Kesälista 2015

Kesäkuussa syntyvässä vauvassa riittää varmaankin kesäsuunnitelmaa kerrakseen - mitään kovin suuria suunnitelmia tälle suvelle ei siis meillä ole. Kesä vietetään toivon mukaan rennosti ja nautiskellen, uuteen pieneen perheenjäseneemme tutustuen. Viime kesät ovat olleet aika hektisiä ja aivan vilahtaneet ohi töitä tehden ja opiskellen, joten olen kyllä varsin innoissani tästä kesästä, jonka saa oikein luvan kanssa viettää vain hetkessä eläen! Jonkinlaista kesän bucket listia olen kuitenkin mielessäni kirjoittanut; niitä sellaisia asioita, joita tämän kesän aikana haluaisin tehdä ja kokea. Tästä listasta ei onneksi tarvitse ottaa paineita ja siksi paino onkin sillä sanalla haluaisin. Kaikki mahdollisesti toteutuneet kohdat ovat vain pelkkää bonusta sen kaikkein ihanimman kesäsuunnitelman eli vauvan rinnalla! Tämä kesä tulee olemaan taatusti erilainen kuin mikään aiemmista kesistä ikinä, mutta uskaltaisin veikata, että myös aivan varmasti ihanin ja ikimuistoisin. Meidän ensimmäinen kesä pienenä perheenä, maailman suloisimman pikkutyypin kanssa.
TÄNÄ KESÄNÄ HALUAISIN...


♥ Käydä monta kertaa piknikillä. Meidän naapurustossa on monta ihanaa puistoa ja toki tuo ihana järvi, joten hyviä piknik-paikkoja ainakin löytyy! Myös esimerkiksi Sorsapuisto on ihan lyhyen kävelymatkan päässä, eikä nyt täältä meiltä ole oikeastaan minnekään kovin pitkä matka - näitä hieman pienemmän kaupungin hyviä puolia! Piknikit kuuluvat ihan olennaisena osana kesään, ja rento puistohengailu varmasti onnistuu vauvankin kanssa hyvin.
♥ Syödä Minetti-jäätelöä Ratinassa. Olen varmaan todella huono tamperelainen, sillä en aikaisemmin ollut tiennyt, että Minetti-jäätelö on kotoisin Tampereelta. Enkä muuten ole tainnut aikaisemmin Minetin jäätelöitä edes syödä... Tänä kesänä on siis aivan pakko ostaa jätskit Ratinassa sijaitsevasta Minetin jäätelökioskista - se kuulemma on Minetin alkuperäinen jäätelönvalmistuspaikkakin. Ylipäänsä kesäsuunnitelmiin kuuluu syödä paljon jäätelöä, ja maistaa mahdollisimman montaa uutta jätskimakua! 
♥ Ulkoilla paljon! Toivottavasti tulee ihana ja aurinkoinen kesä, ja voisi nauttia ulkona olosta mahdollisimman paljon. Odotan innolla kaikkia retkiä ja seikkailuja vauvan kanssa - joko vaunuillen tai kantoliinassa. 
♥ Käydä Fiskarsissa. En tiedä, kuinka pitkiä reissuja pienen vauvan kanssa voi/jaksaa/haluaa tehdä, mutta ainakin Fiskarsissa käynti kuuluu meidän suunnitelmiin. Fiskars on ihana kesäpaikka, jossa ollaan Kamilin kanssa käyty kerran aikaisemmin, silloin kolme vuotta sitten kun muutimme Puolasta Suomeen. Tänä kesänä haluamme vierailla Fiskarsissa uudelleen erityisesti siitä syystä, että serkkuni ja hänen vaimonsa ovat avanneet sinne ravintolan, jota haluamme päästä kokeilemaan!
♥ Käydä myös Turussa ja Helsingissä. Mikäli vauvan kanssa reissaaminen tuntuu onnistuvan, niin haluaisin tehdä pienet retket myös ainakin Turkuun ja Helsinkiin. Turussa asuu muutama sukulaiseni ja yksi rakas ystävä, ja muutenkin Turku on ihana kesäkaupunki. Haluaisin myös käydä "uudella" Viking Grace - laivalla, mutta voi olla, että sinne lähdetään vasta kun vauva on hieman isompi. Helsingissä olisi myös aivan ihana ehtiä ainakin piipahtaa kesän aikana!
♥ Lukea ainakin muutaman kirjan. Luulisi, että raskaana ollessa olisi saanut hyvin luettua kirjoja, mutta jotenkin minulla tämä harrastus on viime aikoina jäänyt melkein kokonaan. En oikein ole pystynyt keskittymään varsinaisiin kirjoihin, vaan lukenut sen sijaan enimmäkseen lehtiä tai blogeja. Kesä ja kirjat kuitenkin kuuluvat yhteen, joten toivottavasti saisin edes muutaman kirjan luettua! Ainakin haluaisin vihdoin ja viimein aloittaa Kirjeitä Tove Janssonilta - kirjan lukemisen - se on nimittäin odottanut vuoroaan hyllyssä jo ihan liian monta kuukautta.
♥ Saada uusia mammakavereita. Tuntuuko teistäkin siltä, että uusiin ihmisiin tutustuminen on aina jotenkin helpompaa nimenomaan kesällä? Joka tapauksessa olisi kiva löytää toisia pienten vauvojen äitejä kaveriksi vaikka puistoihin, vaunulenkeille tai kahville. Uusien kavereiden lisäksi tietysti haluan nähdä paljon myös vanhoja ystäviä! Ihanaa, kun meillä on vihdoin vähän isompi koti, joten tänne on kivempi myös kutsua kavereita kylään.


♥ Tehdä retken Viikinsaareen. En ole käynyt Viikinsaaressa vuosikausiin, mutta lapsena se oli sellainen paikka, jonne tehtiin koulun kanssa retki joka vuosi ennen kevätjuhlaa. Saareen on Tampereen Laukontorilta vain parinkymmenen minuutin laivamatka, ja minä ainakin muistan paikan hyvin kauniina ja idyllisenä. Täytyy siis käydä ehdottomasti jokin aurinkoinen päivä katsastamassa, miltä saaressa näyttää nykyään kaikkien näiden vuosien jälkeen!
♥ Käydä usein torilla. Haluan ostaa paljon ihania, tuoreita vihanneksia, hedelmiä ja marjoja toreilta. Torilla shoppaillessa on vain ihan oma fiiliksensä, jos vertaa vaikka marketteihin... Nyt meillä on myös vihdoin todella iso pakastin, joten marjoja tullaan varmasti myös pakastamaan talvea varten! Muutenkin haluan kokata paljon kaikkia ihania, kevyitä kesäruokia torien antimia mahdollisimman pajon hyväksikäyttäen.
♥ Nauttia kahdenkeskeisestä ajasta Kamilin kanssa. Vaikka olen ihan pian pienen vauvan äiti, niin täytyy muistaa, että olen edelleen myös jonkun vaimo! Siispä aina tilaisuuden tullen haluan tehdä kaikkea kivaa myös Kamilin kanssa ja vaalia parisuhdetta - vaikka sitten ihan vain toisen kainalossa löhöillen ja elokuvaa katsellen silloin, kun vauva sattuu sopivasti nukkumaan. Toki isovanhemmistakin varmasti saisi innokkaita lapsenvahteja, mutta eri asia taitaa olla se, milloin itse raaskin jättää vauvaani jonkun toisen hoidettavaksi... Siispä tuntuu turvallisemmalta veikata, että date nightit tullaan toistaiseksi viettämään ihan vain kotosalla!
♥ Löytää monta uutta lempipaikkaa Tampereelta. Kesällä tulee olemaan paljon enemmän aikaa tutustua tähän meidän uuteen kotikaupunkiimme, ja haluaisin käydä esimerkiksi mahdollisimman monessa uudessa kahvilassa, jota ei kaupungissa silloin ollut, kun täällä viimeksi kuusi vuotta sitten asuin. 
♥ Käydä Hatanpään Arboretumissa. Täälläkään en ole aiemmin käynyt, vaikka tamperelainen olenkin... Arboretumissa on esimerkiksi ruusutarha, joka minusta kuulostaa varsin ihastuttavalta paikalta!
♥ Opetella ompelemaan. Haaveilen omasta ompelukoneesta, mutta ennen kuin ostan sellaista itselleni, niin täytyy varmaan hieman verestää taitoja harjoittelemalla äidin ompelukoneen kanssa! Onneksi äitini asuu lähellä ja varmasti viettää mielellään aikaa ensimmäisen lapsenlapsensa kanssa, joten minä voin ehkä mummilassa vieraillessa välillä yrittää saada vaikka pari kesämekkoa aikaiseksi.
♥ Sisustaa parvekkeen ihanaksi. Mainitsemani ison pakastimen lisäksi meillä on vihdoin tässä uudessa kodissa myös oma parveke! Kahdessa aikaisemmassa kodissa ei parveketta ole ollut ollenkaan, joten olen tästä nyt todella innoissani. Vielä ei olla ehditty tekemään parvekkeelle mitään, mutta tarkoitus olisi tehdä siitä sellainen superihana ja viihtyisä oleskelupaikka, jossa voi nautiskella aamupalaa ja hengailla lukemassa kirjaa. Katosta roikkuva riippukeinu olisi ainakin ihana! Haluaisin myös yrittää kasvattaa parvekkeella jotain pientä, esimerkiksi basilikaa tai muita yrttejä.


♥ Viedä Lalkan uimaan. Lalka tuli meille niin loppukesästä viime kesänä, ettei enää silloin ehditty, joten tänä kesänä olisi kiva päästää koirakin pulikoimaan! 
♥ Uida itsekin. Viime kesänä en heittänyt talviturkkia ollenkaan ja uimarannalla ehdin muutenkin käydä vain pari kertaa. Tänä kesänä pitää korjata tuo edellisvuoden suuri vääryys!
♥ Käydä Särkänniemessä. Laitteissa juokseminen taitaa jäädä tänä kesänä väliin, mutta onneksi huvipuiston alueelle pääsee nykyään ilman, että joutuu erikseen pääsymaksua maksamaan. Olisi kiva käydä ainakin kävelemässä alueella koiran ja vauvan kanssa, ja ehkä Kamil voisi yrittää voittaa minulle jonkun söpön pehmolelun jostain huvipuiston peleistä... Niin, ja lasten eläintarhassa voisi käydä moikkaamassa minipossuja ja koiranpentuja!
♥ Ottaa ripsienpidennykset. Voi olla, että tämä jää vain haaveeksi aivan kuten kaikkina aikaisempinakin kesinä, sillä pelkään pidennysten pilaavan omat ripseni kokonaan! Olisi kuitenkin ihana hemmotella itseään ja helpottaa kauneusrutiinejaan, sillä omat ripseni ovat melko lyhyet ja vaaleat, enkä oikein tykkää lähteä minnekään ilman ripsaria. Mutta jos ei pidennyksiä, niin olisi kiva päästä vaikka sitten pedikyyriin tai kasvohoitoon, kyllä nyt tällaisen monen kuukauden saavutuksen jälkeen mamma ansaitsisi edes pientä hemmottelua itselleenkin! 
♥ Järjestää vauvalle ihanat nimiäiset. Tämä on yksi niitä harvoja ihan varmoja kesäsuunnitelmia - vauvanhan on toki saatava arvoisensa nimiäisjuhlat. Olenkin jo hieman alkanut suunnitella juhlien tarjoiltavia ja koristeluja, mutta varsinaisesta ohjelmasta ei kyllä vielä ole hajuakaan. Hauskaa, että Kamilin vanhemmat ovat myös tulossa kesällä Suomeen, joten toivottavasti saadaan nimiäiset järjestettyä juuri silloin, kun hekin ovat täällä!
♥ Kirppistellä! Kirpputoreilla kiertely on jotenkin kesäisin mukavampaa, ja varsinkin ulkokirppiksillä olisi kiva käydä. Haluaisin myös käydä enemmän pikkukaupunkien kirpputoreilla, esimerkiksi Kangasalla, jonne ei täältä ole pitkä matka. Kirppareilta etsin tällä hetkellä lähinnä juttuja kotiin. Olisi myös kiva, jos kesällä sattuisi olemaan mahdollista varata omakin kirpputoripöytä, sillä meillä on monta Ikea-kassillista myyntiin menevää tavaraa, joka olisi mukava saada pois varastosta tilaa viemästä.
♥ Kuvata paljon. Haluan ehdottomasti ikuistaa meidän ensimmäisen yhteisen kesän pikkuperheenä. Digikuvien lisäksi olisi hauskaa kaivaa pitkästä aikaa myös filmikamera esiin ja videokamerastakin haaveilen... Onneksi meidän Olympuksellakin onnistuu videoiden kuvaaminen ihan hyvin, jos nyt ei uutta kameraa aleta heti hankkimaan!

Kyllähän siitä lopulta aika pitkä lista sitten tulikin! Katsotaan sitten kesän jälkeen, kuinka monta kohtaa saan rastittaa toteutuneeksi - mutta vaikka saldo jäisi nollaan, niin tuskinpa se harmittaa, kunhan vain kesästä nautitaan! Minkälaisia kesäsuunnitelmia teillä on? Erityisesti pienten vauvojen kanssa!

xoxo Nelli

10 kommenttia

  1. Huh, olipas siun listasi pitkä :) Ihanan kesäinen olo tulee kun lukee tällaisia. Enkä tiennyt muuten minäkään, että Minetti on Tampereelta, vaikka tosiaan olen täältä kotoisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, juu :D Ajattelin eka, etten keksisi mitään muuta kuin vauvavauvavauvavauva, mutta kyllähän niitä sit alkoi kertymään... Ja joo, kaikkea sitä oppiikin! ;)

      Poista
  2. Kivoja juttuja, toivottavasti moni toteutuisi !:) Muutenkin sulla on kiva blogi. Vaikka itse en haluaisi pitkään aikaan lapsia tai ehkä en koskaan, tykkään kuitenkin erilaisista äitiysblogeista :)

    VastaaPoista
  3. Hyvin samaistuttava lista! Varsinkin tuon mammakavereidenkin löytämisen puolesta, kun kaveripiirissä ei hirveästi niitä vielä ole. Käytiin myös iltakävelyllä miehen kanssa Arboretumissa alkuviikosta, suosittelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kyllä käydä, varsinkin nyt kun alkaa olla näin ihanat ilmatkin jo :) Mulla on sama tilanne kaveripiirissä, ei hirveästi ole vauvoja näkynyt tai näkymässäkään... Mammakamuja siis ehdottomasti kaipaisi myös!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Haha mä en muista ollenkaan mitä siinä videossa tapahtuu :D Löytyisköhan sitä vielä? Se meidän työ oli kyl huippu. "Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi."

      Poista
  5. Muru, heitithän sä viime vuonna talviturkin meijän mökillä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AI NIIN!!!! Anna anteeksi raskaudementialle :D Se oli ihana päivä kyllä ♥

      Poista

© Kochanie • Theme by Maira G.