Raskausviikko 31+0 ja viimeinen neuvolakäynti Helsingissä


Viikko 31 poksuu haikeissa tunnelmissa. Kirjoittelen tätä postausta kaikuvassa asunnossa muuttolaatikoiden keskeltä ja odottelen kyytiäni Tampereelle - onneksi siihen on vielä jokunen tunti aikaa. Minä ja Lalka-koira lähdemme siis tänään jo etukäteen pois huomisen varsinaisen muuton alta. Nyt on vähän sellainen olo, ettei oikein edes sisäistä sitä, että me ihan oikeasti muutetaan! Pari viimeistä päivää on tuntunut todella hassulta. Olen kyllä tosi innoissani, mutta samalla on iskenyt yhtäkkiä pieni muuttoahdistus. Kaipa se kuitenkin kuuluu asiaan, kun edessä on niin paljon kaikkea uutta!

Hieman nauratti, kun raskaus-appini tänään kertoi vauvan olevan nyt parsanipun kokoinen. Kaipa se tyyppi siellä kasvaa, vaikka edelleen on sellainen olo, ettei vatsan suhteen olisi tapahtunut enää aikoihin minkäänlaista muutosta. Kuluneen viikon inhottavin raskausoire on ehdottomasti ollut närästys. Muutoin olenkin sitten voinut fyysisesti paremmin kuin aikoihin! Luulenpa, että viime viikkoinen käynti hierojalla auttoi todella paljon, sillä alaselkäkipujen kanssa on mennyt huomattavasti paremmin. Muutenkin olo on ollut energinen. Olen jopa pystynyt tekemään aika reippaitakin kävelylenkkejä koiran kanssa, kun aiemmin kävelyni on ollut niin hidasta lyllerrystä. Yhtenä päivänä jopa yllätin itseni juoksemalla bussiin, josta muuten olisin myöhästynyt, haha!

Olimme tänä aamuna viimeistä kertaa neuvolakäynnillä täällä Helsingissä tutussa neuvolassa. Meillä on ollut ihana "neuvolantäti" täällä omassa tervyeskeskuksessa, joten vähän jännittää siirtyä Tampereella uuteen paikkaan, kun on muutenkin nyt niin paljon kaikkia muutoksia tiedossa. Joka tapauksessa tällä viimeisellä käynnillä täällä ei nyt mitään sen ihmeempää tapahtunut, ja koko homma olikin ohi alle viidessätoista minuutissa. Sf-mitta oli 28cm, eli aivan keskikäyrällä edelleen mennään. Pikkuinen on myös edelleen raivotarjonnassa, kuten on ollut viime käynnilläkin. Toivottavasti ei nyt tässä ala asentoaan muuttamaan, vaikka onhan tässä vielä siihenkin aikaa. Vauvan sydämensykettä kuunnellessaan hoitaja totesi sen olevan hyvä, mutta kuulemma aika korkea. Aiemmilla käynneillä se on ollut 150 tuntumassa, nyt 168. Ei hän sitä sen kummemmin sitten kuitenkaan kommentoinut, mutta itseäni jäi tietysti heti hieman vaivaamaan, että onko tuo nyt sitten ihan normaalia vai mitä... Aktiivinen vauva meillä kyllä edelleen on, tuntuu että liikkeet vain lisääntyvät mitä isommille viikoille päästään! Hemoglobiini minulla on edelleen turhan alhainen, vaikka hieman olikin noussut sitten viime käynnin. Nyt se oli 111, ja saisi kuulemma nousta. 

Mutta nyt jatkan vielä viimeisten juttujen pakkaamista. Yritän ajastaa yhden postauksen huomiselle, mutta muuten kirjoittelen sitten seuraavan kerran uudesta kodista Tampereelta!

xoxo Nelli

2 kommenttia

  1. Tervetuloa Tampereelle! Hauska seurata blogiasi varsinkin nyt, kun muutatte. Itsekin raskaana niin on kiva nähdä josko saisi hyviä vinkkejä raskausajalle/vauva-arkeen Tampereella. :)

    -Hemsku 23+6

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja kiva kuulla, että löytyy lukijoita Tampereeltakin! Toivotaan, että pääsen jakamaan kivoja vinkkejä uudesta kotikaupungista :)

      Poista

© Kochanie • Theme by Maira G.