Kahden kulttuurin vauva

Olen ollut raskausaikanani vähän harmissani siitä, että olen "joutunut" käymään yksinäni neuvolan järjestämissä suomenkielisissä perhevalmennuksissa sekä joogakouluni synnytysluennolla, varsinkin kun melkein kaikilla muilla odottajilla on aina ollut puolisot mukana. Raskaus ja lapsen syntymä ovat kuitenkin niin isoja ja elämää mullistavia asioita, että haluaisin jakaa kaiken toisen kanssa. Tietysti Kamilkin olisi voinut tulla kanssani noihin tapaamisiin, mutta tuskinpa se olisi ollut hänelle loppujen lopuksi kovin mielekästä. Kamil on kyllä opiskellut jo pari vuotta suomea ja osaakin sitä jo melko paljon, mutta tuollaisen spesifimmän aihepiirin keskustelun seuraaminen voisi tuottaa aika paljon vaikeuksia. Onneksi Duo järjestää kahden kulttuurin pareille tarkoitettua vanhempainvalmennusta Helsingissä! Sinne mekin olemme nyt keskiviikkona menossa, ja sitä odotellessani ajattelin kirjoitella ylös hieman (kaoottisia) mietteitäni aiheesta. Uskon, että valmennuksen jälkeen ajatukset tuntuvat hieman nykyistä kirkkaammilta, ja toivon myös saavamme sieltä hyviä käytännön vinkkejä tulevaan kaksikulttuurisen vauvaperheen elämäämme. 

Kaksikulttuurisuus ja -kielisyys ovat olleet sellaisia teemoja, joita olen miettinyt itsekseni jo kauan ennen kuin perheenlisäys oikeasti oli meidän parisuhteessa edes ajankohtainen asia. Erityisesti mietin, mitä kieltä meidän (silloin vielä hypoteettiset) vauvamme tulisivat tulevaisuudessa puhumaan. Suomi ja puola äidinkielinä on melko eksoottinen yhdistelmä, ja myönnän ajatelleeni usein, miten paljon helpompaa olisi, jos Kamilin äidinkieli olisi vaikka ruotsi tai englanti - tai edes venäjä! Oman lisämausteensa kielikysymykseen tuo vielä sekin, että me olemme tottuneet puhumaan keskenämme paljon englantia. Silloin kun kumpikaan ei vielä osannut sanaakaan toisen kieltä, niin käytimme tietysti ainoastaan englantia, mutta nykyään meidän kahdenkeskinen puhe taas on ihan omanlaisensa sekoitus näitä kaikkia kolmea kieltä. Yhdessä lauseessa saattaa hyvinkin olla sekaisin englantia, puolaa ja suomea - meillä on vähän kuin sellainen oma kielemme, joka varmasti naurattaisi vieressä kuuntelijaa. Tällä hetkellä puolan käyttö on tosin valitettavasti jäänyt hieman taka-alalle, ja puhumme keskenämme enimmäkseen suomea ja englantia. Yksinkertaisissa, arkipäiväisissä tilanteissa ja keskusteluissa käytämme nykyään paljonkin suomea, mutta tietysti kaikki syvällisemmät keskustelut käydään yhä englanniksi. Haluaisin kyllä tuoda puolaakin taas enemmän mukaan kielenkäyttöömme, ja elättelen toiveita, että vielä joku kaunis päivä voisimme jättää englannin kokonaan pois.
Miten sitten olemme suunnitelleet puhuvamme tulevalle lapsellemme? Minulle on todella tärkeää, että lapsi oppii molempien vanhempiensa äidinkielet, ja siksi minä aion puhua tälle suomea ja Kamil puolaa. Englanti ei ole kummankaan meidän äidinkieli, joten en halua että puhumme tai opetamme sitä lapselle aktiivisesti, mutta varmasti tämä tulee sitäkin kotona kuulemaan kun me puhumme keskenämme. Ei kuitenkaan olisi mielekästä opettaa lapselle kieltä, jonka kanssa itsekin tekee varmasti virheitä, mutta ehkä tämä myöhemmin voisi mennä vaikka englanninkieliseen päiväkotiin. Englannin oppiminen ei minua kuitenkaan tippaakaan stressaa, sillä Suomessa lapsella tulee olemaan siihen joka tapauksessa hyvät edellytykset. Myöskään suomen oppiminen Suomessa tuskin tulee olemaan lapselle mikään ongelma, joten eniten minua huolettaakin tuo puolan kieli. Olen opiskelujeni aikana tavannut paljon ihmisiä, joiden toinen vanhemmista on puolalainen, mutta he eivät ole kieltä kunnolla lapsuudessa oppineet, vaan alkaneet sitten myöhemmällä iällä opiskella sitä. Mielestäni se on vähän surullista, koska pidän kaksikielisyyttä todellisena rikkautena, ja lisäksi puolan kieli on niin vaikea ja monimutkainen, että sen opiskelu aikuisiällä saattaa olla aika tuskastuttavaa... Lapsestahan ei automaattisesti kaksikielistä kasva, vaan Kamilin on todellakin aktiivisesti haluttava puhua tälle omaa kieltänsä. Se voi olla ainakin aluksi haasteellista, sillä hän on viimeiset kolme vuotta tottunut käyttämään pääsääntöisesti englantia ja suomea, eikä Suomessa todellakaan puolaa vahingossa missään kuule. Puolan kielen opettaminen lapselle vaatiikin siis Kamililta tietoista sitoutumista ja panostusta, mutta toivon mukaan hän on myös motivoitunut siihen! Minulle ainakin on tärkeää, että lapsemme pystyy kommunikoimaan myös Puolan sukulaistensa kanssa, ja uskoisin että niin on Kamilillekin, ja siksi aion kannustaa ja tukea häntä puolan kielen puhumisessa lapselle. Ja koska asumme Suomessa, niin on tärkeää, että lomailemme mahdollisimman usein Puolassa, joten olisi hyvä jos lapsi tulisi ymmärretyksi sielläkin eikä kokisi jäävänsä ulkopuoliseksi. Omasta kokemuksestani tiedän varsin hyvin, ettei Puolassa oikein pelkällä englannilla pärjää.

En kovinkaan usein erityisemmin ajattele olevani kaksikulttuurisessa parisuhteessa, tai että mieheni on ulkomaalainen. Suomen ja Puolan kulttuurit eivät mielestäni eroa toisistaan kauhean radikaalisti, ja aika harvoin kulttuurierot ovat näkyneet meidän parisuhteen arjessa mitenkään negatiivisella tavalla. Tietysti kulttuureista johtuviakin eroja on, mutta useimmiten ne näyttäytyvät vain elämää ja arkea rikastuttavina seikkoina. Harvemmin kulttuuriemme eroihin tulee (varsinkaan enää) kiinnitettyä aivan erityistä huomiota, vaikka niistä olisikin tietoinen. Voi olla, että lapsen syntymä muuttaa tilannetta jonkin verran, ainakin sellaisista kokemuksista olen lukenut. Puolassa esimerkiksi ollaan paljon avoimempia ja kovaäänisempiä kuin Suomessa, ja itse taas olen etenkin nyt raskausaikana alkanut kaivata yhä enemmän omaa rauhaa ja hiljaisuutta. Saattaa käydä niin, että äitiys tuo mukanaan niin paljon kaikkea uutta, että tahtomattanikin käperryn yhä enemmän suomalaisiin tapoihin ja tottumuksiini, vaikka normaalisti tunnenkin suurta rakkautta Puolaa ja puolalaisia kohtaan. Ehkäpä lapsen kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä kulttuurierot tulevatkin yhtäkkiä räikeämmin esille? Vaikea sanoa, sen näyttää aika. Monesta asiasta olemme jo keskustelleetkin, mutta varmasti on paljon myös sellaista, jota ei osaa etukäteen edes ajatella. Onneksi kuitenkin sellaisissa isoissa ja tärkeissä asioissa näyttäisimme olevan hyvin samaa mieltä. Minulle esimerkiksi on tärkeää, että poikamme kunnioittaa ja arvostaa naisia, eikä ole mikään sovinistinen machomies. Puolassa kun ehkä hieman useammin vieläkin törmää sellaiseen vanhanaikaiseen naiskäsitykseen, mutta onneksi Kamil ei kuitenkaan tähän sakkiin kuulu, vaan on itse asiassa enemmän herrasmies kuin suurin osa tapaamistani suomalaisista... Tämä ehkä hieman kärjistettynä esimerkkinä. Luulisin, että enemmän näkemyseroja tuleekin sitten monissa pienemmissä asioissa, kasvatuksellisissa "yksityiskohdissa", eivätkä nekään toisaalta lopulta välttämättä edes kumpua niinkään kulttuureistamme vaan siitä, minkälaisen kasvatuksen olemme itse kotoa saaneet. 
    
Joka tapauksessa haluaisin, että lapsemme tuntisi olevansa osa meidän molempien kulttuureita. Haluan hänen tuntevan yhtä lailla Muumilaakson tarinat kuin Nalle Luppakorvan seikkailutkin. Haluan, että meillä ruokapöydässä syödään niin supisuomalaisia karjalanpiirakoita kuin puolalaisia pierogejakin. Ja vaikka Suomessa asummekin, niin haluan, että siinä missä vietämme juhannusta, niin lapsi tietää myös, mikä on tłusty czwartek ja miksi silloin saa syödä niin monta hillomunkkia kuin jaksaa - haluan, että myös puolalaiset tavat ja perinteet näkyvät meidän kotona. Nämä esimerkit ovat ehkä hieman pinnallisia, mutta loppujen lopuksi tarkoitan vain sitä, että haluan lapsemme tuntevan, ymmärtävän ja arvostavan sekä suomalaisia että puolalaisia juuriaan. Toivon, ettei hän tunne olevansa kahden kulttuurin välissä kuulumatta kunnolla oikein kumpaankaan, vaan olevansa yhtä lailla osa niitä molempia. Tässähän sitten meillä vanhemmilla onkin edessä se suurin työ, mutta onneksi lähtökohdat ovat siitä hyvät, että me molemmat olemme kiinnostuneita toistemme kielistä ja kulttuureista. Minusta on ihanaa, että Kamil viihtyy niin hyvin Suomessa ja haluaa myös oppia kieltäni, ja sama toisin päin - minäkin rakastan Puolaa. Olen aina pitänyt tätä yhtenä kaksikulttuurisen suhteen kulmakivistä, sillä tiedän valitettavasti moniakin sellaisia pareja, joiden toinen osapuoli ei ole tippaakaan kiinnostunut esimerkiksi opettelemaan toisen kieltä. En tarkoita, että pitäisi hankkia täydellinen kielitaito, mutta edes jotain! Kiinnostus on kuitenkin tärkeintä.

Huh, olipas vaikeaa yrittää pukea ajatuksiaan sanoiksi... Katsotaan, josko ajatukset olisivat keskiviikon jälkeen hieman selkiintyneet! Jos sieltä ruudun takaa löytyy muita samanlaisessa tilanteessa olevia lukijoita, niin mielelläni kuulisin teidänkin mietteitänne aiheesta. Miten kaksikulttuurisuus tai -kielisyys näkyy teidän arjessanne?

xoxo Nelli

8 kommenttia

  1. Ihana teksti:) Paljon olen itsekin miettinyt näitä juttuja vaikka vauva ei ole edes vielä suunniteluasteella.
    Mun mielestä kaksikielisyys- ja kulttuurisuus on ehdoton rikkaus! Eräs hyvä ystäväni on puoliksi suomalainen, puoliksi espanjalainen, puhuu molempia kieliä sujuvasti ja mun mielestä on aina ihana seurata, miten nämä kaksi kulttuuria sekoittuvat tämän tytön elämässä:)

    Täällä Prahassa olin lapsenvahtina suomalais-puolalaisessa perheessä - lapsi kuuli kotona suomea, puolaa ja englantia ja oli tshekinkielisessä päiväkodissa, eli kuuli neljää kieltä. Puola ja Tshekki onneksi ovat edes lähellä toisiaan.

    Tampereella on tosi aktiivinen Puola-Suomi-yhdistys, ja he järjestävät myös lapsille tapahtumia, mm. puolankielistä leikkikoulua. Joten varmasti sieltä löytyy sitten kaksikielisiä leikkikavereitakin :)

    on tosi hauskaa kuulla, miten kaksikielisissä kodeissa kasvaneet lapset ajattelevat ja puhuvat - mutta ehdottomasti se on rikkaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin pidän kaksikielisyyttä ja -kulttuurisuutta ehdottomasti rikkautena ja positiivisena asiana, vaikka kyllähän se tiettyjä erilaisia haasteita mukanaan tuo lapsen kasvatukseen :) Mutta eiköhän kaikki hyvin mene!

      Kiitos tuosta Puola-Suomi-yhdistys - vinkistä. En ollutkaan tiennyt, että siellä järjestetään myös lapsille toimintaa, ihana juttu! Pitääkin nyt liittyä jäseneksi, oisi tosi kiva tutustua toisiin puolalaisiin tai suomalais-puolalaisiin perheisiin :)

      Poista
  2. Tässä muuten yksi blogivinkki, ellet ole jo tutustunut, suomalais-italialaisen vauvaperheen elämää Roomassa :)
    http://missocchiblu.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Hyviä ajatuksia kahden kulttuurin kohtaamisesta. Suomi ja puola on tosiaan eksoottinen yhdistelmä!
    Aion myös ehdottomasti puhua meidän pojalle suomea ja ruotsalainen mieheni ruotsia, vaikka yhteinen kielemme on ruotsi. Mulle on kanssa tärkeetä, että lapsi pystyy sitten kommunikoimaan molemman puolen suvun kanssa ja kaksikielisyys todella on rikkaus! Asumme Ruotsissa, ja täällä on toki joitain suomenkielisiä päiväkoteja (mutta ei harmi kyllä siellä minne pian muutamme!) ja kaupungin ainoa suomenkielinen ala-aste meni valitettavasti viime vuonna konkurssiin. Olimme nimittäin jo sopineet, että lapsemme menisivät täällä suomenkieliseen päiväkotiin ja kouluun, sillä koin että se olisi hyvä juttu lapsen kielenoppimisen ja suomi-identiteetin kannalta.. No mutta, siihen on vielä aikaa!
    Loistavaa teidän kannalta, että Tampereella on puolankielistä toimintaa lapsille/perheille!
    Mua huolettaa etukäteen, että "jaksanko" alusta asti ja yhtenäisesti puhua vauvalle sitten suomea, vai lipsunko helposti ruotsinkieleen, kun se kuitenkin täällä on mun arkikieli. Ja lisäksi lähipiirissäni on tapauksia, joissa kaksikielinen lapsi ei suostu puhumaan kuin yhtä (kotimaansa) kieltä, vaikka vanhemmat olisivat aina puhuneet omaa kieltään lapselle ja lapsi osaisi kyllä molemmat kielet! Sellainen tilanne tuntuisi kurjalta!
    Olen ikävöinyt kauheasti suomeen raskausajan, vaikka oon asunut on/off Ruotsissa vuodesta 2008 ja aina ennen viihtynyt tosi hyvin. Nyt yhtäkkiä kaipaan älyttömästi kaikkea tuttua ja turvallista, omaa perhettä ja suomalaisia ystäviä, oman kotimaan tapoja, perinteitä ym. joita aion ehdottomasti opettaa pojalleni! Syytän raskaushormoneja, mutta no, onhan se jotenkin outo ajatus että lapseni olisi jotenkin enemmän ruotsalainen kun suomalainen, jos ymmärrät mitä tarkoitan? Kun kuitenkin minulle Suomi tulee aina olemaan kotimaa ja äidinkieli jota rakastan! Onkohan sun miehellä vastaavia haikeita fiiliksiä siitä että teidän lapsi tulee kasvamaan Suomessa, suomalaisten ja suomalaisen kulttuurin ympäröimänä?
    Mielenkiintoista kuulla, että Puolan ja Suomen välillä ei ole suuria kulttuurieroja! Ja paljon onnea naimisiinmenon johdosta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Kiva tosiaan kuulla muidenkin ajatuksia aiheesta.

      Olen miettinyt tuota samaa, että kuinka hyvin loppujen lopuksi mies sitten "jaksaa" panostaa tuohon puolan puhumiseen. Nimittäin hän on vähän laiskasti puhunut mullekin puolaa, vaikka sitä opiskelen yliopistossa pääaineenani ja aina toivonut, että puhuisi mulle enemmän, jotta oppisin paremmin. :D Mutta toivottavasti motivaatiota on sitten enemmän oman lapsen kanssa ;) Kamilkin käyttáä täällä niin vähän puolaa, että tuntuu varmaan ainakin aluksi hassulta alkaa taas puhua sitä enemmän. Mutta just mietin, että pitää sitten hankkia paljon esimerkiksi puolankielisiä lastenkirjoja ja vaikka jotain puolaksi puhuttuja lastenohjelmia yms. Ja säännölliset skype-juttelut Puolan suvun kanssa! Musta tuntuu välillä, että olen itse Kamilia enemmän huolissani siitä, että lapsi varmasti oppii puolaa :'D

      Pystyn hyvin kuvittelemaan tuon tunteen, mitä kuvailit. Että tuntuisi oudolta, että lapsesi olisi enemmän ruotsalainen kuin suomalainen. Kamil ei ainakaan vielä ole ilmaissut tuon suuntaisia tuntemuksia, ehkä hän ei vielä osaa ajatellakaan sellaista. Voi olla, että se tunne iskee sitten kun vauva kasvaa. Mutta voisin hyvin kuvitella, että itsestäni tuntuisi juuri tuollaiselta, jos me asuttaisiinkin Puolassa ja lapset kasvaisi siellä.

      Ja kiitos paljon onnitteluista! :)

      Poista
  4. Meillä on samantyyppinen tilanne.. mieheni on intialainen. Puhun pojallemme suomea, mies hindiä, ja keskenämme englantia. Oletan että poika oppii kaikki kolme kieltä jotenkuten sujuvasti, vaikka valmistaudun jo nyt siihen että puhuminen saattaa viivästyä tämän monikielisen ympäristön takia. Kulttuurin puolesta suomalainen kulttuuri tulee ainakin näin alkuun voimakkaampi, ihan vain sen takia että asumme Suomessa. Intiaan olemme menossa vasta loppuvuodesta, jolloin suurin osa miehen perheestä näkee vauvan ensimmäistä kertaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut ja lukenut sellaista, että nykytutkimusten mukaan kaksi- tai monikielisyys ei viivästyttäisikään lapsen puheen oppimista, vaan pikemminkin monikieliset lapset olisivat esim. joustavampia oppijoita ja vastaanottavaisempia uusien sanojen oppimiseen. Tietysti varmaan jossain kohtaa tulee sellainenkin vaihe, kun eri kielet sekoittuvat lapsella keskenään, mutta yritän nyt lukemani perusteella luottaa siihen, että monikielisyys tosiaan toimisi enemmän rikkautena kuin minkäänlaisena hidasteena :)

      Ihanaa, että pääsette käymään Intiaan kuitenkin noinkin pian! Meillä varmaan Puolan reissu ei toteudu vielä tänä vuonna, mutta ensi vuonna sitten :)

      Duon sivuilta löytyy muuten paljon mielenkiintoista juttua kaksikielisyydestä, esim. http://pdf.duoduo.fi/kaksikielisyys-julkaisu.pdf ja sieltä suora lainaus:

      "Vielä muutama vuosikymmen sitten uskottiin, että lapsen kaksi- ja monikielisyys haittaa lapsen kielenkehitystä,
      ja moni vanhempi luopui ajatuksesta kasvattaa lapsestaan kaksikielinen. Nykyään kielitieteilijät
      eivät enää usko näin vaan päinvastoin. Kaksikielisyydellä tiedetään olevan useita etuja, joita ei voi liikaa
      korostaa. Kaksikielisyys on rikkaus, jonka lapsi perii vanhemmiltaan, kun he puhuvat lapselle omaa äidinkieltään.
      Vanhempiensa kielten kautta lapsi samaistuu vanhempiensa kulttuureihin ja oppii ymmärtämään
      eri kulttuurien ajattelu- ja toimintatapoja sekä omia juuriaan. Kaksikielisyys luo parhaat edellytykset lapsen
      hyvälle ja läheiselle suhteelle molempiin vanhempiin ja sukulaisiin sekä tukee lapsen tasapainoista ja
      kokonaisvaltaista kehitystä.
      Kun lapsi osaa molempien vanhempiensa äidinkieltä, kumpikin vanhemmista voi kommunikoida lapsensa
      kanssa omalla tunnekielellään. Vanhempien ei tarvitse tehdä valintaa siitä, kumpi kielistä on perheessä
      arvokkaampi. Äidinkieli on ihmisen tunteiden kieli ja sillä on keskeinen kasvatuksellinen merkitys.
      Ulkomaalaistaustaisen vanhemman näkökulmasta oman äidinkielen puhuminen on erityisen tärkeää, sillä
      se auttaa vanhempaa myös tuntemaan ylpeyttä omista juuristaan ja kulttuuristaan ja mahdollistaa vanhemman
      kulttuuriperinnön välittämisen lapselle. Oman äidinkielen puhuminen lisää yhteenkuuluvuuden
      tunnetta ja syventää vanhemman ja lapsen välistä tunnesuhdetta.
      Tutkimuksen mukaan kaksikielisyydellä on paljon positiivisia vaikutuksia henkilön älylliseen kehitykseen
      ja aivojen toimintaan. Kahden kielen oppimisen sanotaan muun muassa helpottavan muiden kielten
      oppimista ja ehkäisevän neurologisia oireita kuten dementiaa. Kielet vaikuttavat lapsen tapaan ajatella, ja
      kaksi kieltä antaa siten automaattisesti vaihtoehtoisia ajatusmalleja, jotka eivät ole sidottuja vain yhteen
      kulttuuriin tai kieleen."

      Poista

© Kochanie • Theme by Maira G.