Vauva-ajan hankinnat - joko alkaa olla valmista?

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Minusta tuntuu, että pikku hiljaa meilläkin aletaan jo olla valmiita ottamaan uusi perheenjäsenemme vastaan. Että vaikka vauva päättäisikin tulla jo ensi tai sitä seuraavalla viikolla, niin ihan hyvin me varmasti pärjättäisiin kaikella tällä, mitä kotoa jo löytyy. Välillä sitä on kyllä meinannut epätoivo iskeä kauppojen lastentarvikeosastoilla seikkaillessa - ja nettikaupoista nyt puhumattakaan. Niissä vasta valikoima onkin päätähuimaava! Näin ensikertalaisena on todella vaikeaa vetää rajaa sen välille, mitä vauvalle on oikeasti tarpeen ja kannattavaa hankkia, ja mitä ilman taas pärjäisi vallan mainiosti. Ja sitten on tietysti ne lukuisat jutut, joita ilman kyllä tietää pärjäävänsä, mutta joita odottava äiti nyt vain haluaa pienokaiselleen ostaa.
Tässä nyt kuitenkin pientä listaa siitä, mitä meiltä vauvaa varten jo löytyy, ja mitä vielä on hankinta- tai ainakin harkintalistalla. Ehkäpä konkarit siellä ruudun toisella puolella osaavat kertoa, mikäli listalta puuttuu jotakin tuikitarpeellista, tai vastaavasti jos niitä turhakkeita on tällä listalla jo aivan liikaa!
MEILTÄ LÖYTYY...


♥ VAATTEITA - aivan varmasti riittävästi niin, että alkuun päästään ainakin. Olemme saaneet paljon vauvanvaatteita lahjaksi ja itse ostetut vaatteet ovat suurimmaksi osaksi kirpputoreilta. Tiedän, että vähemmälläkin määrällä pärjäisi, mutta näin ensiodottajana on ollut välillä vaikea hillitä itseään, kun pikkuiset vauvanvaatteet nyt vain ovat niin suloisia... En kuitenkaan pode huonoa omaatuntoa käytettyinä ostetuista vaatteista, kun niistä on useimmiten maksanut korkeintaan muutaman euron. Aivan pieniä vaatteita en mielelläni osta uusina kaupasta puhtaasti siitä syystä, että ne jäävät kuitenkin todella nopeasti pieniksi, ja hyväkuntoisia käytettyjä vauvanvaatteita on niin paljon ja helposti saatavilla.

 VAUVAN HYGIENIATARVIKKEITA - eli esimerkiksi vaippoja, harsoja, puhdistuspyyhkeitä, hoitovoidetta, talkkia jne. Tämä on vähän sellainen osio, missä sormi on ehkä useiten mennyt suuhun, kun markettien vauvatarvikeosastoilla pyörii. Kaikkea on niin montaa eri sorttia, ettei pian enää edes muista, mitä sieltä lähti alunperin hakemaankaan. Uskoisin kuitenkin, että ihan hyvin alkuun päästään niilläkin tarvikkeilla, joita tähän mennessä olemme osanneet ostaa - kauppaan kuitenkin pääsee nopeasti, jos ja kun jotain huomaakin kaipaavansa. Vaippojen suhteen olemme vieläkin hieman kahden vaiheilla, eli tulemmeko ottamaan kertisten rinnalle myös kestovaipat. Tällä hetkellä meillä on ostettuna siis vain kertisvaippoja.


♥ PINNASÄNKY + VUODEVAATTEITA - pinnasänkynä meillä on Ikeasta ostettu Gulliver. Sänky on minusta ulkonäöltään mukavan simppeli, ja hyvää siinä on myös se, että pohjan saa säädettyä kahdelle eri korkeudelle sekä toisen laidoista kokonaan irti. Vuodevaatteita meillä on pari settiä: äitiyspakkauksesta saatu sekä Ikeasta ostettu. Näitä ehtii hankkia sitten tarpeen mukaan lisää. Lisäksi löytyy patjansuojuksia pari kappaletta sekä unipussi.

♥ KEHTO - ilman kehtoakin varmasti pärjäisi, mutta koska meillä oli mahdollisuus saada suvussa kiertävä perinnekehto, niin se tietysti otettiin ilolla vastaan!

♥ HOITOALUSTA - mietimme pitkään, hankkisimmeko hoitopöydän vai riittäisikö pelkkä hoitoalusta, ja lopulta päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Hoitopöytä on kuitenkin käytössä melko vähän aikaa, joten ajattelimme pärjäävämme ilmankin. Kovapohjainen hoitoalusta löytyi tori.fi:stä neljällä eurolla, joten se ei ole taloudellisestikaan mikään suuri menetys, jos tähän ratkaisuun emme olisikaan tyytyväisiä. Hoitoalustassa hyvää on se, että sen saa säilöttyä pieneen tilaan ja paikkaa vaihdettua helposti tarpeen mukaan.


♥ KANTOLIINA JA -REPPU - meille oli alusta alkaen selvää, että haluamme hankkia kantovälineet vauvalle. Päädyimme sitten ostamaan sekä kantorepun (ja siihen vauvatuen ja jatkopalat) että trikoisen kantoliinan. Sittemmin olen ihastunut myös Tulan rengasliinaan, mutta se nyt ei enää ole hankintalistalla - katsotaan sitten ehkä seuraavan vauvan kohdalla... Näiden käyttöä odotan todella innolla ja suurin odotuksin!

♥ VAUNUT - valintamme kohdistui Brio Smile - yhdistelmävaunuihin. Jännityksellä odotan, vastaavatko nämä vaunut meidän tarpeita ja odotuksia, mutta senhän näkee vasta sitten käytössä. Vaunut ostimme uusina.

♥ SYÖTTÖTUOLI - me ostimme käytettyinä Stokken Tripp Trapp - tuolin ja siihen lisäosana newborn setin. Näin ollen sitteriä emme sitten erikseen aio ainakaan toistaiseksi hankkia, vaan toiveena olisi, että tuo newborn set riittäisi siihen tehtävään aivan hyvin.


♥ MUUTAMA LELU - Sophie la girafe oli minulle aivan ehdoton hankinta! Sen lisäksi meiltä löytyy muutama uniriepu - yksi itse ostettu ja pari lahjaksi saatua. Nämä varmasti riittävät alkuun - on nimittäin vähän sellainen kutina, että vauva tulee saamaan vielä paljon leluja lahjaksikin. Eikä aivan pieni vauva ihan hirveästi lelujen päälle taida ymmärtääkään. 

♥ TUTTI JA TUTTIPULLO - ja varmuuden vuoksi hieman äidinmaidonkorviketta.

♥ KYLPYAMME - tarkoituksenamme oli hankkia Stokken kokoontaitettava FlexiBath - kylpyamme, mutta koska saimme ammeen isovanhemmiltani, niin ei uutta tarvinnutkaan hankkia. Kyseessä on varsinainen retroamme, sillä siinä samassa olen itsekin vauvana kylpenyt! Eiköhän se aja asiansa edelleen vielä kaikkien näiden vuosienkin jälkeen.


♥ KEINUTUOLI - no tätäkin ilman pärjäisi, mutta keinutuolin on isoisäni minulle aikoinaan tehnyt, ja nyt monen vuoden jälkeen se pääsee vihdoin taas ansaitsemaansa käyttöön. Veikkaisin, että siinä on hyvä imettää ja nukuttaa vauvaa.

♥ PESUAINEET - itse tykkään hyväntuoksuisista pesu- ja huuhteluaineista, joten vauvapyykkiä varten ostettiin hajusteetonta pesuainetta.

♥ ÄITIYSPAKKAUS - josta löytyy monta muuta tarpeellista pientä asiaa, kuten vauvan hiusharja, hammasharja, kynsisakset ja kuumemittari. Äitiyspakkauksen ihanaa makuupussia olen ajatellut myös vauvan leikki-/köllöttelymatoksi.

Tällaisia nyt siis ainakin jo löytyy! Voi olla, että jotain pientä unohdin mainitakin, mutta ainakin kaikkien niiden isompien juttujen pitäisi olla tässä. Entä miltäs sitten se hankinta-/harkintalista näyttää?

MEILTÄ (EHKÄ) PUUTTUU...

♥ TURVAKAUKALO - meillä ei ole omaa autoa, mutta turvakaukalo pitäisi silti hankkia, sillä äitini asuu lähellä ja meillä on mahdollisuus lainata autoa häneltä.

♥ ITKUHÄLYTIN - mutta minkälainen? Näitäkin tuntuu olevan markkinoilla jos jonkinmoista, mutta uskoisin, että jokin aivan simppeli versio riittää meille varsin hyvin.

KAPALOPUSSI - haluaisin kovasti vauvalle Love To Dream - kapalopussin, josta olen kuullut paljon hyviä kokemuksia. Kapalopussissa vauva saa nukkua luonnollisessa ja turvallisessa asennossa, ja uskoisin sen takaavan paremmat yöunet myös itselleni. Voin nimittäin varsin hyvin kuvitella olevani juuri sellainen äiti, jonka on käytävä jatkuvasti tarkistamassa, että vauva varmasti hengittää nukkuessaan...

♥ IMETYSTARVIKKEITA - kuten imetysliivejä ja -toppeja sekä liivinsuojia nyt ainakin. Rintakumeja sun muita voi toki hankkia sitten, jos niille huomaa olevan tarvetta. Imetystyynyä olen myös kovasti miettinyt, mutta luultavasti hankin sen sitten myöhemmin tarpeen mukaan.

♥ RINTAPUMPPU - moni on tätä suositellut, mutta vielä en ole osannut päättää, tulisiko sen olla manuaalinen vai sähkökäyttöinen. Rintapumpun tarpeellisuuttakin on näin ensikertalaisena hieman vaikea arvioida, joten en myöskään tiedä, kannattaisiko tuo kapistus hankkia jo valmiiksi etukäteen vai ei?

♥ HOITOLAUKKU - olen katsellut Brion hoitolaukkuja nettikirppiksiltä käytettyinä, mutta en ole kuitenkaan vielä aivan vakuuttunut siitä, onko tarpeen hankkia nimenomaan hoitolaukuksi tarkoitettua hoitolaukkua. Ehkäpä jokin ihan tavallinen laukku sopisi siihen tehtävään aivan yhtä hyvin. Mitä sanotte?

♥ MUUTA PIENTÄ - joitakin terveystarvikkeita pikkuiselle, kuten nenäfrida ja vauvalle sopivaa särkylääkettä. Lisäksi vaunuihin ainakin vaunuverhoa ja sadesuojaa, kenties myös pehmeä kantokassi, sillä vaunukoppa itsessään on aika painava kantaa. Tätä "muuta" - listaa voisikin varmaan jatkaa loputtomiin, jos vain haluaisi... Minusta kuitenkin tuntuu, että näillä pääsee jo aika pitkälle, vai olenko unohtanut jotakin aivan tuikitarpeellista?

xoxo Nelli

4 kommenttia

  1. Tuo hoitoalusta on hyvä just sen takia, että sitä on helppo siirrellä paikasta toiseen! Meilläkin oli vanha kehto käytössä silloin ihan ensimmäiset kuukaudet, se oli kyllä ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin aluksi aika paljon hoitopöydän kannalla, mutta kallistuin sitten kuitenkin tämän hoitoalustan kannalle juuri tuon helppoutensa ansiosta! Olen kuullut monilta, että hoitopöytä on lopulta jäänyt aika tarpeettomaksi kun vaippoja on sitten kuitenkin vaihdettu aina milloin missäkin :)

      Ja kehto on kyllä ihana!

      Poista
  2. Tämä postaus on niin kertakaikkisen perusteellinen, että tulee ihan paineet vastata konkarillekin. Hyvin oot ainakin taustatyösi siis tehnyt! :D

    Imetysliivejä kannattaa hommata muutamat, ja pyytää siihen vähän asiantuntijan apua. Tai sitten valita jotkut sellaiset pehmeät, jotka joustaa hyvin. Tästä päästiinkin pehmeän aasinsillan kautta pehmeään kantokoppaan. Missä säilytätte vaunuja? Mä en juuri koskaan nostellut kantokoppaa yhtään mihinkään, vaan mieluummin kannoin vain vauvaa. Se saattoi tosin johtua siitä, että meidän tytöt huusivat naama punaisena jos laittoi kantokoppaan ennen kuin se oli vaunuissa, joita pystyi hytkyttelemään... :D (Voi vitsi sitä tunnetta sitten kun menee ilman vauvaa vaikka kauppaan, ja siellä hyssyttää ostoskärryjä vaistomaisesti... :'D Tuut huomaamaan! ;))

    Särkylääkettä voi hommata jo varalle, mutta sitä ei alle kolmikuiselle saisi antaa ilman lääkärin määräystä. Sen ehkä jo tiesitkin, kunhan varmistin. :)

    Tula! <3 Onko teillä tuo sulkakuosinen? Se on ihan täydellinen. Olisi kiva kuulla kokemuksia Tulasta, kun meillä ei ole sellaista koskaan ollut. Ollaan käytetty Manducaa ja/tai liinoja tyttöjen kanssa, ja Wompatia nyt taaperon kanssa P:n kohdalla.

    Mulla olisi ainakin Aventin sähkökäyttöinen rintapumppu (joka toimii myös manuaaliversiona) ja Neobullen rengasliina. Jos ne kiinnostaa sua, niin laita mulle viestiä ja sovitaan jostain hinnasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mähän olen nyt kolmatta kuukautta ollut ties milläkin lomalla, joten aikaa taustatutkimukseen on ollut :D Kiitos kommenteista ja kokemuksista! Mä en yhtään tiedä, pitäisikö hommata imetysliivejä jo etukäteen vai vasta kun vauva on syntynyt? Toistaiseksi ei siis ole yksiäkään eli kiire tulee :D Pehmeä kantokoppa ei varmaankaan ole pakollinen ainakaan alkuun, täytyy katsoa miten pärjäillään ilman sitä.

      Tulasta meillä on tämä kuosi: http://www.tulababycarriers.com/products/archer-tula-ergonomic-baby-carrier <3 Mulla on suuret odotukset sen suhteen, täytyy sitten kirjoitella kokemuksia kun sellaisia on ensin saatu :)

      Rintapumpusta laitoin sulle viestiä, kiitos <3

      Poista

Seuraa meitä instagramissa!

© Kochanie. Design by Fearne.