välillä! Mutta entäs muut, juodaanko siellä ruutujen toisella puolella koskaan pikakahveja? Tai juotko ylipäänsä ollenkaan kahvia raskauden/imetyksen aikana? 

(Kyseistä kahvia myy esimerkiksi Ruohonjuuri vajaan kymmenen euron hintaan.)

xoxo Nelli
2 kommenttia

Rauha

  • 8 kommenttia
  • sunnuntai 26. heinäkuuta 2015


Perjantaina noin kello kuusitoista neljäkymmentäviisi meidän ulko-ovi painautui haikeudella kiinni ja minä hengähdin syvään. Ensimmäistä kertaa melkein kahteen viikkoon. Huh, vihdoin kotona on taas hiljaista ja oma rauha! Kaksitoista päivää on pitkä aika kestitä ketä tahansa, mutta erityisen pitkä se on silloin, kun vieraina ovat appivanhemmat ja kotona pieni vauva. Älkää käsittäkö väärin - minun appivanhempani ovat todella mukavia ja sydämellisiä ihmisiä, ja heitä on aina ihana nähdä, mutta liika on silti liikaa. Tulinkin nyt siihen tulokseen, että tämän ikäisen vauvan kanssa sopiva vierailuaika olisi korkeintaan pari päivää! Pienen vauvan kanssa muutenkin kaikki on vielä aika uutta, eikä siihen silloin kaipaa koko ajan ylimääräisiä ihmisiä ympärille. Olikin aika mukavaa saada sitten viettää pitkästä aikaa ilta vauvan kanssa kotona ihan kahdestaan, kun vieraat olivat lähteneet ja Kamilkin oli töissä. Vain me kaksi sohvalla sylikkäin makoillen. Ulkona varkain hämärtyvä taivas ja ihana mieltä rauhoittava hiljaisuus - sen rikkoi vain vauvan rauhallinen, tasainen tuhina kainalossani. Ei tarvinnut sanoa mitään eikä kuunnella ketään. Täydellinen hetki. 



Olen ennenkin, aina Puolassa käydessäni, huomannut miten oma suomalaisuuteni puskee esille varsinkin puolalaisten seurassa ollessa. He kun ovat äänekkäitä, todellisia all over the place - ihmisiä. Tulee huomanneeksi kuinka Suomessa kaikki on niin rauhallista ja hillittyä kun vertaa Puolaan, joka on täynnä väriä ja ääntä. Hassua kyllä, se on yksi niistä syistä miksi rakastan Puolaa, vaikka olenkin itse sellainen, että kaipaan välillä sitäkin kun saa olla hiljaa ja yksin. Minulla on oltava myös sitä omaa tilaa ja yksityisyyttä, tai tulen hulluksi. Tämä tuli todellakin taas todettua kantapään kautta näiden kuluneiden parin viikon aikana! Mutta vaikka raskasta olikin, niin kyllä minä silti jo odotan sitä, että päästään tekemään ensimmäinen Puolan-matkamme yhdessä Lukan kanssa. Silloin vauva kyllä taitaa olla liian pieni ymmärtääkseen siitä vielä paljoakaan, mutta joka tapauksessa itselleni on tärkeää, että lapsemme tulee tuntemaan myös puolalaiset juurensa!



Nyt onkin sitten mukavaa päästä takaisin kiinni tähän meidän omaan arkeen, ihan vain meidän pikkuperheen kesken. Eilinen auringonpaiste tuli tähän olotilaan kuin tilauksesta, pitkästä aikaa tuntui oikeasti taas kesältä. Tämän postauksen kuvat ovatkin eiliseltä, kun olimme aamupäivällä pitkällä kävelylenkillä koko perheen voimin. Voi että, tällaista olinkin ikävöinyt! Päällä ikivanha kukkamekko eikä kiirettä mihinkään, vaunuissa tyytyväisenä nukkuva vauva. Kunpa nyt ei taas ihan koko aikaa vain sataisi, ja saataisiin vielä nauttia useammastakin tällaisesta päivästä loppukesän aikana. Ihanaa sunnuntaita kaikille! 

xoxo Nelli
8 kommenttia

Muumilaakson vauvakirja

  • 6 kommenttia
  • perjantai 24. heinäkuuta 2015


Yksi Lukan saamista nimiäislahjoista oli ihana Muumilaakson vauvakirja. Meiltähän löytyi jo yksi vauvakirja ennestään, mutta totesin näiden kahden kirjan olevan niin erilaiset, että ihan hyvin voidaan täytellä molempia! Kirjoittelin maaliskuussa tuosta englanninkielisestä Baby Book - nimisestä vauvakirjasta, jonka olimme tulevalle lapsellemme jo hyvissä ajoin hankkineet. Jonkin verran olenkin jo päässyt tuota kyseistä kirjaa täyttämään, sillä siitä löytyy aika monta sivua myös odotusajalle ja vauvan ensimmäisille päiville. Pidän edelleen todella paljon kirjan visuaalisesta ilmeestä sekä siitä, että siinä on reilusti tilaa valokuville, mutta sen sijaan siinä on ehkä sittenkin omaan makuuni hieman liian vähän kysymyksiä ja tilaa omille kirjoittelulle. Lisäksi kirja keskittyy vain vauvan ensimmäiseen vuoteen, ja nyttemmin olen ajatellut, että olisi mukava täyttää kirjaa vielä vähän pidempäänkin. Näitä muutamaa pikkupuutetta paikkaamaan tämä lahjaksi saamamme Muumilaakson vauvakirja onkin mitä mainioin! 


Jo odotusaikana vauvakirjaa valitessa muistan ihastelleeni tämän Muumikirjan ulkonäköä. Jo pelkästään kirjan kansi on minusta aivan ihana, ja sisällä totta kai seikkailee runsaasti Tove Janssonin suloisia hahmoja. Lisäksi sivuilla on paljon hauskoja ja teemoihin sopivia sitaatteja muumikirjoista. Kaltaiselleni Muumi-fanille siis varsin oivallinen valinta! Jotenkin tässä kirjassa visuaalinen toteutus vain on osunut niin täysin nappiin, tai ainakin omaa silmääni todella kovasti se miellyttää.



Muumilaakson vauvakirjassa on täytettävää odotusajasta aina lapsen ensimmäiseen koulupäivään saakka. Täytettävää on siis paljon - tai sanoisinko, että juuri sopivasti. Osaan kysymyksistä riittää lyhyet vastaukset ("rakkain pehmolelusi"), mutta sitten on ilahduttavan paljon myös sellaisia kysymyksiä, joihin saa runoilla omin sanoin vähän enemmänkin ("vanhempien ajatuksia ja mietteitä ensimmäisistä viikoistasi kotona", "muistoja talven riemuista"). Lisäksi melkein joka sivulla on paikka valokuvien liimaamiselle, ja saapa sinne talteen kädenjäljet ja ensimmäiset hiussuortuvatkin. Tämän kirjan ehkä ainoa miinus on se, että sivut ovat aika täysiä, joten mitään omia lippulappusia sinne ei oikein saa mahtumaan, eikä toisaalta kauniita sivuja niillä välttämättä edes raaskisi pilatakaan... 



Kyllä sitä vain huomaa, että niin kuin missä tahansa vauvatarvikkeissa, niin myös näissä vauvakirjoissa on ihan hirveän laaja valikoima! Aikoinaan tuota ensimmäistä kirjaamme etsiessä ainakin tuntui siltä, että sellaista ihan täydellistä kirjaa ei varmaan olekaan, kaikissa on omat hyvät ja huonot puolensa. No nytpä meillä on sitten kaksi kirjaa täytettävänä - minä olen just tällainen näpertelijä, että ainakin näin ensimmäisen lapsen kohdalla vielä riittääkin intoa vaikka kahteenkin kirjaan! Veikkaanpa, että tämä Muumikirja tuleekin olemaan lähinnä oma projektini, Kamilille varmaan riittää, kun täytetään yhdessä tuota englanninkielistä kirjaa... Vieläkö siellä jaksetaan täyttää vauvakirjoja, vai onko tällaiset ihan vanhanaikainen juttu? 

xoxo Nelli
6 kommenttia

Rakkaalleni

  • 10 kommenttia
  • torstai 23. heinäkuuta 2015


Ajattelin eilen ihan muuten vaan napata meistä jonkin kivan kuvan isin työpäivää piristämään. Selfien ottaminen kuusiviikkoisen kanssa ei välttämättä ole niin helppoa kuin kuvittelisi: vauva heiluu ja yleensä äidillä on tyhmä ilme, kun yrittää keskittyä moneen asiaan yhtä aikaa. Kuvia selatessa saa suurimman osan kohdalla painaa saman tien deleteä, mutta sitten aina joskus vastaan tulee yksi, ihan vahingossa täydellisellä ajoituksella napattu otos. Sellainen kuin tämä; hieman tärähtänyt puhelinräpsäisy, jossa vauvakin heiluu ja äidillä on edelleen vähän hassu ilme, mutta silti juuri tämä on se kuva, jonka jätin puhelimeen, vaikka melkein kaikki muut poistinkin. Tämä on se kuva, jota katsoessa tiedän, miltä onni näyttää.

Tätä kuvaa katsoessa ajattelen: kiitos, että saavuit. Kyllä sinua oli odotettukin. Kiitos, että tuot niin paljon iloa meille ja meidän läheisille. Eikä sinun tarvitse edes yrittää tai tehdä mitään, sen kun vain olet, juuri sellainen kuin oletkin. Ja kiitos siitä, että saan olla äitisi - se on parasta maailmassa. Ajatella, että olet ollut täällä vasta niin vähän aikaa, mutta silti olet jo niin kauhean tuttu! Eikö olekin hassua, että ennen syntymääsi en pystynyt kuvittelemaankaan miltä sinä näyttäisit, mutta sitten kun tulit, tiesin heti että juuri tuollainen sinun kuuluikin olla. Täydellinen, kaunis pieni ihminen. 

Kiitos, että olet. Sillä sinä totta tosiaan olet parasta mitä on sattunut - just nyt ja aina. 

xoxo Nelli
10 kommenttia

Nimiäiset

  • 21 kommenttia
  • tiistai 21. heinäkuuta 2015





Nimiäiset on nyt onnellisesti juhlittu ja pienen päivänsankarin nimi julkistettu. Aika hyvin onnistuimmekin pojan nimen pitämään salassa - suurin piirtein sellaiset yhdeksän kuukautta nimittäin! Luka oli ensimmäinen pojan nimi, joka vauvalle keksittiin jo joskus loppuvuodesta, ja niin vain se nimi tuntui heti niin oikealta, että ei muita vaihtoehtoja sitten enää harkittukaan. Nimenarvuuttelu-postauksessa tuli yksi oikea veikkaus (hyvä Eveliina!), itse kun ajattelin, että annoinkohan liiankin helpot vihjeet! Kamilin toinen nimi siis on Łukasz, ja siitä keksin tämän vähän suomalaisemman version, Lukan. Onhan se kai vähän sellainen muotinimi tällä hetkellä, mutta ei se haittaa, kun meidän mielestä se on kaikkein paras nimi meidän vauvalle! Toiseksi nimeksi halusimme puolestaan jotain puolalaista. Aloitimme nimen miettimisen käymällä läpi Kamilin sukulaisia, josko sieltä löytyisi jokin sopiva. Kun Kamil kertoi isoisänsä nimen olleen Franciszek, niin ihastuin siihen heti ja päätös oli tehty! Aika helpolla siis päästiin eikä mitään nimikriisiä ehtinyt syntyä, vaikka ihan aluksi luulinkin, että poikanimen keksiminen tulisi olemaan paljon vaikeampaa.




Juhlat sujuivat todella hyvin, vaikka valmistelut olivatkin jääneet hieman viime tippaan. Halusimme viettää rennot juhlat kotonamme ilman turhaa pönötystä ja virallisia osuuksia. Kakut olivat minun äitini käsialaa ja Kamilin äiti puolestaan oli valmistanut puolalaisia pikkupurtavia. Kukat kerättiin luonnosta ja ohjelma pidettiin minimissä. Kamil piti (suomeksi!) puheen, jossa toivotettiin vieraat tervetulleiksi sekä julkistettiin vauvan nimi ja kummit. Tyyppi oli kolme päivää harjoitellut kirjoittamaansa puhetta, ja hyvinhän se meni pienestä jännityksestä huolimatta! Lisäksi pyysimme vieraita kirjoittamaan lapuille terveisiä, toivotuksia ja elämänohjeita Lukalle, jotka sitten säilöttäisiin vauvakirjan välissä olevassa kirjekuoressa. Hieman vanhempana pojan on sitten kiva lukea hänelle kirjoitettuja viestejä rakkailta ihmisiltä - ainakin äidiltä pääsi jo pieni liikutuksen itku niitä kaikkia ihania juttuja lukiessa! 




Vieraiden lähdettyä loppuilta kuluikin yllä olevan kuvan kaltaisisa raukeissa merkeissä. Taisi vauvan ensimmäiset bileet olla kuitenkin aika jännittävä kokemus pienellekin, vaikka tämä juhlien läpi nukkuikin. Kaiken kaikkiaan juhlat olivat todella mukavat ja nyt on jotenkin vapautunut olo, kun ei tarvitse enää salailla nimeä, vaan Lukasta voidaan puhua kaikille hänen oikealla, omalla nimellään!

xoxo Nelli
21 kommenttia

Tänään sain nimeksi...

  • 14 kommenttia
  • sunnuntai 19. heinäkuuta 2015


Luka Franciszek ♥

xoxo Nelli
14 kommenttia

The husband tag

  • 4 kommenttia
  • perjantai 17. heinäkuuta 2015

Monissa blogeissa on viime aikoina pyörinyt tämä the boyfriend tag - nimellä kulkeva haaste. Siinä siis bloggaajat antavat suunvuoron poikaystävilleen, jotka vastaavat 25 kysymykseen koskien kumppaniaan. Olen tykännyt lukea näitä muiden blogeissa, joten minäkin päätin nyt sitten antaa tämän kysymyslistan Kamilille pähkäiltäväksi! Ajankohta tälle oli ainakin varsin osuva: eilen nimittäin tuli kuluneeksi kolme kuukautta siitä, kun me karattiin naimisiin! Onkin siis hyvä hetki selvittää, kuinka hyvin tyyppi vaimonsa tunteekaan...
Kamil vastasi kysymyksiin englanniksi, mutta en nyt hänen vastauksiaan tähän erikseen suomenna. Perässä omat mahdolliset kommenttini ja kevennyksenä kuvituksena meidän vanhoja (noloja) kuvia arkistojen kätköistä. Noita kuvia katsoessa ei voi kyllä muuta kuin todeta, että ollaanpa me oltu nuoria joskus! Good old times...

1. Jos vaimosi katsoo telkkaria, mikä siellä todennäköisesti pyörii?
She doesn't watch tv. She started to watch friends since beginning while breastfeeding thou.
(En siis varsinaisesti katso telkkaria, koska sieltä ei vain koskaan tule mitään katsottavaa, ainakaan silloin kun tv:n äärelle satun. Mutta seuraan kyllä muutamaa sarjaa netistä/netflixistä, kaikkien aikojen suosikkisarjani on Greyn anatomia.)
2. Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa?
We are in Finland - no dressing. She would eventually go for mayo based dressing.
(Pakko myöntää, että kyllä yleensä laitan kastiketta salaattiini, jos sellaista vain on saatavilla. Me vaan ei ikinä osteta salaatinkastikkeita kotiin, käytetään oliiviöljyä.)
3. Mikä on hänen inhokkiruokansa?
Very very spicy or cold food.
4. Menette ulos illalliselle ja drinkeille, mitä hän tilaa?
Chicken and white wine. Cider or pint of good beer after.
(Kana nyt on aina turvallinen valinta, jos en muuta keksi...)
5. Mikä on hänen kengänkokonsa?
38-39
(Olen saanut aika monet kengät Kamililta lahjaksi, että kyllä se kokokin tuntuu jo olevan aika hyvin hallussa!)


6. Jos hän keräilisi jotakin, mitä se luultavasti olisi?
Bunnies.
(Rakastan pupuja! Tässä tuskin kuitenkaan tarkoitetaan oikeita pupuja, vaan kaikenlaisia pupumaisia asioita.)
7. Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä?
Bread, fruits, natural yogurt
(Ja kaikkia noita syönkin. Voisin varmaan oikeasti elää hedelmillä ja hyvällä leivällä...)
8. Minkälaista musiikkia hän kuuntelee?
Indie.
(Oikeasti kuuntelen kyllä aika laidasta laitaan!)
9. Minkälaisista elokuvista hän pitää?
Lost In Translation is our favorite together, and she really enjoys Wes Anderson - so do I.
10. Minkä väriset silmät hänellä on?
BIG BLUE.


11. Kuka on hänen paras ystävänsä?
Me, obviously?
(Aika poliittisesti korrekti vastaus, sillä eihän ystäviä oikeasti voi laittaa paremmuusjärjestykseen! Tosin on sekin totta, että Kamil on omalla tavallaan myös paras ystäväni.)
12. Asia mitä usein teet, josta hän ei pidä?
Leave milk on the table. Go to work. I always open all the windows and then she's closing them and I open them again and she closes them and on and on.
(Siis se maitopurkki jää oikeasti aina aamupalan tai kahvihetken jälkeen pöytään!! Ja tuo ikkunajuttu on myös niin rasittava. Minä kun olen niin vilukissa ja Kamililla on aina kuuma, joten hän aina avaa ikkunat ja minä kuljen hetken päästä perässä sulkemassa niitä...)
13. Missä hän on syntynyt?
Tammerfors.
14. Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?
#NewYorkCheeseCakeAllDay
15. Minkä parissa hän viettää mielellään monia tunteja? 
At the moment looking at our baby boy and drooling over baby stuff. Otherwise, reading books, listening to music, surfing web.


16. Mitä hän osaa erityisen hyvin?
Write, draw - I really think she could be an editor of some magazine.
17. Mikä on oudointa ruokaa, josta hän pitää?
Is salmiakki good enough answer?
(Olen yrittänyt saada Kamilin tykkäämään salmiakista, mutta vielä ei ole tuottanut tulosta. Ihmettelen!)
18. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan?
Baby, Cell and lipstick
(Baby <3)
19. Mikä saa hänet ärsyyntymään?
Usually me, but also stupid people - see what I did there?
(Pakko myöntää, että siedän hirveän huonosti sellaista tietynlaista typeryyttä ihmisissä... Mutta ei Kamil nyt oikeasti niin ärsyttävä sentään ole!)
20. Entäs piristymään?
Our dog Lalka and baby boy.


21. Ketä julkisuuden henkilöä hän ihailee?
Who cares about celebrities?
(Oikea vastaus olisi ollut tietenkin Beyonce.)
22. Millainen hän on vaimona?
Hot.
(Odotin tähän jotain romanttista vastausta kaikista rakastettavista ominaisuuksistani, mutta... niin.) 
23. Milloin hän tapasi vanhempasi?
She met my mother in Köln for the first time. It's hard to believe but at the time we had pretty wild party. She met my mom again and dad later on in Poland.
(Oltiin tapailtu Brysselissä vasta muutamia viikkoja, kun tehtiin viikonloppureissu Kamilin enon luokse Kölniin. Kamilin äiti oli siellä vierailulla juuri samaan aikaan, oli aika jännittävää!)
24. Mikä on hänen uusin villityksensä?
Baby carriers, our baby boy.
(Vauva nyt luonnollisesti! Ja kieltämättä olen hieman hurahtanut kantojuttuihin, tällä hetkellä kulutan liikaa aikaa Facebookin kantovälinekirppiksellä himoiten täydellistä kudottua liinaa.)
25. Millainen on hänen kotilookinsa?
Shorts and tank top, relaxed.

Tämä oli kieltämättä aika hauska tehdä - joihinkin kysymyksiin tul todella yllättävätkin vastaukset! Mites teillä, joko on kumppanit nakitettu haasteeseen?

xoxo Nelli
4 kommenttia

1kk neuvola

  • 13 kommenttia
  • torstai 16. heinäkuuta 2015


Meidän vauva on tänään jo viisi viikkoa vanha! Eilen meillä olikin neuvolakäynti tämän hienon iän saavuttamisen kunniaksi. Jännitin käyntiä taas vähän etukäteen, sillä alkuaikoina pojan paino nousi hieman hitaasti ja kävimme sen vuoksi muutamaan kertaan neuvolassa kontrollikäynneillä punnitsemassa vauvaa. Sairaalassakin vauvan painoa seurattiin tehostetusti, ja se oli yksi (niistä lukuisista) syistä, miksi kotiinpääsy meillä niin viivästyi. Olinkin luonnollisesti ehtinyt kehitellä tästä painoasiastakin pienen trauman itselleni, tällainen hölmö huolestuja kun olen. Ahdisti, kun mietin, että mitä jos en pysty ruokkimaan omaa lastani riittävän hyvin. Kuitenkin nykyään imetys sujuu meillä loistavasti ja kyllähän sitä itsekin näkee, että vauva kasvaa ja voi hyvin, mutta näköjään ne vanhat huolenaiheet silti elävät tiukassa! 


Tässä siis ne eilen saadut lukemat sekä suluissa syntymämitat:

Paino: 4995g (3970g)
Pituus: 54,9cm ( 51cm)
Päänympärys: 38,4cm (35,5cm)

Ja näin hänestä kirjoitettiin neuvolakorttiin:

"Suloinen vauva! Katsekontakti, hymyilee. Normaali jäntevyys, päätänsä nostaa päinmakuulla. Hyvin kasvaa rintamaidolla."


Äiti on niin ylpeä ja onnellinen pikkuisestaan! Ja taas tuli stressattua etukäteen aivan turhaan... Vauva sai pienet raivarit ainoastaan pituutta mitatessa, mutta muuten oli oikein nätisti koko käynnin ajan. Kävelyrefleksi hänellä vielä oli tallella, ja voi että kun se on aina niin huvittavan suloinen näky, kun pieni vauva siinä pöydällä tallustelee! Neuvolan jälkeen poika oli koko loppupäivän melko uninen ja nukkuikin monet pitkät päikkärit päivän mittaan, taisi olla jännä reissu hänellekin. 

xoxo Nelli
13 kommenttia

Pojan nimiäisvaatteet

  • 12 kommenttia
  • tiistai 14. heinäkuuta 2015

Meidän vauvan nimeä juhlitaan nyt tulevana sunnuntaina. Kaikki on taas jäänyt vähän viime tippaan, ja juuri nyt hieman mietityttääkin, että saadaankohan tässä edes mitään juhlia aikaiseksi! Kaikki valmistelut menua, koristeluja ja ohjelmaa myöten ovat vielä aivan puolitiessään - tai oikeastaan olemassa vasta hataralla ajatuksen tasolla. No mutta, onhan tässä vielä runsaat neljä päivää aikaa saada jotain aikaan, eli nyt sitten vain supervaihde päälle... Onneksi juhlien on tarkoituskin olla rennot ja pienimuotoiset, ja lisäksi apujoukkojakin on saatavilla, joten eiköhän pieni päivänsankari vielä saa arvoisensa juhlat! 
Yksi asia on sentään jo saatu hoidettua pois alta, nimittäin juhlakalulle löydettiin viime viikolla nimiäisvaatteet. Eikä ollut muuten ihan helppo homma! Tyttövauvoille löytyisi kyllä toinen toistaan suloisempia mekkoja, mutta pikkupoikien juhlavaatteiden valikoima on huomattavasti suppeampi. Siis ainakin, jos haluaa pukea vauvansa vauvaksi eikä miniaikuiseksi. Siksi kaikenlaiset pikkufrakit ja liivit oli meille ehdoton no-no. Kuitenkin juhlavaatteet saisivat olla hieman perusbodyja siistimmät - mutta myös sellaiset, joita voisi käyttää vielä muulloinkin kuin yhden kerran juhlissa. (Siis, mikäli tyyppi niihin vielä hetken päästäkin mahtuu... Miksi vauvat kasvavat niin kamalan nopeasti!). Nämä kriteerit mielessä suuntasimme sitten babyn kanssa Ideaparkiin ostoksille. Vauva selviytyi ensimmäisestä varsinaisesta shoppailureissustaan varsin mallikkaasti, ja löytyihän se asukin sieltä onneksi!

Kiertelimme läpi aika monet liikkeet, mutta lopulta asu löytyi sieltä mistä arvelinkin eli KappAhlista. Olen kovasti ihastunut näihin Newbie-malliston vaatteisiin. Vaatteet ovat valmistettu 100-prosenttisesta luomupuuvillasta ja tuntuvat ihanan pehmoisilta. Tuoltakin reissulta olisi voinut tarttua mukaan vaikka mitä ihanaa pienelle, mutta sain nyt kuitenkin hillittyä itseni, ja kassalle kiikutettiin vain ne, mitä tultiin hakemaankin. Juhla-asuksi valitsimme valkoisen siistin bodyn sekä söpöt pikkufarkut - yksinkertainen, mutta tilaisuuteen oikein hyvin sopiva setti mielestäni! Ja näitä tosiaan voi aivan hyvin käyttää vielä muissakin merkeissä eikä vain yhden kerran juhlissa. 

Nyt kun babyn vaatekriisi on saatu ratkaistua, niin äiti voikin sitten alkaa ahdistua oman vaatekaappinsa äärellä. Mitähän kummaa sitä itselleen keksisi päälle, kun toiseen shoppailureissuun tuskin on enää aikaa ennen sunnuntaita? Onneksi kaapissa on aika monta mekkoa, johon en raskausaikana mahtunut, joten ehkä ne nyt monen kuukauden tauon jälkeen tuntuvatkin taas melkein kuin uusilta...

Minkälaisia juhlavaatteita teidän poikavauvoilla on ollut? 

xoxo Nelli
12 kommenttia

Kuukauden ikäinen

  • 6 kommenttia
  • lauantai 11. heinäkuuta 2015

On se vain hassua, miten nopeasti aika ja päivät kuluvat pienen vauvan kanssa. Välillä sitä haluaisi pysäyttää ajan, jäädä vain tähän ihanaan vauvantuoksuiseen hattaraan - ja välillä taas hieman jo malttamattomana odottaa, että minkälainen tyyppi tästä meidän pikkuisesta oikein kasvaakaan. Oikeasti pitää kyllä nyt vain nauttia tästä hetkestä, sillä jo nyt välillä tuntuu siltä, että vauva aivan kasvaa silmissä! Vastahan hän oli aivan pikkuruinen rusina, nyt mukamas jo niin iso pikkupoika. Päivä päivältä enemmän itsensä näköinen, omanlaisensa persoona. Tänään tuo minun pieni vauvani täytti jo yhden kuukauden! Vastahan me oltiin synnytyssalissa...

Mitään kovin selkeää rytmiä vauvalla ei vielä ole, ja meidän päivät kuluvatkin aika lailla pikkumiehen ehdoilla. Syömiseen ja nukkumiseen toki kuluu edelleen paljon aikaa, mutta nyt vauva on alkanut olla myös hereillä selkeästi aiempaa enemmän. Hän tarkkailee meidän kasvoja ja ympäröivää maailmaa, väläyttelee hymyjä, tarttuu tiukasti sormeen tai hiuksiin ja ähisee, puhisee ja ääntelee pieniä suloisia vauvaääniä. On ihana seurata pienen touhotusta, kun hän liikuskelee nykyään niin paljon ja on muutenkin paljon aiempaa aktiivisempi. Hän on varsin jäntevä ja jaksaa jo esimerkiksi kannatella päätään hienosti. Parasta vauvan mielestä on olla pystyasennossa - äidin tai isin olkapäätä vasten ja maailman menoa kuikuillen. Hän rakastaa myös kantorepussa tai -liinassa oloa, kun saa olla ihan lähellä meitä. Ja minä voisin suukotella vauvaa loputtomiin. On se vain niin ihmeellinen pieni rakas, että ei sitä voi kunnolla ymmärtääkään. 

Meidän kuukauden ikäinen vauva on hassu, utelias, seurallinen ja hirmuisen äkkipikainen. Tämä viimeksi mainittu luonteenpiirre useimmiten vain huvittaa meitä, hän kun niin kovin äkkiä kiihtyy nollasta sataan mikäli asiat eivät aivan mene hänen toivomallaan tavalla tai tapahdu tarpeeksi nopeasti, mutta onneksi hän ei myöskään ole ikinä kovin pitkävihainen. Aika usein saan lähipiiriltä kuulla, että vauvan temperamentti on suoraan minulta perittyä, kun taas ulkonäöltään hän muistuttaa enemmän Kamilia. Minua hänessä on lähinnä hiustenväri, silmät ja samanlainen hymykuoppa toisessa poskessa. Joka tapauksessa, tästä tomeruudestaan ja pienestä komentelusta huolimatta vauva on meidän mielestä aika letkeä kaveri, mitään suurempia ongelmia ei meillä toistaiseksi ole ollut. Aina välillä meitä Kamilin kanssa naurattaa, kun muistellaan miten sairaalassa hoitajat kutsuivat meidän vauvaa "hyväksi perusvauvaksi". Tokihan meidän mielestä oma vauva on maailman paras vauva eikä suinkaan mikään perustyyppi, mutta silti tuo sanonta on jäänyt meille elämään ja usein häntä sillä nimellä kutsutaankin.

Vielä muutama sananen imetyksestä, joka pienistä alkuhankaluuksista huolimatta on lähtenyt sujumaan todella hyvin! Pelkäsin nimittäin, että sairaalan pulloruokinta olisi tehnyt hallaa imetykselle, mutta onneksi vauva viihtyy hyvin rinnalla ja on oppinut syömään hyvin tissistäkin. Pullosta hän saa vielä silloin tällöin omaa maitoani, mutta vähenevässä määrin ja oikeastaan vain yöllä, jos ei muuten meinaa nukahtaa. Nyt olemme myös vihdoin alkamassa päästä eroon rintakumin käytöstä, mistä olen äärimmäisen onnellinen! Jossain vaiheessa meinasin jo luovuttaa koko vieroitusyrityksestä, sillä siitä vain ei tullut yhtään mitään: imetys ilman rintakumia joko sattui aivan liikaa tai sitten vauva vain aina hermostui totaalisesti, kun ei saanut tissistä oikeanlaista otetta. Eilen illalla päätin kuitenkin taas jatkaa harjoittelua, ja tänään sainkin vauvalta parhaan mahdollisen nimipäivälahjan itselleni, kun ollaan joka imetyskerralla onnistuttu syömään myös ilman sitä kumia! Voi, miten onnellinen olo jostain tällaisesta asiasta voikin tulla. Harjoittelu toki jatkuu vielä, mutta minulla on vahva luotto tähän pikkutyyppiini, että saadaan vielä homma sujumaan ihan kunnolla!


Ensi viikolla onkin sitten ohjelmassa 1kk-neuvola sekä nimiäiset! Lisäksi Kamilin vanhemmat tulevat meille kymmeneksi päiväksi, joten tekemistä riittää. Olisipa kyllä kiva, jos ei ainakaan ihan koko ajan sataisi, niin nuo Puolan isovanhemmatkin saisivat hieman nauttia Suomen kesästä. Vaikka toki heidän lomansa kohokohta onkin vain se, kun saavat viettää aikaa vauvan kanssa. Niin ja muuten, nimiarvauksia ehtii vielä tekemään, ensi viikon sunnuntaina sitten paljastan minkä nimen meidän poika saikaan! 
xoxo Nelli
6 kommenttia
© Kochanie • Theme by Maira G.