Äidin tatuoinnit: pääskynen

torstai 14. toukokuuta 2015

Olen saanut muutaman kerran lukijoilta kysymyksiä tatuoinneistani, joita toisinaan kuvissa on vilahdellutkin. Nykyisin olen tatuointeihini jo niin tottunut ja ne tuntuvat täysin luonnolliselta osalta omaa kehoani ja myös persoonaani, ettei niitä juuri edes tule ajatelleeksi. En niitä täällä blogissakaan siis ole pyrkinyt erityisesti tuomaan esille, mutta en myöskään peittelemään. Koska tatuoinnit kuitenkin näyttävät herättävän jonkin verran mielenkiintoa, niin ajattelin aina silloin tällöin tehdä postauksia, joissa esittelen tarkemmin aina yhden tatuoinneistani kerrallaan. 
Tiedän, että tatuoinnit herättävät paljon mielipiteitä puolesta ja vastaan. Pystyn sinänsä itsekin ymmärtämään molempien kuppikuntien näkemyksiä, mutta suoranaista haukkumista en kuitenkaan ymmärrä. Kyseessä on kuitenkin jokaisen oma keho, eikä muiden ihmisten pitäisi loukkaantua tai ärsyyntyä siitä, mitä joku toinen sille keholleen haluaa tehdä. Minun mielestäni hyvin tehdyt tatuoinnit ovat kauniita ja mielenkiintoisia. Tatuoinnilla ei aina edes tarvitse olla mitään syvällistä merkitystä, sekin riittää, että kuva vain on kaunis ja tuo kantajalleen iloa. Itse olen saanut tatuoinneistani pääasiassa positiivisia kommentteja, mutta tietysti joukkoon aina mahtuu niitä vihaajiakin. Muutaman kerran on joku tuntematon tullut ihan kasvotustenkin aukomaan päätään muun muassa siitä, kuinka en koskaan tule saamaan töitä tatuointieni takia. Minulle tuollaiset huutelut eivät kuitenkaan merkitse mitään enkä oletakaan, että kaikkia kuvani miellyttäisi. Kieltämättä nyt raskausaikana negatiiviset katseet ovat kuitenkin tuntuneet hieman pahemmilta kuin normaalisti. Tiedän, että asia ei ole niin, mutta silti tuntuu ikävältä leimautua huonoksi äidiksi ihan vain tatuointien takia. Mutta tosiaan, mitäpä sitä tuntemattomien ihmisten mielipiteistä piittaamaan! Lisäksi omien kokemusteni perusteella lasten mielestä tatuointini ovat hauskoja ja kiehtovia - vaikka pikkutyypit eivät aina ihan ymmärräkään, miksi olen piirtänyt tusseilla ihooni ja miksi ei tapahdu mitään, vaikka niitä koittaisi pyyhkiä pois.


Otin ensimmäisen tatuointini neljä vuotta sitten asuessani Brysselissä. Olin haaveillut tatuoinnista jo pitkään, mutta ilmeisesti rohkeutta ei vielä aikaisemmin ollut riittävästi. Toisaalta olen myös ihan onnellinen siitä, etten niitä ensimmäisiä tatuointihaaveitani edes uskaltanut toteuttaa, tai muuten ihoani koristaisi nyt My Chemical Romancen tai jonkun muun emobändin dramaattiset lyriikat... Ensimmäisen tatuoinnin otto Brysselissä tuntui hyvältä idealta, koska siellä vietetty aika oli todella merkittävä ajanjakso elämässäni ja nyt minulla on siitä (Kamilin lisäksi...) jokin konkreettinen muisto. Otin tatuointini samana päivänä erään silloisen kämppikseni kanssa, ja oli myös hauska tehdä jokin näin iso juttu jonkun tärkeän ihmisen kanssa. Muistan pelänneeni kipua etukäteen aika paljon, mutta lopulta yllätyinkin siitä, että tämän kuvan ottaminen ei sattunutkaan ollenkaan. Käsivarsi olikin hyvä paikkavalinta ensimmäiselle tatuoinnille! Muutenkin koko tatuoinnin ottaminen oli hauska kokemus, tatuoija antoi meidän soittaa valitsemaamme musiikkia ja niinpä studiossa raikasi Ellie Goulding ja Taylor Swift.


Tämä tatuointi löytyy oikeasta käsivarrestani, suurin piirtein kainalon ja kyynärvarren välistä. Harkitsin alunperin maailmankartan ottamista ranteeseen, mutta päädyin lopulta kuitenkin old school - tyyppiseen pääskyseen, sillä se symboloi hyvää onnea matkailijoille. Minulle se merkitsee myös vapautta, rohkeutta ja seikkailua, ja sopi siksi hyvin silloiseen elämäntilanteeseeni ja siihen hetkeen. Pääskynen on lisäksi perinteinen merimiesten tatuointi, jonka he ottivat seilattuaan tietyn määrän maileja merellä. Pääskynen symboloi turvallista kotiinpaluuta, sekä rakkautta ja välittämistä perhettä kohtaan. Minun pääskyseni kantaa nokassaan nauhaa, jossa lukee little brother. Pikkuveljeni on minulle todella rakas, ja kulkee aina mukana ajatuksissani missä päin maailmaa ikinä menenkin. Tällä kuvalla on siis itselleni aika paljon merkitystä, vaikka postauksen alussa sanoinkin, ettei mielestäni tatuointien tarvitsekaan aina edes tarkoittaa mitään. Tiedän, että tatuoinnin tekninen toteutus voisi olla vieläkin parempi ja värit alkavat jo hieman haalistua, mutta en tuon ensimmäisen kuvani kanssa tajunnut tehdä kovin paljoa taustatutkimusta tatuointistudion suhteen, ja aivan hyvää jälkeä tämäkin tyyppi kaikesta huolimatta teki. En siis tarkoita, että olisin kuvaan pettynyt, päin vastoin! Minulle se on täydellinen, ja varmasti tulee aina olemaankin itselleni se yksi kaikkein tärkeimmistä tatuoinneistani.  

Vaan mitäs mieltä te olette - saako äidillä olla tatuointeja?

xoxo Nelli

8 kommenttia

  1. Ehdottomasti saa olla ! Itselläni on viisi tatuointia ja meidän poika ainakin ihan innoissaan niitä katselee ja välillä toteaa että "isi piirsi" :D Ei kyllä ole ihan isi saanut äidin käsiin piirtää, ainakaan neulalla :D Minusta tatuoinnit ovat kauniita, mutta liika on aina liikaa. Kaunis tuo sinun tatuointi muuten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi että, lapset on kyllä suloisia tatuointien kanssa :')

      Itsekään en ihan tatuointien peitossa halua olla, joten nykyään kun niitä jo kymmenen löytyy niin uusia harkitsee paljon enemmän kuin aikaisemmin. Haluaisin kyllä vielä ainakin jonkinlaisen tulevaan lapseen liittyvän tatuoinnin, esim. syntymäajan johonkin kohtaan ihoa.

      Poista
  2. Mulla on ollut pitkään tatuointikuume, mutten ole vielä uskaltautunut neulan alle. :D haaveena olisi ottaa ainakin pojan nimi sekä joku värikkäämpi kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeasti vaan! ;) Ei se niin paljoa satu, ainakaan jos ei nyt ihan jotain kylkeä tai vastaavaa valitse ensimmäiseksi paikaksi. ^^

      Poista
  3. Saa mullakin on :) siitä lisää mun blogissa:)

    VastaaPoista
  4. Saa olla! Kiva kun olet esitellyt tatuoinnit täällä erikseen :) Voisin varastaa idean jossain vaiheessa omaankin blogiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varasta ihmeessä! :) Oisi kiva kuulla muidenkin tatuointitarinoita!

      Poista

Seuraa meitä instagramissa!

© Kochanie. Design by Fearne.