Minä sinua vaan


Eilen oli meidän yhteisen taipaleen neljävuotispäivä. Ja vielä tällä viikolla minusta tulee tämän miehen vaimo! Tunnen olevani maailman onnellisin tyttö.  Se on ihan hassua. Ja ihan super ihanaa.
 
En ehkä ihan silloin neljä vuotta sitten osannut aavistaa, että tässä se on. Se ihminen, jonka kanssa ymmärtää, miksei aikaisemmin mikään juttu kenenkään toisen kanssa ole toiminut. Se, jonka seuraan ei koskaan kyllästy ja jota aina odottaa töistä kotiin ihan yhtä innoissaan. Jolle voi kertoa ne kaikkein hölmöimmätkin jutut ja näyttää aivan jokaisen puolen itsestään. Jonka kanssa on turvallinen ja hyvä olla. Tykkään antaa Kamilille aina itsetehtyjä kortteja milloin minkäkin merkkipäivän kunniaksi, ja eiliseen korttiin kirjoitin tätä suhdetta aika osuvasti kuvaavan tekstin: Love is someone who keeps you sane but drives you crazy in all the right ways. Sillä sitä tämä on.
Me tavattiin Brysselissä vuonna 2011. Minä muutin sinne työharjoittelun takia, Kamil oli Erasmus-vaihdossa. Oma elämä Suomessa tuntui sekavalta ja ajattelin, että Brysselissä voisin aloittaa puhtaalta pöydältä, ilman menneisyyden haamuja. Päädyin nimenomaan tuohon kaupunkiin täysin sattuman kautta - alunperin minun nimittäin piti mennä suorittamaan työharjoitteluni hotelliin Kanarian saarille. Olen onnellinen, että niin ei sitten käynytkään. Bryssel oli uusi alku, jolloin päätin, että opettelisin tuntemaan itseni ja pitämään itsestäni parempaa huolta. Ja siihen ei todellakaan pitänyt kuulua mitään romansseja! Ne kuuluisat viimeiset sanat, joita niin päättäväisenä julistin ystävilleni ennen lähtöä.,,
Arvaattehan te, mitä tuollaisesta uhoamisesta kovin helposti seuraa - aivan päinvastainen lopputulos. Yleensä silloin, kun ei etsi mitään, saattaakin löytää vahingossa jotain tosi ihanaa. Näköjään tämä pätee niin kirpputoreihin kuin ihmissuhteisiinkin. En ihan todella osannut aavistaa, kuinka kokonaisvaltaisesti tämä tapaamani puolalainen poika tulisi elämäni mullistamaan. Brysselissä me ehdittiin seurustella vain kaksi kuukautta, ennen kuin työharjoitteluni loppui toukokuunssa ja oli aika palata takaisin Suomeen. Tulevaisuus jäi vähän avonaiseksi. Kesällä matkustin kolmeksi viikoksi Kamilin luokse Puolaan, jonka jälkeen me teimme yhdessä roadtrip Suomeen ja Kamil viipyi toiset kolme viikkoa luonani täällä. Sitten ajattelin, että ehkä me kokeiltaisiin vuosi kaukosuhdetta, kun Kamililla kuitenkin oli vielä sen verran yliopistoa jäljellä. Enhän nyt olisi niin hullu, että muuttaisin toiseen maahan sellaisen miehen perässä, jonka olen tuntenut hädin tuskin puolta vuotta! Elokuu meni ikävöidessä ja lopulta pyörsin (jälleen kerran) puheeni ja ostin menolipun rahtilaivaan ja seilasin kahden matkalaukun kanssa Puolaan. Sinne rakensimme meidän ensimmäisen yhteisen kodin, ja elämä oli ihanaa, huoletonta ja täynnä rakkautta. Puolassa asuimme vuoden ja kesällä 2012 muutimme tänne Suomeen. Aika paljon on yhdessä koettu, ja usein sanotaankin toisillemme, kuinka tuntuu että tässä oltaisiin oltu paljon kauemmin kuin vain neljä vuotta. 
Tuo tempaus kertoo oikeastaan kaiken oleellisen minusta. Olen ehdottomasti tunneihminen. Juoksen pää edellä sinne, minne sydän käskee ja järki kompuroi perässä. Rakkaus on sellainen voimavara, jonka vuoksi olen valmis vaikka mihin. Toki myönnän, että tälläkin tarinalla olisi voinut olla nopea ja surullinen loppu, kävihän kaikki lopulta hyvin nopeasti, mutta joskus sitä vain tietää, kun jokin asia tuntuu niin täysin oikealta ettei sitä edes epäröi.


Vuosi sitten puhuimme, että neljävuotispäivän kunniaksi menemme viikonloppumatkalle Brysseliin, sinne mistä kaikki alkoi. Sitten vauva laittoikin kaikki suunnitelmat ihan uusiksi - pelkästään hyvällä tavalla kuitenkin. Siispä romanttisen kaupunkiloman sijaan päätimme, ettei tänä vuonna hankita toisillemme mitään vuosipäivälahjoja, vaan sen sijaan vietetään kiva päivä yhdessä ja ostettiin liput Rock the Ballet: Romeo & Juliet - esitykseen Kulttuuritalolle. Myönnettäköön, etten ole koskaan aikaisemmin ollut katsomassa balettia tai ylipäänsä mitään tällaista tanssia, mutta voi että! Tämä oli kyllä niin ihana esitys ja kokemus, että ihan sanattomaksi jäin. Minähän en tanssista sinänsä mitään tiedä, mutta lumouduin kyllä ihan täysin. Esityksen jälkeen menimme vielä syömään Kalliossa sijaitsevaan Lemon Grass - thaikkuravintolaan, koska se on vähän niin kuin meidän vuosipäiväperinne. Brysselissä asuessamme meillä oli tapana usein käydä syömässä juuri thaimaalaisissa ja sen tyyppisissä ravintoloissa, joten olemme halunneet pitää perinnettä yllä aina vuosipäivänämme. Tuolla Lemon Grassissa olemme halunneet käydä jo pitkään, mutta paikka on todella pieni ja suosittu, eikä sinne oteta pöytävarauksia, joten vielä koskaan aikaisemmin ei olla syömään asti päästy. Tällä kertaa kuitenkin onnisti ja ruoka oli herkullista - kannatti olla kärsivällinen! Päivä oli tosi ihana ja rento, ja on aika ihana ajatus että ensi vuonna voidaan juhlia tätä päivää pikkuperheenä kolmistaan. Kenties vihdoin siellä Brysselissä!

xoxo Nelli

6 kommenttia

  1. Vau,olette menossa naimisiin :) Tosi ihanaa ,paljon onnea! Miłość, miłość :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, torstaina! Päätettiin karata naimisiin jo nyt vaikka häät tuleekin sitten vasta myöhemmin. Kiitos! :*

      Poista
  2. Onnea ihanat! :* En voi uskoa etta kaikesta tasta on jo 4 vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ja tavallaan taas tuntuu ihan superpitkältä ajalta :D Kiitos :*

      Poista
  3. Onnea hurjan paljon kaikille kolmelle! Olette edustava pari. :)

    VastaaPoista

© Kochanie • Theme by Maira G.